ENNAKKO: Huomenna Suomen Cup jatkuu EIF:iä vastaan Urpolassa


Ennakko: la 15.2. klo 14.00 MP-EIF Urpola
otteluisäntä ja -pallot: Go On

MP pelaa huomenna Suomen Cupin Ykkösen A-lohkon neljännen ottelun Urpolassa, kun EIF saapuu vieraaksi. Joukkueet ovat edellisen kerran kohdanneet Ykkösessä kaudella 2015, jolloin EIF voitti kaikki kolme keskinäistä ottelua maalierolla 2-6.

MP johtaa Cupin lohkoaan kolmen kierroksen jälkeen täysin pistein (3 voittoa, maaliero 10-2) ja raaseporilaiset löytyvät sijalta neljä (voitto ja 2 tappiota, maaliero 3-6).

EIF hävisi kaksi ensimmäistä ottelua (Gnistan ja KTP), mutta viime lauantaina he avasivat piste- ja voittotilin, kun MYPA kaatui kotiottelussa hyvän esityksen jälkeen 2-0 Darren Smithin maaleilla. Raaseporilaisten joukkueen rakennus on vielä kesken, mutta tällä viikolla heidän porukkansa on vahvistunut huomattavasti, kun joukkueeseen ovat liittyneet viime kaudella HIFK:ssa pelannut keskikenttäpelaaja Xhevdet Gela sekä MP:ssäkin näytillä olleet Joona Tapani ja Jonathan Dunyin. EIF pelaa yritteliästä ja vauhdikasta jalkapalloa, joten huomenna on varmasti edessä tiukka kamppailu Suomen Cupin pisteistä.

Kaikki kolme Suomen Cupin peliä voittaneen MP:n peli ei ole vielä täysin uomissaan, mutta pelaaminen on kehittynyt koko ajan pelien edetessä. Nuori joukkue on pelannut ennakkoluulottomasti ja hyvällä itseluottamuksella ja tätä on tarkoitus jatkaa myös raaseporilaisia vastaan. Huomenna MP voi varmistaa Cupin jatkopaikan ja pääsyn 16 parhaan joukkoon. MP on tähän mennessä tehnyt kymmenen maalia Cupin peleissä ja maalinteossa ovat onnistuneet: Firmino (3), Irfan Sadik (3), Niila Forsell (2), Olli Kilpeläinen (1) sekä Eero Ylönen (1). Huomenna sivussa on penkkariviikkoa viettävä nuorisokolmikko (Forsell, Leinonen ja Seppänen), joukkueen mukana jo harjoitteleva Reetu Räsänen sekä kipeänä oleva Joonas Nissinen. Kokoonpanoon paluun tekevät Jiri Haikonen sekä Juuso Tarvainen.

Päävalmentaja Juha Pasoja odottaa omiensa pelaamisen parantuvat edelleen.

– Tulokset viime peleistä ovat olleet hyviä, mutta mikä tärkeintä pelin sisällä on tapahtunut kehitystä joka rintamalla. Tätä kehitystä lähdemme jatkamaan huomenna EIF:iä vastaan. Vastaan tulee joukkue, joka on myös parantanut otteitaan peli peliltä.

– Odotettavissa on mielenkiintoinen ottelu, jossa me haluamme parantaa erityisesti joukkueen tiiviyttä sekä erikoistilannepelaamista.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 6345 MP-EIF 1,75 – 3,80 – 3,60.

Jos et pääse paikalle Urpolaan, niin ottelu on nähtävissä Ruudussa.

Kokoonpanossa:
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
8. Walid Abdelali
9. Lyon Dantas Firmino
10. Irfan Sadik
11. Aatu Manninen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
15. Santeri Karjalainen
16. Eero Ylönen
18.  Topi Keskinen
22. Olli Kilpeläinen
24. Jonne Uronen (mv)
25. Juuso Tarvainen
29. Yassin Daoussi
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen

RAPORTTI: MP haki pisteet Porista


MuSa ja MP pelasivat Porin perjantai-illassa Suomen Cupin pisteistä.

7.2.2020 Suomen Cup: MuSa – MP 0 – 3(0-2)

Maalit:
7. Firmino 0-1
21. Eero Ylönen (Niila Forsell) 0-2
90+2. Olli Kilpeläinen rp. 0-3

MP:n kokoonpano:
Jonne Uronen, Iiro Äijö, Walid Abdelali, Firmino (18. varoitus), Aatu Manninen, Matti Kohonen, Eero Ylönen, Leevi Leinonen, Olli Kilpeläinen, Yassin Daoussi, Niila Forsell

Vaihtopelaajat:
Sammy Ndjock, Vincent Bikana, Irfan Sadik, Veeti Seppänen, Antti-Ville Räisänen

Vaihdot:
46. Niila Forsell <-> Vincent Bikana
46. Leevi Leinonen <-> Irfan Sadik
66. Eero Ylönen <-> Veeti Seppänen
75. Firmino <-> Antti-Ville Räisänen

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP jatkoi taisteluaan Suomen Cupin pisteistä Porissa, missä vastaan asettui uusi tuttavuus MuSa. MP jatkoi voittojen tiellä ja Porista tuotiin pisteet mukana selvin 0-3(0-2) -lukemin.

MP:llä oli takana pitkä bussimatka ja ensimmäisellä minuutilla kotijoukkueen Juuso Aalto kirmasi vasemmasta laidasta karkuun, mutta Jonne Uronen MP:n maalilla sai näppinsä väliin ja tilanteesta seurasi kulmapotku. Tämän jälkeen vieraat sai koneensa käyntiin ja peli oli aikalailla MP:n kontrollissa. Kotijoukkueen maalivahti Tomi Mikkelsson tuli hyvin vastaan ja esti nuorien Leevi Leinosen ja Eero Ylösen yritykset. 7. peliminuutilla nähtiin ottelun avausmaali, kun Firmino ehti porilaisten topparin palautukseen, ohitti maalivahti Mikkelssonin ja pääsi laittamaan pallon tyhjään maaliin, 0-1. Pirteästi keskikentällä pelannut Niila Forsell pääsi heti seuraavasta hyökkäyksestä yrittämään maalintekoa, mutta tällä kertaa Mikkelsson torjui laukauksen eteensä. Kotijoukkueen edes puolittaiset maalipaikat olivat vähissä, mutta muutaman kerran Jonne Uronen joutui puuttumaan peliin ja nyrkkeili pallot hyvin kauaksi maaliltaan. 21. peliminuutilla iski MP:n nuoriso-osasto, kun Eero Ylönen ja Niila Forsell pelasivat hienosti yhteen ja Ylönen siirsi Forsellin paluupallosta pallon verkkoon, 0-2. Ensimmäisen puoliajan loppu mentiin MP:n komennossa ja parhaat maalipaikat osuivat hienoja nousuja tehneelle puolustaja Matti Kohoselle, mutta tällä kertaa Midi ei onnistunut maalinteossa. Toinen yritys meni niukasti ohi ja Niila Forsellin tarjoilusta lähteneen laukauksen Mikkelsson MuSa:n maalilla torjui hienosti. Tauon viettoon mentiin MP:n ansaitussa 0-2 -johdossa.

Tauolla MP teki pari vaihtoa, kun Vincent Bikana ja Irfan Sadik tulivat Leevi Leinosen ja Niila Forsellin tilalle. MP:n peli ei ollut samanlaista hallintaa kuin ensimmäisellä puoliajalla ja porilaisillakin oli omat hetkensä, vaikka mitään kovin vaarallista he eivät saaneet aikaiseksi. Samuli Virtanen pääsi vetämään hienosti volleystä, mutta MP:n onneksi tämä tulinen laukaus meni sivuverkkoon. Lisäksi Jonne Uronen teki pari oikea-aikaista ulostuloa ja esti kotijoukkueen kavennusyritykset. MP:llä oli useampi paikka ratkaista peli lopullisesti, mutta tarkkuus puuttui tällä kertaa yrityksistä. Irfan Sadik laukoi ja puski yli. Myös Walid Adbelali ja Matti Kohonen laukoivat Karhuhallin takaverkkoihin. Tomi Mikkelsson teki näyttävän tuplatorjunnan, kun hän ensin torjui Yassin Daoussin laukauksen ja heti perään Irfan Sadikin paluupallosta lähteneen laukauksen. Sama mies oli kuumana kotijoukkueen maalilla ja hän torjui myös Aatu Mannisen yrityksen. MuSa alkoi hiljalleen tyytyä kohtaloonsa ja MP pääsi lopussa vielä hallitsemaan peliä. Toisen jakson keskikentän pohjalla pelannut Olli Kilpeläinen oli monessa mukana. Ensin Jussi Välilä jyräsi Kilpeläisen rangasitusalueen rajan tuntumassa ja tästä Välilä sai illan toisen varoituksen ja pääsi etuajassa suihkuun. Tilanteesta seuranneen vapaapotkun Irfan Sadik laukoi tolppaan. Lisäajalla Kilpeläinen oli taas karkaamassa maalintekoon ja MuSa:n alakerta kaatoi hänet. Tästä Kilpeläinen pääsi vielä yrittämään maalintekoa 11 metristä rangaistuspotkupisteeltä. Tämän rankkarin hän laukoi vuoren varmasti verkkoon ja loppulukemiksi 0-3. Näin MP otti kolmannessa Suomen Cupissa kolmannen voitonsa ja jatkopaikka 16 parhaan joukossa alkaa olemaan lähellä, vaikka vielä on pari peliä tätä lohkovaihetta jäljellä.

Päävalmentaja Juha Pasoja oli todella tyytyväinen voittoon ja varsinkin ensimmäisen puoliajan peliesitykseen.

– Tänään lähdettiin nuorten johdolla prässäämään aktiivisesti MuSa:a ja tässä onnistuimme hyvin. Saimme lukuisia pallon riistoja ja loimme hyvin maalipaikkoja.

– Tauolla meidän piti johtaa kyllä enemmän kuin parilla maalilla, sillä niin paljon saimme luotua loistavia maalipaikkoja. Puoliajalla tehtiin vähän vaihtoja ja sen jälkeen meni oma aikansa, että saatiin taas pelijuonesta kiinni.

– Tämä oli kelpo esitys taas koko joukkueelta ja peli oli hyvin meidän kontrollissa melkein koko ajan. Tänään tehtiin muutamia kokeiluja ja ne toimivat aika kivasti.

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä ja Ruudun tilannekooste täältä.

MP pelaa Suomen Cupin lohkovaiheen toiseksi viimeisen ottelun viikon päästä lauantaina, kun EIF saapuu vieraaksi Urpolaan.

EDUSTUS: MP aloittaa Ykkösen huhtikuun puolivälissä


Palloliitto julkaisi tänään kovasti odotetun Ykkösen sarjaohjelman. Ykkönen alkaa MP:n osalta lauantaina 18. huhtikuuta, jolloin MP matkustaa toisen sarjanousijan SJK Akatemian vieraaksi Seinäjoelle.

Ykkönen pelataan kaudella 2020 12 joukkueen sarjana. Aluksi pelataan kaksinkertainen runkosarja, jonka päätteeksi jakaannutaan Ylempään jatkosarjaan (runkosarjassa sijoille 1.-6. sijoittuneet joukkueet) ja Alempaan jatkosarjaan (runkosarjassa sijoille 7.-12. sijoittuneet joukkueet), joissa pelataan yksikertainen sarja. Jatkosarjoja pelataan jatkumona runkosarjalle, jolloin runkosarjassa saadut pisteet ja maalit seuraavat mukana sellaisenaan jatkosarjoihin ilman muutoksia.

Ylemmän jatkosarjan voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan kaudeksi 2021. Ykkösen karsintapelit Veikkausliigan karsintaan pääsemisestä: Sijoille 3. ja 4. sijoittuneet joukkueet pelaavat ensin yksiosaisen karsintaottelun, 3. sijoittuneen kotikentällä. Voittaja etenee karsinnan toiseen vaiheeseen. Karsinnan toisessa vaiheessa Ylemmän jatkosarjan 2. sijoittunut pelaa yksiosaisen karsintaottelun ensimmäisen karsintaottelun (3. vs 4.) voittajaa vastaan, 2. sijoittuneen kotikentällä. Voittaja etenee Veikkausliigan kaksiosaiseen nousukarsintaan. Ykkösessä 10., 11. ja 12. sijalle sijoittuneet joukkueet putoavat suoraan Kakkoseen kaudelle 2021.

MP:n kotiottelut ovat jakautuneet neljälle eri päivälle. Sunnuntaisin pelataan kuudesti, lauantaisin ja perjantaisin kahdesti sekä kerran torstaina. Vierasotteluita on eniten lauantaina (4 kpl). Lisäksi vieraissa pelataan kahdesti keskiviikkona, perjantaina ja sunnuntaina sekä kerran torstaina. Runkosarjan viimeinen kierros on lauantaina 29. syyskuuta, jolloin MP kohtaa Urskissa VPS:n.

Toiminnanjohtaja Mika Roivas oli suhteellisen tyytyväinen otteluohjelmaan.

– Perinteisen sunnuntain puoli seitsemän lisäksi halusimme pelata myös arkena. Onneksi saimme sentään muutaman arkipelin, joita yhteistyökumppanimme ovat toivoneet.

– Tarkoituksena on taas järjestää useampi teemapeli. Suosittu lasten peli järjestetään ainakin ja katsotaan, mitä muuta keksitään yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa.

Jatkosarjojen runkopäivät: la 12.9, ke 16.9, su 20.9, la 26.9 ja la-su 3.-4.10.

Koko Ykkösen ohjelma löytyy täältä.

ENNAKKO: MP viettää perjantai-illan MuSa:n vieraana Porissa


Ennakko: pe 7.2. klo 19.00 MuSa-MP Karhuhalli, Pori

MP:n Suomen Cupin kiertue jatkuu huomenna kaukana länsirannikolla Porissa, missä vastaan asettuu nykyinen Porin ykkösjoukkue MuSa. Luultavimmin joukkueet eivät ole koskaan aikaisemmin kohdanneet, ainakaan virallisen ottelun merkeissä.

Porilaisilla on kahden kierroksen jälkeen kasassa kolme pistettä (voitto ja tappio, maaliero 3-3), kun taas MP on voittanut molemmat Suomen Cupin ottelut ja on lohkon kärjessä tasapistein KTP:n kanssa.

MuSa nousi Ykköseen kaudeksi 2019 ja he säilyttivät sarjapaikan hienosti sijoittuen viidenneksi. Suomen Cupin porilaiset ovat aloittaneet tappiolla ja voitolla. Kotiavauksessa KTP haki pisteet 1-2 -lukemin ja viime sunnuntaina MuSa haki pisteet MYPA:n vieraana 1-2 -voitolla. Porilaisista maalinteossa ovat onnistuneet Juuso Aalto (2) ja Joni Lämsä. Ville Ulmasen valmentama porilainen porukka pelaa hyvää ja vauhdikasta jalkapalloa, joten huomenna Karhuhallissa on varmasti edessä tiukka taistelu Suomen Cupin sarjapisteistä.

MP on pelannut tuloksellisesti hyvät Cupin pelit, kun sekä MYPA että Gnistan on voitettu. Pelissä on kuitenkin vielä paljon parannettavaa, mutta eihän peli täysin uomissa vielä tarvitse ollakaan, kun sarjapelien alkuun on vielä reilut kaksi kuukautta. MP on tähän mennessä tehnyt seitsemän maalia Cupin peleissä ja maalinteossa ovat onnistuneet: Irfan Sadik (3), Niila Forsell (2) ja Firmino (2). Voitokkaaseen Gnistan -pelin joukkueeseen tulee muutamia muutoksia. Sivussa jatkavat edelleen jo harjoituksissa mukana olevat Jiri Haikonen ja Reetu Räsänen. Lisäksi Joonas Nissinen huilaa huomisen ottelun jalkavamman takia. Uusina miehinä kokoonpanoon tulevat kamerunilaiset Vincent Bikana ja Sammy Ndjock, jotka ovat palanneet kaupunkiin ja harjoitelleet tämän viikon joukkueen mukana.

Päävalmentaja Juha Pasoja haluaa, että joukkueen peli kehittyy.

– Gnistan -peli oli meiltä taas eteenpäin menoa joukkueena pelaamisessa ja erityisesti puolustuspeli parani paljon MYPA -pelistä. Hyökkäyspelissä loimme myös hyvän määrän maalipaikkoja erilaisilla variaatioilla, välillä nopeilla ja sitten taas hitailla hyökkäyksillä.

– Näitä asioita lähdetään taas kehittämään Poriin ja tavoitteena on pelata hiukan aktiivisempaa peliä kuin viime pelissä.

– Meillä on pari ”uutta” pelaajaa mukana, kun Sammy ja Vincent liittyivät tällä viikolla mukaan harjoitusvahvuuteemme.  On mielenkiintoista nähdä heidät mahdollisesti tositoimissa huomenna.

Kotijoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 9711 MuSa-MP 2,25 – 3,45 – 2,65.

Ottelun voi katsoa Ruudusta.

Kokoonpanossa:
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
8. Walid Abdelali
9. Lyon Dantas Firmino
10. Irfan Sadik
11. Aatu Manninen
12. Matti Kohonen
16. Eero Ylönen
17. Veeti Seppänen
21. Leevi Leinonen
22. Olli Kilpeläinen
24. Jonne Uronen (mv)
25. Juuso Tarvainen
29. Yassin Daoussi
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

EDUSTUS: Sinustako uusi sinivalkoinen ääni?


Kiinnostaako mielenkiintoinen osa-aikainen kesätyö futiksen ja median parissa? Mikkelin Palloilijat hakee selostajaa Elisa Viihteellä näytettäviin MP:n Ykkösen kotiotteluihin. Työhön kuuluu lisäksi pelaajahaastatteluita ja videoklippien tekoa somemarkkinointia varten.

Kysy lisää tehtävästä!

Mika Roivas, toiminnanjohtaja
p. 044 978 7338
mika.roivas(at)mikkelinpalloilijat.fi

Mika Korpela, tiedottaja/joukkueenjohtaja
p. 044 558 5921
mika.korpela(at)mikkelinpalloilijat.fi

RAPORTTI: MP haki voiton Gnistanin vieraana


MP ja Gnistan kävivät kovan taistelun Suomen Cupin pisteistä Talin hallissa.

1.2.2020 Suomen Cup: Gnistan – MP 1 – 2(0-2)

Maalit:
3. Firmino 0-1
33. Firmino (Yassin Daoussi) 0-2
50. Rony Huhtala rp. 1-2

MP:n kokoonpano:
Jonne Uronen, Iiro Äijö, Walid Abdelali, Firmino, Irfan Sadik, Aatu Manninen, Matti Kohonen, Joonas Nissinen (78. varoitus), Olli Kilpeläinen, Juuso Tarvainen, Yassin Daoussi

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Eero Ylönen, Veeti Seppänen, Topi Keskinen, Leevi Leinonen, Niila Forsell

Vaihdot:
58. Aatu Manninen <-> Niila Forsell
74. Firmino <-> Eero Ylönen

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP jatkoi tänään Suomen Cupin otteluitaan, kun joukkue matkusti Helsinkiin, missä Talin hallissa vastaan asettui toinen sarjanousija Gnistan. Tiukan taistelun jälkeen sarjapisteet matkasivat Mikkeliin Firminon kahdella maalilla 1-2(0-2) -lukemin.

Jos viikko sitten MP aloitti ottelun todella heikosti, niin tänään alku oli huomattavasti terävämpi. Jo kolmannella peliminuutilla nähtiin avausmaali, kun kotijoukkueen alakerran hölmöillessä Firmino ehti palloon ennen maalivahti Aatu Hakalaa ja kurotti pallon verkkoon, 0-1. Ottelu jatkui vieraiden komennossa, mutta mitään todella vaarallista MP ei pystynyt luomaan hallinnasta huolimatta. Kotijoukkueella oli muutama puolittainen maalipaikka, mutta Jonne Uronen vieraiden maalilla ei montaa kertaa peliin joutunut puuttumaan. Aatu Hakalan maalilla oli huomattavasti enemmän tilanteita; Irfan Sadikin yhden yrityksen Hakala torjui ja pari kertaa Ifu laukoi niukasti ohi. Reilun puolen tunnin pelin jälkeen Firmino iski taas. Jonne Uronen poimi kotijoukkueen sivuvaparin ja heitti pallon Yassin Daoussille, joka pelasi pallon Firminolle. Brassi leikkasi keskelle pitäen Gnistanin toppareita pilkkanaan ja laukaus lähti noin 16 metristä ja upposi vastustamattomasti maaliin, 0-2. Vähän ennen taukoa vierailla oli vielä mahdollisuus siirtyä jo kolmen maalin johtoon, mutta Joonas Nissisen vapaapotkun jälkeen pallo pyöri maaliviivan tuntumassa, mutta maaliin asti se ei mennyt ja tauon viettoon mentiin MP:n kahden maalin johdossa.

Gnistan tuli pirteästi tauolta ja heti ensimmäisellä peliminuutilla Jonne Uronen oli jo torjuntatöissä, kun Rony Huhtala laukoi tulisesti. Nelisen minuuttia oli toista jaksoa pelattu, kun Huhtala oli taas aiheuttamassa vaaran hetkiä MP:n rangaistusalueella. Pallon tavoittelutilanteessa Huhtala sai potkun jalkaansa ja tuloksena oli rankkari. Jonne Uronen oli hyvin mukana Huhtalan sivuverkkoon suuntautuneessa laukauksessa, mutta pallo meni verkkoon ja kotijoukkue oli maalin päässä, 1-2. Kavennusmaalin jälkeen MP:llä oli useampi mahdollisuus siirtyä taas kahden maalin johtoon, mutta loistavistakaan paikoista palloa ei saatu ohi Hakalan. Nuori maalivahti torjui mm. Irfanin Sadikin läpiajon, Firminon sekä Joonas Nissisen laukaukset. Gnistan hallitsi välillä pitkiä toveja peliä ja MP oli aikalailla puolustusasemissa, mutta vaikka pelinpainopiste oli selvästi vieraiden kenttäpuoliskolla, niin Gnistan ei kovinkaan montaa todellista maalipaikkaa pystynyt luomaan, kun MP puolusti hyvin joukkueena. Loppua kohti MP:kin pääsi taas peliin mukaan ja vierailla oli useampi mahdollisuus tappaa peli lopullisesti. Vaihdosta tullut Niila Forsell pääsi parikin kertaa yrittämään maalintekoa, mutta Hakala torjui nuorukaisen läpiajon ja toisen yrityksen puolustus blokkasi kulmapotkuksi. Toinen vaihtopelaaja Eero Ylönen laukoi myös kertaalleen vaarallisesti lyhyen kulman jälkeen, mutta tämä yritys meni yli. Tällä viikolla sopimuksen MP:n kanssa tehnyt Walid Abdelali pääsi myös yrittämään maalintekoa lyhyen kulman jälkeen, mutta ranskalaisen yritys osui ylärimaan. Gnistan sai vielä lopussa perinteisen paineen aikaan ja lisäajalla pallo taisi jo käydä Jonne Urosen vartioimassa maalissa, mutta tämä tilanne päättyi paitsioliputukseen. Lopulta reilun kolmen minuutin lisäajan jälkeen ottelun erotuomari Lina Lehtovaara vihelsi pelin päättyneeksi ja näin MP otti toisen peräkkäisen voiton Suomen Cupin lohkovaiheessa.

Päävalmentaja Juha Pasoja oli todella tyytyväinen voittoon.

– Viikko sitten aloitettiin peli heikosti, mutta tänään oltiin pelissä mukana heti alkuvihellyksestä lähtien.

– Saimme luotua kivasti tilanteita, mutta viimeistely ei tänään ollut niin tehokasti kuin MYPA -pelissä.

– Tämä oli kuitenkin kelpo esitys koko joukkueelta ja tästä on hyvä jatkaa työn tekoa.

Ruudun kooste ottelusta löytyy täältä.

MP jatkaa näitä Suomen Cupin otteluitaan ensi viikon perjantaina, jolloin joukkueella on edessä pitkä bussimatka länsirannikolle, kun Porin perjantai-illassa vastaan asettuu MuSa.

EDUSTUS: MP on vuoden 2019 joukkue Etelä-Savossa


Mikkelin Palloilijat voitti kaudella 2019 Kakkosen A-lohkon ylivoimaisesti ja nousi tulevaksi kaudeksi Ykköseen. (Kuva: Pietu´s Photo)

Tänään on Vaakunassa vietetty Etelä-Savon Urheilugaalaa, jossa on palkittu viime vuoden aikana menestyjiä. Vuoden joukkueeksi valittiin Mikkelin Palloilijat, edustus. Perustelut valinnalle olivat seuraavat: Mikkelin Palloilijat kruunasi 90 -vuotisjuhlavuotensa pelaamalla upeasti koko kauden ja juhlavuosi huipentui nousulla jalkapallon Ykköseen.

Kiitokset palkinnosta ja onnittelut myös kaikille muille palkituille!!

ENNAKKO: Suomen Cup jatkuu huomenna vieraissa Gnistania vastaan


Ennakko: la 1.2. klo 16.15 Gnistan-MP Talin halli, Helsinki

MP:n osalta Suomen Cup jatkuu huomenna, kun joukkue matkaa Helsinkiin, missä Talin hallissa vastaan asettuu toinen sarjanousija Gnistan. Edellisen kerran joukkueet ovat kohdanneet kaudella 2018 Kakkosessa, jolloin Gnistan vei sarjapisteet 4-1. Silloin Urskissa päädyttiin maalittomaan tasapeliin ja kauden päätöskierroksella Gnistan oli Oulunkylässä maalein 4-2 parempi.

Molemmat joukkueet aloittivat viime lauantaina Suomen Cupin suurinumeroisilla voitoilla. MP tyrmäsi vaisun alun jälkeen MYPA:n Urpolassa 5-1 ja Gnistan haki Raaseporista EIF:iä vastaan selvän 0-4 -vierasvoiton.

Gnistanin joukkueen rakennus on edennyt maltilla, mutta jo tässä vaiheessa joukkueesta löytyy todella mielenkiintoisia pelimiehiä, kuten lähes 200 Veikkausliigaottelua pelannut keskikenttämies Joel Perovuo ja välivuoden jälkeen pelihommiin palannut kokenut maalivahti Tomi Maanoja. Raaseporissa Gnistanilla oli aika paljon poissaoloja ja he olivat liikenteessä suhteellisen nuorella joukkueella, mutta vaikka EIF piti palloa enemmän, niin Gnistan puolusti hyvin ja käytti maalipaikkansa tehokkaasti hyväkseen kaksi maalia tehneet Rony Huhtalan johdolla. Ottelut Gnistania vastaan ovat vuosien varrella olleet tiukkoja taistelupelejä ja sellainen on varmasti huomennakin tulossa.

Myös MP aloitti nuorella joukkueella Cupin ja alkuvaikeuksien jälkeen MYPA kaatui selvin lukemin. MP:n pelaamista helpotti reilun 20 minuutin pelin jälkeen Samuel Lindemanin saama ulosajo käsivirheestä. Maalinteossa MP:ltä onnistui hattutempun tehnyt Irfan Sadik sekä viimeiset reilut parikymmentä minuuttia pelannut Niila Forsell, joka teki kaksi maalia. MP:n kokoonpanoon tulee muutamia muutoksia viime lauantaina porukkaan verrattuna. Matti Kohonen on kärsinyt pelikieltonsa ja vuoden sopimuksen MP:n kanssa tehnyt ranskalainen keskikenttäpelaaja Walid Abdelali on mukana kokoonpanossa. Lisäksi Juuso Tarvainen on taas pelikunnossa, mutta Jiri Haikonen ja Reetu Räsänen kuntouttavat vielä itseään loukkaantumisten jäljiltä sekä Antti-Ville Räisäsen joutuu koko viikon sairastelun jälkeen myös huomenna huilaamaan.

Päävalmentaja Juha Pasoja odottaa tiukkaa ja viihdyttävää peliä.

– Molemmat joukkueet lähtevät otteluun voitto alla ja vieläpä runsas maalinen sellainen, joten huomisesta pelistä on odotettavissa viihdyttävä. Oman pelin kehittäminen on meille kuitenkin se ykkösasia, joten vastustajalla tai vastustajan tekemisellä ei ole niin paljon väliä vielä tässä vaiheessa.

– MYPA -pelin voitosta saatiin taas vastauksia siihen, mitä osa-alueita pelissämme täytyy kehittää ja etäisyyksien pienentäminen on ykkösasia Gnistan -ottelussa. Lisäksi tukea pitää löytyä paremmin puolustussuunnassa sekä hyökkäyssuuntaan enemmän vaihtoehtoja lyhyille syötöille.

Huomisen kotijoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 6522 Gnistan-MP 2,00 – 3,60 – 3,00.

Ottelun voi katsoa Ruudusta.

Kokoonpanossa:
4. Iiro Äijö
8. Walid Abdelali
9. Lyon Dantas Firmino
10. Irfan Sadik
11. Aatu Manninen
12. Matti Kohonen
15. Santeri Karjalainen
16. Eero Ylönen
17. Veeti Seppänen
18. Topi Keskinen
19. Joonas Nissinen
21. Leevi Leinonen
22. Olli Kilpeläinen
24. Jonne Uronen (mv)
25. Juuso Tarvainen
29. Yassin Daoussi
30. Tuomo Hiltunen (mv)
44. Niila Forsell

EDUSTUS: Walid Abdelali MP:n keskikentälle


#6 Walid Abdelali kirjoitti MP:n kanssa kauden 2020 käsittävän pelaajasopimuksen.

Ykköseen valmistautuva Mikkelin Palloilijat alkaa olla viimeistä silausta vaille valmis, kun keskikenttäpelaaja Walid Abdelalin kanssa on tehty vuoden pelaajasopimus. Nyt MP:llä on kasassa 25 pelaajasopimusta.

27 -vuotias ranskalainen Walid Abdelali harjoitteli MP:n mukana pari viikkoa ja pelasi harjoitusotteluissa FC Lahtea ja JJK:ta vastaan. Nyt hänen siirto on saatu maaliin, mies on palannut takaisin Mikkeliin ja on edustuskelpoinen lauantaina, kun MP jatkaa Suomen Cupin otteluitaan Gnistanin vieraana Helsingissä. Kovasti keskikentällä töitä tekevä Abdelali on innossaan uudesta haasteesta MP:n riveissä.

– Täällä oli loistava vastaanotto pelaajien, taustojen sekä puheenjohtajan toimesta. Koko kaupunki vaikuttaa mukavalta ja odotan, että pääsen tutustumaan paremmin kaupunkiin sekä tietenkin uusiin joukkuekavereihin.

– Haluan tuoda kokemukseni ja tietämykseni joukkueeseen sekä oppia uutta ja kehittyä edelleen pelaajana. Uskon, että tästä tulee hyvä kausi sekä joukkueelle että itselleni. Meillä on koossa hyvä ja työteliäs joukkue, joka varmasti tulee pärjäämään kesällä Ykkösessä.

Päävalmentaja Juha Pasoja on tyytyväinen, että Abdelali saatiin joukkueeseen.

– Walid tuli kahden viikon testijaksolle ja ansaitsi sopimuksen hyvillä otteillaan. Hän on keskikentälle hyvä pelin rytmittäjä ja lukee peliä hyvin. Hän on myös hyvä riistämään palloja, joka on tärkeä ominaisuus kutospaikan pelaajalle. Lisäksi hän tuo myös kokemusta joukkueeseen.

#6 Walid Abdelali
s. 12.11.1992
keskikenttäpelaaja
pituus/paino: 180/72
aikaisemmat seurat: Montreal Impact, Hercules Alicante, Vierzon FC

Pelaajasopimukset 30.1.2020:
#2 Yassin Daoussi
#3 Reetu Räsänen
#4 Iiro Äijö
#5 Vincent Bikana
#6 Walid Abdelali
#9 Lyon Dantas Firmino
#10 Irfan Sadik
#11 Tomi Janhunen
#12 Matti Kohonen
#13 Jiri Haikonen
#15 Santeri Karjalainen
#16 Eero Ylönen
#17 Veeti Seppänen
#18 Topi Keskinen
#19 Joonas Nissinen
#21 Leevi Leinonen
#22 Olli Kilpeläinen
#24 Jonne Uronen
#25 Juuso Tarvainen
#28 Aatu Manninen
#30 Tuomo Hiltunen
#30 Veikka Stålhand
#33 Sammy Ndjock
#34 Antti-Ville Räisänen
#44 Niila Forsell

RAPORTTI: Alkuvaikeuksien jälkeen MP selvään voittoon


MP ja MYPA aloittivat kauden viralliset pelit Suomen Cupin merkeissä Urpolassa. (Kuva: Mikko Rahikainen)

25.1.2020 Suomen Cup: MP – MYPA 5 – 1(1-1)

Maalit:
16. Nathael Ishii rp. 0-1
24. Irfan Sadik rp. 1-1
61. Sadik (Aatu Manninen) 2-1
79. Niila Forsell (Yassin Daoussi) 3-1
87. Forsell (Antti-Ville Räisänen) 4-1
90+3. Sadik (Forsell) 5-1

MP:n kokoonpano:
Jonne Uronen, Iiro Äijö, Firmino, Irfan Sadik, Aatu Manninen, Veeti Seppänen, Topi Keskinen, Joonas Nissinen, Olli Kilpeläinen (63. varoitus), Yassin Daoussi, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Santeri Karjalainen, Leevi Leinonen, Niila Forsell

Vaihdot:
69. Topi Keskinen <-> Niila Forsell
83. Firmino <-> Leevi Leinonen
90. Joonas Nissinen <-> Santeri Karjalainen

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Kausi 2020 pyörähti tänään virallisesti käyntiin, kun Suomen Cupin avauksessa Urpolassa vastaan asettui Ilkka Mäkelän valmentama MYPA. MP aloitti ottelun vaisusti ja vieraat hallitsivat kenttätapahtumia, mutta MYPA punaisen kortin jälkeen kotijoukkue istui kuskin paikalle ja vei ottelun selvin 5-1(1-1) -lukemin.

MP aloitti ottelun todella hermostuneesti ja pelin painopiste oli selvästi kotijoukkueen kenttäpuoliskolla. 6. peliminuutilla MP sai kulmapotkun jälkeen puolittaisen maalipaikan ja maalintekoa pääsivät yrittämään tänään kapteenin nauhaa kantanut Iiro Äijö sekä Irfan Sadik, mutta ottelun avausmaali jäi kuitenkin vielä näkemättä. Tämän jälkeen vierailla oli useampi mahdollisuus maaliin: Jonne Uronen selvitti maalitykki Jussi-Pekka Rämän yrityksen, Jari Hassel puski ohi ja kertaalleen pallo kävi jo MP:n ylärimassa vapaapotkun jälkitilanteessa. Vartin kohdilla pirteästi pelin aloittanut Nathael Ishii oli pallossa MP:n rangaistusalueella ja Jonne Urosen syöksy palloon osui myös Ishiihin, joka kaatui. Ottelun tarkasti tuominnut Mikko Leino vihelsi tilanteestä rankkarin, jonka Ishii itse laukoi varmasti verkon perukoille, 0-1. Takaiskumaali herätti kotijoukkueen ja muutama minuutti myöhemmin Irfan Sadik pelasi hienosti Firminon maalipaikkaan. Myllykoskelaispuolustus kaatoi kuitenkin Firminon ja seurauksena oli taas rankkari. Tämän Sadikin yrityksen MYPA:n maalivahti Tomas Turunen kuitenkin torjui kulmapotkuksi ja vieraat jatkoivat johtoasemassa. Tästä seuranneesta Joonas Nissisen kulmasta pallo oli jo menossa maaliin, mutta Samuel Lindeman torjui maaliviivalla kädellään ja seurauksena oli rankkari ja punainen kortti Lindemanille. Irfan Sadik pääsi yrittämään pari minuuttia myöhemmin uudestaan 11 metristä ja tällä kertaa hän ei erehtynyt, vaan laukoi voimalla keskelle ja peli oli tasan 1-1. Pelin kuva muuttui täysin ulosajon jälkeen; MP vei ja MYPA pyristeli perässä, minkä pystyi. Tomas Turunen vieraiden maalilla oli täystyöllistetty ja torjui useamman kerran näyttävästi; mm. Sadik useamman kerran, Daoussi, Firmino ja Antti-Ville Räisänen pääsivät yrittämään maalintekoa, mutta hyvistä maalipaikoista huolimatta maaleja ei nähty ja tauon viettoon lämmittelemään mentiin 1-1 -tasalukemissa.

Toinen puoliaika jatkui kotijoukkueen hallinnassa. Heti ensimmäisellä minuutilla Tomas Turunen oli taas mies paikallaan ja torjui Joonas Nissisen laukauksen kulmapotkuksi. Tämän jälkeen kotijoukkueella oli useampi loistava mahdollisuus siirtyä johtoon, mutta loistavistakaan paikoista palloa ei saatu maaliin. Joonas Nissinen pääsi yrittämään maalintekoa Topi Keskisen esityöstä, Keskinen Sadikin tarjoilusta ja Firmino laukoi muutaman kerran tulisesti, mutta mikään näistä yrityksistä ei mennyt verkon perukoille. Pirteästi tänään MP:n hyökkäyksessä esiintynyt Irfan Sadik laukoi muutaman kerran ohi, mutta 61. peliminuutilla kova yritys palkittiin. Aatu Manninen lähetti tarkan keskityksen maalille ja Sadik jätti Stephen Obengin varjoonsa ja puski MP:n ansaittuun johtoon, 2-1. Toisella puoliajalla vajaalla pelannut MYPA passivoitui täysin ja vaikka he muuttivat ryhmitystään hyökkäysvoittoisemmaksi, niin MP oli pelin päällä ja kotijoukkueen puolustus sai olla aika rauhassa sekä keskittyä pallon kierrättämiseen. Parikymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa kentällä tullut Mäntyharjun lahja Mikkelin jalkapallolle, Niila Forsell, järjesti oman shownsa. 79. peliminuutilla Aatu Manninen ja loistavan ottelun MP:n oikeana puolustajana pelannut Yassin Daoussi tekivät esityön ja Forsell laukoi maalin edestä voimalla verkkoon, 3-1. Vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin Forsell näki Tomas Turusen olevan ulkona maalistaan ja laukoi yli 30 metristä pallon yli Turusen, 4-1. MYPA oli täysin antautunut ja nuori kotijoukkue nautti pelaamisesta. Vielä lisäajalla Forsell teki esityön Sadikin kolmanteen maaliin ja tulostaululle ilmestyi loppunumeroiksi 5-1. Näin nuorella joukkueella liikenteessä ollut MP aloitti Suomen Cupin hienosti heikosta alusta huolimatta.

Päävalmentaja Juha Pasoja oli todella tyytyväinen kauden ensimmäisen virallisen pelin jälkeen, vaikka heikohko alku hieman mietitytti.

– Aloitimme pelin todella hermostuneesti ja alku oli todella sekava. MYPA vei ottelun alkua ja me olimme puolustuskannalla. Meidän ensimmäiseen rankkariin johtanut tilanne oli ensimmäinen hyvä hyökkäys ja sen jälkeen saimmekin pelistä kiinni. Tätä tietenkin helpotti Lindemanin saama punainen kortti.

– Miesylivoimalla saimme pelin hallinnan täysin itsellemme ja pyöritimme hyvin palloa mieheltä toiselle sekä loimme lukuisia maalipaikkoja.

– Olen todella tyytyväinen, että saimme tänään tehtyä viisi maalia. Maalit osuivat oikeille miehille; Niila teki todella loistavan sisääntulon vaihdosta ja Ifu teki sen, mitä hyökkääjän pitääkin. Tästä on hyvä jatkaa!

Rahikaisen Mikon hienoja otoksia löytyy täältä, vierasjoukkueen näkemys ottelusta täältä ja Ruudun kooste täältä.

MP jatkaa Cupin otteluitaan viikon päästä lauantaina, kun Talin hallissa vastaan asettuu toinen sarjanousija Gnistan.

ENNAKKO: Suomen Cup alkaa huomenna Urpolassa MYPA:a vastaan


 

Ennakko: la 25.1. klo 15.00 MP-MYPA Urpola
otteluisäntä ja -pallot: Rakennusliike Ola Oy

Suomen Cup pyörähtää käyntiin huomenna lauantaina, kun MP:n kunniagallerian jäsen #13 Ilkka Mäkelä johdattaa MYPA:n Urpolaan. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat viime huhtikuussa harjoitusottelun merkeissä Myllykoskella, missä päädyttiin 2-2 -tasapeliin.

Suomen Cup pelataan kuten viime kaudellakin eli Ykkösen osalta Cup pelataan kahdessa alueellisessa lohkossa, joissa pelataan yksinkertainen sarja (viisi ottelua) niin, että edellisvuoden sijoitusrankingin mukaan, kolmella parhaalla seuralla kussakin lohkossa on kolme kotiottelua, ja muilla kaksi. MP:n kanssa A-lohkossa pelaavat EIF, Gnistan, KTP, MuSa ja MYPA.  Lohkopelivaiheessa pelataan sarjamuotoisesti ja peliaika on normaali 2 x 45 minuuttia. Voitosta saa kolme pistettä ja tasapelistä pisteen. Lohkojen kaksi parasta etenevät Suomen Cupin viralliselle ensimmäiselle kierrokselle (16 joukkuetta) kotijoukkueeksi. Paremmuus lohkossa määritellään saatujen suhteellisten pisteiden, maalieron ja tehtyjen maalien perusteella.

Kuten tässä vaiheessa kautta yleensä, niin MYPA:llakin on vielä joukkueen rakennus kesken ja onkin mielenkiintoista nähdä millaisen joukkueen he saavat jalkeille huomenna. Joukkueessa on jonkin verran vaihtuvuutta, sillä viime kauden joukkueesta mm. Maksim Gussev, Kaarel Usta, Johanne Kytilä ja Tomi Räikkönen eivät ole jatkamassa joukkueessa. Uusina pelaajina joukkueessa ovat hyökkääjä Nathael Ishii ja puolustaja Stephen Obeng. Lisäksi myllykoskelaisilla on farmisopimus Veikkausliigassa pelaavan HIFK:n kanssa, niin sieltäkin suunnaltakin saattaa tulla apuja. Viime viikonloppuna MYPA vieraili Järvenpäässä, missä he nousivat hienosti 3-0 -tappiosta 3-3 -tasapeliin.

MP on tuloksellisesti pelannut hienot harjoituspelit, kun FC Lahti sekä JJK on voitettu ja KuPS:n kanssa pelattiin tasan, mutta pelaamisessa on vielä paljon kehitettävää. MP:lläkin joukkueen rakentaminen on vielä vaiheessa ja kamerunilaiset sopimuspelaajat Sammy Ndjock ja Vincent Bikana eivät ole vielä saapuneet maahan. Muutamalla pelaajalla on pieniä vaivoja ja lauantain ottelu jää väliin Jiri Haikoselta, Reetu Räsäseltä sekä Juuso Tarvaiselta. Lisäksi Matti Kohonen on pelikiellon ja Eero Ylönen maajoukkue-edustuksen takia sivussa. Kaikilla uusilla pelaajilla (Firmino, Daoussi, Sadik ja Uronen) siirrot on tehty ja peliluvat on kunnossa, joten he kaikki ovat joukkueessa mukana.

Päävalmentaja Juha Pasoja odottaa kauden ensimmäistä virallista ottelua.

– Kesää kohti mennään ja nyt alkaa Cupin pelit, joissa on jo normaaleihin harjoituspeleihin verrattuna enemmän panosta. Pelataan viisi peliä saman sarjan joukkueita vastaan ja sen jälkeen mahdollisesti Cupissa jatkoon ja lisää hyviä pelejä kevättalvelle.

– Ensimmäisenä vastassa MYPA ja ensimmäinen kotipeli hieman uudistuneelle MP:lle, joten pelissä varmasti hyvin latausta ja paljon näyttämisen halua. Toivottavasti keli suosii ja ottelu saadaan pelattua hyvissä olosuhteissa. Luvassa on varmasti vauhdikasta cup -jalkapalloa huomenna Urpolassa!

Ottelu on Pitkävedossa kohde 9123 MP-MYPA 1,85 – 3,80 – 3,25.

Jos et pääse paikalle Urpolaan, niin ottelu on nähtävissä Ruudussa.

Kokoonpanossa:
4. Iiro Äijö
9. Lyon Dantas Firmino
10. Irfan Sadik
11. Aatu Manninen
15. Santeri Karjalainen
17. Veeti Seppänen
18.  Topi Keskinen
19. Joonas Nissinen
21. Leevi Leinonen
22. Olli Kilpeläinen
24. Jonne Uronen (mv)
29. Yassin Daoussi
30. Tuomo Hiltunen (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

EDUSTUS: MP ja Firmino tryout -sopimukseen, lisäksi täydennystä maalivahti- sekä hyökkäysosastoon


#9 Firmino ja #15 Santeri Karjalainen ovat mukana joukkueessa lauantaina Suomen Cupin avauksessa.

Ykkösessä pelaava Mikkelin Palloilijat ja brasilialainen Lyon Dantas Firmino ovat tehneet kuluvaa kautta koskevan pelaajasopimuksen, jossa on helmikuun loppuun asti kestävä koeaika. Lisäksi oman juniorin Santeri Karjalaisen kanssa on tehty kolmevuotinen pelaajasopimus ja maalivahtiosastolle mukaan tulevat tutut Tuomo Hiltunen sekä Veikka Stålhand. Ylihuomenna Suomen Cupin ottelut MYPA:a vastaan aloittavalla MP:llä on nyt kasassa 24 pelaajasopimusta.

26-vuotias brasilialainen laituri Firmino on ollut kolmisen viikkoa mukana MP:n harjoituksissa ja hän on pelannut harjoitusotteluissa sekä FC Lahtea että JJK:ta vastaan. Sunnuntaina Jyväskylässä Firmino viimeisteli maalin ja syötti toisen 1-4 -voitossa. Toissa kaudella hän pelasi SJK Akatemiassa seitsemän Kakkosen ottelua ja viimeisteli niissä kuusi maalia. Nyt hän haluaa näyttää osaamisensa MP:n paidassa ja saada loppukauden kattavan sopimuksen.

– Haluan tuoda kokemukseni tälle melko nuorelle joukkueelle ja tietenkin haluan oppia uutta ja kehittyä pelaajana.

– Toivon, että pystyn auttamaan joukkuetta maaleilla ja syötöillä. Aina kentälle päästyäni annan varmasti kaikkeni ja taistelen loppuun asti. Meillä on hyvä kasassa hyvä joukkue ja uskon, että tästä tulee hyvä kausi!

Ensi viikolla 17 vuotta täyttävä hyökkääjä Santeri Karjalainen on ollut harjoitellut marraskuusta lähtien edustusjoukkueen mukana ja hänelle on kertynyt ensimmäiset peliminuutit miesten peleissä kahdessa edellisessä harjoitusottelussa. Isokokoinen ja nopea Karjalainen liittyy innolla edustusjoukkueeseen mukaan.

– Totta kai hyvillä mielin tulen mukaan porukkaan ja tavoitteena on harjoitella hyvin ja kehittyä pelaajana. Tietenkin peliaikaakin olisi mukava saada.

Maalivahtiosastoa täydentävät viime kauden varamaalivahti Tuomo Hiltunen, 26 sekä A-junioreissa pelaava Veikka Stålhand, 19. Maalivahtiosasto tarvitsikin täydennystä, sillä kamerunilainen Sammy Ndjock ei ole vielä saapunut maahan.

Päävalmentaja Juha Pasoja uskoo, että Firminosta tulee olemaan iloa.

– Firmino on hieman epätyypillinen eteläamerikkalainen pelaaja, joka tekee myös puolustussuuntaan töitä. Hän on taitava ja nopea pelaaja, jolta odotetaan hyökkäyspäässä tehoja.

– Santeri ja Veikka ovat lupaavia omia kasvatteja ja he tulevat junnusopimuksilla mukaan porukkaan. Pojat ovat harjoitelleet hyvin edustuksen mukana nyt alkutalven ja sopimuksien myötä saamme käyttää heitä Suomen Cupissa. On mukana nähdä, meneekö heidän kehitys talven aikana eteenpäin.

– Kun A-juniorit pelaavat loppukuusta alkaen SM-karsintasarjaa, niin Jonnen lisäksi tarvitaan toista maalivahtia, kun Sammy ei ole vielä palannut Suomeen. Tuomo on tuttu ja turvallinen vaihtoehto tähän ja muutenkin on hyvä, että meillä on harjoituksissa riittävästi maalivahteja.

#9 Lyon Dantas Firmino
s. 17.2.1993
keskikenttäpelaaja
pituus/paino: 180/78
aikaisemmat seurat: Boavista SC, Nova Iguaçu FC, Atlético Rio FC, Duque de Caxias FC, São Mateus FC, União Recreativo FC, EC Resende / Rio, SJK Akatemia

Pelaajasopimukset 23.1.2020:
#2 Yassin Daoussi
#3 Reetu Räsänen
#4 Iiro Äijö
#5 Vincent Bikana
#9 Lyon Dantas Firmino
#10 Irfan Sadik
#11 Tomi Janhunen
#12 Matti Kohonen
#13 Jiri Haikonen
#15 Santeri Karjalainen
#16 Eero Ylönen
#17 Veeti Seppänen
#18 Topi Keskinen
#19 Joonas Nissinen
#21 Leevi Leinonen
#22 Olli Kilpeläinen
#24 Jonne Uronen
#25 Juuso Tarvainen
#28 Aatu Manninen
#30 Tuomo Hiltunen
#30 Veikka Stålhand
#33 Sammy Ndjock
#34 Antti-Ville Räisänen
#44 Niila Forsell

EDUSTUS: Daoussi ja Uronen MP:n alakertaan


Yassin Daoussi (#29) ja Jonne Uronen ovat tehneet MP:n kanssa kuluvaa kautta koskevat pelaajasopimukset. (Kuva: Juha Leskinen)

Tulevana lauantaina Suomen Cupin ottelut MYPA:a vastaan aloittava Mikkelin Palloilijat jatkaa joukkueen rakentamista, kun puolustaja Yassin Daoussi ja maalivahti Jonne Uronen ovat tehneet kuluvan kauden kattavat pelaajasopimukset. Ykkösen pelit huhtikuussa aloittavalla MP:llä on nyt kasassa 20 pelaajasopimusta ja joukkuetta täydennetään vielä ennen lauantaita.

19-vuotias Yassin Daoussi on periksiantamaton ja aggressiivinen puolustaja, joka tykkää nousta tukemaan hyökkäyksiä. Nuoresta iästä huolimatta hän on jo kolmen edellisen kauden aikana pelannut 49 Kakkosen ottelua tehden niissä kolme maalia. Daoussi pelasi täydet minuutit MP:n alakerrassa harjoituspeleissä KuPS:ia ja FC Lahtea vastaan. Nyt hän ottaa uuden askeleen urallaan ja siirtyy MP:n riveihin innokkaana.

– Hyvin ja odottavaisin mielin tulevaa kautta kohti. Olen saanut hyvän kuvan joukkueesta sekä taustoista. Täällä hoidetaan asiat todella hyvin.

– Haluan olla isossa roolissa ja auttaa joukkuetta kaikin mahdollisin tavoin niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä.

Viime kaudella Pallo-Kissojen maalilla 17 peliä pelannut Jonne Uronen, 24 palaa takaisin MP:n riveihin vuoden tauon jälkeen. Uronen on harjoitellut marraskuusta lähtien joukkueen mukana ja pelannut kaikki kolme harjoitusottelua MP:n maalilla. Uronen on tyytyväinen paluuseen tuttuun porukkaan.

– Todella hyvillä fiiliksillä tulen takaisin sinipaitaan Kissoissa vietetyn kauden jälkeen. MP:llä oli viime kaudella hieno juhlavuosi, joka päättyi sarjan ylivoimaiseen voittoon ja nousuun Ykköseen. Uuden koutsin tultua sovittiin, että tulen mukaan treenaamaan ja parin onnistuneen treenimatsin jälkeen saan taas pukea sinipaidan päälle.

– Katseet ovat jo tulevana viikonloppuna alkavissa Suomen Cupin peleissä, joissa lähden henkilökohtaisesti pelaamaan hyvin ja varmoin ottein. Joukkueena lähdetään tietysti voittamaan kaikkia matseja.

– Kesään on vielä pitkä aika. Pyrin kuitenkin kovalla työnteolla ja hyvillä otteilla vakuuttamaan valmennuksen. Henkilökohtaiset tavoitteet kesään on pelata isoja minuutteja ja auttaa joukkuetta parhaani mukaan.

Päävalmentaja Juha Pasoja on ollut todella tyytyväinen sekä Daoussin että Urosen otteisiin harjoituksissa ja otteluissa.

– Yassin on nuoresta iästä huolimatta pelannut jo useamman kauden miesten pelejä Kakkosessa ja häneltä löytyy potentiaalia. Hän on hyvä lukemaan peliä sekä tukemaan hyökkäyksiä.

– Jonne on harjoitellut todella hyvin marras-joulukuun ilman sopimusta sekä pelannut kaikki kolme harjoituspeliä. Hänen otteet ovat ollut hyviä niin harjoituksissa kuin peleissäkin, joten oli tärkeää saada Sammylle kirittäjä. Jonne on hyvä torjunnoissa ja hänen avauksetkin löytävät oikeaan osoitteeseen.

#2 Yassin Daoussi
s. 2.6.2000
puolustaja
pituus/paino: 173/74
aikaisemmat seurat: KOPSE, PKKU, KäPa, NJS

#24 Jonne Uronen
s. 17.11.1995
maalivahti
pituus/paino: 183/79
aikaisemmat seurat: MP, KuPS, SC KuFu-98, SavU, MiPK, RiPa

Pelaajasopimukset 22.1.2020:
#2 Yassin Daoussi
#3 Reetu Räsänen
#4 Iiro Äijö
#5 Vincent Bikana
#10 Irfan Sadik
#11 Tomi Janhunen
#12 Matti Kohonen
#13 Jiri Haikonen
#16 Eero Ylönen
#17 Veeti Seppänen
#18 Topi Keskinen
#19 Joonas Nissinen
#21 Leevi Leinonen
#22 Olli Kilpeläinen
#24 Jonne Uronen
#25 Juuso Tarvainen
#28 Aatu Manninen
#33 Sammy Ndjock
#34 Antti-Ville Räisänen
#44 Niila Forsell

RAPORTTI: MP haki voiton Jyväskylästä


JJK ja MP pelasivat harjoitusottelun Vehkahallissa.

19.1.2020 JJK – MP 1 – 4(1-2)

Maalit:
20. Joona Tapani 0-1
22. Irfan Sadik (Lyon Dantas Firmino) 0-2
31. Robin Saastamoinen 1-2
55. Firmino 1-3
90. Aatu Manninen (Tapani) 1-4

MP:n kokoonpano:
Jonne Uronen, Lyon Dantas Firmino, Irfan Sadik, Matti Kohonen, Joona Tapani, Veeti Seppänen, Joonas Nissinen, Olli Kilpeläinen, Juuso Tarvainen, Antti-Ville Räisänen, Niila Forsell

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Walid Abdelali, Aatu Manninen, Santeri Karjalainen, Topi Keskinen, Leevi Leinonen,

Vaihdot:
46. Joonas Nissinen <-> Topi Keskinen
46. Niila Forsell <-> Aatu Manninen (75. varoitus)
62. Irfan Sadik <-> Leevi Leinonen
62. Antti-Ville Räisänen <-> Wadil Abdelali
81. Lyon Dantas Firmino <-> Santeri Karjalainen

Otteluraportti:
MP pelasi tänään Jyväskylässä viimeisen harjoitusottelun ennen ensi lauantaina alkavia Suomen Cupin pelejä. Harjoituspelissä vastaan asettui Kakkoseen noussut JJK. MP haki Jyväskylästä selvän 1-4(1-2) -voiton, mutta pelaaminen oli aika sekavaa.

Ottelu alkoi vieraiden painostuksella, mutta kotijoukkue puolusti hyvin joukkueena ja MP:llä oli vaikeuksia päästä kunnon maalipaikoille. MP pyrki prässäämään ylhäältä ja 20. peliminuutilla hyvän prässin jälkeen Joona Tapani pääsi hyvää laukaisupaikkaan ja laukoi hienosti takanurkkaan, 0-1. Pari minuuttia myöhemmin MP pelasi hienon hyökkäyksen oikeasta laidasta Veeti Seppäsen, Antti-Ville Räisäsen, Firminon ja Irfan Sadikin kautta. Lopulta Sadik laukoi pallontakanurkkaan ja peli oli jo 0-2. MP piti palloa huomattavasti enemmän, mutta JJK hyökkäsi muutaman kerran todella nopeasti vastaan ja 31. peliminuutilla tällaisesta hyökkäyksestä tuli kavennusmaali. JJK:n maalitykki Robin Saastamoinen karkasi paitsion rajamailta ja sijoitti pallon tarkasti tolpan juureen.  Näiden maalien jälkeen Jonne Uronen joutui kertaalleen torjumaan Ville Kirvesojan laukauksen ja MP:ltä maalintekoa pääsivät yrittämään Firmino ja Sadik. Firminon yritys meni sivuverkkoon ja Sadikin painavan laukauksen Roope Järvinen JJK:n maalilla torjui eteensä. Tauon viettoon mentiin 1-2 -lukemissa.

Toinen puoliaika jatkui vieraiden komennossa. Reilun viiden minuutin pelin jälkeen vaihdosta kentälle tullut Aatu Manninen pääsi yrittämään maalintekoa, mutta tällä kertaa Järvinen torjui Mannisen yrityksen. Pelikellon käydessä 55. minuuttia MP teki jälleen näyttävän hyökkäyksen, mutta kotijoukkueen puolustus pääsi tähän väliin. Pallo kuitenkin kimposi brassilaituri Firminolle, joka laukoi vieraiden kolmannen maalin. Pelissä oli enemmän vauhtia kuin ajatusta ja peli aaltoili päästä päähän, mutta kunnon maalipaikkoja oli suhteellisen vähän. Jonne Uronen torjui kertaalleen Robin Saastamoisen yrityksen ja Roope Järvinen Matti Kohosen laukauksen. MP:n nuori Topi Keskinen pääsi muutaman kerran maalipaikkaan, mutta jyväskyläläisten alakerta hoiti nämä tilanteen taidolla ja tuurilla. Pelikellon näyttäessä jo täyttä aikaa MP hyökkäsi vielä kertaalleen vaarallisesti. Joona Tapani vapautti Aatu Mannisen, joka kiersi Järvisen ja laukoi etutolpan kautta takanurkkaan loppunumeroiksi 1-4.

Päävalmentaja Juha Pasoja oli tietenkin tyytyväinen voittoon, mutta harmitteli huolimatonta pelaamista.

– Varsinkin alakerrassa meille sattui tänään paljon huolimattomuusvirheitä ja yleisesti syöttöpelaamisessa oli paljon parannettavaa.

– Tulos oli kuitenkin hyvä ja jos peli voitetaan, niin kyllähän silloin pitää asioita tehdä myös oikein.

– Viikolla harjoituksissa harjoiteltiin prässäämistä ja se sujuikin ihan mukavasti, kun kaksi maalia saatiin aikaan prässin jälkeen.

– Meidän pitää saada peliimme lisää rauhallisuutta ja pallollisena tehdä parempia ratkaisuja. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa työntekoa kohti tosipelejä.

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä.

Ensi lauantaina alkaa kauden 2020 viralliset pelit, kun Ilkka Mäkelä johdattaa MYPA:n MP:n vieraaksi Urpolaan Suomen Cupin avaukseen.

ENNAKKO: Viimeisessä harjoitusottelussa ennen Suomen Cupia vastaan tulee JJK


Ennakko: su 19.1. klo 12.00 JJK-MP Vehkahalli, Jyväskylä

Ennen viikon päästä alkavia Suomen Cupin pelejä MP kohtaa viimeisessä harjoitusottelussa ylihuomenna sunnuntaina JJK:n vieraissa. Edellisen kerran joukkueet ovat kohdanneet harjoitusottelun merkeissä tammikuussa 2018, jolloin Jyväskylässä päädyttiin maalittomaan tasapeliin. Pari vuotta sitten MP:n nykyinen päävalmentaja Juha Pasoja toimi vielä JJK:n päävalmentajana.

Viime kaudella JJK kävi tiukan taistelun noususta Keski- ja Itä-Suomen Kolmosessa paikallisvastustaja FC Blackbirdin kanssa. Lopulta JJK voitti lohkon kahden pisteen erolla (16 voittoa, 2 tasapeliä ja 2 tappiota, maaliero 72-8) ja näin jyväskyläläiset palasivat liiton sarjoihin Kakkoseen. Jyväskyläläisten joukkue on vahvistunut viime kaudesta, kun joukkueen riveihin on liittynyt mm. maalivahti Roope Järvinen (Reipas) ja Pallo-Kissoissa pelannut kolmikko Jonne Porkka, Ville Kirvesoja sekä Tuomas Koppelomäki. JJK:n nuoret pelaajat ovat tehneet kovasti töitä päävalmentaja Basam Elfadlin johdolla ja kokemusta joukkueessa edustaa Mikko Manninen sekä viime kaudella Kolmosessa 19 maalia viimeistellyt Robin Saastamoinen. Viikko sitten JJK kohtasi harjoitusottelun merkeissä hyvän viime kauden Kakkosessa pelanneen Ilveksen kakkosjoukkueen ja jyväskyläläiset voittivat maali-iloittelun 7-3 (5-3) -lukemin. Sunnuntaina on varmasti tiedossa vauhdikas ottelu.

Viime viikonloppuna Lahdessa hyvän puolustuspelin pelanneeseen ja hienon 0-2 -voiton ottaneeseen MP:n porukkaan tulee muutamia muutoksia. Reetu Räsänen loukkasi jalkansa harjoituksissa ja on sivussa, kuten myös nuori Eero Ylönen, joka on U17 -maajoukkueen mukana Valko-Venäjällä. Kapteeni Jiri Haikonen jatkaa myös jalkavaivaisena sivussa. Brasilialainen laituri Firmino ja ranskalainen keskikenttäpelaaja Walid Abdelali jatkavat näyttöjen antamista. Uusina pelaajina mukana ovat alkuviikosta vuoden sopimuksen MP:n kanssa tehnyt hyökkääjä Irfan Sadik ja kaksi edellistä kautta Hakan keskikentällä Ykköstä pelannut Joona Tapani, joka on pelasi MP:n riveissä kaudella 2016. Sunnuntaina on vielä mahdollisuus testailuihin, mutta viikon päästä on sitten jo tosi kyseessä, kun MYPA saapuu Ilkka Mäkelän johdolla Urpolaan Suomen Cupin avaukseen.

Joukkue lähtee päävalmentaja Juha Pasojan johdolla hyvistä lähtökodista viimeiseen harjoitusotteluun ennen Suomen Cupin alkua.

– Ylihuomenna pelataan kolmas ja viimeinen harjoituspeli ennen Suomen Cupin alkua ja vastassa on JJK, joka haki vauhtia Kolmosesta. Vastassa on nuori ja taitava joukkue.

– Meille tärkein asia pelissä on oman pelin kehittäminen. FC Lahti -pelissä saimme harjoitella puolustamista ja siinä saimmekin paljon onnistumisia. Ylihuomenna puolustuspelin harjoittelu jatkuu sekä siihen lisäksi pallollistakin peliä on tarkoitus viedä eteenpäin.

– Pelissä on edelleen myös testipelaajia mukana ja ottelun jälkeen olisi tarkoitus saada jonkinlaisia ratkaisuja heidän tilanteeseen. Eiköhän me ensi viikolla saada muutamia sopimuksia lisää.

Kokoonpanossa:
4. Iiro Äijö
8. Walid Abdelali
9. Lyon Dantas Firmino
10. Irfan Sadik
11. Aatu Manninen
12. Matti Kohonen
14. Joona Tapani
15. Santeri Karjalainen
17. Veeti Seppänen
18.  Topi Keskinen
19. Joonas Nissinen
21. Leevi Leinonen
22. Olli Kilpeläinen
24. Jonne Uronen (mv)
25. Juuso Tarvainen
30. Tuomo Hiltunen (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

EDUSTUS: Irfan Sadik MP:n hyökkäykseen


#10 Irfan Sadik teki joulukuussa maalin harjoitusottelussa KuPS:ia vastaan. (Kuva: Juha Leskinen)

Ykköseen valmistautuva Mikkelin Palloilijat ja hyökkääjä Irfan Sadik ovat tehneet tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen. Kahden viikon päästä viralliset ottelut Suomen Cupissa aloittavalla MP:llä on nyt kasassa 18 pelaajasopimusta.

Joulukuussa reilun viikon MP:n harjoituksissa ollut ja maalin harjoituspelissä KuPS:ia vastaan tehnyt Irfan Sadik on isokokoinen hyökkääjä, joka on vaarallinen vastustajan maalin edessä. Viime kaudella hän oli FC Lahden sopimuspelaaja, mutta Veikkausliigassa kertyi vain yksi peli. Farmijoukkue Reippaan riveissä hän osui yhdeksän kertaa kahdeksassa Kakkosen ottelussa. Eilen 21 vuotta täyttänyt Kiuruvedellä syntynyt Sadik on myös esiintynyt U19 -maajoukkueessa ja nyt hän tulee innolla MP:n riveihin.

– Hyvillä mielin tulen Mikkeliin pelaamaan Ykköstä. Joulukuussa olin täällä näytillä ja pelasin KuPS:ia vastaan. Silloin sain hyvän kuvan jengistä ja valmennuksesta.

– Tulevalla kaudella haluan henkilökohtaisesti olla isossa roolissa sekä tehdä tehoja ja sitä kautta auttaa joukkuetta mahdollisimman korkealle sarjataulukossa. Uskon, että tästä tulee hyvä kausi!

Irfan Sadik vakuutti päävalmentaja Juha Pasojan testijaksollaan.

– Irfan vakuutti testijaksolla hyvillä otteillaan. Häneltä löytyy taitoa ja röyhkeyttä pitää palloa sekä suojata sitä ja häntä vastaan on hankala pelata. Hän liikkuu hyvin boxissa ja on hyvä viimeistelijä. Toivottavasti hän pysyy terveenä ja pääsee kehittämään itseään, koska potentiaalia häneltä löytyy.

– Pelaajatilanteemme on hyvällä mallilla ja neuvotteluja käydään muutaman testijaksolla olleen pelaajan kanssa. Jos ne saadaan maaliin, niin joukkueemme alkaa olemaan aika lailla kasassa.

#10 Irfan Sadik
s. 12.1.1999
hyökkääjä
pituus/paino: 190/86
aikaisemmat seurat: KuPS, FC Kuusysi, Reipas, FC Lahti Akatemia, PKKU, FC Lahti

Pelaajasopimukset 13.1.2020:
#3 Reetu Räsänen
#4 Iiro Äijö
#5 Vincent Bikana
#10 Irfan Sadik
#11 Tomi Janhunen
#12 Matti Kohonen
#13 Jiri Haikonen
#16 Eero Ylönen
#17 Veeti Seppänen
#18 Topi Keskinen
#19 Joonas Nissinen
#21 Leevi Leinonen
#22 Olli Kilpeläinen
#25 Juuso Tarvainen
#28 Aatu Manninen
#33 Sammy Ndjock
#34 Antti-Ville Räisänen
#44 Niila Forsell

RAPORTTI: MP haki Lahdesta voiton


MP ja FC Lahti pelasivat vuoden ensimmäisen harjoitusottelun.

11.1.2020 FC Lahti – MP 0 – 2(0-1)

Maalit:
14. Reetu Räsänen (Iiro Äijö) 0-1
78. Antti-Ville Räisänen 0-2

MP:n kokoonpano:
Jonne Uronen, Reetu Räsänen, Iiro Äijö, Walid Abdelali, Lyon Dantas Firmino, Aatu Manninen (37. varoitus), Matti Kohonen, Topi Keskinen, Leevi Leinonen, Juuso Tarvainen, Yassin Daoussi

Vaihtopelaajat:
Veikka Stålhand, Santeri Karjalainen, Eero Ylönen, Joonas Nissinen, Olli Kilpeläinen, Antti-Ville Räisänen, Niila Forsell

Vaihdot:
59. Iiro Äijö <-> Olli Kilpeläinen
59. Topi Keskinen <-> Joonas Nissinen
59. Aatu Manninen <-> Antti-Ville Räisänen
70. Leevi Leinonen <-> Eero Ylönen
79. Juuso Tarvainen <-> Niila Forsell
87. Lyon Dantas Firmino <-> Santeri Karjalainen

Otteluraportti:
MP pelasi tänään vuoden 2020 ensimmäisen harjoitusottelun, kun Lahdessa Mukkulan hallissa vastaan asettui Veikkausliigan FC Lahti. MP puolusti hyvin joukkueena ja iski erikoistilanteista pari maalia, näin FC Lahti kaatui hienosti 0-2(0-1) -lukemin.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä kotijoukkueen pitäessä palloa vähän enemmän. Mitään kovinkaan vaarallista kumpikaan joukkue ei saanut aikaan. Lahtelaisten pallonhallinta ei kuitenkaan johtanut mihinkään, vaan MP puolusti yhtenäisesti joukkueena ja piti kotijoukkueen suhteellisen kaukana Jonne Urosen vartioimasta MP -maalista. 14. peliminuutilla nähtiin ottelun avausmaali, kun MP:lle tuomittiin epäsuoravapaapotku, kun lahtelaisten maalivahti Joona Tiainen oli pakotettu ottamaan toppari Mikko Viitikon syötön käsiinsä. Noin 11 metristä lähteneen Iiro Äijön laukauksen Tiainen vielä torjui, mutta Reetu Räsänen oli maalin edessä ensimmäisenä paluupallossa ja laukoi 0-1 -maalin. Avausmaalin jälkeen ottelu tasoittui ja vieraatkin pääsivät enemmän pitämään palloa. Kunnon maalipaikkoja ei kuitenkaan ennen taukoa saatu luotua ja tauon viettoon mentiin vieraiden maalin johdossa.

Toiselle jaksolle FC Lahti tuli terävästi ja pelin painopiste oli selvästi MP:n kenttäpuoliskolla. Mitään aivan loistavia maalipaikkoja kotijoukkue ei kuitenkaan luonut ja MP:n puolustuspeli oli uhrautuvaa. Pari kertaa MP:n alakerta blokkasi lahtelaisten laukaukset ja kertaalleen Pyry Lampinen laukoi sivuverkkoon. MP hyökkäsi muutaman kerran todella mallikkaasti vastaan. Lahtelaisten puolustus blokkasi Antti-Ville Räisäsen laukauksen ja Joonas Nissinen laukoi niukasti takatolpan ohi. Vajaa vartti ennen täyttä aikaa MP sai reilusta parista kymmenestä metristä vapaapotkun, jonka Antti-Ville Räisänen laukoi muurin kautta takanurkkaan, 0-2. FC Lahti haki vielä kovasti kavennusmaalia ja muutaman kerran nuori Viljami Isotalo pääsi yrittämään osumaa. Ensimmäisen yrityksen MP:n puolustus esti ja puskun Jonne Uronen torjui alanurkasta kulmapotkuksi. Lopulta ottelu päättyi MP:n 0-2 -voittoon.

Päävalmentaja Juha Pasoja oli todella tyytyväinen omiensa puolustuspelaamiseen.

– Pallonhallinta oli kyllä kotijoukkueella, mutta me puolustimme hyvin ja nöyrästi joukkueena. Lahtelaisilla ei ollut montaakaan edes puolittaista maalipaikkaa.

– Eniten meillä jäi parannettavaa, kun saadaan pallon riisto. Meiltä pitää löytyä enemmän malttia pitää palloa ja pallottomien pelaajien pitää olla vieläkin aktiivisempia. Välillä malttia riitti, mutta toisinaan hätäilimme suotta.

– Tämä oli hieno koko joukkueen voitto ja tänään meillä ei ollut heikkoja lenkkejä. Tästä on hyvä jatkaa!

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP pelaa vielä ensi sunnuntaina viimeisen harjoitusottelun JJK:ta vastaan Jyväskylässä ennen kahden viikon päästä alkavaa Suomen Cupia.

ENNAKKO: Vuoden ensimmäisessä pelissä huomenna vastassa FC Lahti


Ennakko: la 11.1. klo 13.30 FC Lahti-MP Mukkulan halli, Lahti

Alkuviikosta yhteisharjoitusten pariin muutaman viikon joulutauon jälkeen palannut MP pelaa huomenna vuoden ensimmäisen harjoitusottelun, kun Mukkulan hallissa vastaan asettuu Veikkausliigassa pelaava FC Lahti. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat Suomen Cupin lohkovaiheessa helmikuussa 2017, jolloin Urpolassa MP oli maalein 3-2(1-0) parempi.

Muutaman viikon päästä alkavaan Suomen Cupiin valmistautuva FC Lahti pelasi ennen joulua FC Hakaa ja PKKU:ta vastaan harjoitusottelut, jotka molemmat päättyivät lahtelaisten 2-0 -voittoihin. FC Lahti on nyt uudessa komennossa, kun joukkueen päävalmentaja toimii hyvää työtä FC Espoossa tehnyt Ilir Zeneli. Hänen apunaan toimivat PEPO:sta tuttu Mika Heino sekä Susissa vaikuttanut Toni Lindberg. Lahtelaisilla on tällä hetkellä kasassa 18 pelaajasopimusta. Joukkueen kokeneemmasta kaartista viime kauden päätteeksi nappulakengät naulaan löivät Mikko Hauhia, Pekka Lagerblom sekä Jani Tanska. Vaikka kokemusta lähti joukkueesta, niin lahtelaisten puolustus on jo hyvissä kantimissa, varsinkin kun Kari Arkivuo palasi Ruotsista takaisin ja sieltä löytyy ennestään jo maalivahti Patrick Rakovsky sekä topparit Mikko Viitikko ja Timi Lahti. Keskikentälle ja hyökkäykseen on monia nuoria potentiaalisia pelimiehiä, kuten Eemeli Virta, Jasin Assehnoun, Altin Zeqiri sekä viime viikolla joukkueeseen liittynyt Kakkosessa hyviä tehoja tehnyt Valdrin Rashica. Huomenna on varmasti edessä vauhdikas harjoitusottelu.

Joulutauon jälkeen MP on tämän viikon harjoitellut yhdessä ja huomenna lähdetään Lahteen tosissaan haastamaan FC Lahtea. Huominen ottelu on hyvää harjoitusta kahden viikon päästä alkavaa Suomen Cupia varten ja tässä vaiheessa voidaan vielä testata pelaajia ja ajaa pelitapaa sisään. Näyttöjä antaa KuPS -pelissä jo ennen joulua mukana ollut puolustaja Yassin Daoussi sekä uusina miehinä ranskalainen keskikenttäpelaaja Walid Abdelali sekä toissa kaudella SJK Akatemiassa tehokkaana ollut brasilialainen laituri Lyon Dantas Firmino (Layon). Ensi viikolla tulee sitten muutama uusi pelimies näyttämään taitojaan ja eiköhän me jo sitten kerrota sopimusuutisiakin.

Päävalmentaja Juha Pasoja odottaa, että näkee pelaajat taas tositoimissa harjoitusten sijaan.

– Saadaan hyvä startti vuodelle, kun päästään mittaamaan taitoja taas Veikkausliiga -joukkuetta vastaan. Pelissä on muutama testipelaaja, joita katsastetaan sekä omista pelaajista pääsee taas uusia pelaajia näyttämään osaamistaan valmennukselle.

– Myös pari pelillistä asiaa on, mitä halutaan lähteä kehittämään puolustussuuntaan sekä hyökkäyssuuntaan. KuPS -pelissä näkyi hyviä otteita ja niitä pyritään viemään eteenpäin joka pelissä.

Kotijoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
8. Walid Abdelali
9. Lyon Dantas Firmino
11. Aatu Manninen
12. Matti Kohonen
14. Santeri Karjalainen
16. Eero Ylönen
18.  Topi Keskinen
19. Joonas Nissinen
21. Leevi Leinonen
22. Olli Kilpeläinen
24. Jonne Uronen (mv)
25. Juuso Tarvainen
29. Yassin Daoussi
30. Veikka Stålhand (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

EDUSTUS: Eero Ylönen U17 -maajoukkueeseen


#16 Eero Ylönen on valittu U17 -maajoukkueeseen (Kuva: Mikko Kankainen)

Joulukuussa kolmen vuoden sopimuksen MP:n kanssa tehnyt seuran oma kasvatti Eero Ylönen on valittu U17 -maajoukkueeseen, joka matkaa tammikuun puolivälin jälkeen perinteiseen Minskin kansainväliseen turnaukseen. Turnauksessa Suomi pelaa tiiviissä tahdissa neljä ottelua (Belgia, Valko-Venäjä, Uzbekistan sekä sijoitusottelua).

Koko valittu joukkue ja päävalmentaja Erkka V. Lehtolan kommentit löytyvät täältä.

Eerolla tsemppiä Valko-Venäjälle!

RAPORTTI: MP ja KuPS tasapeliin


MP aloitti kauden 2020 harjoitusottelut Kuopiossa KuPS:n vieraana. (Kuva: Juha Leskinen)

21.12.2019 KuPS –  MP 2 – 2(1-0)

Maalit:
13. Eetu Rissanen 1-0
67. Irfan Sadik (Yassin Daoussi) 1-1
73. Eero Ylönen (Niila Forsell) 1-2
87. Oskari Jansson 2-2

MP:n kokoonpano:
Jonne Uronen, Mikko Pitkänen, Didis Lutumba-Pitah, Juuso Liukkonen, Aatu Manninen, Jiri Haikonen, Jonathan Dunyin, Veeti Seppänen (28. varoitus), Viktor Adebahr, Antti Voutilainen, Yassin Daoussi

Vaihtopelaajat:
Veikka Stålhand, Elliot Simmons, Irfan Sadik, Eero Ylönen, Topi Keskinen, Leevi Leinonen, Antti-Ville Räisänen, Niila Forsell

Vaihdot:
46. Juuso Liukkonen <-> Irfan Sadik
46. Antti  Voutilainen <-> Eero Ylönen
46. Aatu Manninen <-> Elliot Simmons
63. Veeti Seppänen <-> Niila Forsell
72. Didis Lutumba-Pitah <-> Topi Keskinen
81. Jonathan Dunyin <-> Antti-Ville Räisänen
86. Sadik <-> Leevi Leinonen

Otteluraportti:
MP palasi tänään kauden 2020 ensimmäisen valmistavan harjoitusottelun, kun todella paljon testipelaajia sisältänyt joukkue kohtasi hallitsevan Suomen mestarin, KuPS:n, Lippumäen uutukaisessa hallissa. Peli oli kaksijakoinen; KuPS hallitsi ensimmäistä ja MP toista puoliaikaa. Ottelussa päädyttiin 2-2(1-0) -tasalukemiin, kun kotijoukkue tasoitti muutama minuutti ennen täyttä aikaa.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta hiljalleen nuorella joukkueella liikenteessä ollut kotijoukkue sai pientä otetta pelistä. Jonne Urosen vartioimalla MP -maalilla nähtiin muutama puolittainen paikka ennen kuin Eetu Rissanen käytti vieraiden puolustuksen virheen hyödykseen ja viimeisteli varmasti hienon kuvion päätteeksi takakulmaan, kun pelikello kävi 13. minuuttia. KuPS:n oikealla laidalla pelannut Usman Sale pelasi pirteästi, mutta maalintekoon asti hänen alustuksistaan ei tänään päästy. Kertaalleen Uronen poimi vapaapotkun alakulmasta ja Veeti Seppänen liukui pallon maalin edestä väljemmille vesille, mutta muuten kotijoukkueella ei kunnollisia maalipaikkoja ollut. Antti Vuotilainen laukoi puolustajan jalan kautta maalivahti Aleksi Honka-Hallilaa päin ja Aatu Mannisella oli juuri ennen taukoa parikin paikkaa tasoitusosumaan, mutta toisessa Aatu vielä syötti ja toisen Honka-Hallila torjui kulmapotkuksi. Tauon viettoon mentiin kuopiolaisten maalin johdossa.

Tauolla MP suoritti kolme pelaajavaihtoa ja pelaaminen oli heti alkuvihellyksen jälkeen huomattavasti pirteämpää kuin ensimmäisellä jaksolla. Pelin painopiste oli selvästi kotijoukkueen kenttäpäädyssä ja Honka-Hallila oli työllistetty KuPS:n maalilla. Ekaan kymppiin MP pääsi yrittämään maalintekoa useamman kerran, mutta KuPS -vahti torjui Veeti Seppäsen, Eero Ylösen sekä Jonathan Dunyinin yritykset. Lisäksi Irfan Sadik puski vapaapotkusta niukasti yli. Jonne Uronen MP:n maalilla sai rauhassa ihailla Lippumäen uutta hallia, kun sinipaitaiset pitivät pelin kaukana omasta maalistaan. Vielä ennen ansaittua tasoitusmaalia Niila Forsell yritti nostoa noin 25 metristä, mutta tämän Honka-Hallilla vielä koppasi ja Didis Lutumba-Pitahin laukauksen kotijoukkueen puolustus blokkasi. 67. peliminuutilla nähtiin tasoitusosuma, kun Yassin Daoussi keskitti ja Irfan Sadik puski omista korkeuksistaan pallon takanurkkaan, 1-1. MP sai tästä maalista lisää virtaa ja kuusi minuuttia myöhemmin pallo oli taas KuPS:n maalissa. Daoussi katkaisi KuPS:n maalipotkun ja Niila Forsell jatkoi päällään Eero Ylöselle, joka karkasi kuopiolaisten alakerralta ja sijoitti läpiajon päätteeksi pallon varmasti tolpan kauttaa maaliin, 1-2. Ylösellä oli paikka ratkaista peli toisella maalillaan, mutta tällä kertaa Honka-Hallilla sai käsiä väliin ja peliä jatkettiin kulmapotkulla. Kotijoukkue haki ahnaasti tasoitusta ja peli tasottui loppua kohti. Jonne Uronen torjui Bismark Boatengen vapaapotkun, mutta muutama minuutti ennen täyttä aikaa Uronen oli voimaton, kun Oskari Jansson laukoi voimalla etukulmaan ja peli oli harmittavasti tasan. Niila Forsell ja Eero Ylönen pääsivät vielä tasoitusmaalin jälkeen yrittää maalintekoa, mutta heidän yrityksensä menivät tällä kertaa ohi. Näin tässä taistelussa päädyttiin 2-2 -tasapeliin ja MP sai paljon infoa mukana olleista testipelaajista.

Päävalmentaja Juha Pasoja oli tyytyväinen omiensa pelaamiseen varsinkin toisella puoliajalla ja harmitteli lopun tasoitusta.

– Kaiken kaikkiaan tämä oli hyvä peli meiltä. Ensimmäinen jakso meni KuPS:n nimiin, mutta me taas olimme selvästi parempia toisella jaksolla. Loimme hyviä hyökkäyksiä ja olimme vaarallisia. Olihan se harmittavaa, että KuPS tasoitti lopussa, mutta ehkä tämä tasatulos oli ihan oikeutettu.

– Saimme tästä pelistä sen, mitä haimme eli paljon infoa testipelaajista. Suurin osa heistä pelasi todella pirteästi ja toivottavasti muutama heistä saadaan kiinnitettyä joukkueeseemme.

– Tästä on nyt hyvä jäädä muutaman viikon omatoimiselle jaksolle ja joulun viettoon. Loppiaisena palataan taas sorvin ääreen!

Kotijoukkueen raporttia ottelusta löytyy täältä ja Juha Leskisen otoksia täältä.

Tammikuussa MP kohtaa vieraissa harjoitusotteluiden merkeissä FC Lahden ja JJK:n ennen kuin 25. tammikuuta Suomen Cupin avauksessa vastaan asettuu Urpolassa MYPA.

ENNAKKO: Harjoituspelit alkavat huomenna Suomen mestaria vastaan


Ennakko: la 21.12. klo 13.45 KuPS-MP Lippumäen halli, Kuopio

MP pelaa huomenna lauantaina kauden 2020 ensimmäisen harjoitusottelun, kun joukkue matkaa uuden päävalmentaja Juha Pasojan johdolla Kuopioon, missä Lippumäen uutukaisessa hallissa vastaan asettuu hallitseva Suomen mestari KuPS. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat tammikuussa 2017 Suomen Cupin lohkovaiheessa. Kyseisen ottelun KuPS voitti Urpolassa selvin 0-5 -lukemin.

Viime kauden hienosti ja ansaitusti Suomen mestaruuteen päättäneen KuPS:n valmennus meni uusiksi, kun päävalmentaja Jani Honkavaara siirtyi SJK:n päävalmentajaksi. Nyt joukkueen puikosta löytyy kokenut norjalainen Arne Erlandsen sekä Rovaniemeltä takaisin palannut Pasi Tuutti. Kuopiolaisten ryhmään tulee jonkin verran muutoksia, mutta runkopelaajista jatkavat mm. Petteri Pennanen, Ilmari Niskanen sekä Ville Saxman. KuPS on jo vahvistunut, kun sopimukset on tehty mm. ghanalaisen keskikenttäpelaaja Bismark Boatengen sekä nigerialaisen laiturin Usman Salen kanssa. Kuopiossa on viime vuosina ollut heikot talviharjoitteluolosuhteet, mutta nyt ne on kunnossa, kun tänä syksynä Lippumäkeen rakennettiin uusi ylipainehalli. KuPS pelasi viime lauantaina ensimmäisen harjoitusottelun, kun JIPPO kaatui 2-0(2-0) Eetu Rissasen ja Juho Pirttijoen maaleilla.

MP lähtee Kuopioon isolla ryhmällä, mutta sopimuspelaajista iso osa on vielä sivussa. Esimerkiksi tammikuussa Mikkeliin palaavat Sammy Ndjock ja Vincent Bikana, flunssainen Joonas Nissinen ja töissä oleva Matti Kohonen eivät ole huomenna mukana. Harjoituksissa on viime viikkoina omien junioreiden lisäksi ollut paljon uusia pelaajia antamassa näyttöjä. Huomisessa harjoitusottelussa MP:n peliasussa nähdään monia jo aikaisemmin MP:ssä pelanneita pelimiehiä (Simmons, Liukkonen, Voutilainen ja Uronen), mutta lisäksi on paljon uusia pelimiehiä. Näyttöjä antavat esimerkiksi PEPO:ssa kaksi edellistä kautta pelannut nigerialainen keskikenttäpelaaja Jonathan Dunyin, ruotsalainen puolustuspään pelaaja Viktor Adebahr sekä Gnistanissa viime kauden lopun pelannut KuPS-kasvatti Mikko Pitkänen. MP päättää neljän viikon harjoittelujakson huomiseen peliin ja joulun aikaan joukkue pitää kahden viikon omatoimisen jakson.

Päävalmentaja Juha Pasoja odottaa omiensa ja testimiesten esityksiä pelitilanteessa.

– Nelisen viikkoa on nyt harjoittelua takana. Olen nähnyt paljon hyviä suorituksia pelaajilta, niin omilta kuin testipelaajiltakin. Nyt hyvä lähteä katsomaan pelaajien tekemistä myös pelipaita päällä.  Vastustajana KuPS, tuore Suomen mestari, joten ei parempaa paikkaa ole pelaajilla näyttää osaamista kuin Suomen parasta joukkuetta vastaan.

– Tavoitteena pelissä on katsastaa useita testipelaajia sekä totta kai myös nähdä ensimmäistä kertaa omia sopimuspelaajiakin oikeassa pelissä. Pelillisenä asiana on katsoa peruspelaamisen tasoa sekä pelaajien kykyä pelata roolinsa mukaan.

– Hyvän pelin jälkeen on mukava paketoida vuosi 2019 jalkapallon osalta ja lähteä joulun viettoon.

Kokoonpanossa:
5. Mikko Pitkänen
7. Didis Lutumba-Pitah
8. Elliot Simmons
9. Juuso Liukkonen
11. Aatu Manninen
13. Jiri Haikonen, kapteeni
14. Irfan Sadik
15. Jonathan Dunyin
16. Eero Ylönen
17. Veeti Seppänen
18.  Topi Keskinen
20. Viktor Adebahr
21. Leevi Leinonen
23. Antti Voutilainen
24. Jonne Uronen (mv)
29. Yassin Daoussi
30. Veikka Stålhand (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

EDUSTUS: Viime kaudella eniten pelannut Matti Kohonen jatkaa MP:n puolustuksessa


#12 Matti Kohoselle kertyi eniten peliminuutteja viime kaudella MP:n pelaajista. (Kuva: Pietu´s Photo)

Viime kauden päätteeksi Kakkosen A-lohkon ylivoimaisesti voittanut ja Ykköseen noussut Mikkelin Palloilijat ja joukkueesta eniten viime kaudella pelannut Matti Kohonen ovat käyttäneet sopimuksessa olleen option. Kohosen sopimuksen jälkeen MP:llä on kasassa 17 pelaajasopimusta.

Tänään 25 vuotta täyttävä Matti Kohonen pelasi vasempana puolustajana viime kaudella yhtä vaille kaikissa MP:n Kakkosen otteluissa. Täydet peliminuutit katkesivat kauden toiseksi viimeisessä ottelussa Järvenpäässä, kun erotuomari näytti Kohoselle punaista korttia. Yhden maalin viime kaudella viimeistellyt Kohonen on täynnä intoa aloittaessaan kolmannen kauden MP:ssä.

– Viime vuosi oli hieno: seura täytti 90 vuotta ja nousimme Ykköseen. Kausi oli siis kaikin puolin onnistunut, vaikka tappioton putki katkesikin viimeisessä ottelussa.

– Henkilökohtainen tavoitteeni oli saavuttaa ehjä kausi ilman loukkaantumisia, tässä onnistuimme. Paikat kestivät ja se mahdollisti pelaamisen. Esitykseni kentälläkin olivat tasaisia.

– Tuleva kausi on uusi haaste monelle ja sitä odotetaan innolla! Hommia paiskitaan kaksin verroin enemmän ja näytetään, että Mikkelissä kuuluu pelata jalkapalloa Kakkosta korkeammalla sarjatasolla.

Päävalmentaja Juha Pasoja ottaa ilolla vastaan Kohosen jatkon, sillä hän on tuttu pelimies jo Jyväskylän ajoilta.

– Midi on hyvällä asenteella töitä tekevä puolustaja, jonka ominaisuudet ovat hyvällä tasolla Ykköseen. Hän on valmentajalle helppo pelaaja, kun aina tietää, mitä saa, kun hänet laittaa kentälle, sillä taso ei paljon heittele.

Puheenjohtaja Olli Heinikainen on tyytyväinen edustusjoukkueen pelaajatilanteeseen.

– Olemme edenneet aikataulun mukaan ja meillä on jo hyvä runko kasassa. Harjoituksissa on ollut erittäin nälkäisten junnujen lisäksi mielenkiintoisia testipelaajia ja lisää on tulossa ensi viikolla ja tammikuussa pienen joulutauon jälkeen.

– Emme kuitenkaan kiirehdi uusien sopimusten kanssa, vaan katsastetaan rauhassa pelaajia ja sitten tehdään harkittuja päätöksiä.

Pelaajasopimukset 14.12.2019:
#3 Reetu Räsänen
#4 Iiro Äijö
#5 Vincent Bikana
#11 Tomi Janhunen
#12 Matti Kohonen
#13 Jiri Haikonen
#16 Eero Ylönen
#17 Veeti Seppänen
#18 Topi Keskinen
#19 Joonas Nissinen
#21 Leevi Leinonen
#22 Olli Kilpeläinen
#25 Juuso Tarvainen
#28 Aatu Manninen
#33 Sammy Ndjock
#34 Antti-Ville Räisänen
#44 Niila Forsell

EDUSTUS: MP kiinnitti nuorta voimaa – Keskinen ja Ylönen kolmen vuoden sopimuksiin


Ykkösessä ensi kaudella pelaava Mikkelin Palloilijat on jatkanut joukkueen rakentamista, kun lupaavien omien junioreiden Topi Keskisen ja Eero Ylösen kanssa on tehty pitkät kolmen vuoden pelaajasopimukset. Nyt MP:llä on kasassa 16 pelaajasopimusta.

#18 Topi Keskinen teki viime kaudella debyytin edustusjoukkueessa.

Keskikenttäpelaaja Topi Keskinen, 16 teki viime kaudella jo debyyttinsä Kakkosessa, kun hän pelasi nousukarsintasarjan ottelussa JäPS:iä vastaan parisen kymmentä minuuttia ja oli lähellä maalintekoa. Kovia harppauksia kehityksessä viime kaudella ottanut Keskinen on innoissaan pitkästä sopimuksesta.

– Viime kausi oli todella pitkä, mutta onnistunut ja kehitystä tapahtui todella paljon. Vältyin myös loukkaantumisilta pieniä kolhuja lukuun ottamatta. Oli hienoa tehdä debyytti edustusjoukkueessa ja sain jo hieman tuntumaa miesten peleistä harjoitusten lisäksi, ja se toi myös paljon motivaatiota.

– Uuteen kauteen lähdetään hyvin mielin ja tavoitteena olisi kehittyä ja treenata paljon sekä tietenkin pelata onnistuneesti.

#16 Eero Ylönen pelasi viime kaudella Suomen Cupissa. (Kuva: Mikko Kankainen)

Hyökkääjänä pelaava Eero Ylönen, 16 pelasi kesällä 2018 kaksi maaottelua U16 -maajoukkueessa Ruotsia vastaan. Kakkosen debyytti Ylöseltä jäi vielä tekemättä, mutta Suomen Cupissa hän pelasi viime kaudella molemmissa otteluissa. Nyt hän odottaa kovasti uuden kauden alkua.

– Viime kausi alkoi hyvin heti tammikuussa, kun pääsin edustuksen mukaan ensimmäistä kertaa Suomen Cupin peleihin. Kausi eteni ihan hyvin elokuuhun, jolloin tuli loukkaantuminen, joka vei reilun kuukauden tauolle ja loppukausi loukkaantumisen jälkeen oli sitten rikkonainen.

– Hyvillä mielin tässä mennään kohti tulevaa kautta. Toivottavasti pysyn terveenä ja tavoitteena on saada minuutteja talvella Suomen Cupissa ja tietenkin sitten Ykkösessä.

Päävalmentaja Juha Pasoja on nyt ilolla seurannut muutaman viikon nuorisokaksikon otteita ja on tyytyväinen, kun nuoren miehen alut jatkavat useamman vuoden seurassa.

– Pojat ovat lupaavia nuoria pelaajia, joilla on kyllä potentiaalia olemassa. He ovat taitavia ja rohkeita pallon kanssa sekä liikkuvat oikea-aikaisesti kentällä. Uskoisin, että molemmat tulevat saamaan peliaikaa edustuksessa tulevalla kaudella, jos kehitys vaan jatkuu toivotunlaisena.

Pelaajasopimukset 10.12.2019:
#3 Reetu Räsänen
#4 Iiro Äijö
#5 Vincent Bikana
#11 Tomi Janhunen
#13 Jiri Haikonen
#16 Eero Ylönen
#17 Veeti Seppänen
#18 Topi Keskinen
#19 Joonas Nissinen
#21 Leevi Leinonen
#22 Olli Kilpeläinen
#25 Juuso Tarvainen
#28 Aatu Manninen
#33 Sammy Ndjock
#34 Antti-Ville Räisänen
#44 Niila Forsell

EDUSTUS: MP:n kausarihaaste toteutuu – 49 €:lla kausarin saa vuoden loppuun


Mikkelin Palloilijoiden lokakuun loppupuolella aloittama kausarihaaste toteutuu, vaikka kampanja ei ole vielä päässyt asetettuun tavoitteeseen, joka oli tuhat sitovaa ennakkovarausta.

Toiminnanjohtaja Mika Roivas on tyytyväinen kampanjaan ja antaa joululahjavinkin.

– Reilut puolet on tavoitteesta nyt täynnä, mutta totta kai uskon, että pääsemme vielä asetettuun tavoitteeseen. Kivasti on mennyt myös noita Jukureiden ja Kamppareiden kimppakortteja.

– Nyt on vielä hyvää aikaa osallistua kampanjaan tai sitten vaikka tehdä hyvää ja lahjoittaa kausikortti hyväntekeväisyyteen. Kausikortti on mainio joululahja urheilun ystävälle!

– Kausikortin hinta muuttuu nyt portaittain. Eli vuoden loppuun asti kausikortin saa 49 €:lla, tammikuussa se maksaa 59 € ja helmikuussa 69 €. Maaliskuun alusta lähtien kausikortin hinta on normaali 90 €.

Tässä vähän lisätietoa kampanjaan osallistuneille:
Yksityishenkilöille lähetetään ensi vuoden puolella sähköpostiin lasku, jonka voi maksaa verkkopankissa. Verkkopankissa maksettaessa lasku tulee maksaa siinä olevaa viitenumeroa käyttäen. Muun maksutavan valinneet voivat käydä maksamassa kausikortin MP:n toimistolla. Yritykset taas saavat laskun itse antamiensa laskutusohjeiden mukaisesti.

Jos haluat kortin jo joululahjaksi tai haluat käyttää vuoden lopussa vanhaksi menevät Smartum kulttuurisetelit, Sporttipassin (ePassi) tai Virikesetelit, niin tämä onnistuu MP:n toimistolla (Nuijamiestenkatu 1) seuraavina ajankohtina:
– torstai 12.12. klo 10-15
– tiistai 17.12. klo 10-15
– keskiviikko 18.12. klo 10-15

Toimistolla käteisen ja eri maksumuotojen lisäksi käy maksuvälineenä myös pankkikortti.

Jos nämä ajankohdat eivät käy, niin olethan yhteydessä toimistolle (puh. 044 978 7338) tai jos on jotain muuta kysyttävää kampanjasta, niin toimistolla kyllä autetaan.

Kampanjaan voi osallistua täällä.

EDUSTUS: Manninen jatkaa ja MP:n taustat on nyt kasassa


Aatu Manninen on Ykköseen valmistautuvan Mikkelin Palloilijoiden 14. sopimuspelaaja. Manninen ja MP tekivät vuoden jatkosopimuksen.

#28 Aatu Manninen aloittaa MP:n riveissä ensimmäisen täyden kauden. (Kuva: Pietu´s Photo)

Viime elokuussa kesken kauden MP:n riveihin JJK:sta liittynyt keskikentällä kaikissa rooleissa pelaamaan pystyvä Aatu Manninen, 23 pelasi viime kaudella kuudessa Kakkosen ottelussa ja viimeisteli niissä yhden maalin. Manninen jatkaa hyvillä mielin MP:n riveissä.

– Viime kaudesta jäi hyvät vaikutelmat, vaikka en mukana ollutkaan kuin loppukauden. Heti ensimmäistä treeneistä näki, että joukkue oli kova tasoinen ja jokapäiväinen tekeminen oli laadukasta.

– Vastuuta ei hirveästi ehtinyt vielä tulemaan, mutta omasta mielestä hoidin roolini hyvin niissä peleissä, joissa pääsin pelaamaan.  Ykkönen on entuudestaan monelle jo tuttu sarja ja kaikki varmasti tietävät, että jokaisen pitää tehdä vielä entistä enemmän töitä.

– Meillä on jo nyt hyvä runko kasassa; paljon taitoa ja näyttämisen halua. Nyt vedetään talvi kovaa ja laadukasta harjoittelua, niin tulokset tulevat sitä myötä.  Tiedän, että omasta varastosta löytyy vielä paljon annettavaa ja sitä tullaan varmasti kesällä näkemään.

Päävalmentaja Juha Pasoja ottaa hyvillään hänelle tutun pelaajan jatkon.

– Aatu on tuttu mies jo Jyväskylän ajoilta. Hän on ollut aina lupaava pelaaja, joka näyttäisi löytäneen nyt oikean suunnan tekemiseensä. Hän on kehittynyt kahden vuoden aikana joka osa-alueella ja hän tulee olemaan tärkeä palanen meidän ensi kauden joukkueessa.

Viime kaudelta tutut taustaryhmä jatkaa uuden päävalmtajan Juha Pasojan apuna. (Kuva: Pietu´s Photo)

Uuden päävalmentaja Juha Pasojan apuna jatkaa viime kaudelta tuttu taustaryhmä. Valmentajina toimii Ozeias Graciano, Janne Loukiainen sekä Jorma Naakka, fysioterapeuttina Timo Kyttä, huoltajana Aki Lampinen, joukkueenjohtajana Mika Korpela ja lääkäreinä Ilari Kuitunen sekä Hannu Paajanen.

Pasoja on tyytyväinen, että koko viime kaudelta tuttu ryhmä jatkaa.

– Kävin kaikkien taustaryhmäläisten kanssa keskustelut ja kaikki heistä olivat erittäin motivoituneita jatkamaan Ykkösessä ja tiimissä. Jokaisella on oma erikoisosaaminen, mikä on tärkeää lopputuloksen kannalta. Taustaryhmän osaaminen on monipuolista ja se tulee auttamaan joukkuetta talven harjoittelussa ja kesän peleissä. Kun pelaaja kehittyy, niin pelikin kehittyy.

Pelaajasopimukset 2.12.2019:
#3 Reetu Räsänen
#4 Iiro Äijö
#5 Vincent Bikana
#11 Tomi Janhunen
#13 Jiri Haikonen
#17 Veeti Seppänen
#19 Joonas Nissinen
#21 Leevi Leinonen
#22 Olli Kilpeläinen
#25 Juuso Tarvainen
#28 Aatu Manninen
#33 Sammy Ndjock
#34 Antti-Ville Räisänen
#44 Niila Forsell

Taustat 2020:
päävalmentaja: Juha Pasoja
valmentajat: Ozeias Graciano, Janne Loukiainen, Jorma Naakka
fysioterapeutti: Timo Kyttä
huoltaja: Aki Lampinen
joukkueenjohtaja: Mika Korpela
lääkärit: Ilari Kuitunen, Hannu Paajanen

EDUSTUS: Runkopelaajat Nissinen ja Räsänen jatkavat MP:ssä


Ykköseen valmistautuvalla Mikkelin Palloilijoilla on nyt kolmetoista pelaajasopimusta, kun viime kauden runkopelaajiin kuuluneet Joonas Nissinen ja Reetu Räsänen ovat allekirjoittaneet vuoden jatkosopimukset.

#19 Joonas Nissinen oli viime kauden yksi MP:n luottopelaajista. (Kuva: Pietu´s Photo)

Vasemman laidan vauhtikone Joonas Nissinen, 22 pelasi menneellä kaudella yhtä vaille kaikissa Kakkosen otteluissa ja tehoja syntyi viiden maalin ja seitsemän maalisyötön verran. Taitava ja nopea Kuopion Palloseuran kasvatti aloittaa innokkaana toisen kauden MP:n riveissä.

– Viime kausi oli joukkueelta hyvä! 90 -vuotisjuhlakauden tavoite oli nousta Ykköseen ja se saavutettiin. 25 pelistä vain yksi tappio kertoo aika paljon meidän viime kauden suorituksestamme. Oma kausi sujui hyvin, vaikka aina itseltään enemmän vaatiikin. Vastuuta tuli paljon ja omat esitykset olivat tasaisia.

– Tällä hetkellä on hyvät fiilikset, kun sopimus saatiin jo tässä vaiheessa sorvattua. On mukava jatkaa tutussa ympäristössä ja innolla odotellaan jo pelien alkua. Nyt on lomat lomailtu ja aloitetaan valmistautuminen kohti ensi kesän Ykkösen pelejä!

#3 Reetu Räsänen Palkittiin viime kaudella ”Joukkueen luottopelaaja” -palkinnolla. (Kuva: Pietu´s Photo)

Vincent Bikanan toppariparina viime kauden pelanneelle Reetu Räsäselle, 23 kertyi kaikkiaan 22 pelattua Kakkosen ottelua, joissa hän teki yhden maalin, joka oli kyllä sitäkin hienompi. Maali syntyi melkein puolesta kentästä Kouvolassa Susia vastaan ja maali oli vielä ottelun voittomaali. Kaikki KuPS:n juniori-ikäluokat läpikäynyt luotettava toppari on tyytyväinen jatkostaan Mikkelissä.

– Viime kausi oli kaikin puolin onnistunut. Käytännössä dominoimme omaa lohkoamme ja peliesityksemme kokonaisuudessaan olivat hyviä. Kaiken kruunasi syksyllä nousu Ykköseen, joka oli tavoitteemme koko kauden ajan. Joukkueessamme oli hyvä henki päällä koko kauden ajan ja luulen, että tämä oli iso syy menestykseen.

– Henkilökohtainen tavoite kauteen lähtiessä oli pelata ehjä kausi, mikä onnistuikin pieniä kolhuja lukuun ottamatta. Oma kausi oli onnistunut. Vakiinnutin paikkani avauskokoonpanossa ja peliesityksetkin olivat hyvällä tasolla koko kauden. Taisihan tuossa tulla ehkä urani hienoin maalikin tehtyä.

– Ensi kaudella tavoitteena jatkaa samalla lailla, mitä teimme hyvin täällä tänäkin vuonna. Kehittyä yksilönä, mutta myös joukkueena. Saamme varmasti hyvän nipun kasaan Ykköseen ja tavoitteena on varmasti tuo yläloppusarjaan pääseminen. Jos ja kun se tulee, niin kaikki muu menestys on plussaa.

MP pelaa yhden harjoitusottelun vielä tämän vuoden puolella, kun joukkue matkaa hallitsevan Suomen mestarin KuPS:n vieraaksi. KuPS-MP -harjoitusottelu pelataan lauantaina 21. joulukuuta klo 14 Lippumäen uudessa hallissa. Lisäksi ennen tammikuun lopussa alkavaa Suomen Cupia pelataan vielä ainakin yksi harjoitusottelu, kun matkataan Lahteen FC Lahden vieraaksi.

Pelaajasopimukset 29.11.2019:
#3 Reetu Räsänen
#4 Iiro Äijö
#5 Vincent Bikana
#11 Tomi Janhunen
#13 Jiri Haikonen
#17 Veeti Seppänen
#19 Joonas Nissinen
#21 Leevi Leinonen
#22 Olli Kilpeläinen
#25 Juuso Tarvainen
#33 Sammy Ndjock
#34 Antti-Ville Räisänen
#44 Niila Forsell

EDUSTUS: Tarvainen ja Äijö jatkosopimuksiin MP:n kanssa


Ykköseen valmistautuva Mikkelin Palloilijat jatkaa joukkueen rakentamista ja nyt vuoden jatkosopimuksiin nimensä ovat laittaneet Juuso Tarvainen ja Iiro Äijö.

#25 Juuso Tarvainen palkittiin viime kauden päätteeksi ”Kauden lupaavin tulokas” -palkinnolla. (Kuva: Pietu´s Photo)

Juuso Tarvainen, 21 siirtyi viime kaudeksi Pieksämäeltä SaPa:sta MP:n riveihin ja kaikkiaan debyyttikaudella Kakkosessa pelejä kertyi 19 vielä ilman tehomerkintöjä. Kauden lupaavimpana tulokkaana palkittu Tarvainen jatkaa innokkaana Ykköseen nousseessa MP:ssä ja on valmis ottamaan seuraavan askeleen urallaan.

– Totta kai on hyvä fiilis menneestä kaudesta, joka päättyi ansaittuun nousuun. Tehtiin talvesta asti paljon hommia harjoituksissa ja se näkyi sitten kesällä peleissä.

– Omalla kohdallani kulunut kausi meni ihan hyvin. Kauden edetessä tuli enemmän minuutteja, joten kai tässä kehittymistäkin tapahtui. Muutama pieni jalkavaiva haittasi välillä menoa, mutta niistäkin toivuttiin.

– Innolla odotan tulevaa kautta! Vastustajat ovat taas pykälää kovempia, joten omaa tasoa on nostettava. Tavoite on tietenkin joukkueena pärjätä ja vähintään säilyä sarjassa, henkilökohtaisesti pysyä terveenä ja kilpailla avauksen paikasta. Ensimmäinen maali tai syöttö olisi kanssa ihan mukava, kun viime kesänä pistetili ei vielä auennut.

#4 Iiro Äijö aloittaa jo viidennen kauden MP:n riveissä. (Kuva: Pietu´s Photo)

FC Kuusysin kasvatti Iiro Äijö aloittaa nyt jo viidennen kauden MP:n peliasussa. 22 -vuotias Äijö on monipuolinen puolustuspään pelaaja, joka pelasi viime kaudella kymmenessä Kakkosen ottelussa. Äijö jatkaa MP:n riveissä hyvillä mielin.

– Hyvillä fiiliksillä jatketaan! Mennyt kausi sujui joukkueelta todella hyvin ja asetettu tavoite saavutettiin.

– Rikkonaisen talven jälkeen rooli joukkueessa jäi odotettua pienemmäksi, mutta omasta mielestäni pelasin hyvin ottelut, missä pääsin pelaamaan ja pystyin täyttämään roolini joukkueessa.

– Opiskelupaikan myötä jatko MP:ssä tuntui parhaalta mahdolliselta paketilta ja tässä mennään iloisin mielin kohti uusia haasteita Ykkösessä.

Pelaajasopimukset 27.11.2019:
#4 Iiro Äijö
#5 Vincent Bikana
#11 Tomi Janhunen
#13 Jiri Haikonen
#17 Veeti Seppänen
#21 Leevi Leinonen
#22 Olli Kilpeläinen
#25 Juuso Tarvainen
#33 Sammy Ndjock
#34 Antti-Ville Räisänen
#44 Niila Forsell

EDUSTUS: Räisänen ja Seppänen jatkavat MP:n riveissä


Viime viikolla harjoitukset aloittanut Mikkelin Palloilijat on aloittanut joukkueen rakentamisen ensi kauden Ykkösen koitoksia varten. Ensin käydään läpi viime kauden joukkueen pelaajat ja vuoden jatkosopimuksiin nimensä ovat nyt ensimmäisenä laittaneet Antti-Ville Räisänen sekä Veeti Seppänen.

#34 Antti-Ville Räisänen pelasi viime kaudella kolmanneksi eniten MP:n pelaajista. (Kuva: Pietu´s Photo)

Viime kaudella yhtä vaille kaikissa Kakkosen otteluissa MP:n keskikentällä esiintynyt ja kolmanneksi eniten peliminuutteja Matti Kohosen ja Vincent Bikanan jälkeen kerännyt Antti-Ville Räisänen, 21 onnistui maalinteossa kahdesti ja syötti yhden maalin. Varkaudessa jalkapallouransa aloittanut Räisänen jatkaa hyvillä mielin MP:n riveissä.

– Viime kausi oli kaikin puolin onnistunut. 90 -vuotisjuhlakauden kunniaksi se suurin tavoite eli nousu saavutettiin ja pystyttiin pelaamaan koko kausi hyvällä tasolla.

– Itselläni oli takana pari hieman rikkonaista kautta ja suurin tavoitteeni olikin pysyä ehjänä ja pelata kaikissa kauden peleissä isossa roolissa. No, yksi peli jäi pelaamatta koko kauden aikana, joten siinä mielessä lasken tuon kuitenkin onnistumiseksi. Pelillisesti uskon, että tulevalla kaudella nähdään vielä paljon parempi AV kentällä.

– Innolla tässä kyllä jo tulevaa kautta odotellaan! Ykkönen on ensi kaudella äärimmäisen mielenkiintoinen uuden sarjajärjestelmän sekä suuren joukkueiden vaihtuvuuden vuoksi. Tavoitteena joukkueella pitää ehdottomasti olla pääsy yläloppusarjaan, koska sarjajärjestelmän vuoksi alaloppusarjaan tuskin kukaan joukkue lähtökohtaisesti haluaa joutua. Henkilökohtaisena tavoitteena on pelata tasainen ja ehjä kausi sekä nousta omalla pelipaikalla sarjan parhaiden keskikenttäpelaajien joukkoon. Siihen on ainut resepti se, että nyt laitetaan työhaalarit tiukasti niskaan ja painetaan tuleva talvi kovasti hommia, niin loppukaudesta ei tarvitse sitten jossitella.

Loukkaantumiset sotkivat #17 Veeti Seppäsen viime kautta. (Kuva: Mikko Kankainen)

MP:n oma kasvatti Veeti Seppänen, 18 pelasi viime kaudella Suomen Cupin peleissä täydet minuutit, mutta sitten loukkaantumiset sotkivat kautta, mutta Kakkosessakin tuli ensimmäiset minuutit. Nuorukainen haluaa kehittyä ja saada lisää peliminuutteja.

– Kaudesta jäi hyvä fiilis ja tuntui siltä, että kehitystä tapahtui. Valmentajilta sekä joukkuekavereilta sain paljon uusia vinkkejä ja oppeja.

– Alkukauden loukkaantumisen jälkeen pääsin pelaamaan SavU:n pelejä ja niistä sai hyvää kokemusta miesten peleistä. Kesällä tuli myös edustusjoukkueen debyytti.

– Tulevan kauden tavoitteena on saada mahdollisimman paljon minuutteja edustusjoukkueen paidassa sekä päästä lähemmäksi avauskokoonpanon paikkaa.

Päävalmentaja Juha Pasoja kertoo joukkueen rakentamisen taustoista.

– Nousun Ykköseen hoitaneen joukkueen runko tulee pysymään suhteellisen samana ja sitten hätiköimättä hommataan vahvistuksia, jos ja kun tarvetta on.

– Tässä vielä tämä viikko harjoitellaan aika lailla omalla porukalla ennen kuin joulukuussa saapuu ensimmäisiä testimiehiä näyttämään taitojaan.

Pelaajasopimuksia julkaistaan lähipäivinä lisää, kunhan saadaan vaan nimet sopimuksiin. Myös valmennus- ja taustaryhmä on tarkoitus saada lähiaikoina kasaan.

Pelaajasopimukset 26.11.2019:
#5 Vincent Bikana
#11 Tomi Janhunen
#13 Jiri Haikonen
#17 Veeti Seppänen
#21 Leevi Leinonen
#22 Olli Kilpeläinen
#33 Sammy Ndjock
#34 Antti-Ville Räisänen
#44 Niila Forsell

EDUSTUS: MP aloittaa Suomen Cupin tammikuun lopussa


Suomen Cup pelataan ensi kaudella kuten viime kaudellakin. Ykkösen osalta Cup käynnistyy tammikuun lopussa kahdessa alueellisessa lohkossa, joissa pelataan yksinkertainen sarja (viisi ottelua) niin, että edellisvuoden sijoitusrankingin mukaan, kolmella parhaalla seuralla kussakin lohkossa on kolme kotiottelua, ja muilla kaksi. MP:n kanssa A-lohkossa pelaavat EIF, Gnistan, KTP, MuSa ja MYPA.

Lohkopelivaiheessa pelataan sarjamuotoisesti, ja peliaika on normaali 2 x 45 minuuttia. Voitosta saa kolme pistettä ja tasapelistä pisteen. Lohkojen kaksi parasta etenevät Suomen Cupin viralliselle ensimmäiselle kierrokselle (16 joukkuetta) kotijoukkueeksi. Paremmuus lohkossa määritellään saatujen suhteellisten pisteiden, maalieron ja tehtyjen maalien perusteella.

MP aloittaa Cupin ottelut tammikuun 25. päivä, kun Urpolaan saapuu vieraaksi MYPA. Toinen kotiottelu pelataan 15. helmikuuta, jolloin vastaan asettuu EIF. Toiveissa on leuto talvi, että kyseiset pelit saadaan pelattua täällä Mikkelissä. Vieraissa MP pelaa Gnistania, MuSaa ja KTP:tä vastaan.

Päävalmentaja Juha Pasoja pitää näitä Cupin pelejä hyvänä valmistautumisena kauteen.

– Näissä Cupin peleissä näemme, missä menemme ja saamme tuntumaan muihin Ykkösen joukkueihin.

– Ensi viikolla aloitamme valmistautumisen tulevaan kauteen ja joulukuussa on tarkoitus pelata jo ensimmäinen harjoituspeli, jos ja kun löydämme vaan sopivan vastustajan. Lisäksi tammikuussa ennen Cupin alkua pelataan myös kertaalleen.

Koko ohjelma löytyy täältä.

EDUSTUS: Juha Pasoja on MP:n uusi päävalmentaja


Uusi pävalmentaja Juha Pasoja uuden kotikentän laidalla Urskissa.

Kakkosen A-lohkon ylivoimaisesti voittaneen ja ensi kaudeksi Ykköseen nousseen MP:n uusi päävalmentaja on Juha Pasoja. Sunderlandiin Pohjoismaiden pelaajatarkkailijaksi siirtyneen Janne Wilkmanin korvaava Pasoja ja MP ovat tehneet vuoden valmentajasopimuksen, jossa on optio myös kaudesta 2021.

Puheenjohtaja Olli Heinikainen on tyytyväinen, kun Juha Pasoja saatiin MP:n päävalmentajaksi.

– Juha on todella mielenkiintoinen persoona, jolla on taustalla pitkä pelaajaura ja kokemusta myös maailmalta sekä pelaajana että valmentajana. Hänellä on hyvät näytöt päävalmentajana Jyväskylästä ja nyt hän pääsee näyttämään kykynsä täällä Mikkelissä.

Viime kauden päätteeksi Kemi City FC:n Kakkoseen nostanut Juha Pasoja, 42 on valmentajana rauhallinen, analysoiva, reilu sekä vaativa. Hän aloittaa uuden ja mielenkiintoisen projektin intoa puhkuen.

– Innolla aloitan työt perinteikkäässä seurassa, joka vakuuttavan nousun jälkeen lähtee ryhdikkäästi hakemaan menestystä Ykkösestä.

– Vaikeahan tässä on vielä ennakoida mitään tavoitetta ennen kuin olen tutustunut pelaajiin ja joukkueeseen ylipäätään, mutta jokaista peliä lähdetään voittamaan ja hyvä sijoitus olisi olla kuuden parhaan joukossa.

– Joukkueen runko tulee pysymään samana ja sitten hätiköimättä hommataan vahvistuksia, jos ja kun tarvetta on. Haetaan tietysti pelaajia, jotka ominaisuuksiltaan täydentävät toisiaan.

Valmennus- ja taustaryhmä kootaan tässä lähiviikkoina ja joukkueen rakentaminen on jo hyvässä vauhdissa, sillä pelaajasopimuksia tulevalle kaudelle on toistakymmentä.

Juha Pasoja
s. 16.11.1976
päävalmentaja, UEFA Pro (2016)
Aikaisemmat seurat valmentajana: Villiketut, JJK, Dreams FC (GHA), Kemi City FC
Aikaisemmat seurat pelaajana: Ihme, FC-88, KPT-85, FC Jazz, FC Haka, HamKam (NOR), JJK, Villiketut; 224 Veikkausliigan ottelua (22 maalia), 15 maaottelua

EDUSTUS: MP:n ja Kampparien kausikortit pakettihintaan 90 €


 

Mikkeliläiset palloilulajien kärkiseurat, Mikkelin Kampparit ja Mikkelin Palloilijat, aloittavat yhteistyön kausikorttien myynnissä. Kausikorttipaketit ovat myynnissä Kampparien ja MP:n toimistoilla.

Viime kaudella SM -pronssia voittanut Kampparit sekä päättyneellä kaudella miesten Kakkosen A-lohkon ylivoimaisesti voittanut ja ensi kaudelle miesten Ykköseen noussut MP myyvät kausikorttipaketteja 90 euron yhteishintaan. Nyt on siis mahdollista hankkia molempien joukkueiden kausikortit edulliseen yhteishintaan ja nauttia vauhdikkaasta huippupalloilusta ympäri vuoden.

– Moni kampparipelaaja on saanut oppia myös MP:ssä, joten on hienoa tehdä yhteistyötä perinteisen mikkeliläisen huippuseuran kanssa. MP:n historiassa jääpallolla oli oma roolinsa ja sillä on vaikutusta Kamppareihin vielä tänäkin päivänä, Kampparien toiminnanjohtaja Kimmo Huotelin kertoo.

Mikkelin Palloilijat juhlii tänä vuonna 90 -vuotista taivaltaan. Vuoteen 1972 asti myös jääpallo kuului MP:n lajivalikoimaan, kunnes jääpallon erikoisseura Mikkelin Kampparit perustettiin. Yhteistyötä seurat tekevät edelleen, eikä vähiten harrastajien ja kannattajien osalta. Mikkelin keskustassa, Nuijamiestenkadun molemmin puolin, pelataan huippupalloilua ympäri vuoden.

– Yhteinen kausikortti on hyvä osoitus siitä, että mikkeliläiset urheiluseurat puhaltavat yhteen hiileen. Mikkelin Palloilijoilla on vahva side jääpalloon historian kautta. Meillä on yhteisiä kannattajia ja tämä on oiva tapa hankkia yhteiskausari sopivaan hintaan, MP:n toiminnanjohtaja Mika Roivas toteaa.

Jääpallon Bandyliigakausi käynnistyy Kampparien osalta perjantaina 22.11.2019 kotiottelulla Veiterää vastaan.

TILASTOT: MP voitti ylivoimaisesti Kakkosen A-lohkon ja nousee ensi kaudeksi Ykköseen


Kakkosen A-lohkon nousukarsintasarja on nyt pelattu ja kaikilla neljällä sinne päässeellä joukkueella on pelattuna 25 ottelua. MP voitti lohkon ylivoimaisesti, sillä päätöskierroksella kauden ensimmäisen tappion kokenut MP keräsi 54 pistettä (2,16 / per ottelu), kun toiseksi tulleella JIPPO:lla pisteitä oli 43 eli 11 vähemmän. Kolmas oli JäPS ja neljäs FC Viikingit. MP pelaa ensi kaudella Ykkösessä ja muut kolmikosta yrittävät nousua uudestaan.

Kakkosen A-lohkon nousukarsintasarjan lopullinen sarjataulukko

MP voitti viisitoista ottelua, yhdeksän kertaa päädyttiin pistejakoon ja kerran maistettiin tappion karvasta kalkkia. Maaleja MP teki 47 (1,88 / per ottelu) ja omissa kolisi vain neljätoista kertaa (0,56 / per ottelu), mikä oli vähiten koko lohkossa.

Kotona MP ei pystynyt täysin kotietua hyödyntämään, sillä kolmessatoista kotipelistä kuusi päättyi tasan ja kertalleen hävittiin. Sarjapisteitä MP keräsi kaksikymmentäneljä:
6 voittoa          6 tasapeliä          1 tappio       maaliero 21-7

Vieraissa MP:n peli kulki pirteästi, sillä kahdessatoista vieraspelistä MP sai kolmekymmentä sarjapistettä kolmestakymmenestäkuudesta mahdollisesta:
9 voittoa           3 tasapeliä       maaliero 26-7

#12 Matti Kohonen pelasi eniten tällä kaudella Kakkosessa MP:n joukkueesta. (Kuva: Pietu´s Photo)

Kahdessakymmenessäviidessä Kakkosessa ottelussa MP:n peliasussa kentällä kävi kaikkiaan 25 pelaajaa, joista kukaan ei pelannut kaikissa otteluissa. Matti Kohonen, Joonas Nissinen ja Antti-Ville Räisänen pelasi yhtä vaille kaikissa otteluissa. Kärki peliminuuttien osalta oli seuraava:
#12 Matti Kohonen                   2 127 min (95%)
#5 Vincent Bikana                     2 070 min (92%)
#34 Antti-Ville Räisänen         2 011 min (89%)
#19 Joonas Nissinen                 1 953 min (87%)
#3 Reetu Räsänen                      1 935 min (86%)

#10 Denis oli MP:n paras maalintekijä yhdeksällä maalillaan. (Kuva: Pietu´s Photo)

MP:n 47 tehtyä maalia jakautui neljälletoista eri pelimiehelle ja maalitekijätilaston kärki oli seuraava:
#10 Denis Lima de Assis           9 maalia / 21 ottelua
#7 Lucas dos Santos                  8 maalia / 20 ottelua
#9 Juuso Liukkonen                 5 maalia / 20 ottelua
#18 Janne Kuhmonen              5 maalia / 23 ottelua
#19 Joonas Nissinen                 5 maalia / 24 ottelua

Maalisyöttöjä sai tililleen kaksitoista pelimiestä ja syöttötilaston kärki oli seuraava:
#7 Lucas dos Santos                  7 syöttöä / 20 ottelua
#19 Joonas Nissinen                 7 syöttöä / 24 ottelua
#18 Janne Kuhmonen              5 syöttöä / 23 ottelua
#10 Denis Lima de Assis           4 syöttöä / 21 ottelua
#9 Juuso Liukkonen                   4 syöttöä / 20 ottelua
#8 Filipe Mello                             4 syöttöä / 22 ottelua
#5 Vincent Bikana                      4 syöttöä / 23 ottelua

MP:n tehotilaston kärjestä löytyivät seuraavat pelimiehet:
#7 Lucas dos Santos                  8 + 7 / 20 ottelua
#10 Denis Lima de Assis           9 + 4 / 21 ottelua
#19 Joonas Nissinen                 5 + 7 / 24 ottelua
#18 Janne Kuhmonen              5 + 5 / 23 ottelua
#9 Juuso Liukkonen                   5 + 4 / 20 ottelua
#5 Vincent Bikana                      4 + 4 / 23 ottelua

MP:n kauden 2019 pelaajatilastot

EDUSTUS: Sammy Ndjock palkittiin MP:n parhaana


#33 Sammy Ndjock palkittiin MP:n kauden parhaana pelaajana. (Kuva: Topi Lainio / VMH)

Ykköseen ensi kaudeksi noussut Mikkelin Palloilijoiden edustusjoukkue vietti tänään maanantaina vielä aikaa yhdessä loistavasti sujuneen kauden jälkeen ja samalla palkittiin kauden esityksistään seuraavat pelaajat:

Kauden paras pelaaja: Sammy Ndjock
Paras maalintekijä: Denis (9 maalia, 21 ottelua)
Kauden lupaavin tulokas: Juuso Tarvainen
Joukkueen luottopelaaja: Reetu Räsänen
Joukkueen taistelija: Filipe Mello

Päävalmentaja Janne Wilkmanilla oli suhteellisen helppo valita palkintojen saajat. Seuraavassa päävalmentajan perustelut palkintoihin:

–  Sammy pelasi huikean kauden ja osoitti kaikille minkä tason maalivahti hän on. Hän piti joukkuetta vaikeilla hetkillä pystyssä ja kaksitoista nollapeliä kauden aikana on todella kova suoritus.

– Juuso on kehittynyt valtavasti kaikilla osa-alueilla ja tehnyt valtavasti töitä kehittymisensä eteen. Hän löi itsensä lopullisesti läpi syyskierroksella ja otti hyvillä esityksillään paikan avauskokoonpanossa.

– Reetun pelaaminen on ollut pelistä toiseen erittäin luotettavaa ja hänestä on kasvanut kauden edetessä puolustuslinjan johtohahmo.

– Filipe tekee valtavan määrän töitä joukkueen eteen illasta toiseen. Hän on todellinen taistelija keskikentällä, jollaisen jokainen menestyvä joukkue tarvitsee.

Lisäksi MP:n edustusjoukkue haluaa kiittää Mikkelin liikuntatoimea, joka piti harjoittelu- ja Urskin kotikentän nurmet loistokunnossa läpi kauden ja auttoi muutenkin tarvittaessa. Kiitos!

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: Päätöskierroksella kauden avaustappio


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

MP ja JIPPO kohtasivat kauden päätöskierroksella Urpolassa.

26.10.2019 MP – JIPPO 1 – 2(0-1)

Maalit:
25. Aleksi Nissinen 0-1
48. Aatu Manninen (Janne Kuhmonen) 1-1
61. Nissinen 1-2

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Filipe Mello (59. varoitus), Jiri Haikonen, Miikka Oinonen (90. varoitus), Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Joona Mäenpää, Juuso Tarvainen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Veikka Stålhand, Iiro Äijö, Topi Keskinen, Aatu Manninen, Joonas Kimari, Olli Kilpeläinen, Niila Forsell

Vaihdot:
39. Juuso Tarvainen <-> Aatu Manninen
66. Janne Kuhmonen <-> Joonas Kimari
70. Joona Mäenpää <-> Iiro Äijö

MP:n paras pelaaja: (palkitaan Dagens Restaurant Cornerin lahjakortilla)
Aatu Manninen

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Antti-Ville Räisänen
JIPPO: Aleksi Nissinen

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP:n loistavasti sujunut kausi Kakkosessa tuli tänään päätökseen, kun Urpolassa nousukarsintasarjan viimeisessä ottelussa vastaan asettui runkosarjan kakkonen JIPPO Joensuusta. Tällä kertaa MP:n ja JIPPO:n peli ei päättynyt maalittomaan tasatulokseen, vaan molemmat onnistuivat maalinteossa ja sarjapisteet matkasivat vieraiden mukana Joensuuhun 1-2(1-0) -lukemin.

Kotijoukkue aloitti ottelun pirteämmin ja piti enemmän palloa. Mitään vaarallista MP ei kuitenkaan saanut aikaan, vaikka kulmapotkujakin oli useita. Ottelun ensimmäinen kunnon paikka oli vierailla, mutta Sammy Ndjcok torjui helposti Jere Kähkösen laukauksen. Pelikellon käydessä 20. minuuttia Reetu Räsänen vapautti kokeneen Miikka Oinosen läpiajoon, mutta Oinon nosto ei onnistunut kunnolla ja Jirko Sorsa vieraiden maalilla koppasi tämän noston. 25. peliminuutilla vieraat saivat vapaapotkun noin 24 metristä, jota asettui ampumaan Aleksi Nissinen. Nissisen laukaus muutti suuntaan MP:n muurista ja meni eri kulmaan kuin mihin Sammy Ndjock oli menossa torjumaan laukausta. Näin vieraat siirtyivät hiukan onnekkaasti 0-1 -johtoon. MP:llä oli mahdollisuus tasoittaa peli heti seuraavasta hyökkäyksestä, mutta Antti-Ville Räisäsen voimakas laukaus Joona Mäenpään tarjoilusta meni niukasti yli. Miikka Oinosella oli pari puolittaista yritystä, mutta tällä kertaa osumat palloon eivät olleet parhaita mahdollisia ja pallo ei mennyt maaliin. Juuri ennen taukoa vieraiden Henrik Hellsten pääsi vielä hyvää laukaisupaikkaan, mutta kova veto meni reilusti yli. Tauon viettoon mentiin vieraiden maalin johdossa.

Heti toisen puoliajan alkuun JIPPO:n Risto Kahelinilta lähti hyvä laukaus, mutta MP:n alakerta ehti blokkaamaan kyseisen laukauksen. Heti perään nähtiin ottelun tasoitusmaali, kun Janne Kuhmonen teki esityön ja loukkaantuneen Juuso Tarvaisen korvannut Aatu Manninen keskitti pallon tarkasti takanurkkaan ja peli oli tasan 1-1. Avausmaalin tehnyt Aleksi Nissinen pääsi huonon purun jälkeen yrittämään maalintekoa toistamiseen, mutta tällä kertaa yritys meni yli. 61. peliminuutilla Nissinen kuitenkin onnistui ottelussa toistamiseen. JIPPO hyökkäsi vasemmalta laidalta, MP puolusti tilanteen huonosti ja Nissinen puski takanurkkaan ottelun toisen maalinsa ja vieraat siirtyivät taas johtoon. MP yritti kovasti saada peliä tasoihin, mutta pallonhallinnasta huolimatta montaa kovin hyvää paikkaa kotijoukkue ei pystynyt luomaan, kun vieraat puolustivat totutun vahvasti. Paras paikka kotijoukkueella oli, kun Joonas Nissinen pääsi laukomaan Joonas Kimarin esityöstä, mutta Jirko Sorsa koppasi tämän yrityksen. Vieraat pääsivät muutaman kerran vaarallisesti vastahyökkäykseen ja paras paikka oli vaihtomies Toni Tahvanaisella, mutta Sammy Ndjock torjui tämän laukauksen varmasti. Tällä kertaa MP ei saanut peliä tasoihin ja edessä oli kauden ensimmäinen tappio, joka tuli harmittavaan paikkaan päätöskierrokselle ja näin tappioton kausi jäi vaan haaveeksi. Tappiosta huolimatta MP voitti Kakkosen A-lohkon ylivoimaisesti 11 pisteellä ja Urskissa nähdään ensi kaudella Ykkösen pelejä.

Uusien haasteiden pariin Englantiin lähtevä päävalmentaja Janne Wilkman harmitteli päätöskierroksen tappiota.

– Tämä oli samanlainen tasainen ja tiukka vääntö, kuten kaksi aikaisempaa JIPPO -ottelua. Ensimmäisessä maalissa meillä oli vähän huonoa onnea ja toisessa puolustimme todella huonosti. Tuo toinen maali oli kyllä todella epätyypillinen meille ja noita ei ole tällä kaudella meille tullut.

– Emme oikein päässeet laadukkaisiin maalipaikkoihin, kun sarjan toiseksi paras joukkue puolusti tiiviisti.

– Vaikka nyt tulikin harmittava tappio, niin kyllä koko kuvassa kausi oli loistava. 16 pisteen runkosarjan voiton jälkeen oli haasteellista lähteä näihin nousukarsintasarjan otteluihin. Pojille pitää kyllä nostaa hattua, sillä viime viikkoina harjoituksissa on ollut hyvä meno, vaikka nousu varmistuikin jo kuukausi sitten. Onhan se inhimillistä, että pelaamista puuttui jotain, kun otteluissa ei ollut kunnon panosta.

Pietu´s Photon kuvia ottelusta löytyy täältä ja Rahikainen Mikon otoksia täältä.

Nyt joukkue on ansainnut pienet juhlat sarjanousun johdosta ja huilia raskaan kauden jälkeen. Pienen tauon jälkeen palataan taas harjoitusten pariin ja eiköhän meille ole jotain tiedotettavaa valmennus- ja pelaajarintamaltakin ensi kuun aikana.

Kiitos kaikille ja nähdään ensi kaudella Ykkösen merkeissä!!

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Loistavasti sujunut kausi päättyy huomenna Urpolassa


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: lauantai 26.10. klo 14.00 MP-JIPPO, Joensuu Urpolassa
otteluisäntä: Rakennusliike Ola Oy
ottelupallot: Verkkoverstas

MP:n loistavasti sujunut kausi alkoi toukokuun alussa Urpolassa ja huomenna se päättyy myös Urpolassa, kun Kakkosen nousukarsintasarjan viimeisessä ottelussa vastaan asettuu runkosarjan kakkonen JIPPO Joensuusta. Tähän mennessä molemmat keskinäiset kohtaamiset ovat päättyneet maalittomiin tasapeleihin. Joko huomenna nähdään maaleja? Huomiseen kauden päätösotteluun on vapaa pääsy, joten tervetuloa Urpolaan kannustamaan MP voittoon!

Lohkovoiton ja nousun Ykköseen jo useampi viikko sitten varmistanut MP on lohkon piikkipaikalla 54 sarjapisteellä (15 voittoa ja 9 tasapeliä, maaliero 46-21), kun taas toisena olevilla joensuulaisilla sarjapisteitä on 40 (9 voittoa, 13 tasapeliä ja 2 tappiota, maaliero 36-17).

JIPPO hengitti pitkään MP:n niskassa, mutta syyskuussa heidän pelinsä alkoi yskähdellä ja he pelasivat neljä peliä putkeen ilman voittoa (2 tasapeliä ja 2 tappiota). Tällöin MP voitti omat ottelunsa ja karkasi tavoittamattomiin. Syyskuun puoleen väliin asti JIPPO oli MP:n lailla ilman tappiota, mutta sitten NJS haki pisteet Joensuusta ja runkosarjan päätöskierroksella FC Viikingit oli parempi Vuosaaressa. Runkosarjan kakkonen JIPPO avasi nousukarsintasarjan 8-1 -murskavoitolla varamiehisestä JäPS:istä ja edellisellä kierroksella pisteet tasattiin FC Viikinkien kanssa 1-1 -lukemin. Joensuulaiset tulevat varmasti voitto mielessä Mikkeliin ja MP:llä on tiukka paikka jatkaa tappiotonta menoaan.

Joensuulaisista maalinteossa on onnistunut kaikkiaan yhdeksän pelaajaa. Heidän maalipörssin kärjen muodostavat seitsemän maalin miehet Aleksi Nissinen ja Santeri Saarenkunnas. Seuraavina tilastossa ovat Miko Mäkirinne (5), Tommi Taino (4) sekä Miika Vainikainen (4).

MP pelasi edellisellä kierroksella toisen peräkkäisen tasapelin, kun Järvenpäässä ottelua JäPS:iä vastaan päättyi 1-1- tasalukemiin. MP pelasi reilut puoli tuntia vajaalla, kun Matti Kohonen lensi ulos suoralla punaisella ottelun 57. peliminuutilla. MP nousi kuitenkin vajaalla tasoihin, kun Joonas Kimari teki ansaitun tasoitusmaalin ottelun 82. peliminuutilla. Muutamassa edellisessä pelissä MP:llä on ollut aika lailla poissaoloja, mutta vähemmälle peliajalle jääneet pelaajat ovat saaneet arvokasta peliaikaa sekä -kokemusta ja täyttäneet ruutunsa hyvin. Ainoastaan maalinteossa on ollut pieniä haasteita; maalipaikkoja on kyllä pystytty luomaan, mutta viimeistely on jättänyt toivomisen varaa. MP on nyt pelannut kaksikymmentäneljä ottelua ilman tappiota ja tämä tappioton putki on tarkoitus kestää kauden loppuun saakka. Hyvä tavoite huomiseen kauden päätöskamppailuun onkin pysyä voittamattona. Edellisen kerran Kakkosessa joukkue on pelannut kauden ilman tappioita kahdeksan vuotta sitten, kun BK-46 ja SJK onnistuivat tässä (BK-46 hävisi sitten Ykkösen nousukarsinnassa SJK:lle, joka nousi Ykköseen). Maalinteossa MP on onnistunut 46 kertaa, ja kaikkiaan kolmetoista pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. Denis on onnistunut maalinteossa yhdeksän kertaa, Lucas kahdeksasti, Janne Kuhmonen, Juuso Liukkonen ja Joonas Nissinen viidesti sekä Vincent Bikana neljästi. Lisäksi löytyy kolme kahden maalin sekä neljä maalin miestä.

MP:n kokoonpanoon tulee muutamia muutoksia edelliseen JäPS -otteluun verrattuna. Tähän mennessä kaikki ottelut alusta loppuun pelannut Matti Kohonen sai edellisessä ottelussa punaisen kortin, joten hän huilaa kauden päätöksen sekä ensi kauden avauksen. MP:n paras maalintekijä Denis matkusti viikolla jo kotimaahansa, joten hänkään ei ole käytettävissä, kuten ei myöskään jalkavaivaiset Lucas dos Santos ja Tuomo Hiltunen. Edellisen ottelun pelikiellon takia huilannut Filipe Mello on taas joukkueessa mukana kuten Jiri Haikonen ja Joona Mäenpää, jotka huilasivat flunssan takia edellisen kamppailun.

Päävalmentaja Janne Wilkman haluaa, että kausi päättyy voittoon ja kausi mennään ilman tappiota.

– Pitkän kauden huipentuma on edessä. Olemme pelanneet huikeat 24 ottelua ilman tappiota, joten se on varmaa, että viimeiseen peliin ladataan vielä kaikki peliin ja pyritään esittämään kauden parastamme. Viikon harjoituksissa on huokunut, että jokainen pelaajamme haluaa voittaa tämän ottelun.

– JIPPO on ollut meille omalla tavallaan haastava vastustaja kahdessa edellisessä ottelussa ja onnistunut pitämään meidät niissä nollilla. Tällä viikolla olemmekin työskennelleet hyökkäyspeliämme kanssa ja pyrkineet löytämään monipuolisempia keinoja murtaa JIPPO:n tiivis blokki.

Vierasjoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 3388 MP-JIPPO 1,60 – 4,00 – 4,00

Mikäli et pääse paikalle Urpolaan, niin ottelu on katsottavissa selostettuna Länsi-Savon verkkosivuilla lehden tilaajille.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
8. Filipe Mello
9. Topi Keskinen
11. Aatu Manninen
13. Jiri Haikonen
14. Joonas Kimari
15. Miikka Oinonen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
22. Olli Kilpeläinen
23. Joona Mäenpää
24. Veikka Stålhand (mv)
25. Juuso Tarvainen
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

EDUSTUS: Kausarihaaste etenee hienosti!


Maanantaina alkanut kausarihaaste etenee hienosti ja varauksia on tullut todella mukavasti!

Haasteeseen voi nyt osallistua myös täyttämällä paperisen kaavakkeen. Tällä hetkellä kaavakkeita löytyy Sokoksen miesten osaston kassalta 2. kerroksesta (Avoinna ma-pe klo 9-20, la klo 9-18 ja su klo 12-16). Jos haluat kaavakkeita täytettäväksi omaan yritykseesi, niin ole yhteydessä toimistolle. Hoidetaan tämä haaste hienosti maaliin!!

Kausarihaasteeseen voit osallistua täällä.

EDUSTUS: Mikkelin Palloilijat toteuttaa taas kausarihaasteen


Mikkelin Palloilijat toteuttaa kahden edellisen kauden tapaan kausarihaasteen. MP on saanut myytyä molemmilla kerroilla yli tuhat kausikorttia kampanjahintaan. MP myy tästä päivästä lähtien kauden 2020 MP:n Ykkösen kotiotteluihin oikeuttavaa kausikorttia kampanjahintaan 49 € eli alle neljä euroa per peli. Kausikorttihaasteen toteutuminen edellyttää tuhatta sitovaa ennakkovarausta. Ilmoittautuminen kampanjaan tapahtuu täällä tai paperilomakkeella MP:n kausarihaaste -tilaisuuksissa. Kampanjan varausehdot löytyvät täältä ja yleiset kysymykset täältä.

Toiminnanjohtaja Mika Roivas on innoissaan haasteesta ja odottaa aikaisempien vuosien kaltaista kuhinaa.

– Kausarihaaste on onnistunut kahdella edellisellä kaudella niin hienosti, että miksei se onnistuisi nytkin. Meillä on alla hieno kausi ja kierros ennen kauden loppua olemme ylivoimaisessa johdossa ilman tappiota ja nousu Ykköseen varmistui jo muutama viikko sitten.

– Tämä kampanja on hyvä tapa juhlistaa sarjanousua. Kahdella edellisellä kaudella meillä on ollut Kakkosen ylivoimaisesti suurin katsojakeskiarvo ja siitä lähdetään, että ensi kaudella Ykkösessä saadaan vieläkin enemmän porukkaa Urskiin.

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP ei suostu häviämään, vaan Järvenpäässä noustiin vajaalla tasoihin


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

#14 Joonas Kimarin tasoitusmaali on syntymässä Järvenpään Monitoimihallissa.

19.10.2019 JäPS – MP  1 – 1(1-0)

Maalit:
14. Akseli Pohjantähti 1-0
82. Joonas Kimari (Janne Kuhmonen) 1-1

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Iiro Äijö (84. varoitus), Denis Lima de Assis, Matti Kohonen (57. ulosajo), Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Olli Kilpeläinen, Juuso Tarvainen (54. varoitus), Antti-Ville Räisänen, Niila Forsell

Vaihtopelaajat:
Veikka Stålhand, Tuomo Hiltunen, Vincent Bikana, Topi Keskinen, Aatu Manninen, Joonas Kimari, Miikka Oinonen

Vaihdot:
60. Denis Lima de Assis <-> Miikka Oinonen (65. varoitus)
63. Niila Forsell <-> Joonas Kimari
71. Joonas Nissinen <-> Topi Keskinen (90+1. varoitus)

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP pelasi tänään kauden 2019 viimeisen vierasottelun, kun joukkue matkasi JäPS:n vieraaksi Järvenpäähän. Kakkosen nousukarsintasarja toiseksi viimeinen ottelu pelattiin Järvenpään Monitoimihallin sisätiloissa. Ottelu oli vauhdikas ja lopulta siinä päädyttiin 1-1(1-0) -tasapeliin. Myös kahdessa edellisessäkin kauden keskinäisessä ottelussa päädyttiin pistejakoihin.

MP aloitti kauden viimeisen vierasottelun loistavissa halliolosuhteissa pirteästi ja pelin painopiste oli kotijoukkueen kenttäpäädyssä. Maalintekoa pääsi yrittämään Janne Kuhmonen kahdesti, Antti-Ville Räisänen sekä Denis, mutta palloa ei saatu epävarmasti pelanneen kotijoukkueen maalivahti Altti Mäkisen selän taakse. Hyvän vieraiden alun jälkeen kotijoukkue iski 14. minuutilla hienosti vasemmasta laidasta ja Hedi Khayat pelasi pallon takaviistoon maalille, missä pallo meni miesmuurin läpi onnekkaasti Akseli Pohjantähdelle, joka viimeisteli varmasti ottelun avausmaalin, 1-0. Järvenpääläiset saivat intoa johtomaalistaan ja Sammy Ndjock joutui muutaman kerran esittämään torjuntataitojaan ja ne on tunnetusti hyvät. Sekä Herkko Kuosa, Tuure Nummi että Hedi Khayat joutuivat kaikki pettymään, kun kamerunilainen torjui heidän maalintekoyritykset vuoren varmasti. Myös Altti Mäkinen oli muutaman kerran mies paikallaan, kun hän torjui mm. Deniksen noston läpiajosta, Niila Forsellin laukauksen sekä Antti-Ville Räisäsen yritykset. Lisäksi kotijoukkueen puolustus sai blokattua Matti Kohosen maalintekoyrityksen. Tauon viettoon mentiin kotijoukkueen maalin johdossa.

Kokovalkoisissa pelannut MP aloitti toisen puoliajan todella vahvasti. Denis laukoi toisella peliminuutilla ylärimaan ja heti seuraavasta hyökkäyksestä Altti Mäkinen torjui Niila Forsell yrityksen. Heti näiden yritysten jälkeen avausmaalin tehneellä Akseli Pohjantähdellä oli loistava tilaisuus siirtää kotijoukkue jo kahden maalin johtoon, mutta Ndjock torjui hienosti läpiajon. 57. peliminuutilla ottelu sai uuden käänteen, kun ottelun todella linjattomasti tuominnut Jesse Salo ajoi MP:n Matti Kohosen ulos pallon tavoittelutilanteessa noin 18 metrissä. Miesylivoima ei kuitenkaan kentällä pahemmin näkynyt, vaan MP ei halunnut vieläkään hävitä ja vieraat taistelivat upeasti joukkueena. Kummallakin joukkueella oli lukuisia puolittaisia maalipaikkoja, mutta palloa ei meinattu saada millään maaliin asti. Kotijoukkueen Nummi ja Pohjantähti pääsivät yrittämään maalintekoa, mutta heidän yrityksensä menivät ohi. Deniksen korvannut Miikka Oinonen pääsi useamman kerran yrittämään maalintekoa, mutta Mäkinen torjui kahdesti ja kerran Oinon yritys meni niukasti yli. Lopulta 82. peliminuutilla MP:n kova työnteko toi palkinnon, kun debyytin Kakkosessa tehnyt B-juniori Topi Keskinen ja Janne Kuhmonen pelasivat hienosti yhteen vasemmassa laidassa. Kuhmonen syötti pallon takaviistoon ja vaihtomies Joonas Kimari laukoi pallon pompulla verkkoon ja peli oli tasan. Kumpikaan joukkue ei tyytynyt tähän tasatulokseen, vaan viimeisellä reilulla kymmen minuuttisella molemmat haki raivoisasti johto-osumaa. Vieraiden parhaat paikat olivat 16 -vuotiaalla Topi Keskisellä, joka pääsi parikin kertaa yrittämään maalintekoa, mutta vielä debyytissä maalinteko ei onnistunut. Myös kotijoukkueella oli pari makoisaa paikkaa, mutta sekä Tuomas Kyytsönen että Jesse Paananen eivät hyvistäkään paikoista osuneet edes tolppien väliin. Ottelu päättyi näihin 1-1 -lukemiin ja Kakkosen nousukarsintasarjan piikkipaikalla oleva MP ei suostunut vieläkään häviämään tällä kaudella.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen joukkueensa nousuun tasapeliin vajaalla.

– Ottelun alku oli meiltä hyvää pelaamista, mutta JäPS:n maalin jälkeen pelimme hiukan sekosi ja kotijoukkue sai intoa maalistaan.

– Pelin kuva muuttui Kohosen ulosajoon, mutta tänään joka jätkä tuolla kentällä teki valtavasti töitä ja loimme vajaallakin lukuisia maalipaikkoja. Sammy maalilla teki myös tänään muutaman tärkeän torjunnan.

– Hieno homma, että noustiin vajaalla tasoihin ja varsinkin, kun osa pelaajista joutui tänään pelaamaan vierailla pelipaikoilla.

– Kyllähän 24 tappiotonta peliä sarjassa on hieno lukema ja tarkoitus on pelata koko kausi ilman tappiota! Vielä on yksi kamppailu jäljellä.

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP pelaa kauden viimeisen ottelunsa viikon päästä lauantaina, kun Urpolaan vieraaksi saapuu runkosarjan kakkonen JIPPO Joensuusta.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

EDUSTUS: MP:n päävalmentaja Janne Wilkman uusiin haasteisiin ulkomaille


Päävalmentaja Janne Wilkman nosti MP:n ensi kaudeksi Ykköseen. (Kuva: Pietu´s Photo)

Muutama viikko sitten Ykköseen nousun varmistaneen Mikkelin Palloilijoiden ja päävalmentaja Janne Wilkmanin tiet eroavat ainakin vähäksi aikaa, kun kausi reilun viikon päästä päättyy. Wilkman on vastannut ulkomailta tulleeseen työtarjouksen myöntävästi ja siirtyy uusiin tehtäviinsä heti kauden jälkeen.

MP:n puheenjohtaja Olli Heinikainen onnittelee Jannea hienosta mahdollisuudesta jatkaa uraansa isommissa ympyröissä.

– Samalla on kiitettävä Jannea koko seuran eteen tehdystä pyyteettömästä työstä tunteja säästämättä.

– Tämän tiedettiin tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin. Janne oli ratkaisevassa roolissa seuran ensimmäiseen välitavoitteeseen pääsemisessä, joten emme seurana voi pidätellä häntä millään tavalla menemästä urallaan eteenpäin.

– MP on näyttänyt olevansa uskottava, eteenpäin menevä ja luotettava jalkapalloseura. Käsityksemme mukaan ei tule olemaan vaikeuksia koota tulevan päävalmentajan ympärille menestyvää joukkuetta taustaryhmineen. Valmentaja- ja pelaajasopimuksista tiedotetaan erikseen lähiaikoina.

Päävalmentaja Janne Wilkman jättää haikein mielin rakkaan seuran.

– Haluan kiittää koko seurayhteisöämme viimeisestä kahdesta vuodesta, jotka olen saanut olla taas mukana. On ollut hienoa olla rakentamassa MP:n uutta tulemista ja tämä 90 -juhlavuonna saavutettu nousu Ykköseen jää ikuisesti lämmittämään mieltäni.

– Meillä on ollut kahden vuoden ajan huikea valmennustiimi ja joukkueellinen hienoja ihmisiä, joiden kanssa tehty työ on ollut todella opettavaista. Jätän seuran haikein, mutta erittäin luottavaisin mielin.

MP pelaa vielä kaksi Kakkosen nousukarsintasarjan ottelua Wilkmanin johdolla. Huomenna lauantaina joukkue matkaa JäPS:n vieraaksi Järvenpäähän ja viikon päästä lauantaina kausi päättyy Urpolassa, missä vastaan asettuu runkosarjan kakkonen JIPPO Joensuusta.

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Kauden viimeinen vieraspeli suuntautuu Järvenpäähän


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: la 19.10. klo 14.00 JäPS-MP Järvenpään Monitoimihalli

Huomenna on edessä kuluvan kauden viimeinen vierasottelu, kun MP matkaa Kakkosen A-lohkon nousukarsintasarjan otteluun Järvenpäähän, missä Monitoimihallin uumenissa vastaan asettuu aina vaarallinen JäPS. Runkosarjan molemmat keskinäiset ottelut ovat olleet viihdyttäviä ja ne ovat päättyneet 2-2 -tasalukemiin.

MP  on kerännyt tähän mennessä 23 pelatussa ottelussa 53 sarjapistettä (15 voittoa ja 8 tasapeliä, maaliero 45-11), kun taas nousukarsintasarjan neljännellä sijalla olevilla järvenpääläisillä sarjapisteitä on 34 (9 voittoa, 7 tasapeliä ja 7 tappiota, maaliero 43-41).

Kun JäPS sai alkuvaikeuksien jälkeen koneensa käyntiin, niin he pelasivat 14 ottelua putkeen ilman tappiota, mutta nyt tämä putki on mennyt tylysti poikki ja alla on kolme tappiota (Klubi 04, PEPO ja JIPPO). Nousukarsintasarjan avaus oli järvenpääläisille todella musta, sillä JIPPO järjesti Joensuussa todellisen selkäsaunan ja voitti JäPS:n peräti 8-1. Joensuulaisten peliä helpotti 60. peliminuutilla JäPS:n Mosawer Ahadin saama punainen kortti jälkipelistä ja tämän jälkeen kotijoukkue iski viisi maalia. Huomenna MP:llä on vastassa varmasti sisuuntunut kotijoukkue, joka haluaa kauden viimeisessä kotiottelussaan jättää hyvän maun kaudesta kannattajilleen.

JäPS:n paras maalintekijä on ollut 12 maalin Kron Rexhepi, joka on kuitenkin vielä huomenna pelikiellossa. Jaetulla toisella sijalla heidän maalipörssistä löytyvät viiden maalin miehet Hedi Khayat ja Tuure Nummi. Neljästi ovat osuneet jo Jenkkeihin palannut Justus Kauppinen sekä toppari Olli Valto.

Ykköseen nousun jo varmistaneen MP:n neljän ottelun voittoputki katkesi nousukarsintasarjan avauskierroksella FC Viikinkejä vastaan, kun lukuisista maalipaikoista huolimatta Urskissa jäätiin 0-0 -lukemiin. Parissa edellisessä ottelussa MP ei ole ollut parhaimmillaan, mutta oma pää on pysynyt puhtaana, kun puolustuspeli on ollut uomissaan. Huomenna pitää taas puolustuspelin onnistua, sillä järvenpääläiset ovat tehneet yli kolmanneksen MP:n päästetyistä maaleista. MP on nyt pelannut kaksikymmentäkolme ottelua ilman tappiota ja tätä tappiotonta putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin. Hyvä tavoite näihin nousukarsintasarjan kahteen viimeiseen otteluun onkin pysyä voittamattona. Edellisen kerran Kakkosessa joukkue on pelannut kauden ilman tappioita kahdeksan vuotta sitten, kun BK-46 ja SJK onnistuivat tässä (BK-46 hävisi sitten Ykkösen nousukarsinnassa SJK:lle, joka nousi Ykköseen). Maalinteossa MP on onnistunut 45 kertaa, ja kaikkiaan kaksitoista pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. Denis on onnistunut maalinteossa yhdeksän kertaa, Lucas kahdeksasti, Janne Kuhmonen, Juuso Liukkonen ja Joonas Nissinen viidesti sekä Vincent Bikana neljästi. Lisäksi löytyy kolme sekä kahden maalin että maalin miestä.

MP:n kokoonpanoon tulee muutamia muutoksia edelliseen FC Viikingit otteluun verrattuna. Filipe Mello sai Viikinkejä vastaan kauden seitsemännen varoituksen ja hän huilaa huomisen ottelun pelikiellon takia. Jiri Haikonen ja Joona Mäenpää joutuvat jättämään ottelun väliin flunssan sekä Lucas jalkavaivan takia. Ensiesiintymisen kokoonpanossa tekee B-juniori-ikäinen Topi Keskinen.

Päävalmentaja Janne Wilkman haluaa maksimaalisen suorituksen näistä kahdesta jäljellä olevasta ottelusta.

– Vieraspelit ovat kulkeneet tällä kaudella erinomaisesti ja tavoitteena on tietenkin päättää tämän kauden vieraskiertue voittoon.

– Omaan tekemiseen lähdetään keskittymään ja luulen, että hallipeli ei ainakaan heikennä mahdollisuuksiamme tässä ottelussa, kun miettii vahvuuksiamme.

Kotijoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 5420 JäPS-MP 2,65 – 3,85 – 2,05.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
9. Topi Keskinen
10. Denis Lima de Assis
11. Aatu Manninen
12. Matti Kohonen
14. Joonas Kimari
15. Miikka Oinonen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
22. Olli Kilpeläinen
25. Juuso Tarvainen
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

 

 

 

 

SEURA: Mikkelin Palloilijoiden 90 -vuotisgaala perjantaina 22.11. Vaakunassa


Mikkelin Palloilijoiden 90 -vuotisgaala järjestetään perjantaina 22.11.2019 klo 19 alkaen Original Sokos Hotel Vaakunassa (Porrassalmenkatu 9).

Gaalan ohjelma
– Avaus ja alkumalja
– Seuran terveiset
– Buffet -ruokailu
– Palkitsemiset ja muistamiset
– Kahvit / vapaa sana

Gaalatunnelmasta vastaa Mikkelin oma poika ja entinen MP -juniori Ali Elkharam.

Illalliskortti maksaa 90 € ja niitä voi ostaa seuran toimistolta (Nuijamiestenkatu 1, p. 044 978 7338, toimisto(at)mikkelinpalloilijat.fi).

TERVETULOA!

Onnittelujen vastaanotto ja kahvit gaalapäivänä klo 16.30-18 Vaakunassa.

Kukkien ja muiden muistamisten sijaan toivomme tukea MP:n juniorityölle (FI69 5271 0420 1145 31). Kiitos!

EDUSTUS: Jukurit ja Mikkelin Palloilijat täysin uuteen yhteistyöhön – seurojen tuplakausikortit myyntiin perjantaina


Mikkelin urheilun kaksi kärkiseuraa, Mikkelin Jukurit ja Mikkelin Palloilijat, tuovat myyntiin molempien seurojen kausikortit sisältävän kausikorttipaketin.
149 euron hintainen paketti sisältää Jukurien loput tämän kauden runkosarjaottelut kattavan seisomakausikortin ja Ykköseen ensi kaudeksi nousevan Mikkelin Palloilijoiden kausikortin kaudelle 2020.
Vaihtoehtona on 99 euron hintainen lippupaketti, joka sisältää 10 seisomapaikkalippua Jukurien runkosarjaotteluihin kuluvalle kaudelle ja Mikkelin Palloilijoiden kausikortin ensi kaudelle.

Pakettitarjoukset ovat voimassa tämän vuoden loppuun asti, ja niitä on myynnissä rajattu määrä. Jukurien tapahtuma- ja markkinointivastaavan Kristiina Tiippanan ja Mikkelin Palloilijoiden toiminnanjohtajan Mika Roivaksen mukaan yhteiskampanjan tarkoitus on saada mikkeliläiset liikkeelle yli lajirajojen. Mikkelissä vastaavaa kausikorttien yhteismyyntiä ei ole aiemmin tehty.

– Meillä molemmilla on hienot perinteet ja myös yhteinen historia. Ei ole mitään syytä, miksi emme voisi yhdistää voimaamme myös tässä. Molemmat joukkueet tarvitsevat kotiyleisönsä tuen, ja nyt yhdessä olemme tehneet sen mahdollisimman helpoksi, Tiippana sanoo.

– Tämä on todella hieno ja konkreettinen pään avaus yhteistyöllemme. Yhteiskampanja tukee varmasti molempia seuroja ja tarjoaa hienon mahdollisuuden hankkia molempien seurojen kausikortit sopivaan hintaan. Meillä on yhteisiä kannattajia, jotka käyvät talvella hallilla ja kesällä Urskissa katsomassa pelejä. Lisäksi uskon, että kampanjamme myötä saamme molemmat myös uusia kausikorttilaisia, Roivas kertoo.

Yhteistempaus on osa molempien seurojen juhlavuosia: Mikkelin Palloilijat juhli tänä vuonna 90-vuotista taivaltaan, Jukureilla puolestaan on edessä ensi vuonna 50-vuotisjuhlakausi.

Kausikortit ja lippupaketit tulevat myyntiin perjantaina 18.10. Jukurit Shopilla kauppakeskus Stellassa. Maksutapoina käyvät käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit sekä laaja valikoima tyky- ja virikeseteleitä. Kausikortti- ja lippupakettitarjous on voimassa 31.12.2019 asti. Kausikortteja on myynnissä rajattu, 350 kappaleen erä.

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP ja FC Viikingit maalittomaan tasapeliin


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

MP ja FC Viikingit jäivät ilman maaleja, vaikka varsinkin kotijoukkueella oli paljon maalipaikkoja. (Kuva: Pietu´s Photo)

12.10.2019 MP – FC Viikingit 0 – 0

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock (90+2. varoitus), Iiro Äijö, Vincent Bikana (41. varoitus), Filipe Mello (88. varoitus), Denis Lima de Assis, Aatu Manninen, Matti Kohonen, Jiri Haikonen (90+3. varoitus), Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Juuso Tarvainen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Reetu Räsänen, Lucas dos Santos, Joonas Kimari, Joona Mäenpää, Antti-Ville Räisänen, Niila Forsell

Vaihdot:
46. Aatu Manninen <-> Niila Forsell
66. Joonas Nissinen <-> Lucas dos Santos
86. Janne Kuhmonen <-> Joonas Kimari

MP:n paras pelaaja: (palkitaan Dagens Restaurant Cornerin lahjakortilla)
Matti Kohonen

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Niila Forsell
FC Viikingit: Bob Diasonama

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP aloitti tänään Kakkosen nousukarsintasarjan ottelut, kun Urskiin saapui vieraaksi kolmanneksi runkosarjassa tullut FC Viikingit Helsingistä. Todella kosteissa olosuhteissa pelattu ottelu kulki kotijoukkueen komennossa, varsinkin toisella jaksolla, mutta tänään ei maaleja Urskissa nähty ja sarjapisteet tasattiin 0-0 -kiikarilukemin.

Ottelu alkoi reilun vartin myöhässä, kun toinen avustava loukkasi selkänsä alkuverryttelyssä ja paikalle hälytettiin paikallinen Jussi Haikonen, joka hoiti tehtävänsä moitteetta. Alku oli aikamoista tunnustelua, koska joukkueet odottivat verryttelyn jälkeen pukukopeissa normaalia huomattavasti pidempään. Kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen MP sai ottelun ensimmäiset maalipaikat, mutta sekä Jiri Haikonen että Joonas Nissinen laukoivat ohi. MP:llä oli useampi puolittainen maalipaikka, mutta 17. peliminuutilla Denis pääsi loistavaan maalipaikkaan kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta brassin laukaus noin viidestä metristä meni tällä kertaa niukasti yli. Vieraat eivät oikein kunnon maalipaikkoja pystyneet luomaan, mutta muutaman kerran pallo pyöri lähellä Sammy Ndjockin vartioimaan MP -maalia. Ilmari Pohjanvirta puski yli ja Bob Diasonaman laukaus oli helppo torjuttava kamerunilaismaalivahdille. Puolen tunnin kohdilla Janne Kuhmonen pääsi parikin kertaa yrittämään maalintekoa, mutta ensimmäiseen vieraiden maalivahti Sam Jammeh sai vähän sormiaan väliin ja toinen yritys meni vähän ohi. Vieraiden paras maalipaikka oli 42. peliminuutilla, kun Lauri Karjalainen pääsi laukomaan vapaapotkua noin 18 metristä, mutta tämä laukaus meni niukasti yli ja kaiken lisäksi Ndjock oli hyvin laukauksessa mukana. Ensimmäisen puoliajan lisäajalla MP sai loistavan paikan tehdä ottelun avausmaali, mutta Jammeh venyi loistavaan torjuntaan, kun Denis laukoi avopaikasta. Tauon viettoon mentiin maalittomissa lukemissa.

MP teki tauolla yhden vaihdon, kun Niila Forsell tuli keskikentälle Aatu Mannisen tilalle. Nuorukainen tulikin pirteästi peliin ja järjesti heti toisen puoliajan alkuun useamman maalipaikan. Sam Jammeh vieraiden maalilla oli kuitenkin mies paikallaan ja hän piti vieraat pelissä mukana torjumalla mm. Matti Kohosen, Deniksen sekä Jiri Haikosen yritykset ja kertaalleen pallo osui vieraiden ylärimaan. Oikeastaan vieraiden ainut edes puolittainen maalipaikka tuli 59. peliminuutilla, kun vuosaareliasten paras maalintekijä Cheikh Toure puski yli. Kotijoukkue järjesti rumputulta kohti Hänskin päätyä, mutta tänään ei ollut onnea eikä riittävää taitoa maalipaikoissa, joita oli lukuisia. Viikinkien alakerta pelasi uhrautuvasti ja useamman kerran he blokkasivat kotijoukkueen yritykset. MP sai ottelussa 14 kulmapotkuakin, mutta näistä ei tänään oikein saatu mitään vaarallista aikaan, kun isokokoiset vieraat olivat todella hyvin ykköspalloissa. Kovasta yrityksestä huolimatta MP ei tänään onnistunut maalinteossa ja taas kotiottelussa Viikinkien kanssa pisteet tasattiin, kuten tapahtui myös heinäkuun puolessa välissä. Näin MP jatkoi tappiotonta menoa, kun kautta on vielä jäljellä kaksi ottelua (JäPS vieraissa ja JIPPO kotona). MP:n sarjajohto kutistui 14 pisteeseen, kun JIPPO tänään innostui tekemään maaleja oikein urakalla järvenpääläisiä vastaan.

Päävalmentaja Janne Wilkman harmitteli, kun tänään ei oltu tehokkaita ja teräviä maalipaikoissa.

– Ensimmäisellä jaksolla yritimme vähän liian vaikeita juttuja ja emme oikein päässeet paikoilla. Lisäksi tempo oli huono ja peli meni välillä ihan kävelyksi.

– Toinen jakso oli meiltä huomattavasti parempaa tekemistä ja loimme useita kunnon maalipaikkoja, mutta tänään ei vaan uponnut. Nyt täytyy kuitenkin kehua vastustajan maalivahtia Sam Jammehia, joka pelasi tänään todella loistavan pelin ja piti maalinsa puhtaana torjuen lukuisia meidän yrityksiä.

– Forsellin Niila tuli tänään todella hyvin tauolta peliin ja häneltä oli ennakkoluuloton esitys. Niila pääsi itse muutamaan maalipaikkaan ja hänen murtavista syötöistä saimme useamman maalipaikan.

– Kautta on vielä pari peliä jäljellä ja kyllä me halutaan voittaa ne molemmat pelit. Saamme tässä arvokkaita peliminuutteja ja muutenkin kokemuksia tulevaa varten.

Pietu´s Photon kuvia ottelusta löytyy täältä ja vieraiden näkemys ottelusta täältä.

Viikon päästä MP:llä on edessä kauden viimeinen vierasottelu, kun joukkue matkaa tänään Joensuussa 8-1 -rökäletappion kärsineen JäPS:n vieraaksi Järvenpäähän.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Nousukarsintasarja alkaa huomenna Urskissa FC Viikinkejä vastaan


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: lauantai 12.10. klo 15.00 MP-FC Viikingit, Helsinki Urskissa
otteluisäntä: Mikkeli
ottelupallot: Go On

Kakkosen nousukarsintasarja käynnistyy MP:n osalta huomenna lauantaina, kun FC Viikingit Vuosaaresta saapuu vieraaksi Urskiin. Kevätkierroksella MP haki sarjapisteet Vuosaaresta Lucaksen lisäajan maalilla 1-2(0-1) ja heinäkuussa Urskissa sarjapisteet tasattiin 1-1(0-0) -lukemin.

Runkosarjassa MP sijoittui ylivoimaiseksi ykköseksi 52 sarjapisteellä (15 voittoa ja 7 tasapeliä, maaliero 45-11), kun taas viimeisellä kierroksella kolmanneksi noussut FC Viikingit keräsi 35 pistettä (10 voittoa, 5 tasapeliä ja 7 tappiota, maaliero 33-32).

Vuosaarelaisten kausi on ollut varsin vaihteleva, sillä sarjan kahdella tappiolla aloittanut joukkue teki todellisen ryhtiliikkeen toukokuussa ja kesäkuussa FC Viikingit voitti viisi ottelua putkeen ja juhannuksena he olivat mukana lohkon kärkikamppailussa. Voittoputken jälkeen he ajautuivat tasapeliputkeen ja elokuussa tappioihin. Syyskuussa FC Viikingit palasi pitkästä aikaa voiton makuun, kun Pallo-Kissat kaatui Vuosaaressa 1-0. Tätä tärkeää voittoa kuitenkin seurasi kotitappio Klubi 04:lle. Nyt vuosaarelaisille on alla kaksi voittoa, kun ensin kaatui FC Kiffen vakuuttavasti 0-3 ja päätöskierroksella JIPPO 2-1. Näin FC Viikingit nousivat sarjassa kolmanneksi ja saivat vielä kolme extrapeliä lisää.

Viikingeistä peräti viisitoista pelaajaa on onnistunut tähän mennessä maalinteossa ja heidän paras maalintekijä tämän kauden Kakkosessa on ollut seitsemästi osunut hyökkääjä Cheikh Toure. Toiseksi paras maalintekijä on kolme maalia viimeistellyt Nemanja Biga.

Kaksi kierrosta sitten nousun Ykköseen varmistanut MP on tällä hetkellä neljän ottelun voittoputkessa. Runkosarjan päätöskierroksella viime lauantaina kaatui rakas paikallisvastustaja Pallo-Kissat 0-1, mutta sinisten esitys ei kyllä kamalasti hurraa -huutoja voiton lisäksi aiheuttanut. MP pelasi runkosarjan kaksikymmentäkaksi ottelua ilman tappiota ja tätä tappiotonta putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin. Hyvä tavoite näihin nousukarsintasarjan kolmeen otteluun onkin pysyä voittamattona. Edellisen kerran Kakkosessa joukkue on pelannut kauden ilman tappioita kahdeksan vuotta sitten, kun BK-46 ja SJK onnistuivat tässä (BK-46 hävisi sitten Ykkösen nousukarsinnassa SJK:lle, joka nousi Ykköseen). Maalinteossa MP on onnistunut 45 kertaa, mikä on eniten koko A-lohkossa yhdessä PEPO:n kanssa, ja kaikkiaan kaksitoista pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. Denis on onnistunut maalinteossa yhdeksän kertaa, Lucas kahdeksasti, Janne Kuhmonen, Juuso Liukkonen ja Joonas Nissinen viidesti sekä Vincent Bikana neljästi. Lisäksi löytyy kolme sekä kahden maalin että maalin miestä.

MP:n kokoonpanoon tulee muutamia muutoksia voitokkaaseen derbyyn verrattuna. Muutama pelaaja on ollut vähän flunssassa ja heidän lopullinen pelaamisensa ratkeaa vasta pelipäivänä.

Päävalmentaja Janne Wilkman haluaa, että kausi pelataan täysillä loppuun asti, vaikka tavoitteena ollut nousu Ykköseen on jo saavutettu.

– Molemmat ottelut Viikinkejä vastaan olivat runkosarjassa tasaisia ja tiukkaa vääntöä pisteistä on varmasti luvassa nytkin. Meillä on ollut vahva vire koko kauden ajan ja sitä lähdetään jatkamaan tulevassakin ottelussa.

– Itse odotan innolla näitä jatkosarjan otteluita. Saadaan vielä kauden loppuun kolme laadukasta lisäpeliä ja päästään kehittämään omaa pelitapaamme hyviä joukkueita vastaan. Uskon, että näistä peleistä on paljon hyötyä tulevaa ajatellen.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 7508 MP-FC Viikingit 1,40 – 4,75 – 5,00.

Mikäli et pääse paikalle Urskiin, niin ottelu on katsottavissa selostettuna Länsi-Savon verkkosivuilla lehden tilaajille.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
10. Denis Lima de Assis
11. Aatu Manninen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
14. Joonas Kimari
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
23. Joona Mäenpää
25. Juuso Tarvainen
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

EDUSTUS: Ykköseen nousun jo varmistanut MP pelaa vielä kolme nousukarsintasarjan ottelua


Kakkosen A-lohkossa on pelattu 22 ottelukierrosta eli runkosarja on nyt pelattu. MP voitti lohkonsa ylivoimaisesti, sillä ilman tappiota koko runkosarjan pelannut MP keräsi 52 pistettä. MP on kolmella ylimmällä sarjatasolla ainut joukkue, joka on pelannut ilman tappiota ja Kakkosessa MP:llä on suurin piste-ero kakkosena olevaan joukkueeseen (16).

Ykköseen ensi kaudeksi nouseva Mikkelin Palloilijat pelaa vielä kolme Kakkosen nousukarsintasarjan ottelua. MP kohtaa kotonaan runkosarjassa toiseksi sijoittuneen JIPPO:n ja kolmanneksi tulleen FC Viikingit. MP:n kauden viimeinen vierasottelu pelataan Järvenpäässä, missä vastaan asettuu neljänneksi sijoittunut JäPS.

MP:n otteluohjelma on seuraava:
la 12.10. klo 15 MP-FC Viikingit, Urski
la 19.10. klo 14 JäPS-MP, Järvenpään Keskuskenttä/Järvenpään Monitoimihalli
la 26.10. klo 14 MP-JIPPO, Urski/Urpola

Tulevana lauantaina MP pelaa Urskissa, mutta tuon lokakuun viimeisenä lauantaina pelattavan JIPPO -ottelun pelipaikka on joko Urski tai Urpola, riippuen olosuhteista. Järvenpäässä pyritään myös pelaamaan vielä nurmella, mutta jos olosuhteet eivät sitä mahdollista, niin sitten ottelu pelataan hallissa.

Päävalmentaja Janne Wilkmanilla on selvä tavoite näihin kolmeen otteluun.

– Aika lailla ne joukkueet ovat nyt neljän parhaan joukossa, joiden siellä oletimmekin olevan ennen kauden alkua. Suuria yllätyksiä ei siis tämän vuoden sarja tuonut mukanaan.

– Vaikka nousumme onkin jo ratkennut, niin nämä kolme lisäpeliä antavat meille erinomaisen mahdollisuuden testata pelitavan kehittämiseen liittyviä asioita ja rakentaa sitä kautta valmiuksia ensi kauteen. Kaikkiin peleihin valmistaudumme viikolla edelleen huolella ja kaikista lähdemme hakemaan täyttä pistepottia. Olisihan se hienoa pelata koko kausi tappioitta!

TILASTOT: Kakkosen A-lohkon runkosarja on nyt pelattu ja MP voitti ylivoimaisesti lohkon


Kakkosen A-lohkossa on nyt pelattu 22 ottelukierrosta eli runkosarja on pelattu. MP voitti lohkon ylivoimaisesti, sillä ilman tappiota koko runkosarjan pelannut MP keräsi 52 pistettä (2,36 / per ottelu). MP on kolmella ylimmällä sarjatasolla ainut joukkue, joka on pelannut ilman tappiota ja Kakkosessa MP:llä on suurin piste-ero kakkosena olevaan joukkueeseen (16). A-lohkossa nousukarsintasarjaan MP:n lisäksi tulevat JIPPO, FC Viikingit sekä JäPS. Kouvolan Sudet sekä VJS palaavat takaisin Kolmoseen.

Kakkosen A-lohkon sarjataulukko runkosarjan jälkeen.

MP voitti viisitoista ottelua ja seitsemän kertaa päädyttiin pistejakoon. Maaleja MP teki 45 (2,05 / per ottelu), mikä on eniten koko lohkossa (PEPO pystyi myös samaan) ja omissa on kolissut vain yksitoista kertaa (0,5 / per ottelu), mikä on vähiten koko lohkossa.

Kotona MP ei ole pystynyt täysin kotietua hyödyntämään, sillä yhdestätoista kotipelistä viisi päättyi tasan ja sarjapisteitä MP keräsi kaksikymmentäkolme:
6 voittoa           5 tasapeliä       maaliero 20-5

Vieraissa MP:n peli kulki pirteästi, sillä yhdestätoista vieraspelistä MP sai kaksikymmentäyhdeksän sarjapistettä kolmestakymmenestäkolmesta mahdollisesta:
9 voittoa           2 tasapeliä       maaliero 25-6

#12 Matti Kohonen oli ainut MP:n pelaaja, joka pelasi kaikki 22 Kakkosen peliä alusta loppuun. (Kuva: Pietu´s Photo)

Kahdessakymmenessäkahdessa Kakkosessa ottelussa MP:n peliasussa kentällä kävi kaikkiaan 23 pelaajaa, joista ainoastaan Matti Kohonen pelasi kaikki ottelut alusta loppuun eli peliminuutteja kertyi 1 980. Lisäksi Antti-Ville Räisänen pelasi kaikissa runkosarjan otteluissa. Tämän hetkinen kärki peliminuuttien osalta:
#12 Matti Kohonen                   1 980 min (100%)
#5 Vincent Bikana                      1 890 min (95%)
#34 Antti-Ville Räisänen          1 831 min (92%)
#3 Reetu Räsänen                      1 755 min (89%)
#19 Joonas Nissinen                 1 726 min (87%)

#10 Denis oli runkosarjassa MP:n paras maalintekijä yhdeksällä maalillaan. (Kuva: Pietu´s Photo)

MP:n 45 tehtyä maalia jakautui kahdelletoista eri pelimiehelle ja maalitekijätilaston kärki oli seuraava:
#10 Denis Lima de Assis           9 maalia / 19 ottelua
#7 Lucas dos Santos                  8 maalia / 19 ottelua
#9 Juuso Liukkonen                   5 maalia / 20 ottelua
#18 Janne Kuhmonen              5 maalia / 20 ottelua
#19 Joonas Nissinen                 5 maalia / 21 ottelua

Maalisyöttöjä sai tililleen myöskin kaksitoista pelimiestä ja syöttötilaston kärki oli seuraava:
#7 Lucas dos Santos                  7 syöttöä / 19 ottelua
#19 Joonas Nissinen                 7 syöttöä / 21 ottelua
#10 Denis Lima de Assis           4 syöttöä / 19 ottelua
#8 Filipe Mello                             4 syöttöä / 20 ottelua
#9 Juuso Liukkonen                   4 syöttöä / 20 ottelua
#5 Vincent Bikana                      4 syöttöä / 21 ottelua

MP:n tehotilaston kärjestä löytyy seuraavat pelimiehet:
#7 Lucas dos Santos                  8 + 7 / 19 ottelua
#10 Denis Lima de Assis           9 + 4 / 19 ottelua
#19 Joonas Nissinen                 5 + 7 / 21 ottelua
#9 Juuso Liukkonen                   5 + 4 / 20 ottelua
#18 Janne Kuhmonen              5 + 3 / 20 ottelua
#5 Vincent Bikana                      4 + 4 / 21 ottelua

MP:n pelaajatilastot runkosarjan jälkeen.

 

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: Mikkeli on edelleen sininen!!


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

#7 Lucas on juuri laukonut pallon Jonne Urosen torjuman rankkarin jälkeen maaliin. (Kuva: Mikko Rahikainen)

5.10.2019 MiPK – MP 0 – 1(0-0)

Maali:
59. Lucas dos Santos 0-1

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Lucas dos Santos (52. varoitus), Filipe Mello (71. varoitus), Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Juuso Liukkonen, Aatu Manninen, Miikka Oinonen, Joona Mäenpää, Niila Forsell

Vaihdot:
46. Antti-Ville Räisänen <-> Aatu Manninen
67. Denis Lima de Assis <-> Miikka Oinonen
86. Lucas dos Santos <-> Niila Forsell

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Kakkosen A-lohkon runkosarja päättyi MP:n osalta Mikkelin derbyyn, jossa vastaan asettui rakas kilpakumppani Pallo-Kissat. Vaihtelevassa säässä pelattu paikalliskamppailu ei noussut miksikään klassikoksi muuten kuin Pallo-Kissojen Rafaelin uran päätöksen osalta, mutta mikä tärkeintä, niin Mikkeli on edelleen sininen, kun MP voitti 0-1(0-0).

Ottelu alkoi aika verkkaisesti ja kummallakaan joukkueella ei ollut mitään älytöntä intoa hyökätä, kun edellisellä kierroksella oli varmistunut sekä MP:n nousu Ykköseen että Pallo-Kissojen Kakkosen sarjapaikka. Ottelun ensimmäinen maalipaikka osui Denikselle, mutta hänen laukaus meni ottelun 7. peliminuutilla ohi. Juhlakalu Rafael pääsi kokeilemaan noin 20 metristä laukaustaan, mutta Sammy Ndjock torjui näyttävästi kokeneen brassihyökkääjän laukauksen kulmapotkuksi. Muutama minuutti myöhemmin Ndjock oli nyrkkeineen ensimmäisenä Ville Kirvesojan kulmapotkussa. Janne Kuhmonen pääsi puolen tunnin kohdilla hyvää maalipaikkaan, mutta pallo meni sivuverkkoon, tällä kertaa väärälle puolelle tolppaa. Pallo-Kissoilla oli lukuisia kulmapotkuja, mutta MP puolusti ne hyvin, vaikka kertaalleen Antti-Pekka Kesonen pääsi laukomaan, mutta tämä laukaus meni reilusti ohi. MP sai pari kertaa pitkän pallonhallinta jakson jälkeen puolittaisia maalipaikkoja, mutta ratkaisuhetkillä tehtiin huonoja valintoja ja tilanteet kuivuivat kokoon. Viitisen minuuttia ennen puoliaikaa MP sai vapaapotkun vajaasta 30 metristä, mutta tämän Lucaksen laukoman vaparin Jonne Uronen Kissojen maalilla torjui ilman suurempia ongelmia. Tauon viettoon ja lämmittelemään mentiin kiikarilukemissa.

Tauolla MP teki yhden pelaajavaihdon, kun Aatu Manninen korvasi Antti-Ville Räisäsen MP:n keskikentällä. Manninen tulikin hyvin sisään ja piristi huomattavasti vieraiden peliä. MP:n alakerralle sattui harvinainen virhe ja Antti Voutilainen pääsi yksin Sammy Ndjockia vastaan 49. peliminuutilla, mutta MP:n maalilla varmoja otteita läpi kauden esittänyt kamerunilainen koppasi hienosti Voutilaisen chipin. Muutama minuutti tästä MP:llä oli parikin mahdollisuutta tehdä ottelun avausmaali; ensin Jonne Uronen torjui Lucaksen yrityksen ja Denis laukoi paluupallosta ohi ja heti seuraavasta hyökkäyksestä Joonas Nissisen pääsi yrittämään ottelun avausmaalia, mutta Uronen torjui tämänkin laukauksen nyrkeillään. 58. peliminuutilla MP pelasi hienon hyökkäykseen, jossa lopulta Lucas vapautti Aatu Mannisen maalipaikkaan, mutta vastaan tullut Jonne Uronen kaatoi Mannisen ja ottelun erotuomari Niko Hänninen epäröimättä tuomitsi tilanteesta rankkarin. Lucas asettui ampumaan rankkaria. Jonne Uronen Pallo-Kissojen maalilla kuitenkin torjui tämän laukauksen, mutta Lucas oli ensimmäisenä paluupallossa ja laukoi Urosen alta pallon verkkoon, 0-1. Pari minuuttia tästä Keito Tonami blokkasi Janne Kuhmosen laukauksen ja kapteeni Jiri Haikonen laukoi paluupallosta yli. Kotijoukkueellakin oli pari maukasta maalipaikkaa, mutta nuori Sasu Löytty laukoi kulmapotkun jälkitilanteesta reilusti yli ja Ville Kirvesojan sivuvapari osui takatolppaan. Näiden tilanteiden välissä nähtiin suomalaista jalkapallohistoriaa, kun kahdesti Veikkausliigan maalipörssin voittanut Rafael vaihdettiin pois ja hänen hieno pelaajaura tuli näin päätöspisteeseen yleisön (jota Urskissa ei kyllä ollut yli 1200, vaan ehkä noin 700-800) osoittaessaan suosiotaan tälle hienolle pelimiehelle. MP:llä ei ottelun lopussa enää ollut oikein muuta vaarallista kuin Aatu Mannisen laukaus, joka meni ohi. Yritteliäästi pelanneella kotijoukkueella oli muutama puolittainen maalipaikka, mutta Sammy Ndjock liimasi Nelson Appiahin yrityksen ja nyrkkeili Kirvesojan kulmapotkun. Lisäksi pari minuuttia ennen täyttä aikaa kotijoukkue sai vapaapotkun loistavasta paikasta noin 17 metristä, mutta tämä Kirvesojan yritys jäi MP:n muuriin. Lopulta tämä toinenkin tämän kauden derby päättyi MP:n 1-0 -voittoon ja MP jatkaa kaupungin ykkösenä kohti Ykköstä 16 pisteen sarjajohdossa, kun on vielä pelaamatta nousukarsintasarjan kolme ottelua. Pallo-Kissat viettivät jo kauden päätöstään Rafaelin muistamisten jälkeen.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tietenkin tyytyväinen derbyvoittoon ja tappiottoman putken jatkoon, vaikka pelaaminen ei ollutkaan edes lähellä omaa tasoa.

– Totta kai voitto paikallispelistä maistuu, vaikka peliesityksemme ei tänään kovasti kehuja ansaitsekaan. Lähtökohdat otteluun oli haasteelliset, kun tavoiteltu nousu ratkesi edellisellä kierroksella.

– Puolustuspelaamisemme oli tänään muutamaa tilannetta lukuun ottamatta hyvällä tasolla ja pidimme Kissat poissa maalipaikoilta.

– Toisella jaksolla Aatu Manninen piristi peliämme ja rakenteellisesti pelasimme parempaa hyökkäyspeliä. Teimme voittoon tarvittavan maalin ja pidimme taas kerran oman maalimme puhtaana.

– Tästä on hyvä jatkaa nousukarsintasarjan otteluihin ja tavoittelemaan tappiotonta kautta!

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä ja Rahikaisen Mikon hienoja kuvia ottelusta täältä.

Nyt Kakkosen A-lohkon runkosarja on pelattu ja MP jatkaa ylivoimaisena ykkösenä nousukarsintasarjaan. MP kohtaa vielä kotona FC Viikingit ja JIPPO:n sekä vieraissa JäPS:n. Otteluohjelma selviää tässä lähipäivinä, mutta näillä näkymin ensi lauantaina FC Viikingit saapuu Mikkeliin.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Runkosarjan päätöskierroksella huomenna pelataan kaupungin herruudesta


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: la 5.10. klo 14.00 MiPK-MP Urski

Huomenna lauantaina saadaan Kakkosen A-lohkon runkosarja päätökseen, kun Pallo-Kissat isännöi Urskissa kauden toista Mikkelin derbyä. Ottelun panoksena on ainoastaan kaupungin herruus, sillä edellisellä kierroksella ratkesi sekä MP:n nousu Ykköseen että Kissojen Kakkosen sarjapaikka. Nämä paikalliskamppailut ovat tuoneet mukavasti piristystä viime kausiin, mutta ainakaan ensi kaudella näitä ei virallisten ottelun merkeissä pelata. Tilastot kolmen viime kauden aikana näistä derbyissä on tasaiset, sillä kumpikin on voittanut kahdesti sekä kerran on pelattu tasan ja maaliero on Pallo-Kissoille 6-5. Kevätkierroksen ottelun MP vei 1-0 Deniksen loppuhetkien maalilla.

Sarjataulukosta joukkueet löytyvät sijoilta yksi ja yhdeksän. Pallo-Kissat on kerännyt pelaamissaan 21 ottelussa 24 pistettä (6 voittoa, 6 tasapeliä ja 9 tappiota, maaliero 34-31), kun taas lohkovoiton varmistaneella MP:llä on pisteitä 49 (14 voittoa ja 7 tasapeliä, maaliero 44-11).

Viime aikoina vieraissa Pallo-Kissoilla on ollut vaikeaa, mutta kotoisessa Urskissa pelit on kuitenkin sujuneet: neljästä viimeisestä kotiottelusta on tullut kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä maalierolla 11-5. Viime kierroksen 0-0 -vierastasapeli JIPPO:n vieraana varmisti Kissojen sarjapaikan, joten he voivat lähteä paikalliskamppailuun ilman paineita, joten huomenna on varmasti edessä tiukka kamppailu Urskin kosteissa olosuhteissa.

Pallo-Kissojen paras maalintekijä on ollut yhdeksän maalia tehnyt Aleksis Lehtonen. Seuraavina maalintekotilastosta löytyvät neljän maalin miehet: Samuli Kaasalainen, Antti Voutilainen sekä uransa viimeisen ottelun huomenna pelaava brassilegenda Rafael.

Edellisellä kierroksella MP otti kolmannen peräkkäisen voiton, kun VJS kaatui Urskissa 3-0(1-0) -lukemin ja kun muut ottelut menivät MP:n kannalta suotuisasti, niin joukkue pääsi juhlimaan sarjanousua Ykköseen jo neljä sarjakierrosta ennen kauden loppua. MP on pelannut tähän mennessä kaksikymmentäyksi ottelua ilman tappiota ja tätä tappiotonta putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin. Hyvä tavoite loppukauden neljään peliin onkin pysyä voittamattona. Edellisen kerran Kakkosessa joukkue on pelannut kauden ilman tappioita kahdeksan vuotta sitten, kun BK-46 ja SJK onnistuivat tässä (BK-46 hävisi sitten Ykkösen nousukarsinnassa SJK:lle, joka nousi Ykköseen). Maalinteossa MP on onnistunut 44 kertaa, mikä on eniten koko A-lohkossa, ja kaikkiaan kaksitoista pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. Denis on onnistunut maalinteossa yhdeksän kertaa, Lucas seitsemästi, Janne Kuhmonen, Juuso Liukkonen ja Joonas Nissinen viidesti sekä Vincent Bikana neljästi. Lisäksi löytyy kolme sekä kahden maalin että maalin miestä.

Näillä näkymin MP lähtee derbyyn samalla joukkueella, mikä oli edellisessä VJS -voitossa. Joonas Nissisen jalkavamma on taakse jäänyttä elämää ja hän on taas täydessä pelikunnossa. Muutama pelaaja on ollut vähän flunssassa ja heidän lopullinen pelaamisensa ratkeaa vasta pelipäivänä.

Päävalmentaja Janne Wilkman haluaa, että kausi pelataan täysillä loppuun asti, vaikka tavoitteena ollut nousu Ykköseen on jo saavutettu.

– Paikallisottelut ovat olleet parilla viime kaudella tämän sarjan suola. Pelaajille nämä ovat hienoja ja hieman erilaisia pelejä. Toivotaan, että yleisö löytää vielä paikalle syksyisestä kelistä huolimatta.

– Olemme valmistatuneet tähän otteluun, kuten kaikkiin muihinkin. Tämä on meille tärkeä ottelu ajatellen jatkopelejä, vaikka sarjanousu onkin jo ratkennut.

Punaisen leirin ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 7174 MiPK-MP 4,75 – 4,50 – 1,45.

Mikäli et pääse paikalle Urskiin katsomaan derbyä, niin ei hätää, sillä ottelu on katsottavissa selostettuna Länsi-Savon verkkosivuilla.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Aatu Manninen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
15. Miikka Oinonen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
23. Joona Mäenpää
25. Juuso Tarvainen
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP varmisti nousun Ykköseen jo neljä kierrosta ennen loppua, kun VJS kaatui


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

#5 Vincent Bikana on juuri vienyt MP:n 1-0 -johtoon. Kapteeni #13 Jiri Haikonen onnittelee ja #18 Janne Kuhmonen on tulossa mukaan iloitsemaan. (Kuva: Pietu´s Photo)

28.9.2019 MP – VJS 3 – 0(1-0)

Maalit:
2. Vincent Bikana (Lucas dos Santos) 1-0
82. Janne Kuhmonen (Miikka Oinonen) 2-0
83. Oinonen (Kuhmonen) 3-0

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Filipe Mello, Juuso Liukkonen, Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Janne Kuhmonen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Aatu Manninen, Miikka Oinonen, Joonas Nissinen, Joona Mäenpää, Juuso Tarvainen

Vaihdot:
49. Denis Lima de Assis <-> Miikka Oinonen
70. Juuso Liukkonen <-> Juuso Tarvainen
89. Lucas dos Santos <-> Joona Mäenpää

MP:n paras pelaaja: (palkitaan Dagens Restaurant Cornerin lahjakortilla)
Vincent Bikana

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Reetu Räsänen
VJS: Charles Katashira

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP pelasi tänään runkosarjan viimeisen kotiottelun, kun syksyiseen Urskiin saapui vieraaksi sarjapaikkansa puolesta taisteleva VJS. MP otti kolmannen peräkkäisen voiton, kun vantaalaiset kaatuivat 3-0(1-0) ja kun muut ottelut menivät MP:n kannalta mukavasti, niin sarjanousu Ykköseen varmistui jo neljä kierrosta ennen loppua.

MP aloitti ottelun hallinnalla ja jo toisella peliminuutilla kotijoukkue sai ottelun ensimmäisen kulmapotkun. Edellisessäkin kotiottelussa ensimmäisestä kulmapotkusta osunut Vincent Bikana puski tälläkin kertaa pallon verkkoon, mutta nyt syötön tarjosi Lucas dos Santos, kun Joonas Nissinen oli jalkavaivaisena vaihtopenkillä. Aikainen maali vähän sotki kotijoukkueen pelaamista ja vieraat pitivät enemmän palloa, mutta pääosin omalla kenttäpuoliskollaan. Vieraiden paras tasoituspaikka oli Janar Georgella, joka 10. peliminuutilla laukoi voimalla, mutta Sammy Ndjock torjui tämän yrityksen näyttävästi. Kotijoukkueella oli muutama puolittainen paikka lisätä johtoaan, mutta vieraiden alakerta blokkasi Janne Kuhmosen ja Deniksen laukaukset kulmapotkuksi. Lisäksi Lucas ja Jiri Haikonen laukoivat ohi ja Reetu Räsänen puski ylärimaan. Tauon viettoon mentiin MP:n maalin johdossa.

Tauolla MP muutti vähän ryhmitystään, että peli saataisiin paremmin haltuun ja toisen puoliajan ensi minuuteilla Miikka Oinonen korvasi itsensä kipeäksi tunteneen Deniksen. Ryhmityksen muutos paransikin MP:n pelaamista ja kokenut Miikka Oinonen pääsi useampaan kertaan hätyyttelemään Elis Rintalan vartioimaa VJS -maalia. Pari Oinon puskua meni niukasti ohi ja kerran Rintala koppasi Oinon pienestä kulmasta lähteneen yrityksen. Ottelu pysyi hyvin kotijoukkueen hallinnassa ja vieraat olivat aika aseettomia. Sammy Ndjock sai maalillaan olla aika rauhassa. Mitä pidemmällä ottelu eteni, niin sitä enemmän muiden otteluiden (JIPPO-MiPK ja JäPS-Klubi 04) tulokset alkoivat kiinnostaa ja niitä seurattiin kovasti. Kentällä kuitenkin MP halusi hoitaa homman kunnialla ja joukkue iskikin reiluun minuuttiin pari maalia. Molemmissa maaleissa oli asialla samat miehet. Ensin Miikka Oinonen puski Lucaksen vapaapotkun maalin eteen, missä Janne Kuhmonen laukoi voimalla pallon verkkoon, 2-0. Heti seuraavasta hyökkäyksestä nähtiin yksi MP:n kauden hienoimmista maaleista, kun Kuhmonen jätti pallon kantapäällään Lucaksen taas tehtyä esityön ja Oinonen laukoi tarkasti sivuverkkoon, 3-0. Tämän jälkeen suurempi jännitys oli enää muissa peleissä: Klubi 04 näytti aiheuttavan JäPS:lle tappion pitkästä aikaan ja JIPPO oli yllätys yllätys 0-0 -lukemissa. Kun päätösvihellys soi Urskissa, niin vielä piti odotella useampi minuutti lopputulosta Joensuusta. Lopulta MP:n joukkue sai aloittaa juhlat Urskin nurmella, kun paikalliskilpailija Pallo-Kissat pakotti JIPPO:n maalittomaan tasapeliin ja MP matkaa ensi kaudeksi Ykköseen.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli nousujuhlien keskellä onnellinen mies.

– Olen kyllä todella onnellinen ja tyytyväinen koko joukkueeseen! Olemme tehneet kohta pari vuotta kovasti töitä ja nyt saimme siitä hienon palkinnon! Palkinto tuli kyllä jo vähän aikaisemmin kuin odotin, mutta kyllä tämä otetaan vastaan jo tässä vaiheessa kautta.

– Nopea avausmaali passivoitti pelimme, mutta ei kaveri saanut oikein mitään vaarallista aikaan ja heidän pallonhallinta tapahtui pääosin omalla kenttäpuoliskolla. Jouduimme pudottamaan prässiämme siitä, mitä etukäteen ajattelimme, mutta saimme pidettyä VJS:n poissa maalipaikoilta.

– Toisella puoliajalla hyökkäyspelimme parani, kun muutimme ryhmitystämme. Loppuun saatiin pari maalia ja varsinkin jälkimmäinen niistä oli yksi hienoimmista, mitä olimme tällä kaudella tehneet.

– Vaikka nousu varmistui jo nyt, niin kausi vedetään loppuun asti täysillä ja olisihan se hienoa mennä koko kausi ilman tappiota.

Pietu´s Photon kuvia ottelusta löytyy täältä, Rahikaisen Mikon täältä ja Länsi-Savon täältä.

MP pelaa runkosarjan viimeisen ottelun viikon päästä lauantaina, kun samalla pelataan kaupungin herruudesta Pallo-Kissojen isännöimässä ottelussa.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

 

TILASTOT: Kakkosen A-lohkoa pelaamatta kaksi ottelua ja MP tulee voittamaan runkosarjan


Kakkosen A-lohkossa on nyt pelattu 20 ottelukierrosta. MP on kaksi kierrosta ennen runkosarjan päätöstä lohkon piikkipaikalla 46 pisteellä (2,3 / per ottelu) vieläkin ilman tappiota. MP on ainut joukkue kolmella ylimmällä sarjatasolla ilman tappiota, kun Ykkösessä Haka hävisi ensimmäisen kerran viime kierroksella ja JIPPO hävisi toissa kierroksella NJS:lle. A-lohkossa nousukarsintasarjaan MP:n lisäksi on tulossa JIPPO sekä JäPS, mutta neljäs joukkue on vielä auki. Kouvolan Sudet palaa takaisin Kolmoseen ja toinen putoaja on VJS tai FC Kiffen.

Kakkosen A-lohkon sarjataulukko 20 ottelukierroksen jälkeen.

MP on voittanut kolmetoista ottelua ja seitsemän kertaa on päädytty pistejakoon. Maaleja MP on tehnyt 41 (2,05 / per ottelu), mikä on eniten koko lohkossa ja omissa on kolissut vain yksitoista kertaa (0,55 / per ottelu), mikä on vähiten koko lohkossa.

Kotona MP ei ole pystynyt täysin kotietua hyödyntämään, sillä kymmenestä kotipelistä viisi on päättänyt tasan ja kasassa on kaksikymmentä sarjapistettä:
5 voittoa           5 tasapeliä       maaliero 17-5

Vieraissa MP:n peli on kulkenut pirteästi, sillä kymmenestä vieraspelistä on haettu kaksikymmentäkuusi sarjapistettä kolmestakymmenestä mahdollisesta:
8 voittoa           2 tasapeliä       maaliero 24-6

#12 Matti Kohonen on ainut MP:n pelaaja, joka on pelannut kaikki 20 Kakkosen peliä alusta loppuun. (Kuva: Pietu´s Photo)

Kahdessakymmenessä Kakkosessa ottelussa MP:n peliasussa on kentällä käynyt kaikkiaan 23 pelaajaa, joista ainoastaan Matti Kohonen on pelannut kaikki ottelut alusta loppuun eli peliminuuttia on kertynyt 1 800. Lisäksi kaksi muutakin pelaajaa (Räisänen, Nissinen) on pelannut kaikissa sarjaotteluissa tähän mennessä. Tämän hetkinen kärki peliminuuttien osalta:

#12 Matti Kohonen                   1 800 min (100%)
#5 Vincent Bikana                      1 710 min (95%)
#34 Antti-Ville Räisänen          1 696 min (94%)
#19 Joonas Nissinen                 1 636 min (91%)
#3 Reetu Räsänen                      1 575 min (88%)

#10 Denis johtaa sekä MP:n maalintekijä- että tehotilastoja 20 ottelukierroksen jälkeen. (Kuva: Pietu´s Photo)

Tähän mennessä MP:n 41 tehtyä maalia on jakautunut yhdelletoista eri pelimiehelle ja maalitekijätilaston kärki on seuraava:
#10 Denis Lima de Assis           9 maalia / 17 ottelua
#7 Lucas dos Santos                  7 maalia / 17 ottelua
#9 Juuso Liukkonen                   5 maalia / 19 ottelua
#19 Joonas Nissinen                 5 maalia / 20 ottelua
#18 Janne Kuhmonen              4 maalia / 18 ottelua

Maalisyöttöjä on tähän mennessä saanut tililleen yksitoista pelimiestä ja syöttötilaston kärki on seuraava:
#19 Joonas Nissinen                 7 syöttöä / 20 ottelua
#7 Lucas dos Santos                  6 syöttöä / 17 ottelua
#10 Denis Lima de Assis           4 syöttöä / 17 ottelua
#8 Filipe Mello                             4 syöttöä / 18 ottelua
#5 Vincent Bikana                      4 syöttöä / 19 ottelua
#9 Juuso Liukkonen                   4 syöttöä / 19 ottelua

MP:n tehotilaston kärki on seuraava:
#10 Denis Lima de Assis           9 + 4 / 17 ottelua
#7 Lucas dos Santos                  7 + 6 / 17 ottelua
#19 Joonas Nissinen                 5 + 7 / 20 ottelua
#9 Juuso Liukkonen                   5 + 4 / 19 ottelua
#5 Vincent Bikana                      3 + 4 / 19 ottelua

MP:n pelaajatilastot 20 ottelukierroksen jälkeen.

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP haki tärkeät sarjapisteet Nurmijärveltä


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

MP haki tärkeät sarjapisteet 1-4 -lukemin Nurmijärven Jalkapalloseuralta.

21.9.2019 NJS – MP 1 – 4(0-2)

Maalit:
10. Joonas Nissinen (Janne Kuhmonen) 0-1
15. Jiri Haikonen (Filipe Mello) 0-2
74. Tony Lehtimäki 1-2
79. Juuso Liukkonen 1-3
89. Denis Lima de Assis (Haikonen) 1-4

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Filipe Mello, Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Janne Kuhmonen (76. varoitus), Joonas Nissinen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Juuso Liukkonen, Aatu Manninen, Olli Kilpeläinen, Joona Mäenpää, Juuso Tarvainen

Vaihdot:
66. Lucas dos Santos <-> Juuso Liukkonen
68. Filipe Mello <-> Juuso Tarvainen
89. Denis <-> Aatu Manninen

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP matkusti runkosarjan toiseksi viimeiseen vierasotteluun Nurmijärvelle, missä Klaukkalan nurmella vastaan asettui viime aikoina pirteitä otteita esittänyt NJS. Viime kaudella nurmijärveläiset olivat MP:lle todella hankala vastus, sillä MP hävisi molemmat keskinäiset ottelut. Tänään MP:n esitys ei ollut mikään häikäisevin, mutta mikä tärkeintä sarjapisteet matkasi Mikkeliin 1-4(0-2) -lukemin ja näin MP vei NJS:ltä pisteet tällä kaudella 6-0.

Alkuminuuttien jälkeen MP sai hallinnan ottelusta ja pelin painopiste oli selvästi kotijoukkueen kenttäpuoliskolla. Ensimmäinen maalipaikka osui pelikiellosta vapautuneelle Lucakselle, mutta nurmijärveläiset blokkasivat tämän laukauksen kulmapotkuksi. Tämän jälkeen Antti-Ville Räisänen pääsi yrittämään maalintekoa kahdesti, mutta Tuukka Niemelä kotijoukkueen maalilla torjui A-V:n ensimmäisen yrityksen ja toinen meni niukasti takatolpasta ohi. 10. peliminuutilla MP iski ottelun avausosuman, kun MP hyökkäsi nopeasti kotijoukkueen kulmapotkun jälkeen vastaan. Janne Kuhmonen vapautti Joonas Nissisen, joka viimeisteli varmasti 0-1 -maalin. Viisi minuuttia myöhemmin peli oli jo 0-2, kun Filipe Mello vapautti Jiri Haikosen vauhtiin oikeasta laidasta ja kapteeni laukoi kovasta vauhdista tarkasti pallon takanurkkaan. Kahden maalin johdossa vieraiden ajatus hieman karkasi ja peli ei ollut sellaista, mitä MP on kauden aikana esittänyt. Kotijoukkueella oli muutama hässäkkä Sammy Ndjockin vartioimalla maalilla erikoistilanteiden jälkeen, mutta kokovalkoisissa pelanneiden vieraiden puolustus hoiti nämä tilanteet taidolla ja onnella. Tauon viettoon mentiin 0-2 -lukemissa.

Kotijoukkue aloitti toisen puoliajan huomattavasti pirteämmin kuin vieraat. Kymmenen minuutin kohdilla nurmijärveläisillä oli pari puolittaista maalipaikkaa, mutta Miro Salminen laukoi ohi ja Reetu Räsänen hoiti hienosti yksin kotijoukkueen ylivoimahyökkäyksen. Vieraiden parhaat paikat oli Janne Kuhmosella ja vaihdosta tulleella Juuso Liukkosella. Kuhmosen syöttö karkasi hieman liikaa takaviistoon ja Liukkonen puski kulmapotkusta niukasti yli. Varttia ennen täyttä aikaa kotijoukkue tuli maalin päähän, kun MP pelasi löysästi oman maalin edessä ja Tony Lehtimäki pääsi siirtämään pallon maaliin, 1-2. Kotijoukkue ei ehtinyt saamaan kunnon kiriä tämän kavennusosuman jälkeen, kun Juuso Liukkonen käytti Yassin Daoussin harhasyötön hyväkseen ja laukoi vasurillaan pallon voimalla maalin kattoon, 1-3. Tämä Liukkosen kauden viides maali hyydytti NJS:n kovimman yrityksen ja loppu aikalailla pelailtiin. Kotijoukkueella oli mahdollisuus vielä kavennusosumaan, mutta Ndjock syöksyi pallon Miro Salmisen jaloista. Juuri ennen täyttä aikaa MP iski vielä kerran. Jiri Haikonen lähetti millin tarkan keskityksen maalille, jossa Denis nousi omiin korkeuksiinsa ja puski loppulukemiksi 1-4. Näin MP otti kauden 13. voittonsa ja jatkaa A-lohkon piikkipaikalla selvässä johdossa, kun kaksi kierrosta runkosarjaa on vielä pelaamatta.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen voittoon ja kolmeen sarjapisteeseen, mutta peliesityksessä oli paljon parannettavaa.

– Ottelu alkoi meiltä hyvin ja ensimmäinen vartti oli vahva. Saimme tehtyä nopeasti kaksi maalia, mutta niiden jälkeen meillä oli välillä heikkoja hetkiä, kun luulimme pelin hoituvan helposti.

– Toisella jaksolla peli oli hyvin saman tyyppinen ja maalipaikoilla ei tänään mässäilty, mutta me olimme niissä harvoissa tehokkaita.

– Kaikki kunnia kotijoukkueelle, joka oli hyvin organisoitu joukkue ja sen takia ajoittain pelaamisemme oli haastavaa.

– Tämä oli kuitenkin tärkeä vierasvoitto ja tästä on hyvä jatkaa!

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP pelaa runkosarja viimeisen kotiottelun viikon päästä lauantaina, kun sarjapaikkansa puolesta taisteleva VJS saapuu vieraaksi Urskiin.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: MP:n pelit jatkuvat huomenna Klaukkalan nurmella


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: la 21.9. klo 15.00 NJS-MP Klaukkalan nurmi

MP:llä on huomenna lauantaina edessä Kakkosen A-lohkon 20. kierroksen ottelu, kun joukkue matkaa Nurmijärven Jalkapalloseuran vieraaksi. Viime kaudella nurmijärveläiset oli ainut joukkue, jolta MP ei saanut pistettäkään. Tämän kauden sarja-avauksessa Urpolassa MP voitti 2-0(2-0) Antti-Ville Räisäsen ja Joonas Nissisen maaleilla. Huomenna on varmasti tiedossa tiukka ottelu, sillä joukkueet ovat lohkon kuntopuntarin kaksi kärkijoukkuetta.

Sarjataulukossa joukkueet ovat sijoilla yksi ja kahdeksan. 19 ottelussa NJS on kerännyt 26 pistettä (7 voittoa, 5 tasapeliä ja 7 tappiota, maaliero 25-24) ja MP:llä pisteitä on 43 (12 voittoa ja 7 tasapeliä, maaliero 37-10).

NJS otti edellisellä kierroksella ison voiton, kun JIPPO kaatui Joensuussa 1-3 ja näin MP on ainut joukkue koko Kakkosessa vielä ilman tappiota, kun joensuulaiset saivat maistaa tappion karvasta kalkkia ensi kertaa tällä kaudella. Nurmijärveläisillä on vielä mahdollisuus lohkon neljän parhaan nousukarsintasarjaan, sillä eroa sinne on enää kolme pistettä, kun kolme ottelua runkosarjaa on vielä pelaamatta. Alkukaudesta NJS:llä oli ongelmia maalinteon kanssa, mutta viime aikoina palloja on mennyt aika mukavasti vastustajien verkkoon. Pallo-Kissojen maaliin pallo saatiin peräti kuudesti (6-2) ja FC Viikingit kaatui vieraissa 0-2. Edellisessä kotiottelussa he jäivät maalittomaan tasapeliin FC Kiffeniä vastaan, mutta nyt alla on maukas vierasvoitto JIPPO:sta, niin huomenna MP:llä on varmasti edessä tiukka haaste.

Nurmijärveläisten maalipörssin kärjestä löytyy edellisellä kierroksella kahdesti Joensuussa maalinteossa onnistunut Miro Salminen, jolla on kasassa viisi maalia. Neljässä maalissa ovat Niko Aittasalmi sekä Tony Lehtimäki ja kolmessa maalissa Joona Tukiainen. Kaikkiaan yksitoista NJS:n pelaajaa on onnistunut maalinteossa tällä kaudella tähän mennessä. Yksi joukkueen avainpelaajista on maalivahti Otso Knuuttila ja NJS vahvistui elokuussa, kun FC Lahden nuori keskikenttäpelaaja Matias Niuta saapui loppukaudeksi lainalle.

MP palasi edellisellä kierroksella Järvenpäässä pelatun tasapelin jälkeen taas voiton makuun, kun PEPO kaatui Urskissa kosteissa olosuhteissa 3-1. Vieraspeleissä MP on ollut lohkon paras joukkue (7 voittoa ja 2 tasapeliä, maaliero 20-5) ja sarjajohdossa oleva MP on pelannut tähän mennessä yhdeksäntoista ottelua ilman tappiota. Tätä tappiotonta putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin. Maalinteossa MP on onnistunut 37 kertaa ja kaikkiaan yksitoista pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. Denis on onnistunut maalinteossa kahdeksan kertaa, Lucas seitsemästi, Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen ja Juuso Liukkonen neljästi sekä Vincent Bikana kolmesti. Lisäksi löytyy kaksi kahden maalin sekä kolme maalin miestä.

Edelliseen PEPO -otteluun verrattuna kokoonpanoon tulee pieniä muutoksia. Lucas on taas käytettävissä kolmen ottelun pelikiellon jälkeen ja Joona Mäenpää palaa kokoonpanoon yli kahden kuukauden tauon jälkeen. Miikka Oinosella on jo aikaisemmin sovittu meno, joten huominen ottelu jää Oinolta väliin. Lisäksi joukkue sai ikäviä uutisia sairastuvalta alkuviikosta, kun Benno Hanslian joutuu olemaan loukkaantumisen takia sivussa koko loppukauden Tomi Janhusen tapaan.

Päävalmentaja Janne Wilkman tietää, että NJS on varsinkin kotonaan hankala vastustaja.

– Kausi on jo pitkällä, mutta on ollut hienoa nähdä tälläkin viikolla millaisella intensiteetillä ja fokuksella harjoituksissa mennään. Uskon, että pystymme ottamaan vielä askeleen eteenpäin pelaamisemme tasossa loppukauden osalta, kun jaksamme vaan tehdä päivittäin laadukkaasti hommia.

– NJS pelaa tällä hetkellä erinomaista jaksoa. Omaan tekemiseen lähdetään taas keskittymään ja tekemään nöyrästi töitä kolmen pisteen eteen.

Kotijoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 759 NJS-MP 4,20 – 4,20 – 1,55.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Aatu Manninen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
22. Olli Kilpeläinen
23. Joona Mäenpää
25. Juuso Tarvainen
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP voitti taas PEPO:n


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

#18 Janne Kuhmonen on juuri siirtänyt MP:n 2-1 -johtoon. (Kuva: Mikko Rahikainen)

12.9.2019 MP – PEPO 3 – 1(1 -1)

Maalit:
2. Paul Obi rp. 0-1
4. Vincent Bikana (Joonas Nissinen) 1-1
48. Janne Kuhmonen (Juuso Liukkonen) 2-1
69. Denis Lima de Assis (Nissinen) 3-1

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Filipe Mello (45. varoitus), Juuso Liukkonen, Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Jiri Haikonen (11. varoitus), Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Aatu Manninen, Miikka Oinonen, Veeti Seppänen, Olli Kilpeläinen, Juuso Tarvainen

Vaihdot:
62. Antti-Ville Räisänen <-> Juuso Tarvainen
76. Denis Lima de Assis <-> Miikka Oinonen
84. Juuso Liukkonen <-> Aatu Manninen

Joukkueiden parhaat pelaajat: (palkitaan otteluisäntä OP Suur-Savon tuotepalkinnoilla)
MP: Vincent Bikana
PEPO: Paul Obi

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Vincent Bikana
PEPO: Paul Obi

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP jatkoi Kakkosen otteluitaan pienen tauon jälkeen, kun Urskin iltavaloissa ja todella kosteissa olosuhteissa vastaan asettui PEPO Lappeenrannasta. Ottelu oli todella vauhdikas ja viihdyttävä, mutta mikä tärkeintä se päättyi MP:n 3-1(1-1) -voittoon.

Ottelu sai todellisen salama-alun, kun erotuomari Jani Laaksonen tuomitsi vieraille rankkarin ennen kuin ensimmäinen peliminuutti oli edes täynnä. Tilanteessa Antti-Ville Räisänen ”rikkoi” lappeenrantalaisten liukasta hyökkääjää Paul Obia. Keveähkö rike kaatoi Obin ja kaiken lisäksi mahdollinen rike alkoi rangaistusalueen ulkopuolella. Tilanteesta tuomitun rankkarin nigerialainen hyökkääjä laukoi itse vuoren varmasti maaliin ja vieraat johtoon. Kotijoukkueelta ei kuitenkaan tästä mennyt pasmat sekaisin, vaan pari minuuttia myöhemmin peli oli jo tasan. MP iski ottelun ensimmäisestä kulmapotkustaan, kun Vincent Bikana puski Joonas Nissisen tarjoilusta pelin tasoihin. Ottelu jatkui vauhdikkaana ja tilanteita oli molemmissa kenttäpäädyissä. Vieraiden parhaat paikat olivat Jesse Huhtalalla, mutta Sammy Ndjock torjui molemmat nuoren hyökkääjän yritykset varmasti. Kotijoukkueen parhaat maalipaikat osuivat Denikselle ja Janne Kuhmoselle, joiden yritykset menivät ohi Miko Sederholmin vartioiman PEPO -maalin. Tauon viettoon mentiin tasalukemissa 1-1.

MP aloitti toisen puoliajan pirteästi ja kolmannella peliminuutilla kotijoukkue siirtyi ensi kertaa johtoon. MP pelasi hienon hyökkäyksen vasemmalta Bikanan, Kohosen ja Nissisen kautta Juuso Liukkoselle, joka siirsi pallon takaviistoon Janne Kuhmoselle. Kuhmoselta löytyi tilanteessa kylmäpäisyyttä ja hän sijoitti pallon varmasti takanurkkaan ohi heittäytyvien puolustajien ja maalivahdin, 2-1. Vierailla oli useampikin paikka tulla tasoihin: Obi laukoi ohi, Huhtala Ndjockin torjunnan kautta ylärimaan ja Calvin N´Sombo ohi. Toisella puoliajalla vieraiden maalilla ollut nuori Miko Sederholm oli huomattavasti työllistetympi, kun kotijoukkueen sai laukaukset kohti maalia. Nuorukainen torjui mm. Mellon puolittaisen läpiajon sekä Juuso Liukkosen ja Matti Kohosen laukaukset. 69. peliminuutilla MP iski taas kulmapotkusta, kun tällä kertaa Denis osui Joonas Nissisen tarjoilusta, 3-1. Tämä kotijoukkueen kolmas maali rauhoitti peliä ja vieraat alistuivat kohtaloonsa. Loppuhetkillä lappeenrantalaisilla oli kuitenkin muutama maukas maalipaikka kavennusosumaan: Ndjock teki todella loistavan torjunnan Obin puskuun, N´Sombo laukoi, Obi laukoi kertaalleen tolppaan ja Aleksi Ikonen yli. Lopulta kolmen lisäaikaminuutin jälkeen erotuomari Laaksonen vihelsi taistelun päättyneeksi ja näin MP jatkaa 19 pelatun ottelun jälkeen tappioitta Kakkosen A-lohkon kärjessä.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen voittoon ja joukkueen ilmeeseen.

– Tänään oli vastassa todella hyvä joukkue, joka on parempi kuin sarjataulukko antaa ymmärtää. Saimme tänään kovan vastuksen ja PEPO:lla oli todella vaarallinen hyökkäystrio, Huhtala-Obi-Ikonen, joka aiheutti ajoittain meidän alakerralla vaikeuksia.

– Onneksi meidän pelimme ei seonnut nopeaan takaiskuun, vaan saimme tärkeän ja nopean tasoitusmaalin pari minuuttia myöhemmin. Ilman tätä Vincentin osumaa ottelusta olisi voinut tulla meille huomattavasti vaikeampi.

– Tämä oli kyllä todella viihdyttävä peli, jossa oli mukavasti tilanteita. Täytyy kyllä nostaa hattua koko joukkueelle, sillä jokainen jätkä tuolla kentällä tekee valtavasti hommia joukkueen eteen. Esimerkiksi Denis oli tänään muutaman kerran puolustuksen apuna omassa boksissa.

Rahikaisen Mikon otoksia voitokkaasta ottelusta löytyy täältä.

MP jatkaa otteluitaan viikon päästä lauantaina, kun joukkue matkaa NJS:n vieraaksi Nurmijärvelle.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Pienen tauon jälkeen ottelut jatkuvat huomenna, kun PEPO saapuu vieraaksi Urskiin


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: torstai 12.9. klo 18.30 MP-PEPO, Lappeenranta Urskissa
otteluisäntä: OP Suur-Savo
ottelupallot: OW-Yhtiöt Oy

Reilu puolen toista viikon ottelutauko on ohi ja huomenna Urskissa MP saa vastaansa PEPO:n Lappeenrannasta. Kevätkierroksella MP haki pisteet Kimpiseltä tylyin 0-4 (0-1) -lukemin, mutta viime vuosina lappeenrantalaiset ovat olleet todella haastava vastustaja MP:lle.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoita yksi ja kuusi. Kovin tavoittein sarjaan lähteneiden lappeenrantalaisten pistepussi on kasvanut 18 pelatussa ottelussa 24 verran (7 voittoa, 3 tasapeliä ja 8 tappiota, maaliero 30-24), kun taas A-lohkon piikkipaikalla olevalla MP:llä on 40 pistettä (11 voittoa ja 7 tasapeliä, maaliero 34-9).

Lappeenrantalaisille tämä kausi on ollut iso pettymys. Joukkue oli ennen kauden alkua lohkon ehkä suurin nousijasuosikki, mutta pelit ovat menneet mollivoittoisesti ja PEPO saattaa jäädä neljän parhaan nousukarsintasarjan ulkopuolelle. Edellisessä ottelussa PEPO voitti rästipelissä VJS:n 4-2 ja sitä ennen tuli pari peräkkäistä tappiota, kun he hävisivät kotonaan JIPPO:lle 1-3 ja vieraissa FC Kiffenille 1-0. Vaikka PEPO on pelannut reilusti alle odotusten, niin ajoittain joukkue on näyttänyt osaamistaan ja elokuussa sekä Klubi 04 että FC Viikingit kaatuivat peräkkäisissä kotiotteluissa 4-0. Huomenna MP:llä on edessä iso haaste, sillä lappeenrantalaisten riveistä todella laadukkaita pelimiehiä ja parhaimmillaan joukkue pelaa Kakkosen tasolle loistavaa peliä. Lisämausteen otteluun tuo tieto, että neljä kautta lappeenrantalaisten päävalmentajana toiminut Mika Heino jättää joukkueen kuluvan kauden jälkeen.

Osan PEPO:n tämän kauden heikoista tuloksista selittää useat loukkaantumiset. Kokenut maalivahti Craig Hill ja toppari Alieu Ceesay ovat vammojensa vuoksi sivussa loppukauden, mutta heidän lisäksi sivussa on ollut lukuisia aloituskokoonpanon pelaajia ja välillä vaihtopenkiltä ei ole oikein löytynyt pelimiehiä. Tässä viime viikkoina lappeenrantaisten ryhmä on kasvanut kahdella keskikenttäpelaajalla, kun Calvin N´Sombo sekä Oskari Kekkonen ovat tehneet PEPO:n kanssa sopimukset sekä aikaisemmin joukkueen riveihin liittyi Ilveksen organisaatiosta hyökkääjä Jesse Huhtala. Lappeenrantalaisten paras maalintekijä on ollut viime kaudella Kakkosen C-lohkon maalintekijätilaston voittanut Paul Obi, joka on tällä kaudella osunut jo kymmenen kertaa. Seuraavina listalta löytyvät neljän maalin Jesse Huhtala sekä kolmen maalin miehet Alieu Ceesay ja Jens Harju.

MP:n kolmen ottelun voittoputki katkesi edellisellä kierroksella, kun lohkon kovin kotijoukkue JäPS nousi kahdesti tasoihin ja sarjapisteet Järvenpäässä tasattiin 2-2 -lukemin. Vieraspeleissä MP on ollut lohkon paras joukkue, mutta kotona on tullut liikaa tasapelejä (4 voittoa ja 5 tasapeliä, maaliero 14-4). Sarjajohdossa oleva MP on pelannut tähän mennessä kahdeksantoista ottelua ilman tappiota ja tätä putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin. Maalinteossa MP on onnistunut 34 kertaa ja kaikkiaan yksitoista pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. Lucas ja Denis ovat onnistuneet maalinteossa seitsemän kertaa, Joonas Nissinen ja Juuso Liukkonen neljästi sekä Janne Kuhmonen kolmesti. Lisäksi löytyy kolme kahden maalin sekä maalin miestä.

Edelliseen Järvenpäässä pelattuun otteluun verrattuna kokoonpanoon tulee pieniä muutoksia. Lucas on vielä huomisen ottelun pelikiellossa. Olli Kilpeläinen on palannut lainalta Vaajakoskelta ja on taas mukana kokoonpanossa. Benno Hanslian on taas loukkaantumisen takia sivussa.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa tiukkaa kamppailua sarjapisteistä Urskin iltavaloissa.

– PEPO on ollut meille viime vuosina kova vastustaja ja se on saanut vielä loppukauden taistoihin pari hyvää vahvistusta. Uskon, että nytkin on tulossa laadukas ja tasainen ottelu.

– Omaan tekemisen lähdetään taas keskittymään. Olemme saaneet JäPS -pelin jälkeen hyvin aikaa harjoitella tiettyjä asioita kuntoon sekä parannella pieniä vaivoja.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 5809 MP-PEPO 1,50 – 4,20 – 4,60.

Mikäli et pääse paikalle Urskiin, niin ottelu on katsottavissa selostettuna Länsi-Savon verkkosivuilla.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Aatu Manninen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
15. Miikka Oinonen
17. Veeti Seppänen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
23. Olli Kilpeläinen
25. Juuso Tarvainen
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP ja JäPS taas tasapeliin


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

MP ja JäPS kävivät kovan taistelun sarjapisteistä.

31.8.2019 JäPS – MP 2 – 2(0-0)

Maalit:
48. Denis Lima de Assis (Joonas Nissinen) 0-1
58. Tuomas Kyytsönen 1-1
63. Juuso Liukkonen (Filipe Mello) 1-2
69. Kron Rexhepi 2-2

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Filipe Mello, Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Juuso Tarvainen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Juuso Liukkonen, Aatu Manninen, Joonas Kimari, Miikka Oinonen, Benno Hanslian

Vaihdot:
52. Denis <-> Juuso Liukkonen
61. Antti-Ville Räisänen <-> Aatu Manninen
78. Juuso Tarvainen <-> Miikka Oinonen

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Järvenpään Keskuskentällä oli tänään kova taistelu sarjapisteistä, kun MP kohtasi JäPS:n. Aurinkoisessa säässä pelattu ottelu oli vauhdikas ja siinä päädyttiin samoihin 2-2(0-0) -tasalukemiin kuin kevätkierroksella Mikkelissä.

MP aloitti ottelun pirteästi ja ensimmäiseen reiluun viiteen minuuttiin kokovalkoisissa pelanneilla vierailla oli kolme mahdollisuutta siirtyä ottelussa johtoon. Denis laukoi yli ja puski sivuverkkoon sekä Mello laukoi takatolppaa hipoen ohi. Hiljalleen kotijoukkuekin pääsi paremmin peliin mukaan ja varsinkin vasemmalla laidalla pelannut Hedi Khayat väläytti osaamistaan. Khayatin laukaus muutti suuntaan vajaan vartin kohdilla, mutta Sammy Ndjock oli hereillä ja koppasi tämän laukauksen. Kotijoukkueelta Herkko Kousalla oli puolittainen maalipaikka, mutta hänen yritys oli heikko, kuten myös toistamiseen maalintekoa yrittämään päässeellä Hedi Khayatilla. Vieraat pelasivat muutaman näyttävän hyökkäyksen, mutta viimeiset syötöt sekä ratkaisut olivat heikkoja ja Altti Mäkinen kotijoukkueen maalilla selvisi suhteellisen helpolla. Kertaalleen Antti-Ville Räisänen ja Denis pelasivat hienon paikan, mutta jotenkin kotijoukkueen puolustus sai tilanteen pelastettua kulmapotkuksi. Tauon viettoon mentiin maalittomissa lukemissa.

Toisen jakson MP aloitti hyvin ja kolmannella peliminuutilla nähtiin ottelun avausmaali, kun Joonas Nissinen nousi vasemmalta ja keskitti maalille. Denis liukui tämän keskityksen maaliin, mutta samalla maalivahti Mäkinen kolhi Denistä, joka joutui muutama minuutti myöhemmin siirtymään kentän laidalle. Avausosuman jälkeen vierailla oli muutamakin mahdollisuus tuplata johtoa, mutta Matti Kohosen laukaus meni ohi ja Deniksen korvannut Juuso Liukkonen liukastui maalipaikassa. MP sai nauttia johtoasemasta kymmenisen minuuttia. Ensin Sammy Ndjock torjui näyttävästi Khayatin laukauksen kulmapotkuksi, josta syntyi tasoitusosuma. MP puolusti kulmapotkutilanteen heikosti ja hetkeä aikaisemmin vaihdosta tullut Tuomas Kyytsönen pääsi vapaasti puskemaan tasoitusosuman. Peli oli tasatilanteessa viitisen minuuttia, kun MP iski taas vasemmalta laidalta. Joonas Nissinen vei Atte Hoivalan kahville ja keskitti maalille, missä Mello tiputti pallon maalin eteen ja Juuso Liukkosella oli helppo työ viedä MP taas johtoon. MP ei saanut tälläkään kertaa nauttia johtoasemasta kovin kauaa, kun JäPS:n vaarallinen maalitykki Kron Rexhepi laukoi hienolla laukauksella pelin tasoihin. Tasoitusmaalin jälkeen peli hiukan rauhoittui, mutta viimeinen vartti oli molemmilta kovaa yritystä tehdä voittomaali. Kotijoukkueen parhaat paikat tulivat vaaralliseksi tiedetyistä erikoistilanteista, mutta Sammy Ndjock torjui Roope Aution puskun sekä Olli Valton laukauksen varmasti. Lisäajan viimeisillä hetkillä vierailla oli vielä mahdollisuus voitto-osumaan, mutta Juuso Liukkosen laukaus loistavasta paikasta meni reilusti yli. Näin ottelussa päädyttiin pistejakoon ja MP jatkaa tappiottomana A-lohkon kärjessä, kun 18 ottelukierrosta on pelattuna.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli ottelun jälkeen harmissaan, kun johtoasema menetettiin kahdesti.

– Kyllähän tässä harmitus on pinnassa, kun kaksi kertaa johdettiin ja kaveri nousi molemmilla kerroilla tasoihin.

– Aloitimme tänään ottelun hyvin ja meillä oli useampi maalipaikka alussa. Sitten kaveri pääsi hetkeksi paremmin peliin mukaan ja olimme hetken puolustusasemissa. Toisella puoliajalla molemmilla oli omat hetkensä ja viimeinen vartti mentiin hurlumhei –meiningillä, kun molemmat haki voittomaalia.

– Vastustaja oli odotetun lainen, fyysinen ja heillä oli vaaralliset erikoistilanteet. Enemmän oli kyllä tänään saatavilla, mutta ei tässä auta muu kuin jatkaa kovaa työntekoa.

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP:llä on nyt edessä pieni pelitauko, kun seuraavan kerran tärkeistä sarjapisteistä pelataan puolentoista viikon päästä torstaina, kun PEPO saapuu vieraaksi Urskiin.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Kuntopuntarin kärkijoukkueet kohtaavat Järvenpäässä


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: la 31.8. klo 15.00 JäPS-MP Keskuskenttä, Järvenpää

Huomenna MP matkustaa Järvenpäähän, missä Keskuskentän nurmella vastaan asettuu kuntopuntarissa MP:n kanssa jaetulla ykkössijalla oleva JäPS. Kevätkierroksella Urskissa pisteet jaettiin 2-2(1-1) -lukemin.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta yksi ja kolme. Järvenpääläisillä on 17 pelatun ottelun jälkeen 27 pistettä (7 voittoa, 6 tasapeliä ja 4 tappiota, maaliero 31-21), kun Kakkosen A-lohkon kärkipaikalla olevalla MP:llä on 39 pistettä (11 voittoa ja 6 tasapeliä, maaliero 32-7).

JäPS aloitti kauden kehnosti, kun järvenpääläiset hävisivät kuudesta ensimmäisestä ottelusta neljä. Alkuvaikeuksien jälkeen heidän kurssi on muuttunut täysin, sillä nyt joukkue on pelannut tappioitta jo 11 ottelua putkeen. Järvenpääläiset ovat tähän mennessä olleet lohkon paras kotijoukkue (6 voittoa, tasapeli ja tappio, maaliero 21-6), joten huomenna on MP:llä edessä todella iso haaste.

Koko A-lohkon ja JäPS:n paras maalintekijä on ollut kymmenen maalia tehnyt isokokoinen hyökkääjä Kron Rexhepi. Järvenpääläisten maalipörssin kärkisijoilta löytyvät myös viime kaudella 13 maalia tehnyt Tuure Nummi sekä jo joukkueen riveistä Jenkkeihin opiskelemaan lähtenyt Justus Kauppinen, jotka ovat osuneet neljästi. Kaikkiaan kymmenen JäPS:n pelaajaa on tähän mennessä onnistunut maalinteossa.

MP voitti edellisellä kierroksella 90-vuotisjuhlaottelussa Reippaan Urskissa 3-0 ja alla on nyt kolme peräkkäistä voittoa päästämättä maaliakaan. Tästä iso kiitos kuuluu loisto-otteita MP:n maalilla esittäneelle Sammy Ndjockille sekä hyvin toimineelle puolustuspelaamiselle. MP on ollut tähän mennessä A-lohkon ylivoimaisesti paras vierasjoukkue (7 voittoa ja tasapeli, maaliero 18-3) ja alla on peräti kuusi peräkkäistä vierasvoittoa. Sarjajohdossa oleva MP on pelannut tähän mennessä seitsemäntoista ottelua ilman tappiota ja tätä putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin. Maalinteossa MP on onnistunut 32 kertaa ja kaikkiaan yksitoista pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. Lucas on viimeistellyt seitsemästi, Denis kuudesti, Joonas Nissinen neljästi ja kolmen maalin miehiä ovat Janne Kuhmonen sekä Juuso Liukkonen. Lisäksi löytyy kolme kahden maalin sekä maalin miestä.

Edelliseen voitokkaaseen Reipas -otteluun verrattuna kokoonpanoon tulee pieniä muutoksia. Edellisen pelin sivussa ollut Miikka Oinonen tulee mukaan joukkueeseen ja Lucas jatkaa edelleen pelikiellossa.

Päävalmentaja Janne Wilkman uskoo, että huomenna on tulossa tiukka taistelu tärkeistä sarjapisteistä.

– Tämän kauden kovin vierasottelu on nyt ehdottomasti tulossa huomenna. JäPS on noussut huonon alun jälkeen kärkikamppailuun mukaan ja sillä on tänäkin vuonna laadukas joukkue kasassa. Nöyrästi lähdetään taas tekemään töitä kolmen pisteen eteen.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 6104 JäPS-MP 2,80 – 3,80 – 2,00.

Kotijoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Aatu Manninen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
14. Joonas Kimari
15. Miikka Oinonen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
25. Juuso Tarvainen
29. Benno Hanslian
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP voittoon juhlaottelussa


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

MP, Reipas ja erotuomaristo saattajineen esittelyssä ennen MP:n 90-vuotisjuhlaottelua. (Kuva: Pietu´s Photo)

24.8.2019 MP - Reipas 3 - 0(1 -0)

Maalit:
30. Janne Kuhmonen (Denis Lima de Assis) 1-0
57. Denis (Filipe Mello) 2-0
81. Juuso Liukkonen (Vincent Bikana) 3-0

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Filipe Mello, Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Benno Hanslian, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Juuso Liukkonen, Aatu Manninen, Veeti Seppänen, Juuso Tarvainen, Niila Forsell

Vaihdot:
46. Benno Hanslian <-> Juuso Tarvainen
73. Denis <-> Juuso Liukkonen
80. Antti-Ville Räisänen <-> Niila Forsell

MP:n paras pelaaja: (palkitaan Dagens Restaurant Cornerin lahjakortilla)
Sammy Ndjock

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Janne Kuhmonen
Reipas: Irfan Sadik

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Tänään Urskissa juhlittiin Urskissa MP:n 90 -vuotista taivalta ja samalla pelattiin Kakkosen A-lohkon ottelu MP-Reipas. Edellisen kerran joukkueet olivat kohdanneet Urskissa lähes 30 vuotta sitten. Juhlakalu MP korjasi tärkeät sarjapisteet 3-0(1-0) -lukemin.

Kotijoukkue aloitti juhlaottelun todella nihkeästi ja vieraat olivat huomattavasti pirteämpiä. Kotijoukkueella oli kuitenkin ottelun ensimmäinen maalipaikka, kun 6. peliminuutilla Joonas Nissinen laukoi Deniksen esityöstä, mutta Roope Järvinen vieraiden maalilla torjui laukauksen kulmapotkuksi. Vieraiden maalitilaston kärkimies Irfan Sadik pääsi 24. peliminuutilla loistavaan maalipaikkaan, mutta Sammy Ndjock torjui tulisen laukauksen hienosti kulmapotkuksi. Vastoin ottelutapahtumia MP siirtyi ottelussa johtoon, kun pelattiin 30. minuuttia. Jiri Haikonen nousi oikeaa laitaa ja keskitti maalille. Denis jatkoi pallon hienosti kantapäällään Janne Kuhmoselle, joka laukoi voimalla pallon verkkoon, 1-0. Pari minuuttia tästä MP oli siirtyä kulmapotkun jälkitilanteesta kahden maalin johtoon, kun Järvinen tiputti pallon, mutta Reetu Räsäsen yritys meni yläriman kautta maisemaan.  Viimeisellä vitosella ennen taukoa vierailla oli parikin mahdollisuutta nousta tasoihin, mutta Sammy Ndjock oli mies paikallaan MP:n maalilla. Ensin Ndjock torjui tolpan juuresta Riku Heinin vapaapotkun ja heti perään tuli loistavasti vastaan ja esti lahtelaishyökkääjän maalinteon. Tauon viettoon mentiin maalin kotijohdossa.

Tauolla MP muutti vähän ryhmitystään ja Juuso Tarvainen korvasi Benno Hanslianin. Toisen puoliajan alku oli vielä vieraiden hallintaa ja 49. peliminuutilla MP:tä viime kaudella edustanut Eero Karjalainen pääsi kulmapotkusta puskemaan, mutta pusku suuntautui päin Sammy Ndjockia, jolla oli helppo työ kopata pusku. Hiljalleen MP:kin pääsi paremmin peliin mukaan ja peli kulki huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä puoliajalla. 57. peliminuutilla Jiri Haikonen taisteli pallon hienosti itselleen kulmapotkun jälkeen ja pelasi pallon Filipe Mellolle. Mello nosti pallon maalille, missä Denis oli päineen välissä ja sai suhteellisen hiljaisesta keskityksestä puskettua pallon verkkoon, 2-0. Viitisen minuuttia myöhemmin Janne Kuhmonen pelasi itsensä hyvää laukauspaikkaan, mutta voimakas laukaus meni tällä kertaa yli maalin. Reipas ei saanut oikein minkäänlaista kiriä aikaan, mutta kertaalleen pusku vapaapotkun jälkitilanteesta meni niukasti ohi MP -maalin. Joonas Nissinen oli lisätä MP:n johdon jo kolmeen, mutta laukaus meni ohi maalin. Ottelun 3-0 -loppulukemat nähtiin 83. peliminuutilla, kun Vincent Bikanan pitkäsyöttö linjan taakse tavoitti Juuso Liukkosen, jonka laukaus ohitti hienosti Roope Järvisen. Loppu olikin sitten aikamoista pelailua ja loppuvihellyksen odottamista. Lopulta reilun kolmen minuutin lisäajan jälkeen erotuomari Joona Kontinen vihelsi ottelun päättyneeksi ja näin MP otti kolmannen peräkkäisen voiton ja kun samaan aikaan JIPPO jäi tänään yllätys yllätys 0-0 -tasapeliin Mehtimäen muovilla JäPS:iä vastaan, niin MP johtaa jo kahdeksalla pisteellä Kakkosen A-lohkoa.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen voittoon, vaikka omiensa peli olikin aika nihkeää.

- Ottelun alku oli meiltä todella nihkeä ja Reipas oli huomattavasti terävämpi. Onneksi saatiin avausmaali, mikä helpotti tekemistämme. Toiselle jaksolle muutettiin vähän ryhmitystä ja saimme peliä paremmin kontrolliin.

- Sammy oli tänäänkin mies paikallaan ja teki muutaman todella loistavan torjunnan. Hän antoi meille mahdollisuuden voittaa!

- Vaikka meillä on jo turvallinen sarjajohto, niin tässä on turha alkaa leijumaan, vaan pitää keskittyä omaan tekemiseen.

Vieraiden näkemys ottelusta löytyy täältäPietu´s Photon otoksia ottelusta täältä ja Rahikaisen Mikon täältä.

MP jatkaa otteluitaan viikon päästä lauantaina, kun joukkue matkaa kuntopuntarin kärkijoukkueen JäPS:n vieraaksi Järvenpäähän.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

Ottelun maalit ja pari #33 Sammyn torjuntaa löytyvät tästä:

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: MP kohtaa juhlaottelussa Reippaan


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: lauantai 24.8. klo 18.30 MP-Reipas, Lahti Urskissa
otteluisäntä: Rakennusliike Ola Oy
ottelupallot: Pitkäjärven Auto-osat Oy

Huomenna lauantaina on aihetta juhlaa, sillä MP:llä on taas kotiottelu ja samalla juhlitaan seuran 90 -vuotista taivalta. Vastaan tässä juhlaottelussa tulee rakas kilpakumppani vuosien takaa, kun Lahden Reipas saapuu vieraaksi Urskiin lähes kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen (1991). Kevätkierroksella kesäkuun alkupuolella MP haki pisteet Lahdesta 1-3(0-1) -lukemin. Juhlaottelun lisäksi huomenna Urskissa on perheen pienimmille pomppulinnoja ja aikuisille anniskelukatsomossa happy hour klo 17.30-18.30. Paikalla on myös iso joukko 70- ja 90-luvun MP:ssä mitaleita saavuttaneita pelimiehiä.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta yksi ja viisi. Lahtelaiset ovat 16 pelaamassaan ottelussa keränneet 25 pistettä (6 voittoa, 7 tasapeliä ja 3 tappiota, maaliero 25-18) ja A-lohkon piikkipaikalla olevalla MP:llä on 36 pistettä (10 voittoa ja 6 tasapeliä, maaliero 29-7).

Sarjanousija Reipas on pelannut vahvaa kautta, vaikka edellisellä kierroksella lahtelaisten kahdeksan ottelun tappioton putki (4 voittoa ja 4 tasapeliä) katkesi, kun JIPPO haki Kisapuistosta pisteet niukalla 0-1 -voitolla. Tämän lisäksi FC Lahden farmijoukkue on hävinnyt ainoastaan kevätkierroksella peräkkäisissä otteluissa JIPPO:lle ja MP:lle. Reipas on periksiantamaton ja hyvähenkinen joukkue, joka on  monta kertaa ottelun loppuhetkillä noussut tasapeliin tai voittoon asti, joten MP saa huomenna lauantaina olla tarkkana. Reippaan paras maalintekijä on ollut viisi maalia viimeistellyt FC Lahden -pelaaja Irfan Sadik, Teemu Toukonen on osunut neljästi ja toinen FC Lahden pelaaja Pyry Lampinen on tehnyt kolme maalia.

MP haki edellisellä kierroksella tärkeät sarjapisteet Kouvolasta niukalla 0-1 -voitolla, kun Reetu Räsänen onnistui maalinteossa liki puolesta kentästä. Urskissa MP on pelannut tuloksellisesti vähän heikommin kuin vieraissa, sillä kotipeleissä tasapelejä on kertynyt jo viisi ja alla on tasapelit JIPPO:a ja FC Viikinkejä vastaan. Huomenna on tarkoitus ottaa kauden neljäs kotivoitto. MP on pelannut tähän mennessä kuusitoista ottelua ilman tappiota ja tätä putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin. Maalinteossa MP on onnistunut 29 kertaa ja kaikkiaan yksitoista pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. Lucas on viimeistellyt seitsemästi, Denis viidesti, Joonas Nissinen neljästi ja kahden maalin miehiä ovat Vincent Bikana, Janne Kuhmonen, Juuso Liukkonen, Filipe Mello sekä Antti-Ville Räisänen. Lisäksi löytyy kolme maalin miestä.

Edelliseen Sudet -otteluun verrattuna kokoonpanoon tulee pieniä muutoksia, kun Kouvolassa pelikiellon takia huilannut Filipe Mello palaa taas joukkueeseen ja uutena miehenä MP:n peliasussa nähdään JJK:sta seuraan siirtynyt keskikenttäpelaaja Aatu Manninen. Lucas sai JIPPO -ottelun tapahtumista kolmen ottelun pelikiellon, jonka kärsimisen hän aloittaa tästä ottelusta. Lisäksi Miikka Oinonen on ennalta sovitusti sivussa tästä ottelusta.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa kovasti, kun kahden voitokkaan vierasottelun jälkeen on taas edessä kotiottelu Urskissa.

– Omaan tekemiseen lähdetään taas keskittymään ja tekemään nöyrästi töitä kolmen pisteen eteen. Kahden vierasottelun jälkeen jokainen varmasti janoaa päästä näyttämään osaamistaan Urskin huippukuntoiselle nurmelle.

Lahtelaisten ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 4755 MP-Reipas 1,25 – 5,10 – 8,00.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Aatu Manninen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
17. Veeti Seppänen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
25. Juuso Tarvainen
29. Benno Hanslian
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

EDUSTUS: Aatu Manninen JJK:sta MP:n keskikentälle


#11 Aatu Manninen liittyi joukkueen vahvuuteen tällä viikolla.

Kakkosen A-lohkon kärkipaikalle oleva Mikkelin Palloilijat saa riveihinsä uuden pelimiehen, kun koko uransa JJK:ssa pelannut Aatu Manninen aloitti opiskelut Mikkelissä ja teki MP:n kanssa 1+1 -vuoden pelaajasopimuksen. Manninen on edustuskelpoinen lauantaina pelattavassa MP:n 90-vuotisjuhlaottelussa Reipasta vastaan.

Keskikentällä kaikissa rooleissa pelaamaan pystyvä Aatu Manninen, 23 pelasi vuonna 2017 Veikkausliigassa 13 ottelua ja viime kaudella Ykkösessä 24 ottelua. Manninen tuo MP:n keskikentälle uuden vaihtoehdon, joka ei pelkää kaksinkamppailuja ja pyrkii ottamaan kentällä johtavaa roolia. Tällä kaudella JJK:n kantavia voimia Kolmosessa (13 ottelua/2 maalia) ollut Manninen saapuu innokkaana MP:n riveihin.

– Seuraan ja Mikkeliin tulen hyvillä mielin. Talvella olimme jo yhteyksissä, mutta silloin omalta osalta siirto ei ollut vielä mahdollinen, mutta nyt opiskelupaikan johdosta saatiin hommat kuntoon.

– Olen kuullut paljon hyvää seurasta! Täällä on varmasti kehittävä ympäristö ja pelipaikoista kova kilpailu, joka auttaa menemään taas askeleen eteenpäin.

– Tavoitteet loppukauteen ovat selvät: sarjanousu ja omalla tekemisellä auttaa joukkuetta saavuttamaan se.

Päävalmentaja Janne Wilkman ottaa todella mielellään Mannisen joukkueeseensa.

– Aatu aloitti opiskelun Mikkelissä ja nykyisin on harvinaista, että tällaisia tämän tason pelaajia putoaa meille tänne Mikkeliin opiskelemaan ja sitä kautta jalkapalloon.

– Scouttaamme jatkuvasti lähialueilta pelitapaamme soveltuvia pelaajia ja hän on yksi niistä, jotka ovat herättäneet meissä kiinnostusta jo aiemmin. Hienoa, että saimme hänet tänne Mikkeliin nyt opintopolun kautta.

#11 Aatu Manninen
s. 6.7.1996
keskikenttäpelaaja
pituus/paino: 173/70
kummiyritys: Fressi
aikaisemmat seurat: JJK

EDUSTUS: Vältä ruuhka juhlaottelussa – hanki lippu ennakkoon!


 

Lauantaina pelataan Mikkelin Palloilijoiden 90 -vuotisjuhlaottelu, kun MP saa vastaansa rakkaan vastustajan jo vuosien takaa, Lahden Reippaan. On odotettavissa, että Urskiin tulee taas paljon väkeä katsomaan Kakkosen A-lohkon kärkipään taistelua tärkeistä sarjapisteistä sekä juhlistamaan MP:n 90 -vuotista taivalta. Paikalla on mm. 70- ja 90 -luvun mitalisteja. Lapsille Urskissa löytyy pomppulinnoja ja aikuisille anniskelualueella ennen ottelua (klo 17.30-18.30) on happy hour.

Jos Sinulla ei ole kausarikorttia eikä vielä pääsylippua juhlaotteluun, niin lippu kannattaa hankkia jo etukäteen, sillä Urskin porteille tulee varmasti taas ruuhkaa. Pääsylippuja voi ostaa ennakkoon MP:n toimistolta (Nuijamiestenkatu 1, avoinna tällä viikolla ti-pe klo 10-14), Sokoksen miesten osaston kassalta 2. kerroksesta (avoinna ma-pe klo 9-20, la klo 9-18 ja su klo 12-16) tai nettilippu.fi:stä. Toimistolla maksu on onnistuu käteisen lisäksi kortilla ja siellä maksuvälineinä käy myös Smartum kulttuurisetelit, Sporttipassi sekä Virikesetelit. (Jos toimiston aukioloajat eivät sovi, niin kannattaa olla yhteydessä toimistolle, p. 044 978 7338.) Sokoksella maksuvälineenä käy ainoastaan käteinen.

Kaikki lauantaina Urskiin juhlistamaan MP:n 90 -vuotista taivalta sekä kannustamaan MP voittoon!!

Muistathan hankkia ennakkoon liput myös edellisen päivän torijuhlaan!!

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP nihkeään mutta ansaittuun voittoon Kouvolassa


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

MP ja Sudet taistelivat Kakkosen A-lohkon sarjapisteistä Kouvolassa.

17.8.2019 Sudet – MP 0 – 1(0-1)

Maali:
10. Reetu Räsänen (Vincent Bikana) 0-1

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Juuso Liukkonen, Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Joonas Nissinen (63. varoitus), Juuso Tarvainen, Benno Hanslian, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Denis Lima de Assis, Miikka Oinonen, Janne Kuhmonen, Niila Forsell

Vaihdot:
46. Reetu Räsänen <-> Iiro Äijö (87. varoitus)
58. Lucas dos Santos <-> Miikka Oinonen
73. Juuso Liukkonen <-> Denis Lima de Assis

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Tänään MP matkasi Kouvolaan, missä Keskuskentän pitkällä ja nihkeällä nurmella vastaan asettui sarjan hännillä olevat Sudet. Peli ei noussut miksikään klassikoksi, mutta MP teki sen minkä piti ja toi tärkeät kolme sarjapistettä mukana Mikkeliin 0-1(0-1) -lukemin.

Ottelu alkoi MP:n komennossa ja paine oli heti Ville Iiskolan vartioimalla Sudet -maalilla. Heti alkuun parin kulman jälkeen pallo pyöri maalin edustalla ja Iiskola joutui torjumaan Benno Hanslianin laukauksen. Avausosuma nähtiin 10. peliminuutilla, kun Reetu Räsänen laukoi puolesta kentästä ja laukaus yllätti täysin kokeneen Iiskolan mennen yläriman kautta verkkoon, 0-1. Maalin jälkeen paine kouvolalaisten kenttäpäädyssä jatkui ja jatkossa Iiskola oli mies paikallaan, sillä hän torjui Juuso Liukkosen ja Lucaksen useamman yrityksen. Lisäksi Liukkonen laukoi kerran tolppaa ja useampi laukaus meni niukasti maalikehikon ohi. Kotijoukkueen tilanteet olivat vähissä ja oikeastaan juuri ennen taukoa kokenut maalitykki Niko Nakari järjesteli maalipaikan, mutta Jiri Haikonen hoiti tämän tilanteen. Tauon viettoon mentiin 0-1 -lukemissa, vaikka kolmen-neljän maalin ero olisi ollut täysin mahdollinen.

Toinen puoliaika alkoi tasaisemmissa merkeissä ja Nakarilla oli taas puolittainen maalipaikka, mutta tällä kertaa hän laukoi pallon maisemaan. Hanslian laukoi taas niukasti ohi ja Iiskola liimasi Lucaksen laukauksen varmasti. Vartin kohdalla nähtiin erikoinen tilanne, kun kouvolalaisten puolustaja kaatoi Juuso Liukkosen maalipaikassa, mutta jostain kummasta syystä ottelun erotuomari Kari Vantola ei nähnyt tilanteessa rikettä, jonka kaikki muut Kouvolan Keskuskentällä näkivät ja päivän selvä rankkari jäi tuomitsematta. Heti seuraavassa tilanteessa Iiskola torjui Liukkosen yrityksen. MP haki lisää voimaa hyökkäykseen, kun Miikka Oinonen ja Denis tulivat vaihdosta kentälle. Molemmilla oli muutama mahdollisuus lisätä johtoa, mutta Iiskola torjui näyttävästi molempien laukaukset ja kertaalleen Oinonen puski niukasti ohi Deniksen tarjoilusta. Sudet aiheutti muutamat sydämen tykytykset, kun MP itse järjesteli muutaman kerran alakerrassaan puolittaisia mahdollisuuksia kotijoukkueelle. Tällä kertaa MP kuitenkin selvisi ilman takaiskua ja todella arvokkaat sarjapisteet lähtivät mukaan Mikkeliin niukasti, mutta ansaitusti 0-1 -lukemin.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen voittoon, mutta muuten oli paljon parannettavaa.

– Saatiin ottelu hyvin käyntiin ja luotiin ensimmäisellä jaksolla lukuisia maalipaikkoja, mutta tänään tehtiin taas vastustajan maalivahdista sankari.

– Ottelut pitäisi vaan pystyä ratkaisemaan tuollaisista paikoista ja maalin johto on erityisen haastava ja siinä voi äkkiä käydä huonosti, kuten edellisessä Sudet -kamppailussa Urskissa. Tänään onneksi onnistuttiin pitämään oma pää puhtaana ja saatiin tärkeät kolme sarjapistettä mukaan, mikä on tietenkin kaikista tärkeintä.

MP jatkaa otteluitaan viikon päästä lauantaina, kun Urskissa klo 18.30 alkavassa 90 -vuotisjuhlaottelussa vastaan asettuu vastustaja jo vuosien takaa, Lahden Reipas.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: MP hakee huomenna Kouvolasta kauden kymmenettä voittoa


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: la 17.8. klo 17.00 Sudet-MP Keskuskenttä, Kouvola

MP:llä on huomenna edessä kauden kahdeksas vierasottelu, kun joukkue matkaa Kouvolaan, missä Keskuskentän nurmella vastaan asettuu Sudet. Kevätkierroksella pisteet jaettiin Urskissa 1-1(1-0), kun MP ei pystynyt hyödyntämään luomiaan maalipaikkojaan ja Susien vaarallinen Niko Nakari iski lopussa.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät ääripäistä sijoilta yksi ja kaksitoista. Kouvolalaisilla on 15 pelatun ottelun jälkeen 6 pistettä (voitto, 3 tasapeliä ja 11 tappiota, maaliero 12-40), kun taas kärjessä olevalla MP:llä on 33 pistettä (9 voittoa ja 6 tasapeliä, maaliero 28-7).

Kauden alusta asti sarjan hännillä viihtyneet kouvolalaiset voittivat heinäkuun alussa putoamisviivan alapuolella olevan VJS:n kotonaan 4-1, mutta avausvoitosta ei kuitenkaan tullut mitään piristysruisketta ja sen jälkeen Sudet on hävinnyt neljä peräkkäistä ottelua murheellisella maalierolla 3-15. Sudet on tehnyt kauden aikana kaksitoista maalia, joista viisi on viimeistellyt myös MP:n verkkoon tasoitusosuman iskenyt 35-vuotias maalitykki Niko Nakari. Edellisen kohtaamisen jälkeen kouvolalaiset ovat vahvistaneet joukkuettaan ja sinne on liittynyt mm. MP:ssä viime kauden lopun pelannut irlantilainen keskikenttäpelaaja Shane McFaul, Pallo-Kissoista ja Hakasta tuttu amerikkalaishyökkääjä Gerald Ben sekä irlantilainen keskuspuolustaja Enda O’Neill. Sudet ei kuitenkaan ole niin huono joukkue, mitä sarjataulukko näyttää ja MP saa olla huomenna tarkkana ja takit tiukasti kiinni keskittyen omaan tekemiseen, jotta tärkeät sarjapisteet lähtevät mukana Mikkeliin.

MP:llä on alla maukas 0-4 -vierasvoitto HJK:n farmijoukkue Klubi 04:sta ja vieraissa MP on ollut lohkon ylivoimaisesti paras joukkue (6 voittoa ja tasapeli, maaliero 17-3), joten joukkue lähtee luottavaisena huomenna Kouvolaan. MP on pelannut tähän mennessä viisitoista ottelua ilman tappiota ja tätä putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin. Maalinteossa MP on onnistunut 28 kertaa ja kaikkiaan kymmenen pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. A-lohkon maalipörssin toisella sijalla oleva Lucas on viimeistellyt seitsemästi, Denis viidesti, Joonas Nissinen neljästi, kahden maalin miehiä ovat Vincent Bikana, Janne Kuhmonen, Juuso Liukkonen, Filipe Mello sekä Antti-Ville Räisänen. Lisäksi löytyy kaksi maalin miestä.

MP:n kokoonpanoon tulee pieniä muutoksia verrattuna viime viikonlopun Helsingin vierailuun. Filipe Mello sai voitokkaassa Klubi -ottelussa kauden neljännen varoituksen ja hän huilaa huomenna pelikiellon takia. Loppukaudeksi kasvattajaseuransa riveihin palannut Miikka Oinonen on mukana kokoonpanossa.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa tiukkaa taistelua sarjapisteistä.

– Sudet on vahvistunut edellisestä kohtaamisestamme. Meidän on pystyttävä pitämään viimeaikainen vireemme, jotta saadaan täysi pistepotti Kouvolasta.

– Miikka Oinonen tulee uutena miehenä mukaan tähän otteluun. Joona Mäenpää on hiljalleen kuntoutumassa ja palaa ensi viikolla harjoituksiin, mutta Tomi Janhunen on loppukauden sivussa loukkaantumisen vuoksi.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 5119 Sudet-MP 11,00 – 6,25 – 1,15.

Kotijoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on katsottavissa selostettuna Länsi-Savon verkkosivuilla.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
15. Miikka Oinonen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
25. Juuso Tarvainen
29. Benno Hanslian
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

EDUSTUS: Miikka Oinonen palaa loppukaudeksi MP:n hyökkäykseen


#15 Miikka Oinonen teki viime kaudella 15 maalia MP:n riveissä Kakkosessa. (kuva: Pietu´s Photo)

Viime kaudella Mikkelin Palloilijoiden kauden päättäjäisissä palkintopöydän tyhjentänyt Miikka Oinonen on tehnyt loppukautta koskevan sopimuksen Kakkosen A-lohkon kärkipaikalla olevan MP:n kanssa ja Oinonen on mukana lauantaina Kouvolaan matkaavassa joukkueessa. Alkukauden Ristiinan Pallossa Kolmosta (10 ottelua ja 19 maalia) pelannut kokenut hyökkääjä viimeisteli viime kaudella 18 pelaamassaan Kakkosen ottelussa 15 maalia.

Perjantaina Kolmosen ottelussa viisi maalia IPS:n verkkoon viimeistellyt Miikka Oinonen, 36 puhkuu intoa liittyessään tuttuun seuraan ja joukkueeseen.

– On kunnia-asia liittyä loppukaudeksi kasvattajaseuraan, joka on vielä kaiken lisäksi sarjakärjessä. Erityiskiitokset lähtevät Ristiinan suuntaan, kun he mahdollistivat tämän siirron.

– Tavoitteenani on joka kerta antaa 110%, kun vedän pelipaidan päälleni ja auttaa joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla, mitä nyt vanha mies vielä pystyy.

– Loppukauden tavoitteena joukkueella on varmasti pitää piikkipaikka ihan päätyyn asti ja sen eteen tehdään töitä niin yksilö- kuin joukkuetasolla sekä seurankin puolesta.

Päävalmentaja Janne Wilkman on todella tyytyväinen kokeneen pelimiehen paluuseen.

– Alun perin meillä oli ajatus, että menemme nykyisellä ryhmällä loppukauden, mutta kun Miikka oli saatavilla, niin tiesimme saavamme hänestä iso avun loppukauden taistoon.

– Hän on pelaaja, jonka jokainen valmentaja varmasti haluaa ryhmäänsä. Hänen panoksensa oli viime vuonna iso niin kentällä kuin sen ulkopuolella ja odotan hänen tuovan ryhmäämme ennen kaikkea entistä enemmän voittajamentaliteettia.

#15 Miikka Oinonen
s. 26.5.1983
hyökkääjä
pituus/paino: 185/90
kummiyritys: Olakoti
aikaisemmat seurat: MP, FC Mikkeli, Rakuunat, MiKi, TPS, KuPS, KoRe, Ri-Pa

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP selvään voittoon Helsingissä


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

MP ja Klubi 04 pelasivat tärkeistä Kakkosen A-lohkon pisteistä Telia 5G Areenalla.

11.8.2019 Klubi 04 – MP 0 – 4(0-2)

Maalit:
3. Antti-Ville Räisänen (Lucas dos Santos) 0-1
26. Juuso Liukkonen (Filipe Mello) 0-2
60. Liukkonen (Räisänen) 0-3
83. Lucas (Jiri Haikonen) 0-4

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Filipe Mello (45. varoitus), Juuso Liukkonen, Matti Kohonen, Jiri Haikonen (11. varoitus), Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Denis Lima de Assis, Juuso Tarvainen, Benno Hanslian

Vaihdot:
57. Filipe Mello <-> Juuso Tarvainen
79. Joonas Nissinen <-> Benno Hanslian

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP pelasi 15. kierroksen ottelun tänään Helsingissä, missä Telia 5G Areenan muovilla vastaan asettui HJK:n farmijoukkue Klubi 04. MP haki haastavasta paikasta tärkeät sarjapisteet selvin 0-4(0-2) -lukemin.

Kotijoukkue aloitti pirteästi ja pelin painopiste oli heti MP:n kenttäpuoliskolla. MP selvitti kuitenkin tämän alun paineen ja 3. peliminuutilla vieraat saivat kulman. Ensin Joonas Nissinen potkaisi kulmalippua, mutta toisella yrittämällä lyhyt kulma pelattiin Lucakselle, joka syötti pallon Antti-Ville Räisäselle. Räisänen laukoi pallon voimalla etukulmaan ja Tuomas Pöyhönen Klubin maalilla oli voimaton, 0-1. Näin vieraat saivat lentävän lähdön otteluun ja Klubin nuoret pojat olivat ihmeissään. Kotijoukkueella oli useampi vapaapotku hyviltä paikoilta, mutta kotijoukkueen vaarallinen maalitykki Julius Tauriainen laukoi muuriin, yli ja pari kertaa Sammy Ndjock poimi helposti nuorukaisen yritykset. MP:stä maalintekoa pääsivät yrittämään Joonas Nissinen ja Lucas. Nissinen laukoi ohi ja Pöyhönen poimi Lucaksen puskun. 26. peliminuutilla nähtiin huojentunut pelimies, kun kovasti töitä tehnyt Juuso Liukkonen sai tehtyä kauden ensimmäisen maalinsa. MP sai pallon riiston keskialueella ja Filipe Mello pelasi Liukkosen vauhtiin. Liukkonen laukoi pallon takanurkkaan ja MP:n kahden maalin johtoon. Näiden maalien jälkeen peli vähän rauhoittui, mutta vierailla oli pari paikkaa 34. peliminuutilla. Ensin Pöyhönen torjui Räisäsen tulisen laukauksen kulmaksi ja kulmasta Reetu Räsänen puski niukasti yli. Vikkelä kotijoukkue piti kyllä palloa, mutta mitään kovin vaarallista he eivät saaneet aikaan, kun MP puolusti tiiviisti joukkueena. Tauon viettoon mentiin kokovalkoisissa pelanneen MP:n 0-2 -johdossa.

Tauolta vieraat tulivat hyvin ja heti ensimmäisellä peliminuutilla Lucas pelattiin hyvää maalipaikkaan, mutta Pöyhönen Klubin maalilla selvitti tämän tilanteen. Klubin Saku Heiskanen pääsi parikin kertaa laukomaan vaparia, mutta Sammy Ndjock MP:n maalilla hoiti nämä laukaukset helposti. Ottelun hienoin maali nähtiin 60. peliminuutilla, kun Antti-Ville Räisänen pelasi Juuso Liukkosen vauhtiin linjan taakse ja Liukkonen sijoitti pallon varmasti takanurkkaan, 0-3. Tämän maalin jälkeen Sammy Ndjock joutui pari kertaa kunnolla töihin, mutta kokenut kamerunilainen maalivahti torjui Saku Heiskasen kaukolaukauksen näyttävästi ja liimasi varmasti Matti Peltolan laukauksen kulmapotkusta. Kahdesti maalinteossa onnistuneella Juuso Liukkosella oli vielä muutama mahdollisuus lisätä illan maalisaldoaan, mutta Pöyhönen venyi hienoon jalkatorjuntaan ja Klubin alakerta repi läpipäässeen Liukkosen nurin, mutta tässä ottelun erotuomari Lina Lehtovaara ei nähnyt rikettä. Juuso Tarvaisen kaukolaukauksen Pöyhönen sai torjuttua kulmaksi, mutta siitä MP iski ottelun loppunumeroiksi 0-4, kun Jiri Haikonen pudotti pallon Lucakselle, joka laukoi vastustamattomasti vastapalloon ja viimeisteli kauden seitsemännen maalinsa. Loppu olikin sitten pelailua ja loppuvihellyksen odottelua. Lopulta reilun kolmen minuutin lisäajan jälkeen kuultiin loppuvihellys paikalle saapuneiden MP -kannattajien iloksi. Näin MP jatkaa A-lohkon piikkipaikalla tappioitta ja kuuden pisteen johdossa, kun 15 sarjakierrosta on pelattuna.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli ottelun jälkeen tyytyväinen mies.

– Todella kypsä esitys meiltä tänään sekä puolustus- että hyökkäyspelin osalta. Pystyttiin pitämään taitava Klubi poissa maalipaikoilta ja mikä hienointa, niin onnistuttiin itse neljä kertaa maalinteossa.

– Aikainen maali helpotti peliin lähtöä, mutta kaiken kaikkiaan pelattiin ehjä 90 minuuttia. Koko joukkue teki tänään vahvasti ja yhtenäisesti töitä. Tästä on hyvä jatkaa!

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP:n ottelut jatkuvat ensi viikon lauantaina, kun joukkue matkaa Kouvolaan, missä vastaan asettuu Sudet.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: MP kohtaa huomenna vieraissa Klubi 04:n


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: su 11.8. klo 18.30 Klubi 04-MP Telia 5G Areena, Helsinki

Huomenna sunnuntaina taas pelataan, kun MP matkaa Helsinkiin, missä Telia 5G Areenan muovilla vastaan asettuu HJK:n farmijoukkue Klubi 04. Kevätkierroksella vastaava ottelu Urskissa yli 2000 katsojan edessä päättyi maalittomaan tasapeliin.

Sarjataulukosta joukkueet ovat sijoilla yksi ja kuusi. Helsinkiläiset ovat pelaamassaan 14 ottelussa keränneet 19 pistettä (4 voittoa, 7 tasapeliä ja 3 tappiota, maaliero 22-20), kun taas kärkipaikalla olevalla MP:llä on pisteitä 30 (8 voittoa ja 6 tasapeliä, maaliero 24-7).

Ennen kauden alkua A-lohkon suurimpiin ennakkosuosikkeihin luettu Klubi 04 aloitti kauden vahvasti, mutta meno on hiukan hyytynyt kauden edetessä. Klubin kokoonpano on vaihdellut paljon, mutta varsinkin kotiotteluihin he ovat saaneet kasaan vahvan joukkueen, mikä on näkynyt myös tuloksissa (3 voittoa, 3 tasapeliä ja tappio, maaliero 17-11). Vaikka joukkueesta on useampikin pelaaja lähtenyt lainalle Ykköseen tai Veikkausliigaan, niin joukkue vilisee nuorten maajoukkuepelaajia ja huomenna MP:llä on edessä iso haaste. Viime kierroksella Klubi 04 hävisi yllättäen Nurmijärvellä 3-1(2-1), joten joukkue haluaa varmasti kotikentällä hyvän esityksen harmittavan tappion jälkeen. Helsinkiläisten maalipörssin kärjessä on kuusi maalia tehnyt lupaava keskikenttäpelaaja Julius Tauriainen sekä viidesti viimeistellyt hyökkääjä Olli Tynkkynen, jonka ruuti on ollut märkää alkukauden jälkeen.

MP:n viime viikon saldo oli vierasvoitto FC Kiffenistä ja maaliton kotitasapeli JIPPO:n kanssa. Vieraissa MP on ollut lohkon ylivoimaisesti paras joukkue (5 voittoa ja tasapeli, maaliero 13-3), joten joukkue lähtee luottavaisena huomenna pääkaupungin kirkkaisiin valoihin. MP on pelannut tähän mennessä neljätoista ottelua ilman tappiota ja tätä putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin. Maalinteossa MP on onnistunut 24 kertaa ja kaikkiaan yhdeksän pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. A-lohkon maalipörssin jaetulla toisella sijalla oleva Lucas on viimeistellyt kuudesti, Denis viidesti, Joonas Nissinen neljästi, kahden maalin miehiä ovat Vincent Bikana, Janne Kuhmonen sekä Filipe Mello. Lisäksi löytyy kolme maalin miestä.

MP matkaa Helsinkiin hyvin pitkälti samalla joukkueella kuin aikaisemmissakin otteluissa. Hiljalleen harjoituksiin palaava Joona Mäenpää jatkaa edelleen sivussa ja viikolla saimme ikävä uutisia, kun Tomi Janhunen loukkasi harjoituksissa jalkansa ja Tomi joutuu olemaan sivussa koko loppukauden. Tsemppiä Tomille kuntoutukseen!

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa tiukkaa kamppailua tärkeistä sarjapisteistä.

– Edellinen ottelu Klubi 04 vastaan oli Mikkelissä tosi tasainen. Klubin nuori ja taitava ryhmä tulee asettamaan meille kovan haasteen nytkin.

– Vastassa on täysin erilainen joukkue kuin kahdessa edellisessä pelissä ja sitä silmällä pitäen olemme valmistautuneet tämän viikon.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 5895 Klubi 04-MP 2,90 – 3,60 – 2,00.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
14. Joonas Kimari
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
25. Juuso Tarvainen
29. Benno Hanslian
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP ja JIPPO taas maalittomaan tasapeliin


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

MP ja JIPPO jäivät kärkikamppailussa maalittomaan tasapeliin.

4.8.2019 MP – JIPPO 0 – 0

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Filipe Mello, Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Juuso Liukkonen, Tomi Janhunen, Joonas Kimari, Juuso Tarvainen, Benno Hanslian

Vaihdot:
62. Joonas Nissinen <-> Benno Hanslian
79. Lucas dos Santos <-> Juuso Liukkonen
81. Antti-Ville Räisänen <-> Juuso Tarvainen

Joukkueiden parhaat pelaajat: (palkitaan otteluisäntä Suur-Savon tuotepalkinnoilla)
MP: Jiri Haikonen
JIPPO: Miko Mäkirinne

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Joonas Nissinen
JIPPO: Tommi Tainio

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Tänään Urskissa pelattiin Kakkosen A-lohkon kärkikamppailu, jossa kohtasivat lohkon ainoat tappiottomat joukkueet MP ja JIPPO. Molempien tappioton putki jatkui, sillä kuten kevätkierroksella tänäänkin jäätiin ilman maaleja ja pisteet tasattiin kiikarilukemin 0-0.

Ottelu alkoi tunnustellen ja peliä käytiin pääsääntöisesti keskikentällä. Vieraat olivat ilmeisesti saapuneet Mikkeliin hakemaan tasapeliä, sillä joensuulaisilla oli jatkuvasti melkein koko joukkue pallon alla ja hyökkäyksiin ei ollut mikään kiire. Muutenkin vieraiden alakerta käytti jatkuvasti likaisia keinoja Deniksen ja Lucaksen vartioinnissa, mutta nämä menivät täysin illan erotuomarikolmikolta ohi. MP ei oikein löytänyt lääkkeitä vieraiden puolustusmuurin murtamiseen, mutta Matti Kohonen ja Joonas Nissinen keskittivät muutaman kerran hyvin, mutta näihin ei muut kotijoukkueen pelaajat ihan ehtineet. Kertaalleen Denis pääsi hyvää laukaisupaikkaan, mutta Jirko Sorsa vieraiden maalilla torjui tämän laukauksen kulmapotkuksi. Vieraat saivat ainoat paikkansa erikoistilanteista, parin kulman jälkeen oli pientä hässäkkää MP:n maalilla ja kertaalleen Sammy Ndjock liimasi Tommi Tainion vapaapotkun. Tauon viettoon mentiin maalittomissa lukemissa.

Tauon jälkeen MP tuli pirteästi ja Denis oli jo parin minuutin jälkeen kahdesti maalipaikassa. Ensin brassi ei ihan yltänyt Matti Kohosen keskitykseen, mutta toisella kertaa Denis puski Jiri Haikosen keskityksestä ja tämän Sorsa vieraiden maalilla liimasi. Muutama minuutti myöhemmin Deniksellä oli taas laukaisupaikka, mutta tällä kertaa laukaus meni reilusti ohi. Joonas Nissinen pääsi myös laukomaan hyvästä paikasta riiston jälkeen, mutta tämänkin laukauksen osoite oli väärä. Vierailla oli taas muutama puolittainen paikka erikoistilanteiden jälkeen, mutta Aapi Helvelahti liippasi kulmapotkun jälkeen pallon maalin yli ja Sammy Ndjock nyrkkeili Timo Tahvanaisen kulman uudeksi kulmapotkuksi. Noin kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa MP:llä oli minuutin sisään parikin mahdollisuutta tehdä ottelun avausmaali, mutta vieraiden alakerta blokkasi sekä Deniksen että Janne Kuhmosen laukaukset maalin edustalta. Juuri ennen täyttä aikaa vieraiden kapteeni Antti Åke pääsi puskemaan palloa juuri ennen Sammy Ndjockin käsiä, mutta tämän yrityksen MP:n puolustuksen selkäranka Vincent Bikana purki väljemmille vesille. Erotuomari Niko Hännisen antamalla lisäajalla kotijoukkue haki vielä raivoisasti voittomaalia ja pari paikkaa tähän olikin. Jirko Sorsa vieraiden maalilla torjui Deniksen laukauksen ja Janne Kuhmonen laukoi voimalla yli. Näin tälläkin kertaa JIPPO:a vastaan päädyttiin maalittomaan tasatulokseen, näin molemmat jatkaa yhä tappioitta ja MP on Kakkosen A-lohkon kärkipaikalla viiden pisteen karkumatkalla, kun 14 ottelua on pelattu.

Päävalmentaja Janne Wilkman harmitteli vähän tasatulosta.

– Kyllähän vieraat ovat varmasti tyytyväisempiä tähän tulokseen kuin me. Tämä oli tiukka ja kova taistelu, jossa vastustaja pelasi juuri niin kuin ennakkoon ajattelimme. Emme vaan tänään löytäneet kuin ajoittain lääkkeitä joensuulaisten tiukan puolustuksen murtamiseen.

– Puolustuspelimme toimi taas moitteetta, mutta hyökkäyspelimme meidän on saatava toimimaan paremmin. Mihinkään loistaviin maalipaikoihin emme tänään oikein päässeet ja ratkaiseviin syöttöihin meidän pitää kiinnittää jatkossa enemmän huomiota.

Vieraiden näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP jatkaa otteluitaan viikon päästä sunnuntaina, kun joukkue matkaa HJK:n farmijoukkue Klubi 04:n vieraaksi.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Tappiottomat MP ja JIPPO kohtaavat huomenna Urskissa


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: sunnuntai 4.8. klo 18.30 MP-JIPPO, Joensuu Urskissa
otteluisäntä: Osuuskauppa Suur-Savo
ottelupallot: Sioma

Huomenna sunnuntaina Urskissa on nähtävillä todellinen herkkupala, kun Kakkosen A-lohkon ainoat tappiottomat joukkueet MP ja JIPPO kohtaavat kärkikamppailussa. Kevätkierroksella Joensuussa pisteet tasattiin maalittoman tasapelin jälkeen. Otteluisännän Osuuskauppa Suur-Savon S-Etukortilla on otteluun vapaa pääsy.

Sarjataulukossa joukkueet ovat sijoilla yksi ja kolme. Joensuulaiset ovat keränneet 13 pelaamassaan ottelussa 23 pistettä (5 voittoa ja 8 tasapeliä, maaliero 17-8). Lohkon piikkipaikalla olevalla MP:llä pisteitä on 29 (8 voittoa ja 5 tasapeliä, maaliero 24-7).

Joensuulaisten peli perustuu todella tiiviiseen puolustuspelaamiseen. Jirko Sorsa maalilla ja kapteeni Antti Åken johtama puolustus on laskenut 13 pelaamassaan ottelussa vain kahdeksan maalia, mikä on toiseksi häviten koko lohkossa heti MP:n seitsemän päästetyn maalin jälkeen. Huomenna Urskissa on tuskin nähtävillä mitään maali-iloittelua, mutta taistelua sitäkin enemmän. Joensuulaisten 19 tehtyä maalia on jakautunut yhdeksän pelimiehen kesken ja heidän maalintekijätilaston kärjessä ovat: Santeri Saarenkunnas (4), Miko Mäkirinne (3) sekä Toni Tahvanainen (3). JIPPO on ollut todellinen tasapelikone, sillä reilusti yli puolet (61,5%) heidän otteluistaan on päättynyt tasan.

MP palasi pienen tauon jälkeen voittajana, kun FC Kiffen kaatui tiistaina vieraissa 1-3 -lukemin Joonas Nissisen kahdella ja Mellon yhdellä maalilla. Lähtökohdat huomiseen kärkikamppailuun ovat hyvät ja kilpailutilanne pelipaikoista kovaa. MP on pelannut tähän mennessä kolmetoista ottelua ilman tappiota; tätä putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin ja aiheuttaa JIPPO:lle kauden ensimmäinen tappio. Maalinteossa MP on onnistunut 24 kertaa ja kaikkiaan yhdeksän pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. A-lohkon maalipörssin jaetulla toisella sijalla oleva Lucas on viimeistellyt kuudesti, Denis viidesti, Joonas Nissinen neljästi, kahden maalin miehiä ovat Vincent Bikana, Janne Kuhmonen sekä Filipe Mello. Lisäksi löytyy kolme maalin miestä.

MP:n kokoonpanoon tulee pieniä muutoksia, kun tiistaina Kiffen -voitossa vaihdosta kentälle tulleet Niila Forsell ja Veeti Seppänen ovat huomenna A-junioreiden riveissä. Joonas Kimari ja Juuso Tarvainen palaavat pienien vaivojen jälkeen joukkueeseen, mutta Joona Mäenpää jatkaa edelleen sivussa.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa tiukkaa taistelua sarjapisteistä.

– Edellisestä ottelusta JIPPO:a vastaan Joensuussa meillä jäi paljon petrattavaa ja nyt on mahdollisuus tehdä korjausliike keskinäisissä otteluissa. JIPPO:lla on hyvin organisoitu ja yhtenäinen joukkue ja se tulee asettamaan meille taas kovan haasteen.

Joensuulaisten ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 7613 MP-JIPPO 1,65 – 3,80 – 4,00 ja Vakio Grand Prix 2:ssa kohde 16..

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
14. Joonas Kimari
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
25. Juuso Tarvainen
29. Benno Hanslian
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP palasi voittajana tauolta


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

#3 Reetu Räsänen yrittää maalintekoa #19 Joonas Nissisen vapaapotkusta.

30.7.2019 FC Kiffen - MP 1 - 3(0-1)

Maalit:
31. Joonas Nissinen (Lucas dos Santos) 0-1
54. Filipe Mello (Lucas) 0-2
72. Nissinen (Juuso Liukkonen) 0-3
88. Eero Forsen 1-3

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Iiro Äijö, Lucas dos Santos, Filipe Mello, Juuso Liukkonen, Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Vincent Bikana, Denis Lima de Assis, Tomi Janhunen, Veeti Seppänen, Benno Hanslian, Niila Forsell

Vaihdot:
64. Janne Kuhmonen <-> Benno Hanslian
70. Filipe Mello <-> Niila Forsell
88. Joonas Nissinen <-> Veeti Seppänen

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP jatkoi Kakkosen A-lohkon otteluitaan tauon jälkeen Töölön Pallokentällä, missä vastaan asettui FC Kiffen. Ottelu kulki koko ajan vieraiden hallinnassa ja tärkeät sarjapisteet matkasivat vieraiden mukana Mikkeliin 1-3(0-1) -lukemin.

Ottelu alkoi tunnustellen, kun kumpikaan ei ollut reiluun pariin viikkoon pelannut, mutta hiljalleen MP alkoi hallita kenttätapahtumia ja pelin painopiste oli selvästi Kiffenin kenttäpuoliskolla. Kun MP sai koneet kunnolla käyntiin, niin Niko Tervonen kotijoukkueen maalilla oli täystyöllistetty. Tervonen torjui mm. useamman Lucaksen, Juuso Liukkosen sekä Joonas Nissisen yrityksen ja piti näin kotijoukkueen mukana pelissä. Kotijoukkue ei päässyt kunnon hyökkäyksiin ja ainoa puolittainen maalintekoyritys oli Severi Murron kaukolaukaus, joka meni reilusti ohi. Puolen tunnin kohdalla MP hyökkäsi näyttävästi ja Kiffenin alakerta kaatoi vauhtiin päässeen Joonas Nissisen. Ottelun erotuomari Joona Mannisella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tuomita tilanteesta rankkari. Niko Tervonen aavisti oikein ja torjui Lucaksen rankkarin, mutta pirteällä pelipäällä ollut Joonas Nissinen oli paluupallossa ensimmäisenä ja laukoi pallon voimalla verkkoon, 0-1. Vielä ennen taukoa hyökkäykseen noussut Matti Kohonen ja Joonas Nissinen pääsivät yrittämään maalintekoa, mutta Tervonen torjui nämä laukaukset ja puoliajan viettoon mentiin 0-1 -lukemissa.

Toinen puoliaika jatkui MP:n hallinnassa ja oli vain ajan kysymys, milloin vieraat tekevät lisäosumia. 0-2 -maali nähtiin 54. peliminuutilla, kun MP riisti pallon ja hyökkäsi nopeasti vastaan. Lucas teki esityön ja Filipe Mellolla oli helppo työ laukoa pallo maaliin. MP jatkoi innokkaasti lisäosumien hakemista ja välillä into meinasi kostautua vastaiskuina, mutta aktiivinen puolustaminen esti vaaran paikat. Kova yritys kuitenkin palkittiin 72. peliminuutilla näyttävän hyökkäyksen päätteeksi. Benno Hanslian ja Lucas käynnistivät hyökkäyksen ja Juuso Liukkosen maalintekoyrityksen jälkeen pallo ajautui Joonas Nissiselle, joka laukoi illan toisen maalinsa ja tulostaululle jo 0-3 -lukemat. MP:llä oli vielä muutama mahdollisuus kaunistella numeroita, mutta Tervonen torjui Hanslianin laukauksen ja Jiri Haikonen laukoi yli. Viimeisellä kymmenminuuttisella vieraiden ajatus vähän katosi ja kotijoukkueella oli muutama paikka kavennusosumaan. Pari minuuttia ennen täyttä aikaa Eero Forsen käytti MP:n heikon puolustamisen hyödykseen ja laukoi kotijoukkueen avausmaalin, 1-3. Tämän jälkeen Forsenilla oli myös toinen paikka, mutta tämä laukaus meni sivuverkkoon. Ottelu päättyi näihin 1-3 -lukemiin ja MP jatkaa tappioitta A-lohkon kärjessä 13 pelatun ottelun jälkeen.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen viimeistä kymmenminuuttista lukuun ottamatta.

- Tänään oli muuten hyvä ja ehjä esitys, mutta loppuun en ole tyytyväinen, kun kontrolli pelistämme hävisi.

- Olosuhteet olivat tänään haastavat johtuen todella epätasaisesta kentästä, mutta siitä huolimatta pystyimme ihan laadukkaaseen hyökkäyspelaamiseen.

- Tänään tuli onnistumisia monella rintamalla ja varsinkin Joonas Nissinen oli todella pirteällä pelipäällä.

- Lähtökohtaisesti yksikään peli tässä sarjassa ei ole helppo, mutta tänään teimme sen, mitä pitikin.

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP jatkaa otteluitaan tulevana sunnuntaina, kun A-lohkon toinen tappioton joukkue JIPPO saapuu Joensuusta Urskiin kärkikamppailuun taistelemaan tärkeistä sarjapisteistä.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

Ottelun maalit löytyvät tästä:

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Tauko on ohi ja huomenna matkataan FC Kiffenin vieraaksi


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: ti 30.7. klo 19.00 FC Kiffen-MP Pallokenttä, Helsinki

Nyt on tauko peleistä vietetty ja MP pelaa huomenna tiistaina syyskierroksen ensimmäisen vierasottelun, jossa Töölön Pallokentällä vastaan asettuu perinteikäs FC Kiffen. Kevätkierroksella Urskissa MP otti helsinkiläisiltä sarjapisteet selvin 0-4(0-0) -lukemin, mutta ottelu ei missään nimessä ollut noin selvä kuin numerot ja Mustilla Hurmureilla oli myös omat paikkansa.

Sarjataulukossa joukkueet ovat sijoilla yksi ja kymmenen. 12 sarjakierroksen jälkeen Kiffenillä on 12 sarjapistettä (3 voittoa, 3 tasapeliä ja 6 tappiota, maaliero 8-21), kun Kakkosen A-lohkon kärkipaikalla olevalla MP:llä on 26 pistettä (7 voittoa ja 5 tasapeliä, maaliero 21-6).

Perinteinen FC Kiffen aloitti sarjan kehnosti, mutta sitten otteet parantuivat ja pisteitä kertyi. Viime kierroksilla Marko Tukiaisen valmentama joukkue on hävinnyt selvin numeroin JIPPO:lle sekä Klubi 04:lle, mutta sitä ennen Kiffen taisteli tasapelipisteen FC Viikinkien vieraana, joten takin napit MP:llä on huomenna syytä pitää tiukasti kiinni ja keskittyä omaan tekemiseen, jotta tärkeät sarjapisteet matkaavat mukana Mikkeliin. Varsinkin maalinteko on tuottanut haasteita helsinkiläisille, kun 12 ottelussa vastustajan maaliverkko on heilunut vain kahdeksan kertaa. Kiffenin paras maalintekijä tähän mennessä on Mikkelissä rangaistuspotkussa epäonnistunut Shaggy Kimuenimeso, joka tehnyt kaksi maalia. Lisäksi kuusi pelimiestä on onnistunut kertaalleen maalinteossa.

MP pelasi edellisen kerran reilu kaksi viikkoa sitten, kun lohkon kärkikamppailussa FC Viikinkejä vastaan Urskissa pisteet tasattiin 1-1(0-0). Sen jälkeen joukkue piti viikon päivät taukoa yhteisharjoituksista, mutta nyt on jo toista viikkoa menty harjoituksissa lujaa, joten lähtökohdat huomiseen otteluun ovat hyvät ja kilpailutilanne pelipaikoista kovaa. MP on pelannut tähän mennessä kaksitoista ottelua ilman tappiota ja tätä putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin. Maalinteossa MP on onnistunut kaksikymmentäyksi kertaa ja kaikkiaan yhdeksän pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. A-lohkon maalipörssin jaetulla toisella sijalla oleva Lucas on viimeistellyt kuudesti, Denis viidesti, kahden maalin miehiä ovat Vincent Bikana, Janne Kuhmonen sekä Joonas Nissinen. Lisäksi löytyy neljä maalin miestä.

MP lähtee otteluun hyvin pitkälti samalla kokoonpanolla kuin otteluihin ennen taukoakin. Joona Mäenpää ja Juuso Tarvainen ovat sivussa loukkaantumisten takia ja nuori Olli Kilpeläinen on lainalla Kakkosen C-lohkossa pelaavan FC Vaajakosken riveissä.

Päävalmentaja Janne Wilkman uskoo, että joukkueensa on täynnä virtaa tauon jälkeen.

– Pitkä tauko otteluista on antanut meille mahdollisuuden harjoitella hieman kovempaa ja kehittää omaa pelitapaamme, mutta kaikki ovat odottaneet, että päästään taas pelaamaan pisteistä.

– Joukkueen terveystilanne on suhteellisen hyvä, sillä vain Joona Mäenpää ja Juuso Tarvainen ovat loukkaantuneena.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 1169 FC Kiffen-MP 5,75 – 4,25 – 1,40.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
17. Veeti Seppänen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
29. Benno Hanslian
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: Kärkikamppailu päättyi tasalukemiin


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

MP ja FC Viikingit pelasivat vauhdikkaan ottelun Urskin huippukuntoisella nurmella. (Kuva: Pietu´s Photo)

13.7.2019 MP – FC Viikingit 1 – 1(0-0)

Maalit:
50. Denis Lima de Assis (Joonas Nissinen) 1-0
83. Ville Varila 1-1

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Iiro Äijö, Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Filipe Mello, Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Juuso Liukkonen, Joonas Kimari, Juuso Tarvainen, Benno Hanslian, Niila Forsell

Vaihdot:
34. Filipe Mello <-> Juuso Tarvainen
61. Joonas Nissinen <-> Benno Hanslian
70. Janne Kuhmonen <-> Juuso Liukkonen

MP:n paras pelaaja: (palkitaan Dagens Restaurant Cornerin lahjakortilla)
Denis Lima de Assis

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Antti-Ville Räisänen
FC Viikingit: Ville Varila

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP avasi syyskierroksen ottelut tänään Urskin loistavakuntoisella nurmella, missä vastaan asettui Kakkosen A-lohkon kärkikamppailussa FC Viikingit.  Ottelu oli vauhdikas, mutta siinä ei kunnon maalipaikoilla juhlittu. Ottelu päättyi 1-1(0-0) -tasatulokseen vajaan tuhannen katsojan edessä.

MP aloitti ottelun hiukan hermostuneesti ja vierailla oli muutama puolittainen tilaisuus tehdä ottelun avausmaali. Sammy Ndock sai kuitenkin olla rauhassa maalillaan, sillä Cheikh Toure laukoi päin Matti Kohosta ja Pierre Nlaten puskut kulmapotkuista menivät selvästi ohi. Hiljalleen kotijoukkuekin pääsi paremmin peliin mukaan ja Sam Jammeh joutui useamman kerran torjuntatöihin. Gambialainen maalivahti torjui mm. Joonas Nissisen, Antti-Ville Räisäsen sekä Deniksen yritykset. Lisäksi vieraiden alakerta blokkasi Deniksen laukauksen ja Lucas laukoi niukasti ohi Nissisen tarjoilusta. Juuri ennen taukoa MP:llä oli mahtava mahdollisuus avausmaalin tekoon, mutta nopea vastahyökkäys kuihtui kokoon ja tauon viettoon mentiin maalittomissa lukemissa.

Toisen puoliajan MP aloitti pirteästi ja heti ensimmäisellä peliminuutilla Jammeh onnistui koppaamaan Deniksen keskityksen. Muutama minuutti myöhemmin nähtiin ottelun avausmaali, kun MP hyökkäsi nopeasti oikeasta laidasta. Lucas pääsi laukomaan Janne Kuhmosen tarjoilusta, mutta tämän Jammeh vielä torjui. Joonas Nissinen pääsi paluupalloon ja laukoi, tämän taas Viikinkien puolustaja pelasti maaliviivalta, mutta Denis oli terävänä maalin edessä ja laukoi toisesta paluupallosta voimalla maalin, 1-0. Avausosuman jälkeen vierailla oli pari puolittaista paikkaa, mutta Toure puski yli ja Ndjock torjui varmasti Simon Thrulingin laukoman vapaapotkun. Ottelussa riitti vauhtia, mutta molempien puolustukset pelasivat hyvin ja estivät kunnon maalipaikkojen synnyn. Viimeiset puoli tuntia pelannut tuore MP:n sopimuspelaaja Benno Hanslian toi lisää juoksuvoimaa MP:n peliin. Hän järjesti muutaman mahdollisuuden pelikavereilleen maalintekoon ja pääsi itsekin kahdesti yrittämään maalintekoa. Hanslianin pusku Lucaksen keskityksestä osui Antti-Ville Räisäseen ja loppuhetkillä Jammeh torjui Hanslianin etukulmaan suuntautuneen laukauksen. Vajaa kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa vieraat tulivat tasoihin, kun Jammehin maalipotkun jälkeen keskitys leijaili MP:n puolustuslinjan taakse ja Ville Varila laukoi ilmasta Sammy Ndjockin käsien kautta, 1-1. MP yritti vielä kovasti voitto-osumaa, mutta muutaman vaarallisen kulmapotkun ja Hanslian laukauksen lisäksi muuta vaarallista Urskissa ei enää nähty ja näin ottelu päättyi tasatulokseen. Harmittavasta tasapelistä huolimatta MP lähtee tauon viettoon lohkon kärkipaikalla ilman tappioita.

Päävalmentaja Janne Wilkman harmitteli halpaa tasoitusosumaa.

– Varmasti kaveri on tyytyväisempi tähän tasapelipisteeseen, sillä kyllähän tämä melkein tappiolta maistuu.

– Peli oli hyvin meidän kontrollissa, mutta ehkä passivoiduimme johtoasemassa liikaa. Olihan meillä paikat ratkaista tämä peli, mutta tänään kaveri pääsi halvalla maalilla tasoihin.

– Nyt päästään hetkeksi huilaamaan ja lataamaan akkuja. Tästä on hyvä reilun viikon päästä jatkaa!

Vieraiden näkemys ottelusta löytyy täältä ja Pietu´s Photon pelikuvia täältä, Rahikaisen Mikon täältä ja UrheiluSuomi.comin täältä.

Nyt MP pitää ensi viikon ansaittua huilia yhteisharjoituksista ja reilun viikon päästä palataan taas harjoituksiin. Pelit jatkuvat tiistaina 30. heinäkuuta, kun MP matkaa Töölön Pallokentälle Kiffenin vieraaksi.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Vielä ennen taukoa huomenna kärkikamppailussa vastassa FC Viikingit


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: lauantai 13.7. klo 17.00 MP-FC Viikingit, Helsinki Urskissa
otteluisäntä: EST Vartiointi
ottelupallot: Näköpalvelu

MP pelaa vielä kerran ennen pientä taukoa, kun huomenna syyskierroksen ensimmäiseen otteluun Urskiin saapuu vastustajaksi FC Viikingit. Toukokuun alkupuolella Vuosaaressa MP haki pisteet Lucaksen viime hetken maalilla 1-2(0-1) -lukemin.

Huomenna Urskissa pelataan todellinen kärkikamppailu, sillä sarjataulukossa joukkueet ovat ensimmäinen ja kolmas, kun yhden ottelun enemmän pelannut JIPPO ohitti eilen Kiffen -voiton ansiosta pisteellä vuosaarelaiset. FC Viikingeillä on 11 pelatun ottelun jälkeen 21 pistettä (6 voittoa, 3 tasapeliä ja 2 tappiota, maaliero 19-16), kun taas MP:llä on 25 pistettä (7 voittoa ja 4 tasapeliä, maaliero 20-5).

Vuosaarelaiset  aloittivat kauden nihkeästi, kun kahdessa ensimmäisessä ottelussa tuli tappiot (toinen näistä MP:lle). Näiden tappioiden ja yhden tasapelin jälkeen FC Viikingit voitti viisi ottelua putkeen. Voittoputki katkesi toissa kierroksella 2-2 -kotitasapeliin FC Kiffeniä vastaan. Viime viikonloppuna Joensuussa pisteet jaettiin myös, kun ottelu JIPPO:a vastaan päättyi 1-1 kotijoukkueen ollessa hallitsevampi osapuoli.

Viikinkien maalintekijätilastoa johtaa kolme maalia viimeistellyt hyökkääjä Cheikh Toure, mutta MP:n alakerta joutuu myös varomaan alkukauden loukkaantumisista kärsinyttä Joel Paatelaista. Kaksi maalia vuosaarelaisten riveissä on onnistunut tekemään Nemanja Biga, Jan Eklund sekä Lauri Karjalainen. Näiden edellä mainittujen pelaajien lisäksi Viikinkien riveistä löytyy useita Kakkosen tasolle loistavia pelimiehiä, kuten keskikenttäpelaaja Simon Thurling, kokenut puolustaja Teemu Honkaniemi ja maalivahti Sam Jammeh. Joukkueen päävalmentajana toimii jo 90- luvulla joukkuetta ensin kerran valmentanut Alexander Baranov.

MP:n lähtökohdat otteluun ovat loistavat, sillä alla on kolme peräkkäistä voittoa ilman päästettyä maaliakaan. Edellisellä kierroksella peliesitys ei ollut paras mahdollinen, mutta siitäkin huolimatta rakas paikallisvastustaja Pallo-Kissat kaatui Deniksen maalilla 1-0. Huomisen ottelun vielä kun joukkue jaksaa ahertaa, niin sitten edessä on pieni loma ja joukkue saa vetää hieman henkeä ja ladata akkuja loppukautta varten. MP:ssä on hyvä kilpailutilanne pelipaikoista ja vaihtopenkiltä löytyi nälkäisiä pelimiehiä. MP on pelannut tähän mennessä yksitoista ottelua ilman tappiota ja tätä putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin. Maalinteossa MP on onnistunut tähän mennessä kaksikymmentä kertaa ja kaikkiaan yhdeksän pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. A-lohkon maalipörssin toisella sijalla oleva Lucas on viimeistellyt kuudesti, Denis neljästi, kahden maalin miehiä ovat Vincent Bikana, Janne Kuhmonen sekä Joonas Nissinen. Lisäksi löytyy neljä maalin miestä.

MP lähtee huomiseen otteluun aika pitkälti samalla kokoonpanolla kuin aikaisempiinkin otteluihin. Derbyssä jalkansa loukannut Joona Mäenpää on useamman viikon sivussa. Aikaisemmin tällä viikolla loppukautta koskevan sopimuksen MP:n kanssa tehnyt Benno Hanslian on mukana joukkueessa.

Päävalmentaja Janne Wilkman uskoo, että joukkueensa jaksaa vielä huomenna ennen ansaittua huilitaukoa taistella täysillä tärkeistä sarjapisteistä.

– Olemme olleet hyvällä energialla tällä viikolla treeneissä ja päässeet valmistautumaan huolella tulevaa otteluun. Viikingit ovat pelanneet kahden ensimmäisen ottelun jälkeen tappiotta, joten tiukkaa taistelua sarjapisteistä on varmasti jälleen luvassa.

– Jiri Haikonen palasi viime ottelussa kentälle ensi kertaa loukkaantumisen jälkeen, mutta Joona Mäenpää loukkasi jalkansa harmittavasti uudelleen ja on varmuudella kuukauden päivät poissa kuvioista. Muuten joukkue on terveenä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 7840 MP-FC Viikingit 1,50 – 4,20 – 4,60 ja Vakio 1:ssä kohde 7.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
12. Matti Kohonen
13. Jiro Haikonen
14. Joonas Kimari
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
25. Juuso Tarvainen
29. Benno Hanslian
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

EDUSTUS: Benno Hanslian loppukaudeksi MP:n riveihin


#29 Benno Hanslian liittyy loppukaudeksi MP:n riveihin.

Kakkosen A-lohkon kärkipaikalla kevätkierroksen jälkeen oleva Mikkelin Palloilijat on tehnyt uuden pelaajasopimuksen, kun Benno Hanslian allekirjoitti loppukauden kestävän sopimuksen. Hanslianin siirtoasiat on saatu jo kuntoon ja hän on kokoonpanossa lauantaina lohkon kärkikamppailussa, kun MP kohtaa toisena olevan FC Viikingit Urskissa.

Veikkausliigan KPV:stä Mikkeliin ja MP:n riveihin siirtyvä Benno Hanslian, 25 on urallaan pelannut 29 Veikkausliigan ottelua (1 maali) sekä 65 Ykkösen ottelua, joissa hän on tehnyt 8 maalia. Jyväskyläläistaustainen laitapelaaja on pahojen jalkavammojen takia joutunut jättämään väliin melkein kokonaan kaksi edellistä kautta, mutta nyt paikat on taas täydessä kunnossa ja Hanslian oli eilen ensi kertaa harjoittelemassa joukkueen mukana. Hyvällä vasemmalla jalalla varustettu laitapelaaja on todella innoissaan uudesta haasteesta.

– Olen todella innoissani tästä haasteesta! Kun Wilkmanin Janne oli yhteydessä, niin olin todella iloinen. Olen kuullut todella paljon hyvää MP:n toiminnasta jyväskyläläistaustaisilta pelaajilta ja nykyiset pelaajat ovat kertoneet hyviä asioita seurasta. Päivä on nyt tullut oltua joukkueen mukana ja kaikki vaikuttaa todella hyvältä valmennusta ja taustoja myöten. Kaiken lisäksi kaupunki on jo ennestään jokseenkin tuttu, niin uskon, että tästä tulee hyvä juttu!

– Tässä on minulle hieno mahdollisuus päästä taas kunnolla takaisin jalkapallon pariin ja aion nauttia pelaamisesta. Oman pelaamisen lisäksi on tärkeintä auttaa MP saavuttamaan tavoite eli A-lohkon voitto.

– Olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja uskon, että tästä on tulossa todella hieno loppukausi!

Päävalmentaja Janne Wilkman on todella tyytyväinen, kun sai täydennystä puolustukseen.

– Hienoa, että saimme Bennon mukaan ryhmäämme. Meillä on ollut hieman vajausta vasemman puolen laitapelaajista Tomi Janhusen ollessa lähes koko alkukauden poissa kuvioista siviilitöiden takia.

– Yritin houkutella Bennoa tänne Mikkeliin jo aiemmin, mutta tuolloin hän sai KPV:ltä liigasopimuksen ja luonnollisesti tarttui siihen. Hän tuo nopeana ja taitavana vasenjalkaisena pelaajana meille paljon laatua lisää ja hieman erilaisen vaihtoehdon vasemmalle laidalle.

Pelaajaliikennettä on myös toiseen suuntaan, kun alkukaudella seitsemässä pelissä (187 peliminuuttia) kentällä ollut Samuli Kaasalainen siirtyy määräaikaisella lainasiirrolla paikalliskilpailija Pallo-Kissojen riveihin. Tsemppiä Gaasalle jatkoon!

#29 Benno Hanslian
s. 16.8.1993
puolustaja
pituus/paino: 179/73
kummiyritys: Essote
aikaisemmat seurat: JJK, Huima, Warkaus JK, Villiketut, KPV, GBK

TILASTOT: Kakkosen A-lohko puolessa välissä ja MP on hyvässä vauhdissa


Kakkosen A-lohkossa on nyt pelattu puolet otteluista, kun kaikilla joukkueilla on kasassa 11 ottelua. MP on puolessa välissä kautta lohkon piikkipaikalla 25 pisteellä (2,27 / per ottelu) vielä ilman tappiota. MP:n lisäksi myös JIPPO on ilman tappiota, mutta joensuulaisilla on kaikkiaan seitsemän tasapeliä. Sarja on todella tasainen, vielä kun eilen Sudet otti kauden ensimmäisen voiton jumbofinaalissa VJS:ää vastaan, niin heidän tilanne lohkon hännillä ei ole enää aivan toivoton. Suurimpana yllätyksenä voidaan pitää kovin panostuksin sarjaan lähteneen PEPO:n vaisuja otteita. Lappeenrantalaiset ovat vasta kymmenentenä, kun puolet peleistä on pelattu.

Kakkosen A-lohkon sarjataulukko kevätkierroksen jälkeen.

MP on voittanut seitsemän ottelua (NJS, FC Viikingit, Kiffen, Reipas, VJS, PEPO, MiPK) ja neljästi on päädytty pistejakoon (JIPPO, Klubi 04, Sudet, JäPS). Maaleja MP on tehnyt 20 (1,82 / per ottelu) ja omissa on kolissut vain viidesti (0,45 / per ottelu).

Kotona MP ei ole pystynyt täysin kotietua hyödyntämään, sillä kuudesta kotipelistä kolme on päättänyt tasan ja kasassa on kaksitoista sarjapistettä:

3 voittoa           3 tasapeliä        maaliero 10-3

Vieraissa MP:n peli on kulkenut pirteästi, sillä viidestä vieraspelistä on haettu kolmetoista sarjapistettä viidestoista mahdollisesta:

4 voittoa           tasapeli             maaliero 10-2

Kevätkierroksen aikana MP:n peliasussa on kentällä käynyt kaikkiaan 19 pelaajaa, joista kaksi on pelannut kaikki ottelut alusta loppuun (Bikana, Kohonen) eli peliminuuttia on kertynyt 990. Lisäksi kolme muutakin pelaajaa (Räisänen, Lucas, Nissinen) on pelannut kaikissa sarjaotteluissa tähän mennessä. Tämän hetkinen kärki peliminuuttien osalta:

#5 Vincent Bikana                      990 min (100%)
#12 Matti Kohonen                   990 min (100%)
#34 Antti-Ville Räisänen          962 min (97%)
#7 Lucas dos Santos                  950 min (96%)
#3 Reetu Räsänen                      900 min (91%)

#7 Lucas johtaa sekä MP:n maalintekijä- että tehotilastoja kevätkierroksen jälkeen. (Kuva: Pietu´s Photo)

Tähän mennessä MP:n 20 tehtyä maalia on jakautunut yhdeksälle eri pelimiehelle ja maalitekijätilaston kärki on seuraava:

#7 Lucas dos Santos                  6 maalia / 11 ottelua
#10 Denis Lima de Assis           4 maalia / 10 ottelua
#18 Janne Kuhmonen              2 maalia / 10 ottelua
#5 Vincent Bikana                      2 maalia / 11 ottelua
#19 Joonas Nissinen                 2 maalia / 11 ottelua

Maalisyöttöjä on tähän mennessä saanut tililleen kahdeksan pelimiestä ja syöttötilaston kärki on seuraava:

#10 Denis Lima de Assis           3 syöttöä / 10 ottelua
#7 Lucas dos Santos                  3 syöttöä / 11 ottelua
#19 Joonas Nissinen                 3 syöttöä / 11 ottelua

MP:n tehotilaston kärki on seuraava:

#7 Lucas dos Santos                  6 + 3 / 11 ottelua
#10 Denis Lima de Assis           4 + 3 / 10 ottelua
#19 Joonas Nissinen                 2 + 3 / 11 ottelua
#5 Vincent Bikana                      2 + 2 / 11 ottelua

MP:n pelaajatilastot kevätkierroksen jälkeen.

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP niukkaan derbyvoittoon


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

MP sai kulmapotkuista muutaman vaarallisen tilanteen Jonne Urosen vartioimalle Kissa -maalille. (Kuva: Pietu´s Photo)

4.7.2019 MP – MiPK 1 – 0(0-0)

Maali:
80. Denis Lima de Assis (Lucas dos Santos) 1-0

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Filipe Mello (54. varoitus), Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Joona Mäenpää, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Juuso Liukkonen, Jiri Haikonen, Joonas Kimari, Juuso Tarvainen, Niila Forsell

Vaihdot:
40. Joona Mäenpää <-> Jiri Haikonen
62. Antti-Ville Räisänen <-> Juuso Tarvainen
71. Janne Kuhmonen <-> Juuso Liukkonen

MP:n paras pelaaja: (palkitaan Dagens Restaurant Cornerin lahjakortilla)
Denis Lima de Assis

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Joonas Nissinen
MiPK: Rafael

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Kevätkierroksen ottelut päätettiin todelliseen herkkupalaan, kun torstai-iltana Urskin nurmella MP sai vastaansa rakkaan paikallisvastustajan Pallo-Kissat. Yli 2700 katsojan edessä pelattu Mikkelin derby ei noussut miksikään klassikoksi, mutta mikä tärkeintä, niin MP voitti Pallo-Kissat parin vuoden tauon jälkeen 1-0(0-0) -lukemin.

Ottelu alkoi tunnustellen ja molempien peli oli aika hermostunutta. Hiljalleen suurimmat höyryt saatiin purettua ja MP oli hiukan aktiivisempi osapuoli. Kissat kuitenkin puolustivat uhrautuvasti, mutta välillä punaiset sortuivat kyllä todella rajuihin otteisiin ja varsinkin Jaakko Teräsranta pelasi kohtuuttoman kovaa. Vieraiden prässi vaikeutti MP:n avauspelaamista, mutta ajoittain MP nopealla pallon liikuttelulla pääsi lähellä Jonne Urosen vartioimaa Kissa -maalia, mutta mitään kovin vaarallista MP ei kuitenkaan saanut luotua. MP:n vaarallisimmat tilanteet tulivat erikoistilanteista ja kaukolaukauksista. Vincent Bikana, Denis parikin kertaa ja Lucas laukoivat ohi tai yli ja Joonas Nissisen vapaapotkun Uronen nyrkkeili kulmaksi. Vieraiden vaarallisimmat paikat tulivat Markus Brusilan pitkistä sivurajaheitoista. Lisäksi Ville Kirvesoja laukoi vapaapotkun muuriin ja juuri ennen taukoa Antti-Pekka Kesonen Sammy Ndjockin syliin. Tauon viettoon punomaan juonia mentiin maalittomissa lukemissa.

Tauolla Kissat teki pari pelaajavaihtoa ja vieraat olivatkin pirteitä toisella puoliajalla, mutta aktiivisemmasta pelaamisesta huolimatta he eivät mitään loistopaikkoja pystyneet luomaan. Muutama vaaran paikka Ndjockin vartioimalla MP -maalilla oli, mutta kotijoukkueen alakerta hoiti nämä tilanteet ja pari kertaa Ndjock joutui kuitenkin venymään nollapelinsä eteen. Kertaalleen kentän ikänestori Rafael pääsi hyvään puskupaikkaan, mutta tällä kertaa brassimaalitykin pusku meni yli. Denis oli useamman kerran maalipaikassa, mutta yhdessä Uronen jyräsi brassin, yhdessä hän ei ihan ylettänyt Lucaksen tarjoiluun ja Juuso Tarvaisen hienon esityön jälkeen Denis laukoi tolpan kautta ohi. Kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa runsaslukuinen yleisö sai ilon aihetta, kun Denis onnistui Lucaksen esityöstä. Lucas niputti useamman Kissojen pelaajan ja keskitti pallon maalille, missä Denis nousi omiin korkeuksiin ja puski Urosen käsien kautta ottelun avausmaalin, 1-0. Vieraat yrittivät viimeisen vartin kovasti tasoitusosumaa, mutta kovinkaan lähellä se ei ollut, kun MP pelasi järkevästi. Lopulta noin viiden minuutin lisäajan jälkeen erotuomari Miika Pesonen puhalsi taistelun tauonneeksi, MP otti kolmannen peräkkäisen voiton ja kaupungin herruuden. Näin MP jatkaa tappiotta Kakkosen A-lohkon keulilla.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli todella tyytyväinen voitosta ja joukkueensa taistelusta.

– Alku oli aikamoista hakemista ja jännitystä oli ilmassa. Hiljalleen päästiin kuitenkin peliin kiinni, mutta Kissat kyllä puolustivat hyvin joukkueena ja tekivät meidän pelaamisesta haastavaa.

– Ensimmäinen jakso oli meidän, mutta toisella Kissoilla oli omat hetkensä. Meidän maali tuli, kun heillä oli pientä otetta.

– Kyllähän tämä voitto maistuu, sillä viime vuonna ei saatu Kissoilta kuin piste. Kissat oli tänään hyvä ja piti meidän vähillä maalipaikoilla. He olivat kyllä tähän mennessä yksi parhaimmista porukoista, joita vastaan olemme pelanneet.

– Tämä oli kyllä koko joukkueen taisteluvoitto ja tästä on hyvä jatkaa! Huomenna katsellaan taas videoita ja työnteko jatkuu.

Pietu´s Photon pelikuvia löytyy täältä, Rahikaisen Mikon täältä sekä UrheiluSuomi.comin täältä.

MP pelaa vielä kerran ennen taukoa, kun viikon päästä lauantaina Urskissa pelataan lohkon todellinen kärkikamppailu, kun FC Viikingit Helsingistä saapuu vieraaksi.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Huomenna pelataan Urskissa kaupungin herruudesta


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: torstai 4.7. klo 18.30 MP-MiPK, Mikkeli Urskissa
otteluisäntä: Tilipalvelu Toivonen Ky
ottelupallot: Betonointityö Nurminen Oy

Kakkosen A-lohkon kevätkierros päättyy MP:n osalta huomenna, kun Urskissa pelataan kaupungin herruudesta Pallo-Kissoja vastaan. Viime kaudella Kissat vei sarjapeleissä pisteet 4-1 ja ennen kauden alkua viimeinen harjoitusottelu päättyi 2-2 -tasatulokseen. Paikalliskamppailuun on odotettavissa paljon katsojia, joten Urskin porteille tulee varmasti jonoja. Liput kannattaakin ostaa ennakkoon MP:n toimistolta, Sokoksen miesten osaston kassalta 2. kerroksesta tai nettilippu.fi:stä. Derbyssä voit ostaa myös liput elokuussa järjestettävään MP:n juhlavuoden torijuhlaan.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta yksi ja kuusi. Pallo-Kissoilla on kymmenen pelatun ottelun jälkeen 12 pistettä (3 voittoa, 3 tasapeliä ja 4 tappiota, maaliero 17-13) ja MP:llä on pisteitä 22 (6 voittoa ja 4 tasapeliä, maaliero 19-5).

Pallo-Kissat nousivat Kakkoseen kaudeksi 2017 Kakkoseen ja heti nousunsa jälkeen MiPK on vakiinnuttanut paikkansa Kakkosen kärkipään joukkueena. Tällä kolmannella peräkkäisellä Kakkosen kaudella Kissojen tahti on hiukan hyytynyt ja edelliset neljä ottelua on mennyt ilman voittoa. Vaikka kentän ulkopuolella on ollut omia haasteita, niin pelikentällä Pallo-Kissojen meno on ollut suhteellisen vakaata ja periksiantamatonta. Kymmenen pelatun ottelun jälkeen joukkue on sarjassa kolmen pisteen päässä neljän kärjestä ja 10 pistettä sarjaa johtavaa MP:tä perässä. Nyt Kissoilla on alla kaksi peräkkäistä kotitappiota, kun voittoputkessa ollut FC Viikingit haki pisteet Urskista 1-2 -lukemin ja vielä tappioitta oleva JIPPO oli maali-iloittelussa 3-4 -lukemin parempi.

Mikkelin punaisen leirin maalintekijätilaston kärjestä löytyy kokenut maalitykki Rafael, joka on viimeistellyt neljästi. Kolmessa maalissa ovat nyt loukkaantuneena oleva nopea laituri Antti Voutilainen sekä Tommi Ekmark ja kahdesti maalinteossa on onnistunut poikamaajoukkueiden vakiokasvo Aleksis Lehtonen. Keskikentällä Kissojen peliä pyörittävät Antti-Pekka Kesonen sekä Ville Kirvesoja ja puolustuksen avainhahmoja ovat kapteeni Miika Ekmark sekä japanilainen Keito Tonami. MP:llä on huomenna varmasti vastassa ärsytetty kissalauma, joka hakee paluuta voittojen tielle. Lisämielenkiintoa peliin tuo se, että MP:n huoltajan Aki Lampisen Antti -poika on Kissojen toinen maalivahti.

Kaksi peräkkäistä vierasvoittoa ottanut MP lähtee otteluun hyvistä lähtökohdista, sillä alla on hyvä esitys Lappeenrannasta, kun PEPO kaatui Kimpisen nurmella peräti 0-4(0-1). Joukkueessa on hyvä kilpailutilanne pelipaikoista ja vaihtopenkiltä löytyi nälkäisiä pelimiehiä. MP on pelannut tähän mennessä kymmenen ottelua ilman tappiota ja tätä putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin. Maalinteossa MP on onnistunut tähän mennessä yhdeksäntoista kertaa ja kaikkiaan yhdeksän pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. A-lohkon maalipörssin toisella sijalla oleva Lucas on viimeistellyt kuudesti, Denis kolmesti, kahden maalin miehiä ovat Vincent Bikana, Janne Kuhmonen sekä Joonas Nissinen. Lisäksi löytyy neljä maalin miestä.

MP lähtee huomiseen derbyyn aikalailla samalla kokoonpanolla kuin aikaisempiin otteluihin. Reilun kuukauden sivussa ollut kapteeni Jiri Haikonen on jalkavamman jälkeen taas pelikunnossa ja mukana joukkueessa.

Päävalmentaja Janne Wilkman on luottavaisena paikalliskamppailun aattona.

– Olemme valmistautuneet tähän otteluun kuten kaikkiin muihinkin, mutta on itsestään selvää, että pelaajilla on oma lautauksensa näihin paikallispeleihin.

– Jiri Haikonen palaa kokoonpanoon loukkaantumisen jälkeen, joten pelaajatilanteemme on tällä hetkellä erinomainen.

– Paikalliskamppailut tuovat tähän sarjaan ehdottomasti oman mausteensa. Viime vuosina otteluissa on ollut hienoja yleisömääriä ja toivotaan, että tänäkin vuonna ihmiset löytävät lehtereille.

Pallo-Kissojen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 5292 MP-MiPK 1,60 – 4,00 – 4,00.

Mikäli et pääse paikalle Urskiin, niin ottelu on katsottavissa selostettuna Länsi-Savon verkkosivuilla.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
12. Matti Kohonen
13. Jiro Haikonen
14. Joonas Kimari
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
23. Joona Mäenpää
25. Juuso Tarvainen
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

EDUSTUS: Sammy Ndjock on ollut MP:n viimeinen lukko


#33 Sammy Ndjock on torjunut tällä kaudella kuusi voittoa MP:n maalilla (Kuva: Topi Lainio / VMH)

Sammy Ndjock on ollut viimeinen lukko MP:n alakerrassa. Kaikki kuusi ottelua, mitkä kamerunilainen on MP:n maalilla pelannut, MP on voittanut ja kahdesti Sammy on joutunut poimimaan pallon selkänsä takaa verkosta. Kokenut 29 -vuotias maalivahti löytää hyvästä alkukaudesta huolimatta parannettavaa sekä omasta että koko joukkueen pelaamisesta.

– Vaikka olemmekin lohkon kärjessä ilman tappiota, niin meidän pitää tehdä entistä enemmän töitä, sillä jokainen joukkue haluaa voittaa meidät. Viime aikoina esityksemme ovat olleet hyviä, mutta silti meidän pitää parantaa ja kehittää pelaamistamme.

– Käymme paljon pelaamistamme läpi palavereissa ja katsomme videoita. Näin olemme saaneet kehitettyä pelaamistamme ja korjattua mahdollisia ongelmia. Käymme asioita läpi myös valmentajien ja kapteeniston kesken. Keskittyminen pitää säilyttää koko ajan olennaisessa ja kovaa työntekoa pitää jatkaa päivästä toiseen.

– Pelaamissani otteluissa joukkue edessäni on tehnyt oman pelaamisen helpoksi ja olen päässyt suhteellisen helpolla, vaikka onhan siellä joukossa muutamia hyviä torjuntojakin. Tällä hetkellä olen tyytyväinen omaan pelaamiseeni.

– Omasta mielestäni torstain derby on meille kauden ensimmäinen todellinen testi. Pallo-Kissat on rohkea joukkue, joka ei helposti anna periksi. Molemmilla joukkueilla on omat vahvuutensa ja valmiimpana oleva joukkue korjaa torstaina tärkeät sarjapisteet.

– Syyskierroksella meidän pitää parantaa pelin hallintaa ja keskittymistä, jotta pääsemme tavoitteeseemme. Vielä ei ole edes pelattu puolia peleistä, joten matka on pitkä, mutta olemme hyvässä vauhdissa.

EDUSTUS: Lucas dos Santos on ollut tähän mennessä MP:n tehokkain pelaaja


#7 Lucas dos Santos on ollut alkukauden tehokkain MP:n pelaaja. (Kuva: Pietu´s Photo)

Kymmenen pelatun kierroksen jälkeen Lucas dos Santos on MP:n tehokkain pelaaja. Hän viimeistellyt kuusi maalia ja syöttänyt kaksi. Osassa peleissä kapteenin nauhaa kantanut brassi on tyytyväinen joukkueen alkukauteen, vaikka parannettavaakin aina löytyy.

– On mukava nähdä, että harjoituksissa tekemämme työ on kantanut hedelmää. Joukkueessa on hyvä henki ja se kantaa meitä eteenpäin, vaikka välillä matkalla olisikin jotain vastoinkäymisiä.

– Pelimme on parantunut peli peliltä ja se onkin ymmärrettävää, sillä joukkueessa on paljon uusia pelaajia ja pelisysteemikin on hiukan muuttunut viime kaudesta. Pikku hiljaa olemme oppineet toisten pelaajien liikkeet ja ajatukset, tämä on helpottanut pelaamistamme ja ajoittain pelimme on rullannut jo ihan mukavasti.

– Totta kai on kiva tehdä ja syöttää maaleja, erityisesti silloin kuin joukkue voittaa, mutta tehopisteitä tärkeämpää on joukkueen menestys. Vielä kuitenkin sekä omassa että joukkueen pelaamisessa on parannettavaa ja kovasti tässä tehdään töitä sen eteen, että pelimme kehittyy entisestään.

– Kovasti odotan jo torstain derbyä, sillä kovat taistelupelit ison yleisön edessä sytyttävät itseni. Näissä peleissä pääsee todella näyttämään, mitä osaamme. Pisteitä on jaossa normaalit kolme, mutta onhan ne isoja pisteitä ja samalla kuitenkin pelataan kaupungin herruudesta.

– Syyskierroksen otteluista tulee varmasti tiukempia kuin näistä kevään otteluista. Vastustajilla on paremmin tiedossa meidän pelitapamme ja jokainen joukkue haluaa varmasti voittaa meidät, kun se ei tähän asti ole vielä keneltäkään onnistunut. Meidän pitää vaan jatkaa kovaa työn tekoa ja taistelua, jotta hyvät otteemme jatkuvat.

– Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kannattajiamme tuesta, mitä olemme tähän mennessä saaneet. Tarvitsemme tukea niin torstaina kuin koko loppukauden aikana, jotta pääsemme tavoitteeseemme eli nostamaan MP:n seuraavalle tasolle, mihin se vähintäänkin kuuluu!

EDUSTUS: Kapteeni Jiri Haikonen odottaa kovasti, että pääsee taas pelaamaan loukkaantumisen jälkeen


Kapteeni #13 Jiri Haikonen on ollut reilun kuukauden sivussa jalkavamman takia. (Kuva: Pietu´s Photo)

Kapteeni Jiri Haikonen loukkasi jalkansa neljännen kierroksen ottelussa Joensuussa JIPPO:a vastaan juuri ennen taukoa. Sen jälkeen hän on ollut sivussa reilun kuukauden ja kuusi peliä on jäänyt väliin. Kerran maalinteossa tällä kaudella onnistunut puolustajana pelaava Haikonen on suhteellisen tyytyväinen kipparoimansa joukkueen alkukauden esityksiin ja lohkon kärkipaikkaan. Jiri, kuten koko joukkue, odottaa jo kovasti ensi viikon torstaina pelattavaa Mikkelin derbyä.

– Tietenkin kärkipaikka tuntuu hyvältä, mutta voisihan tuo eromme seuraaviin joukkueisiin olla isompikin. Sillä mielin lähdimme kauteen, että olemme lohkon kärjessä ja siellä olemme koko alkukauden olleet. Tarkoitus on pysyä piikkipaikalla kauden loppuun asti, mutta homma on vielä pahasti kesken ja pelejä on vielä paljon jäljellä.

– Alkukautemme on ollut melko hyvää tekemistä ja on hienoa, että olemme vielä kymmenen sarjakierroksen jälkeen ilman tappiota. Olemme hioneet pelitapaamme ja se alkaakin olla aika hyvin sisäistettynä. Alkukauteemme mahtuu muutama pistemenetys, joita ei vaan saisi tulla ja tämä tietysti harmittaa. Näistä vähän kehnommista peleistä olemme saaneet kuitenkin oppia ja toivottavasti niitä ei enää tule. Pääosin ongelmat näissä peleissä on johtunut huonosta viimeistelystä sekä vääristä viimeisistä ratkaisuista. Kuitenkin kaikissa näissä tasapeliin päättyneissä peleissä meillä on ollut täydet mahdollisuudet voittoihin.

– Loppukaudeksi meidän täytyy ehdottomasti olla terävämpiä maalipaikoissa sekä luottaa omaan peliimme. Olemme vahva joukkue ja meillä on hyvä henki päällä. Nyt mennään vaan peli kerrallaan ja jokaiseen peliin lähdetään kauden tärkein peli -asenteella.

– Itse olen valitettavasti joutunut olemaan sivussa peleistä odotettua pidempään sitkeän jalkavamman takia. Onneksi nyt vamma alkaa olemaan selätetty ja pääsen takaisin tositoimiin. Loukkaantuminen on ollut raastavaa aikaa, mutta onneksi pelejä on vielä paljon jäljellä. Nyt meinaa löytyy vielä normaaliakin enemmän nälkää auttaa joukkuetta kohti yhteistä tavoitetta. Olen päässyt jo treenaamaan useamman kerran joukkueen mukana ja näillä näkymin olen takaisin kokoonpanossa ensi viikon derbyssä.

– Ensi torstain paikalliskamppailuun lähdemme hyvillä mielin ja luottavaisina. Derbyt ovat Mikkelissä iso juttu ja ne sytyttävät sekä joukkueet että yleisön. Meidän ei kuitenkaan kannata liikaa miettiä, mikä toinen joukkue on ja mitä ne tekevät, vaan keskitytään olennaiseen eli meidän omaan peliimme. Toivottavasti taas runsaslukuinen yleisö löytää paikalle Urskiin nauttimaan pelistä. Me pelaajat ainakin nautimme.

– Syyskierrokselle lähdemme parantamaan peliämme. Syksy on kuitenkin pitkä ja pelejä riittää, joten keskittyminen pitää säilyä lokakuun loppuun asti.

EDUSTUS: Vältä ruuhka ensi torstain derbyssä – hanki lippu ennakkoon!


 

Ensi viikon torstaina pelataan Mikkelin derby osa 1, kun MP saa vastaansa rakkaan paikalliskilpailijansa Pallo-Kissat. On odotettavissa, että MP:n tämän kauden yleisöennätys (2314 katsojaa, 30.5. MP-Klubi 04) tulee menemään rikki.

Jos Sinulla ei ole kausarikorttia eikä vielä pääsylippua ensi torstain derbyyn, niin lippu kannattaa hankkia jo etukäteen, sillä Urskin porteille tulee varmasti ruuhkaa. Pääsylippuja voi ostaa ennakkoon MP:n toimistolta (Nuijamiestenkatu 1, avoinna arkisin klo 10-14), Sokoksen miesten osaston kassalta 2. kerroksesta (avoinna ma-pe klo 9-20, la klo 9-18 ja su klo 12-16) tai nettilippu.fi:stä. Toimistolla maksu on onnistuu käteisen lisäksi kortilla ja siellä maksuvälineinä käy myös Smartum kulttuurisetelit, Sporttipassi sekä Virikesetelit. (Jos toimiston aukioloajat eivät sovi, niin kannattaa olla yhteydessä toimistolle, p. 044 978 7338.) Sokoksella maksuvälineenä käy ainoastaan käteinen. Otteluun on saatavilla myös VIP -lippuja, joista löytyy lisätietoja täältä.

Kaikki ensi torstaina Urskiin kannustamaan MP voittoon!!

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP voittoon näytöstyyliin Lappeenrannassa


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

#5 Vincent Bikana tekemässä illan ensimmäistä maalia PEPO:n verkkoon.

25.6.2019 PEPO – MP 0 – 4(0-1)

Maalit:
14. Vincent Bikana (Lucas dos Santos) 0-1
47. Bikana 0-2
56. Filipe Mello (Denis Lima de Assis) 0-3
70. Joonas Nissinen (Janne Kuhmonen) 0-4

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Filipe Mello, Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Joona Mäenpää, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Miika Töyräs, Iiro Äijö, Juuso Liukkonen, Olli Kilpeläinen, Juuso Tarvainen, Samuli Kaasalainen, Niila Forsell

Vaihdot:
64. Denis Lima de Assis <-> Juuso Liukkonen
76. Joonas Nissinen <-> Juuso Tarvainen
89. Janne Kuhmonen <-> Samuli Kaasalainen

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP jatkoi tänään Kakkosen A-lohkon kamppailujaan, kun joukkue matkasi Lappeenrantaan PEPO:n vieraaksi. MP oli tyly vieras Kimpisen loistava kuntoisella nurmella ja jatkoi PEPO:n tappioputkea 0-4(0-1) -lukemin.

Kotijoukkue aloitti pelin pirteästi ja jo toisella peliminuutilla Nikke Veikkanen laukoi pallon tolppan kautta maisemaan. Muutama minuutti myöhemmin Jonathan Dunyin oli vielä hyvässä keskityspaikassa, mutta Sammy Ndjockin MP:n maalilla hoiteli tilanteen varmasti. Tämän jälkeen pelin suunta muuttui ja valkoisissa pelannut vierasjoukkue vei peliä ja kotijoukkue vikisi perässä. Vajaan vartin kohdilla Antti-Ville Räisänen laukoi kaukaa, mutta tämän PEPO:n alakerta vielä blokkasi kulmaksi. Lyhyenä pelatusta kulmasta MP iski avausmaalin, kun Vincent Bikana pääsi pari kertaa Lucaksen keskityksestä yrittämään ja lopulta laukoi pallon verkkoon, 0-1. Tämän jälkeen kotijoukkueen nuori maalivahti Miko Sederholm oli aikamoisessa paineessa, kun MP painoi päälle ja PEPO oli puolustuskannalla. Lucas ja Janne Kuhmonen pääsivät useamman kerran yrittämään maalintekoa, mutta Lucaksen tolppalaukausta lähemmäksi vieraat eivät maalintekoa päässeet. Paikat oli myös Räisäsellä, Reetu Räsäsellä sekä Deniksellä, mutta hekään eivät onnistuneet tällä kertaa maalinteossa. Kotijoukkueen edes puolittaiset maalipaikat loistivat poissaolollaan ja MP:n alakerta piti kotijoukkueen kaukana omalta maaliltaan. Tauon viettoon mentiin 0-1 -lukemissa, vaikka lukemat olisivat voineet olla huomattavasti suuremmatkin vieraille.

MP jatkoi toisen puoliajan siitä, mihin ensimmäisen lopetti ja jo reilun kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen Kimpisen tulostaululla oli tylyt 0-3 -lukemat. Vincent Bikana onnistui kulmapotkun jälkitilanteesta, kun hän laukoi vasurillaan pelaajamuurin takaa noin 14 metristä pallon verkkoon ja Filipe Mello puski Deniksen keskityksestä Lucaksen pallon riiston jälkeen. Näiden takaiskujen jälkeen PEPO:n pelihuumori alkoi hävitä. Muutaman kerran kotijoukkue pääsi kuitenkin puolittaiseen maalipaikkaan, mutta suurin osa laukauksista ja puskuista meni selvästi ohi MP:n maalin. Ndjock hoiti muutamat maalia kohti tulleet yritykset varmasti ja piti maalinsa puhtaana toisessa peräkkäisessä pelissä. MP kaunisteli lukemia vielä 70. peliminuutilla, kun Janne Kuhmonen pelasi pallon Joonas Nissiselle, joka laukoi noin parista kymmenestä metristä puolustajan jalan kautta vastustamattomasti verkkoon ja loppulukemiksi 0-4. Loppuaika olikin sitten pelailua ja loppuvihellyksen odottamista. Voitokas MP jatkaa Kakkosen A-lohkon kärkipaikalla ilman tappioita, kun 10 peliä on pelattu.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli todella tyytyväinen omiensa esitykseen.

– Tänään oli kyllä todella vahva esitys meiltä ihan jokaisella osa-alueella. Ensimmäiset viisi minuuttia meni vielä vähän tunnustellessa, mutta sen jälkeen saimme pelin kontrolliin.

– Ensimmäisellä jaksolla pystyttiin hyvin luomaan maalipaikkoja, mutta vain kerran saimme pallon maaliin. Onneksi saimme heti toisen jakson alkuun sen toisen maalin, niin se helpotti meidän urakkaa.

– PEPO sai toisella jaksolla muutamia paikkoja ja lisää virtaa, mutta loppujen lopuksi pystyimme puolustamaan heidät pois vaarallisilta maalipaikoilta.

– Koko joukkueelta hirvittävä määrä töitä tänään, nolla omissa ja totta kai neljä tehtyä maalia lämmittää mieltä. Tästä on hyvä jatkaa derbyyn!

Topi Lainion (VMH) otoksia ottelusta löytyy täältä.

MP jatkaa otteluitaan viikon päästä torstaina ja se ei olekaan mikä tahansa ottelu, kun Urskissa pelataan kaupungin herruudesta Pallo-Kissoja vastaan.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 55 – 45
Laukaukset 12/1 – 17/8
Kulmapotkut 2 – 9
Rikkeet 4 – 6
Varoitukset 1 – 0
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 483/388 (80,3%) – 451/363 (80,5%)
Avainsyötöt 6/1 – 16/6
Haastot 152/80 (52,6%) – 152/72 (47,4%)
Ilmakamppailut 41/22 (53,7%) – 41/19 (46,3%)
Ohitukset 35/15 (42,9%) – 30/11 (36,7%)
Taklaukset 34/23 (67,7%) – 40/25 (62,5%)

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Huomenna edessä tiukka haaste, PEPO vieraissa


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: ti 25.6. klo 18.30 PEPO-MP Kimpinen, Lappeenranta

Huomenna tiistaina pelataan taas Kakkosen A-lohkon tärkeistä sarjapisteistä, kun MP matkustaa Lappeenrantaan, missä Kimpisellä vastaan asettuu kauden nihkeästi aloittanut PEPO. Lappeenrantalaiset ovat viime vuosina olleet MP:lle haastava vastustaja ja viime kaudella pisteet keskinäisissä otteluissa meni PEPO:lle 4-1.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta yksi ja kahdeksan. PEPO:lla on kahdeksan pelatun ottelun jälkeen 10 pistettä (3 voittoa, tasapeli ja 4 tappiota, maaliero 12-10), kun yhden ottelun enemmän pelanneella MP:llä on pisteitä 19 (5 voittoa ja 4 tasapeliä, maaliero 15-5).

Lappeenrantalaiset ovat kuuluneet viime vuosien ajan Kakkosen A-lohkon kärkikastiin ja tähänkin kauteen he ovat lähteneet isoin satsauksin tavoitellen sarjanousua. PEPO:n kone on kuitenkin hieman yskähdellyt viime aikoina. Ensimmäisillä kierroksilla hyvin maaliverkkoja heiluttanut joukkue on nyt hävinnyt kolme viimeistä ottelua: vieraissa FC Viikinkejä ja JIPPO:a vastaan sekä kotona FC Kiffeniä vastaan. Yhden ottelun vähemmän pelannut PEPO on sarjataulukossa keskikastissa jo yhdeksän pistettä sarjakärki MP:stä jääneenä.

PEPO:n maalipörssin kärkisijalta löytyy kolme maalia viimeistellyt laitapuolustaja Jens Harju. Kahden maalin miehiä ovat kapteeni Petteri Rönkkö, laituri Aleksi Ikonen, kookas toppari Alieu Ceesay sekä viime kaudella Kakkosen C-lohkon maalintekijätilaston voittanut kärkimies Paul Obi. Lappeenrantalaisilla on viime aikoina ollut loukkaantumishuolia ja esimerkiksi amerikkalaismaalivahti Craig Hill on ollut sivussa ja joukkueen maalia on vartioinut nuori Miko Sederholm. Joukkue on nyt saanut valmistautua reilun viikon edellisestä ottelusta päävalmentaja Mika Heinon johdolla ja MP:llä on varmasti iso haaste edessä huomenna Kimpisellä, kun tappioista sisuuntunut PEPO haluaa taas voittojen makuun.

MP on yhdeksän sarjakierroksen jälkeen A-lohkossa JIPPO:n lisäksi vielä ilman tappiota ja tätä putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin. Edellinen ottelu Vantaalla päättyi 0-1 -vierasvoittoon, mutta esitys ei ollut mikään häikäisevä ja Sammy Ndjock MP:n maalilla sai tehdä useamman loistotorjunnan, että tärkeät sarjapisteet matkasivat Mikkeliin. Juhannuksen aikaan joukkue sai vetää muutaman päivän henkeä ja ladata akkuja, joten huomenna kentällä nähdään varmasti pirteämpi MP kuin ennen juhannusta VJS:ää vastaan. MP on tehnyt tähän mennessä viisitoista maalia ja maalinteossa on onnistunut kaikkiaan seitsemän pelaajaa. A-lohkon maalipörssin kärki Lucas on viimeistellyt kuudesti, Denis kolmesti, Janne Kuhmonen kahdesti sekä muut neljä ovat maalin miehiä.

MP:n lähtee huomiseen otteluun aikalailla samalla kokoonpanolla kuin edelliseen voitokkaaseen VJS -otteluun. Kapteeni Jiri Haikonen jatkaa vielä sivussa, mutta Denis on taas pelikunnossa ja mukana joukkueessa.

UEFA PRO -valmentajakoulutuksen ulkomaanjaksolla Italiassa ollut Janne Wilkman on taas rivissä mukana ja johtaa joukkueen peliä kentän laidalla. Hän odottaa tiukkaa taistelua huomenna Lappeenrannassa.

– PEPO on ollut meille aina todella kova vastustaja ja tulee olemaan sitä nytkin. Luulen, että tunnetta ja vauhtia tulee tuskin puuttumaan tästä ottelusta.

– Joukkueen terveystilanne on suhteellisen hyvä ja Jiri Haikonen on ainut, joka on varmuudella sivussa, mutta lopullinen Lappeenrantaan matkaava ryhmä ratkeaa vasta  pelipäivänä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 8733 PEPO-MP 2,50 – 3,40 – 2,35 ja Vakio 1:ssä kohde 10.

Ottelu on katsottavissa selostettuna Länsi-Savon verkkosivuilla.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
12. Matti Kohonen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
22. Olli Kilpeläinen
23. Joona Mäenpää
24. Miika Töyräs (mv)
25. Juuso Tarvainen
29. Samuli Kaasalainen
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP niukalla voitolla juhannuksen viettoon


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

VJS ja MP kävivät tiukan taistelun sarjapisteistä Myyrmäessä.

19.6.2019 VJS - MP 0 - 1(0-0)

Maali:
49. Janne Kuhmonen (Joonas Nissinen) 0-1

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Iiro Äijö, Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Filipe Mello, Juuso Liukkonen, Matti Kohonen, Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen (90+3. varoitus), Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Miika Töyräs, Olli Kilpeläinen, Juuso Tarvainen, Samuli Kaasalainen, Niila Forsell

Vaihdot:
76. Filipe Mello <-> Juuso Tarvainen
89. Lucas dos Santos <-> Niila Forsell
90+4. Joonas Nissinen <-> Samuli Kaasalainen

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP matkasi tänään vielä ennen juhannusta Vantaalle, missä Myyrmäen Stadionin muovilla vastaan asettui sarjanousija VJS. Ottelusta muodostui tiukka vääntö, jonka vieraat voittivat niukimmalla mahdollisella erolla, kun pisteet matkasivat Mikkeliin 0-1(0-0) -lukemin.

Molemmat joukkueet olivat pelanneet sunnuntaina, joten ottelu alkoi tunnustellen ja peliä käytiin pääasiassa keskikentällä. MP:llä oli ensimmäisellä puoliajalla pari paikkaa: Janne Kuhmonen laukoi yli ja Juuso Liukkonen pääsi laukomaan hyvästä paikasta Filipe Mellon esityöstä, mutta Lipin laukaus hiukan epäonnistui ja Elis Rintala kotijoukkueen maalilla sai torjuttua tämän yrityksen. Vantaalaisilla oli lukumääräisesti enemmän paikkoja kuin vierailla, kun kerran pallo pyöri maaliviivalla vapaapotkun jälkitilanteessa, Sammy Ndjock torjui Charles Katashiran laukauksen kulmapotkuksi ja Eetu Puro laukoi yli. Tauon viettoon mentiin keräämään voimia maalittomissa lukemissa.

Puoliajalla MP:n kopissa käytiin pelaamista tarkasti läpi ja vieraat tulivatkin hyvin peliin mukaan heti tauon jälkeen. Heti alkuun Mellon ja Iiro Äijön laukaukset menivät hiukan ohi, mutta 49. peliminuutilla MP iski avausmaalin näyttävän hyökkäyksen päätteeksi. Matti Kohonen pelasi pallon vasempaan laitaan, missä Joonas Nissinen kuljetti eteenpäin ja pelasi poikittain Janne Kuhmoselle, joka otti yhden kosketuksen ja laukoi vastustamattomasti vasurillaan, 0-1. Muutama minuutti myöhemmin Kuhmosella oli mahdollisuus tuplata MP:n johto, mutta Rintala torjui ensimmäisen yrityksen ja toisen pelasti puolustus maaliviivalta. Kotijoukkueellakin oli muutama maukas maalipaikka, mutta Sammy Ndjock MP:n maalille teki useamman loistotorjunnan. Hän mm. torjui Marko Kolsin laukauksen, Niko Strengellin vapaapotkun, Said Admed Ahmedin puskun kulmapotkusta ja nyrkkeili useamman erikoistilanteen väljemmille vesille. Varsinkin viimeiset kymmenen minuuttia ottelusta MP puolusti syvällä ja kotijoukkue vyörytti hyökkäyksiä kohti Sammy Ndjockin vartioimaa maalia, mutta MP puolusti uhrautuvasti ja esti kotijoukkueen maalin syntymisen. Ottelun viime sekunneilla VJS sai vielä kulmapotkun, jonka jälkeen pallo jäi pyörimään maalin eteen, mutta MP selvisi tästäkin ja lopulta reilun 95 minuutin pelaamisen jälkeen Joonas Salminen vihelsi taistelun päättyneeksi. Näin MP palasi taas voittojen tielle harmittavan JäPS -tasapelin jälkeen ja jatkaa A-lohkon kärkipaikalla ilman tappioita.

Päävalmentaja Janne Wilkmania vielä tässä ottelussa tuurannut Ozeias Graciano oli todella tyytyväinen voittoon ja joukkueensa taisteluun.

- Tämä oli todellinen taisteluvoitto! Koko joukkue teki tänään esimerkillisesti töitä, vaikka sunnuntain peli painoi varmasti vielä jaloissa.

- Täältä lähdettiin voittoa hakemaan ja se me saatiin. Välillä meidän pelissä oli ihan hyviä vaiheita, mutta varsinkin lopussa olimme aika puolustuskannalla, mutta koko porukka teki valtavasti töitä voiton eteen.

- Tämä oli koko joukkueen voitto, mutta kyllä Sammy teki tänään useamman loistotorjunnan ja antoi meille mahdollisuuden voittaa. Olisimmehan tämän pelin voinut ratkaista aikaisemmin, mutta tänäänkin maalinteon kanssa oli haasteita.

- Tästä on nyt hyvää lähteä muutaman päivän juhannusvapaalle ja sitten ajatukset suunnataan ensi tiistain peliin.

MP pelaa seuraavan kerran ensi tiistaina, kun joukkue matkaa Lappeenrantaan, missä Kimpisellä vastaan asettuu kauden alakanttiin aloittanut PEPO.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

Ottelun maali ja pari #33 Sammyn torjuntaa löytyvät tästä:

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Huomenna taas pelataan, Vantaalla vastassa VJS


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: ke 19.6. klo 18.30 VJS-MP Myyrmäen Stadion, Vantaa

Huomenna keskiviikkona MP pelaa taas, kun bussi suunnataan Vantaalle, missä Myyrmäen Stadion muovilla vastaan asettuu sarjanousija VJS. Joukkueet ovat edellisen kerran kohdanneet kaudella 2012, jolloin MP voitti PK-35/VJS:n yhdistelmäjoukkueen kaikissa kolmessa ottelussa.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta yksi ja kymmenen. Vantaalaiset ovat keränneet pelaamissaan kahdeksassa ottelussa 6 pistettä (voitto, 3 tasapeliä ja 4 tappiota, maaliero 12-17), kun taas MP:llä on 16 pistettä (4 voittoa ja 4 tasapeliä, maaliero 14-5).

VJS on vahva kasvattajaseura ja yksi Suomen suurimmista jalkapalloseuroista. Seura nousi parissa kaudessa Nelosesta Kakkoseen ja viime kaudella vantaalaiset voittivat Suomen Regions’ Cupin, jonka johdosta he pääsivät mukaan Suomen Cupin neljännesvälierään, jossa tuore liigajoukkue KPV oli maalein 0-3 parempi. Vantaalaisten ehdoton ykköstähti on keskikenttäpelaaja Marko Kolsi, joka on pelannut Suomen lisäksi ammattilaisena Hollannissa sekä Sloveniassa. Ville Vepsäläisen valmentaman VJS:n avainpelaajiin kuuluu myös vikkelä laituri Vili Lankinen, Veikkausliigassakin pelannut toppari Ahmed Said Ahmed sekä tällä kaudella jo viisi maalia iskenyt Liridon Islami.

Vantaalaiset aloittivat sarjan hyvin, kun avauskierroksella kaatui Klubi 04 vieraissa 3-5 ja sen jälkeen pelattiin tasan JIPPO:a ja Reipasta vastaan. Seuraavat viisi ottelua on sitten mennyt mollivoittoisimmissa tunnelmissa. Ainoastaan toissa kierroksella he nousivat loppuhetkillä vajaalla tasoihin kotiottelussa Pallo-Kissoja vastaan. Toissa päivänä sunnuntaina Viikingit iski neljästi ja piti kaikki sarjapisteet Vuosaaressa 4-0 -lukemin. Nyt sarjanousija lähtee varmasti kääntämään kurssiaan kotiyleisön edessä ja MP saa olla tarkkana.

MP:n tappioton putki sai sunnuntaina jatkoa, kun Urskissa pisteet jaettiin JäPS:n kanssa 2-2 -lukemin. Tasapeli oli jo kolmas peräkkäinen kotiotteluissa. Edellisessä vierasottelussa Reipas kaatui 1-3 ja silloin MP:n esitys oli huomattavasti parempi kuin kotiotteluissa. MP on ollut vierasotteluissa lohkon eliittiä ja tätä trendiä lähdetään jatkamaan myös huomenna Vantaalla. Takin napit pitää kuitenkin pysyä tiukasti kiinni, oma peli pitää saada taas pyörimään ja maalipaikoissa pitää olla terävänä. MP on tehnyt tähän mennessä neljätoista maalia ja maalinteossa on onnistunut kaikkiaan seitsemän pelaajaa. Lucas on viimeistellyt kuudesti, Denis kolmesti ja muut viisi ovat maalin miehiä.

MP:n kokoonpano on hyvin pitkälti sama kuin mikä on ollut aikaisemmissakin otteluissa. Sunnuntain ottelussa kolhuja saanut Denis sekä kapteeni Jiri Haikonen ovat sivussa.

Vielä tässä ottelussa päävalmentaja Janne Wilkmania tuuraava Ozeias Graciano odottaa omiltaan tason nostoa sunnuntaisesta JäPS -ottelusta.

– Onneksi päästään jo huomenna pelaamaan ja näyttämään, mitä me oikeasti osaamme. JäPS -peli oli meiltä heikko. Pitkässä sarjassa tulee välillä tällaisia ohi pelejä, mutta nyt meillä on taas loistava mahdollisuus palata voittojen tielle.

– Syöttöpeliin ja viimeisiin ratkaisuihin meidän pitää saada parannusta sekä maalipaikoissa meidän pitää olla terävämpiä.

Kotijoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 1510 VJS-MP 3,70 – 4,10 – 1,65 ja Vakio Grand Prix 2:ssä kohde 9.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
12. Matti Kohonen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
22. Olli Kilpeläinen
23. Joona Mäenpää
24. Miika Töyräs (mv)
25. Juuso Tarvainen
29. Samuli Kaasalainen
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell


eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP ja JäPS tasapeliin


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

#10 Denis siirtää MP:n 1-0 -johtoon (Kuva: Pietu´s Photo)

16.6.2019 MP - JäPS 2 - 2(1-1)

Maalit:
6. Denis Lima de Assis (Vincent Bikana) 1-0
17. Tuure Nummi 1-1
56. Nummi 1-2
79. Lucas dos Santos rp. 2-2

MP:n kokoonpano:
Miika Töyräs, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Lucas dos Santos (90+2. varoitus), Filipe Mello, Denis Lima de Assis (90+2. varoitus), Matti Kohonen, Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Joona Mäenpää (64. varoitus), Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Sammy Ndjock, Iiro Äijö, Juuso Liukkonen, Olli Kilpeläinen, Juuso Tarvainen, Samuli Kaasalainen, Niila Forsell

Vaihdot:
57. Janne Kuhmonen <-> Samuli Kaasalainen
67. Joonas Nissinen <-> Juuso Liukkonen
85. Joona Mäenpää <-> Iiro Äijö

MP:n paras pelaaja: (palkitaan Dagens Restaurant Cornerin lahjakortilla)
Miika Töyräs

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Lucas dos Santos
JäPS: Tuure Nummi

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP jatkoi tänään Kakkosen otteluitaan Urskin nihkeällä nurmella, missä vastaan asettui kauden heikosti aloittanut JäPS Järvenpäästä. Ottelu ei noussut miksikään klassikoksi ja varsinkin kotijoukkueen esitys jätti toivomisen varaa. Lopulta sarjapisteet tasattiin 2-2(1-1) -lukemin.

MP aloitti ottelun suhteellisen pirteästi ja toisella peliminuutilla Denis pääsi puolittaiseen maalipaikkaan, mutta järvenpääläisten puolustus blokkasi brassin yrityksen. Muutama minuutti myöhemmin nähtiin ottelun avausmaali, kun Vincent Bikana löysi pitkällä syötöllään Deniksen, joka karkasi vieraiden puolustuksen ja tällä kertaa viimeisteli varmasti ohi vastaan tulleen Altti Mäkisen, 1-0. Tämän jälkeen vierailla oli omat paikkansa, mutta MP:n maalilla pelannut Miika Töyräs torjui Justus Kauppisen ja Valtteri Karlssonin yritykset. 17. peliminuutilla vieraat tulivat tasoihin, kun kulmapotkun jälkeen pallo pelattiin keskikentältä takaisin maalille, Tuure Nummi karkasi paitsion rajamailta ja viimeisteli tolpan kautta tasoituksen, 1-1. Kotijoukkueen parhaat maalipaikat osuivat Filipe Mellolle ja Joonas Nissiselle. Mellon kaukolaukaus meni niukasti ohi ja Nissisellä oli parikin paikkaa, mutta Mäkinen vieraiden maalilla torjui nämä yritykset. Vieraiden Jesse Sundström laukoi yli ja maalitykki Kron Rexhepin laukauksen Töyräs torjui. Juuri ennen taukoa järvenpääläisten Samuli Laitinen pääsi laukomaan vastapalloon noin 35 metristä, mutta Töyräs nyrkkeili tämän laukauksen kulmapotkuksi. Tauon viettoon mentiin 1-1 –tasalukemissa.

Toiselle puoliajalle MP tuli paremmalla jalalla ja aktiivisemmin. Alussa Lucas pääsi puskemaan, mutta tämä pusku meni reilusti ohi. Vieraiden Hedi Khayatilla oli hyvä laukaisupaikka, mutta kova laukaus meni reilusti yli. Reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen nähtiin molemmissa päissä maalipaikka, kun ensiksi Denis oli karata, mutta pallo karkasi vastaan tulleelle Mäkiselle. Vieraat hyökkäsivät nopeasti oikeasta laidasta ja Khayat syötti Tuure Nummelle, joka laukoi toistamiseen tarkasti takatolpan juureen ja peli oli 1-2. Tappioasemassa MP esitti päivän parasta peliään. Denis pääsi toistamiseen läpi, mutta tällä kertaa Mäkinen torjui yrityksen ja paluupallon Lucaksen laukauksen selvitti muu puolustus. MP muutti ryhmitystään hyökkäävämmäksi ja pelin painopiste olikin selvästi vieraiden kenttäpäädyssä. Pallo pyöri useamman kerran maaliviivan tuntumassa ja osui kerran myös ylärimaan vapaapotkun jälkitilanteessa. Deniksellä oli myös hyvä puskupaikka Lucaksen keskityksestä, mutta Mäkinen vieraiden maalilla oli mies paikallaan ja torjui tämän puskun. Vieraiden alakerta blokkasi myös vaihdosta tulleen Samuli Kaasalaisen laukauksen, mutta reilu kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa järvenpääläisten alakerta joutui käyttämään vääriä otteita Gaasan pysäyttämiseen ja ottelun todella epävarmasti tuominnut Kari Vantola vihelsi MP:lle rankkarin, jonka Lucas laukoi varmasti verkkoon, 2-2. MP ei tyytynyt tasapeliin, vaan haki riskillä voittomaalia ja muutaman kerran saatiin luotua vaarallinen tilanne Mäkisen maalille, mutta verkkoon asti palloa ei kuitenkaan enää saatu. Loppuhetkillä ottelu oli karata Vantolan näpeistä, mutta onneksi pelaajat malttoivat mielensä. Lopulta reilun viiden minuutin lisäajan jälkeen Vantola vihelsi pelin päättyneeksi ja pisteet jaettiin 2-2 -lukemin. Näin MP jatkaa 8 sarjakierroksen jälkeen todella tasaisin Kakkosen A-lohkon kärkipaikalla tasapistein tänään VJS:n murjoneen Viikinkien kanssa.

Päävalmentaja Janne Wilkmania tänään tuurannut valmentaja Ozeias Graciano oli tyytyväinen siihen, että joukkue nousi tappioasemasta tasoihin, mutta paljon muuta positiivista kahden tehdyn maalin lisäksi hän ei löytänyt omiensa tämän päiväisestä esityksestä.

- Emme tänään pelanneet niin kuin osaamme ja puhuimme ennen peliä. Toisella puoliajalla olimme vähän aktiivisempia ja prässäsimme ylempää.

- Nyt käydään tämä peli huolella läpi ja onneksi meillä on jo uusi mahdollisuus keskiviikkona Vantaalla.

Vieraiden näkemys ottelusta löytyy täältäPietu´s Photon kuvia ottelusta täältä ja Rahikaisen Mikon kuvia täältä.

MP jatkaa otteluitaan jo keskiviikkona, kun joukkue matkaa sarjanousija VJS:n vieraaksi Vantaalle ja siellä on hyvä mahdollisuus palata taas voittojen tielle.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

Ottelun maalit löytyvät tästä:

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: JäPS saapuu huomenna vieraaksi Urskiin


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: sunnuntai 16.6. klo 18.30 MP-JäPS, Järvenpää Urskissa
otteluisäntä: Savon Talohoito Oy
ottelupallot: Savilahden Auto Oy

Huomenna sunnuntaina MP pelaa Kakkosen A-lohkon kahdeksannen kierroksen ottelun, kun JäPS Järvenpäästä saapuu vieraaksi Urskiin. Viime kaudella MP vei pisteet järvenpääläisiä vastaan 4-1, kun Urskissa pelattiin tasan ja Järvenpäässä MP voitti.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta yksi ja yksitoista. Seitsemän pelin jälkeen JäPS:llä on kasassa 5 pistettä (voitto, 2 tasapeliä ja 4 tappiota, maaliero 7-13), kun taas MP:llä on 15 pistettä (4 voittoa ja 3 tasapeliä, maaliero 12-3).

Tämän kauden lohkon kärkisijoille povatut järvenpääläiset ovat aloittaneet kauden nihkeästi. Vaikka tulokset ovat olleet heikkoja, niin JäPS:llä on todella laadukas joukkue ja heiltä löytyy leveyttä myös penkiltä. Toivotaan, että vielä huomenna järvenpääläisten peli ei ole parhaassa terässä. Viime kaudella JäPS:n pelit olivat todella maalirikkaita, sillä järvenpääläiset tekivät kaikista Kakkosen joukkueista eniten maaleja, mutta vastapainoksi myös omassa päässäkin kolisi aikalailla. Todella tasaisessa Kakkosen A-lohkossa JäPS ylsi kakkossijalle asti, vain kaksi pistettä sarjan voittaneen MYPA:n perässä. Tämä kausi on alkanut sunnuntain vierailta vaisusti, sillä JäPS on seitsemän kierroksen jälkeen sarjassa vasta viimeistä edellisenä viidellä pisteellä. Nämä pisteet ovat tulleet kotivoitosta VJS:ää vastaan sekä tasapeleistä NJS:ää ja JIPPO:a vastaan. Osku Partosen valmentaman joukkueen yksi alkukauden onnistujista on ollut isokokoinen hyökkääjä Kron Rexhepi, joka on tehnyt joukkueen seitsemästä maalista neljä. Joukkueesta löytyy Rexhepin lisäksi useita Kakkosen tasolle loistavia pelimiehiä, kuten viime kaudella 13 maalia tehnyt Tuure Nummi, liigakokemustakin omaava laitapuolustaja Atte Hoivala sekä laitakiiturit Justus Kauppinen ja Hedi Khayat.

MP palasi edellisessä ottelussa voittokantaan, kun kolmen tasapelin jälkeen Reipas kaatui Lahdessa 1-3(0-1). Esitys Lahdessa oli suhteellisen hyvä, mutta edelleen oli ongelmia maalipaikkojen hyödyntämisen suhteen. Maalipaikkoja pystytään luomaan hyvin, mutta viimeistelyssä on edelleen toivomisen varaa. MP on tehnyt tähän mennessä kaksitoista maalia ja maalinteossa on onnistunut kaikkiaan seitsemän pelaajaa. Lucas on viimeistelly viidesti, Denis kahdesti ja muut viisi ovat maalin miehiä. Huomenna pitää asenne ja yritys olla taas tapissa, sillä vieraat eivät ole niin huono joukkue kuin sarjataulukko näyttää.

MP:n lähtee huomiseen otteluun aikalailla samalla kokoonpanolla kuin edelliseen voitokkaaseen Reipas -otteluun. Kapteeni Jiri Haikonen jatkaa edelleen sivussa, mutta Reetu Räsänen on taas pelikunnossa. Päävalmentaja Janne Wilkman on kaksi seuraava ottelua poissa penkin päästä, kun hän on UEFA PRO -valmentajakoulutuksen ulkomaanjaksolla Italiassa ja valmennusvastuussa on Ozeias Graciano.

Valmentaja Ozeias Graciano odottaa tiukkaa kamppailua sarjapisteistä huomenna Urskissa.

– Ottelut JäPS:iä vastaan ovat perinteisesti olleet vauhdikkaita sekä kovaa taistelua. Uskon, että sama tahti jatkuu myös huomenna!

– Meidän pitää olla alusta asti hereillä ja pysyä pelisuunnitelmassamme. Peli tulee varmasti olemaan tiukka, mutta luotan täysin joukkueeseen ja uskon, että pysymme voittojen tiellä, jos ja kun pelaamme omalla tasollamme.

Järvenpääläisten ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 1299 MP-JäPS 1,45 – 4,50 – 4,75  ja Vakio 1:ssä kohde 6.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
12. Matti Kohonen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
22. Olli Kilpeläinen
23. Joona Mäenpää
24. Miika Töyräs (mv)
25. Juuso Tarvainen
29. Samuli Kaasalainen
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP palasi voittokantaan Lahdessa


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

Reipas ja MP kohtasivat aurinkoisessa Kisapuistossa.

9.6.2019 Reipas - MP 1 - 3(0-1)

Maalit:
37. Lucas dos Santos (Denis Lima de Assis) 0-1
89. Janne Kuhmonen (Juuso Liukkonen) 0-2
90. Teemu Toukonen 1-2
90+6. Lucas rp. 1-3

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Iiro Äijö (47. varoitus), Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Filipe Mello, Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Joona Mäenpää, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Miika Töyräs, Juuso Liukkonen, Joonas Kimari, Olli Kilpeläinen, Juuso Tarvainen, Samuli Kaasalainen, Niila Forsell

Vaihdot:
71. Janne Kuhmonen <-> Samuli Kaasalainen
85. Denis <-> Juuso Liukkonen
90. Janne Kuhmonen <-> Juuso Tarvainen

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Vuosia oli vierinyt lähes 30, kun MP ja Reipas olivat edellisen kerran kohdanneet. Tänään aurinkoisessa Lahden Kisapuistossa nämä legendaariset joukkueet kohtasivat Kakkosen A-lohkon vauhdikkaassa ottelussa. Lohkon piikkipaikalta lähteneet vieraat olivat ottelussa hallitsevampi osapuoli ja sarjapisteet tulivat MP:n mukana Mikkeliin 1-3(0-1) -lukemin.

MP aloitti ottelun pirteästi ja joukkueesta näki, että Lahteen on tultu hakemaan voittoa kolmen tasapelin jälkeen. Ensimmäinen vaarallinen tilanne tuli kuitenkin kotijoukkueelle, kun Janne Hahl pääsi laukomaan, mutta maajoukkuekomennukselta palannut Sammy Ndjock sai juuri ja juuri poimittua pallon käsiinsä. Tämän jälkeen pelin painopiste oli selvästi kotijoukkueen kenttäpäädyssä ja Reippaan maalivahti Juha Tuomi oli aika työllistetty. 10. peliminuutilla Denis laukoi tolppaan ja tämän jälkeen maalintekoa pääsivät yrittämään Joona Mäenpää, Joonas Nissinen sekä Janne Kuhmonen, mutta Tuomi hoiti nämä tilanteet varmasti. Kesken MP:n painostuksen kerran Reipas pääsi hyökkäämään vaarallisesti vastaan, mutta Roni Rinne laukoi takatolpan ohi. 37. peliminuutilla nähtiin ottelun hieno avausmaali, kun MP hyökkäsi vasemmasta laidasta. Antti-Ville Räisänen pelasi Matti Kohosen vauhtiin ja Midi eteni kohti päätyä keskityspaikkaan. Denis pudotti tämän tarkan keskityksen Lucakselle, joka laukoi kauden neljännellä maalillaan MP:n ansaitusti johtoon. Vielä ennen taukoa MP:llä oli mahdollisuus tuplata johto, mutta Tuomi torjui Deniksen yrityksen ja näin tauon viettoon mentiin 0-1 -lukemissa.

Toisella puoliajalla kotijoukkue sai tuulen selkänsä taakse ja se auttoi heitä paremmin peliin mukaan, mutta mitään kovin vaarallista he eivät kuitenkaan saaneet luotua Ndjockin vartioimalle MP -maalille. Yhden hässäkän jälkeen MP:n puolustuksen perusta, Vincent Bikana, blokkasi Reippaan yrityksen kulmapotkuksi, mutta muuten pallo pysyi kaukana vaaralliselta maalitekosektorilta. MP hyökkäsi harvemmin kuin ensimmäisellä puoliajalla, mutta nyt oli kuitenkin useampi laadukas paikka kasvattaa johtoa. Välillä tuntui, että kotijoukkueen maali on noiduttu, kun pallo ei meinannut millään sinne mennä. Janne Kuhmosella oli parikin loistavaa tilaisuutta maalintekoon, mutta toisen kotijoukkueen puolustus esti maaliviivalta ja toinen yritys meni niukasti ohi. Lucaksen yrityksen Tuomi taas poimi varmasti. Juuri ennen täyttä aikaa pallo lopulta saatiin maaliin, kun Juuso Liukkonen teki esityön ja Kuhmonen laukoi pallon tarkasti takatolpan juureen, 0-2. Tämän jälkeen MP:n ote hetkeksi hiukan herpaantui ja Reippaan kokenut maalitykki Teemu Toukonen laukoi yläriman kautta kavennusosuman, 1-2. Kotijoukkue yritti kovasti hakea tasoitusosumaa, mutta mitään vaarallista he eivät saaneet enää luotua ja loppuhetkillä Samuli Kaasalainen hassutti Reippaan puolustajan, joka kaatoi Gaasan rankkarialueella ja tästä tuomittiin MP:n kauden ensimmäinen pilkku. Lucas laukoi tämän vuoren varmasti maalin ja loppulukemiksi 1-3. Näin kolmen tasapelin jälkeen MP palasi voittojen tielle ja jatkaa Kakkosen A-lohkon kärkipaikalla.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli taistelun tauottua tyytyväinen.

- Varsinkin ensimmäinen puoliaika oli meiltä vahvaa tekemistä ja pyöritimme peliä hyvin. Paine oli pääsääntöisesti kotijoukkueen päädyssä ja saimme tehtyä näyttävän maalin hienon kuvion päätteeksi.

- Toisella puoliajalla myötätuuli avitti hieman lahtelaisia ja me ei saatu ihan samanlaista hallintaa aikaan.

- Tämä oli tiukka taistelu, vaikka paremmasta joukkueesta ei missään vaiheessa ollut epäselvyyttä. Reipas tuli kovalla asenteella ja heiltä löytyi hyvin yritystä.

- Tämä oli hyvä koko joukkueen esitys! Otettiin tärkeät kolme pistettä kolmen harmittavan tasapelin jälkeen ja tästä on hyvä jatkaa, kun saamme vielä pitkästä aikaa alle hyvän harjoitteluviikon, kun ottelutahti hieman rauhoittuu.

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP jatkaa otteluitaan viikon päästä sunnuntaina, kun kauden nihkeästi aloittanut JäPS saapuu vieraaksi Urskiin.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

Ottelun maalit löytyvät tästä:

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Huomenna Kisapuistossa vastassa legendaarinen Reipas


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

MP:n Kakkosen A-lohkon ottelut jatkuvat huomenna Lahdessa, missä Kisapuiston muovilla vastaan asettuu legendaarinen vastustaja vuosien takaa, Reipas. Siitä kun joukkueet ovat edellisen kerran kohdanneet on vierähtänyt vuosia, sillä tämä tapahtui kaudella 1991 Veikkausliigassa.

Joukkueet löytyvät todella tasaisen Kakkosen A-lohkon sarjataulukon sijoilta yksi ja seitsemän. Lahtelaisilla on kuuden pelatun ottelun jälkeen 9 pistettä (2 voittoa, 3 tasapeliä ja tappio, maaliero 10-9) ja MP:llä lohkon keulilla pisteitä on 12 (3 voittoa ja 3 tasapeliä, maaliero 9-2).

1891 perustettu perinteikäs seura, Reipas, teki viime kaudella vakuuttavaa tulosta Kolmosessa ja he eivät hävinneet otteluakaan. Ainoana kauneusvirheenä oli yksi tasapeli ja maaleja joukkue teki 22 ottelussa huimat 114. Hyvät otteet ovat jatkuneet myös Kakkosessa, sillä viime kierroksella tuli ensimmäinen tappio, kun JIPPO oli Joensuussa parempi maalein 2-0(1-0). Lahtelaisten avainpelaajiin kuuluvat mm. FC Lahden paidassa pelanneet keskikenttäpelaaja Riku Heini sekä maalivahti Juha Tuomi. Joukkueen riveistä löytyy myös viime kaudella MP:tä edustaneet Onuray Köse ja Eero Karjalainen. Reippaalla on yhteistyösopimus Veikkausliigan FC Lahden kanssa, joten sunnuntaina MP:llä saattaa olla vastassa myös FC Lahden sopimuspelaajia. Reippaan maalintekijätilaston kärjestä löytyy kolmella maalilla nuori Pyry Lampinen sekä kokenut Teemu Toukonen.

Kauden kolmella voitolla aloittanut MP on nyt kolmessa edellisessä ottelussa jäänyt tasapeliin (JIPPO, Klubi 04 ja Sudet). Varsinkin edellinen ottelu Urskissa Susia vastaan olisi pitänyt voittaa. Vaikka MP:n esitys tiistaina oli heikko, niin maalipaikat olisivat riittäneet reiluun voittoon, jos viimeistely olisi vaan toiminut. Huomenna vastassa on aivan eri tason joukkue ja tiistain esityksellä edessä on kauden ensimmäinen tappio. MP on tehnyt tähän mennessä yhdeksän maalia ja maalinteossa on onnistunut kaikkiaan kuusi pelaajaa. Lucas on viimeistelly kolmesti, Denis kahdesti ja muut neljä ovat maalin miehiä.

MP lähtee otteluun hyvin pitkälti samalla joukkueella kuin edelliseen Sudet -otteluun. Maalivahtiosastolle tulee muutos, sillä Sammy Ndjock palasi jo maajoukkuekomennukselta takaisin. Varamaalivahtina alkukauden toiminut Tuomo Hiltunen loukkasi jalkaansa viikolla farmijoukkue SavU:n riveissä ja hän on sivussa eli maalivahtina kaksikkona on Ndjock-Töyräs.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa omiltaan parempaa esitystä kuin tiistaina Susia vastaan.

– Edellisen ottelun pettymys on käsitelty ja sunnuntaina on uusi mahdollisuus palata voittojen tielle. Joukkueessa vallitsee tällä hetkellä sellainen henki ja voittamisen nälkä että tällaiset tulokset pistävät meidät tekemään entistä enemmän töitä yhteisen tavoitteen eteen. Pitkällä kaudella tulee välillä tuloksellisesti kompastumisia, mutta töitä on vaan jatkettava määrätietoisesti ja uskottava omaan tekemiseen.

– Sammy palasi maajoukkuetehtävistä suunniteltua aiemmin ja on joukkueen vahvuudessa jo tulevassa ottelussa. Miika jatkaa sovitusti joukkueessamme heinäkuun alkuun saakka. Jiri Haikonen on aloittanut kevyesti harjoittelemaan, mutta tämä ottelu tulee vielä liian nopeasti.

Kotijoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 3855 Reipas-MP 3,60 – 3,90 – 1,70  ja Vakio 1:ssä kohde 5.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
12. Matti Kohonen
14. Joonas Kimari
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
23. Joona Mäenpää
24. Miika Töyräs (mv)
25. Juuso Tarvainen
29. Samuli Kaasalainen
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

EDUSTUS: VIP -otteluun neljä viikkoa – hanki lippusi nyt!


 

Mikkelin Palloilijat järjestää VIP -ottelun paikallispelin yhteydessä torstaina 4.7.2019. MP myy otteluun VIP -lippuja yksityisille ja yrityksille. VIP -teltalla pääset verkostoitumaan, nauttimaan hyvästä ruuasta ja seurasta sekä kylmistä virvokkeista.

VIP -lippu sisältää seuraavaa:
• Sisäänpääsy otteluun
• VIP -teltta ottelunäkyvyydellä
Vinon grillibuffa, 2 x juomalippu sekä kahvi ja jälkkäri
• Otteluennakko
VIP -teltta avautuu klo 17.45 ja palvelee vieraita ottelun loppuvihellykseen asti.

Hinnat:
• VIP -lippu 49 € / kpl
• yli 5 VIP -lippua 45 € / kpl
Ota yhteyttä Juusoon tai Robaan ja varmista lippusi taisteluun kaupungin herruudesta! (Lippuja rajoitettu määrä.)

Yhdessä pareMPi

Futisterveisin,
Juuso & Roba

Juuso Kangaskorpi
040 585 9885
juuso.kangaskorpi(at)go-on.fi

Mika Roivas
044 978 7338
mika.roivas(at)mikkelinpalloilijat.fi

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP jäi tasapeliin Susia vastaan


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

MP ja Sudet tasasivat pisteet Urskissa (kuva: Pietu´s Photo).

4.6.2019 MP – Sudet 1 – 1(1-0)

Maalit:
35. Lucas dos Santos (Joonas Nissinen) 1-0
82. Niko Nakari 1-1

MP:n kokoonpano:
Miika Töyräs, Reetu Räsänen (87. varoitus), Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Joona Mäenpää, Juuso Tarvainen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Filipe Mello,  Juuso Liukkonen, Tomi Janhunen, Joonas Kimari, Samuli Kaasalainen

Vaihdot:
67. Denis Lima de Assis <-> Juuso Liukkonen
67. Lucas dos Santos <-> Iiro Äijö
76. Joonas Nissinen <-> Samuli Kaasalainen

MP:n paras pelaaja: (palkitaan Dagens Restaurant Cornerin lahjakortilla)
Lucas dos Santos

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Joonas Nissinen
Sudet: Niko Nakari

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP jatkoi Kakkosen A-lohkon otteluitaan tänään tiistaina Urskissa, missä vastaan asettui Sudet Kouvolasta. Ottelu meni vieraiden käsikirjoituksen mukaan, sillä tehoton kotijoukkue ei saanut paikoistaan kuin yhden maalin ja lopussa vieraat tulivat vielä tasoihin, joten pisteet jaettiin 1-1(1-0) -lukemin.

Ottelun kulku oli alusta asti selvä; vieraat puolustivat urheasti ja MP yritti saada palloa kokeneen Ville Iiskolan selän taakse, mutta suurimmassa osassa tilanteissa kotijoukkueelta puuttui maltti ja MP sortui vääriin ratkaisuihin. Vaikka MP:n syöttöpeli oli suhteellisen heikkoa, niin laukaisupaikkoja ja lähelläpiti -tilanteita pystyttiin luomaan lukuisia. Ville Iiskola hoiti kuitenkin nämä tilanteet varmasti ja torjui mm. useamman Deniksen, Lucaksen ja Janne Kuhmosen yrityksen. Muutaman kerran kouvolalaisten alakerta sai putsattua pallon väljemmille vesille, kun Iiskola oli jo ohitettu. Ainoat vaarat paikat kotijoukkueen maalilla aiheutti muutama erikoistilanne, mutta nämä MP -puolustus Miika Töyräksen johdolla hoiti varmasti. Pelikellon käydessä 35. minuuttia MP hyökkäsi nopeasti vastaan vieraiden vapaapotkun jälkeen. Joonas Nissinen kiisi vauhdikkaasti vasempaa laitaa ja muutamakin vieraiden mies yritti kaataa Nisua, joka rynni aina päätyyn asti ja lähetti tarkan keskityksen maalille, missä Lucas puski pallon vastustamattomasti ohi Iiskolan verkkoon, 1-0. Vielä ennen taukoa MP:llä oli useampikin maalintekoyritys, mutta Denis ja Kuhmonen laukoivat yli ja Iiskola koppasi juuri ennen taukoa Deniksen puskun. Tauon viettoon mentiin MP:n maalin johdossa.

Toisen puoliajan alku oli kotijoukkueelta todella heikkoa tekemistä ja vieraatkin pääsivät paremmin peliin mukaan. Noin vartin pelaamisen jälkeen MP sai vähän paremmin juonesta kiinni ja Iiskolan vartioimalla maalilla nähtiin useampi maalipaikka. Iiskola torjui Deniksen puskun, vieraiden alakerta blokkasi Nissisen laukauksen kulmaksi ja Kuhmonen laukoi hienon kuvion päätteeksi ylärimaan. Kesken kotijoukkueen painostuksen aina vaarallinen Niko Nakari pääsi puolittaiseen maalipaikkaan, mutta maalitykin laukaus suuntautui tällä kertaa päin Miika Töyrästä. MP haki lisää vauhtia peliinsä vaihdoilla ja vaihdot piristivätkin kotijoukkueen peliä, mutta maaleja ei saatu hyvistäkään paikoista. Juuso Liukkonen laukoi läpiajon päätteeksi niukasti ohi ja Iiskola torjui sekä Antti-Ville Räisäsen sijoituksen että Samuli Kaasalaisen kovan laukauksen. Niinhän siinä sitten kävi, kuten jalkapallossa usein käy, että jos et itse tee maalia, niin kaveri sen iskee. Susien Niko Nakari pääsi paitsion rajamailta karkuun keskialueen riiston jälkeen ja Miika Töyräs sai jalkaansa Nakarin laukauksen eteen, mutta pallo meni torjuntayrityksestä huolimatta verkkoon, 1-1. Tasoitusosuman jälkeen MP muutti vielä ryhmitystään hyökkäysvoittoisemmaksi, mutta muutamaa puolittaista maalipaikkaa lukuun ottamatta kotijoukkue ei enää saanut aikaan ja pisteet tasattiin. Näin kolmen voiton jälkeen MP on pelannut jo kolmesti tasan, mutta siitä huolimatta joukkue jatkaa todella tasaisen A-lohkon kärkipaikalla.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli todella pettynyt tasapeliin päättyneen pelin jälkeen.

– Kyllähän tämä tulos on katastrofi! Tämä oli meiltä heikko esitys, mutta siitä huolimatta meillä oli täysi mahdollisuus voittoon.

– Jalkapallo on vaan ihmeellistä, että jos et omista paikoista tee maalia, niin kaveri yleensä tekee.

– Tällaiset pelit pitää vaan pystyä voittomaan, jos ja kun halutaan mennä eteenpäin.

– Nyt tämä peli pitää käydä huolella läpi, mutta onneksi sunnuntaina on taas uusi mahdollisuus.

Pietu´s Photon kuvia ottelusta löytyy täältä ja UrheiluSuomi.comin kuvia täältä.

MP jatkaa otteluitaan tulevana sunnuntaina, kun joukkue matkaa Lahteen, missä Kisapuistossa vastaan asettuu sarjan hyvin aloittanut nousijajoukkue Reipas.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: Kärkikamppailu päättyi maalittomaan tasapeliin


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

Klubi 04:n maalivahti Tuomas Pöyhönen poimii keskityksen (Kuva: Mikko Rahikainen)

30.5.2019 MP – Klubi 04 0 – 0

MP:n kokoonpano:
Miika Töyräs, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Lucas dos Santos (45. varoitus), Filipe Mello (90+2. varoitus), Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Janne Kuhmonen, Joonas Nissinen, Joona Mäenpää (31. varoitus), Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Juuso Liukkonen, Tomi Janhunen, Joonas Kimari, Juuso Tarvainen, Samuli Kaasalainen

Vaihdot:

MP:n paras pelaaja: (palkitaan Dagens Restaurant Cornerin lahjakortilla)
Vincent Bikana

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Filipe Mello
Klubi 04: Santeri Väänänen

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Helatorstaina Urskin loistavissa olosuhteissa pelattiin Kakkosen A-lohkon kärkikamppailu, missä MP sai vastaansa HJK:n farmijoukkue Klubi 04:n. Ottelu oli samalla perinteinen lasten peli ja paikalla oli Kakkosen tämän kauden ennätysyleisö, 2314 katsojaa. Suurilukuinen yleisö näki vauhdikkaan pelin, mutta maaleja ei ikävä kyllä kotijoukkue hyvistäkään paikoista huolimatta pystynyt kotiyleisölleen tarjoamaan ja näin sarjapisteet jaettiin 0-0 -lukemin.

MP aloitti ottelun todella pirteästi ja peli pyöri vieraiden kenttäpuoliskolla. Ensimmäiseen varttiin MP:llä oli useampikin puolittainen maalipaikka, mutta Lucas ja Joonas Nissinen laukoivat niukasti Tuomas Pöyhösen vartioiman maalin ohi ja Janne Kuhmosen laukauksen vieraiden alakerta blokkasi. Vierailta Julius Tauriainen oli ainut pelaaja, joka vähän aiheutti sydämen tykytyksiä kotijoukkueen kannattajille, mutta Miika Töyräksen vartioimaa maalia kohti hänkään ei saanut lauottua. Kotijoukkueen paras maalipaikka oli Denikselle, joka pääsi 22. peliminuutilla puolittain läpi vieraiden harhasyötön jälkeen, mutta Deniksen yritys meni takatolppaa nuolien ohi. Mitä lähemmäksi puoliaikaa peli eteni, niin vieraatkin pääsivät paremmin peliin mukaan, mutta mitään kovin vaarallista he eivät saaneet aikaan Työräksen vartioimalle MP -maalille. MP:kään ei päässyt parhaille maalintekosektoreille ja Klubin alakerta blokkasi Lucaksen sekä Janne Kuhmosen laukaukset. Tauon viettoon mentiin maalittomissa lukemissa.

Toisen puoliajan alku oli tasaista vääntöä ja kumpikaan joukkue ei päässyt maalipaikkoihin. Vartin pelin jälkeen kotijoukkueella oli pari puolittaista paikkaa, mutta Lucas laukoi ohi ja vieraiden alakerta siivosi pallon maalin edessä Janne Kuhmosen yrityksen jälkeen. Vaihdosta tullut vieraiden maalitykki Olli Tynkkynen ei ihan ylettänyt keskitykseen ja Miika Töyräs kotijoukkueen maalilla sai edelleen olla aika rauhassa. Viimeisellä vartilla molemmilla oli muutama puolittainen mahdollisuus maalintekoon, mutta maaleja ei tänään Urskissa nähty. Tuomas Pöyhönen vieraiden maalilla torjui Lucaksen tulisen laukauksen kulmapotkuksi sekä saman miehen vapaapotkun. Lisäksi Kuhmonen laukoi yli ja vieraiden alakerta blokkasi Lucaksen laukauksen. Vieraiden Santeri Väänänen laukoi kerran suoraan Töyräksen syliin, yhdestä hässäkästä Töyräs taisteli pallon itselleen ja Samuel Tammivuori laukoi kertaalleen pallon sivuverkkoon. Vielä ottelun viimeisillä hetkillä kotijoukkueella oli parikin paikkaa, mutta Denis laukoi pallon riiston jälkeen vähän yli ja ihan viimeisessä vastahyökkäyksessä vieraiden alakerta kaatoi vauhdissa olleen Joonas Nissisen, mutta tästä ei jostain kumman syystä vihelletty vapaapotkua. Näin MP pelasi toisen perättäisen maalittoman tasapelin, mutta MP on edelleen lohkon kärjessä tasapistein yhden ottelun enemmän pelanneen Klubin kanssa, mutta lohkon kärki on tasainen ja taas olisi päästävä voittojen makuun, jotta kärkipaikka pysyy MP:n hallussa.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli todella tyytyväinen ensimmäiseen reiluun pariin kymmeneen minuuttiin, sillä vain maalit jäivät alusta puuttumaan.

– Aloitimme tänään todella vahvasti ja pelasimme kauden parasta peliämme. Siitä jäi vaan palkinto maalien muodossa puuttumaan. Sen jälkeen peli tasoittui, mutta ei vieraat mihinkään kunnon maalipaikkoihin päässeet.

– Tänään oli todella taitava joukkue vastassa, mutta puolustimme hyvin koko joukkueena ja pidimme heidän poissa maalipaikoilta.

– Itsekään ei tänään pystytty luomaan montaa kunnon maalipaikkaa, kun viimeiset syötöt olivat heikkoja tai sitten Klubin topparit blokkasivat hyvin meidän laukauksia. Läheltä ei tänään oikein päästy maalintekoa yrittämään, mutta kauempaa tuli useampia laukauksia.

– Koko joukkue puolusti tänäänkin hyvin, mutta erityisesti meidän keskikentän keskustassa Mello ja Räisänen olivat hyviä.

– Nyt käydään tämä peli läpi videolta ja sitten suunnataan ajatukset jo tiistain Sudet -kamppailuun, joka on varmasti ihan eri tyyppinen ottelu kuin tämä.

Rahikaisen Mikon kuvia ottleusta löytyy täältä.

MP jatkaa otteluitaan tulevana tiistaina, kun Urskiin saapuu vastustajaksi Sudet Kouvolasta.

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: MP ja Klubi 04 kohtaavat kärkikamppailussa Urskissa


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: torstai 30.5. klo 15.00 MP-Klubi 04, Helsinki Urskissa
otteluisäntä: LähiTapiola Savo-Karjala
ottelupallot: Tilipalvelu Toivonen Ky

Pelissä mukana:  EAL-Palvelut OyFressi MikkeliGo OnKiinteistöpysäkkiMcDonald´sMeklaritaloMikkelin LasiasennusMikkelin VesilaitosPorstua sekä Savon Talohoito.

MP:llä on huomenna helatorstaina edessä iso haaste, kun nuorten maajoukkue pelaajia vilisevä HJK:n farmijoukkue Klubi 04 saapuu vieraaksi Urskiin. Ottelu on samalla perinteinen lasten ottelu, jossa on perheen pienimmille järjestetty kaikenlaista ohjelmaa jo tunti ennen pelin alkua eli klo 14 alkaen. Edellisen kerran joukkueet ovat kohdanneet kaudella 2017 ja silloin MP vei pisteet 4-1.

Urskissa pelataan todellinen kärkikamppailu, sillä sarjataulukossa joukkueet ovat tasapistein sijoilla yksi ja kaksi. Helsinkiläiset ovat pelaneet jo viisi ottelua ja pisteitä heillä on kasassa kymmenen (3 voittoa, tasapeli ja tappio, maaliero 13-7). MP:llä on saman verran pisteitä (3 voittoa ja tasapeli, maaliero 8-1), mutta yksi peli vähemmän pelattuna.

Klubi 04 sijoittui viime kaudella Ykkösessä kymmenenneksi ja he putosivat täksi kaudeksi takaisin Kakkoseen. Emoseura on kuitenkin ilmoittanut, että heidän tavoitteenaan on nousta takaisin Ykköseen, sillä pelaaminen Ykkösessä kehittää pelaajia paremmin kuin Kakkosen kamppailut. Viime viikolla HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuon potkut vaikuttavat myös Klubi 04:een, jonka valmentajakaksikko Mikko Mannila ja Mika Väyrynen on nyt ainakin väliaikaisesti nimetty uuden päävalmentaja Toni Koskelan valmennusryhmään. Helsinkiläiset aloittivat kauden kolmella kotiottelulla. Ensimmäisessä tuli 3-5 -yllätystappio sarjanousija VJS:lle, mutta sitten kaatui Viikingit sekä PEPO. Ensimmäisessä vierasottelussa JIPPO:a vastaan kumpikaan ei onnistunut maalinteossa ja pisteet jaettiin 0-0 -lukemin. Maanantaina NJS kaatui Pallokentällä 2-0. Klubi 04:n on ollut lohkon tulivoimaisin joukkue 13 maalillaan, mutta omissakin on soinut jo seitsemän kertaa. Klubin ja koko A-lohkon paras maalintekijä on viiden maalin Olli Tynkkynen, joka viime kaudella iski peräti 40 maalia, kun Lahden Reipas nousi Kakkoseen. Otto Ollikainen ja Julius Tauriainen ovat tehneet kaksi maalia mieheen.

MP:n kolmen ottelun voittoputki (NJS, Viikingit, Kiffen) päättyi viime lauantaina Joensuussa, missä pisteet tasattiin 0-0 -lukemin JIPPO:a vastaan. Nyt MP lähtee hakemaan paluuta voittojen tielle kotoisella Urskin nurmella. Helppoa se ei varmasti tule olemaan, sillä vastassa on nuori, innokas ja pelaava joukkue. MP on tehnyt tähän mennessä kahdeksan maalia ja maalinteossa on onnistunut kuusi pelaajaa. Kahdesti vastustajan maaliverkkoja ovat pöllyttäneet Lucas ja Denis.

MP lähtee tähän viidennen kierroksen otteluunsa täydellä 18 pelaajan ryhmällä. Joukkueen riveistä puuttuu kapteeni Jiri Haikonen, joka loukkasi jalkansa edellisessä ottelussa. Lisäksi juniori-ikäiset pelaajat ovat pelaamassa omia Ykkösen sarjapelejään Espoossa ja Vaasassa.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa vauhdikasta kamppailua Joensuun tasapelin jälkeen.

– Edellisen ottelun tasapeli oli kaikille iso pettymys, mikä osoittaa tämän joukkueen voitonnälän. Tällaisen ottelun jalkeen on hyvä, että seuraavaa ottelua ei tarvitse odottaa koko viikkoa.

– Nyt tulee täysin eri tavalla jalkapalloa lähestyvä joukkue kuin edellisessä ottelussa ja uskon, että on tulossa todella hyvätasoinen ottelu ja kova taisteilu kolmesta pisteestä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 8713 MP-Klubi 04 1,75 – 4,00 – 3,30  ja Vakio Grand Prix 2:ssa kohde 5.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
14. Joonas Kimari
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
23. Joona Mäenpää
24. Miika Töyräs (mv)
25. Juuso Tarvainen
29. Samuli Kaasalainen
30. Tuomo Hiltunen (mv)
34. Antti-Ville Räisänen

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP ja JIPPO maalittomaan tasapeliin


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

JIPPO ja MP jakoivat pisteet maalittomassa pelissä Joensuussa.

25.5.2019 JIPPO – MP 0 – 0

MP:n kokoonpano:
Miika Töyräs, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Filipe Mello (24. varoitus), Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Joonas Nissinen, Samuli Kaasalainen, Antti-Ville Räisänen (84. varoitus)

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Juuso Liukkonen, Joona Mäenpää, Juuso Tarvainen

Vaihdot:
44. Jiri Haikonen <-> Joona Mäenpää
46. Samuli Kaasalainen <-> Juuso Liukkonen
80. Filipe Mello <-> Juuso Tarvainen

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP matkusti kauden toiseen vierasotteluun Joensuuhun, missä Mehtimäen tekonurmella vastaan asettui paikallinen JIPPO. Joensuulaiset olivat pelanneet kolme ensimmäistä ottelua maalittomasti ja sama tahti jatkui tänäänkin, sillä JIPPO ja MP tasasivat pisteet 0-0 -lukemin.

Ensimmäinen puoliaika saatiin pelata vielä kuivissa olosuhteissa ja ottelu oli enemmän vieraiden hallintaa kuin pitkillä palloilla pelanneen kotijoukkueen. Ensimmäiseen varttiin MP:llä oli pari puolittaista paikkaa, mutta Jirko Sorsa kotijoukkueen maalilla hoiti sekä Lucaksen puskun että Deniksen kaukolaukauksen varmoin ottein. Kotijoukkueella oli yksi mahdollisuus maalintekoon MP:n harhasyötön jälkeen, mutta ensimmäistä ottelua MP:n maalilla pelannut Miika Töyräs hoiti tilanteen hyvällä vastaantulollaan. Puolen tunnin kohdilla Joonas Nissinen oli pari kertaa minuutin sisään maalipaikassa, mutta Sorsa hoiti nämä tilanteet tuurilla ja taidolla. MP teki keskialueella hyviä riistoja ja yritti lähteä nopeisiin hyökkäyksiin, mutta JIPPO rikkoi näissä tilanteissa järjestään ja esti vaaralliset vastahyökkäykset. Tauon viettoon mentiin maalittomissa lukemissa.

Toinen puoliaika pelattiin sitten kosteissa olosuhteissa ja maalipaikat olivat todella vähissä. Kotijoukkue lähenteli kymmenen minuutin pelin jälkeen MP -maalia, mutta Töyräs liimasi varmasti keskelle maalia suuntautuneen puskun. MP liikutti palloa ihan mukavasti, mutta viimeisiin syöttöihin jäi kyllä toivomisen varaa ja kunnon maalipaikoille asti ei päästy. Kotijoukkue sai ainoat hässäkät Timo Tahvanaisen pitkistä sivurajaheitoista, mutta nämä MP puolusti hyvin. MP:llä oli vielä erotuomarin antamalla lisäajalla mahdollisuus tehdä maali, kun Denis pääsi Juuso Liukkosen esityöstä puolittain karkuun, mutta joensuulaisten toppari ehti juuri väliin estämään Deniksen maalintekoyrityksen. Näin ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin ja MP:n kolmen ottelun voittoputki päättyi.

Päävalmentaja Janne Wilkmanin mielestä JIPPO pelasi juuri niin kuin odotettiin.

– Ottelu oli sen näköinen kuin oletimme. JIPPO puolusti uhrautuvasti koko joukkueena ja emme päässeet riittävän laadukkaisiin maalipaikkoihin.

– Vastustajalla oli vaarallisia erikoistilanteita, mutta nämä selvitimme hyvin. Kunnon maalipaikkoja kotijoukkue ei saanut luotua.

– Huomenna käydään tämä peli läpi ja suunnataan katseet torstain Klubi -otteluun.

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä ja Marko Pennasen kuvia täältä.

MP jatkaa otteluitaan helatorstaina, jolloin kotoiseen Urskiin saapuu vieraaksi nuorten maajoukkuepelaajia vilisevä Klubi 04. Ottelu on samalla perinteinen lasten ottelu, jossa on ohjelmaa perheen pienille jo klo 14 alkaen.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Huomenna Joensuussa vastassa JIPPO


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: la 25.5. klo 17.00 JIPPO-MP Mehtimäen tekonurmi, Joensuu

MP:n Kakkosen A-lohkon ottelut jatkuvat huomenna Joensuussa, missä Mehtimäen tekonurmella vastaan asettuu kauden kolmella 0-0 -tasapelillä aloittanut JIPPO. Viime kaudella kumpikin voitti kotiottelunsa ja talvella Kakkosen Cupin ottelussa JIPPO oli parempi 3-1(2-1) -lukemin.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta yksi ja kahdeksan. Joensuulaisille on kolmen pelatun ottelun jälkeen kolme pistettä (3 tasapeliä, maaliero 0-0) ja MP:llä on täydet yhdeksän pistettä (3 voittoa, maaliero 8-1). Joensuulaisten maalitili on vielä avaamatta, mutta MP:llä kuusi pelaajaa on jo onnistunut maalinteossa. Kahdesti vastustajan maaliverkkoja ovat pöllyttäneet Lucas ja Denis.

Joensuulaisten joukkue on pysynyt viime kaudesta suhteellisen hyvin kasassa, mutta päävalmentaja on vaihtunut ja Jussi Leppälahti toimii nyt pääkäskijänä. Huomenna joensuulaisten hyökkäyksestä löytyy uusi pelimies, kun Veikkausliigassa (21 ottelua/1 maali) ja Ykkösessä (156 ottelua/25 maalia) pelannut Toni Tahvanainen on tällä viikolla liittynyt joukkueen riveihin. JIPPO:n puolustus on on tällä kaudella ollut täyttä rautaa, sillä VJS, Kiffen ja Klubi 04 ei ole kukaan onnistunut ohittamaan Jirko Sorsaa joensuulaisten maalilla.

MP on aloittanut kauden tuloksellisesti loistavasti, kun kolmen ottelun jälkeen kasassa on täydet yhdeksän pistettä. Edellisessä ottelussa Kiffeniä vastaan ensimmäinen jakso oli vielä hakemista ja syöttöpeli heikkoa, mutta tauon jälkeen peli alkoi rullaamaan ja Urskin tulostaululla oli pelin jälkeen selvät 4-0 -lukemat. Joensuuhun lähdetään ilman muuta sillä mielin, että pisteputki jatkuu.

MP lähtee Joensuuhun hyvin pitkälti samalla kokoonpanolla kuin aikaisempiin peleihin. Maalivahtiosastolla on muutosta, kun KuPS:sta lainalle tullut Miika Töyräs korvaa tänään maajoukkuekomennukselle lähteneen Sammy Ndjockin.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa tiukkaa taistelua sarjapisteistä huomenna Mehtimäen tekonurmella Joensuussa.

– Olemme päässeet valmistautumaan tähän otteluun taas ehjällä treeniviikolla ja hiomaan omaa pelaamistamme tulevaa ottelua ajatellen.

– JIPPO on kotikentällään vaikeasti voitettava, mutta luottavaisin mielin lähdetään Joensuuhun kohtaamaan tämä haaste.

Joensuulaisten ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 8442 JIPPO-MP 2,70 – 3,50 – 2,15 ja Vakio 1:ssä kohde 7.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
23. Joona Mäenpää
24. Miika Töyräs (mv)
25. Juuso Tarvainen
29. Samuli Kaasalainen
30. Tuomo Hiltunen (mv)
34. Antti-Ville Räisänen


EDUSTUS: KuPS:n Miika Töyräs lainalle MP:n maalille


#24 Miika Töyräs siirtyy määräaikaisella siirrolla MP:n maalille.

Mikkelin Palloilijat sai viime viikolla postia Kamerunin jalkapalloliitolta, että maalivahti Sammy Ndjock olisi mukana valmistavalla leirillä, kun hallitseva Afrikan mestari Kamerun valmistautuu Afrikan mestaruusturnaukseen. Lähipäivinä Ndjockin on tarkoitus liittyä maajoukkueen mukaan. Itse turnaus pelataan Egyptissä 21.6.-19.7. Kamerunin kanssa samassa F -alkulohkossa pelaavat Ghana, Benin sekä Guinea-Bissau.

MP valmistautuu vajaan kahden kuukauden ykkösmaalivahdin mahdolliseen poissaoloon lainaamalla KuPS:n kakkosmaalivahdin Miika Töyräksen. Viime kaudella kahdeksan Veikkausliigaottelua pelannut Töyräs, 19 tulee MP:n riveihin 5. heinäkuuta asti kestävällä määräaikaisella siirrolla. Kaikkiaan 18 nuorten maaottelua (2 U16, 6 U17, 5 U18, 5 U19) pelannut KuPS -kasvatti saapuu innolla Mikkeliin, sillä joukkueessa on tuttuja pelimiehiä.

– Tänne tultiin hakemaan peliaikaa ja innokkaalla mielellä! Odotan kovasti, että pääsen pelaamaan sekä näkemään ja kokemaan uudessa ympäristössä.

– Olen valmis vastuuseen ja odotan, että pääsen pelaamaan pienen paineen alla sarjanousuun tähtäävässä joukkueessa.

– MP:ssä pelaa muutamia tuttuja naamoja ja odotan innolla, että pääsen pelaamaan heidän kanssaan. Tämä mahdollisuus tuli hyvään saumaan ja heinäkuun alussa palaan takaisin Kuopioon uusia kokemuksia rikkaampana.

Päävalmentaja Janne Wilkman on tyytyväinen Töyräksen lainasopimukseen.

– Miika on nuori ja lahjakas maalivahti, jolla on kokemusta jo Veikkausliigastakin. Iso kiitos KuPS:lle, että saatiin laina järjestymään.

#24 Miika Töyräs
s. 5.6.1999
maalivahti
pituus/paino: 187/81
aikaisemmat seurat: KuPS, SC KuFu-98

EDUSTUS: MP:n seuraava kotiottelu MP-Klubi 04 on LähiTapiolan lasten peli


Helatorstaina 30.5. Urskissa klo 15 alkava Kakkosen A-lohkon kamppailu MP-Klubi 04 on samalla ns. lasten peli. MP, otteluisäntä LähiTapiola Savo-Karjala sekä lukuisat kumppanit järjestävät perheen pienimmille runsaasti oheisohjelmaa, joka alkaa tunti ennen ottelua (klo 14 alkaen). Luvassa on mm. pomppulinnoja, rodeohärkä, juoksubenji sekä kepparirata. Urskissa voi ihmetellä myös Mikkelin VPK:n sammutuskalustoa sekä tutustua partiotoimintaan.

MP jakaa LähiTapiolan tuella tähän otteluun pääsylippuja Mikkelin alueen päiväkoteihin ja alakouluihin 1-2 luokkalaisille. Alle 16-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi peliin, mutta jaettavat vapaaliput ovat lasten vanhemmille.

LähiTapiola Savo-Karjalan sekä Tilipalvelu Toivonen Ky:n lisäksi lasten pelin ohjelmaa ovat mahdollistamassa EAL-Palvelut Oy, Fressi Mikkeli, Go On, Kiinteistöpysäkki, McDonald´s, Meklaritalo, Mikkelin Lasiasennus, Mikkelin Vesilaitos, Porstua sekä Savon Talohoito.

Tervetuloa peliin koko perheellä!

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP nousi toisella jaksolla selvään voittoon


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

MP ja Kiffen taistelivat sarjapisteistä Urskin nurmella (Kuva: Pietu´s Photo).

19.5.2019 MP - Kiffen 4 - 0(0-0)

Maalit:
48. Lucas dos Santos (Denis Lima de Assis) 1-0
56. Denis (Lucas) 2-0
60. Matti Kohonen (Vincent Bikana) 3-0
90. Jiri Haikonen (Joonas Nissinen) 4-0

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock (38. varoitus), Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Filipe Mello, Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Joonas Nissinen, Janne Kuhmonen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Juuso Liukkonen, Tomi Janhunen, Joona Mäenpää, Juuso Tarvainen, Samuli Kaasalainen

Vaihdot:
61. Janne Kuhmonen <-> Joona Mäenpää
74. Lucas <-> Juuso Tarvainen
80. Denis <-> Juuso Liukkonen

MP:n paras pelaaja: (palkitaan Dagens Restaurant Cornerin lahjakortilla)
Lucas dos Santos

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Joonas Nissinen
Kiffen: Daniel Stevens

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP pääsi jo toiseen kotiotteluun Urskin nurmelle, joka oli ajankohtaan nähden loistavassa kunnossa. Vastaan asettui Kiffen, joka oli vielä ilman avausosumaa kauden Kakkosen otteluissa. Tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen MP sai pelinsä rullaamaan ja meni menojaan selvään 4-0(0-0) -voittoon.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Kiffenillä oli muutama kaukolaukaus, mutta ne menivät ohi Sammy Ndjockin vartioiman MP -maalin. Kotijoukkueen maalipaikat olivat vähissä, sillä syöttöpeli oli heikkoa ja maltti puuttui pelistä, kun haettiin kiireellä mahdollisia ratkaisuja. MP:n ainut maalia kohti suuntautunut laukaus oli Lucas dos Santosin kaukolaukaus, jonka Besart Mustafa torjui kuitenkin varmasti. Ndjock kotijoukkueen maalilla ei ollut paljon työllistetympi. Vieraat pelasivat aikaa jo ensimmäisellä puoliajalla ja kaikissa mahdollisissa tilanteissa aikailtiin. Vieraille kuitenkin avautui loistava mahdollisuus kauden avausosumaan ja siirtyä 0-1 -johtoon, kun heille tuomittiin hiukan kyseenalainen rangaistuspotku. Sammy Ndjock koppasi vieraiden keskityksen ja lähti nopeasti avaamaan peliä. Vieraiden pelaaja ajautui Sammyn juoksulinjalle ja hän työnsi avatessaan pelaajan sivuun. Erotuomari Oskari Tuomi näki tässä kuitenkin rikkeen, tuomitsi kaikkien yllätykseksi rankkarin ja varoitti vielä Sammy Ndjockia. Shaggy Kimuenimeso laukoi rankkarin vasemmalle, mutta Ndjock aavisti oikein ja torjui vedon kulmapotkuksi. Kotijoukkue sai virtaa tästä torjunnasta, mutta tauon viettoon mentiin maalittomissa lukemissa.

MP kävi tauolla läpi, miten pitää pelata ja peli olikin heti tauon jälkeen ihan erinäköistä, vaikka Kiffen aiheutti toisella peliminuutilla sydämen tykytyksiä MP:n leirissä, kun Pyry Korhonen kolisutti MP:n ylärimaa. Tämän jälkeen MP hyökkäsi nopeasti vastaan ja siirtyikin johtoon. Denis sai pallon keskikentällä ja juoksutti Kiffenin topparia Antti Korhosta. Denis keskitti pallon maalille, jossa oli Lucas dos Santos, joka puski ottelun avausosuman, 1-0. Vajaa kymppi myöhemmin oli taas sama kaksikko asialla. Vincent Bikana käynnisti hyökkäyksen vasempaan laitaan ja tällä kertaa Lucas teki esityön ja Denis ohjasi maalin edestä, 2-0. Muutama minuutti myöhemmin lukemat oli jo 3-0, kun Joonas Nissisen vapaapotkun jälkeen Vincent Bikana pääsi ensi yrittämään maalintekoa, mutta lopulta Matti Kohonen laukoi ensimmäisen maalinsa MP -paidassa.  Tämän jälkeen vieraiden pelihuumori loppuikin, nähtiin muutamia tyhmiä rikkeitä sekä viimeinen puristus vierailta katosi, kun tulostaululla oli selvät lukemat. MP haki innokkaasti lisäosumia, mutta ainoastaan kerran pallo saatiin Kiffenin verkkoon. Tämä tapahtui juuri ennen kuin peliaika tuli täyteen. Nämä 4-0 -loppulukemat kapteeni Jiri Haikonen puski Joonas Nissisen vapaapotkusta. Kolmella voitolla sarjan aloittanut MP on nyt Kakkosen A-lohkon kärkipaikalla.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen omiensa toisen puoliajan tekemiseen, mutta ensimmäisessä neljävitosessa oli paljon parannettavaa hyökkäyspelaamisen osalta.

- Alussa pelaamisemme oli vaikeaa ja Kiffen piti meitä tiukilla. Tästä kaikki kunnia vieraille. Meillä oli hirvittävä kiire hakea ratkaisuja ja pelistämme puuttui maltti. Onneksi tauon jälkeen saimme pelimme taas raiteille ja pallollisessa pelaamisessa alkoi löytyä laatua.

- Sammy torjui hienosti rankkarin, jota mielestäni ei kyllä olisi pitänyt edes tuomita, mutta näihin asioihin emme pysty vaikuttamaan, niin niitä on turha jäädä murehtimaan.

- Kyllä pitää olla tyytyväinen, kun taululla on 4-0 -lukemat ja saatiin tehtyä pari erikoistilannemaaliakin. Kyllä Lucas ja Denis tänään omilla yksilösuorituksillaan ratkaisivat tämän pelin ja näiden osumien jälkeen pelimme vapautui.

Pietu´s Photon kuvia ottelusta löytyy täältä, UrheiluSuomi.comin kuvia täältä, Rahikaisen Mikon kuvia täältä ja vieraiden "raportti" täältä.

MP jatkaa otteluitaan tulevana lauantaina, kun joukkue matkaa sarjan kolmella 0-0 -tasapelillä aloittaneen JIPPO:n vieraaksi Joensuuhun.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

Ottelun maalit ja #33 Sammyn rankkaritorjunta löytyvät tästä:

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Huomenna Urskissa vastassa Kiffen


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: sunnuntai 19.5. klo 18.30 MP-Kiffen, Helsinki Urskissa
otteluisäntä: MOAS ja Mikalo Oy
ottelupallot: Betonointityö Nurminen Oy

Huomenna sunnuntaina MP pelaa Kakkosen A-lohkon kolmannen kierroksen ottelunsa ja se päästään pelaamaan jo oikealla kotikentällä Urskissa, joka on ajankohtaan nähden huippukunnossa. (Kiitos Mikkelin kaupungin Liikuntapalvelut!) Vastustajaksi tähän otteluun saapuu Kiffen Helsingistä. Edellisen kerran joukkueet ovat kohdanneet kaudella 2017, jolloin MP voitti kotipelinsä ja Helsingissä päädyttiin tasapeliin.

Sarjataulukosta joukkueet löytyvät sijoilta kaksi ja kymmenen. Kiffenillä on kasassa piste (tasapeli ja tappio, maaliero 0-4), kun taas MP:llä on täydet kuusi pistettä (2 voittoa, maaliero 4-1).

Viime kaudeksi Mustien Hurmureiden kokoonpano vaihtui paljon ja sarjapaikka varmistui vasta päätöskierroksen voitolla. Joukkueen puolustus piti erinomaisesti (26 päästettyä maalia 22 ottelussa), mutta maalinteko tuotti suuria vaikeuksia, sillä Kiffen onnistui maalinteossa vain 17 kertaa. Tähän kauteen helsinkiläiset lähtevät uudessa komennossa, kun NJS:n päävalmentajan tehtävästä kesken viime kauden vapautettu Marko Tukiainen toimii päävalmentajana. Kiffenin pelaajisto on melko nuori ja joukkuetta on povattu alempaan kolmannekseen kovatasoisessa A-lohkossa. Joukkueen peli rakentuu hyvään maalivahtipeliin, sillä talvella RoPS:n testissä käynyt 20 -vuotias Besart Mustafa on luotettava maalivahti. Vaikka Kiffen sijoittui viime kaudella B-lohkon häntäpäähän, Mustafa päästi pelaamassaan 20 ottelussaan vain 19 maalia. Maalinteko on tälläkin kaudella ollut Kiffenille vaikeaa, sillä kahden kierroksen jälkeen heidän tehtyjen maalien sarake näyttää vielä nollaa. Sarja-avauksessa Pallo-Kissat oli tyly vieras ja haki Bollikselta pisteet 0-4(0-0) -lukemin. Toisessa pelissään Kiffen avasi pistetilinsä, kun pisteet tasattiin JIPPO:n kanssa maalittomin lukemin. Nyt helsinkiläiset suuntaavat kauden ensimmäisen vieraspeliin hakemaan avausmaalia sekä jatkamaan pisteputkeaan.

MP on kahdessa ensimmäisessä ottelussaan ajoittain pelannut todella hyvää ja vauhdikasta peliä. Maalinteko on kuitenkin jättänyt toivomisen varaa, mutta onneksi riittävä määrä maaleja on saatu tehtyä, että molemmista otteluista on saatu täydet sarjapisteet. Viime lauantaina Vuosaaressa peli näytti jo päättyvän tasan, mutta lisäajalla Lucas dos Santosin kaukolaukaus toi täydet pisteet Mikkeliin. Huomenna on edessä varmasti kova taistelu sarjapisteistä ja takit napit on syytä pitää kiinni, sillä mitään ei tulla samaan ilmaiseksi ja sarjapisteiden eteen pitää tehdä kovasti töitä. Viikolla harjoituksissa on taas hiottu kuvioita ja yritetty kehittää omaa tekemistä. Toivottavasti tämän näkyy huomenna Urskin viheriöllä.

MP lähtee kaatamaan Kiffeniä täydellä 18 pelaajan ryhmällä. Edellisessä voitokkaassa Viikingit -ottelussa pelin kesken jättänyt Janne Kuhmonen on taas pelikunnossa, samoin kuin viikolla harjoituksissa kolhuja saaneet. Juuso Tarvainen on kuntoutunut jalkavaivastaan ja on ensi kertaa mukana joukkueessa. Juniori-ikäiset ovat pelaamassa Ykköstä Jokelassa.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa innolla, että päästään taas Urskiin pelaamaan.

– Hienoa päästä pelaamaan Urheilupuistoon jo tässä vaiheessa kautta ja kenttä vaikuttaa olevan todella hyvässä kunnossa.

– Saamme vastaamme hieman eri tyyppisen vastustajan, mitä kahdessa edellisessä ottelussa ja sitä silmällä pitäen olemme valmistautuneet tämän viikon.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 8134 MP-Kiffen 1,11 – 7,00 – 12,50.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
23. Joona Mäenpää
25. Juuso Tarvainen
29. Samuli Kaasalainen
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

eroakiireesta.fi -RAPORTTI: MP ansaittuun viime hetken voittoon Vuosaaressa


Otteluraportin tarjoaa: eroakiireesta.fi

MP ja FC Viikingit pelasivat kosteissa olosuhteissa Vuosaaressa.

11.5.2019 FC Viikingit - MP 1 - 2(0-1)

Maalit:
26. Denis Lima de Assis (Samuli Kaasalainen) 0-1
66. Max Ehrnrooth 1-1
90+1. Lucas dos Santos (Joona Mäenpää) 1-2

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen (84. varoitus), Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Filipe Mello, Denis Lima de Assis, Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Joonas Nissinen, Janne Kuhmonen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Juuso Liukkonen, Tomi Janhunen, Joona Mäenpää, Samuli Kaasalainen

Vaihdot:
16. Janne Kuhmonen <-> Samuli Kaasalainen
64. Denis Lima de Assis <-> Juuso Liukkonen
70. Joonas Nissinen <-> Joona Mäenpää

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP pelasi Kakkosen A-lohkon toisen kierroksen ottelun Vuosaaressa, missä ensi kertaa tällä kaudella päästiin pelaamaan luonnon nurmelle. Todella kosteissa olosuhteissa pelattu ottelu meni pääsääntöisesti vieraiden komennossa, mutta voittomaali jäi lisäajalle. Sarjapisteet matkasivat ansaitusti Mikkeliin 1-2(0-1) -lukemin.

Ottelun alla vettä tuli taivaan täydeltä ja ajankohtaan nähden hyvässä kunnossa ollut nurmikenttä oli todella liukas, mutta pallo liikkui kivasti. MP jatkoi siitä, mihin sarja-avauksessa jäi ja oli hallitsevampi osapuoli. Kotijoukkue oli puolustuskannalla, mutta MP ei meinannut päästä kunnon maalipaikoille. Vartin kohdalla MP joutui suorittamaan vaihdon, kun Janne Kuhmonen sai polveensa osumaa ja Samuli Kaasalainen tuli energisesti sisään. Ottelun avausmaali nähtiin 26. peliminuutilla, kun MP hyökkäsi nopeasti vastaan. Samuli Kaasalainen pelasi Deniksen läpiajoon, Denis kiersi vastaan tulleen maalivahti Sam Jammehin ja ajautui päätyrajalle, josta kantapäällään nikkasi pallon hienosti verkkoon, 0-1. MP ja Denis saivat lisää virtaa maalista ja pelin painopiste oli vieläkin selvemmin vuosaarelaisten maalilla. Kotijoukkueen ainoat vaaralliset tilanteet tulivat erikoistilanteista, mutta Sammy Ndjock ei joutunut kunnolla torjumaan kertaakaan ennen taukoa. Vielä ennen taukoa MP:llä oli mahtava paikka siirtyä kahden maalin johtoon, mutta Jammeh torjui kerran jo tolppaan laukoneen Lucaksen yrityksen kulmapotkuksi. Tauon viettoon lämmittelemään mentiin 0-1 -lukemissa.

Toinen puoliaika jatkui MP:n komennossa ja alkua kuvastaa hyvin Viikinkien päävalmentaja Alexander Baranovin huuto kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen: ”Yritetään päästä edes yli puolen kentän!” Vaikka peli oli MP:n kontrollissa, kunnon maalipaikoille ei kuitenkaan päästy. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että seuraavaksi onnistui Viikingit. Hyökkäys tuli oikeasta laidasta ja Reetu Räsänen pääsi ensimmäisenä palloon, mutta purku osui epäonnisesti Max Ehrnroothia jalkaan, josta pallo kimposi etunurkkaan, 1-1. Kotijoukkue sai hetkellisesti lisää virtaa tasoituksesta, mutta sivuvapareita lukuun ottamatta he eivät pystyneet luomaan maalipaikkoja. Deniksen tilalle viimeiseksi puolituntiseksi tullut Juuso Liukkonen pääsi loistomaalipaikkaan Antti-Ville Räisäsen tarjoilusta, mutta tämän laukauksen Jammeh torjui jalallaan kulmapotkuksi, josta Liukkonen pääsi heti perään uudestaan yrittämään maalintekoa, mutta ohjaus meni hiuksen hienosti ohi maalin. MP jatkoi kärsivällisesti johtomaalin hakua ja lopulta lisäajalla tässä onnistuttiin. Reetu Räsänen pelasi pallon hienosti vasempaan laitaan Joona Mäenpäälle, joka jatkoi sen Lucakselle. Lucas kuljetti pallon keskemmälle ja laukoi kohti etukulmaa. Liukas kenttä teki pienet tepposet ja pallo pyörähti Jammehin käsien kautta verkkoon, 1-2. Tämän jälkeen kotijoukkueella oli vielä yksi mahdollisuus tulla tasoihin, mutta sivuvapaapotkun jälkitilanteesta Sammy Ndjock torjui kotijoukkueen yrityksen, joka lopulta oli vielä paitsio. Kolmen minuutin lisäajan pelaamisen jälkeen soi päätös vihellys ja MP otti ansaitun voiton Vuosaaresta.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli todella tyytyväinen mies taistelun tauottua.

- Kyllä oli tänään jännitystä ihan loppuun asti! Saatiin hieno ja ansaittu palkinto koko joukkueen kovasta työstä. Viikinkien tasoitusosuma oli todella harmittava, mutta onneksi lopussa noustiin vielä voittoon.

- Kyllähän tuo yhden maalin ero on liian pieni ja koko ajan on mahdollisuus siihen, että kaveri pääsee tasoihin.

- Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla pelasimme todella hyvin; pallo ja miehet liikkuivat mukavasti. Toisella puoliajalla saimme taas luotua parempia maalipaikkoja.

- Oli taas ilo nähdä, kun koko joukkue tekee kovasti töitä, taistelee ja laittaa itseään likoon joukkueen eteen. Tästä on hyvä jatkaa!

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä, päävalmentaja Alexander Baranovin kommentit täältä sejä Arto Alhon pelikuvia täältä.

MP jatkaa otteluitaan viikon päästä sunnuntaina, kun pääsemme taas oikealle kotikentällemme Urskiin, missä vastaan asettuu Kiffen.

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

Ottelun maalit löytyvät tästä:

eroakiireesta.fi -ENNAKKO: Huomenna vieraissa vastassa FC Viikingit


Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi

Ennakko: la 11.5. klo 17.00 FC Viikingit-MP Vuosaaren nurmi, Helsinki

Huomenna lauantaina on MP:llä edessä kauden ensimmäinen Kakkosen vierasottelu, kun joukkue matkaa Helsinkiin, missä Vuosaaren nurmella vastaan asettuu FC Viikingit. Viime kaudella helsinkiläisjoukkue oli MP:lle suotuisa vastustaja, sillä MP voitti molemmat kohtaamiset.

FC Viikinkien sarja-avaus oli murheellinen, sillä johtoasema vaihtui 6-1(2-1) -murskatappioon Klubi 04:sta vastaan Telia 5G Areenalla. Kaudella 2017 FC Viikingit voitti Kakkosen B-lohkon, mutta viime kaudella hyvän alun jälkeen vuosaarelaisryhmä oli A-lohkossa kahdeksas, kun syksyn pelit menivät heikosti. Viikingit on pysynyt runkomiesten osalta hyvin kasassa ja joukkueeseen on tullut uusia mielenkiintoisia pelimiehiä, kuten maalivahti Sam Jammeh, hyökkääjä Max Ehrnrooth, venäläistoppari Sergei Evtushenko sekä Veikkausliigakokemustakin omaava ghanalainen keskikenttäpelaaja Quincy Osei. MP:llä on huomenna vastassa varmasti ärsytetty joukkue, joka haluaa pestä kasvonsa rökäletappion jälkeen, joten MP:n tulee onnistua omassa pelisuunnitelmassa hyvin, jotta sarjapisteitä saadaan mukana Mikkeliin. Oman mausteensa peliin tuo varmasti pelialusta, kun tekonurmen jälkeen päästään taas luonnonnurmelle pelaamaan.

MP aloitti sarjapelit hallitulla 2-0(2-0) -voitolla NJS:stä. Avausvoiton jälkeen on hyvä lähteä Helsinkiin, kun pistetili on auki ja pelikin kulki sarja-avauksessa Urpolassa ajoittain mukavasti, ainoastaan viimeistely jätti hiukan toivomisen varaa.

MP matkustaa Helsinkiin 17 pelaajan ryhmällä. Joona Mäenpää tekee paluun kokoonpanoon, mutta hiljalleen joukkueharjoituksiin palaava Juuso Tarvainen on vielä sivussa. Joonas Kimari ja Olli Kilpeläinen pelaavat farmijoukkue SavU:n riveissä.

Päävalmentaja Janne Wilkman on luottavainen ottelun aattona.

– Edellisen pelin onnistuminen on antanut mukavasti energiaa koko joukkueelle tähän viikkoon. Katseet käännettiin nopeasti tulevan pelin valmisteluihin ja olemme saaneet taas hyvän kokonaisen treeniviikon alle.

– Joona Mäenpää palaa kokoonpanoon KTP -pelin loukkaantumisen jälkeen ensi kertaa ja myös Juuso Tarvainen on päässyt ottamaan tuntumaa joukkuetreeneihin. Nurmikentälle pääseminen jo tässä vaiheessa vuotta on kaikille erittäin mieluinen asia.

Kotijoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 8191 FC Viikingit-MP 3,00 – 3,70 – 1,95

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
23. Joona Mäenpää
29. Samuli Kaasalainen
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen

Haluaisitko muuttaa Mikkelin seudulle? Lue lisää www.eroakiireesta.fi

RAPORTTI: MP avasi kauden voitolla


MP on juuri siirtynyt 2-0 -johtoon (Kuva: Pietu´s Photo).

5.5.2019 MP - NJS 2 - 0(2-0)

Maalit:
17. Antti-Ville Räisänen 1-0
23. Joonas Nissinen (Juuso Liukkonen) 2-0

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Filipe Mello, Juuso Liukkonen, Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Joonas Nissinen, Janne Kuhmonen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Denis Lima de Assis, Tomi Janhunen, Joonas Kimari, Samuli Kaasalainen, Olli Kilpeläinen

Vaihdot:
59. Juuso Liukkonen <-> Denis Lima de Assis
87. Joonas Nissinen <-> Tomi Janhunen

MP:n paras pelaaja: (palkitaan Dagens Restaurant Cornerin lahjakortilla)
Antti-Ville Räisänen

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Janne Kuhmonen
NJS: Aapo Mäki

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP aloitti Kakkosen A-lohkon ottelut tänään Urpolassa, kun sarja-avauksessa viime vuoden tapaan oli vastassa NJS Nurmijärveltä. Ottelun alla sateli aika runsaasti ja kostealla kentällä pallo liikkui kivasti. MP pelasi hallitusti ja otti ansaitun avausvoiton 2-0(2-0) -lukemin.

Vieraat aloittivat ottelun pirteämmin ja MP oli hiukan telineissä. Nurmijärveläiset eivät saaneet kuitenkaan muutamaa erikoistilannetta kummempaa aikaiseksi ja hiljalleen kotijoukkuekin sai pelinsä rullaamaan. Pallo liikkui mukavasti sinipaitaisten välillä ja vieraat ryntäilivät perässä. Reilun vartin jälkeen nähtiin ottelun avausmaali, kun vieraat purkivat pallon suoraan Antti-Ville Räisäselle, joka laukoi pallon tarkasti takanurkkaan noin 18 metristä, 1-0. Ei mennyt kuin viitisen minuuttia ja peli oli jo 2-0. Kulmapotkun jälkeen Juuso Liukkonen pudotti pallon Joonas Nissiselle, jonka vastustamaton laukaus meni puolustuksen ja maalivahti Otso Knuuttilan käsien kautta takanurkkaan. Maalien jälkeen MP nosti vähän kaasua ja vieraillakin oli omat hetkensä, mutta mitään vaarallista he eivät kuitenkaan saaneet luotua Sammy Ndjockin vartioimalle MP -maalille. Tauon viettoon mentiin 2-0 -kotijohdossa.

Toisen puoliajan alkuun vieraat tulivat pirteästi ja pari kertaa he saivat luotua maalintekopaikankin, mutta viimeinen terävyys heiltä puuttui. Vieraat olivat yritteliäs porukka, joka prässäsi aktiivisesti, mutta MP sai horjutettua heitä nopealla pallon liikuttelulla. Viimeiseksi puoleksi tunniksi MP vaihtoi kärkeen Deniksen kovasti töitä tehneen Juuso Liukkosen tilalle. Denis olikin pari kertaa lähellä maalintekoa, mutta Otso Knuuttila torjui hienosti nämä liukkaan brassin yritykset. Denis myös järjesteli pari hyvää paikkaa joukkuekavereillensa, mutta niin Janne Kuhmonen kuin Lucas dos Santos eivät tällä kertaa onnistuneet hyvistäkään paikoista. Vieraista lähimpänä maalintekoa oli Joni Murtomaa, joka pääsi läpi, mutta Sammy Ndjock torjui jaloillaan Murtomaan yrityksen. Kun MP ei saanut tehtyä lisämaaleja, niin vieraat pysyivät pelissä mukana ihan Aihan Dagin loppuvihellykseen asti, mutta mitään todellista hätää MP:llä ei missään vaiheessa ollut. Näin MP aloitti sarjapelit hallitulla 2-0 -voitolla ja mikä mukavinta, niin oma maalikin pysyi sarja-avauksessa koskemattomana.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen kauden starttiin.

- Tärkeät kolme pistettä heti kauden alkuun! Onhan se huomattavasti mukavampi aloittaa kausi voitolla.

- Alussa NJS tuli kovaa päälle, mutta pystyimme kontrolloimaan peliä. Ensimmäinen maali helpotti meidän pelaamista ja siihen perään tuli heti toinen maali, jonka jälkeen oli helppo pelata.

- Ensimmäisellä puoliajalla pelasimme fiksusti, homma oli koko ajan kontrollissamme ja hyökkäsimme pitkiä hyökkäyksiä. Toisella puoliajalla meillä oli useampi mahdollisuus lisätä johtoa, mutta ilmeisesti säästimme ne maalit seuraaviin peleihin.

- Tämä oli kypsä esitys koko joukkueelta. Työmoraali oli korkealla ja tietenkin nollapeli lämmittää mieltä. Reetu Räsänen pelasi topparina vahvan pelin ja Mello-Räisänen muodostivat vahvan kaksikon keskikentällämme.

Vieraiden näkemys ottelusta löytyy täältä, Pietu´s Photon pelikuvia täältä sekä Juha Leskisen pelikuvia täältä.

MP jatkaa otteluitaan tulevana lauantaina, kun joukkue matkaa FC Viikinkien vieraaksi Vuosaareen ja näillä näkymin ottelu pelataan nurmella.

Ottelun maalit löytyvät tästä:

ENNAKKO: Pitkä odotus on ohi – huomenna pelataan sarjapisteistä


 

Ennakko: sunnuntai 5.5. klo 18.30 MP-NJS, Nurmijärvi Urpolassa
otteluisäntä: Mikkeli
ottelupallot: Lattianpäällysteliike J.Järvinen

Pitkä talvi on nyt takana ja odotus on ohi, sillä huomenna päästään taas pelaamaan sarjapisteistä, kun Urpolassa sarja-avauksessa vastassa on NJS. Viime kaudella nurmijärveläiset olivat MP:lle kaikista vaikein vastustaja, sillä he olivat ainoa joukkue, jolta MP ei saanut sarjassa pistettäkään, sillä molemmat ottelut päättyivät NJS:n voittoon.

Sarja-avauksen vastustajalla on jonkin verran joukkue muuttunut viime vuodesta ja heidän harjoituskauden ottelun ovat menneet MP:n tapaan vaihtelevasti, mutta kenraaliharjoituksessa Kakkosen B-lohkossa pelaava Pallo-Iirot kaatui selvin 4-1 -lukemin. Merkittävämpiä uusia pelaajia joukkueessa ovat KäPa:sta siirtynyt puolustaja Yassin Daoussi, HIFK:sta tullut Joakim Ärilä sekä isokokoinen hyökkääjä Konta Bio, joka viimeisteli viime kaudella 14 maalia Kolmosen HyPS:ssä. MP:llä on varmasti vastassa ennakkoluuloton ja kovasti yrittävä joukkue, joten haasteita tulee riittämään Urpolan sunnuntai-illassa.

MP:n talviharjoittelu on sujunut hyvin ja joukkue on tehnyt kovasti töitä. Vaikka harjoituspelit menivät pelillisesti aika mukavasti, niin tuloksiin jäi paljon parannettavaa (2 voittoa, 3 tasapeliä ja 4 tappiota, maaliero 19-17). Omiin meni liikaa helppoja maaleja ja nämä virheet on nyt saatava pois, sillä vastustajat rokottavat armottomasti, kun saavat siihen mahdollisuuden. Aikaisempiin kausiin verrattuna MP:n kokoonpanosta löytyy nyt enemmän taitoja ja leveyttä. Joukkueessa on hyvä taistelu pelipaikoista ja vaihtopenkiltäkin löytyy ratkaisuvoimaa.

MP:n terveystilanne on hyvä ja sarja-avauksesta sivussa ovat vaivojen takia Joona Mäenpää ja Juuso Tarvainen.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa malttamattomana sunnuntain tosipelien alkua ja luottoa omaan joukkueeseen löytyy.

– Luottavaisin mielin lähdetään ensimmäiseen sarjaotteluun. Pelaajat ja koko valmennustiimini ovat tehneet valtavasti töitä koko talvikauden sen eteen, millainen MP haluamme tänä vuonna sarjassa olla ja näen, että pelaamisemme on ottanut ison harppauksen eteenpäin tämän pre-seasonin aikana.

– Tällä viikolla on harjoituksissa näkynyt, että sarjapelit alkavat. Pelaajien tekemisen taso on ollut korkealla ja kaikesta näkee, että tätä hetkeä on odotettu.

Vierasjoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 5577 MP-NJS 1,31 – 5,00 – 6,20.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
14. Joonas Kimari
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
22. Olli Kilpeläinen
29. Samuli Kaasalainen
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen

EDUSTUS: Kapteeni Jiri Haikonen odottaa innolla sunnuntaita ja tosipelien alkua


#13 Jiri Haikonen johdattaa kapteenina joukkuetta (Kuva: Mikko Kankainen)

Pitkä talvi on takana ja sarjapelit ovat jo tuossa kulman takana. MP aloittaa Kakkosen A-lohkon ottelut tulevana sunnuntaina, kun NJS Nurmijärveltä saapuu vierailulle Mikkeliin. Ottelu alkaa Urpolassa klo 18.30. Joukkue on tehnyt kovasti töitä koko talven ja odottaa kapteeni Jiri Haikosen johdolla malttamattomana, että pääsee taistelemaan sarjapisteistä.

– Talvi on ollut pitkä, joten on tosi mahtavaa, että tosipelit alkavat. Olemme treenanneet kovaa ja hyvin koko talven. Fiilikset ovat odottavaiset, mutta samalla luottavaiset. Koko joukkue odottaa innolla tosipelien alkua.

– Joukkueemme on monipuolinen ja taitava. Uskon, että olemme joukkueena yhtenäisin mitä vähään aikaan ollut. Joukkueessa on hyvä terve kilpailutilanne pelipaikoista, mikä pistää jokaisen tekemään ja näyttämään parhaimpansa joka päivä. Joukkueesta löytyy taitoa, nopeutta sekä voimaa. On ilo olla mukana tällaisessa ryhmässä, jossa kamppaillaan hyvillä mielin peliajasta sekä taistellaan yhdessä yhteistä tavoitetta kohti. Odotan kesältä parasta MP:tä, mitä ollaan viime vuosina nähty. Kaikki edellytykset siihen on. Uskon ja toivon, että syksyn pimeinä iltoina taistelemme sarjan ykköspaikasta ja noususta.

– Sarjassa on monia hyviä joukkueita. Jokainen joukkue on omalla tavallaan haaste ja yksikään ottelu ei tule olemaan helppo. Meidän täytyy keskittyä ja tehdä parhaamme jokaista joukkuetta vastaan, vaikka vastassa olisi ennalta heikompi vastustaja.

– Uskoisin, että sarjan voitosta taistelevat ainakin PEPO ja Klubi 04, mutta emme keskity heihin. Keskitymme omaan tekemiseen ja jokainen peli on tärkeä. On tärkeää, että olemme yhtenäinen ryhmä, joka taistelee täysillä joka pelissä alusta loppuun.

– Henkilökohtainen tavoite on omalla tekemiselläni auttaa joukkue sarjanousuun. Pyrin siihen, että alakertamme on entistä tiiviimpi ja päästäisimme maaleja vähemmän. Hyökkäyssuuntaan pyrin luomaan entistä enemmän tilanteita sekä tietysti tehomerkintöjä.

– Joukkueen tavoite on selkeä, sarjanousu. Se vaatii laadukasta jokapäiväistä työtä. Asenne ja ryhmähenki ovat avainasemassa. Kun teemme harjoiteltuja asioita yhdessä, voimme olla sillä paikalla, millä haluamme. Joukkueessa on monia uusia kasvoja, joita kannattaa seurata. Ensimmäisenä Kuopion väkkärä Joonas Nissinen, joka tuo entistä enemmän taitoa ja nopeutta laitapelaamiseemme. Filipe tuo rauhallisuutta ja pallovarmuutta keskikentälle. Lucas on Mikkelin Neymar. Taitoa riittää, joten Lucas kannattaa ehdottomasti ottaa seurantaan. Sitten vielä on Dennarin paluu; maaliahne ja loistava pelimies.

– Kannattajille toivotan hyvää jalkapallokesää. Toivon yleisön löytävän Urskiin nauttimaan ja pitämään ääntä. Tehdään tästä kesästä yhdessä sellainen, mitä on sitten talven pimeinä iltoina kiva muistella!

EDUSTUS: Kausarihaasteen maksettujen korttien nouto


Jos olet osallistunut kausarihaasteeseen ja maksanut kortin, mutta se on vielä hakematta, niin voit noutaa maksetun kortin/maksetut kortit Sokoksen miesten osaston kassalta 2. kerroksesta. (Avoinna ma-pe klo 9-20, la klo 9-18 ja su klo 12-16) Ota mukaan henkilötodistus! Nouto onnistuu arkisin myös MP:n toimistolta (Nuijamiestenkatu 1), mutta kannattaa ensin varmistaa (p. 044 978 7338), että toimistolla on joku paikalla. Jos et ole vielä maksanut varaamasi kausikorttia, niin tee se heti saamallasi laskulla tai käymällä toimistollamme ja ehdit saada korttisi vielä ennen kauden alkua!

Kortin voi hakea myös lauantaina 4.5. Stellan tähtitorilla Futiskauden avaus -tapahtumasta klo 10.30-13. Ja tapahtumassa voit vielä ostaa kausarin kampanjahintaan 33 €/kpl. Tervetuloa!

Maksetut kortit on jaossa myös sunnuntaina sarja-avauksessa MP-NJS (Urpola klo 18.30), tarkemmin Rinnekauden puolelta löytyvästä kioskista.

EDUSTUS: MP pelasi harjoituskaudella kaikkiaan 9 ottelua


#9 Juuso Liukkonen oli MP:n tehokkain pelaaja talvikaudella (Kuva: JIPPO)

Tulevana sunnuntaina Kakkosen sarjapelit aloittava MP pelasi harjoituskaudella kaikkiaan yhdeksän ottelua. Kaksi ottelua päättyi MP:n voittoon, kolmesti pelattiin tasan ja neljä kertaa MP joutui poistumaan pelistä tappio niskassaan. Maalinteossa MP onnistui 19 kertaa ja vastustajat tekivät 17 maalia MP:n maalivahtien selän taakse.

Kaikkiaan 33 pelaajaa pelasi MP:n riveissä näissä talven otteluissa. Kukaan pelaaja ei pelannut kaikissa yhdeksässä ottelussa, mutta kahdeksassa pelasi Janne Kuhmonen, Juuso Liukkonen sekä Tomi Janhunen. Janne Kuhmonen pelasi eniten ja minuutteja kertyi 686 (85%).

Viiden kärki peliminuuteissa oli seuraava:
#18 Janne Kuhmonen 686 min / 8 ottelua (85 %)
# 9 Juuso Liukkonen 645 min / 8 ottelua (80 %)
#33 Sammy Ndjock 630 min / 7 ottelua (78 %)
#11 Tomi Janhunen 619 min / 8 ottelua (76 %)
#4 Iiro Äijö 540 min / 6 ottelua (67 %)

Maalinteossa onnistui kaikkiaan seitsemän MP:n pelipaidassa esiintynyttä pelaajaa. Maalitilaston kärki oli seuraava:
#9 Juuso Liukkonen 7 maalia / 8 ottelua
#18 Janne Kuhmonen 5 maalia / 8 ottelua
#8 Filipe Mello 2 maalia / 6 ottelua
#19 Joonas Nissinen 2 maalia / 6 ottelua

Tehopisteille pääsi maalintekijöiden lisäksi viisi pelaajaa. Tehopörssin kärki oli seuraava:
#9 Juuso Liukkonen 7 + 1 / 8 ottelua
#18 Janne Kuhmonen 5 + 2 / 8 ottelua
#8 Filipe Mello 2 + 2 / 6 ottelua
#7 Lucas dos Santos 1 + 3 / 5 ottelua
#19 Joonas Nissinen 2 + 1 / 6 ottelua

Täydelliset tilastot harjoitusotteluista löytyvät täältä.

EDUSTUS: Jiri Haikonen kipparoi joukkuetta


Kauden 2019 kapteenisto: #33 Sammy Ndjock (A), #11 Tomi Janhunen (A), #13 Jiri Haikonen (C) ja #7 Lucas dos Santos (A). (Kuva: Mikko Kankainen)

Seuran oma kasvatti #13 Jiri Haikonen jatkaa edustusjoukkueen kapteenina myös viikon päästä alkavalla kaudella. Kapteenistoon kuuluvat myös #7 Lucas dos Santos, #11 Tomi Janhunen sekä #33 Sammy Ndjock.

Jiri Haikonen, 27 on ylpeä, että saa olla kasvattajaseuransa kapteeni.

– On ilo jatkaa kapteenina seurassa, jossa olen pelannut koko urani. Kapteenius on minulle kunnia-asia. Kapteenina olo ei tarkoita vain nauhan pitämistä vasemmassa käsivarressa.

– Pyrimme yhdessä kapteeniston kanssa johtamaan ryhmäämme kohti Ykköstä, joka on joukkueemme ehdoton tavoite.

– Kapteenistossa on erilaisia persoonia ja jokaisella on omat vahvuutensa. Yhdessä tekeminen on tärkeää ja tämän pyrimme tuomaan esiin.

Päävalmentaja Janne Wilkmanin mielestä kuluvan kauden kapteenistosta löytyy hyvä sekoitus.

– Jiri Haikonen on ollut pitkään joukkueen kapteenina ja on hoitanut tehtäväänsä esimerkillisesti. Muuten kapteenisto on tänä vuonna hyvä sekoitus empeeläisyyttä, kokemusta sekä johtajuutta.

EDUSTUS: Futiskauden avaus la 4.5. klo 10.30-13 Stellan Tähtitorilla


 

Futiskausi 2019 laitetaan yhdessä käyntiin Stellan Tähtitorilla lauantaina 4.5. klo 10.30-13.00!

Tule haastamaan edustuksen pelaajia kisailuun ja kuulemaan seuran ja valmennuksen kuulumisia 90-vuotisjuhlakauden kynnyksellä!

Voit noutaa jo maksamasi kausikortin tai ostaa kausikortin juhlakauden peleihin kampanjahintaan 33€!

Myynnissä myös fanituotteita sekä lippuja Juhlavuoden Torijuhlaan!

Tervetuloa!

RAPORTTI: Derby päättyi tasatulokseen


Jonne Uronen Kissojen maalilla torjui Jiri Haikosen vapaapotkun.

24.4.2019 MP – MiPK 2 – 2(0-0)

Maalit:
50. Tommi Ekmark 0-1
55. Joonas Nissinen (Antti-Ville Räisänen) 1-1
57. Lucas dos Santos (Filipe Mello) 2-1
67. Antti Voutilainen 2-2

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Vincent Bikana, Lucas dos Santos (26. varoitus), Filipe Mello (80. ulosajo), Juuso Liukkonen, Matti Kohonen, Jiri Haikonen (34. varoitus), Joonas Nissinen, Janne Kuhmonen, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Iiro Äijö, Tomi Janhunen, Joonas Kimari, Eero Ylönen, Samuli Kaasalainen, Olli Kilpeläinen

Vaihdot:
84. Joonas Nissinen <-> Samuli Kaasalainen
90. Juuso Liukkonen <-> Eero Ylönen

Otteluraportti:
Todella kesäisissä olosuhteissa Urpolassa pelattiin ennen sarjakauden alkua viimeinen harjoitusottelu, jossa MP kohtasi paikallisvastustaja Pallo-Kissat. Runsaslukuisen yleisön edessä pelattu derby kulki kotijoukkueen hallinnassa, mutta kaikesta huolimatta taistelu päättyi 2-2(0-0) -tasatulokseen.

Ottelu alkoi sinipaitaisen kotijoukkueen hallinnassa ja pelin painopiste oli selvästi Pallo-Kissojen kenttäpuoliskolla. Varsinkin MP:n vasemman laidan kaksikko Matti Kohonen-Joonas Nissinen aiheutti alati ongelmia Kissojen alakerralle. Vieraatkin pääsivät muutaman kerran puolittaiseen maalipaikkaan, mutta Sammy Ndjock torjui Rafaelin yrityksen ja Antti Voutilaisen laukaus meni selvästi yli. MP järjesteli useamman näyttävän hyökkäyksen ja maalipaikkoja oli useampaankin maaliin. Lähimpänä maalintekoa oli syntymäpäiväsankari Joonas Nissinen, joka pääsi Filipe Mellon paluupalloon, mutta laukaus meni tolpan väärältä puolelta sivuverkkoon. Myös Juuso Liukkonen, Jiri Haikonen ja Antti-Ville Räisänen työllistivät Jonne Urosta Kissojen maalilla. Kovasta yrityksestä ja taistelusta huolimatta avauspuolikkaalla ei maaleja nähty ja tauon viettoon mentiin maalittomissa lukemissa.

Toista puoliaikaa oli pelattu viitisen minuuttia, kun vieraat siirtyivät johtoon. Sammy Ndjock torjui kulmapotkun jälkitilanteessa pallon eteensä, Tommi Ekmark oli ensimmäisenä pallossa ja laukoi pallon voimalla verkkoon, 0-1. Maali sytytti MP:n ja peli oli täydellisesti kotijoukkueen kontrollissa. Reilu viisi minuuttia myöhemmin MP oli jo siirtynyt 2-1 -johtoon. Molemmat maalit syntyivät todella näyttävien hyökkäysten päätteeksi ja Jonne Uronen Kissojen maalilla oli täysin vailla mahdollisuuksia. Ensin Joonas Nissinen pääsi Antti-Ville Räisäsen esityöstä vasemmalta läpi ja tänään 22 vuotta täyttänyt laituri viimeisteli varmasti kotijoukkueen ensimmäisen osuman. Pari minuuttia myöhemmin Filipe Mello riisti pallon Kissojen keskikentältä ja pelasi seinäpelin Janne Kuhmosen kanssa. Mello pelasi hienosti keskeltä Lucas dos Santosin puolittaiseen maalipaikkaan ja liukas brassi viimeisteli näyttävästi MP:n toisen maalin. Johtoaseman jälkeenkin peli kulki MP:n otteessa, mutta hallinta ei konkretisoitunut lisämaaleihin. Parisen kymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa Kissat tuli tasoihin ja taas kulmapotkun jälkitilanteesta. Sammy Ndjock nyrkkeili pallon suoraan Antti Voutilaiselle, joka laukoi vastapalloon hienosti vieraiden toisen osuman. Viimeisellä vartilla tunteet alkoivat lämmetä ja Filipe Mello sai hieman epäselvän tilanteen jälkeen jälkipelistä punaisen kortin. Vaikka MP pelasi viimeisen kympin vajaalla, niin peli kulki silti kotijoukkueen komennossa. Vaihdosta kentälle tullut Samuli Kaasalainen järjesteli muutaman tilanteen Kissojen maalille, mutta lisäosumia ottelussa ei enää nähty ja paikalliskamppailu päättyi 2-2 -tasalukemiin.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen moniin pelissä nähtyihin asioihin, mutta harmitteli helppoja takaiskuja.

– Valitettava tasapeli ja vielä aika helpoilla osumilla. Toivotaan, että nämä hölmöt virheet olivat nyt tässä ja näitä ei enää sarjapeleissä nähdä.

– Oltiin käytännössä koko pelin ajan kuskin paikalla. Kissat sai maalien lisäksi luotua vain muutaman maalipaikan ja meillä taas niitä oli huomattavasti enemmän.

– Tyytyväinen olen siihen, että saatiin nopea kuitti takaiskun jälkeen ja noustiin heti perään ohi näyttävien hyökkäysten päätteeksi.

– Pelissä oli paljon sitä, mitä olemme harjoitelleet ja tässä on vielä puolitoista viikkoa aikaa hioa kuvioita kuntoon ennen sarja-avausta.

Nyt on sarjakauteen valmistavat harjoitusottelut pelattu ja seuraavan kerran, kun erotuomari viheltää pilliin, niin jaossa on taas sarjapisteitä. Sunnuntaina 5.5. klo 18.30 MP aloittaa taistelun Kakkosen A-lohkon pisteistä, kun NJS saapuu vieraaksi Urpolaan.

ENNAKKO: Kenraalissa vastassa Pallo-Kissat


 

Ennakko: ke 24.4. klo 18.30 MP-MiPK Urpola, Mikkeli
otteluisäntä: Subway Mikkeli (Akseli ja Porrassalmenkatu)

MP:n kausi on tullut siihen vaiheeseen, että huomenna keskiviikkona pelataan viimeinen harjoitusottelu ennen puolentoista viikon päästä alkavia Kakkosen A-lohkon kamppailuja. Samalla kun hiotaan viimeiset kuviot pelitilanteessa, niin pelataan myös kaupungin herruudesta, kun vastassa on rakas paikallisvastustaja Pallo-Kissat. Viime kaudella Kakkosen kamppailussa punainen leiri vei pisteet 4-1.

Kissojen runko on pysynyt suhteellisen hyvin kasassa viime kaudesta. Isoimmat menetykset ovat Sami Ekmark, Tuomas Koppelomäki ja Isaac Kannah. Uusina miehinä joukkueeseen ovat liittyneet MP:ssä vielä viime kaudella pelanneet Jonne Uronen ja Markus Brusila sekä JJK -raunioilta joukkueeseen liittyneet Aleksis Lehtonen ja Jarkko Heimonen. Myös japanilainen Keito Tonami, ghanalainen Nelson Appiah ja Mehdi Mohammadi tuovat uusia tuulia Kissojen joukkueeseen. Harjoituskaudella Pallo-Kissat voitti taas TUL-Cupin. Kakkosen joukkueiden kanssa punaiset ovat pelanneet tasaisesti ja Kolmosen porukoista on otettu isonumeroisia voittoja. Janne Moilanen on taas virittänyt joukkueeseensa iskuun ja taistelua tulee varmasti kentällä riittämään.

MP on pelannut neljä edellistä harjoitusottelua ilman voittoa (tasapeli ja 3 tappiota, maaliero 4-9), mutta huonoista tuloksista huolimatta peleissä on nähty paljon harjoituksissa hioittuja kuvioita ja joukkue on matkalla oikeaan suuntaan. Toivottavasti huomisessa ottelussa pallo liikuu kivasti mieheltä toiselle, liikettä riittää ja pallo löytää hyväksytysti useamman kerran Kissojen verkkoon.

MP:n kokoonpano harjoitusotteluissa on elänyt, sillä paljon on ollut kaikenlaisia vaivoja ja mitään varsinaista permanettikokoonpanoa ei ole vielä päästy ajamaan sisään. Huomennakin useampi pelimies on vielä sivussa vaivojensa takia, sillä vaikka pelataankin kaupungin herruudesta, niin mitään riskejä ei oteta.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa tiukkaa taistelua viimeisessä harjoitusottelussa.

– Viimeistä harjoitusottelua viedään pre-seasonilla. Kevään harjoitusottelu MiPK:ä vastaan alkaa muodostua jo perinteeksi ja toivottavasti se kerää taas runsaasti jalkapalloyleisöä kentän laidalle.

– Ottelu on meille tärkeä valmistava tapahtuma sarjakauteen ja tavoitteena on, että saamme tästä ehjän 90 -minuuttisen alle.

Pallo-Kissojen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
14. Joonas Kimari
16. Eero Ylönen
17. Joonas Nissinen
18. Janne Kuhmonen
19. Samuli Kaasalainen
24. Tuomo Hiltunen (mv)
26. Antti-Ville Räisänen
33. Sammy Ndjock (mv)
77. Olli Kilpeläinen

RAPORTTI: KuFu-98 voittoon viime hetken maalilla


KuFu-98 ja MP kohtasivat harjoitusottelun merkeissä tänään aamupäivästä Savon Sanomat Areenalla Kuopiossa.

14.4.2019 KuFu-98 – MP 3 – 2(1-1)

Maalit:
6. Tabi Manga rp. 1-0
17. Juuso Liukkonen rp. 1-1
51. Vinko Soldo 2-1
57. Janne Kuhmonen 2-2
87. Cem Felek 3-2

MP:n kokoonpano:
Tuomo Hiltunen,  Reetu Räsänen, Iiro Äijö, Vincent Bikana, Juuso Liukkonen, Denis Lima de Assis,  Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Joonas Nissinen, Janne Kuhmonen, Juuso Tarvainen

Vaihtopelaajat:
Lasse Loukoila, Filipe Mello, Tomi Janhunen, Joonas Kimari, Antti-Ville Räisänen

Vaihdot:
61. Denis Lima de Assis <-> Joonas Kimari
79. Juuso Liukkonen <-> Tomi Janhunen

Otteluraportti:
MP matkasi tänään aikaiseen aamulla Kuopioon, missä toiseksi viimeisessä harjoitusottelussa vastaan asettui KuPS:n farmijoukkue KuFu-98. Vauhdikas ottelu päättyi kotijoukkueen loppuhetkien maalilla 3-2(1-1) – kuopiolaisten voittoon.

MP:n peli oli vielä ottelun alussa vähän kankeaa ja peli alkoikin kotijoukkueen hallinnassa. MP:n alakerta joutui rikkomaan Eetu Rissasta maalipaikassa ja tuloksena oli rangaistuspotku, jonka KuPS:n kamerunilainen keskuspuolustaja Tabi Manga laukoi maaliin ja KuFu siirtyi johtoon jo 6. peliminuutilla. Avausosuman jälkeen kotijoukkue hallitsi kenttätapahtumia, mutta MP:kin sai rankkarin reilun vartin pelin jälkeen, kun kuopiolaisten puolustus kaatoi Deniksen rangaistusalueen kulmassa. Tästä tilanteesta tuomitusta rankkarista Juuso Liukkonen tasoitti ottelun. Ottelu jatkui vauhdikkaasti, mutta kumpikaan joukkue ei saanut luotua kunnon maalipaikkoja ja tauon viettoon mentiin 1-1 -tasalukemissa.

Toisellakin puoliajalla kotijoukkue oli hiukan niskan päällä ja pelitapahtumia oli enemmän MP:n kenttäpuoliskolla. KuFu sai useita kulmapotkuja ja yhdestä näistä tulikin johto-osuma, kun Tabi Manga puski ylärimaan ja paluupallossa ensimmäisenä oli kroatilainen Vinko Soldo, joka puski takanurkkaan, 2-1. MP ei kuitenkaan antautunut, vaan reilu viisi minuuttia myöhemmin pallon riiston jälkeen Janne Kuhmonen laukoi hienosti takanurkkaan ja peli oli tasan 2-2. Ottelu näytti jo päättyvän tasan, mutta muutama minuutti ennen täyttä aikaa kuopiolaisten vaihdosta tulleet pelaajat järjestelivät KuPS:n saksalaiselle hyökkääjälle Cem Felekille paikan, josta hän varmasti viimeisteli loppulukemiksi 3-2.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen päivän ottelun antiin, vaikka loppuhetkien tappio harmittikin.

– Saatiin juuri sellainen harjoituspeli kuin oli ajatuskin. KuFu oli liikkeellä hyvällä ryhmällä ja pääsimme harjoittelemaan tänään sekä puolustuspelaamistamme että avaamista korkealta prässäävää joukkuetta vastaan. Pari erikoistilannemaalia toki harmittaa, mutta muuten näin taas paljon positiivisia asioita pelaamisessamme.

– Teimme tänään vielä muutamia kokeiluja ja osa pelaajista paranteli pieniä vaivojaan. Puolentoista viikon päästä pelataan pre-seasonin viimeinen ottelu ja sen jälkeen aletaan sitten kamppailemaan sarjapisteistä.

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä.

Kolmen viikon päästä alkavaa sarjaa ennen MP ei pelaa enää kuin yhden harjoitusottelun, kun pääsiäisen jälkeen keskiviikkona Urpolassa vastaan asettuu rakas paikallisvastustaja Pallo-Kissat.

ENNAKKO: Toiseksi viimeisessä harjoitusottelussa vastassa KuFu-98


 

Ennakko: su 14.4. klo 11.00 KuFu98-MP Savon Sanomat Areena, Kuopio

MP:llä on huomenna sunnuntaina aikainen startti, kun joukkue matkaa Kuopioon, missä Savon Sanomat Areenalla klo 11 alkavassa harjoitusottelussa vastaan asettuu Veikkausliigassa pelaavan KuPS:n farmijoukkue KuFu-98. Edellisen kerran joukkueet ovat kohdanneet Kakkosessa kaudella 2016, jolloin kumpikin voitti kotiottelunsa.

Kuopiolaiset eivät ole talvikaudella pelanneet kuin yhden harjoitusottelun, jossa JIPPO kaatui Joensuussa 1-5. Nuoret pelaajat ovat pelanneet junioreiden SM-karsintasarjoja ja osa pelaajista on ollut Veikkausliigajoukkueen mukana. Huomenna MP:llä on varmasti edessä tiukka kamppailu, sillä vastassa on nuorten maajoukkuepelaajia sekä KuPS:n liigapelaajia.

MP:n peli on parantanut viime otteluissa, vaikka kolmeen otteluun voittoa ei olekaan tullut. Peleissä on näkynyt niitä asioita, mitä harjoituksissa ollaan käyty läpi. Vielä kun maalipaikkoihin saadaan lisää terävyyttä, niin tuloksetkin varmasti parantuvat. Tosipelien alkuun on vielä kolme viikkoa ja tämän pelin jälkeen ei ole enää kuin yksi harjoitusottelu, joten peli pitää hiljalleen ollakin uomissaan.

MP lähtee Kuopioon näillä näkymin 17 pelaajan ryhmällä. Sivussa on vielä useita pelaajia pikkuvaivojen takia ja osa juniori-ikäisistä on A-junioreiden mukana Ykkösen sarja-avauksessa Kotkassa. Lisäksi kokoonpanossa on useampi pelaaja, joka ei vielä ole täydessä 90 -minuutin pelikunnossa. Jiri Haikonen palaa kokoonpanoon kolmen pelin tauon jälkeen ja jalkavaivoista koko alkuvuoden kärsinyt Joonas Kimari on ensi kertaa tällä pre-seasonilla mukana kokoonpanossa.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa todella tiukkaa peliä, sillä vastassa on tulevaisuuden tähtiä ja kovia KuPS:n pelimiehiä.

– Saamme jälleen tasokkaan harjoitusottelun ja pääsemme testaamaan omaa pelaamistamme taas hieman eri tyyppistä vastustajaa vastaan kuin edellisissä otteluissa.-

– Kufussa on lahjakkaita nuoria pelaajia ja heitä vahvistaa KuPS:n liigamiehistöstä mukaan tulevat pelaajat, joten liikettä ja taitoa saadaan vastaan sunnuntaina.

Kotijoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
14. Joonas Kimari
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
22. Lasse Loukoila (mv)
24. Tuomo Hiltunen (mv)
25. Juuso Tarvainen
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell

RAPORTTI: MP ja MYPA tasapeliin


MP ja MYPA kohtasivat kesäisissä olosuhteissa Myllykoskella.

6.4.2019 MYPA – MP 2 – 2(1-0)

Maalit:
38. Rony Huhtala 1-0
60. Filipe Mello 1-1
74. Tomi Janhunen (Lucas dos Santos) 1-2
83. Huhtala 2-2

MP:n kokoonpano:
Tuomo Hiltunen (37. varoitus),  Reetu Räsänen, Vincent Bikana (7. varoitus), Lucas dos Santos, Filipe Mello (55. varoitus), Denis Lima de Assis, Tomi Janhunen, Matti Kohonen, Joonas Nissinen, Janne Kuhmonen, Juuso Tarvainen

Vaihtopelaajat:
Lasse Loukoila, Iiro Äijö, Juuso Liukkonen, Niila Forsell, Olli Kilpeläinen

Vaihdot:
46. Denis Lima de Assis <-> Juuso Liukkonen
71. Filipe Mello <-> Niila Forsell
85. Juuso Tarvainen <-> Olli Kilpeläinen

Otteluraportti:
MP ja Ykköseen valmistautuva MYPA kohtasivat kesäisissä olosuhteissa Kymenlaakson Sähkö Stadionilla. Ottelu oli vauhdikas harjoituspeli, joka päättyi 2-2(1-0) -tasatulokseen.

MP aloitti pelin ihan pirteästi, mutta aika pian kotijoukkue pääsi peliin paremmin mukaan ja punapaitaiset hallitsivat kenttätapahtumia. Pelin painopiste oli vieraiden kenttäpuoliskolla, mutta mitään kovin vaarallista MYPA ei hallinnasta huolimatta saanut aikaan. Tuomo Hiltunen MP:n maalilla sai olla suhteellisen rauhassa. MP:llä oli muutama nopea hyökkäys, mutta Tomas Turunen kotijoukkueen maalilla ehti pari kertaa juuri ennen Denistä palloon ja näin vieraiden avausosuma jäi syntymättä. MP pelasi useamman hyvän laukauspaikan, mutta Turunen torjui kertaalleen hyvin ja muut yritykset menivät yli tai ohi maalin. Reilu viisi minuuttia ennen puoliaikaa MP:n alakerta nukahti hieman ja kotijoukkueen testimies Rony Huhtala oli päästä karkuun. Tuomo Hiltunen tuli taistelupalloon rangaistusalueen ulkopuolelle ja joutui rikkomaan Huhtalaa varoituksen arvoisesti. MYPA sai tilanteesta vapaapotkun noin 17 metristä, jonka Anttoni Huttunen laukoi ylärimaan. Vierasjoukkueen pelaajat jäivät katseellaan seuraamaan tilannetta ja maalin edessä vapaana olleella Huhtalalla oli helppo työ puskea paluupallosta MYPA 1-0 -johtoon. Juuri ennen taukoa kotijoukkueella oli mahdollisuus siirtyä kahden maalin johtoon, mutta Hiltunen torjui hienosti vasempaan alanurkkaan suuntautuneen laukauksen.

Toiselle puoliajalle MP tuli paremmin ja vieraat olivatkin hiukan niskan päällä. Viimeisissä syötöissä ja ratkaisuissa oli vähän toivomisen varaa ja hyvätkin tilanteet kuivuivat kasaan tai viimeistely-yritykset olivat heikkoja. Pelikellon käydessä 60. peliminuuttia MP prässäsi hyvin ja Mello sai jalan väliin MYPA -alakerran syöttöön. Pallo pomppi kohti MYPA -maalia ja puoliajalla maalille tullut Miika Korpela yritti saada pallon kiinni ennen maaliviivaa. Avustava erotuomari oli kuitenkin tarkkana ja huomasi pallon menneen maaliin. Näin MP tuli ansaitusti tasoihin ja heti seuraavasta hyökkäyksestä MP oli jo siirtyä johtoon, mutta Korpela torjui Janne Kuhmonen laukauksen oikea-aikaisella vastaantulollaan. MP sai lisävirtaa tasoitusmaalista ja peli oli hyvin sinipaitaisten kontrollissa. Vartti ennen täyttä aikaa Lucas dos Santos pelasi pallon vasempaan laitaan Tomi Janhuselle, joka kanttasi keskelle ja laukoi tarkasti vasempaan alakulmaan, 1-2. MYPA yritti kovasti saada tasoitusta aikaan ja peli aaltoili mukavasti. Tuomo Hiltunen torjui kerran näyttävästi, tuli pari kertaa oikea-aikaisesti vastaan ja esti MYPA:n tasoitusosuman syntymisen. 83. peliminuutilla Hiltunenkin oli voimaton, kun Rony Huhtala esitti taitojaan, sai jalan vapaaksi ja laukoi tarkasti takanurkkaan, 2-2. Kumpikin joukkue haki vielä voittomaalia, mutta kumpikaan ei enää onnistunut maalinteossa ja peli päättyi 2-2 -tasalukemiin.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli suhteellisen tyytyväinen omiensa hyökkäyspelaamiseen, mutta puolustuspelistä löytyy paljon parannettavaa.

– Ensimmäinen puoliaika aloitettiin vaisusti, mutta hiljalleen pelimme parani. Toinen jakso oli taas hyvää pelaamista.

– Etenkin hyökkäyssuuntaan pelissämme oli juuri niitä elementtejä, mitä haluan nähdä.  Puolustuspeliin Varsinkin omalla kolmanneksella jäi paljon kehitettävää tuleviin otteluihin.

– Oikeaan suuntaan olemme menossa ja tässä on vielä neljä viikkoa ja pari harjoituspeliä aikaa saada pieniä juttuja eteenpäin. Uskon, että olemme valmiina, kun sarjakausi alkaa.

– Tänään oli monella hyvää tekemistä, mutta jos jonkun haluaan nostaa esiin, niin Tarvaisen Juuso pelasi vahvan pelin keskialueella.

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP jatkaa harjoitusotteluitaan viikon päästä sunnuntaina, kun joukkue matkaa Kuopioon, missä Savon Sanomat Areenalla vastaan asettuu KuPS:n farmijoukkue KuFu.

ENNAKKO: Harjoitusottelut jatkuvat MYPA:a vastaan


 

Ennakko: la 6.4. klo 15.00 MYPA-MP Kymenlaakson Sähkö Stadion, Kouvola

MP:n harjoitusottelut jatkuvat huomenna lauantaina, kun joukkue matkaa tammikuussa Ykköseen kabinetin kautta nousseen MYPA:n vieraaksi Myllykoskelle. Viime kaudella joukkueet palasivat samassa Kakkosen A-lohkossa. MP voitti vieraissa MYPA:n 1-4 ja Urskissa päädyttiin 1-1 -tasalukemiin.

Myllykoskelaiset ovat pelanneet talvikaudella jo yhdeksän kertaa (voitto, 5 tasapeliä ja 3 tappiota, maaliero 8-13). Viime sunnuntaina MYPA otti ensimmäisen voittonsa, kun Kakkoseen noussut Sudet kaatui 2-0(2-0). Vaikka tulokset ovat olleet heikohkoja, niin MYPA on pelannut hyvin ja pystynyt haastamaan Ykkösen joukkueita tasapäisesti ja Veikkausliigan HIFK voitti MYPA:n vain 1-2 viime lauantaina. Ykkösen kauteen MYPA on lähdössä aika pitkälti samalla joukkueella, jolla he viime kaudella voittivat Kakkosen A-lohkon. Kokenut Heikki Pulkkinen ei ole ainakaan vielä tehnyt pelaajasopimusta ja uusia pelaajia on tullut mm. naapurista Susien riveistä sekä hyökkääjä Niko Ikävalko KTP:stä.

MP:n kaksi edellistä harjoitusottelua (KTP ja PEPO) on päättynyt tappioon. Varsinkin edellinen ottelu PEPO:a vastaan oli pääsääntöisesti hyvää tekemistä, mutta palloa ei saatu maaliin asti ja se päättyi maalin tappioon. Harjoituksissa hiottuja kuvioita nähtiin kentällä, mutta viimeinen terävyys maalipaikoissa puuttui. Tässä on kuitenkin vielä nelisen viikkoa ja kolme harjoituspeliä aikaa hioa kuvioita ja kokoonpanoja ennen kuin sarjapelit alkavat.

MP lähtee Myllykoskelle 16 pelaajan ryhmällä. Pikkuvaivojen takia on sivussa useampi pelaaja ja heidän kanssa ei haluta tässä vaiheessa ottaa mitään riskiä, vaan huominen harjoitusottelu jää suosiolla väliin.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa tiukkaa kamppailua ja haluaa taas onnistumisia maalinteossa parin maalittoman ottelun jälkeen.

– MYPA on meille tuttu joukkue viime kaudelta ja Ykkösen joukkueena erinomainen vastus tässä vaiheessa pre-seasonia. Kahdessa edellisessä ottelussa emme ole onnistuneet maalinteossa ja siihen lähdetään hakemaan tulevassa ottelussa onnistumisia.

Kotijoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
17. Joonas Nissinen
18. Janne Kuhmonen
22. Lasse Loukoila (mv)
24. Tuomo Hiltunen (mv)
25. Juuso Tarvainen
44. Niila Forsell
77. Olli Kilpeläinen

RAPORTTI: MP:lle hallinnasta huolimatta niukka tappio


MP ja PEPO pelasivat vauhdikkaan ottelun Urpolassa.

30.3.2019 MP – PEPO 0 – 1(0-1)

Maali:
24. Eetu Suoraniemi 0-1

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Iiro Äijö, Lucas dos Santos (89. varoitus), Filipe Mello (76. varoitus), Denis Lima de Assis, Tomi Janhunen, Veeti Seppänen, Joonas Nissinen, Janne Kuhmonen (73. varoitus), Antti-Ville Räisänen, Olli Kilpeläinen (50. varoitus)

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Matti Kohonen, Samuli Kaasalainen, Juuso Tarvainen, Niila Forsell

Vaihdot:
46. Veeti Seppänen <-> Matti Kohonen
46. Antti-Ville Räisänen <-> Niila Forsell
71. Denis Lima de Assis <-> Juuso Tarvainen
83. Joonas Nissinen <-> Samuli Kaasalainen

Otteluraportti:
MP kohtasi Urpolan tuulisissa olosuhteissa harjoitusottelun merkeissä samassa Kakkosen A-lohkossa pelaavan PEPO:n. Ottelu oli vauhdikas ja kotijoukkue oli selvästi niskan päällä, mutta siitä huolimatta lappeenrantalaiset voittivat ottelun niukasti 0-1(0-1).

Kotijoukkue aloitti ottelun pirteästi ja painopiste oli selvästi PEPO:n kenttäpuoliskolla. Ensimmäisen kymmenminuuttiseen Lucas dos Santosilla oli parikin mainiota laukaisupaikkaa, mutta tällä kertaa brassin laukaukset olivat heikkoja. Myös Denis ja Joonas Nissinen olivat puolittaisissa paikoissa, mutta maaliin palloa ei saatu ja pari kertaa kotijoukkueen kaukolaukaukset päätyivät kentän päädyssä olevalle tenniskentälle. Vaikka vieraille oli takanaan todella kova myötätuuli, he hyökkäsivät harvakseltaan. 24. peliminuutilla nähtiin PEPO:n oikean laidan nopean hyökkäyksen jälkeen ottelun avausmaali. Jens Harju syötti pallon päädystä takaviistoon reilusti rangaistusalueen ulkopuolelle ja Eetu Suoraniemi laukoi suoraan syötöstä pallon vastustamattomasti sivuverkkoon, 0-1. MP:n maalilla Sammy Ndjockilla oli vaikeuksia nähdä laukausta, kun omia ja vieraita oli pallon edessä. Vierailla oli muutama puolittainen paikka, mutta nämä kamerunilaismaalivahti hoiti varmasti. MP:llä oli pari vapaapotkua hyviltä paikoilta, mutta dos Santos laukoi niukasti ohi ja Deniksen löysän laukauksen Craig Hill torjui helposti. Tauon viettoon mentiin vieraiden maalin johdossa.

Toinen puoliaika jatkui MP:n komennossa, mutta pallonhallinnasta huolimatta kunnon maalipaikkoja ei meinattu pystyä luomaan. Puoliajalla vieraiden maaliin vaihdettu Miko Sederholm oli kuitenkin työllistetty, toisin kuin Sammy Ndjock MP:n maalilla. Vieraiden ainoan puolittaisen maalipaikan toisella puoliajalla aiheutti nopea Markus Koistinen, mutta tämän yrityksen Ndjock hoiti puolustuksen avulla. Denis väläytteli muutaman kerran osaamistaan ja tasoitusosuma oli lähellä. Janne Kuhmonen oli myös todella aktiivinen ja aiheutti vaikeuksia lappeenrantalaisten alakerralle. Vieraat puolustivat uhrautuvasti ja pitivät MP:n poissa parhailta maalipaikoilta. Viimeisen reilun vartin aikana kentältä ei tapahtumia puuttunut. Ottelun erotuomari järjesti valtaisan korttisirkuksen, mutta tästä huolimatta peli karkasi hänen käsistään ja nähtiin useampia torikokouksia. Kotijoukkueella oli myös muutama loistomahdollisuus tasoittaa peli. Vaihdosta tullut Samuli Kaasalainen kaadettiin läpiajoon rynniessään rangaistusalueella, mutta jostain syystä peli jatkui maalipotkulla rangaistuspotkun sijaan. Lisäksi Lucas dos Santos laukoi parista kymmenestä metristä ylärimaan ja muutaman kerran vieraiden alakerta blokkasi maalin edessä MP:n laukaukset. Lopulta kovan taistelun jälkeen peli päättyi vieraiden 0-1 -voittolukemiin, vaikka kotijoukkue oli huomattavasti hallitsevampi osapuoli, mutta jalkapallo on edelleen maalintekopeli ja tässä vieraat olivat tänään parempia.

Päävalmentaja Janne Wilkman löysi todella paljon hyvää omiensa esityksestä tappiosta huolimatta.

– Perinteinen PEPO -ottelu, jossa oli taistelua ja tunnetta. Päällimmäisenä tunteena jäi, että olisimme tänään kyllä ansainneet enemmän kuin, mitä saimme. Olen erittäin tyytyväinen siihen, mitä näin tänään pelikentällä. Etenkin toinen jakso oli meiltä todella vahva.

– Emme kuitenkaan pystyneet hyödyntämään painetta maalien muodossa.

– Kaikki kentällä olleet ansaitsevat tänään kiitokset, mutta jos joku pitää nostaa esille, niin nuori Olli Kilpeläinen pelasi vahvan ottelun vieraalla pelipaikalla topparina ja myös Lucas dos Santos oli tänään vaikea pideltävä vastustajalle.  Oli myös todella mukava nähdä Matti Kohosen paluu pelikentille polvivamman jälkeen.

Seuraavan kerran MP pelaa harjoitusottelun viikon päästä lauantaina, kun joukkue matkaa Myllykoskelle Ykkösessä pelaavan MYPA:n vieraaksi.

ENNAKKO: PEPO vastassa huomenna Urpolassa


 

Ennakko: la 30.3. klo 15.15 MP-PEPO Urpola, Mikkeli

MP:n harjoitusottelut jatkuvat huomenna lauantaina, kun Urpolaan saapuu vieraaksi PEPO. Joukkueet kohtasivat tammikuussa Imatran hallissa Kakkosen Cupin ottelussa, joka aika varamiehisin joukkuein päättyi 1-1 -pistejakoon.

Tiedossa on varmasti tiukka taistelu, sillä PEPO on taas ilmoittanut tavoitteekseen nousun Ykköseen. Viime sunnuntaina PEPO kävi voittamassa Ykköseen valmistautuvan MYPA:n Kouvolassa Arttu Kotasen, Paul Obin ja Aleksi Ikosen maaleilla selvin 0-3 -lukemin. PEPO:n joukkue on pysynyt hyvin kasassa ja hyökkäyksessä Hermes Palomino on vaihtunut nigerialaiseen 22-vuotiaaseen Paul Obiin, joka voitti viime kaudella C-lohkon maalipörssin 20 maalillaan oululaisessa JS Herculeksessa ja oli kaikkien Kakkosen lohkojen toiseksi paras maalintekijä.

MP:n viime viikonloppuinen harjoitusottelu Ykkösen KTP:tä vastaan päättyi 3-0(0-0) -tappioon. Lukemat eivät ihan vastaan ottelutapahtumia, mutta kotkalaiset käyttivät armottomasti MP:n virheet hyödykseen ja iskivät hyvällä prosentilla maalipaikoistaan. MP:llä oli ottelussa omat hyvät hetkensä, mutta paljon jäi vielä parannettavaa.

MP lähtee otteluun 18 pelaajan kokoonpanolla. Sivussa ovat jalkavaivaiset Jiri Haikonen ja Joona Mäenpää, selkäänsä poteva Vincent Bikana sekä jo useamman viikon loukkaantumisen jälkeen joukkueen mukana harjoitellut, mutta vielä pelikuntoaan hakeva Joonas Kimari. Muutaman pelaajan pelaaminen on vielä epävarmaa ja heidän tilanne ratkeaa vasta pelipäivänä. Matti Kohonen on taas pelikunnossa ja mukana joukkueessa.

Päävalmentaja Janne Wilkman ennakoi, että on tulossa tiukka ja vauhdikas kamppailu.

– PEPO:n kanssa on tunnetusti menty hyvällä temmolla ja tälläkin kertaa on varmasti luvassa tiukkaa vääntöä.

– Tässä vaiheessa kautta on tärkeää saada pelituntumaa ja nyt pelataankin tiivisti ennen sarjan alkua. Edellisissä otteluissa on näkynyt paljon hyviä juttuja ja luonnollisesti tässä vaiheessa kautta myös niitä, missä meillä on vielä kehitettävää ennen sarjan alkua.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
16. Veeti Seppänen
17. Joonas Nissinen
18. Janne Kuhmonen
19. Samuli Kaasalainen
24. Tuomo Hiltunen (mv)
25. Juuso Tarvainen
26. Antti-Ville Räisänen
33. Sammy Ndjock (mv)
44. Niila Forsell
77. Olli Kilpeläinen

RAPORTTI: KTP oli parempi


KTP ja MP kohtasivat Arto Tolsa Areenalla Kotkassa.

23.3.2019 KTP – MP 3 – 0(0-0)

Maalit:
53. Kalle Multanen 1-0
54. Kasperi Liikonen 2-0
76. AntonEerola 3-0

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Reetu Räsänen, Iiro Äijö, Lucas dos Santos, Filipe Mello, Juuso Liukkonen, Tomi Janhunen, Joonas Nissinen, Janne Kuhmonen, Joona Mäenpää, Antti-Ville Räisänen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Vincent Bikana, Denis Lima de Assis, Veeti Seppänen, Samuli Kaasalainen, Juuso Tarvainen, Niila Forsell, Olli Kilpeläinen

Vaihdot:
56. Filipe Mello <-> Niila Forsell
56. Janne Kuhmonen <-> Samuli Kaasalainen
68. Tomi Janhunen <-> Veeti Seppänen
68. Antti-Ville Räisänen <-> Olli Kilpeläinen
70. Reetu Räsänen <-> Vincent Bikana
72. Juuso Liukkonen <-> Denis Lima de Assis
75. Joona Mäenpää <-> Juuso Tarvainen

Otteluraportti:
MP matkusti Kotkaan, missä Arto Tolsa Areenalla vastaan asettui Ykkösen koitoksiin valmistautuva KTP. Kotijoukkue oli terävämpi joukkue ja otti toisen puoliajan osumilla selvän 3-0(0-0) -voiton.

KTP aloitti ottelun todella pirteästi ja MP oli täysin puolustuskannalla. Pari kertaa kotijoukkueella oli vartin kohdilla mahdollisuus siirtyä johtoon, mutta Sammy Ndjock torjui maalitykki Kalle Multasen läpiajon ja Reetu Räsänen pelasti maaliviivalta Multasen puskun yläriman kautta väljemmille vesille. Hiljalleen vieraatkin pääsivät paremmin peliin mukaan ja tätä auttoi huomattavasti parantunut syöttöpeli. Loppua kohti peli oli vieraiden hallussa ja viimeisellä vitosella ennen taukoa MP:llä oli muutama mahdollisuus ottelun avausosumaan, mutta Jiri Koski kotijoukkueen maalilla torjui Lucas dos Santosin sekä Filipe Mellon kaukolaukaukset. Tauon viettoon mentiin maalittomissa lukemissa.

MP jatkoi tauon jälkeen pirteästi, mutta sitten MP:lle sattui musta minuutti, kun KTP käytti MP:n harhasyötöt hyväkseen. Ensin Kalle Multanen oli ensimmäisenä paluupallossa ja heti seuraavassa hyökkäyksessä Kasperi Liikonen oli terävänä, näin tulostaululla oli murheelliset 2-0 -lukemat. Molemmat joukkueet suorittivat runsaasti vaihtoja ja tämä toi runsaasti vauhtia peliin tuoreiden jalkojen muodossa, mutta ajatus ei aina kestänyt mukana. Ottelun päätöslukemat nähtiin vartti ennen loppua, kun KTP pelasi hienon ja nopean hyökkäyksen oikeasta laidasta ja Anton Eerola laukoi tolpan juureen, 3-0. MP:lläkin oli muutama mahdollisuus rikkoa kuparinen, mutta hyvistäkään paikoista palloa ei saatu maaliin asti. Paras paikka oli Lucas dos Santosilla, joka pääsi puolittaiseen läpiajoon Deniksen ja Samuli Kaasalaisen esityöstä, mutta dos Santoksen chippi epäonnistui ja kotijoukkueen maaliin vaihdetulla Pyry Piiraisella oli helppo työ torjua laukaus. Ottelu päättyi kotkalaisten 3-0 -voittolukemiin, joka ei nyt täysin kuvannut ottelun tapahtumia.

Päävalmentaja Janne Wilkman harmitteli omiensa virheitä, mistä KTP armotta rankaisi.

– Ensimmäiseen puoliaikaan olen tyytyväinen. KTP:llä oli pikkuisen erilainen ryhmitys, mitä ennakoimme ja meiltä kesti hetki, että saimme juonesta kiinni.

– Ensimmäisen jakson loppu ja toisen alku oli hyvää pelaamista, mutta valitettavasti päästimme kaverin helposti johtoon ja heti perään samankaltaisten kuvioiden jälkeen jo kahden maalin johtoon.

– Pariin maaliin meillä oli tänään mahdollisuudet, mutta ne jäi nyt tekemättä.

– Kaiken kaikkiaan opettavainen reissu ja tarvitsemme tällaisia pelejä, missä joudumme tiukoille. Harmittavasti numerot karkasivat tänään suuriksi pelitapahtumiin nähden. Ensi viikolla jatketaan työn tekoa ja käännetään katseet lauantaina peliin.

Kotkalaisten näkemys ottelusta löytyy täältä.

Seuraavan kerran MP pelaa harjoitusottelun viikon päästä lauantaina, kun tulevan kesän kova kilpakumppani PEPO saapuu vierailulle Urpolaan.

ENNAKKO: Huomenna MP kohtaa harjoitusottelussa Ykkösen KTP:n


 

Ennakko: la 23.3. klo 14.45 KTP-MP Arto Tolsa Areena, Kotka

MP:llä on huomenna edessä tiukka haaste, sillä harjoitusottelussa vastaan asettuu Ykkösessä pelaava KTP. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat viime vuoden helmikuussa harjoitusottelun merkeissä ja silloin KTP oli maalein 3-2(2-0) parempi.

Viime kaudella Ykkösessä seitsemänneksi sijoittuneen KTP:n kokoonpano on muuttunut viime kaudesta paljon, sillä yli kymmenen pelaaja on vaihtanut maisemaan ja sisään on tullut kymmenkunta pelaajaa, joista yksi nimekkäimmistä on Ykkösen kaikkien aikojan paras maalintekijä Kalle Multanen. Myös joukkueen valmennus on muuttunut ja päävalmentaja toimii entinen KTP -kärki Argo Arbeiter apunaan Indrek Zelinski sekä Ossi Virta. KTP sijoittui Suomen Cupin lohkossaan toiseksi, mutta Cupin pelit päättyivät viime lauantaina, kun Ilves haki jatkopaikan neljännesvälierissä 0-2(0-2) -lukemin.

Jos MP pääsi edellisessä harjoitusottelussa (MP-FCV 7-1) helpommalla, niin nyt vastus on ihan toista luokkaa ja Kotkassa MP joutuu varmasti puolustuskannalle, kun vihreä-valkoinen kotijoukkue iskee raivokkaasti päälle ja hakee paluuta voittojen tielle Cup -tappion jälkeen. KTP on MP:lle tässä vaiheessa harjoituskautta loistava vastus, sillä nyt nähdään, missä mennään, kun vastaan asettuu ennakkoon tasokkaampi joukkue.

MP lähtee lauantaina isolla porukalla Kotkaan. Loukkaantumisista kärsineet pelaajat on saatu mukaan harjoituksiin ja tämä viikko on harjoiteltu isolla ryhmällä. Sivussa ovat FCV -pelissä osumaa saanut Jiri Haikonen sekä vielä loukkaantumisten jälkeen harjoittelemiseen keskittyvät Joonas Kimari ja Matti Kohonen.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa tiukkaa peliä huomiselta.

– Tuleva ottelu tulee olemaan lähtökohdiltaan täysin erilainen kuin aiemmat harjoitusottelut ja kova testi meille, missä mennään tässä vaiheessa kautta.

– Meillä on hyvä tilanne pelaajiston osalta ja loukkaantuneet ovat päässeet jo harjoitusvahvuuteen mukaan. Olen ollut erittäin tyytyväinen, millä temmolla olemme tällä viikolla menneet ja nyt on kiva päästä näkemään, miten pelimme kulkee Ykkösen joukkuetta vastaan.

Kotkalaisten ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Tomi Janhunen
16. Veeti Seppänen
17. Joonas Nissinen
18. Janne Kuhmonen
19. Samuli Kaasalainen
23. Joona Mäenpää
24. Tuomo Hiltunen (mv)
25. Juuso Tarvainen
26. Antti-Ville Räisänen
33. Sammy Ndjock (mv)
44. Niila Forsell
77. Olli Kilpeläinen

RAPORTTI: MP voitti selvästi FCV:n


#9 Juuso Liukkonen puskee #18 Janne Kuhmosen kulmapotkusta lukemiksi 6-0.

16.3.2019 MP – FCV 7 – 1(4-0)

Maalit:
3. Filipe Mello (Joonas Nissinen) 1-0
7. Juuso Liukkonen (Jiri Haikonen) 2-0
17. Janne Kuhmonen (Lucas dos Santos) 3-0
26. Nissinen (dos Santos) 4-0
75. Liukkonen (Haikonen) 5-0
82. Liukkonen (Kuhmonen) 6-0
85. Santtu Laaksonen 6-1
89. Kuhmonen (Liukkonen) 7-1

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Iiro Äijö, Vincent Bikana, Lucas dos Santos, Filipe Mello, Juuso Liukkonen, Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Joonas Nissinen, Janne Kuhmonen, Niila Forsell

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Reetu Räsänen, Denis Lima de Assis, Samuli Kaasalainen, Juuso Tarvainen

Vaihdot:
46. Joonas Nissinen <-> Samuli Kaasalainen

Otteluraportti:
MP pelasi kuukauden tauon jälkeen harjoitusottelun, kun Kakkosen C-lohkossa pelaava FCV saapui Urpolaan vieraaksi. Ottelu pelattiin loistavissa olosuhteissa ja oli aikamoista kotijoukkueen näytöstä. MP voitti vaajakoskelaiset peräti 7-1(4-0).

MP aloitti ottelun pirteästi ja jo kolmannella peliminuutilla nähtiin ottelun avausosuma. Kotijoukkue hyökkäsi vasemmalta laidalta ja Filipe Mello liukui Joonas Nissisen syötön ohi Ville Viljalan, 1-0. Muutama minuutti myöhemmin MP iski taas ja tällä kertaa oikealta, kun Jiri Haikonen syötti pallon maalille ja Juuso Liukkonen ohjasi hienosti etutolpalta lukemiksi 2-0. Vierailijat olivat täysin puolustuskannalla ja MP hallitsi kenttätapahtumia isännän ottein. Pallo liikkui kivasti mieheltä toiselle ja pallottomien pelaajien liike oli hyvällä tasolla. Lucas dos Santos järjesti seuraavat MP:n osumat. Ensin Tomi Janhunen ja dos Santos pelasivat upeasti vasemmalla laidalla ja Janne Kuhmosella oli helppo työ toisesta aallosta laukoa pallo verkkoon, 3-0. Ennen puolen tunnin täyttymistä lukemat olivat jo 4-0, kun miehekkäästi pelannut Niila Forsell antoi keskialueelta nopean vapaapotkun ja dos Santos vapautti Joonas Nissisen maalintekoon, 4-0. MP oli todella tehokas maalipaikoissaan ensimmäisellä puoliajalla ja montaa muuta maalipaikkaa MP ei pystynytkään luomaan, vaikka pallonhallinta oli selvästi kotijoukkueella. Niila Forsellin kaukolaukauksen Viljala torjui ylärimaan. Sammy Ndjock MP:n maalilla sai olla todella rauhassa ja ensimmäisen kerran hän joutui torjuntatöihin pari minuuttia ennen taukoa. Tauon viettoon mentiin 4-0 -lukemissa.

Toiselle puoliajalle MP:n terävin esitys jäi pukukoppiin ja peli tasoittui huomattavasti. MP:n pallottomien pelaajien liike ei ollut yhtä pirteää kuin ensimmäisellä puoliajalla ja tämä vaikeutti huomattavasti pelaamista. Vieraatkin saivat peliään parempaan kuosiin, mutta mitään kovinkaan vaarallista vaajakoskelaiset eivät saaneet luotua Ndjockin vartioimalle maalille. Puoliajalla vaajakoskelaisten maalille vaihdettu Olavi Hetemäki oli kuitenkin huomattavasti työllistetympi kuin Ndjock. Kovasti peliä ohjannut Hetemäki torjui hienosti Niila Forsellin ja Vincent Bikanan kaukolaukaukset. Lopulta viimeisellä vartilla nähtiin myös maaleja. Juuso Liukkonen iski toisessa peräkkäisessä harjoitusottelussa hattutempun, kun tällä viikolla vuoden sopimuksen MP:n kanssa tehnyt Liukkonen oli terävänä kulmapotkuissa. Ensin lyhyen kulmapotkun jälkeen Jiri Haikonen puski Niila Forsellin keskityksen maalin eteen, missä Liukkonen teki saksipotkulla MP:n viidennen maalin. Seuraavan Janne Kuhmosen tarjoileman kulman Liukkonen puski etualueelta takanurkkaan, 6-0. Vieraat käyttivät MP:n alakerran nukahduksen hyödyksi viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Santtu Laaksonen nousi päätyrajaa pitkin oikealta laidalta ja laukoi etukulmasta pallon verkkoon, 6-1. MP kuittasi tämän osuman juuri ennen täyttä aikaa, kun Vincent Bikana lähetti Liukkosen oikeasta laidasta vauhtiin ja vieraiden puolustuksen kompuroinnin jälkeen hattutempun tehnyt Liukkonen pelasi Janne Kuhmoselle avopaikan, josta Kuhmonen viimeisteli toisella maalillaan loppulukemiksi 7-1.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen omiensa esitykseen, ainoastaan toisen jakson alku jätti toivomisen varaa.

– Tänään saatiin peliin todella vahva alku. Hyökkäsimme hyvin ja monipuolisesti sekä viimeistelimme ensimmäisellä puoliajalla hyvällä prosentilla.

– Toisen jakson alussa meillä oli vähän käynnistymisvaikeuksia, mutta onneksi saimme pidettyä pelin kontrollissamme.

– Tänään meillä oli todella paljon onnistujia. Iiro Äijö pelasi vahvan pelin topparina, samoin kuin Filipe Mello ja Niila Forsell keskikentällä. Lisäksi Juuso Liukkonen oli taas tänään tehokas ja viimeisteli hyvin.

MP jatkaa harjoitusotteluitaan viikon päästä lauantaina, kun joukkue matkaa tänään Suomen Cupista Ilvekselle 0-2 -lukemin tippuneen KTP:n vieraaksi Kotkaan. Silloin MP:llä on vastassa ihan eri kaliberin joukkue kuin tänään ollut Keski-Suomen ykkösjoukkue.

ENNAKKO: Harjoitusottelut jatkuvat huomenna FCV:tä vastaan


 

Ennakko: la 16.3. klo 15.15 MP-FCV Urpola, Mikkeli

MP harjoitusottelut jatkuvat huomenna lauantaina Urpolassa, kun vastaan asettuu Kakkosen C-lohkossa pelaava FCV Vaajakoskelta. Vielä viime kaudella joukkueet pelasivat samassa lohkossa ja molemmat voittivat vierasottelunsa.

Vaajakoskelaiset on nyt Keski-Suomen ykkösjoukkue, kun JJK:lle kävi, miten kävi. FCV viime kauden runkopelaajat aikalailla jatkavat ja uusina pelaajina joukkueeseen ovat liittyneet mm. Samu Suoraniemi (JJK), Masa Malen (JJK/Reipas) ja Valtteri Lohi (FC Blackbird). FCV palasi viime viikonloppuna epävirallisen harjoitusottelun (4x20min) JJK:ta vastaan, jonka punapaidat voittivat 5-1. Nyt heillä on edessä ensimmäinen ”oikea” harjoitusottelu ja varmasti huomisen vieraat puhkuvat intoa ja tarjoavat MP:lle hyvän mittarin, missä mennään.

MP palaa pelihommiin kuukauden tauon jälkeen. Joukkueeseen on edellisen FC Blackbird -harjoitusottelun jälkeen liittynyt uusina pelaajina Denis Lima de Assis, Joonas Nissinen, Antti-Ville Räisänen, Reetu Räsänen sekä testissä olleen Juuso Liukkosen kanssa on tehty tulevan kauden kattava sopimus. Lisäksi Lucas dos Santos on palannut Mikkeliin. Tosipelien alkuun on seitsemisen viikkoa ja MP pelaa vielä kuusi harjoitusottelua, joissa voidaan tehdä kokeiluja ja hioa pelitapaa, että kaikki on kunnossa, kun sarjapisteistä aletaan pelaamaan 5. toukokuuta.

Juniori-ikäiset pelaajat pelaavat samaan aikaan Helsingissä A-nuorten SM-karsintasarjan viimeisen ottelun, joten he ovat poissa kokoonpanosta. Ainoastaan pelikieltoa kärsivä Niila Forsell on junioreista mukana joukkueessa. Lisäksi jalkavaivoista itseään vielä kuntouttavat Joonas Kimari ja Matti Kohonen ovat sivussa. Samoin kuin kipeänä olevat Joona Mäenpää ja Antti-Ville Räisänen.

Päävalmentaja Janne Wilkman on tyytyväinen, että tauon jälkeen päästään taas pelaamaan.

– Mukava päästä pelaamaan pienen tauon jälkeen. Lähdemme keskittymään taas oman pelimme kehittämiseen ja toivon näkeväni ottelussa niitä asioita, joiden kanssa olemme arjessa työskennelleet.

– Matti Kohonen ja Joonas Kimari ovat palaamassa riviin loukkaantumisten jälkeen, mutta tämä ottelu tulee vielä liian aikaisin heille.

Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
10. Denis Lima de Assis
11. Tomi Janhunen
13. Jiri Haikonen
17. Joonas Nissinen
18. Janne Kuhmonen
19. Samuli Kaasalainen
24. Tuomo Hiltunen (mv)
25. Juuso Tarvainen
33. Sammy Ndjock (mv)
44. Niila Forsell

EDUSTUS: Maksettujen kausikorttien nouto ja postitus


 

Jos olet osallistunut kausarihaasteeseen ja maksanut kortin laskulla, niin sen voit hakea MP:n toimistolta (Nuijamiestenkatu 1) tai Sokoksen miesten osaston kassalta 2. kerroksesta. (Avoinna ma-pe klo 9-20, la klo 9-18 ja su klo 12-16). Ota mukaan henkilötodistus!

Maksettujen kausikorttien postitus alkaa myös tänään, joten jos olet maksanut postitettavan kausikortin, niin varmasti ensi viikon aikana se kolahtaa postiluukusta.

Jos et ole vielä maksanut sähköpostiisi tullutta laskua, niin tee se pian. Verkkopankissa maksettaessa lasku tulee maksaa siinä olevaa viitenumeroa käyttäen. Laskun voi maksaa myös käteisellä, kortilla tai Smartum kulttuuriseteleillä, Sporttipassilla (ePassi) sekä Virikeseteleillä MP:n toimistolla. Kannattaa kuitenkin etukäteen varmistaa, että toimistolla ollaan paikalla (toimisto(at)mikkelinpalloilijat.fi, p. 044 978 7338). Yritykset ovat saaneet laskun itse antamiensa laskutusohjeiden mukaisesti.

Jos olet vasta tällä viikolla osallistunut kampanjaan, niin saat ensi viikolla sähköpostia!

Vielä ehdit mukaan, sillä kampanja on voimassa tämän viikon! Kortin varaus onnistuu täällä.

EDUSTUS: Juuso Liukkonen on MP:n viimeinen kiinnitys


#9 Juuso Liukkonen palaa MP:n riveihin. (Kuva: Mikko Rahikainen)

Mikkelin Palloilijat ja useamman kuukauden joukkueen mukana harjoitellut Juuso Liukkonen ovat tehneet tulevaa kautta käsittävän pelaajasopimuksen. Nyt on kasassa 23 pelaajasopimusta ja joukkue on valmis tulevan kesän Kakkosen A-lohkon koitoksiin, jotka alkavat sunnuntaina 5. toukokuuta kotiottelulla NJS:ää vastaan.

Pieksämäkeläislähtöinen hyökkääjä Juuso Liukkonen, 25 on pelannut MP:ssä kausilla 2016-2018 yhteensä 45 Kakkosen ottelua tehden niissä 23 maalia. Viime toukokuussa Liukkonen palasi kasvattajaseuransa SaPa:n riveihin ja loppukauden hän pelasi iisalmelaisessa PK-37:ssa kahdeksan Kakkosen ottelua viimeistellen kolme maalia. Nyt hän palaa takaisin Mikkeliin innokkaana.

– Fiilikset hyvät ja joukkue tänä vuonna todella laadukas. Joukkue on ilman muuta paras MP, missä itse olen ollut mukana.

– Totta kai lähdetään voittamaan sarjaa! Isosti on tehty hommia koko pre-season ja tullaan vielä kahdeksan viikkoa tekemään ennen kuin sarjapelit alkavat. Äijistä huomaa, että nälkä on suuri.

– Toivotaan, että tukku maaleja siunaantuu itselleni ja muutama onnistunut takaprässi.

Päävalmentaja Janne Wilkman on tyytyväinen, että Liukkosen kanssa päästin sopimukseen ja joukkue on nyt kasassa.

– Juuso on ollut testijaksolla vakuuttava kokonaisuudessaan. Hän on mennyt monella osa-alueella valtavasti eteenpäin ja hänellä on kova halua kehittyä pelaajana. Hän tuo kaivattua leveyttä ja tervettä kilpailua hyökkäyspäähämme.

#9 Juuso Liukkonen
s. 26.11.1993
hyökkääjä
pituus/paino: 190/83
aikaisemmat seurat: SaPa, MP, PK-37

Pelaajasopimukset 14.3.2019:
#3 Reetu Räsänen (2019)
#4 Iiro Äijö (2019)
#5 Vincent Bikana (2020)
#7 Lucas dos Santos (2019)
#8 Filipe Mello (2019+2020)
#9 Juuso Liukkonen (2019)
#10 Denis Lima de Assis (2019)
#11 Tomi Janhunen (2020)
#12 Matti Kohonen (2019+2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#14 Joonas Kimari (2019)
#18 Janne Kuhmonen (2019)
#19 Joonas Nissinen (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#22 Olli Kilpeläinen (2020)
#23 Joona Mäenpää (2019)
#25 Juuso Tarvainen (2019)
#29 Samuli Kaasalainen (2019+2020)
#30 Tuomo Hiltunen (2019)
#33 Sammy Ndjock (2020)
#34 Antti-Ville Räisänen (2019)
#44 Niila Forsell (2020)

EDUSTUS: MP täyttää perjantaina 90 vuotta – Kausikortti kampanjahintaan vielä tällä viikolla


Mikkelin Palloilijat perustettiin vuonna 1929, lähinnä innokkaiden koulupoikien toimesta. Perustamiskokous pidettiin 15. päivä maaliskuuta 1929. Nyt haluamme juhlistaa tätä merkkipäivää ja tämän viikon (11.-17.3.2019) aikana myydään kauden 2019 MP:n Kakkosen kotiotteluihin oikeuttavaa kausikorttia vielä kampanjahintaan 33 € eli 3 € per peli. Kausikortin varaaminen tapahtuu täällä tai olemalla yhteydessä MP:n toimistolle (toimisto(at)mikkelinpalloilijat.fi tai p. 044978 7338).

Jos olet jo hankkinut itsellesi tai yrityksellesi kausikortin, niin lisäksi on mahdollisuus lahjoittaa kausikortteja hyväntekeväisyyteen. MP jakaa lahjoitetut kausikortit muutamalle yhteistyötaholle: EssotelleHope MikkelilleMikkelin kaupungille sekä Mikkelin Työttömät ry:lle. Tarkoituksena on tarjota otteluelämyksiä sellaisille henkilöille ja/tai perheille, joilla ei ole muuten ole mahdollisuutta osallistua MP:n ottelutapahtumiin. Jos haluaa olla mukana tekemässä hyvää, niin kampanjaan osallistutaan varaamalla kortti tai useampi normaalisti, mutta nimikenttään kirjoitetaan oman nimen lisäksi ”HYVÄNTEKEVÄISYYTEEN”. Laskutamme varaajalta kausikortin/t ja toimitamme lahjoitetut kausikortit Essotelle, Hopelle, kaupungille sekä työttömien yhdistykselle, jotka jakavat ne eteenpäin.

Toiminnanjohtaja Mika Roivas kertoo, että tammikuun lopussa päättyneen kausarikampanjan jatkoa on kyselty paljon.

– Varsinaisen kampanjan aikana saatiin noin 900 varausta ja niiden korttien jakelu aloitetaan lähiaikoina. Nyt uskon, että saadaan tuhannen kausikortin raja rikki!

– Ajateltiin vielä juhlistaa varsinaista seuran syntymäpäivää ja nyt kun joukkue on yhtä pelaaja vailla kasassa, niin kiinnostusta tuntuu olevan.

Varmista nyt paikkasi kampanjahintaan MP:n 90-vuotisjuhlavuoden kotiotteluissa!

EDUSTUS: Denis palaa MP:n hyökkäykseen


#10 Denis pelaa tulevalla kaudella MP:ssä.

Mikkelin Palloilijat saa mieluisan paluumuuttajan, kun 2000 -luvun ylivoimaisesti seuran tehokkain pelaaja Denis palaa seuran riveihin vuoden sopimuksella. Nyt on kasassa 22 pelaajasopimusta. Vielä yksi hyökkäyspään pelaaja liittyy joukkueen vahvuuteen ensi viikon alkupuolella ja sitten joukkue on valmis tulevan kesän Kakkosen A-lohkon koitoksiin.

Brasilialainen hyökkääjä Denis, 29 pelasi kausilla 2011-2014 MP:n riveissä yhteensä 75 Kakkosen ottelua tehden niissä 66 maalia ja syöttäen 30 maalia. MP:n jälkeen Denis on pelannut Veikkausliigassa Jaron riveissä. Kaudella 2016 hän pelasi Brasilian C-liigassa Tirandentesissa, josta hän siirtyi syksyllä 2016 Hongkongin pääsarjaan Hong Kong Rangersiin. Keväällä 2017 hän vaihtoi saman sarjan Lee Maniin ja viime kauden hän päätti Ykkösessä Jaron riveissä. Nyt hän on taas Mikkelissä ja puhkuu intoa tutussa ympäristössä.

– Hienoa olla taas Suomessa ja ennen kaikkea Mikkelissä, joka on minulle kuin toinen koti. Vietin täällä loistavat vuodet ja täältä löytyy paljon ystäviä. On todella loistava juttu, että pääsen taas pelaamaan ja tekemään maaleja MP:n sinisessä paidassa.

– Haluan tuoda joukkueeseen kokemukseni sekä brasilialaista pelaamisen iloa. Toivottavasti ne sekä maalini ja syöttöni auttavat meidät taisteluun lohkon kärkisijoista ja nousuun Ykköseen.

Päävalmentaja Janne Wilkman on todella tyytyväinen, että lopulta kaivattu hyökkääjä löytyi.

– Aloitin kartoittamaan hyökkääjää jo viime kauden lopulla, kun Oinonen teki päätöksen lopettaa uransa. Kriteerit hyökkääjälle olivat kovat ja olemme tehneet ison työn, jotta olemme saaneet kriteerimme täyttävän pelaajan hankittua. Olemme testanneet useita vaihtoehtoja syksyn ja alkutalven aikana. Meillä on ollut tarjolla mielenkiintoisia nimiä niin Suomesta kuin ulkomailta, mutta pelaajatyypit eivät ole osuneet niihin ajatuksiin millaista hyökkääjää olemme hakeneet. Denisin osalta nämä täyttyivät ja olen erittäin tyytyväinen, että sain hänet houkuteltua takaisin Mikkeliin.

– Hänellä on sellainen statistiikka Suomen sarjoista, jota ei kovin monella muulla ole. Hän on todella monipuolinen hyökkääjä, joka tuo uusia ulottuvuuksia tämän kauden pelitapaamme.

#10 Denis Lima de Assis
s. 29.12.1989
hyökkääjä
pituus/paino: 190/80
aikaisemmat seurat: Alianca FC, SC Maguary, AA Patatuba, MP, Jaro, Tiradentes CE, Rio Bronco-AC, Hongkong Rangers, Lee Man

Pelaajasopimukset 9.3.2019:
#3 Reetu Räsänen (2019)
#4 Iiro Äijö (2019)
#5 Vincent Bikana (2020)
#7 Lucas dos Santos (2019)
#8 Filipe Mello (2019+2020)
#10 Denis Lima de Assis (2019)
#11 Tomi Janhunen (2020)
#12 Matti Kohonen (2019+2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#14 Joonas Kimari (2019)
#18 Janne Kuhmonen (2019)
#19 Joonas Nissinen (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#22 Olli Kilpeläinen (2020)
#23 Joona Mäenpää (2019)
#25 Juuso Tarvainen (2019)
#29 Samuli Kaasalainen (2019+2020)
#30 Tuomo Hiltunen (2019)
#33 Sammy Ndjock (2020)
#34 Antti-Ville Räisänen (2019)
#44 Niila Forsell (2020)

EDUSTUS: MP sopimukseen Joonas Nissisen, Antti-Ville Räisäsen ja Reetu Räsäsen kanssa


#34 Antti-Ville Räisänen,  #3 Reetu Räsänen ja #19 Joonas Nissinen pelaavat tulevalla kaudella MP:n riveissä.

Toukokuun 5. päivä Kakkosen A-lohkon pelit aloittava Mikkelin Palloilijat on tehnyt kolme uutta pelaajasopimusta, kun Joonas Nissinen, Antti-Ville Räisäsen sekä Reetu Räsänen allekirjoittivat vuoden sopimukset. Tällä hetkellä MP:llä on kaksikymmentäyksi pelaajasopimusta.

Joonas Nissinen, 21 on hyökkäävä laitapelaaja, joka pelasi viime kaudella Veikkausliigaan nousseessa KPV:ssä 21 ottelua tehden kaksi maalia. Kuopion Palloseuran kasvatti debytoi Veikkausliigassa jo kaudella 2014. Taitava ja nopea laitapelaaja tulee hakemaan Mikkelistä toista peräkkäistä sarjanousua.

– MP osoitti kiinnostusta ja päätin tarttua haasteeseen. Pari viikkoa olen tässä ollut treeneissä mukana ja hyvät fiilikset on jäänyt. Seurassa on tällä hetkellä hyvä tekemisen meininki sekä tavoitteet mennä eteenpäin. Ensi kauden tavoitteena on ehdottomasti nousu Ykköseen seuran 90-vuotisjuhlan kunniaksi ja tulen antamaan kaikkeni tämän eteen.

Keskikentän keskustassa pelaava Antti-Ville Räisänen, 20 pelasi viime kaudella Ykkösen AC Kajaanin keskikentällä 21 ottelua. Varkaudessa jalkapallouransa aloittanut Räisänen pelasi Veikkausliigassa kaudella 2015 kaksi ottelua. Palloa hyvin syöttävä ja liikkuvainen WJK -kasvatti tarttuu innokkaasti uuteen haasteeseen.

– Hyvillä mielin tulen Mikkeliin! Itselläni oli mahdollisuuksia pelata ensi kaudella myös korkeammallakin tasolla, mutta seuran tavoitteet, ilmapiiri sekä halu saada minut osaksi joukkuetta saivat minut vakuuttumaan, että MP voisi olla tähän väliin hyvä vaihtoehto.

– Joukkueella tulee olla vain yksi tavoite ja se on se, että Mikkelissä pelataan taas Ykköstä kaudella 2020 ja sen eteen painetaan hirveä määrä hommia.

– Itsellä on ollut nyt pari hieman rikkonaista kautta ja omana henkilökohtaisina tavoitteina on pelata kaikissa kauden otteluissa, ottaa iso rooli joukkueesta ja tätä kautta auttaa seuraa tavoitteissaan sekä itsekin edetä omalla uralla.

– Toivottavasti mahdollisimman suuri mikkeliläisyleisö löytää ensi kesänä paikan päälle peleihin todistamaan, kun Urskissa pelataan hyvää ja viihdyttävää futista.

22 -vuotias puolustaja Reetu Räsänen on Kuopion Palloseuran kasvatti, joka on pelannut kaikki seuran juniori-ikäluokat läpi. Räsänen pelasi viime kaudella Ykkösen FC Hakassa neljä ottelua ja aikaisemmin hän on saanut peliaikaa SC KuFu-98:n riveissä Kakkosessa. Vuonna 2016 Räsänen oli lähellä sopimusta West Hamin kanssa. Hän on käynyt näytillä myös Englannin mestaruussarjan QPR:ssä sekä italialaisessa Chievossa. Laajan syöttövalikoiman omaava pallollinen toppari tulee intoa puhkuen Mikkeliin.

– Olen kuullut seurasta paljon hyvää ja toiminta vaikuttaa ammattimaiselta.

– Omat tavoitteet tulevalla kaudella on pelata ehjä ja hyvä kausi sekä tietenkin kehittyä pelaajana. Ehdottomasti lähdetään taistelemaan lohkovoitosta ja annan varmasti kaikkeni, että saataisiin MP ensi kaudeksi Ykköseen.

Päävalmentaja Janne Wilkman on todella tyytyväinen, että sai tämän kolmikon joukkueeseensa. Joonas, Antti-Ville sekä Reetu ovat olleet parisen viikkoa joukkueen mukana ja otteet ovat olleet lupauksia herättäviä.

– Joonas on taitava laitapelaaja, joka pystyy luomaan maalipaikkoja sekä pelikavereilleen että itselleen. Arvostan laitapelaajalta rohkeutta haastaa 1v1 -tilanteissa ja se on Joonaksen ehdoton vahvuus.

– Antti-Ville tuo keskikentällemme vauhtia ja taitoa. Hän on monipuolinen pelaaja, jolla on vielä paljon potentiaalia kehittyä. Olen erittäin tyytyväinen, että saimme hänet houkuteltua Mikkeliin.

– Yritin saada Reetua meille jo viime kaudella, mutta hän päätyi tuolloin Hakaan. Reetun vahvuudet ovat pelinavaamisessa ja hän puolustaa linjassa erinomaisesti.

– Joukkueemme on nyt viittä vaille valmis ja uskon sen olevan täysin valmis, kun palaamme tauolta ensi viikon maanantaina. Lähtökohtamme joukkueen rakentamiseen on ollut tällä kaudella hyvä ja pääsimme kiinnittämään ensimmäisiä pelaajia jo viime kauden aikana. Meillä on paljon kahden vuoden sopimuksia, joka takaa pitkäjänteisyyden toimintaamme. Olemme testanneet uusia pelaajia syksyn ja alkutalven aikana ja tehneet pelaajatarkkailua pelipaikkojen osalta, johon olemme kaivanneet vahvistusta. Saamme jalkeille laadukkaan ryhmän, jossa on myös riittävästi leveyttä pitkään sarjaan.

#3 Reetu Räsänen
s. 18.9.1996
puolustaja
pituus/paino: 186/88
aikaisemmat seurat: KuPS, SC KuFu-98, FC Haka

#19 Joonas Nissinen
s. 24.4.1997
keskikenttäpelaaja
pituus/paino: /
aikaisemmat seurat: KuPS, SC KuFu-98, KPV

#34 Antti-Ville Räisänen
s. 4.4.1998
keskikenttäpelaaja
pituus/paino: 180/75
aikaisemmat seurat: Warkaus JK, KuPS, SC KuFu-98, AC Kajaani

Pelaajasopimukset 2.3.2019:
#3 Reetu Räsänen (2019)
#4 Iiro Äijö (2019)
#5 Vincent Bikana (2020)
#7 Lucas dos Santos (2019)
#8 Filipe Mello (2019+2020)
#11 Tomi Janhunen (2020)
#12 Matti Kohonen (2019+2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#14 Joonas Kimari (2019)
#18 Janne Kuhmonen (2019)
#19 Joonas Nissinen (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#22 Olli Kilpeläinen (2020)
#23 Joona Mäenpää (2019)
#25 Juuso Tarvainen (2019)
#29 Samuli Kaasalainen (2019+2020)
#30 Tuomo Hiltunen (2019)
#33 Sammy Ndjock (2020)
#34 Antti-Ville Räisänen (2019)
#44 Niila Forsell (2020)

EDUSTUS: MP viettää tämän viikon ansaittua lomaa yhteisharjoituksista


Päävalmentaja Janne Wilkman on tyytyväinen alkuvuoden harjoitteluun.

MP on harjoitellut alkuvuoden tiiviisti ja nyt tämän viikon joukkue pitää taukoa yhteisharjoituksista. Harjoittelu on tapahtunut pääosin Urpolassa ja Fressin loistavissa tiloissa. Talviset olosuhteet on välillä ajaneet joukkueen myös Kuplaan. (MP haluaa kiittää kaupungin liikuntatoimea, joka on pyrkinyt pitämään Urpolan harjoittelu- ja pelikunnossa läpi talven. Kiitos!)

Joukkueen piti tällä jaksolla pelata viidesti, mutta vain kolme peliä saatiin pelattua, kun Jyväskylässä halli oli suljettuna lumikuorman takia ja JIPPO pelasi samaan aikaan Kakkosen Cupia, kun aikaisemmin sovittu harjoituspeli piti pelata. Kakkosen Cupissa MP tasasi pisteet PEPO:n kanssa 1-1 ja JIPPO oli 3-1 parempi. MP ei saanut kahdesta pelatusta Kakkosen Cupin ottelusta sellaisia tuloksia, joita niistä haettiin. Ottelut MP joutui pelaamaan aika varamiehisinä, kun kaikki sopimuspelaajat eivät vielä olleet saapuneet kaupunkiin ja flunssakin vaivasi joukkuetta. Nuoret pelimiehet saivat kuitenkin arvokasta kokemusta ja vastuuta, kun kokeneemmasta päästä olevat pelimiehet olivat sivussa erinäisten syiden johdosta. Urpolassa pelatussa harjoituspelissä Kolmosessa pelaava ja nimimiehiä vilisevä FC Blackbird kaatui 4-1.

Päävalmentaja Janne Wilkman on tyytyväinen menneeseen jaksoon.

– Kahdeksan viikon jakso on takana ja olen ollut erittäin tyytyväinen millaisella sykkeellä pojat ovat tämän raskaan jakson vetäneet läpi. Harjoitusotteluiden osalta alkutalvi jäi hieman suunniteltua vajaammaksi, kun sekä JJK että JIPPO peruivat pelinsä meitä vastaan. Molemmilla oli toki omat hyvät syynsä siihen, mutta korvaavien otteluiden löytäminen oli todella haastavaa, kun kaikilla oli jo kalenterit täynnä. Palaamme harjoituksiin 11. maaliskuuta, jonka jälkeen alkaa viimeinen ja tärkein pre-seasonin jakso, jolla tehdään vielä viimeiset viritykset niin joukkue- kuin yksilötasolla. Luvassa on vielä kuusi harjoitusottelua ennen sarjan alkamista.

Tulevat harjoitusottelut:
la 16.3. klo 15.15 MP-FCV (Urpola)
la 23.3. klo 14.45 FC KTP-MP (Arto Tolsa Areena, Kotka)
la 30.3. klo 15.15 MP-PEPO (Urpola)

la 6.4. klo 15.00 MYPA-MP (Kymenlaakson Sähkö Stadion, Myllykoski)
la 13.4. klo 11.00 SC KuFu-MP (Savon Sanomat Areena, Kuopio)
ke 24.4. klo 18.30 MP-MiPK (Urpola/Hänski)

Tällä hetkellä MP:llä on kasassa 18 pelaajasopimusta ja vielä tämän viikon aikana julkaistaan useita todella mielenkiintoisia pelaajasopimuksia, joten kannattaa pysyä kuulolla. Päävalmentaja Janne Wilkman on todella tyytyväinen sopimustilanteeseen.

– Joukkueemme on viittä vaille valmis ja uskon sen olevan täysin valmis, kun palaamme tauolta. Lähtökohtamme joukkueen rakentamiseen on ollut tällä kaudella hyvä ja pääsimme kiinnittämään ensimmäisiä pelaajia jo viime kauden aikana. Meillä on paljon kahden vuoden sopimuksia, joka takaa pitkäjänteisyyden toimintaamme. Olemme testanneet uusia pelaajia syksyn ja alkutalven aikana ja tehneet pelaajatarkkailua pelipaikkojen osalta, johon olemme kaivanneet vahvistusta. Saamme jalkeille laadukkaan ryhmän, jossa on myös riittävästi leveyttä pitkään sarjaan.

Kakkosen A-lohko MP:n osalta alkaa sunnuntaina 5.5, kun NJS saapuu vieraaksi Hänskiin. Koko lohkon ohjelma löytyy täältä.

EDUSTUS: MP aloittaa Kakkosen A-lohkon toukokuun alussa


Palloliitto julkaisi tänään kovasti odotetun Kakkosen sarjaohjelman. Kakkosen A-lohko MP:n osalta alkaa sunnuntaina 5. toukokuuta, kun Nurmijärven Jalkapalloseura saapuu taas sarja-avaukseen Mikkeliin, kuten viime kaudellakin.

Kakkonen pelataan kaudella 2019 aiempaan tapaan kolmessa 12 joukkueen alueellisessa lohkossa kaksinkertaisena sarjana, joten jokainen joukkue kohdataan sekä kotona että vieraissa ja otteluita pelataan kaikkiaan 22. Runkosarjan päätteeksi pelataan lohkon sisäisesti neljän parhaan joukkueen kesken kolme jatkokierrosta, joiden runkopäivät ovat 12.10., 19.10. ja 26.10. Runkosarjassa saadut pisteet ja maaliero siirtyvät sellaisenaan kyseisille jatkokierroksille. Kakkosen lohkovoittajat nousevat suoraan Ykköseen kaudeksi 2020, kun Ykköstä samalla laajennetaan 12 joukkueen sarjaksi. Kauden 2019 päätteeksi, lohkoista putoaa 11. ja 12. sijoittuneet joukkueet, eli kaksi joukkuetta suoraan jokaisesta lohkosta sekä tämän lisäksi lohkovertailussa huonoin 10. sijoittunut putoaa. Yhteensä seitsemän joukkuetta siis putoaa Kakkosesta Kolmoseen.

MP:n kotiottelut ovat jakautuneet neljälle eri päivälle. Sunnuntaisin pelataan neljästi, torstaisin ja lauantaisin kolmesti sekä kerran tiistaina. Vierasotteluita on eniten lauantaina (6 kpl). Lisäksi vieraissa pelataan kahdesti tiistaina ja sunnuntaina sekä kerran keskiviikkona. Viimeinen kierros on lauantaina 5. lokakuuta, jolloin MP kohtaa vierasottelussa rakkaan paikallisvastustajan Pallo-Kissat. MP:n isännöimä Mikkelin derby pelataan torstaina 4. heinäkuuta klo 18.30. Lisäksi isolla kalenteriin kannattaa merkitä lauantai 24. elokuuta, jolloin klo 18.30 Urskissa pelataan MP:n 90-vuotisjuhlaottelu, jossa vastaan asettuu perinteinen Reipas Lahdesta.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli suhteellisen tyytyväinen sarjaohjelmaan.

– Palloliitto on tehnyt paljon uudistuksia sarjoihin tälle kaudelle ja Kakkosen sarjajärjestelmää on järkevöitetty. Jokaisen lohkon voittaja on ansainnut nousunsa ja toisaalta jatko-ottelut tuovat kärkijoukkueille muutaman pelin lisää ja palvelee näin myös pelaajakehitystä.

– Lohkoomme tulee paljon uusia joukkueita ja sarjan taso tulee olemaan viime vuotta kovempi. Nousijoista etenkin Reippaalla on vahva joukkue ja se tulee varmasti olemaan sarjan keskikastin yläpuolella. Paikalliskamppailut tuovat tänäkin vuonna lisävärinää sarjaan ja toivottavasti myös ison joukon yleisöä Urskiin.

KAKKONEN A-LOHKO 2019, MP:N OTTELUT
su 5.5. MP – NJS 18:30
la 11.5. FC Viikingit – MP 17:00
su 19.5. MP – Kiffen 18:30
la 25.5. JIPPO – MP 17:00
to 30.5. MP – Klubi 04 15:00
ti 4.6. MP – Sudet 18:30
su 9.6. Reipas – MP 18:30
su 16.6. MP – JäPS 18:30
ke 19.6. VJS – MP 18:30
ti 25.6. PEPO – MP 18:30
to 4.7. MP – MiPK 18:30

la 13.7. MP – FC Viikingit 17:00
ti 30.7. Kiffen – MP 19:00
su 4.8. MP – JIPPO 18:30
su 11.8. Klubi 04 – MP 18:30
la 17.8. Sudet – MP 17:00
la 24.8. MP – Reipas 18:30
la 31.8. JäPS – MP 15:00
to 12.9. MP – PEPO 18:30
la 21.9. NJS – MP 15:00
la 28.9. MP – VJS 15:00
la 5.10. MiPK – MP 14:00

la 12.10. kierros 23:  1 – 3, 2 – 4
la 19.10. kierros 24: 4 – 1, 2 – 3
la 26.10. kierros 25: 1 – 2, 3 – 4

Koko lohkon ohjelma löytyy täältä.

RAPORTTI: MP selvään voittoon FC Blackbirdistä Juuso Liukkosen johdolla


#9 Juuso Liukkonen puskee #18 Janne Kuhmosen antamasta kulmapotkusta MP:n kolmannen maalin.

16.2.2019 MP – FC Blackbird 4 – 1(1-1)

Maalit:
21. Iiro Äijö om. 0-1
45+1. Janne Kuhmonen (Samuli Kaasalainen) 1-1
70. Juuso Liukkonen (Filipe Mello) 2-1
78. Liukkonen (Kuhmonen) 3-1
86. Liukkonen 4-1

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Iiro Äijö, Vincent Bikana, Filipe Mello, Juuso Liukkonen, Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Elhadji Keita, Janne Kuhmonen, Samuli Kaasalainen, Viljami Jurvanen

Vaihtopelaajat:
Tuomo Hiltunen, Mikko Hiltunen, Emmanuel Tchakossi, Lauri Ihalainen

Vaihdot:
59. Viljami Jurvanen <-> Emmanuel Tchakossi
66. Elhadji Keita <-> Lauri Ihalainen
80. Filipe Mello <-> Mikko Hiltunen

Otteluraportti:
MP kohtasi Urpolan loistavissa olosuhteissa harjoitusottelussa Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa pelaavan FC Blackbirdin. Viime kaudella oman lohkonsa voittanut, mutta Kakkosen sarjapaikasta kieltäytynyt jyväskyläläisjoukkue on vielä vahvistunut huomattavasti. FC Blackbird pelasi hyvää jalkapalloa ja joukkueesta löytyi todella kovia pelimiehiä, kuten Tomi Petrescu, Jasin Abahassine ja Tommi Kari. Ensimmäistä puoliaikaa ja varsinkin ottelun alkupuolta hallitsi vieraat, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän MP hallitsi ottelutapahtumia. Lopulta ottelu päättyi MP:n selvään 4-1(1-1) -voittoon.

MP aloitti ottelun vaisusti ja vieraat olivat kuskin paikalla alun tunnustelun jälkeen, mutta hallinnasta huolimatta jyväskyläläiset eivät saaneet luotua kunnon maalipaikkoja Sammy Ndjockin vartioimalle MP -maalille. Reilun parinkymmenen minuutin pelin jälkeen pallo oli kuitenkin MP:n maalissa, kun Iiro Äijö paineen alle syötti yllättäen alaspäin ja pallo meni Ndjockin torjuntayrityksestä huolimatta maaliviivan väärälle puolelle. Vierailla oli muutama loistopaikka tehdä useampi maali, mutta Ndjock torjui Petrescun vapaapotkun tolpan juuresta ja Toni Tahvanainen epäonnistui pari kertaa todella hyvissä maalipaikoissa. Hiljalleen MP:kin sai konettaan käyntiin ja vieraiden maalivahti Riku Uus-Leponiemi torjui kuitenkin kotijoukkueen muutamat maalintekoyritykset. Lopulta ensimmäisen puoliajan lisäajalla MP sai tehtyä tasoitusosuman, kun Jiri Haikonen pelasi Samuli Kaasalaisen maalintekopaikkaan, mutta Uus-Leponiemi sai vielä torjuttua Kaasalaisen yrityksen. Janne Kuhmonen oli ensimmäisenä paluupallossa ja laukoi tasoitusosuman, 1-1. Tauon viettoon mentiin näissä tasalukemissa.

Tauolla MP:n kopissa terävöitettiin sitä, miten tulee pelata ja toisella puoliajalla kotijoukkueen peli olikin aivan erinäköistä ja hallinta oli selvästi MP:n. Varsinkin Jiri Haikonen, Janne Kuhmonen ja Juuso Liukkonen olivat pelipäällä ja vierailla oli suuria vaikeuksia pysyä näiden herrojen perässä. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän peliä käytiin jyväskyläläisten kenttäpäädyssä. Kotijoukkueen kunto tässä vaiheessa oli huomattavasti parempi ja tämä näkyi selvästi pelitapahtumissa. Juuso Liukkonen sai viimeisellä parilla kymmenellä minuutilla palkinnon kovasta työstään ja hän osui kolmesti. Ensin Filipe Mello vapautti Liukkosen läpiajoon, josta Lipi sijoitti pallon varmasti verkkoon. Toisen Liukkonen teki puskemalla Janne Kuhmosen kulmapotkusta ja kolmannen vieraiden alakerran harhasyötön jälkeen. Lisäksi Liukkonen rakensi useamman loistopaikan muille, mutta enempää maaleja kotijoukkue ei kuitenkaan saanut tehtyä. Vieraat pääsivät muutaman kerran hyökkäämään vaarallisesti vastaan, kun MP innostui hyökkäämään koko joukkueen voimin, mutta vieraiden viimeistely ei tänään Urpolassa onnistunut. Viimeiseksi kymmenminuuttiseksi MP:stä kentälle pääsi kapteenin nauhaa kantaen tällä erää viimeistä kertaa MP:n seiskapaitaa ansiokkaasta kantanut Mikko Hiltunen, joka loppukuusta muuttaa Pohjois-Suomeen. 4-1 -voittoon päättyneen pelin jälkeen Hiltuselle luovutettiin vielä MP:n seiskapaita muistoksi seurassa vietetyistä vuosista. (Kiitos Mikko MP -vuosista ja toivottavasti vielä joskus tulet takaisin!)

Päävalmentaja Janne Wilkman luovutti ottelun jälkeen #7 Mikko Hiltuselle muistoksi MP:n seiskapaidan.

Päävalmentaja Janne Wilkman löysi omiensa pelistä paljon hyvää keskellä raskasta fyysistä harjoituskautta.

– Peli alkoi tasaisissa merkeissä ja kumpikaan ei oikein alussa päässyt maalipaikoille. Avausmaalin jälkeen meidän pelimme hiukan sekosi ja vierailla oli pari loistopaikkaa siirtyä parin maalin johtoon. Onneksi kuitenkin saimme tasoitusosuman vielä ennen taukoa.

– Toinen puoliaika mentiinkin sitten meidän selvässä hallinnassa. Tämä olikin ennakoitavissa, sillä olemme huomattavasti paremmassa fyysisessä kunnossa tässä vaiheessa vuotta.

– Tänään oli paljon onnistujia, mutta muutama pelimies erottui edukseen. Juuso Liukkonen oli todella työteliäs molempiin suuntiin ja vielä kolme maalia valtavan työmäärän päälle. Mello oli hyvä keskikentän keskustassa ja hänestä meille on varmasti vielä enemmän iloa, kun hän pääsee täyteen pelikuntoon.

Vieraiden näkemys ottelusta löytyy täältä.

Seuraavan kerran MP pelaa harjoitusottelun kahden viikon päästä lauantaina samaan aikaan Urpolassa, kun vastaan tulee yksi ensi kesän vastustajista JIPPO Joensuusta. (Edellyttäen, että joensuulaiset eivät pääse Kakkosen Cupissa jatkoon.)

ENNAKKO: Harjoitusottelussa huomenna vastassa FC Blackbird


Ennakko: la 16.2. klo 15.15 MP-FC Blackbird Urpola, Mikkeli

Kakkosen Cupin otteluiden jälkeen huomenna lauantaina on edessä kauden 2019 ensimmäinen harjoitusottelu, kun Urpolassa vastaan asettuu viime kaudella Itä- ja Keski-Suomen Kolmosen lohkonsa voittanut FC Blackbird, joka ei kuitenkaan ottanut vastaan Kakkosen sarjapaikkaa, vaan jatkaa pelejään Kolmosessa.

Jyväskyläläisjoukkue on saanut monia nimekkäitä vahvistuksia viime kauden joukkueeseensa. Joukkueen listoilta uusina pelimiehinä löytyy mm. Jasin Abahassine, Toni Tahvanainen, Zakaria Abahassine, Joona Rautamies sekä Joona Ala-Porkkunen. Lisäksi tällä viikolla joukkueen riveihin virallisesti liittyi myös Tomi Petrescu, joka toimii päävalmentaja Paul Taylorin apuna pelaajavalmentajana. Petrescu pelasi jo joukkueen riveissä, kun Böördi voitti harjoitusottelussa JJK Villiketut tammikuun lopussa 6-1(4-1).

MP ei saanut kahdesta pelatusta Kakkosen Cupin ottelusta sellaisia tuloksia, joita niistä haettiin. Ottelut MP joutui pelaamaan aika varamiehisinä, kun kaikki sopimuspelaajat eivät vielä olleet saapuneet kaupunkiin ja flunssakin vaivasi joukkuetta. Nuoret pelimiehet saivat kuitenkin arvokasta kokemusta ja vastuuta, kun kokeneemmasta päästä olevat pelimiehet olivat sivussa erinäisten syiden johdosta.

Huomiseen otteluun MP lähtee pienehköllä ryhmällä ja pääosin ilman nuoria pelimiehiä, sillä A-juniorit pelaavat huomenna Espoossa SM-karsintasarjaa. Useampi pelaaja kuntouttaa vielä jalkavammojaan ja heidän kanssa ei oteta mitään riskiä. Näyttöjä antavat pari harjoitusta joukkueen mukana olleet guinealainen laitapelaaja Elhadji Keita, 24 sekä ranskalainen keskikenttäpelaaja Emmanuel Tchakossi, 30. Mikko Hiltunen esiintyy tällä erää viimeistä kertaa MP:n peliasussa ennen muuttoa Pohjois-Suomeen.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa, että näkee, miten harjoitellut asiat toimivat pelitilanteessa.

– Lähdemme taas keskittymään oman pelimme kehittämiseen ja viemään käytäntöön niitä asioita, joiden parissa olemme Cup -otteluiden jälkeen työskennelleet. Joitakin pelaajia on vielä testissä ja heidän tilanteisiin saadaan vastauksia tulevan ottelun jälkeen.

– Meillä on menossa fyysisesti raskas jakso ja jokainen varmasti puhkuu intoa päästä pelaamaan pelkän harjoittelun sijaan.

Kokoonpanossa:
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Mikko Hiltunen
8. Filipe Mello
9. Juuso Liukkonen
11. Tomi Janhunen
13. Jiri Haikonen
15. Elhadji Keita
16. Emmanuel Tchakossi
18. Janne Kuhmonen
19. Samuli Kaasalainen
20. Viljami Jurvanen
24. Tuomo Hiltunen (mv)
26. Miro Kekkonen
33. Sammy Ndjock (mv)
77. Lauri Ihalainen

EDUSTUS: Tuomo Hiltunen täydentää MP:n maalivahtiosaston


#30 Tuomo Hiltunen palaa muutaman vuoden tauon jälkeen MP:n riveihin.

Kakkosen A-lohkossa pelaavan Mikkelin Palloilijoiden maalivahtiosasto on nyt valmis, sillä viimeksi kaudella 2016 MP:n riveissä pelannut Tuomo Hiltunen on tehnyt vuoden pelaajasopimuksen. Sammy Ndjock ja Tuomo Hiltunen muodostavat MP:n maalivahtikaksikon, jolla lähdetään toukokuun alussa alkavaan sarjaan. Tällä hetkellä MP:llä on kahdeksantoista pelaajasopimusta.

Viime kauden Kaakon Kolmosessa Peltirummun maalilla 16 ottelua pelannut Tuomo Hiltunen, 25 palaa tuttuun seuraan motivoituneena ja valmiina kovaan työntekoon Jorma Naakan opissa.

– Palaan seuraan innokkaana! Sain vuoden alussa työtarjouksen Mikkelistä, johon oli tartuttava. Olen asunut siellä täällä viimeiset neljä vuotta, joten nyt on kiva asettua kotikaupunkiini ja samalla pelikuviotkin järjestyivät mukavasti.

– MP on aina seurana hoitanut asiat mallikkaasti ja pelaajaläheisesti, jolloin itse ei tarvitse muuta kuin keskittyä jalkapallon pelaamiseen. Valmennus on laadukasta sekä ennen kaikkea maalivahtivalmennus seurassa on loistavalla tasolla. Lisäksi taustat hoitavat vastuualueensa moitteettomasti.

– Tulevaan kauteen lähden odottavaisin mielin. Seurasin pari kautta MP:n tuloksia ja ne ovat olleet vaihtelevia. Nyt seura täyttää 90 vuotta ja haluan omalla panoksellani auttaa joukkuetta saavuttamaan lohkon kärkisijoja. Tietenkin nousu olisi hieno kruunu juhlavuodelle, mutta tärkeintä on kehittyä pelistä toiseen, jolloin viimeisen pelin jälkeen nähdään, missä olemme. Treeneissä on ollut hyvä fiilis ja meininki päällä, joten uskon, että olemme vahva sarjakauden alusta lähtien.

– Omat tavoitteeni tulevaan kauteen on pysyä ehjänä. Kärsin menneinä vuosina useita loukkaantumisia, jotka vaikeuttivat pelaamista ja kehitystä. Viime kauden pysyin ehjänä, joten samaa tahtia pyritään jatkamaan. Haluan myös kehittyä maalivahtina maalivahtivalmentaja Jorma Naakan opeissa, sillä parhaat pelivuodet on vasta tulossa.

– Tänä vuonna on seuran 90-vuotisjuhlavuosi, jolloin olisi kiva nähdä useassa pelissä runsaslukuinen yleisö kannustamassa Mikkelin sinisiä voittoihin!

Päävalmentaja Janne Wilkman on tyytyväinen, että maalivahtikaksikko on nyt kasassa.

– Tuomo otti jo syksyllä yhteyttä ja kertoi suunnitelmistaan palata Mikkeliin. Meillä oli haussa kakkosmaalivahti Sammy Ndjockin taakse, joten tähän saumaan Tuomon paluu sopi meille erinomaisesti.

#30 Tuomo Hiltunen
s. 5.7.1993
maalivahti
pituus/paino: 183/83
aikaisemmat seurat: MiKi, MP, Ilves-Kissat, Tampere United, Peltirumpu

Pelaajasopimukset 13.2.2019:
#4 Iiro Äijö (2019)
#5 Vincent Bikana (2020)
#8 Filipe Mello (2019+2020)
#11 Tomi Janhunen (2020)
#12 Matti Kohonen (2019+2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#14 Joonas Kimari (2019)
#17 Lucas dos Santos (2019)
#18 Janne Kuhmonen (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#22 Olli Kilpeläinen (2020)
#23 Joona Mäenpää (2019)
#25 Juuso Tarvainen (2019)
#29 Samuli Kaasalainen (2019+2020)
#30 Tuomo Hiltunen (2019)
#33 Sammy Ndjock (2020)
#44 Niila Forsell (2020)

RAPORTTI: MP:n Kakkosen Cupin ottelut päättyivät tappioon Joensuussa


27.1.2019 MP – JIPPO 1 – 3(1-2)

Maalit:
5. Miika Vainikainen 0-1
11. Aleksi Nissinen 0-2
39. Wilkson (Viljami Jurvanen) 1-2
90+4. Aleksi Nissinen rp. 1-3

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Tuomo Jukarainen, Veeti Seppänen, Juuso Liukkonen, Tomi Janhunen, Wilkson, Viljami Jurvanen, Leevi Leinonen, Joona Mäenpää, Niila Forsell, Olli Kilpeläinen

Vaihtopelaajat:
Ozeias Graciano, Samuli Kaasalainen, Eero Ylönen

Vaihdot:
61. Leevi Leinonen <-> Samuli Kaasalainen
77. Viljami Jurvanen <-> Eero Ylönen
89. Joona Mäenpää <-> Ozeias Graciano

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Olosuhteiden pakosta MP joutui pelaamaan Kakkosen Cupin kotiottelun Joensuussa, missä pari viikkoa vanhassa Rantakylän Liikuntahallissa vastaan asettui JIPPO. Kenttäolosuhteiden lisäksi MP:llä oli haasteita myös joukkueen kasaamisessa, sillä flunssa selätti puolet edellisen viikon PEPO -pelin avauksesta ja vielä pelipäivän aamunakin kuume selätti yhden pelimiehen, mutta joukkue saatiin kasaan ja alun vaikeuksien pelikin kulki maalintekoa lukuun ottamatta. JIPPO oli tehokas maalipaikoissaan ja vei Cupin pisteet 1-3(1-2) -lukemin.

Ottelun alku oli MP:lle murheellinen, sillä 11. peliminuutin jälkeen tulostaululla oli jo 0-2 -lukemat. Ensin Miika Vainikainen puski takatolpalta Tommi Tainion keskityksestä 0-1 ja Aleksi Nissinen karkasi MP:n alakerralta Santeri Saarenkunnaan loistosyötöstä viimeistellen Sammy Ndjockin jalan kautta lukemiksi jo 0-2. Hiljalleen MP:kin ryhdistyi ja pääsi hakemaan avausosumaansa. Tomi Janhusen laukaus meni sivuverkkoon ja Juuso Liukkonen laukoi Wilksonin pudotuksesta hallin kattoon. Kotijoukkueesta lähimpänä lisämaalien tekoa olivat Aleksi Nissinen ja Santeri Saarenkunnas. Nissisen laukauksen kulmapotkun jälkitilanteesta Ndjock torjui varmasti ja Saarenkunnaan laukaus meni ruuhkan takaa niukasti ohi maalin. MP:n hyökkäyksessä näyttöjä antanut Wilkson laukoi 37. peliminuutilla vapaapotkun noin 20 metristä, mutta Jirko Sorsa JIPO:n maalilla torjui laukauksen. Muutama minuutti myöhemmin 26 -vuotias brassihyökkääjä näytti viimeistelytaitojaan ja iski kavennusosuman Viljami Jurvasen esityöstä. Tauon viettoon mentiin näissä 1-2 -lukemissa.

Toinen puoliaika jatkui MP:n komennossa ja joensuulaisten maalipaikat olivat todella vähissä. MP:llä oli reilun viiden minuutin pelin jälkeen loistopaikka tulla tasoihin, kun Niila Forsell ja Tomi Janhunen pelasivat vasemmassa laidassa hienon kuvion ja Janhunen keskitti maalille, mutta kukaan ei ehtinyt palloon. Wilksonilla oli myös pari paikkaa tasoittaa peli, mutta kulmapotkun jälkitilanteesta laukaus osui JIPO:n puolustajaan ja toinen laukaus meni takatolppaa hipoen ohi. Loppuhetkillä paine lisääntyi Jirko Sorsan vartioimalla joensuulaisten maalilla, mutta palloa ei saatu maaliin asti. Paras paikka oli Juuso Liukkosella, jonka puskun Veeti Seppäsen keskityksestä Sorsa torjui. Ottelun lisäajalla kotijoukkue sai vielä rangaistuspotkun, jonka Aleksi Nissinen laukoi varmasti verkkoon ja loppunumeroiksi 1-3.

Päävalmentaja Janne Wilkman harmitteli ottelun alkua.

– Ensimmäinen vartti oli meille todella vaikea. Ei meinattu millään päästä peliin mukaan, mutta pelin edetessä saimme kasattua rivimme ja olimme hallitsevampi osapuoli. Toinen puoliaika oli tasapainoista pelaamista ja pystyimme luomaan maalipaikkoja, mutta emme pystyneet tasoittamaan peliä.

– Vastustaja oli tänään todella tehokas maalipaikoissa ja hyödynsi armottomasti meidän puolustuspään virheet.

– Tappiosta huolimatta pelissämme oli paljon positiivisia asioita. Esimerkiksi Olli Kilpeläinen joutui pelaamaan täysin vieraalla pelipaikalla, mutta hoiti hommansa topparina miehekkäästi. Veeti Seppänen oli tällä kertaa oikeana puolustajana ja esitys oli taas pirteä.  Myös Niila Forsell esiintyi vahvasti keskikentän keskustassa. Testipelaajalla kestää aina oma aikansa tottua uusiin kuvioihin ja olosuhteisiin, mutta ensi viikolla Wilkson saa toisen harjoitusviikon alle ja ensi sunnuntain JJK -harjoituspelin jälkeen tehdään päätöksiä hänen suhteen.

– Valitettavasti Cupin ottelut ei parhaalla mahdollisella tavalla meitä nyt palvelleet, mutta saimme näissä kahdessa pelissä ajettua nuoria pelaajia sisään ja heille arvokasta kokemusta miesten peleistä.

Joensuulaisten näkemys ottelusta löytyy täältä sekä kuvia täältä.

MP pelaa seuraavan kerran ensi sunnuntaina, kun Jyväskylässä harjoitusottelussa vastaan asettuu Kakkoseen pudonnut JJK.

 

ENNAKKO: Huomenna Kakkosen Cupissa vastassa JIPPO


Ennakko: su 27.1. klo 14.00 MP-JIPPO Rantakylän liikuntahalli, Joensuu

MP jatkaa huomenna sunnuntaina Kakkosen Cupin otteluitaan Joensuussa, missä Rantakylän uutukaisessa liikuntahallissa vastaan tulee JIPPO. Kyseinen ottelu on MP:n kotiottelu, mutta kun Mikkelistä ei löydy pelipaikkaa, missä voisi virallisen ottelun näin tammikuun pakkasissa pelata, niin ottelu siirrettiin Joensuuhun. Viime kaudella Kakkosen A-lohkossa molemmat voittivat kotiottelunsa tiukoissa taisteluissa.

JIPPO on pelannut pari viikkoa sitten kauden ensimmäisen harjoitusottelun, kun Veikkausliigan KuPS voitti uuden hallin virallisen avausottelun 0-2(0-1). Joensuulaisten joukkue on pysynyt suhteellisen hyvin kasassa, mutta päävalmentaja on vaihtanut ja Jussi Leppälahti toimii pääkäskijänä tulevalla kaudella. Joensuulaisten riveistä löytyy monia mielenkiintoisia pelimiehiä, kuten maalikuningas Irakli Sirbiladze, viime kaudella 10 maalia Kakkosessa viimeistellyt Miko Mäkirinne sekä Suomen mestari Timo Tahvanainen. Huomenna MP:n nuorella joukkueella on taas edessä hyvä kokemus ja testi, kun vastaan tulee huomattavasti kokeneempi ja rutinoituneempi joukkue.

MP avasi kauden ja viralliset ottelut viime viikonloppuna, kun Kakkosen Cupin kolmoslohkon avauksessa Imatralla vastassa oli PEPO. Nuorella ryhmällä matkassa ollut MP taisteli hyvin ja tuliaisina oli tasapelipiste 1-1(1-0) -lukemin. Avauspelissä on paljon hyvää ja nuoret esiintyivät ennakkoluulottomasti, mutta ajatus ei vielä pysynyt koko ajan mukana, mikä on ymmärrettävää näin alkukaudesta ja ensimmäisissä peleissä.

MP:n huomiseen Joensuuhun matkaavaan porukkaan tulee aikalailla muutoksia verrattuna viime viikkoiseen PEPO -otteluun. Uusina pelaajina mukaan tulevat välivuoden jälkeen pelihommiin paluun tehnyt Joona Mäenpää, ensi kerran kokoonpanossa oleva Samuli Kaasalainen, A-juniori Tuomo Jukarainen sekä testissä oleva 26 -vuotias brasilialainen hyökkääjä Jose Wilkson Teixeira Rocha, jonka pelilupa-asiat on saatu kuntoon. Joukkueessa on tällä viikolla ollut flunssaa ja näillä näkymin jopa viisi Imatralla avauksessa ollutta pelaajaa jää kotiin parantelemaan itseään. Lopullinen Joensuuhun matkaava joukkue ratkeaa vasta pelipäivänä.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa kovasti sunnuntain ottelua loistavissa olosuhteissa.

– Näin Imatralla paljon positiivisia asioita niin joukkue- kuin yksilötasolla, mutta myös asioita, joissa meillä on vielä paljon kehitettävää. JIPPO on vaihtanut valmennusta ja heidän pelaamisensa on tällä hetkellä minulle arvoitus, mutta meidän on keskityttävä ennen kaikkea oman pelimme kehittämiseen. Olosuhteet tulevat olemaan huippuluokkaa uudessa jalkapallohallissa.

Joensuulaisten ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 1077 MP-JIPPO 3,60 – 3,90 – 1,70.

Kokoonpanossa:
2. Arttu Loukiainen
3. Tuomo Jukarainen
6. Ozeias Graciano
7. Veeti Seppänen
9. Juuso Liukkonen
11. Tomi Janhunen
15. Jose Wilkson Teixeira Rocha
19. Samuli Kaasalainen
20. Viljami Jurvanen
21. Leevi Leinonen
23. Joona Mäenpää
26. Eero Ylönen
33. Sammy Ndjock (mv)
44. Niila Forsell
77. Olli Kilpeläinen

EDUSTUS: Joona Mäenpää tekee paluun MP:n peliasuun


#23 Joona Mäenpää tekee paluun MP:n riveihin välivuoden jälkeen. (Kuva: Mikko Rahikainen)

Kakkosen A-lohkossa pelaavan Mikkelin Palloilijoiden joukkueen rakennus etenee ja viime kaudella välivuoden jalkapallotouhuista viettänyt Joona Mäenpää on tehnyt vuoden sopimuksen. Tällä hetkellä MP:llä on seitsemäntoista pelaajasopimusta.

Keskikentän laidalla tai hyökkäyksessä viihtyvä Joona Mäenpää, 26 on ollut joulukuun alusta asti mukana joukkueen harjoituksissa ja tulevana sunnuntaina Mäenpää on taas mukana virallisessa ottelussa, kun Kakkosen Cupin ottelussa Joensuussa vastaan asettuu JIPPO. Yhdeksännen kautensa MP:ssä aloittava ja lähes 150 ottelua MP:ssä pelannut Joona Mäenpää puhkuu intoa palatessaan taas pelitouhuihin.

– Välivuosi teki itselle todella hyvää ja se olikin mielestäni yksi parhaimmista päätöksistäni tähän asti. Ajatus välivuodesta oli käynyt mielessä jo edellisellä kaudella, kun en kantapään murtumisen takia pystynyt montaa peliä pelaamaan ja futis ei muutenkaan tuntunut enää hauskalta ja esimerkiksi harjoituksissa ei saanut itsestään mitään irti. Välivuoden aikana saikin tehdä kaikkia sellaisia asioita, mitä ei ole voinut tähän asti tehdä ja se teki erittäin hyvää.

– Kun menin takaisin joulukuussa harjoituksiin ja sain Jannelta luvan rauhassa miettiä paluuta, niin mielessä alkoi koko ajan tuntua siltä, että olisi mukava pelata ja futis oli taas hauskaa. Lisäksi harjoituksissa on mielestäni hyvä ”haippi” päällä ja halusin lähteä mukaan tähän projektiin, koska tiedän pystyväni auttamaan joukkuetta.

– Tämä vuosi on MP:lle juhlavuosi ja pitkään MP:n mukana touhuissa olleena haluan olla mukana nostamassa joukkuetta kohti kärkeä parin viime kauden heikompien sarjasijoitusten jälkeen. Mielestäni on turha puhua mistään nousuista, vaan antaa tänä vuonna joukkueena kentällä kaikkensa ja katsoa, mihin se sitten riittää. Mutta kuten jo aikaisemmin sanoin, treeneissä on hyvä meno päällä ja läppä lentää niin uskon, että tänä vuonna MP tulee olemaan joukkueena todella vahva, kun kausi toukokuussa starttaa.

– Tulevalta kaudelta odotan sopivan lämmintä kesää ja ennen kaikkea sitä, että pääsee taas Urskiin pelaamaan sinisessä paidassa. Lisäksi toivon, että kehitymme joukkueena koko ajan kauden edetessä ja tätä kautta yksilöt kehittyvät paremmiksi, koska joukkueessa on mielestäni todella paljon potentiaalia, mikä pitää vain saada näkymään kentällä!

Päävalmentaja Janne Wilkman on todella tyytyväinen Joona Mäenpään paluuseen.

– Joona on harjoitellut mukanamme jo jonkin aikaa ja olen erittäin tyytyväinen, että saimme hänet mukaan ryhmäämme. Joona on yksi tämän sarjan nopeimpia pelaajia ja hän tuo monipuolisena pelaajana uusia vaihtoehtoja hyökkäyspelaamisemme.

#23 Joona Mäenpää
s. 19.5.1992
keskikenttäpelaaja, hyökkääjä
pituus/paino: 181/81
aikaisemmat seurat: STPS

Pelaajasopimukset 23.1.2019:
#4 Iiro Äijö (2019)
#5 Vincent Bikana (2020)
#8 Filipe Mello (2019+2020)
#11 Tomi Janhunen (2020)
#12 Matti Kohonen (2019+2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#14 Joonas Kimari (2019)
#17 Lucas dos Santos (2019)
#18 Janne Kuhmonen (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#22 Olli Kilpeläinen (2020)
#23 Joona Mäenpää (2019)
#25 Juuso Tarvainen (2019)
#33 Sammy Ndjock (2020)
#44 Niila Forsell (2020)
#92 Samuli Kaasalainen (2019+2020)

RAPORTTI: MP aloitti kauden tasapelillä PEPO:a vastaan


MP ja PEPO kohtasivat Kakkosen Cupin ottelussa Aviasport Areenalla Imatralla.

20.1.2019 PEPO – MP 1 – 1(1-0)

Maalit:
31. Jami Visto 1-0
55. Janne Kuhmonen (Olli Kilpeläinen) 1-1

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Iiro Äijö (43. varoitus), Veeti Seppänen, Juuso Liukkonen, Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Otto Puikkonen, Janne Kuhmonen, Niila Forsell (90+2. varoitus), Olli Kilpeläinen, Juuso Tarvainen

Vaihtopelaajat:
Veikka Stålhand, Arttu Loukiainen, Viljami Jurvanen, Ozeias Graciano, Eero Ylönen

Vaihdot:
57. Otto Puikkonen <-> Eero Ylönen
68. Juuso Tarvainen <-> Viljami Jurvanen (89. varoitus)

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:

MP aloitti kauden ottelut Imatralla, missä Aviasport Areenalla Kakkosen Cupin myöhäisillan ottelussa vastaan asettui aina niin hankala vastustaja PEPO. Ottelu oli tyypillinen kauden avausottelu, missä oli enemmän vauhtia kuin ajatusta. Ottelussa nähtiin kuitenkin hienoja hyökkäyksiä, taistelua ja kumpikin joukkue antoi reilusti peliaikaa omille nuorilleen. Kotijoukkue osui ensimmäisellä puoliajalla ja vieraat toisella, näin päädyttiin 1-1(1-0) -pistejakoon.

MP aloitti pirteästi ottelun ja pallo liikkui hienosti mieheltä toiselle, mutta maalipaikkoihin asti hallinta ei konkretisoitunut. Kesken vieraiden hallinnan PEPO hyökkäsi nopeasti vastaan ja MP:n alakerran nukahduksen jälkeen nopea Markus Koistinen pääsi läpiajoon. Sammy Ndjock tuli kuitenkin hyvin vastaan ja esti Koistisen maalintekoyrityksen. Miko Sederholm kotijoukkueen maalilla torjui varmasti Niila Forsellin ja Janne Kuhmosen laukaukset. Ottelun avausmaali nähtiin 31. peliminuutilla, kun PEPO sai vapaapotkun sivurajan tuntumasta noin 25 metristä. Nuori Jami Visto laukoi pallon pelaajaruuhkan yli suoraan takakulmaan, 1-0. Maalin jälkeen tempo kentällä hiukan rauhoittui ja kumpikin joukkue yritti hyökätä vähän hitaammin. PEPO hallitsi jakson loppua, mutta maaleja ei nähty enempää ja tauon viettoon mentiin kotijoukkueen maalin johdossa.

Toisen puoliajan alku oli taas vieraiden hallintaa ja ansaittu tasoitusosuma nähtiin 55. peliminuutilla, kun nuorisokolmikko Puikkonen-Seppänen-Kilpeläinen teki esityön ja Janne Kuhmonen laukoi pallon voimalla PEPO:n verkkoon, 1-1. Kunnon maalipaikkoja ei kumpikaan tämän jälkeen saanut oikein luotua, mutta viimeisellä vartilla varsinkin vierailla oli useampi paikka siirtyä johtoon. Sederholm kuitenkin torjui Janne Kuhmosen sijoituksen, nuoren Eero Ylösen laukauksen ja Juuso Liukkosen saksarin. Lisäksi useamman yrityksen kotijoukkueen puolustus torjui uhrautuvasti ennen kuin pallo oli maalivahdilla asti. Kotijoukkueen maalipaikat toisella puoliajalla olivat vähissä ja Sammy Ndjockin työt olivat muutamassa keskityksen haussa ja useammassa maalipotkussa. Lopulta ottelu päättyi näihin 1-1 -lukemiin.

Päävalmentaja Janne Wilkman löysi paljon hyvää omiensa esityksestä ja oli todella tyytyväinen nuorisokaartin esitykseen.

– Saimme otteluun hyvän alun, mutta se ei konkretisoitunut maalien muodossa. PEPO taas tuli kovaa päälle ensimmäisen puoliajan viimeisen vartin, mutta me puolustimme hyvin joukkueena ja pidimme heidät poissa maalipaikoilta.

– Kaveri sai valitettavan halvan johtomaalin, mutta onneksi pääsimme kuittaamaan toisen puoliajan alussa. Toinen puoliaika oli muutenkin meiltä ehjä. Jouduimme tänään tekemään ison työmäärän maalipaikkoihin pääsemiseksi, sillä PEPO:n puolustuslinja pelasi vahvan pelin.

– Nuorten pelimiesten ennakkoluulottomat otteet ilahduttivat. Veeti Seppänen pelasi ensimmäisen miesten pelin ja näytti siltä, että hän olisi pelannut pidempääkin miesten kanssa. Lisäksi Ylösen Eero tuli hyvin vaihdosta sisään ja oli lähellä maalintekoa.

– Viikon päästä taas pelataan. Alkuviikosta kelataan videoita ja katsotaan, mitä voimme tehdä jatkossa paremmin ja missä onnistuimme. Tämä oli ihan hyvä startti kaudelle!

MP jatkaa Kakkosen Cupin otteluitaan viikon päästä sunnuntaina, jolloin joukkue matkaa JIPO:n vieraaksi Joensuuhun taistelemaan jatkopaikasta.

ENNAKKO: MP aloittaa huomenna Suomen Cupin nuorella joukkueella


Ennakko: su 20.1. klo 20.30 PEPO-MP Aviasport Areena, Imatra

Huomenna sunnuntaina on edessä kauden 2019 ensimmäinen ottelu, kun MP matkustaa Imatralle, missä Aviasport Areenalla Kakkosen Cupin myöhäisillan ottelussa vastaan tulee PEPO. Viime kausina lappeenrantalaiset ovat olleet MP:lle todella haastava vastustaja ja sunnuntainakin on varmasti edessä tiukka vääntö Kakkosen Cupin pisteistä. Kakkosen Cupin lohko 3:ssa pelaa MP:n ja PEPO:n lisäksi JIPPO Joensuusta. Lohkovoittaja pääsee jatkoon ja sen pelit jatkuu puolivälierissä. Kaksi Kakkosen Cupin parasta joukkuetta pääsee sitten varsinaiseen Suomen Cupin 16 parhaan joukkoon.

MP lähtee Imatralle nuorella joukkueella, sillä ainakin seitsemän sopimuspelaajaa on sunnuntaina sivussa erinäisten syiden takia. Ensiesiintymisen miesten virallisissa otteluissa tulee tekemään useampi nuori pelimies, jotka saavat arvokasta pelikokemusta. PEPO:n kokoonpanotilanne näin kauden alkuvaiheessa taitaa olla huomattavasti parempi ja MP saattaa joutua huomenna puolustuskannalle. PEPO:n ryhmä on pysynyt hyvin kasassa ja hyökkäyksessä Hermes Palomino on vaihtunut nigerialaiseen 22-vuotias Paul Obiin, joka voitti viime kaudella C-lohkon maalipörssin 20 maalillaan oululaisessa JS Herculeksessa ja oli kaikkien Kakkosen lohkojen toiseksi paras maalintekijä.

MP:n sunnuntain kokoonpanossa on omista junioreista nostetut Arttu Loukiainen, Otto Puikkonen, Veeti Seppänen, Veikka Stålhand sekä Eero Ylönen ja näytillä on aikaisemminkin MP:n väreissä maaleja paukutellut Juuso Liukkonen, joka päätti viime kautensa iisalmelaisen PK-37:n riveissä. Lisäksi valmennustiimiin liittynyt Ozeais Graciano on valmis tulemaan puolustuksen avuksi, jos siihen on tarvetta.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa kovasti kauden ensimmäistä ottelua.

– Tavoitteenamme on selvitä tästä lohkosta voittajana seuraavaan vaiheeseen, joten onnistuminen heti ensimmäisessä ottelussa on tärkeää. PEPO tarjoaa meille todella kovan haasteen ja pääsemmekin heti kauden alkuun näkemään, missä mennään niin yksilö- kuin joukkuetasolla Kakkosen kärkijoukkuetta vastaan.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 9966 PEPO-MP 1,65 – 3,70 –4,00.

Kokoonpanossa:
2. Arttu Loukiainen
4. Iiro Äijö
7. Veeti Seppänen
10. Juuso Liukkonen
11. Tomi Janhunen
13. Jiri Haikonen
16. Otto Puikkonen
18. Janne Kuhmonen
19. Niila Forsell
20. Viljami Jurvanen
21. Ozeias Graciano
23. Olli Kilpeläinen
24. Veikka Stålhand (mv)
25. Juuso Tarvainen
28. Eero Ylönen
33. Sammy Ndjock (mv)

EDUSTUS: Iiro Äijö jatkaa MP:n puolustuksessa


#4 Iiro Äijö jatkaa MP:n alakerrassa. (Kuva: Pietu´s Photo)

Sunnuntaina kauden 2019 ensimmäisen virallisen ottelun (Suomen Cup: PEPO-MP) pelaava Mikkelin Palloilijat on tehnyt uuden pelaajasopimuksen, kun Iiro Äijö allekirjoitti vuoden jatkosopimuksen. Tällä hetkellä MP:llä on kuusitoista pelaajasopimusta.

FC Kuusysin kasvatti Iiro Äijö liittyi kesken 2016 kauden MP:n joukkueeseen, joten nyt käynnistyy jo neljäs kausi MP:n peliasussa. 21 -vuotias Äijö on monipuolinen puolustuspään pelaaja, joka pelasi viime kaudella 17 Kakkosen ottelussa syöttäen yhden maalin. Äijö jatkaa MP:n riveissä hyvillä mielin.

– Viime kausi oli joukkueelta todella ailahteleva. Me emme pystyneet pelaamaan tasaisesti pelistä toiseen. Minun mielestä ongelmat johtuivat siitä, että emme olleet joukkueena riittävän yhtenäinen. Sitten kun peli alkoi kulkea, niin Sammy lähti ja se oli iso kolaus koko joukkueelle. Sen jälkeen ailahtelu jatkui ja toki siihen vaikutti myös kesken kauden joukkueeseen tulleet pelaajat, joilla meni oma aikansa päästä joukkueeseen sisälle. Uskon, että ensi kaudella olemme yhtenäisempi joukkue.

– Viime kauden alku itseltäni sujui heikosti, sillä polveeni tuli luumustelma viikko ennen tosipelien alkua. Polven paraneminen kesti todella pitkää ja kun olin taas pelikunnossa, niin pelituntuman hakemisessa meni muutama peli. Loppukauteeni olen tyytyväinen ja kehitystä tapahtui.

– Hyvillä fiiliksillä kohti ensi kautta! Joukkue tulee olemaan laadukas ja uskon, että pystymme taistelemaan sarjan kärkipaikoista. Oma tavoite on selkeä. Haluan kehittää heikkoja osa-alueittani ja sitä kautta olemaan avuksi joukkueelle. Uskon, että Vincentin kanssa pystymme olemaan yksi sarjan parhaita topparipareja, kun nyt tunnemme jo toisemme.

Päävalmentaja Janne Wilkman on tyytyväinen Äijön jatkosopimukseen.

– Iiro kehittyi viime kaudella monella osa-alueella ja oli isossa roolissa. Hänellä on kova halu kehittyä ja mennä eteenpäin jalkapalloilijana ja uskon, että toiminnot, jotka meillä on saatu rakennettua pelaajan ympärille mahdollistavat tämän.

Pelaajasopimukset 15.1.2019:
#4 Iiro Äijö (2019)
#5 Vincent Bikana (2020)
#8 Filipe Mello (2019+2020)
#11 Tomi Janhunen (2020)
#12 Matti Kohonen (2019+2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#14 Joonas Kimari (2019)
#17 Lucas dos Santos (2019)
#18 Janne Kuhmonen (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#23 Olli Kilpeläinen (2020)
#25 Juuso Tarvainen (2019)
#33 Sammy Ndjock (2020)
#44 Niila Forsell (2020)
#92 Samuli Kaasalainen (2019+2020)

26. tammikuuta pelattavaksi merkityn Suomen Cupin ottelun MP-JIPPO ajankohta sekä pelipaikka muuttuvat. Mikkelin peliolosuhteista ei tuolloin ole täyttä varmuutta, joten ottelu pelataan Joensuussa Rantakylän uudessa liikuntahallissa sunnuntaina 27.1. klo 14.

EDUSTUS: MP:n juhlavuoden kausarihaaste loppuu 31.1.2019


Mikkelin Palloilijoiden lokakuun puolivälissä aloittama 90-vuotisjuhlakauden kausarihaaste päättyy kuluvan kuun lopussa. Tällä hetkellä kampanjahintaisia (33 €) kausikortteja on varattu vajaa yhdeksänsataa kappaletta.

Toiminnanjohtaja Mika Roivas on todella tyytyväinen kampanjaan.

– Nyt on vielä reilut pari viikkoa aikaa varata juhlakauden kausikortti kampanjahintaan tai sitten vaikka tehdä hyvää ja lahjoittaa kausikortti hyväntekeväisyyteen.

– Eiköhän me saada vielä tavoitteena ollut 999 varausta täyteen ennen kuin kampanja päättyy tammikuun lopussa, näin ainakin kovasti uskon.

Tässä vähän lisätietoa kampanjaan jo osallistuneille:
Yksityishenkilöille lähetetään helmikuun aikana sähköpostiin lasku, jonka voi maksaa verkkopankissa. Verkkopankissa maksettaessa lasku tulee maksaa siinä olevaa viitenumeroa käyttäen. Yritykset taas saavat laskun itse antamiensa laskutusohjeiden mukaisesti.

Jos haluaa kortin jo aikaisemmin tai käyttää maksuvälineenä Smartum kulttuuriseteleitä, Sporttipassia (ePassi) tai Virikeseteleitä, niin voi olla jo yhteydessä MP:n toimistolle (Nuijamiestenkatu 1, puh. 044 978 7338, toimisto(at)mikkelinpalloilijat.fi). Toimistolla käteisen ja eri maksumuotojen lisäksi käy maksuvälineenä myös pankkikortti.

Kampanjaan voi osallistua täällä.

 

EDUSTUS: Janne Kuhmonen jatkaa MP:n keskikentällä


#18 Janne Kuhmonen oli viime kaudella yksi joukkueen onnistujista. (Kuva: Pietu´s Photo)

Ensi viikolla yhteisharjoituksia jatkava ja Kakkosen A-lohkossa toukokuun alussa pelit aloittava Mikkelin Palloilijat on tehnyt uuden pelaajasopimuksen, kun Janne Kuhmonen allekirjoitti vuoden jatkosopimuksen. Tällä hetkellä MP:llä on viisitoista pelaajasopimusta.

Keskikentällä eri rooleissa pelaava Janne Kuhmonen, 24 palkittiin viime kauden jälkeen joukkueen taistelijana ja hän pelasi yhtä vailla kaikissa Kakkosen otteluissa ja peliminuutteja kertyi 1835, mikä oli toiseksi eniten. Kuhmonen tekee valtavasti töitä joukkueen eteen ja oli viime kaudella ehdottomasti yksi suurimmista onnistujista. Maalinteossa Kuhmonen onnistui kahdesti ja teki esityön kahdeksaan maaliin. Jyväskyläläislähtöinen Kuhmonen jatkaa hyvillä mielin MP:n riveissä.

– Ihan hyvät fiilikset jäi viime kaudesta, vaikka viimeisissä otteluissa harmittavasti menetettiinkin mahdollisuus lohkon terävimpään kärkeen. Joukkueesta jäi vielä paljon potentiaalia käyttämättä, niin nyt on hienoa aloittaa uusi kausi puhtaalta pöydältä.

– Omiin otteisiini olen suhteellisen tyytyväinen, sillä pelasin aika tasaisen kauden, vaikka maaleja olisi kyllä pitänyt tehdä huomattavasti enemmän. Joukkueena kausi oli aikamoista vuoristorataa. Meidän olisi pitänyt ehdottomasti huonoina päivinäkin raapia enemmän pisteitä ja siinä on iso parantamisen paikka. Parhaimmillaan kyllä pelattiin hyvää futista.

– Odotan innolla uutta kautta! Joukkueessa on hyvä henki ja tekemisen meininki. Tulemme varmasti laittamaan kaikkemme peliin, että saamme tämän seuran nostettua Ykköseen 90 -vuotisjuhlakauden päätteeksi!

Päävalmentaja Janne Wilkman on mielissään Kuhmosen jatkosta.

– Janne oli yksi viime kauden suurimmista onnistujista, joten olen erittäin tyytyväinen, että hän päätti jatkaa meillä.

Pelaajasopimukset 4.1.2019:
#5 Vincent Bikana (2020)
#8 Filipe Mello (2019+2020)
#11 Tomi Janhunen (2020)
#12 Matti Kohonen (2019+2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#14 Joonas Kimari (2019)
#17 Lucas dos Santos (2019)
#18 Janne Kuhmonen (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#23 Olli Kilpeläinen (2020)
#25 Juuso Tarvainen (2019)
#33 Sammy Ndjock (2020)
#44 Niila Forsell (2020)
#92 Samuli Kaasalainen (2019+2020)

EDUSTUS: Talven otteluohjelma on aikalailla selvillä


Pelit alkavat 20. tammikuuta, kun Suomen Cupissa vastaan asettuu vieraissa PEPO. (Kuva: Pietu´s Photo)

MP talvikauden otteluohjelma alkaa nyt olemaan selvillä. Pelit aloittaa Suomen Cup, jossa samassa lohkossa pelaavat PEPO ja JIPPO. Lohkon voittaja selviää jatkoon ja on mahdollista, että joku näistä jo sovituista harjoitusotteluista jää Cupin jatkopelin takia pelaamatta.

Päävalmentaja Janne Wilkman on tyytyväinen talven otteluihin.

– Haimme eri tyyppisiä ja eri tasoisia vastustajia, joiden kautta pääsemme sekä kehittämään omaa pelaamistamme että harjoittelemaan eri tavoilla pelaavia vastustajia vastaan. Harjoitusottelut ovat myös yksilötasolla hyvä näytön paikka kaikille ryhmässä mukana oleville sopimuspelaajille ja testipelaajille.

Preseasonin ottelut 2019

su 20.1. klo 20.30 Suomen Cup: PEPO-MP (Aviasport Areena, Imatra)
la 26.1. klo 16 Suomen Cup: MP-JIPPO (Urpola)

su 3.2. klo 12.30 harjoitusottelu: JJK-MP (Vehkahalli, Jyväskylä)
la 16.2. klo 15.15 harjoitusottelu: MP-FC Blackbird (Urpola)

la 2.3. klo 15.15 harjoitusottelu: MP-JIPPO (Urpola)
la 16.3. klo 15.15 harjoitusottelu: MP-FCV (Urpola)
la 23.3. klo 14.45 harjoitusottelu: FC KTP-MP (Arto Tolsa Areena, Kotka)
la 30.3. klo 15.15 harjoitusottelu: MP-PEPO (Urpola)

la 6.4. klo xx.xx harjoitusottelu: MYPA-MP (Kymenlaakson Sähkö Stadion, Myllykoski)
la 13.4. klo xx.xx harjoitusottelu: SC KuFu-MP (Savon Sanomat Areena, Kuopio)
ke 24.4. klo 18.30 harjoitusottelu: MP-MiPK (Hänski)

EDUSTUS: Joonas Kimari jatkaa kasvattajaseuransa MP:n riveissä


#14 Joonas Kimari jatkaa kasvattajaseuransa riveissä myös ensi kaudella. (Kuva: Pietu´s Photo)

Kakkosen A-lohkossa pelaava Mikkelin Palloilijat jatkaa joukkueen rakentamista. MP on tehnyt oman kasvatin Joonas Kimarin kanssa vuoden pelaajasopimuksen. Nyt kasassa on 14 pelaajasopimusta.

Jalkavaivoista viime kesänä kärsinyt Joonas Kimari, 26 pelasi viime kaudella kahdeksassa ottelussa syöttäen kaksi maalia. Hyökkäyspäässä viihtyvä nopea Kimari odottaa innolla uutta kautta ja toivoo, että paikat pysyvät nyt kunnossa.

– Viime kausi meni huonosti sekä joukkueelta että omalta osalta. Meillä oli liikaa vaihtuvuutta kesken kauden.

– Loukkaantumiset sotkivat oman viime kauteni, mutta toivotaan, että nyt paikat pysyvät kunnossa.

– Ensi kaudelle tavoitteet joukkueen osalta on parantaa otteita ja olla mukana lohkon kärkikahinoissa. Mikäs olisikaan parempi päätös seuran 90 -vuotisjuhlakaudelle kuin nousu Ykköseen.

Päävalmentaja Janne Wilkman on tyytyväinen Kimarin jatkoon.

– Joonaksella on ollut viime vuosina huonoa tuuria loukkaantumisten kanssa ja ehjä talvikausi onkin hänelle erityisen tärkeä. Joonas pystyy pelaamaan sekä hyökkääjänä että laitapelaajana, joten hänen monipuolisuudestaan on iso apu joukkueelle.

Pelaajasopimukset 26.12.2018:
#5 Vincent Bikana (2020)
#8 Filipe Mello (2019+2020)
#11 Tomi Janhunen (2020)
#12 Matti Kohonen (2019+2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#14 Joonas Kimari (2019)
#17 Lucas dos Santos (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#23 Olli Kilpeläinen (2020)
#25 Juuso Tarvainen (2019)
#33 Sammy Ndjock (2020)
#44 Niila Forsell (2020)
#92 Samuli Kaasalainen (2019+2020)

 

EDUSTUS: Juuso Tarvainen MP:n riveihin


#25 Juuso Tarvainen ja MP allekirjoittivat yksivuotisen pelaajasopimuksen.

Kakkosen A-lohkossa pelaava Mikkelin Palloilijat jatkaa joukkueen rakentamista. MP ja Juuso Tarvainen ovat sopineet yksivuotisen pelaajasopimuksen ja nyt MP:llä on kasassa 13 pelaajasopimusta. Vielä ennen vuoden vaihdetta on tulossa ainakin yksi sopimus.

Juuso Tarvainen on pelannut tähänastisen uran Pieksämäellä SaPa:n riveissä. 20 -vuotias pelimies on monipuolinen keskikenttäpelaaja, joka pystyy tarvittaessa pelaamaan myös alakerrassa. Nyt edessä on pelit uudella tasolla ja uuteen haasteeseen hän tarttuu innokkaasti.

– Mahtava päästä MP:n tasoiseen seuraan kehittymään ja kilpailemaan peliajasta. Tekeminen seurassa on laadukasta ja ammattimaista. Kaupunkina Mikkeli on vielä vähän vieras, mutta avoimin ja luottavaisin mielin tulen mukaan uuteen porukkaan.

– Innolla odotan tulevaa kautta. Tavoite on auttaa joukkuetta parhaani mukaan voittamaan ja taistelemaan lohkon kärkisijoista sekä kehittyä pelaajana ja pysyä ehjänä.

Juuso Tarvainen vakuutti päävalmentaja Janne Wilkmanin testijaksolla.

– Juuso tuli meille testiin Liukkosen Juuson suosittelemana ja oli yksi testijakson positiivisimpia yllättäjiä. Hänellä on näyttävä vasuri ja kaikki perusominaisuudet hyvällä tasolla. Uuteen ympäristöön ja sarjatasoon tottuminen ottaa varmasti oman aikansa, mutta hänellä on todella kova motivaatiota oppia uutta ja kehittää itseään, mikä tietenkin nopeuttaa sopeutumista.

#25 Juuso Tarvainen
s. 23.8.1998
keskikenttäpelaaja
pituus/paino: 185/78
aikaisemmat seurat: SaPa

Pelaajasopimukset 22.12.2018:
#5 Vincent Bikana (2020)
#8 Filipe Mello (2019+2020)
#11 Tomi Janhunen (2020)
#12 Matti Kohonen (2019+2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#17 Lucas dos Santos (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#23 Olli Kilpeläinen (2020)
#25 Juuso Tarvainen (2019)
#33 Sammy Ndjock (2020)
#44 Niila Forsell (2020)
#92 Samuli Kaasalainen (2019+2020)

EDUSTUS: Samuli Kaasalainen MP:n keskikentälle


#92 Samuli Kaasalainen allekirjoitti MP:n kanssa 1+1 -vuotisen pelaajasopimuksen.

Kakkosen A-lohkossa pelaava Mikkelin Palloilijat on tehnyt 1+1 -vuotisen pelaajasopimuksen 26 -vuotiaan Samuli Kaasalaisen kanssa. Nyt MP:llä on kasassa 12 pelaajasopimusta ja tässä ennen kuin harjoitukset tammikuun alussa jatkuvat, niin sopimuksia on tulossa useita lisää.

Parhaiten oikealla laidalla viihtyvä Ikaalisten Urheilijoiden kasvatti pelasi viime kaudella Kakkosen C -lohkossa iisalmelaisen PK-37:n riveissä 16 ottelua ja viimeisteli niissä kolme maalia. Kaasalainen on periksiantamaton ja vahva 1v1 -pelaaja hyökkäyssuuntaan nopeuden ja haastamistaidon vuoksi sekä taitaa puolustamisen. Jalkapallon lisäksi siviilityöt ja nykyinen puoliso poikineen oli syitä tulla Mikkeliin. Kaasalainen puhkuu intoa uuden haasteen edessä.

– Fiilikset ovat todella loistavat! Muutama seura oli kiinnostunut kauden jälkeen, mutta halusin tulla näyttämään osaamiseni tänne. Olen kuullut todella paljon hyvää MP:stä ja odotan innolla tulevaa kautta. Uudet joukkuekaverit ottaneet todella hyvin vastaan uutena pelaajana ja valmennus on ollut ammattimaista. Tavattuani seurajohtoa sopimusta allekirjoittaessa sain todella hyvän kokonaiskuvan organisaatiosta, joka minulle olikin jo tuttu, kun olin jutellut vanhojen pelikavereiden kanssa.

– Tavoitteena on viedä MP:tä kohti Ykköstä, mihin ehdottomasti tämä seura vähintään kuuluu. Yleisömäärät ovat olleet kovia ja suurin yleisökeskiarvo Kakkosessa viime kaudella kertoo paljon. Haluan auttaa nuoria pelaajia kehittymään ja tuoda joukkueeseen kilpailua, joka kehittää meitä entisestään. Tavoitteena on saada paljon peliaikaa, pelata uran paras kauteni ja tehdä kovimmat tehot auttaen joukkuetta menestymään tulevalla kaudella aina nousuun saakka.

– Viime kauden alkupuolisko Pohjois-Savossa Atik Ismailin ja hänen poikien Alin ja Pelen opissa näytti itselleni, että kun asiat ovat kunnossa, niin pystyn lyömään koviakin tehoja Kakkosessa. Hyvää ystävääni, TPV:n nousun Ykköseen maaleillaan ratkaisseen, Ylisen Tomia lainatakseni: ”Työnteon kautta tulee menestys.”

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen Kaasalaisen otteisiin näytillä sekä joukkueen sopimustilanteeseen.

– Samuli vakuutti meidät testijaksolla aktiivisuudellaan ja työmoraalillaan. Arvostan laitapelaajalta rohkeutta haastaa 1v1 -tilanteissa ja se ominaisuus välittyi hänestä heti ensimmäisestä tapahtumasta alkaen.

– Siirrymme nyt muutaman viikon huilille ja jatkamme harjoittelua taas tammikuun alussa. Sopimustilanne on hyvällä mallilla ja lisää sopimuksia on luvassa vielä ennen vuoden vaihdetta. Tammi- ja helmikuussa tulemme testaamaan vielä uusia pelaajia ja tavoitteenamme on, että joukkueemme on kasassa maaliskuuhun mennessä.

#92 Samuli Kaasalainen
s. 29.3.1992
keskikenttäpelaaja
pituus/paino: 187/80
aikaisemmat seurat: IkU, NoPS, TPV, Härmä, FC Hämeenlinna, PK-37

Pelaajasopimukset 19.12.2018:
#5 Vincent Bikana (2020)
#8 Filipe Mello (2019+2020)
#11 Tomi Janhunen (2020)
#12 Matti Kohonen (2019+2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#17 Lucas dos Santos (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#23 Olli Kilpeläinen (2020)
#33 Sammy Ndjock (2020)
#44 Niila Forsell (2020)
#92 Samuli Kaasalainen (2019+2020)

EDUSTUS: Päävalmentaja Janne Wilkman UEFA PRO -valmentajakoulutukseen ja edustusjoukkue omitoimijaksolle joulun viettoon


Päävalmentaja Janne Wilkman oli 11 valitun joukossa, kun viime viikolla julkaistiin valitut UEFA PRO -valmentajakoulutukseen, joka on korkein jalkapallovalmentajan koulutusaste Suomessa. Helmikuussa 2020 päättyvä, yli vuoden mittainen, UEFA:n valmentajalisenssin sisältö on räätälöity huipputasolle pyrkiville valmentajille. Koulutus koostuu kaikkiaan 11 tapahtumasta sekä lopputyöstä. Lähijaksot ajoittuvat pitkälti Suomen maajoukkueen ottelutapahtumien yhteyteen, mutta mukana on myös ulkomaanjaksoja. UEFA PRO pätevöittää kaikkein vaativimpiin valmentajatehtäviin aikuisten huippujalkapallossa.

Janne Wilkman lähtee intoa puhkuen kouluttautumaan.

– Mielenkiintoinen koulutus on edessä ja mukava päästä pitkästä aikaa itsekin koulunpenkille.

Palloliiton uutinen aiheesta löytyy täältä.

Edustusjoukkue omitoimijaksolle joulun viettoon

Edustusjoukkue on harjoitellut tässä puolitoista kuukautta Janne Wilkmanin johtaman valmennustiimin johdolla lajiharjoituksia pääsääntöisesti Urpolassa, toiminnallisia harjoituksia Paukkulassa sekä voimaharjoittelua Fressin loistavissa tiloissa.

– Takana on kuuden viikon harjoitusjakso ja yhteisiä tapahtumia saatiin kasaan mukavat 28 kappaletta. Jakson tavoitteena oli katsastaa uusia pelaajia ja alkaa hiomaan pelitapamme perusperiaatteita ja molempien osalta saimme hyvät lähtökohdat seuraavalle jaksolle. Tarkoituksenamme oli myös pelata yksi harjoitusottelu ja pyrimmekin viimeiseen saakka löytämään vastustajaa, mutta sellaista ei valitettavasti löytynyt.

Harjoituksissa on sopimuspelaajien ja viime kauden sopimuksettomien pelaajien lisäksi on ollut omia junioreita sekä testimiehiä. Joukkueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa ja tällä hetkellä on 11 pelaajasopimusta ja lähiviikkoina niitä on tulossa useita lisää.

– Siirrymme nyt muutaman viikon huilille ja jatkamme harjoittelua taas tammikuun alussa. Sopimustilanne on hyvällä mallilla ja lisää sopimuksia on luvassa vielä ennen vuoden vaihdetta. Tammi- ja helmikuussa tulemme testaamaan vielä uusia pelaajia ja tavoitteenamme on, että joukkueemme on kasassa maaliskuuhun mennessä.

MP osallistuu perinteisesti Suomen Cupiin ja samassa lohkossa ovat PEPO sekä JIPPO, jotka MP kohtaa tammikuun puolen välin jälkeen peräkkäisinä viikonloppuina. Lisäksi päävalmentaja Wilkmanin sopimissa harjoitusotteluissa vastaan tulee Ykkösen (mm. KTP) ja Kakkosen A- ja C-lohkon joukkueita.

– Suomen Cup tuo talveen mukavan lisän ja sen lisäksi olemme saaneet sovittua hyviä harjoitusotteluvastustajia sekä Kakkosesta että Ykkösestä, jotka palvelevat sarjaan valmistautumista.

Edustusjoukkue haluaa toivottaa kaikille hyvää joulua! Ja tammikuussa nähdään jo tositoimissa Suomen Cupissa, kun 26. päivä JIPPO tulee vierailulle Urpolaan. Tätä ennen matkataan jo PEPO:n vieraaksi.

EDUSTUS: MP:n juhlavuoden kausarihaaste toteutuu


Mikkelin Palloilijoiden lokakuun puolivälissä aloittama 90-vuotisjuhlakauden kausarihaaste toteutuu, vaikka kampanja ei ole vielä päässyt asetettuun tavoitteeseen, joka oli 999 sitovaa ennakkovarausta. Tällä hetkellä kampanjahintaisia (33 €) kausikortteja on varattu vajaa kahdeksansataa kappaletta.

Toiminnanjohtaja Mika Roivas on todella tyytyväinen kampanjaan ja antaa joululahjavinkin.

– Saimme kauden jälkeen, hiljaiseen hetkeen, hyvää vauhtia ja jalkapallo oli esillä ja ihmisten puheissa. Totta kai uskomme, että pääsemme vielä asetettuun tavoitteeseen, kun kampanja tammikuun lopussa päättyy.

– Nyt on vielä hyvää aikaa osallistua kampanjaan tai sitten vaikka tehdä hyvää ja lahjoittaa kausikortti hyväntekeväisyyteen. Kausikortti on mainio joululahja urheilun ystävälle!

Tässä vähän lisätietoa kampanjaan osallistuneille:

Yksityishenkilöille lähetetään vasta ensi vuoden puolella sähköpostiin lasku, jonka voi maksaa verkkopankissa. Verkkopankissa maksettaessa lasku tulee maksaa siinä olevaa viitenumeroa käyttäen. Yritykset taas saavat laskun itse antamiensa laskutusohjeiden mukaisesti.

Jos haluat kortin jo joululahjaksi tai haluat käyttää vuoden lopussa vanhaksi menevät Smartum kulttuurisetelit, Sporttipassin (ePassi) tai Virikesetelit, niin tämä onnistuu MP:n toimistolla (Nuijamiestenkatu 1) seuraavina ajankohtina:
– torstai 13.12. klo 10-15
– tiistai 18.12. klo 10-15
– keskiviikko 19.12. klo 10-15

Toimistolla käteisen ja eri maksumuotojen lisäksi käy maksuvälineenä myös pankkikortti.

Jos nämä ajankohdat eivät käy, niin olethan yhteydessä toimistolle (puh. 044 978 7338) tai jos on jotain muuta kysyttävää kampanjasta, niin toimistolla kyllä autetaan.

Kampanjaan voi osallistua täällä.

EDUSTUS: Filipe Mello MP:n keskikentälle


Filipe Mello pelasi viime kaudella KTP:ssä 16 Ykkösen ottelua. (Kuva: Mikko Mäkelä)

Kakkosen A-lohkossa tulevalla kaudella pelaava Mikkelin Palloilijat on tehnyt 1+1 -vuotisen pelaajasopimuksen Filipe Monteiro De Mellon kanssa. Nyt MP:llä on kasassa 11 pelaajasopimusta.

Tuleva kausi on 27 -vuotiaalle brasilialaiselle keskikenttäpelaajalle jo seitsemäs Suomessa. Mello on pelannut aikaisempina kausina Ykköstä KTP:ssä, Hongassa ja EIF:ssä sekä Kakkosta PKKU:ssa ja BK-46:ssa kaikkiaan 125 ottelua ja viimeistellyt niissä 18 maalia. Mello on työteliäs pelaaja, joka sekä puolustaa että rakentaa peliä.

Filipe Mello on intoa täynnä uuden haasteen edessä.

– Minulla on ollut hienoja hetkiä aikaisemmissa seuroissa, mutta loukkaantumiset ovat tuoneet omia haasteita. Nyt olen kuitenkin taas täydessä kunnossa ja teen kentällä varmasti kaikkeni, että MP pelaa lohkovoitosta tulevalla kaudella.

– Olen viihtynyt Suomessa todella hyvin. Täällä on hyvä asua, turvallista ja kaikki toimii. Suomalainen jalkapallo on kehittynyt tässä vuosien varrella ja kehitys jatkuu.

– MP on minulle tuttu seura jo ensimmäisestä Suomen kaudesta, sillä silloin pelasin PKKU:ssa MP:tä vastaan. Joukkue on ollut vahva ja kilpailukykyinen ja sitä se on varmasti myös ensi kaudella. Monta tuttua pelimiestä on pelannut seurassa ja olen kuullut heiltä paljon hyvää sekä seurasta että kaupungista.

– Haluan tuoda joukkueeseen voiton tahtoa ja haluan saada joukkuekavereista parhaan irti. Uskon, että joukkuehenki on yksi tärkeimmistä asioista jalkapallossa.

Päävalmentaja Janne Wilkman on todella tyytyväinen, että saa keskikentälle Mellon tasoisen pelimiehen.

– Teimme paljon töitä, että saimme Mellon Mikkeliin ja tämä on meille tärkeä kiinnitys.

– Mello soveltuu meidän pelitapaamme erinomaisesti. Hän on vahva puolustussuuntaan, pystyy taitavana pelaajana laadukkaaseen pallolliseen pelaamiseen ja tekee valtavasti töitä joukkueensa eteen.

#8 Filipe Mello (Filipe Monteiro De Mello)
s. 13.4.1991
keskikenttäpelaaja
pituus/paino: 181/70
aikaisemmat seurat: Jacareí Atlético Clube, Joaçaba-SC, Prainha, PKKU, BK-46, FC Honka, EIF, FC KTP

Pelaajasopimukset 5.12.2018:
#5 Vincent Bikana (2020)
#8 Filipe Mello (2019+2020)
#11 Tomi Janhunen (2020)
#12 Matti Kohonen (2019+2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#17 Lucas dos Santos (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#23 Olli Kilpeläinen (2020)
#33 Sammy Ndjock (2020)
#44 Niila Forsell (2020)

EDUSTUS: Sammy Ndjock palaa MP:n maalille kaksivuotisella sopimuksella


Tervetuloa takaisin #33 Sammy!

Kamerunin maajoukkueessakin esiintynyt sekä MP:n maalilla viime kauden 12 ensimmäistä Kakkosen ottelua pelannut Sammy Ndjock, 28 palaa MP:n ykkösmaalivahdiksi kaksivuotisella sopimuksella. Sammy Ndjockin Etelä-Afrikan vierailu ei sujunut suunnitelmien mukaisesti ja kamerunilainen maalivahti halusi palata tuttuun ympäristöön kehittymään. Tällä hetkellä MP:llä on kymmenen pelaajasopimusta ja lisää on tulossa.

Paljon maailmaa nähnyt Sammy Ndjock viihtyi todella hyvin seurassa ja kaupungissa, joten kokenut maalivahti tuli takaisin Mikkeliin hakemaan uutta nostetta uralleen.

– Olen todella onnellinen palatessani MP:hen ja Mikkeliin, sillä seura ja kaupunki ovat loistavia. Uskon, että meillä on loistavat mahdollisuudet taistella lohkon kärkisijoista ja ihan noususta Ykköseen Janne Wilkmanin johdolla.

– Kesken viime kauden lähdin Etelä-Afrikkaan, kun minulle tarjoutui loistava mahdollisuus pelata pääsarjassa. Kaikki ei kuitenkaan mennyt siellä suunnitelman mukaan. Nyt haluan päästä tavoitteeseeni täällä Mikkelissä ja kehittyä edelleen maalivahtina!

Päävalmentaja Janne Wilkman on todella tyytyväinen, kun Sammy Ndjock palaa joukkueeseen.

– Sammyn paluu on meille huikea juttu ja antaa loistavat lähtökohdat joukkueen rakentamiseen, kun saadaan maalivahtiosasto jo tässä vaiheessa kuntoon.

– Hän on todella laadukas maalivahti ja tälle tasolle vastaavan löytäminen on todella haastavaa. Hänellä on tällä pre-seasonilla aivan eri valmiudet kuin vuosi sitten, jolloin hän tuli meille pitkän loukkaantumisen jälkeen, joten odotuksemme hänen suhteensa ovat korkealla.

Pelaajasopimukset 24.11.2018:
#5 Vincent Bikana (2020)
#11 Tomi Janhunen (2020)
#12 Matti Kohonen (2019+2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#17 Lucas dos Santos (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#23 Olli Kilpeläinen (2020)
#33 Sammy Ndjock (2020)
#44 Niila Forsell (2020)

EDUSTUS: MP pelaa juhlakaudella Kakkosen A-lohkossa


Palloliiton liittohallitus päätti tänään kokouksessaan vahvistaa kilpailutyöryhmän esityksen Miesten Kakkosen lohkojaoksi kaudelle 2019. MP pelaa A-lohkossa.

A–lohko
Kiffen
PEPO
MiPK
MP
VJS
MYPA
Sudet
Reipas
JäPS
NJS
FC Viikingit
Klubi04

Koko Palloliiton uutinen löytyy täältä.

EDUSTUS: MP:n kausarihaasteessa voi nyt lahjoittaa kausikortteja hyväntekeväisyyteen


Kuukauden käynnissä olleessa Mikkelin Palloilijoiden kausarihaasteessa voi nyt lahjoittaa kausikortteja hyväntekeväisyyteen. Haaste on edennyt hyvin ja tähän mennessä varauksia on tullut noin 600. Haasteessa MP myy Kakkosen kotiotteluihin oikeuttavaa kausikorttia kampanjahintaan 33 € eli 3 € per peli. Kausikorttikampanjan toteutuminen edellyttää 999 sitovaa ennakkovarausta. Lisätietoja ja ilmoittautuminen kampanjaan tapahtuu MP:n nettisivuilla osoitteessa http://mikkelinpalloilijat.fi/kausarikamppis-2019/. Haasteeseen voi osallistua myös paperilomakkeella MP:n toimistolla sekä Sokoksen 2. kerroksen kassalla.

Nyt on mahdollisuus lahjoittaa kausikortteja myös hyväntekeväisyyteen. MP jakaa lahjoitetut kausikortit muutamalle yhteistyötaholle: Essotelle, Hope Mikkelille, Mikkelin kaupungille sekä Mikkelin Työttömät ry:lle. Tarkoituksena on tarjota otteluelämyksiä sellaisille henkilöille ja/tai perheille, joilla ei ole muuten ole mahdollisuutta osallistua MP:n ottelutapahtumiin.

Jos haluaa olla mukana tekemässä hyvää, niin kampanjaan osallistutaan varaamalla kortti tai useampi normaalisti, mutta nimikenttään kirjoitetaan oman nimen lisäksi ”HYVÄNTEKEVÄISYYTEEN”. Jos ja kun haaste toteutuu, laskutamme varaajalta kausikortin/t ja toimitamme lahjoitetut kausikortit Essotelle, Hopelle, kaupungille sekä työttömien yhdistykselle, jotka jakavat ne eteenpäin.

Kampanja on edennyt taas mukavasti ja toiminnanjohtaja Mika Roivas odottaa jo kovasti, että päästään välitavoitteeseen (666), jonka jälkeen seuralla on mukavaa tiedotettavaa.

– Haluamme seurana kantaa yhteiskuntavastuumme ja tässä on hyvä tapa tuoda hyvää mieltä sekä samalla tukea seuraa. Toivottavasti tämän johdosta saamme Urskin katsomoihin ensi kesänä lisää uusia kasvoja juhlistamaan seuran 90-vuotisjuhlavuotta.

– Nyt ei tarvita enää paljoakaan varauksia, että pääsemme julkaisemaan, kuka pelaa ensi kaudella MP:ssä pelinumerolla 33.

EDUSTUS: Matti Kohonen jatkaa MP:n puolustuksessa ja taustaryhmä kasassa


#12 Matti Kohonen jatkaa MP:n riveissä.  (Kuva: Mikko Kankainen)

Viime viikolla valmistautumisen Kakkosen tulevaan kauteen aloittanut Mikkelin Palloilijat on solminut 1+1 -vuotisen jatkosopimuksen Matti Kohosen kanssa. Tällä hetkellä MP:llä on yhdeksän pelaajasopimusta, sopimusneuvottelut käyvät koko ajan kuumina ja testimiehiä vierailee harjoituksissa.

Viime kaudella polvivamman takia vain kahdeksan Kakkosen ottelua pelannut Matti Kohonen, 23 on monipuolinen puolustuspään pelaaja, jolta luonnistuu puolustuslinjassa paikka kuin paikka. Kohonen jatkaa innokkaana MP:ssä, kun seura ja kaupunki ovat tuttuja.

– Viime kausi niin pelaajana kuin joukkueena meni alle odotusten. Joukkueena päästiin mukaan taistelemaan kärkisijoista, mutta viimeinen palkinto jäi saamatta. Enemmän oltaisiin ansaittu, vaikka kova ja tasainen sarja on kyseessä. Henkilökohtaisesti kausi meni enemmän tai vähemmän loukkaantuneena.

– Halusin jatkaa, koska näen joukkueessa potentiaalia ja haluan olla mukana nostamassa Mikkelin Palloilijoita takaisin tasolle, jolle se kuuluu. Odotan tulevalta kaudelta ehjempää niin joukkueena kuin henkilökohtaisesti. Juhlavuosi Mikkelin Palloilijoille tavoitteena on tehdä siitä sen arvoinen.

Päävalmentaja Janne Wilkman on tyytyväinen Kohosen jatkoon.

– Matti oli isossa roolissa talvikaudella ja vielä sarjan alussa, mutta polvivamma sotki hänen kautensa pahasti.

– Matilla on kaikki ominaisuudet pelata Kakkosta korkeammallakin tasolla ja tästä potentiaalista meidän pitää saada tulevalla kaudella enemmän irti.

MP:n taustaryhmä tulevalle kaudelle on nyt kasassa. Päävalmentajan lisäksi valmennustiimissä toimivat Ozeias Graciano, Janne Loukiainen sekä Jorma Naakka. Mika Korpela jatkaa joukkueenjohtajana ja Timo Kyttä fysioterapeuttina. Huoltajana toimii naapuriseura MiPK:stä tullut Aki Lampinen. Joukkueen lääkärinä jatkaa Lääkärikeskus Ikioman Hannu Paajanen apunaan Ilari Kuitunen.

Päävalmentaja Janne Wilkman on todella tyytyväinen tiimiinsä ja pelaajasopimustilanteeseen, joka etenee omalla vauhdillaan.

– Yhtenä isoimpana tavoitteenamme meillä on ollut luoda edustusjoukkueeseen ympäristö, joka palvelee pelaajakehitystä kokonaisvaltaisesti. Nykypäivän valmennus ei ole yhden miehen show vaan tiimityötä. Nämä asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä tällä tasolla ja haluankin kiittää seurajohtoa siitä, että olemme saaneet tämän asian kuntoon näin nopealla aikataululla. Vain se, että pyrimme tekemään asiat paremmin kuin kukaan muu voi taata sen, että voimme ottaa askelia ylöspäin.

– Jorma Naakka on tehnyt hyvää työtä maalivahtivalmennuksessa, Timo Kytän tullessa fysioterapeutiksi olemme pystyneet minimoimaan ennaltaehkäisevällä harjoittelulla lihasvammat täysin. Tulevalla kaudella saamme otettua ison askeleen eteenpäin fyysisessä harjoittelussa ja palautumisen seurannassa niin joukkue- kuin yksilötasolla, kun saamme Janne Loukiaisen tiimiimme. Ozeias Graciano ottaa Jonathan Arnetin roolin ja tulee edustusjoukkueen valmennustiimiin vastaten aamuharjoittelusta ja yksilövalmennuksesta ja toimien samalla A-nuorten päävalmentajana sekä akatemia- että lisäryhmävalmentajana junioripuolella. Mika Korpela jatkaa joukkueenjohtajana ja Hannu Paajanen lääkärinä. Aki Lampinen tulee uutena miehenä huoltajaksi sekä toiseksi lääkäriksi Ilari Kuitunen.

– Olemme hyvässä vauhdissa sopimuksien osalta ja neuvotteluita käydään koko ajan niin viime vuoden pelaajiston kuin uusien osalta. Tulemme testaamaan pelaajia syksyn aikana ja jotakin on sovittu vielä tammi-helmikuulle, mutta tarkoituksena on, että meillä on maaliskuussa ryhmä valmiina.

Pelaajasopimukset 15.11.2018:
#5 Vincent Bikana (2020)
#11 Tomi Janhunen (2020)
#12 Matti Kohonen (2019+2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#17 Lucas dos Santos (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#23 Olli Kilpeläinen (2020)
#44 Niila Forsell (2020)

Mikkelin Palloilijat edustusjoukkue taustat 2019:
päävalmentaja: Janne Wilkman
valmentajat: Ozeias Graciano, Janne Loukiainen, Jorma Naakka
fysioterapeutti: Timo Kyttä
huoltaja: Aki Lampinen
joukkueenjohtaja: Mika Korpela
lääkärit: Hannu Paajanen, Ilari Kuitunen

EDUSTUS: Miikka Oinonen palkittiin parhaana


#10 Miikka Oinonen palkittiin kauden parhaana pelaajana. (kuva: Pietu´s Photo)

Mikkelin Palloilijoiden edustusjoukkue vietti perjantaina kauden 2018 päätöstilaisuuttaan ja tilaisuudessa palkittiin kauden esityksistään seuraavat pelaajat:

Kauden paras pelaaja:        Miikka Oinonen
Paras maalintekijä:             Miikka Oinonen (18 ottelua, 15 maalia)
Kauden lupaavin tulokas:   Olli Kilpeläinen
Joukkueen luottopelaaja:   Tomi Janhunen
Joukkueen taistelija:          Janne Kuhmonen
Yleisön suosikki:                  Miikka Oinonen

Päävalmentaja Janne Wilkmanilla oli suhteellisen helppo valita palkintojen saajat. Seuraavassa päävalmentajan perustelut palkintoihin:

–  Miikka näytti viime kaudella, että hän on edelleen yksi sarjan parhaista pelaajista ja kliininen viimeistelijä. Uskallan väittää, että hän pelasi viimeisellä kaudellaan yhden parhaimmista kausistaan koko urallaan.

– Olli nosti tasoaan huimasti kauden edetessä ja löi itsensä läpi miesten tasolla. 19 ottelua Kakkosessa ja isossa roolissa A-nuorten kapteenina.

– Tomi oli joukkueen tasaisin suorittaja tällä kaudella. Hän hoiti oman ruutunsa mallikkaasti ja pelasi parhaan kautensa miesten tasolla.

– Janne on huikea pelaaja, jonka valtava työmäärä joukkueen eteen ei varmasti kenelläkään jäänyt huomaamatta. Janne oli ehdottomasti yksi kauden suurimmista onnistujista.

Yleisön suosikista äänestettiin MP:n Facebook -sivuilla ja kokenut maalitykki Miikka Oinonen voitti äänestyksen ylivoimaisesti.

Päättäjäisissä palkittiin Etelä-Savon urheilutoimittajien puheenjohtaja Antero Heikkisen stipendirahaston stipendillä tulevaisuuden pelimies Olli Kilpeläinen. Seura muisti myös MP-Puurtajina kuulutustehtävät jo useamman kauden MP:n kotiotteluissa loistavasti hoitaneen kolmikon Hannu Häyhänen, Matti Paksu ja Heikki Siitonen.

Lisäksi MP:n edustusjoukkue haluaa kiittää Mikkelin liikuntatoimea, joka piti harjoittelu- ja Urskin kotikentän nurmet loistokunnossa läpi kauden. Kiitos!

EDUSTUS: Mikkelin Palloilijat toteuttaa juhlavuoden kunniaksi kausarihaasteen


Mikkelin Palloilijat toteuttaa viime kauden tapaan kausarihaasteen. Keväällä MP sai myytyä kaikkiaan 1 179 kausikorttia kampanjahintaan. MP myy tästä päivästä lähtien kauden 2019 MP:n Kakkosen kotiotteluihin oikeuttavaa kausikorttia kampanjahintaan 33 € eli 3 € per peli. Kausikorttikampanjan toteutuminen edellyttää 999 sitovaa ennakkovarausta. Ilmoittautuminen kampanjaan tapahtuu täällä tai paperilomakkeella myöhemmin ilmoitettavissa MP:n kausarihaaste -tilaisuuksissa. Kampanjan varausehdot löytyvät täältä ja yleiset kysymykset täältä.

Kyseistä kampanjaa on taas toivottu ja kyselty, joten MP päätti vastata tähän huutoon. Toiminnanjohtaja Mika Roivas on innoissaan kampanjasta ja odottaa viime kevään kaltaista kuhinaa.

– Joukkueen rakennus on nyt hyvässä vauhdissa ja ensi kaudella seura täyttää kunniakkaat 90 vuotta, joten tämä on hyvä tapa juhlistaa näitä pyöreitä vuosia. Viime kaudella meillä oli Kakkosen ylivoimaisesti suurin katsojakeskiarvo (1 201) ja siitä lähdetään, että ensi kaudella saadaan vieläkin enemmän porukkaa Urskiin juhlimaan 90 -vuotista MP:tä.

– Kun saadaan 666 varausta kasaan, niin sen jälkeen kerrotaan, kuka pelaa ensi kaudella MP:ssä pelinumerolla 33. Sen verran voin jo paljastaa, että kyseessä on kovan luokan pelimies!

EDUSTUS: Edustusjoukkueen toiminta on kehittynyt, mutta kehittämistä riittää jatkossakin


Päävalmentaja Janne Wilkman (kuva: Mikko Kankainen)

Edustusjoukkue aloitti harjoittelun marraskuun 6. päivä 2017 Urpolassa syksyisessä säässä. Suurimmalla osalla pelaajista oli takanaan raskas kausi, jossa maalieron turvin he saivat joukkueen säilymään Kakkosessa. Mukana oli tukku nuoria pelaajia, jotka pääsivät ensimmäistä kertaa edustusjoukkueeseen. Tunnelma oli odottava, kun uusi päävalmentaja, Janne Wilkman, saapui koppiin ja kertoi omat ajatuksensa, mikä on tulevaisuuden suunta. Harjoittelun kulttuuri, sitoutuminen ja MP:n, tuon perinteikkään seuran nostaminen takaisin tasolle, johon se kuuluu. Ykköseen nousua ei haeta pikavoitolla, vaan määrätietoisella työllä niin joukkueen rakentamisessa kuin toimistolla rakenteiden uudistamisella.

– Tulostavoitteeksi seura asetti nousun Ykköseen kolmen vuoden tähtäimellä. Tälle kaudelle tavoitteena oli päästä takaisin Kakkosen kärkikahinoihin, joka loisi hyvän pohjan taas seuraavalle kaudelle. Olimme ensimmäisiä pelejä lukuun ottamatta koko kauden ajan iskuetäisyydellä, mutta sarjan voittamiseen saakka meillä ei rahkeet vielä tällä kaudella riittäneet. Sarja oli poikkeuksellisen tasainen ja jännitystä riitti sarjan molemmissa päissä aina loppuun saakka, kertoi päävalmentaja Janne Wilkman.

Ensimmäinen kausi uudessa johdossa oli organisaatiolle opettavainen. Seura otti isoja askeleita eteenpäin organisaation uudistuksessa ja edustusjoukkueelle saatiin rakennettua toimintamalli, jossa pelaajalla on mahdollisuus harjoitella tavoitteellisesti ja kehittyä. Seitsemäs sija todella tasaisessa Kakkosen A-lohkossa oli Wilkmanille ja pelaajille pettymys.

– Olisi vaadittu tasaisempia suorituksia ja meidän olisi pitänyt saada pisteitä silloinkin, kun peli ei parhaalla mahdollisella tavalla kulkenut. Siinä meillä on vielä oppimista. Uskon kuitenkin että, ensi kaudella olemme monella tapaa valmiimpia.

– Timo Kyttä teki erinomaista työtä ja pystyimme minimoimaan lihasvammat täysin viime kaudella. Jonathan Arnet vastasi nuorten pelaajien kehittämisestä ja edustusjoukkueen aamuharjoittelusta, Jorma Naakka toi taas osaamisensa maalivahtivalmennukseen niin edustusjoukkueen kuin juniorien osalle. Instatin statistiikan ja videoiden kautta pystyimme antamaan kattavaa palautetta pelaajille peleistä, jonka kautta olemme saaneet pelaajakehitykseen aivan uuden ulottuvuuden. Viime kauden työ luo hyvän pohjan tulevaisuuden rakentamiselle, mutta meillä on vielä paljon tekemistä. Tulevalle kaudelle tavoitteenamme on vahvistaa edustusjoukkueen taustoja entisestään.

– Pelaajiston osalta runko pyritään säilyttämään pitkälti samana, joka antaa hyvän pohjan jatkuvuudelle. Miikka Oinonen pelasi viimeisen kautensa ja korvaajaa ei ole helppo löytää, mutta kovasti tehdään töitä sen eteen, että uusi hyökkääjä löytyy mahdollisimman pian. Joukkueen rakentaminen saatiin hyvissä ajoin käyntiin, mikä antaa meillä täysin erilaiset lähtökohdat kuin menneellä kaudella.

Tällä hetkellä MP:llä on kahdeksan voimassa olevaa pelaajasopimusta: #5 Vincent Bikana (2020), #11 Tomi Janhunen (2020), #13 Jiri Haikonen (2020), #17 Lucas dos Santos (2019), #20 Viljami Jurvanen (2019), #21 Leevi Leinonen (2020), #23 Olli Kilpeläinen (2020) sekä #44 Niila Forsell (2020). Ja lisää sopimuksia on tulossa.

– Haluan kiittää kaikkia niitä vapaaehtoisia, jotka jaksavat tehdä työtä seuramme eteen niin omissa juniorijoukkueissa kuin edustusjoukkueen ottelutapahtumissa. Kaikkia niitä ihmisiä, jotka tulevat peli toisensa jälkeen kannustamaan meitä niin koti- kuin vierasotteluissa ja jaksavat uskoa joukkueeseen. Sinisakkia, joka on tuonut kotiotteluihin mukavasti piristystä ja yhteistyökumppaneitamme, jotka mahdollistavat seuramme kehittämisen aina junioreista edustusjoukkueeseen saakka, päättää päävalmentaja Janne Wilkman.

TILASTOT: MP sijoittui tasaisessa Kakkosen A-lohkossa seitsemänneksi


Kausi 2018 on nyt MP:n osalta pelattu ja MP:n sijoitus tasaisessa Kakkosen A-lohkossa oli seitsemäs. Vaihtelevasti pelannut MP keräsi 33 pistettä, joka oli seitsemän pistettä vähemmän kuin lohkon voittaneella MYPA:lla.

Kakkosen A-lohkon lopullinen sarjataulukko.

MP voitti kaikkiaan yhdeksän ottelua, tasapeliin jäätiin kuudesti ja seitsemän kertaa vastustaja vei kaikki sarjapisteet. Maaleja MP teki 39 (1,8 / per ottelu) ja omissa on kolissut 31 kertaa (1,5 / per ottelu).

Kotietua MP ei pystynyt täysin hyödyntämään, sillä yhdestätoista kotipelistä saaliina oli 16 sarjapistettä:
4 voittoa           4 tasapeliä       3 tappiota        maaliero 15-13 (1,4-1,2)

Vieraissa peli kulki paremmin ja MP oli lohkon toiseksi paras vierasjoukkue. Yhdestätoista vieraspelistä MP sai 17 sarjapistettä:
5 voittoa           2 tasapeliä       4 tappiota        maaliero 24-18 (2,2-1,6)

MP:n peliasussa Kakkosen otteluissa kävi kentällä kaikkiaan 25 pelaajaa, joista Vincent Bikana oli ainoa, joka pelasi kaikki  22 ottelua alusta loppuun eli peliminuutteja kamerunilaistopparille kertyi 1980. Peliminuuttien osalta tilastojen kärki oli seuraava:
#5 Vincent Bikana                      1980 min (100%)
#18 Janne Kuhmonen              1835 min (93%)
#13 Jiri Haikonen                       1800 min (91%)
#16 Onuray Köse                        1713 min (87%)
#17 Lucas dos Santos                1624 min (82%)

#10 Miikka Oinonen viimeisteli kaikkiaan 15 maalia 18 pelaamassaan ottelussa.

MP teki kaikkiaan 39 maalia, jotka jakautuivat 11 eri pelimiehelle ja maalintekijätilaston kärki oli seuraava:
#10 Miikka Oinonen                 15 maalia / 18 ottelua
#17 Lucas dos Santos                8 maalia / 19 ottelua
#9 Michael Nzekwe                  3 maalia / 10 ottelua
#16 Onuray Köse                        3 maalia / 21 ottelua

Maalisyöttöjä sai tililleen 12 pelaajaa ja syöttötilaston kärki oli seuraava:
#18 Janne Kuhmonen              8 syöttöä / 21 ottelua
#17 Lucas dos Santos                6 syöttöä / 19 ottelua
#13 Jiri Haikonen                       4 syöttöä / 20 ottelua
#9 Michael Nzekwe                  3 syöttöä / 10 ottelua

MP:n tehotilaston kärki oli seuraava:
#10 Miikka Oinonen                 15 + 0 / 18 ottelua
#17 Lucas dos Santos                8 + 6 / 19 ottelua
#18 Janne Kuhmonen              2 + 8 / 21 ottelua
#9 Michael Nzekwe                  3 + 3 / 10 ottelua
#13 Jiri Haikonen                       1 + 4 / 20 ottelua
#16 Onuray Köse                        3 + 1 / 21 ottelua
#7 Mikko Hiltunen                     2 + 2 / 16 ottelua

Kauden 2018 MP:n pelaajatilastot.

RAPORTTI: MP:lle tappio päätöskierroksella


MP ja Gnistan kohtasivat päätöskierroksella Mustapekka Areenalla Oulunkylässä.

29.9.2018 Gnistan – MP 4 – 2(3-1)

Maalit:
6. Aleksander Akbar 1-0
13. Akbar 2-0
20. Michael Nzekwe (Lucas dos Santos) 2-1
25. Naoyuki Yamazaki 3-1
69. dos Santos (Janne Kuhmonen) 3-2
90+2. Aleksi Ristola rp. 4-2

MP:n kokoonpano:
Scott Angevine, Vincent Bikana (37. varoitus), Iiro Äijö (90+2. varoitus), Elliot Simmons, Michael Nzekwe, Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Onuray Köse (90+3. varoitus), Lucas dos Santos (42. varoitus), Janne Kuhmonen, Olli Kilpeläinen

Vaihtopelaajat:
Jonne Uronen, Eero Karjalainen, Ozeias Graciano, Joonas Kimari, Markus Brusila, Shane McFaul

Vaihdot:
58. Olli Kilpeläinen <-> Joonas Kimari
67. Michael Nzekwe <-> Shane McFaul
76. Elliot Simmons <-> Markus Brusila

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP matkasi päätöskierroksella Oulunkylään, missä Mustapekka Areenalla vastaan asettui Gnistan. Viimeisin puristus puuttui molempien otteista, mutta siitä huolimatta vähälukuiselle yleisölle tarjoiltiin hienoja maaleja. Ottelu päättyi Gnistanin 4-2(3-1) -voittoon ja MP:n kausi päättyi tappioon.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja MP sai kolmannella minuutilla vapaapotkun hyvältä paikalta. Aatu Hakala Gnistanin maalilla torjui kuitenkin Lucas dos Santosin vapaapotkun. Muutama minuutti myöhemmin kotijoukkue sai vastaavasta paikasta vapaapotkun ja tällä kertaa nähtiin ottelun avausmaali. Taitava Aleksander Akbar laukoi vaparin hienosti sivuverkkoon ja kotijoukkueen johtoon, 1-0. Muutama minuutti myöhemmin sama mies oli jälleen asialla, kun kotijoukkueelle tuomittiin rankkari. Scott Angevine torjui Akbarin rankkarin, mutta Akbar oli ensimmäisenä paluupallossa ja peli oli jo 2-0. MP sai kavennusosuman 20. peliminuutilla, kun Michael Nzekwe iski hienon hyökkäyksen päätteeksi vieraiden avausmaalin maalin edustalta. MP:n ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä viitisen minuuttia myöhemmin Gnistanin japanilainen keskikenttäpelaaja Naoyuki Yamazaki laukoi hienolla kaukolaukauksella kotijoukkueen taas kahden maalin johtoon. Näiden neljän maalin jälkeen peli vähän rauhoittui ja kumpikaan joukkue ei saanut luotua todellisia maalipaikkoja ennen taukoa.

Toiselle puoliajalle MP tuli pirteästi ja peli oli vieraiden hallussa, mutta kunnon maalipaikoille MP ei kuitenkaan meinannut päästä. Parikymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa MP hyökkäsi vasemmalta ja Lucas dos Santos sai pallon, joka kohta olikin Gnistanin maalissa. Taitava brassi laukoi noin parista kymmenestä metristä pallon vastustamattomasti maaliin ja MP oli maalin päässä, 3-2. Vieraat saivat lisää virtaa toisesta maalista ja peli olikin täysin vieraiden hallinnassa. MP:llä oli lukuisia loistopaikkoja tasoittaa peli, mutta Hakalan torjunnat ja heikko viimeistely estivät lisäosumat. Lopussa Gnistan sai nopean vastahyökkäyksen jälkeen helpohkon rankkarin, josta Aleksi Ristola teki loppunumeroiksi 4-2.

Päävalmentaja Janne Wilkman harmitteli alun takaiskuja.

– Alussa ei löydetty oikein keinoja Gnistanin liukkaan Aleksander Akbarin pysäyttämiseen. Gnistan vieraili kolmesti meidän päässä ja joka kerralla kolahti.

– Toisella jaksolla tultiin maalin päähän ja näytti siltä, että tasoitusmaali ei ole kuin ajan kysymys. Maalipaikkoja oli vaikka millä mitalla, mutta tänään ei vaan uponnut ja kaverin neljäs maali lopussa oli sitten vaan kosmetiikkaa.

– Voittamisen kannalta on hankalaa on, jos kaverille antaa pari eteen.

– Nyt lähdetään pienelle huilille ja marraskuun toisella viikolla aloitetaan valmistautuminen ensi kauteen.

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä.

Lopulta MP sijoittui todella tasaisessa Kakkosen A-lohkossa seitsemänneksi. Sijoitusta lähdetään sitten parantamaan tulevalle kaudella, joka on myös samalla seuran 90 -vuotisjuhlakausi.

ENNAKKO: Kausi päätökseen lauantaina Gnistanin vieraana


Ennakko: la 29.9. klo 15.00 Gnistan-MP Mustapekka Areena, Helsinki

Huomenna lauantaina pelataan Kakkosen päätöskierros. MP matkaa Oulunkylään, missä Mustapekka Areenan muovilla vastaan tulee Gnistan. Heinäkuun alussa vastaava ottelu Urskissa päättyi 0-0 -tasapeliin.

Todella tasaisessa Kakkosen A-lohkon sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta kuusi ja seitsemän. Oulunkyläläiset ovat keränneet 21 ottelussa 31 pistettä (8 voittoa, 7 tasapeliä ja 6 tappiota, maaliero 31-29) ja MP:llä on 33 pistettä (9 voittoa, 6 tasapeliä ja 6 tappiota, maaliero 37-27).

Roberto Nuccion valmentama Gnistan -ryhmä lähti kauteen yhteen suurimpana Kakkosen A-lohkon voittajasuosikkina. Alkukausi menikin oulunkyläläisiltä hyvin ja joukkue keikkui kärkipaikoilla. Kauden mittaa heidän pelinsä alkoi kuitenkin yskähdellä ja vaikka joukkuetta vahvistettiin  heinäkuun siirtoikkunssa puolen kymmenellä uudella pelaajalla, niin joukkueen kurssi ei ole kääntynyt voittoputkeen. Joukkueeseen liittyi mm. Veikkausliigastakin tuttu Aleksi Ristola. Hienon PEPO -voiton jälkeen Gnistan on pelannut viimeiset neljä ottelua ilman voittoa (2 tasapeliä ja 2 tappiota). Toissa kierroksella Myllykoskella joukkueelta meni kuppi todella nurin sekä kentällä että sen laidalla ja kirvelevän tappion lisäksi tuliaisena oli kolme ulosajoa, joiden johdosta Gullit Zolameso sekä Cherif Ndiaye huilaavat vielä ensi kaudellakin. Vaikka Gnistanin viime aikojen esitykset ovat olleet mollivoittoisia, niin varmasti kauden päätökseen löytyy yritystä ja lauantaina on tiukka taistelu sarjapisteistä. Gnistanin maalintekijätilaston kärjestä löytyy mikkeliläisille tuttu pelimies, sillä MP -kasvatti Teemu Pastila on tehnyt pelaamissaan 19 ottelussa 10 maalia. Seuraavia löytyvät Aleksander Akbar (7) sekä Naoyuki Yamazaki (3).

Nurmijärven mahalaskun jälkeen MP teki kauden viimeisessä kotiottelussa kasvojen pesun, mutta se ei riittänyt kuin 1-1 -tasapeliin sarjaa johtavaa MYPA:a vastaan. MP sai luotua sunnuntaina huomattavasti enemmän maalipaikkoja kuin MYPA, mutta palloa ei saatu verkkoon asti kuin kertaalleen. Lauantaina etelään suunnataan sillä mielellä, että kaudelle saadaan positiivinen päätös ja haetaan voitto Oulunkylästä, mistä ei ihan kamalasti ole vuosien varrelta sarjapisteitä haettu. MP:stä eniten vastustajan maaliverkkoa ovat heiluttaneet Miikka Oinonen (15) ja Lucas dos Santos (7).

MP lähtee kauden päätösotteluun 17 pelaajan kokoonpanolla. Sivussa ovat loukkaantuneet Mikko Hiltunen ja Matti Kohonen sekä pelikiellossa oleva Miikka Oinonen.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa tiukkaa taistelua päätökierroksella.

– Omaan juttuumme lähdetään taas keskittymään ja hakemaan ehjää 90 -minuuttista. Olin tyytyväinen moniin asioihin viime ottelussa ja samalla rohkeudella ja aktiivisuudella pitää kohdata myös Gnistan.

– Molemmat joukkueet haluavat varmasti voittaa kauden viimeisen ottelunsa, joten tiukka vääntö on pisteistä tulossa.

Kotijoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 6742 Gnistan-MP 2,00 – 4,00 –2,70.

Kokoonpanossa:
3. Eero Karjalainen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
6. Ozeias Graciano
8. Elliot Simmons
9. Michael Nzekwe
11. Tomi Janhunen
13. Jiri Haikonen
14. Joonas Kimari
15. Markus Brusila
16. Onuray Köse
17. Lucas dos Santos
18. Janne Kuhmonen
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
24. Scott Angevine (mv)
77. Shane McFaul

EDUSTUS: Vincent Bikana MP:n puolustuksen tukipilari myös tulevat kaksi kautta


#5 Vincent Bikana jatkaa myös kahdella seuraavalla kaudella MP:n puolustuksessa. (Kuva: Pietu´s Photo)

Mikkelin Palloilijoiden joukkueen rakennus jatkuu suotuisissa merkeissä, kun kaikki 21 Kakkosen ottelua tällä kaudella ainoana MP:n pelaajana alusta loppuun pelannut Vincent Bikana on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen. 26 -vuotias kamerunilainen toppari on uransa aikana pelannut Brasiliassa, Sveitsin ja Romanian pääsarjoissa sekä ennen MP:tä Malesiassa. Bikanalta löytyy myös kuusi maaottelua Kamerunin U20 -maajoukkueessa.

Vincent Bikana on innoissaan kahden vuoden jatkosta, sillä hän on viihtynyt hyvin MP:ssä ja Mikkelissä.

– Haluan kiittää seuraa ja sen johtoa jatkosta, sillä olen hyvin onnellinen täällä.

– Meillä on ollut joukkueessa hyvä henki ja olen tuntenut itseni todella tervetulleeksi porukkaan. Olemme tehneet kovasti töitä, mutta tällä kaudella emme saaneet siitä vielä kunnon palkintoa, mutta uskon, että meidänkin vuoro vielä koittaa. Eiköhän ensi kausi ole meidän!

Päävalmentaja Janne Wilkman on todella tyytyväinen Bikanan kahden vuoden jatkosopimukseen.

– Vincentillä oli vaikea loukkaantuminen takanaan, kun hän tänne viime talvena tuli, mutta hän on tehnyt valtavan määrän töitä päästäkseen taas kuntoon.

–  Pelitapamme Suomessa on täysin erilainen, mihin hän on kasvanut ja siihen sopeutuminen vie aina oman aikansa. Uskon, että hänestä on vielä paljon iloa seuralle.

– Kahden vuoden jatkosopimus kertoo siitä tahtotilasta ja pitkäjänteisyydestä, joka meillä seurassa tällä hetkellä on.

Pelaajasopimukset 26.9.2018:
#5 Vincent Bikana (2020)
#11 Tomi Janhunen (2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#17 Lucas dos Santos (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#23 Olli Kilpeläinen (2020)
#44 Niila Forsell (2020)

EDUSTUS: Oma kasvatti Olli Kilpeläinen jatkaa kaksi seuraavaa kautta MP:ssä


#23 Olli Kilpeläinen on tällä kaudella pelannut 18 Kakkosen ottelussa tehden kaksi maalia. (Kuva: Pietu´s Photo)

Viime viikolla julkaistujen omien kasvattien Jiri Haikosen ja Tomi Janhusen lisäksi myös Olli Kilpeläinen on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen kasvattajaseuransa kanssa. Nyt on kasassa seitsemän pelaajasopimusta ja lähipäivinä julkaisemme lisää.

17 -vuotias Olli Kilpeläinen on nyt reilut pari vuotta ollut mukana MP:n edustusjoukkueen ringissä. Tällä kaudella läpimurtonsa edustusjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon tehnyt Kilpeläinen pelasi ensimmäisen kerran edustusjoukkueessa kaudella 2016, jolloin hän oli ensimmäinen 2000 -luvulla syntynyt pelaaja MP:n edustusjoukkueessa. Tällä kaudella Kakkosessa on tullut jo ensimmäiset maalit ja niitä on tähän mennessä syntynyt kaksi. Kaikkiaan nuorella pelimiehellä on kasassa 29 Kakkosen ottelua tehoilla 2+1.

Olli Kilpeläinen jatkaa luottavaisin mielin MP:n riveissä ja odottaa joukkueelta tasaisempaa suorittamista.

– Onhan tällä kaudella menty jo hurjasti eteenpäin viime kaudesta ja se näkyy ihan päivittäisessä toiminnassa. Peli on ailahdellut, mutta olemme näyttäneet, että olemme lohkon parhaita joukkueita, kun pelimme kulkee. Nyt pitää vain löytää tasaisuus suorittamiseen.

– Kärkisijojen karkaaminen oli harmillista ja nyt viimeisestä pelistä haetaan vielä positiivista makua kaudesta ja mahdollisimman hyvää sijoitusta sarjataulukossa.

– Hieman vieraalle pelipaikalle siirtyminen vaati aikansa, mutta sen jälkeen on mennyt mukavasti.  Vaikean preseasonin loukkaantumisen jälkeen tein kovasti töitä päästäkseni jälleen sata prosenttiseen kuntoon ja sen jälkeen loppukausi on ollut hyvä. Tärkeintä kaudella on ollut se, että olen päässyt pelaamaan ja pelit ovat sujuneet. Maalit ovat olleet mukava lisä ja itseluottamusbuusti, mutta olisi niitä voinut tulla useampikin.

– Luottavaisin mielin lähdetään tulevaan. Toiminta joukkueessa on hyvällä tasolla ja uskon sen heijastuvan jatkossa vielä enemmän pelikentille. Vaikka ensi kauden aikana suoritan armeijan, tavoitteena on vakiinnuttaa paikka avauksesta ja uskon sen irtoavan hyvällä valmistautumisella tulevaan kauteen.

Päävalmentaja Janne Wilkman uskoo ja luottaa, että tulevalla kaudella Olli tekee todellisen läpimurron edustusjoukkueessa.

– Olli on nostanut tasoaan huimasti ja on noussut edustusjoukkueen vakiokokoonpanoon tällä kaudella. Hänellä on potentiaalia vielä käyttämättä ja uskon, että ensi vuonna on mahdollisuus todelliseen läpimurtokauteen.

Pelaajasopimukset 25.9.2018:
#11 Tomi Janhunen (2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#17 Lucas dos Santos (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#23 Olli Kilpeläinen (2020)
#44 Niila Forsell (2020)

RAPORTTI: MP ja MYPA pistejakoon


Maalin tehnyt #16 Onuray Köse ja alati vaarallinen #10 Miikka Oinonen taistelun tauottua Urskissa.

23.9.2018 MP - MYPA 1 - 1(1-1)

Maalit:
27. Samuel Lindeman 0-1
35. Onuray Köse (Michael Nzekwe) 1-1

MP:n kokoonpano:
Scott Angevine, Iiro Äijö, Vincent Bikana, Elliot Simmons (61. varoitus), Michael Nzekwe (62. varoitus), Miika Oinonen (44. varoitus), Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Onuray Köse,  Lucas dos Santos, Janne Kuhmonen

Vaihtopelaajat:
Jonne Uronen,  Ozeias Graciano, Mikko Hiltunen, Joonas Kimari, Markus Brusila, Olli Kilpeläinen

Vaihdot:
73. Michael Nzekwe <-> Olli Kilpeläinen
84. Tomi Janhunen <-> Ozeias Graciano

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Vincent Bikana
MYPA: Samuel Lindeman

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Urskin iltavaloissa pelattiin MP:n kauden viimeinen kotiottelu, kun vastaan asettui sarjan piikkipaikalla toiseksi viimeiselle kierrokselle lähtenyt MYPA. Märissä ja liukkaissa olosuhteissa pelattu ottelu kulki kotijoukkueen hallinnassa, mutta siitä huolimatta ottelu päätyi 1-1(1-1) -pistejakoon.

Sade piiskasi Urskin hyvässä kunnossa ollutta nurmea ja se toi omat haasteensa pelaamiseen. Alkutunnustelujen jälkeen kotijoukkue hallitsi kenttätapahtumia ja vieraat olivat puolustuskannalla. Näillä näkymin viimeistä kertaa MP:n peliasussa Urskin viheriöllä esiintynyt Miikka Oinonen hätyytteli vartin kohdilla pariin kertaa Tomas Turusta MYPA:n maalilla. Ensin Turunen torjui Oinon kovan laukauksen kulmapotkuksi ja heti perään saksipotku pysähtyi Turusen käsiin. Vieraat eivät meinanneet saada millään hyökkäyspeliään kulkemaan ja maalitykki Jussi-Pekka Rämä vaelsi varjojen mailla Vincent Bikanan takataskussa. Vastoin pelitapahtumia vieraat siirtyivät pelissä johtoon, kun vielä ensimmäisellä puoliajalla toiminut tulostaulun kello kävi 27. peliminuuttia. MP:n alakerta ei saanut putsattua palloa, Samuel Lindeman katkaisi syötön, eteni muutaman metrin ja sijoitti pallon varmasti takakulmaan paikalle saapuneiden MYPA -fanien iloksi, 0-1. Takaiskumaali ei saanut MP:tä pois tolaltaan, vaan kova yritys jatkui ja palkinto maalin muodossa tuli vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Onuray Köse laukoi hienosti Michael Nzekwen esityöstä pallon verkkoon ja MP tuli ansaitusti tasoihin, 1-1. Ensimmäisen puoliajan lopussa satoi todella rajusti ja tämä vaikeutti pelaamista. Tauon viettoon kuivattelemaan mentiin 1-1 -tasalukemissa.

Toisella puoliajalla MP jatkoi hallintaan ja loi hyviä maalintekopaikkoja, mutta vieraat puolustivat uhrautuvasti ja pitivät maalinsa puhtaana. Kotijoukkueesta lähimpänä maalintekoa oli taas kokenut Miikka Oinonen, jonka vasuritykki kolahti maalin vasempaan tolppaan. Vieraiden oikeastaan ainut kunnon toisen puoliajan maalipaikka tuli Simo Majanderin antamasta vapaapotkusta, jonka Scott Angevine MP:n maalilla torjui eteensä ja puolustus hoiti loput. MYPA tyytyi puolustamaan uhrautuvasti pistettään, jolla myllykoskelaiset saivat loistavat lähtöasemat päätöskierrokselle. Ottelun päätyttyä vieraat juhlivat tärkeää pistettä paikalle saapuneiden faniensa johdolla, mutta isompi tapahtuma oli Miikka Oinonen palkitseminen taistelun tauottua. Kyseinen MP-MYPA -ottelu saattoi olla Oinon viimeinen ottelu ja tämä sai myös kokeneella pelimiehellä tunteet pintaan.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen omiensa tason nostoon edelliseen Nurmijärven vierailuun verrattuna.

- Sade vaikutti  tänään paljon peliin, mutta yleisö kyllä näki ihan hyvätasoisen Kakkosen ottelun.

- Jäi kuitenkin sellainen olo, että olisi ansaittu enemmänkin, mitä käteen jäi.

- Kaikki laitettiin tänään peliin ja ilme oli hyvä. Pystyttiin luomaan selvästi enemmän maalipaikkoja kuin kaveri, mutta ei saatu valitettavasti kuin piste.

- Puolustettiin tänään hyvin joukkueena ja oli kypsä esitys koko joukkueelta. Oinosella oli taas tänään iso panos ja olisi toivonut palkintoa maalin muodossa, mutta se jäi valitettavasti saamatta. Onuray Köse teki kovasti töitä keskialueella ja Vincent Bikana pimensi vaarallisen Rämän tänään täysin.

Vieraiden näkemys ottelusta löytyy täältä.

Kauden viimeisen ottelun MP pelaa ensi lauantaina, jolloin joukkue matkaa Oulunkylään, missä Musta Pekka Areenan muovilla vastaan asettuu kovin satsauksin sarjaan lähtenyt Gnistan.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 53 – 47
Laukaukset 13/4 – 9/4
Kulmapotkut 6 – 4
Rikkeet 13 – 9
Varoitukset 3 – 0
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 602/494 (82%) – 500/397 (79%)
Haastot 204/107 (52%) – 204/97 (48%)
Ilmakamppailut 27/13 (48%) – 27/14 (52%)
Ohitukset 36/19 (53%) – 42/15 (36%)
Taklaukset 48/33 (69%) – 43/24 (56%)

Lumme Energia kooste: MP-MYPA 1-1(1-1)

ENNAKKO: Sarjajohtaja MYPA saapuu sunnuntaina Urskiin


Ennakko: sunnuntai 23.9. klo 18.30 MP-MYPA, Myllykoski Urskissa
otteluisäntä: Savon Talohoito Oy
ottelupallot: Hydrauliikkakeskus

MP pelaa kauden 2018 viimeisen kotiottelun sunnuntaina, kun sarjajohtaja MYPA saapuu vieraaksi Urskin iltavaloihin. Kesäkuussa MP haki sarjapisteet Myllykoskelta 1-4(0-1) -lukemin.

Sarjataulukossa joukkueet ovat viides ja ensimmäinen. Todella pirteästi viime aikoina pelanneet myllykoskelaiset ovat keränneet pelaamassa 20 ottelussa 36 pistettä (11 voittoa, 3 tasapeliä ja 6 tappiota, maaliero 49-41) ja MP:llä pisteitä on 32 (9 voittoa, 5 tasapeliä ja 6 tappiota, maaliero 36-26).

Sarjanousija MYPA on Kakkosen A-lohkon kuumin joukkue, sillä kuntopuntarin kärjestä löytyvät myllykoskelaiset ovat voittaneet viimeisistä kuudesta ottelusta viisi. Hoitamalla loput kaksi sarjaottelua MYPA menee Ykkösen karsintoihin ja tätä ei varmasti kukaan osannut arvata, kun kausi huhtikuun lopussa käynnistyi. MYPA:n ottelut ovat olleet todella maalirikkaita, sillä joukkue on tehnyt lohkossa toiseksi eniten maaleja, mutta myös MYPA:n omaan verkkoon on tehty toiseksi eniten maaleja, joten mitään 0-0 -peliä tuskin sunnuntaina Urskissa nähdään. Edellisellä kierroksella MYPA pudotti lohkon suurimman voittajasuosikin ja kovia satsauksia tehneen Gnistanin lohkovoittotaistelusta, kun MYPA voitti oulunkyläläiset 2-1(0-0) tapahtumarikkaassa ottelussa. Suurin yksittäinen tähti myllykoskelaisten riveissä on ollut hyökkääjä Jussi-Pekka Rämä, joka johtaa koko Kakkosen maalintekijätilastoa 22 maalillaan. MYPA:n maalintekotilaston kärjestä löytyvät myös Tomi Räikkönen (8), Kaan Kovanen (6) sekä kokenut Heikki Pulkkinen (5).

MP:llä oli viime lauantaina loistava mahdollisuus jatkaa mukana kärkitaistelussa, mutta Nurmijärveltä ei tullut mukana sarjapisteitä Mikkeliin, vaan sarjapaikkansa puolesta taisteleva NJS voitti 1-0(0-0). MP:n peli jatkoi tällä kaudelle tyypillistä ailahtelevuutta. Nyt kun jäljellä on enää kaksi sarjakierrosta ja vaikka lohkovoitto alkaa olla saavuttamattomissa, niin peleihin lähdetään ilman muuta voitto mielessä ja kauden alla asetettu tavoite kolmen joukkoon on vielä omissa käsissä. MP ei ole tällä kaudella hävinnyt kahta ottelua peräkkäin ja tämä tilasto on tarkoitus pitää voimissaan myös sunnuntain jälkeenkin ja ilman muuta sarjajohtajan voittaminen kiinnostaa. Ja eihän kauden viimeistä kotiottelua haluta hävitä! MP:stä eniten vastustajan maaliverkkoa ovat heiluttaneet Miikka Oinonen (15) ja Lucas dos Santos (7).

Nurmijärvelle MP joutui lähtemään ilman useampaa runkopelaajaa, mutta nyt Tomi Janhunen ja Janne Kuhmonen ovat tervehtyneet ja Matti Kohonen kärsinyt pelikieltonsa, joten kyseinen kolmikko on taas päävalmentaja Janne Wilkmanin käytettävissä. Nurmijärvellä kokoonpanoon palannut Shane McFaul loukkasi jalkansa uudelleen ja on sunnuntaina sivussa. Tässä vaiheessa kautta useammalla pelaajalla on kaikenlaisia vaivoja ja näin syksyllä flunssa vaivaa, mutta MP saa sunnuntaina jalkeille iskukykyisen joukkueen.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa joukkueeltaan kasvojen pesua heikon NJS -esityksen jälkeen.

– Tämä viikko on taas tehty töitä niiden asioiden kanssa, jotka olivat meille viime ottelussa haasteellisia. Tämä on tätä jalkapallojoukkueen arkea. Kelataan videoita läpi ja pyritään kehittämään asioita taas seuraavaan peliin. Välillä tulee notkahduksia ja niistä pitää vaan ottaa opiksi.

– MYPA on aktiivisen pelitavan omaava joukkue ja se on ollut kovassa iskussa syyskierroksella, joten mukava on päästä haastamaan kärkijoukkuetta. Meidän on tärkeää saada nostettua pelaamisemme tasoa ja ennen kaikkea tehokkuutta pitää löytyä taas lisää. On selvää, että tulevassa ottelussa kaikilla on kova nälkä palauttaa joukkue takaisin voittojen tielle.

Vieraiden ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 44 MP-MYPA 2,05 – 4,00 –2,60.

Kokoonpanossa:
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
6. Ozeias Graciano
7. Mikko Hiltunen
8. Elliot Simmons
9. Michael Nzekwe
10. Miikka Oinonen
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
14. Joonas Kimari
15. Markus Brusila
16. Onuray Köse
17. Lucas dos Santos
18. Janne Kuhmonen
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
24. Scott Angevine (mv)

EDUSTUS: Kapteeni Jiri Haikonen sekä Tomi Janhunen jatkavat kaksi seuraavaa kautta MP:n riveissä


Mikkelin Palloilijat on aloittanut joukkueen rakentamisen tulevalle kaudelle. Jo voimassa olevien neljän pelaajasopimuksen lisäksi kapteeni Jiri Haikonen sekä Tomi Janhunen ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen kasvattajaseuransa kanssa. Pelaajaneuvottelut ovat hyvässä vauhdissa ja lähiaikoina on lisää tiedotettavaa.

#13 Jiri Haikonen nähdään kaksi seuraavaakin kautta MP:n peliasussa. (Kuva: Pietu´s Photo)

Pääsääntöisesti puolustajana pelaava 26 -vuotias Haikonen joutui jalkavamman takia jättämään tällä kaudella pari peliä väliin, mutta muut 18 ottelua Jiri on pelannut alusta loppuun tehden yhden maalin ja syöttäen neljä. Haikonen on pelannut edustusjoukkueessa Ykkösessä ja Kakkosessa kaikkiaan 182 ottelua (8 maalia ja 22 maalisyöttöä) yhdeksän kauden aikana.

Pari viimeistä kautta kapteeninnauhaa kantanut Jiri Haikonen haluaa ensi kaudella olla mukana kärkitaistelussa sekä odottaa joukkueelta tasaisempia otteita.

– Päällimmäiset tuntemukset kaudesta ovat hieman sekalaiset, sillä pelimme on ollut yhtä vuoristorataa. Emme ole pystyneet pelaamaan tasaisesti ja pelien välillä on liikaa ailahtelevuutta. En kyllä osaa sanoa, mistä se johtuu. Olemme harjoitelleet hyvin ja monipuolisesti, mutta treenien tekeminen täytyisi saada paremmin siirrettyä myös peleihin.

– Kärkisijojen karkaaminen harmittaa todella paljon. Meillä oli loistava tilaisuus taistella kärkisijasta, mutta kompurointi ennalta heikompaa vastustajaa vastaan vei mahdollisuutemme. Nyt on tarkoituksena hoitaa jäljellä olevat pelit kunnialla ja kiilata kolmen joukkoon. Kausi päästään päättämään hyviä joukkueita vastaan, joten voitot niistä jättäisivät kuitenkin vähän positiivisemman maun kaudesta.

– Oma kausi on ollut melko tasaista tekemistä. Pelityylimme sopii minulle hyvin ja olen mielestäni onnistunut melko hyvin. Toki tehoja saisi tulla aina enemmän, mutta joukkueen menestys on minulle tärkeämpää kuin omat tehot. Loppukauden loukkaantuminen hieman harmittaa, kun kaksi peliä jäi sivuun.

– Tiedämme, että voimme taistella lohkon voitosta myös tulevana kautena. Hyvä loppu antaa virtaa tulevalle harjoitus- ja pelikaudelle. Tekemisemme ja toimintamme on tänä vuonna ollut parempaa. Kehitystä jatketaan ja pyritään olemaan jälleen taistelemassa kärkisijoista. Tulevana kautena ehdottamana tavoitteena on olla karsinnoissa mukana. Joukkueena sekä yksilöinä kehittyminen on myös tavoitteena. Henkilökohtaisesti tiedän voivani edelleen kehittyä pelaajana ja joukkueen tukivartena. Tavoitteenani on ehdottomasti olla nostamassa MP pelaamalla Ykköseen!

Päävalmentaja Janne Wilkman on todella tyytyväinen monivuotisen luottopelaajan jatkosta.

– Joukkueen kapteenin jatkaminen on aina tärkeä palanen uuden joukkueen rakentamista ja on hienoa, että saimme kiinnitettyä Jirin meille kahden vuoden sopimuksella. Hän on ollut isossa roolissa jo usean kauden ajan ja tätä kokemusta tarvitsemme jatkossakin.

#11 Tomi Janhunen jatkaa kasvattajaseuransa riveissä pari seuraavaa kautta. (Kuva: Mikko Kankainen)

Kuudes Mikkelin Palloilijoiden sopimuspelaaja on seuran oma kasvatti Tomi Janhunen. Pääasiassa puolustajana pelaava Janhunen, 24 on pelannut tällä kaudella tähän mennessä 14 ottelua tehoin 1+1.

Tomi uskoo, että tulevalla kaudella joukkue esiintyy tasaisemmin ja taistelu lohkon kärkisijoista jatkuu.

– Kuluva kausi on ollut joukkueelta ylämäkeä ja alamäkeä. Vaikean alkukauden jälkeen peli kulki pitkän aikaa hyvin, kunnes loppukesällä otteet taas alkoivat vähän ailahdella. Tietenkin kärjen läheisyydessä olo on hieno asia verrattaessa viime kauden sijoitukseen, mutta kyllähän se kilpaurheilussa aina harmittaa olla perässä juoksijana. Pääasiallisesti olen silti tyytyväinen joukkueen pelaamiseen ja pienellä tasaisuudella sijoitus voisi olla siellä kärjessä.

– Kärkisijan karkaaminen harmittaa tietenkin hieman, mutta sellaista se välillä on. Loppukaudella on edelleen panosta peleissä, vaikka kärkisijoitus ei enää omissa käsissä olekaan. Mahdollisimman korkealle kuitenkin halutaan sarjassa sijoittua!

– Oma pelaaminen on kehittynyt mielestäni kauden edetessä reilusti. Talvikaudella valmistautuminen kauteen jäi omalta osaltani täysin vajavaiseksi loukkaantumisten ja koulukiireitten kanssa. Tästä syystä alkukausi oli itselleni todella hankala, kun ei fyysisesti ollut valmis peleihin. Epäonnekkaan loukkaantumisen takia sitten tulikin näytön paikka jo vähän aikaisemmin kuin uskoinkaan. Siitä sitten vähitellen peli peliltä tekeminen on ollut helpompaa ja oma peli on parantunut koko ajan.

– Ensi kaudelta odotan paljon tasaisempaa MP:tä sekä myöskin laadukkaampia suorituksia itseltäni. Joukkueen peli on ollut tällä kaudella välillä todella hyvää ja uskonkin, että tulevalle kaudelle saamme tasaisuuden myös pelaamiseemme.

– Odotukset ovat itselläni ensi kautta katsoen korkealla, niin joukkueen näkökulmasta kuin omastanikin. Ensin kuitenkin haluan pelata tämän kauden viimeiset pelit alta pois ennen kuin alan ajattelemaan sen suuremmin ensi kautta.

Päävalmentaja Janne Wilkman on tyytyväinen Tomi Janhusen tämän kauden peliesityksiin ja ottaa ilolla vastaan Tomin jatkon kasvattajaseurassaan.

– Tomi on ollut tämän kauden yksi suurimmista onnistujista. Rikkonaisen harjoituskauden jälkeen hän hyppäsi vaativaan paikkaan, mutta osoitti heti ensimmäisestä ottelusta alkaen, että on mies paikallaan. Tomin pallollisen pelaamisen taito ja nopeus soveltuvat erinomaisesti pelitapaamme.

Pelaajasopimukset 19.9.2018:
#11 Tomi Janhunen (2020)
#13 Jiri Haikonen (2020)
#17 Lucas dos Santos (2019)
#20 Viljami Jurvanen (2019)
#21 Leevi Leinonen (2020)
#44 Niila Forsell (2020)

RAPORTTI: MP:lle pisteetön Nurmijärven reissu


15.9.2018 NJS – MP 1 – 0(0-0)

Maali:
73. Bob Diasonama 1-0

MP:n kokoonpano:
Jonne Uronen, Vincent Bikana, Iiro Äijö, Mikko Hiltunen (89. varoitus), Elliot Simmons, Michael Nzekwe, Miika Oinonen, Jiri Haikonen (65. varoitus), Onuray Köse, Lucas dos Santos, Shane McFaul

Vaihtopelaajat:
Scott Angevine, Eero Karjalainen, Ozeias Graciano, Markus Brusila, Olli Kilpeläinen

Vaihdot:
46. Shane McFaul <-> Olli Kilpeläinen
80. Elliot Simmons <-> Markus Brusila
86. Michael Nzekwe <-> Ozeias Graciano

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP pelasi kauden toiseksi viimeisen vierasottelun Nurmijärvellä, missä märissä olosuhteissa vastaan asettui sarjapaikkansa puolesta taisteleva NJS. Ottelussa ei maalipaikoilla juhlittu ja lopulta yksi maali riitti voittoon. Kotijoukkue teki ottelun ainoan maalin ja otti tärkeät sarjapisteet 1-0(0-0) -lukemin.

Ensimmäinen puoliaika oli aikamoista pelailua ja kummallakaan joukkueella ei ollut kunnon maalitilanteita. MP sai erikoistilanteista pari hässäkkää kotijoukkueen maalille ja vasempana puolustajana tänään pelannut Iiro Äijö teki muutaman hyvän nousun, mutta mitään kovin vaarallista vieraat eivät kyenneet saamaan aikaan. Molemmat maalivahdit, Otso Knuuttila ja Jonne Uronen, saivat olla aika rauhassa maaleillaan ja tauon viettoon kuivattelemaan mentiin maalittomissa lukemissa.

Toisella puoliajalla peli hiukan piristyi ja kotijoukkueella oli mahtava mahdollisuus siirtyä 1-0 -johtoon 54. peliminuutilla, mutta Niko Aittasalmi laukoi avopaikasta taivaan tuuliin. Reilu vartti ennen täyttä aikaa kotijoukkue hyökkäsi MP:n hyökkäyksen jälkeen vastaan ja Bob Diasonama sai kuljettaa pitkät pätkät ja lopulta laukoi tarkasti vasempaan alakulmaan noin 25 metristä, 1-0. Takaiskumaalin jälkeen MP panosti hyökkäykseen ja haki riskillä tasoitusosumaa. Vierailla olikin muutama puolittainen paikka, mutta mitään todella vaarallista MP ei saanut aikaan, kun NJS puolusti uhrautuvasti ja piti MP:n poissa parhailta paikoilta. NJS oli tänään halukkaampi joukkue ja otti ansaitun voiton.

Päävalmentaja Janne Wilkman ihmetteli omiensa vaisua esitystä.

– Tässä ottelussa ei maalipaikoilla mässäilty ja näytti aikalailla 0-0 -peliltä .

– Puolustuspelin osalta pystyttiin pitämään kaveri poissa maalipaikoilta ja saimme riittävästi palloja vastustajan puolustuskolmannekselle, mutta maalipaikkojen luominen oli tänään heikkoa. Viimeinen syöttö tai ratkaisu jäi tänään valitettavasti piippuun, emmekä pystyneet luomaan hyökkääjille kunnollisia mahdollisuuksia tehdä maaleja.

– Kahteen viimeiseen peliin lähdetään hakemaan hyviä esityksiä ja tuloksia, että päästäisiin lohkossa kolmen sakkiin ja saataisiin hyvät lähtökohdat tulevaan kauteen.

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP pelaa kauden viimeisen kotiottelun viikon päästä sunnuntaina, kun sarjaa johtava MYPA saapuu vieraaksi Urskiin.

ENNAKKO: MP jatkaa pelejään huomenna Nurmijärvellä


Ennakko: la 15.9. klo 17.00 NJS-MP Klaukkalan nurmi

Kakkosen A-lohkon ottelut jatkuvat MP:n osalta pienen tauon jälkeen tulevana lauantaina, kun joukkue matkaa Nurmijärvelle, missä Klaukkalan nurmella vastaan asettuu sarjapaikkansa puolesta taisteleva NJS. Sarja-avauksessa Hänskissä NJS haki pisteet 1-2(1-2) -lukemin.

Todella tasaisen A-lohkon sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta neljä ja kymmenen. 19 sarjakierroksen jälkeen nurmijärveläiset ovat keränneet 21 pistettä (5 voittoa, 6 tasapeliä ja 8 tappiota, maaliero 21-32) ja MP:llä on 32 pistettä (9 voittoa, 5 tasapeliä ja 5 tappiota, maaliero 36-25).

Sarjapaikkansa puolesta rajusti taistelevat nurmijärveläiset vaihtoivat valmentajaa elokuun alkupuolella, kun Marko Tukiainen vaihdettiin seuran valmennuspäällikkö Mikko Manniseen. Valmentajan vaihdon jälkeen Palokärkien peli piristyikin ja pisteitä on kertynyt suhteellisen mukavasti. Nyt alla on kuitenkin pari tappiota ja sunnuntaina Vaajakoskella pelattu tärkeä rästipeli päättyi FCV:n selvään 4-1(1-0) -voittoon. Näin nurmijärveläiset ovat edelleen putoamisviivan alapuolella ja lopuilla kolmella sarjakierroksella NJS tarvitsee vielä runsaasti sarjapisteitä, jotta Kakkosen sarjapaikka ensi kaudeksi varmistuisi, joten MP:llä on lauantaina vastassa taisteleva kotijoukkue. Nurmijärveläisten maalintekijätilaston kärjestä löytyvät Markus Tukiaianen (6), Bob Diasonama (3) ja Tino Purme (3).

MP:llä on alla kaksi voittoa (LPS, FC Viikingit) kokeneen maalitykin Miikka Oinosen johdolla, kun Oino on onnistunut maalinteossa seitsemän kertaa näissä kahdessa voitto-ottelussa. MP:n peli on ajoittain kulkenut todella mukavasti ja tätä on tarkoitus lauantaina jatkaa Nurmijärvellä. Joukkue on harjoitellut hyvin parin viikon ottelutauon aikana ja taistelu pelipaikoista joukkueessa on kova. MP lähtee lauantaina hakemaan kolmatta peräkkäistä voittoa, koska joukkue haluaa pysyä lohkon kärkikamppailussa mukana päätöskierrokselle asti ja tietenkin avauskierroksen harmittava kotitappio halutaan myös kuitata nurmijärveläisille. MP:stä eniten vastustajan maaliverkkoa ovat heiluttaneet Miikka Oinonen (15) ja Lucas dos Santos (7).

Näillä näkymin MP lähtee Nurmijärvelle 17 pelaajan ryhmällä. Joukkueessa on useampi pelaaja flunssassa ja varmuudella sivussa ovat kuumeessa olevat Tomi Janhunen ja Janne Kuhmonen. Lisäksi sivussa on kaksi varoitusta edellisessä FC Viikingit -ottelussa saanut Matti Kohonen. Kokoonpanoon pelaavat jalkavaivojen jälkeen kapteeni Jiri Haikonen sekä Shane McFaul.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa lauantaina tiukkaa kamppailua sarjapisteistä.

– NJS kamppailee putoamista vastaan ja heillä on pelissä isot panokset. Meillä on taas sarjan avauskierrokselta kalavelkoja maksettavana ja tämä on asetelma, josta matkataan lauantaina Nurmijärvelle.

– Aikamoinen loppu saatiin tälle kaudelle, joten tästä pitää nyt kaikkien nauttia täysillä.

Kotijoukkueen ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 9314 NJS-MP 3,15 – 3,85 –1,80.

Kokoonpanossa:
3. Eero Karjalainen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
6. Ozeias Graciano
7. Mikko Hiltunen
8. Elliot Simmons
9. Michael Nzekwe
10. Miikka Oinonen
13. Jiri Haikonen
14. Joonas Kimari
15. Markus Brusila
16. Onuray Köse
17. Lucas dos Santos
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
24. Scott Angevine (mv)
77. Shane McFaul

TILASTOT: Tasaisessa Kakkosen A-lohkossa jäljellä vielä kolme sarjakierrosta


Kakkosen A-lohkossa on nyt pelattu yhtä rästipeliä (9.9. FCV-NJS) vaille 19 sarjakierrosta eli joukkueilla on vielä kolme ottelua pelaamatta. Vaihtelevasti pelannut MP on edelleen mukana lohkon kärkitaistelussa ja pisteitä on kasassa 32, mikä oikeuttaa tasaisessa sarjassa viidenteen sijaan. Kärjessä olevaan Gnistaniin MP:llä on eroa kaksi pistettä ja viivan alapuolella oleviin nurmijärveläisiin yksitoista, joten sarja on tasainen sarjan hännillä viidessä pisteessä olevaa LPS:ää lukuun ottamatta. (Gnistanilta luultavasti vielä vähenee kolme pistettä ja nämä pisteet valuvat Pallo-Kissojen laariin protestin myötä eli lohkon kärki tasoittuu entisestään.)

Kakkosen A-lohkon sarjataulukko 19 sarjakierroksen jälkeen.

MP on voittanut otteluistaan yhdeksän, viidesti on päädytty pistejakoon ja viisi kertaa vastustaja on vienyt kaikki sarjapisteet. Maaleja MP on tehnyt 36 (1,9 / per ottelu) ja omissa on kolissut 25 kertaa (1,3 / per ottelu).

Kotietua MP ei ole pystynyt täysin hyödyntämään, sillä kymmenestä kotipelistä on kasassa 15 sarjapistettä:
4 voittoa           3 tasapeliä       3 tappiota        maaliero 14-12 (1,4-1,2)

Vieraissa peli on kulkenut paremmin ja MP on tähän mennessä ollut lohkon paras vierasjoukkue. Yhdeksästä vieraspelistä on haettu 17 sarjapistettä:
5 voittoa           2 tasapeliä       2 tappiota        maaliero 22-13 (2,4-1,4)

19 sarjakierroksen aikana MP:n peliasussa on kentällä käynyt kaikkiaan 25 pelaajaa, joista Vincent Bikana on ainoana pelannut kaikki ottelut alusta loppuun eli peliminuutteja kamerunilaistopparille on kertynyt 1710. Lisäksi Janne Kuhmonen on myös pelannut kaikissa sarjaotteluissa tähän mennessä. Tämän hetkinen kärki peliminuuttien osalta:
#5 Vincent Bikana                      1710 min (100%)
#18 Janne Kuhmonen              1655 min (97%)
#13 Jiri Haikonen                       1530 min (89%)
#16 Onuray Köse                        1443 min (84%)
#17 Lucas dos Santos                1354 min (79%)

Tähän mennessä MP:n 36 tehtyä maalia on jakautunut 11 eri pelimiehelle ja maalitekijätilaston kärki on seuraava:
#10 Miikka Oinonen                 15 maalia / 16 ottelua
#17 Lucas dos Santos                7 maalia / 16 ottelua
#9 Michael Nzekwe                  2 maalia / 7 ottelua
#7 Mikko Hiltunen                     2 maalia / 15 ottelua
#23 Olli Kilpeläinen                   2 maalia / 16 ottelua
#16 Onuray Köse                        2 maalia / 18 ottelua
#18 Janne Kuhmonen              2 maalia / 18 ottelua

Maalisyöttöjä on tähän mennessä saanut tililleen 12 pelaajaa ja syöttötilaston kärki on seuraava:
#18 Janne Kuhmonen              7 syöttöä / 19 ottelua
#17 Lucas dos Santos                5 syöttöä / 16 ottelua
#13 Jiri Haikonen                       4 syöttöä / 17 ottelua

#10 Miikka Oinonen johtaa MP:n maalipörssiä 15 maalillaan, jotka oikeuttavat toiseen sijaan Kakkosen A-lohkon maalintekijätilastossa. (Kuva: Pietu´s Photo)

MP:n tehotilaston kärki on seuraava:
#10 Miikka Oinonen                 15 + 0 / 16 ottelua
#17 Lucas dos Santos                7 + 5 / 16 ottelua
#18 Janne Kuhmonen              2 + 7 / 19 ottelua
#13 Jiri Haikonen                       1 + 4 / 17 ottelua
#9 Michael Nzekwe                  2 + 2 / 7 ottelua
#7 Mikko Hiltunen                     2 + 2./ 15 ottelua

Pelaajatilastot 19 ottelun jälkeen

MP pelaa vielä seuraavat ottelut:
lauantai 15.9. klo 17 NJS-MP
sunnuntai 23.9. klo 18.30 MP-MYPA
lauantai 29.9. klo 15 Gnistan-MP

RAPORTTI: Miikka Oinonen jatkoi maalitehtailuaan, nyt kaatui FC Viikingit Oinon maaleilla


#10 Miikka Oinonen sai knallin päähänsä kolmesta maalistaan.

2.9.2018 MP - FC Viikingit 3 - 2(2-0)

Maalit:
3. Miikka Oinonen (Janne Kuhmonen) 1-0
14. Oinonen (Michael Nzekwe) 2-0
49. Oinonen (Matti Kohonen) 3-0
55. Joel Paatelainen 3-1
90. Simon Thurling 3-2

MP:n kokoonpano:
Jonne Uronen, Iiro Äijö, Vincent Bikana (90+5. varoitus), Mikko Hiltunen, Elliot Simmons, Michael Nzekwe, Miika Oinonen, Tomi Janhunen, Matti Kohonen (78. varoitus+80. varoitus --> ulosajo), Onuray Köse, Janne Kuhmonen

Vaihtopelaajat:
Scott Angevine,  Ozeias Graciano, Joonas Kimari, Markus Brusila,Lucas dos Santos, Olli Kilpeläinen

Vaihdot:
37. Mikko Hiltunen <-> Lucas dos Santos (88. varoitus)
67. Miikka Oinonen <-> Olli Kilpeläinen
76. Michael Nzekwe <-> Ozeias Graciano

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Miikka Oinonen
FC Viikingit: Pierre Nlate

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP ja FC Viikingit taistelivat Kakkosen A-lohkon tärkeistä sarjapisteistä yli 2000 katsojan edessä. Pelissä oli vauhtia ja vaaratilanteita ja mikä parasta, se päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen MP:n 3-2(2-0) -voittoon.

MP ja Miikka Oinonen jatkoivat siitä, mihin viime lauantaina Laajasalossa jäivät. Ottelukello kävi kolmatta minuuttia, kun Janne Kuhmonen antoi ottelun ensimmäisen kulmapotkun ja Miikka Oinonen oli ilmatilan herrana ja puski kauden 13. maalillaan MP:n 1-0 -johtoon. Reilu kymmenen minuuttia myöhemmin Oinonen oli taas pahan teossa. Michael Nzekwe teki esityön ja Oinon painava laukaus oli taas verkossa, 2-0. Kahden maalin johdossa kotijoukkueen keskittyminen hiukan herpaantui ja vieraillakin oli muutama mahdollisuus kavennusosumaan, mutta Jonne Uronen MP:n maalilla venyi muutamaan hienoon torjuntaan ja piti maalinsa puhtaana. Tauon viettoon mentiin näissä 2-0 -lukemissa.

Toinen puoliaika alkoi samalla lailla kuin ensimmäinen. MP pelasi hienon hyökkäyksen oikealta laidalta ja Miikka Oinosella oli helppo työ tehdä illan kolmas osuma Matti Kohosen tarjoilusta, kun pelikello näytti 49. minuuttia. MP tuudittautui kolmen maalin johdossa helppoon voittoon ja vuosaarelaiset saivat otetta pelistä. Viitisen minuuttia myöhemmin vieraat tekivätkin illan ensimmäisen maalinsa, kun vapaana maalin edessä ollut Joel Paatelainen laukoi pallon varmasti maalin kattoon, 3-1. Viikingit saivat lisää intoa kavennusosumastaan, mutta MP:lläkin oli useita mahdollisuuksia lopettaa vieraiden pyristelyt. Parhaille paikoilla kotijoukkueesta pääsivät Onuray Köse, Tomi Janhunen ja Lucas dos Santos. Denys Pervov vieraiden maalilla torjui kuitenkin pari kertaa hienosti ja muutama viimeistely-yritys meni selvästi maalin ohi. Ottelu ei oikein pysynyt erotuomari Aihan Dagin näpeissä missään vaiheessa ja molemmat joukkueet olivat ihmeissään tuomioista, jotka eivät olleet pelin hengen mukaisia. Kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa MP:n Matti Kohonen sai kaksi varoitusta kahteen minuuttiin ja kotijoukkue joutui vajaalle. Vieraat painoivat miesylivoimalla päälle, mutta MP:n alakerta kesti ilman takaiskuja melkein loppuun asti. Juuri kun pelikello näytti 90 minuuttia vieraat kuitenkin tulivat maalin päähän, kun Simon Thurlingin laukoi pallon takayläkulmaan, 3-2. Vieraat hakivat raivoisasti tasoitusosumaa viiden minuutin lisäajalla ja muutama sydämen lyönti saattoi kotijoukkueen kannattajilta jäädä väliin, kun FC Viikingit vyörytti hyökkäyksiään kohti Jonne Urosen vartioimaa MP -maalia. Lopulta ottelu päättyi MP:n 3-2 -voittoon ja näin MP pysyy mukana Kakkosen A-lohkon kärkitaistelussa, kun kolme sarjakierrosta on vielä pelaamatta. Loppuvihellyksen jälkeen kentällä pidettiin vielä torikokousta ja nähtiin punainen korttikin, mutta se vaihtui keltaiseen, kun Aihan Dag huomasi ottaneen takataskustaan väärän kortin.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli taistelun jälkeen tyytyväinen voittoon ja kolmeen pisteeseen.

- Aloitettiin peli hyvin ja siirryttiin helposti johtoon, ja päällisin puolin jäi kuitenkin sellainen olo, että pelattiin kypsästi. Kahden maalin johdossa passivoiduttiin liikaa ja rohkeus pallolliseen pelaamiseen hävisi.

- Vähän liian jännäksi tämä kyllä lopussa meni. Viikinkien tasoinen porukka osaa hyödyntää sen, kun saa kontrollia peliin ja varsinkin kun pääsee pelaamaan miesylivoimalla.

- Hyvin kuitenkin taisteltiin loppuun asti ja saatiin makoisa voitto Oinon hienoilla maaleilla. Tästä on hyvä jatkaa!

Vieraiden näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP saa nyt harjoitella pari viikkoa ennen kolmea viimeistä sarjakierrosta, sillä pelit jatkuvat vasta kahden viikon päästä lauantaina Nurmijärvellä, missä vastaan asettuu sarjapaikan puolesta taisteleva NJS.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 51 – 49
Laukaukset 16/8 – 9/4
Kulmapotkut 5 – 6
Rikkeet 14 – 18
Varoitukset 3 – 1
Ulosajot 1 – 0
Syötöt 458/383 (84%) – 474/386 (81%)
Haastot 178/84 (47%) – 178/94 (53%)
Ilmakamppailut 44/17 (39%) – 44/27 (61%)
Ohitukset 33/20 (61%) – 21/12 (57%)
Taklaukset 27/15 (56%) – 42/22 (52%)

Lumme Energia kooste: MP-FC Viikingit 3-2(2-0)

ENNAKKO: Sunnuntain lasten pelissä vastassa FC Viikingit


Ennakko: sunnuntai 2.9. klo 18.30 MP-FC Viikingit, Helsinki Urskissa
otteluisäntä: LähiTapiola Savo-Karjala
ottelupallot: Tilipalvelu Toivonen Ky
pelissä mukana: Fressi Mikkeli, Huoltsikka, Kiinteistöpysäkki, McDonald´s, Mikkelin Vesilaitos, Porstua sekä Savon Talohoito

MP pelaa Kakkosen A-lohkon 19. kierroksen ottelun sunnuntaina, kun FC Viikingit saapuu vieraaksi Urskiin. Kevätkierroksella MP haki Vuosaaresta sarjapisteet 2-4(1-1) -lukemin.

Tasaisessa A-lohkon sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta viisi ja seitsemän. Vuosaarelaiset ovat keränneet pelaamassaan 18 ottelussa 26 pistettä (7 voittoa, 5 tasapeliä ja 6 tappiota, maaliero 35-27) ja MP:llä on 29 sarjapistettä (8 voittoa, 5 tasapeliä ja 5 tappiota, maaliero 33-23).

Alexander Baranovin valmentama FC Viikingit on viime aikoina pelannut tuloksellisesti hiukan alavireisesti, mutta edellisellä kierroksella joukkue otti hienon kotivoiton, kun lohkon kuntokuntarin kärkijoukkue MYPA hävisi Vuosaaressa 2-1(2-1). Viikinkien maalintekijätilaston kärjestä löytyy viiden maalin miehet: Joel Paatelainen sekä Cheikh Toure ja neljässä maalissa ovat Julius Remes sekä Pierre Nlate. Viikingeistä peräti neljätoista pelaajaa on onnistunut maalinteossa, joten MP:n alakerta saa sunnuntaina olla tarkkana liukkaiden ja taitavien vastustajien kanssa. Viikingit haluaa varmasti jatkaa voittojen tiellä, joten MP:llä on sunnuntaina edessä iso haaste.

Vaisun paikallispelin jälkeen MP pesi kasvonsa Laajasalossa, missä kauden jälkeen Kolmoseen paluun tekevä LPS oli täydellinen vastaantulija ja MP voitti ottelun tylyin 2-7(0-4) -lukemin Miikka Oinosen tehdessä neljä maalia. MP:n ilme oli ihan toisenlainen kuin Pallo-Kissoja vastaan, mutta alakerralle sattui muutama harmittava virhe, josta LPS rokotti. Nyt nämä virheet on saatava pois, sillä vastassa on ihan eri tason joukkue kuin LPS. MP lähtee sunnuntaina hakemaan voittoa, jotta joukkue pysyisi kauden loppuun asti lohkon kärkitaistelussa mukana. MP:n maalintekijätilaston kärjestä löytyvät Miikka Oinonen (12) ja Lucas dos Santos (7).

MP:n kokoonpano tähän sunnuntain kamppailuun ratkeaa lopullisesti vasta pelipäivänä, sillä voittoisassa LPS -ottelussa useammalle pelaajalle tuli kolhuja. Lisäksi harjoituksissa on ilmaantunut erinäisiä vaivoja. Varmuudella sivussa jatkaa jalkavammaa edelleen paranteleva kapteeni Jiri Haikonen. Lucas dos Santos on nyt kärsinyt neljästä varoituksesta saamansa pelikieltonsa ja on taas mukana kokoonpanossa.

Joukkue päävalmentaja Janne Wilkmanin johdolla odottaa jo kovasti sunnuntain peliä.

– Kausi jatkuu mielenkiintoisena ja se luo varmasti jokaiselle extrabuustia syksyn viimeisiin otteluihin.

– Meidän on keskityttävä omaan tekemiseemme ja siihen, että saamme pelaamisemme laadun pysymään mahdollisimman korkeana pelistä toiseen. Sunnuntaina meillä on taas mahdollisuus näyttää, missä mennään.

Vuosaarelaisten ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 6030 MP-FC Viikingit 1,95 – 3,75 –2,90.

Kokoonpanossa:
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
6. Ozeias Graciano
7. Mikko Hiltunen
8. Elliot Simmons
9. Michael Nzekwe
10. Miikka Oinonen
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
14. Joonas Kimari
15. Markus Brusila
16. Onuray Köse
17. Lucas dos Santos
18. Janne Kuhmonen
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
24. Scott Angevine (mv)
77. Shane McFaul

EDUSTUS: Sunnuntain MP-FC Viikingit on lasten peli


Sunnuntaina 2.9. klo 18.30 alkava Kakkosen A-lohkon kamppailu MP-FC Viikingit on samalla ns. lasten peli. MP, otteluisäntä LähiTapiola Savo-Karjala sekä lukuisat kumppanit järjestävät perheen pienimmille runsaasti oheisohjelmaa, joka alkaa tunti ennen ottelua (klo 17.30 alkaen). Luvassa on mm. pomppulinnoja, rodeohärkä, juoksubenji sekä kasvomaalausta. Urskissa voi ihmetellä myös Mikkelin VPK:n sammutuskalustoa.

MP jakaa LähiTapiolan tuella tähän otteluun pääsylippuja Mikkelin alueen päiväkoteihin ja alakouluihin 1-2 luokkalaisille. Alle 16-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi peliin, mutta jaettavat vapaaliput ovat lasten vanhemmille.

LähiTapiola Savo-Karjalan lisäksi lasten pelin ohjelmaa ovat mahdollistamassa Fressi Mikkeli, Huoltsikka, Kiinteistöpysäkki, McDonald´s, Mikkelin Vesilaitos, Porstua sekä Savon Talohoito.

Tervetuloa peliin koko perhe!

RAPORTTI: MP vietti maalijuhlia Laajasalossa Miikka Oinosen johdolla


Neljä maalia tehnyt #10 Miikka Oinonen Laajasalossa pelin päätyttyä.

24.8.2018 LPS – MP  2 – 7(0-4)

Maalit:
15. Miikka Oinonen (Janne Kuhmonen) 0-1
25. Oinonen 0-2
27. Oinonen (Onuray Köse) 0-3
37. Michael Nzekwe (Mikko Hiltunen) 0-4
59. Aleksi Räisänen 1-4
65. Vincent Bikana (Kuhmonen) 1-5
69. Oinonen (Nzekwe) 1-6
83. Olli Kilpeläinen (Markus Brusila) 1-7
90+2. Topi Rihtniemi 2-7

MP:n kokoonpano:
Jonne Uronen, Vincent Bikana, Mikko Hiltunen, Elliot Simmons, Michael Nzekwe, Miika Oinonen, Tomi Janhunen, Matti Kohonen, Onuray Köse (33. varoitus), Janne Kuhmonen, Shane McFaul

Vaihtopelaajat:
Scott Angevine, Iiro Äijö, Ozeias Graciano, Markus Brusila, Olli Kilpeläinen

Vaihdot:
16. Elliot Simmons <-> Markus Brusila
68. Onuray Köse <-> Olli Kilpeläinen
79. Matti Kohonen <-> Iiro Äijö

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP matkasi Laajasaloon, missä Hertta Areenan muovilla vastaan asettui Kolmoseen palaava LPS. Ottelun paremmasta joukkueesta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä ja MP takoi tylyt 2-7(0-4) -lukemat tulostaululle.

Ottelu alkoi vieraiden hallinnassa ja oli vain ajan kysymys, milloin ottelun avausmaali nähtäisiin. Vartin kohdalla kokenut Miikka Oinonen avasi maalihanat, kun kulmapotkun jälkitilanteesta Oino jatkoi pallon maaliin. Jonne Uronen MP:n maalilla joutui muutaman kerran torjuntatöihin ja varsinkin Samuli Laitilan vapaapotkun torjunta oli tärkeä, sillä peli olisi ollut siinä vaiheessa tasan. Ennen puolta tuntia Oinosella oli kuitenkin jo hattutemppu kasassa ja peli oli aikalailla taputeltu. Ensin Oino riisti pallon kotijoukkueen alakerralta ja siirsi pallon tyhjään maaliin ja heti perään Oino nousi omiin korkeuksiin ja puski Onuray Kösen vapaapotkusta lukemiksi 0-3. MP:llä oli lukuisia paikkoja kasvattaa maalilukemia, mutta ainoastaan Michael Nzekwe onnistui ennen taukoa maalinteossa ja tauon viettoon mentiin näissä 0-4 -lukemissa.

Toisen puoliajan alku oli MP:ltä hiukan velttoa pelaamista ja kotijoukkue onnistuikin rikkomaan kuparisen 59. peliminuutilla, kun Aleksi Räisänen iski kavennusosuman. Takaiskun jälkeen MP ryhdistyi ja peli oli yhtä maalia. Vincent Bikana iski Janne Kuhmosen kulmapotkusta lukemiksi 1-5 ja Miikka Oinonen oli Michael Nzekwe tolpasta kimmonneessa pallossa ensimmäisenä tehden illan neljännen maalinsa, 1-6. Kalle Pajuportti kotijoukkueen maalilla oli kovassa rumputulessa ja nuori maalivahti teki minkä pystyi, kun sinipaitainen vierailija rynni koko rintamalta kohti kotijoukkueen maalia. Olli Kilpeläinen teki lukemiksi tolpan kautta 1-7 83. peliminuutilla ja tämänkin jälkeen vierailla oli useampi paikka lisäosumille, mutta maalinteossa onnistui enää LPS. Aivan ottelun viime sekunneilla MP:n puolustuksen ajatukset olivat jo kotimatkalla, minkä kotijoukkueen maalitykki Topi Rihtniemi käytti paikan hyväkseen ja iski loppulukemiksi 2-7.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen hyökkäyspeliin sekä paluusta voittokantaan.

– Tänään meidän hyökkäyspelaamisemme oli hyvää ja oli tärkeää, että saimme maalin suhteellisen alkuun. Avausmaali avasi peliämme ja saimme siitä lisää virtaa.

– Valmistauduttiin hyvin tähän otteluun ja olimme heti alusta asti mukana pelissä, sillä halusimme tänään palata voittojen tielle vaisumman paikallispelin jälkeen.

– Toisella puoliajalla alakerralla sattui harmittavasti pari nukahdusta ja kaveri iski helpot maalit. Olisihan se ollut paljon mukavampi voittaa 0-7 kuin 2-7.

– Tästä ottelusta oli kuitenkin tärkeintä saada voitto ja ilme oli täysin erilainen kuin edellisessä ottelussa. Tämä ilme pitää pystyä pitämään loppukauden ajan!

MP jatkaa otteluitaan viikon päästä sunnuntaina, kun FC Viikingit saapuu vieraaksi Urskiin. Kyseinen ottelu on perinteinen lasten peli, jossa jo tunti ennen pelin alkua eli klo 17.30 alkaen MP, otteluisäntä LähiTapiola sekä muut kumppanit järjestävät lapsille kaikenlaista tekemistä.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 47 – 53
Laukaukset 11/6 – 19/9
Kulmapotkut 3 – 5
Rikkeet 10 – 8
Varoitukset 0 – 1
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 443/342 (77%) – 535/448 (84%)
Haastot 125/63 (50%) – 125/62 (50%)
Ilmakamppailut 26/11 (42%) – 26/15 (58%)
Ohitukset 17/9 (53%) – 24/14 (58%)
Taklaukset 37/23 (62%) – 25/16 (64%)

ENNAKKO: MP matkaa LPS:n vieraaksi


Ennakko: la 25.8. klo 17.00 LPS-MP Hertta Areena, Helsinki

MP pelaa Kakkosen A-lohkon 18. kierroksen ottelun lauantaina Helsingissä, missä Hertta Areenan muovilla vastaan asettuu LPS. Kevätkierroksella Urskissa MP voitti laajasalolaiset 3-1(1-1) -lukemin.

Sarjataulukosta joukkueet löytyvät sijoilta viisi ja kaksitoista. LPS on kerännyt pelaamissaan 17 ottelussa 5 pistettä (voitto, 2 tasapeliä ja 14 tappiota, maaliero 18-62) ja MP:llä on 26 pistettä (7 voittoa, 5 tasapeliä ja 5 tappiota, maaliero 26-21).

Kakkosen ottelut ovat olleet haasteellisia ja vaikeita nuorelle helsinkiläisjoukkueelle ja paluu Kolmoseen on selvä, kun viisi sarjakierrosta on vielä pelaamatta. Monessa pelissä LPS on pysynyt hyvin vastustajien vauhdissa mukana, mutta toisella puoliajalla vastustajien rutiini on tullut esiin ja paikoista on isketty voittoon tarvittavat maalit. Tappiot ovat pääsääntöisesti olleet niukkoja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mm. edellisellä kierroksella loistavaan vireeseen päässyt MYPA tykitti tylyt 7-3(4-1) -lukemat. LPS:n paras maalintekijä on kahdeksan maalin Topi Rihtniemi, joka on viimeistellyt melkein puolet laajasalolaisten maaleista.

MP:n ailahtelevat otteet jatkuivat, kun ehjän ja voitokkaan Vaajakosken vierailun jälkeen MiPK oli derbyssä selvästi parempi ja paikallisvastustaja otti tärkeät sarjapisteet 1-3(0-3) -lukemin ja MP oli ihmeen vaisu. Kakkosen A-lohkon kärki on todella tasainen ja kaikki on vielä mahdollista, mutta paikalliskamppailun kaltaisella esityksellä sarjapisteitä ei kyllä MP:n laariin tule, vaan esitykset kentällä pitää parantua ja joukkueen herätä taisteluun. Sarjataulukkoa on ihan turha tuijottaa, vaan lauantaina Laajasalossa joukkueen pitää laittaa itsensä likoon ja taistella, jotta sarjapisteet matkaavat mukana Mikkeliin. MP:n maalintekijätilaston kärjestä löytyvät Miikka Oinonen (8) ja Lucas dos Santos (7).

MP lähtee huomenna lauantaina Helsinkiin 16 pelaajan ryhmällä. Sivussa on Lucas dos Santos, joka sai kauden neljännen varoituksen derbyssä. Lisäksi jalkavaivojen takia LPS -ottelun huilaavat Jiri Haikonen ja Joonas Kimari.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa joukkueeltansa selvää tason nostoa ja puolustuspelin parannusta.

– Puolustuspelaamisemme on muodostunut meillä syyskierroksella suurimmaksi haasteeksi. Sinällään missään ottelussa vastustaja ei ole päässyt mässäilemään maalipaikoilla, mutta maaleja, joita meille esimerkiksi viime ottelussa tuli, ei kestä mikään joukkue yhden pelin sisällä. Mentaliteettimme puolustamiseen ja etenkin oman boksin puolustamiseen on taas muututtava, jotta saamme hyvän lopun tälle kaudelle.

– Tuleva ottelu tulee olemaan kaikkea muuta kuin helppo, mutta uskon, että jokaisella pelaajalla on valtava nälkä päästä takaisin voittojen tielle. Edellinen ottelu toimi monella tapaa herättävänä tekijänä, että tässä sarjassa et saa mitään ilmaiseksi.

Kokoonpanossa:
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
6. Ozeias Graciano
7. Mikko Hiltunen
8. Elliot Simmons
9. Michael Nzekwe
10. Miikka Oinonen
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
15. Markus Brusila
16. Onuray Köse
18. Janne Kuhmonen
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
24. Scott Angevine (mv)
77. Shane McFaul

RAPORTTI: Pallo-Kissat selvästi parempi derbyssä


MP ja MiPK esittelyssä ennen derbyä (Kuva: Pietu´s Photo).

16.8.2018 MP - MiPK 1 - 3(0-3)

Maalit:
14. Rafael 0-1
30. Ville Kirvesoja 0-2
39. Tommi Ekmark 0-3
90+1. Michael Nzekwe (Lucas dos Santos) 1-3

MP:n kokoonpano:
Scott Angevine, Iiro Äijö, Vincent Bikana, Mikko Hiltunen (57. varoitus), Michael Nzekwe, Miika Oinonen, Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Lucas dos Santos (90+3. varoitus), Janne Kuhmonen, Shane McFaul

Vaihtopelaajat:
Jonne Uronen, Eero Karjalainen, Ozeias Graciano, Joonas Kimari, Markus Brusila, Olli Kilpeläinen, Niila Forsell

Vaihdot:
62. Janne Kuhmonen <-> Markus Brusila
71. Iiro Äijö <-> Olli Kilpeläinen
76. Tomi Janhunen <-> Joonas Kimari

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Janne Kuhmonen
MiPK: Rafael

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Urskissa yli 2500 katsojan edessä pelattiin kauden toinen Mikkelin derby, kun MP kohtasi Pallo-Kissat. Vierailija Kissat oli parempi ja halukkaampi joukkue torstai-illan koitoksessa ja punainen leiri vei sarjapisteet 1-3(0-3) -lukemin.

Ottelu alkoi tunnustellen ja peli oli hermostunutta. Vierailijat olivat huomattavasti aktiivisempia sekä halukkaampia ja punaiset tulivat kaksinkamppailuihin voimalla. Vajaa vartti oli pelattuna, kun Pallo-Kissat teki ottelun avausmaalin. Viime peleissä hyvään vireeseen päässyt Rafael sai pallon harhasyötön jälkeen ja kokenut maalitykki sijoitti pallon varmasti ohi Scott Angevinen. MP yritti päästä peliin mukaan, mutta syötöt olivat heikkoja ja pallottomien pelaajien liike puuttui. Vieraat sen sijaan iskivät maaleja hyvällä prosentilla vielä ennen taukoa, kun ensin Ville Kirvesoja laukoi pelaajaruuhkan takaa pallon tarkasti etukulmaan Isaac Kannahin vapaapotkun siirrosta ja Tommi Ekmark ohjasi pallon niin ikään vapaapotkusta ja peli oli jo 0-3, kun Urskin pelikello kävi 39. peliminuuttia. Tatu Österlund Pallo-Kissojen maalilla hoiti MP:n harvat paikat torjuen Miikka Oinosen puskun nyrkkeilemällä sekä Lucas dos Santosin laukauksen kulmapotkuksi. Tauon viettoon mentiin tylyissä 0-3 -lukemissa.

Toiselle puoliajalle MP muutti ryhmitystään huomattavasti hyökkäävämpään suuntaan, mutta mitään kovin ihmeellistä kotijoukkueena pelannut MP ei saanut aikaan. Janne Kuhmosella oli loistava mahdollisuus aloittaa takaa-ajo toisen puoliajan alussa, mutta Österlund torjui tämän yrityksen. Lisäksi Lucas dos Santos laukoi kertaalleen tolppaan. Vieraiden ei enää kolmen maalin turvallisessa johdossa tarvinnut esittää mitään ihmeitä, vaan he puolustivat hyvin joukkueena ja yrittivät hyökätä nopeasti vastaan pallon riistojen jälkeen. MP ei saanut missään vaiheessa kiriä käyntiin ja kavennusosumakin syntyi vasta lisäajalla, kun Michael Nzekwe puski Lucas dos Santosin kulmapotkusta loppulukemiksi 1-3. Näin Pallo-Kissat veivät ansaitusti kaupungin herruuden 1-3 -lukemin.

Päävalmentaja Janne Wilkman ihmetteli omiensa vaisua pelaamista.

- Tänään Pallo-Kissat oli yhtenäisempi joukkue ja me olimme ryhmä yksittäisiä pelaajia kentällä. Valitettavasti tällainen päivä sattui tähän päivään ja ottelu oli hyvän samanlainen kuin tappiopelimme PEPO:a vastaan.

- Olimme kaikilla osa-alueilla hampaattomia ja meiltä puuttui täysin ajatus. Meiltä puuttui kaikki, mitä jalkapallopelistä voi vaan puuttua.

- Tämä on nyt käytävä läpi joukkueen kanssa. Meidän pitää olla valmiita tekemään huomattavasti enemmän töitä, sillä tällaisella esityksellä ei sarjapisteitä paljoa tule.

Pietu´s Photon kuvia ottelusta löytyy täältä, Länsi-Savon kuvagalleria täältä sekä vieraiden näkemys ottelusta täältä. Yleisradiokin kunnioitti läsnäolollaan ottelutapahtumaan ja teki derbystä hienon raportin.

MP jatkaa otteluitaan viikon päästä lauantaina, kun joukkue matkaa Laajasaloon LPS:n vieraaksi.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 59 – 41
Laukaukset 19/5 – 16/5
Kulmapotkut 6 – 6
Rikkeet 11 – 6
Varoitukset 2 – 0
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 536/450 (84%) – 347/259 (75%)
Haastot 141/69 (49%) – 141/72 (51%)
Ilmakamppailut 31/16 (52%) – 31/15 (48%)
Ohitukset 27/18 (67%) – 19/12 (63%)
Taklaukset 26/14 (54%) – 33/15 (45%)

Kooste: MP-MiPK 1-3(0-3)

ENNAKKO: Huomenna torstaina pelataan taas kaupungin herruudesta


Ennakko: torstai 16.8. klo 18.30 MP-MiPK, Mikkeli Urskissa
otteluisäntä: Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy
ottelupallot: Betonointityö Nurminen Oy

Huomenna pelataan kauden toinen Mikkelin derby, kun MP saa Urskin sametilla vastaansa Pallo-Kissat. Kesäkuun alussa Kissojen isännöimässä paikalliskamppailussa päädyttiin 1-1(1-0) -pistejakoon.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta viisi ja kahdeksan. Pallo-Kissat on kerännyt 16 pelaamassaan ottelussa 21 pistettä (6 voittoa, 3 tasapeliä ja 7 tappiota, maaliero 22-21), mutta pistemäärä tulee nousemaan vielä kolmella, kunhan Gnistan -tappion vastalauseen käsittely joskus saadaan maaliin. MP:llä on 26 pistettä (7 voittoa, 5 tasapeliä ja 4 tappiota, maaliero 25-18). Sarjan kärki tasoittui viime kierroksella, kun JIPPO voitti sarjakärki PEPO:n Lappeenrannassa loppuhetkien maalilla.

Kissojen hyvä ja kivasti pisteitä tuottanut vaihe päättyi edellisessä ottelussa, kun MYPA haki pisteet Urskista loppuhetkien maaleilla 1-2(1-0). Kissojen joukkue on muuttunut edellisestä kohtaamisesta, sillä brassikolmikko (Victor, Ronie ja Erlon) on poistunut joukkueesta palkkaepäselvyyksien johdosta ja tilalle on tullut Martin Stamboliyski. Viime peleissä kokenut Rafael on tehnyt maaleja taas entiseen tahtiin ja Isaac Kannah on hyvin tukenut Rafua, joten MP:n alakerta saa huomenna olla tarkkoina näiden herrojen kanssa. Kissojen maalintekijätilaston kärjestä löytyvät Rafael (5), Tommi Ekmark (4), Isaac Kannah (3) sekä Tuomas Koppelomäki (3).

Kahden vähän vaisumman ottelun jälkeen MP pelasi edellisellä kierroksella Vaajakoskella hyvin ja tuliaisina oli tärkeät kolme sarjapistettä 0-2(0-1) -lukemin. Kokenut Miikka Oinonen viimeisteli FCV:tä vastaan molemmat maalit ja ensiesiintymisen MP:n maalilla tehnyt Scott Angevine piti maalinsa puhtaana debyytissään. MP lähtee paikallispelistä tietenkin hakemaan voittoa ja kaupungin herruutta, mutta Kissat varmasti puolustavat hyvin joukkueena ja pallon sekä miesten pitää liikkua aktiivisesti, jotta tiloja löytyy. MP:n maalintekijätilaston kärjestä löytyvät Miikka Oinonen (8) ja Lucas dos Santos (7).

MP:n kokoonpanoon tulee kolme muutosta verrattuna viime perjantain voitokkaaseen FCV -vierailuun. Sivussa ovat vaivojen takia Elliot Simmons, Matti Kohonen sekä Onuray Köse. Joukkueessa mukana ovat Eero Karjalainen, jalkavavoistaan toipunut ja viime viikolla farmijoukkue SavU:n riveissä hattutempun tehnyt Joonas Kimari sekä Niila Forsell.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa kovaa taistelua sarjapisteistä.

– MiPK on taisteleva ja yhtenäinen joukkue, mutta joukkueesta löytyy myös pari hyvää yksilöä, joiden kanssa meidän pitää olla hereillä.

– Meidän on tärkeää saada oman pelimme taso korkealle heti alusta saakka ja olla kärsivällisiä. Vaikka kysymyksessä onkin paikalliskamppailu, on resepti voittamiseen ihan sama tässä ottelussa kuin kaikissa muissakin.

Punaisen leirin ennakkotunnelmat löytyvät täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 6917 MP-MiPK 1,85 – 3,75 – 3,20.

Kokoonpanossa:
3. Eero Karjalainen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
6. Ozeias Graciano
7. Mikko Hiltunen
9. Michael Nzekwe
10. Miikka Oinonen
11. Tomi Janhunen
13. Jiri Haikonen
14. Joonas Kimari
15. Markus Brusila
17. Lucas dos Santos Oliveira
18. Janne Kuhmonen
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
24. Scott Angevine (mv)
44. Niila Forsell
77. Shane McFaul

EDUSTUS: Vältä ruuhka torstain derbyssä – hanki lippu ennakkoon!


Tulevana torstaina pelataan Mikkelin derby osa 2, kun MP saa vastaansa rakkaan paikalliskilpailijansa Pallo-Kissat. Kesäkuun alussa 1-1 -tasatulokseen päättyneessä Kissojen isännöimässä ottelussa oli paikalla 2212 katsojaa. Nyt on odotettavissa, että MP:n tämän kauden yleisöennätys (10.6. MP-LPS 2305) tulee menemään rikki.

Jos Sinulla ei ole kausarikorttia eikä pääsylippua torstain derbyyn, niin lippu kannattaa hankkia jo etukäteen, sillä Urskin porteille tulee varmasti ruuhkaa. Pääsylippuja voi ostaa ennakkoon MP:n toimistolta (Nuijamiestenkatu 1, avoinna ma-to klo 10-14) tai Sokoksen miesten osaston kassalta 2. kerroksesta (avoinna ma-pe klo 9-20, la klo 9-18 ja su klo 12-16).

Kaikki torstaina Urskiin kannustamaan MP voittoon!!

RAPORTTI: FCV kaatui Miikka Oinosen maaleilla


Ottelun sankarit #24 Scott Angevine ja#10 Miikka Oinonen taistelun tauottua Vaajakoskella.

10.8.2018 FCV - MP  0 - 2(0-1)

Maalit:
30. Miikka Oinonen (Jiri Haikonen) 0-1
71. Oinonen (Janne Kuhmonen) 0-2

MP:n kokoonpano:
Scott Angevine, Iiro Äijö, Vincent Bikana, Mikko Hiltunen, Michael Nzekwe, Miika Oinonen (68. varoitus), Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Lucas dos Santos, Janne Kuhmonen, Shane McFaul

Vaihtopelaajat:
Jonne Uronen, Ozeias Graciano, Elliot Simmons, Matti Kohonen, Markus Brusila, Onuray Köse, Olli Kilpeläinen

Vaihdot:
46. Shane McFaul <-> Onuray Köse
62. Mikko Hiltunen <-> Elliot Simmons
82. Miikka Oinonen <-> Markus Brusila

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP matkasi helteisenä perjantaina Vaajakoskelle, missä Liikuntapuiston nihkeällä ja kuivalla nurmella vastaan asettui keväällä Urskista pisteet hakenut FCV. Alun hakemisen jälkeen vieraat kontrolloivat peliä täysin ja veivät pisteet mukana Mikkeliin 0-2(0-1) -lukemin.

Ottelun alku oli molemmilta aikamoista hakemista, jota nihkeä nurmi ei ainakaan helpottanut. FCV oli ihmeen passiivinen ja puolusti matalalla. Hiljalleen MP sai koneensa käyntiin ja nähtiin muutamia hienoja palloralleja. Yhden tällaisen jälkeen syntyi ottelun avausmaali 30. minuutilla. Lucas dos Santos ja Jiri Haikonen pelasivat oikealla laidalla hyvin yhteen ja Haikonen keskitti pallon maalille, missä Miikka Oinonen karkasi vartioijaltaan ja puski kauden seitsemännen maalinsa ja MP:n 0-1 -johtoon. Kotijoukkue antoi MP:n kierrättää palloa ja otti pääsääntöisesti vastaan vieraiden hyökkäyksiä. Ensimmäistä kertaa MP:n maalilla pelannut Scott Angevine sai olla aika rauhassa ja joutui puutumaan peliin vain muutaman kerran ennen taukoa. Tauon viettoon mentiin MP:n maalin johdossa.

Toinen puoliaika jatkui MP:n ollessa kuskin paikalla. Kokenut Miikka Oinonen oli vaikea pideltävä vaajakoskelaisten alakerralle ja Michael Nzekwe sekä Lucas dos Santos antoivat hyvin tulitukea Oinolle. FCV ei kovinkaan aktiivisesti hakenut tasoitusosumaa, vaan he tyytyivät puolustamaan ja pitämään maalilukemat pieninä. 71. peliminuutilla Oinonen iski taas, kun tällä kertaa dos Santos ja Janne Kuhmonen pelasivat kivasti vasemmalla yhteen ja Kuhmonen laukoi pallon takatolppaan. Kokenut sotaratsu Oinonen juoksi kohti maalia ja sai hieman onnekkaasti laitettua pallon verkkoon, 0-2. Maalin jälkeen MP innostui hyökkäämään ja kotijoukkueelle avautui muutama mahdollisuus kavennusmaaliin. Scott Angevine hoiti kuitenkin nämä harvat tilanteet todella varmasti ja piti maalinsa puhtaana debyytissään. MP:llä oli useampi mahdollisuus tappaa peli lopullisesti, mutta Roope Järvinen kotijoukkueen maalilla torjui hienosti Tomi Janhusen, Janne Kuhmosen ja Onuray Kösen yritykset. Lopulta neljän lisäaikaminuutin jälkeen ottelu päättyi MP:n ansaittuun 0-2 -voittoon ja MP pelasi voittojen tielle parin nihkeämmän pelin jälkeen.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen omiensa esitykseen ja tietenkin voittoon.

- Peli oli tänään kontrollissamme koko ajan, eikä meillä ollut mitään hätää. Ei ollut missään vaiheessa sellaista tunnetta, että voisimme hävitä tämän pelin.

- Kaveri tuli kuten ennakkoon ajattelimme. He puolustivat passiivisesti matalalla ja antoivat meidän pitää palloa. Ihmeellistä oli kyllä se, että tappioasemassakin tämä passiivisuus jatkui, mutta sehän sopi meille.

- Ensimmäisen puoliajan maali helpotti pelaamistamme. Lopussa pelin ratkettua kotijoukkue sai pientä painetta, mutta Scott Angevine maalilla hoiti nämä tilanteet varmasti.

- Miikka Oinosen panos oli tänään vahva ja Scott oli vakuuttava maalillaan. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikon Pallo-Kissat kamppailuun!

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP huilaa ja palauttelee nyt viikonlopun. Sitten ajatukset siirretään ensi viikon torstaina Urskissa pelattavaan Mikkelin derbyyn.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 45 – 55
Laukaukset 16/5 – 15/8
Kulmapotkut 8 – 5
Rikkeet 10 – 17
Varoitukset 1 – 1
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 405/316 (78%) – 494/412 (83%)
Haastot 148/70 (47%) – 148/78 (53%)
Ilmakamppailut 29/13 (45%) – 29/16 (55%)
Ohitukset 24/15 (63%) – 26/14 (54%)
Taklaukset 35/21 (60%) – 32/17 (53%)

FCV TV:n todella laadukas kooste: FCV-MP 0-2(0-1)

EDUSTUS: Scott Angevine MP:n maalille


Kakkosen A-lohkossa pelaavan Mikkelin Palloilijoiden maalivahtiosasto on siirtoikkunan aukeamisesta asti ollut vajaana, kun alkukauden ykkösmaalivahtina pelannut kamerunilainen Sammy Ndjock siirtyi Etelä-Afrikan pääsarjaan. Nyt oman kasvatin Jonne Urosen kaveriksi on saatu uusi maalivahti, kun yhdysvaltalainen Scott Angevine on tehnyt loppukauden käsittävän pelaajasopimuksen. Angevinen siirtoasiat on saatu jo kuntoon ja hän on edustuskelpoinen tänään, kun MP kohtaa FCV:n vieraissa.

Parisen viikkoa joukkueen mukana harjoitellut ja Suomessa useammassakin seurassa neljän kauden aikana pelannut Scott Angevine, 29 odottaa jo innolla, että pääsee taas maalin suulle pelaamaan. Alkukauden aikana hän on harjoitellut Veikkausliigassa pelaavan VPS:n mukana.

– Olen ollut vasta reilun viikon Mikkelissä, mutta olen todella nauttinut olostani täällä. Huomaa, että ihmiset ovat tunteella seurassa mukana ja on hienoa, että sain sopimuksen tänne. Teen varmasti kaikkeni auttaakseni seuraa menestymään.

– Haluan joka päivä kehittyä ja samalla kehittää myös joukkuekavereitani. Joukkueessa on hyvä kilpailutilanne pelipaikoista ja uskon, että pystymme pelaamaan loppukauden hyvällä tasolla ja voittamaan otteluita.

Päävalmentaja Janne Wilkman on tyytyväinen, että maalivahtiosastolle saatiin täydennystä.

– Scott tuntee sarjan hyvin, koska on ollut jo pitkään Suomessa ja oli näin ollen meille luonteva ratkaisu. Hän tuo meille kaivattua johtajuutta takalinjoille ja nyt saamme maalivahtiosastollekin hyvän kilpailutilanteen loppukauden osalta.

– Scott, kuten muutkin kesän siirtoikkunassa tulleet pelaajat ovat valmiita sitoutumaan projektiimme myös tämän kauden jälkeen, joten kaikilla on varmasti näyttöhaluja jäljellä olevissa otteluissa.

#24 Scott Angevine
s. 27.5.1989
maalivahti
pituus/paino: 185/80
aikaisemmat seurat: Coastal Carolina, Sporting Kansas City, MLS Pool, Des Moines Menace, NY Cosmos, Sporting Kristina, VIFK, KPV, FC YPA

ENNAKKO: MP lähtee Vaajakoskelle hakemaan paluuta voittojen tielle


Ennakko: pe 10.8. klo 18.30 FCV-MP Vaajakosken Liikuntapuisto

MP pelaa Kakkosen A-lohkon 16. kierroksen ottelun huomenna perjantaina, kun joukkue matkaa Vaajakoskelle FCV:n vieraaksi. Kevätkierroksella vaajakoskelaiset hakivat sarjapisteet Urskista 0-1(0-0) -lukemin.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta viisi ja yhdeksän. FCV on kerännyt 15 pelaamassaan ottelussa 16 pistettä (4 voittoa, 4 tasapeliä ja 6 tappiota, maaliero 22-19). MP:llä on 23 pistettä (6 voittoa, 5 tasapeliä ja 4 tappiota, maaliero 23-18).

FCV aloitti sarjan todella pirteästi ja keikkui keväällä sarjakärjessä. Ensimmäiset neljä peliä meni myös ilman takaiskumaaleja. Viime aikoina heidän vauhti on vähän hyytynyt ja kesäkuun lopun MiPK:n voiton jälkeen he ovat pelanneet kerran tasan ja kaksi viimeistä ottelua on päättynyt vierastappioihin Viikinkien ja MYPA:n vieraana. Edellisellä kierroksella kaikki näytti hyvältä Myllykoskella vielä puolisen tuntia ennen täyttä aikaa, kun FCV siirtyi 1-2 -johtoon, mutta johtomaalin tehnyt Santtu Laaksonen tuuletti liian villistä, sai ottelun toisen varoituksen ja vaajakoskelaiset joutuivat yhden vajaalle. MYPA sai kiri vaihteen päälle miesylivoimalla ja viimeisteli peräti viisi maalia viimeiseen kahteenkymmeneen minuuttiin, joten MP:llä on huomenna vastassa varmasti sisuuntunut ja ärsytetty joukkue. 11 vaajakoskelaista on tähän mennessä onnistunut maalinteossa ja heidän maalintekijätilaston kärjessä ovat neljän maalin miehet Topi Järvinen ja Matias Kiesilä.

Edellisen tappioon päättyneen FCV -pelin jälkeen MP sai pelinsä kuosiin ja pelasi seitsemän ottelua peräkkäin ilman tappiota (4 voittoa ja 3 tasapeliä, maaliero 16-7). Sen jälkeen PEPO kuritti MP:tä 60-vuotisjuhlaottelussaan 4-0(3-0) ja edellisellä kierroksella MP joutui tyytymään 1-1(0-0) -tasapeliin JäPS:iä vastaan Urskissa. Parissa viime ottelussa MP:n pelaaminen on ollut aika nihkeää ja nyt perjantaina on tarkoitus saada taas kurssi kääntymään ja palata voittojen tielle. MP:n maalintekijätilasot kärjestä löytyvät Lucas dos Santos (7) ja Miikka Oinonen (6).

MP lähtee otteluun aikalailla samalla kokoonpanolla kuin edelliseen JäPS -otteluun. Juniorivalmennustehtävissä ollut Ozeias Graciano palaa kokoonpanoon Eero Karjalaisen tilalle. Toinen matkaan lähtevä maalivahti on vielä auki.

Päävalmentaja Janne Wilkman tietää, että huomenna on edessä tiukka taistelu sarjapisteistä.

– Sarjataulukkoon on taas turha tuijotella. Sarja on osoittautunut tänä vuonna erittäin tasaiseksi ja yllätykselliseksi, joten valmiina pitää olla pistämään itsensä likoon koko 90 minuuttisen ajan.

– Edellisessä ottelussa näkyi paljon positiivisia asioita, mutta vielä on saatava oman pelaamisen tasoa nostettua, jotta saadaan pisteet mukaamme Vaajakoskelta.

Kotijoukkueen ennakkotunnelmat löytyvät täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 373 FCV-MP 3,05 – 3,80 – 1,90.

Kokoonpanossa:
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
6. Ozeias Graciano
7. Mikko Hiltunen
8. Elliot Simmons
9. Michael Nzekwe
10. Miikka Oinonen
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
15. Markus Brusila
16. Onuray Köse
17. Lucas dos Santos Oliveira
18. Janne Kuhmonen
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
24.  (mv)
77. Shane McFaul

RAPORTTI: MP ja JäPS tasasivat pisteet


5.8.2018 MP - JäPS 1 - 1(0-0)

Maalit:
69. Miikka Oinonen (Lucas dos Santos) 1-0
75. Ville Ahola 1-1

MP:n kokoonpano:
Jonne Uronen, Iiro Äijö (17. varoitus), Vincent Bikana, Mikko Hiltunen, Michael Nzekwe, Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Onuray Köse, Lucas dos Santos (54. varoitus), Janne Kuhmonen, Olli Kilpeläinen

Vaihtopelaajat:
Veikka Stålhand, Eero Karjalainen, Elliot Simmons, Miikka Oinonen, Tomi Janhunen, Markus Brusila, Shane McFaul

Vaihdot:
61. Olli Kilpeläinen <-> Miikka Oinonen
67. Onuray Köse <-> Shane McFaul
86. Janne Kuhmonen <-> Markus Brusila

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Janne Kuhmonen
JäPS: Ville Ahola

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Loistavakuntoisella Urskin nurmella MP sai vastaansa edellisellä kierroksella maalijuhlia viettäneen JäPS:n Järvenpäästä. Tänään ei kuitenkaan maaleilla juhlittu vaan ottelu päättyi 1-1(0-0) -pistejakoon.

Varsinkin ensimmäisen puoliajan alussa kotijoukkueen syöttöpeli oli heikkoa ja MP järjesti omilla syöttövirheillään muutaman todella loistavan maalipaikan vieraille, jotka eivät kuitenkaan avopaikoistakaan saaneet palloa maaliin. Iiro Äijö pelasti kerran hienosti ja Jonne Uronen torjui myös kertaalleen ”varman” maalin. Pelin edetessä kotijoukkueen syötötkin alkoivat löytää oikeaan osoitteeseen ja MP loi muutaman ainakin puolittaisen maalipaikan Janne Laihon vartioimalle JäPS -maalille. Kumpikaan joukkue ei ensimmäisellä puoliajalla onnistunut maalinteossa ja näin tauon viettoon mentiin maalittomissa lukemissa.

Tauolla päävalmentaja Janne Wilkman muutti hiukan ryhmitystä ja teroitti omilleen, miten pitää pelata. MP olikin toisella puoliajalla huomattavasti pirteämpi ja pelin painopiste oli järvenpääläisten kenttäpuoliskolla. Hallinnasta huolimatta MP ei meinannut saada luotua kunnon maalipaikkoja sateen liukastamalla Urskin sametilla. Tunnin pelaamisen jälkeen MP teki pelaajavaihtoja ja ne piristivät entisestään peliä. Miikka Oinonen ehti olla reilut viisi minuuttia kentällä, kun hän iski ottelun avausmaalin. MP antoi keskialueelta vapaapotkun nopeasti ja Lucas dos Santos pääsi vasemmassa laidassa vauhtiin ja keskitti pallon maalille, missä Oino oli ensimmäisenä pallossa ja puski pallon verkkoon, 1-0. MP sai maalista lisää virtaa ja hyökkäykset vyöryivät kohti kirkon päätyä. Kesken MP:n painostuksen vieraat hyökkäsivät keskeltä ja Ville Ahola laukoi kaukaa, märkä pallo teki kepposet MP:n maalivahti Jonne Uroselle ja peli oli helpohkon maalin jälkeen tasan. MP ei lannistunut tästä tasoitusosumasta ja haki raivoisasti johto-osumaa. Erikoistilanteista ja kaukolaukauksista maalinteko olikin muutaman kerran lähellä, mutta Janne Laiho teki muutaman loistopelastuksen ja piti lukemat tasoissa. Lopulta ottelu päättyi tasalukemiin 1-1 ja varsinkin kotijoukkueelle tulos oli pettymys.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli todella pettynyt tasatulokseen.

- Kyllähän tästä sellainen pelailun maku jäi. Meidän pelaaminen ei noussut sille tasolle, mitä haettiin. Johtoasema olisi pitänyt pystyä pitämään ja vastustaja pääsi kyllä helposti tasoittamaan.

- Ensimmäisen jakson syöttämisen laatu oli heikkoa ja silloin pelaaminen on hankalaa. Toiselle jaksolle parannettiin ja muutettiin hieman muotoa, niin saatiin omaa pelaamista selkeämmäksi.

- Vaihdosta saatiin tänään taas lisää virtaa peliimme, mutta se ei tänään riittänyt kuin yhteen pisteeseen.

- Nyt on vaan löydettävä lääkkeet, miten päästään taas sille tasolle, millä pelasimme parisen kuukautta ennen PEPO -tappiota.

Vieraiden näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP jatkaa otteluitaan perjantaina, jolloin joukkue matkaa Vaajakoskelle FCV:n vieraaksi.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 49 – 51
Laukaukset 21/8 – 9/3
Kulmapotkut 7 – 3
Rikkeet 8 – 15
Varoitukset 2 – 0
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 435/333 (77%) – 446/335 (75%)
Haastot 192/99 (52%) – 192/93 (48%)
Ilmakamppailut 61/24 (39%) – 61/37 (61%)
Ohitukset 37/26 (70%) – 21/10 (48%)
Taklaukset 29/19 (66%) – 43/17 (40%)

Kooste: MP-JäPS 1-1(0-0)

ENNAKKO: Sunnuntaina Urskissa vastassa JäPS


Ennakko: sunnuntai 5.8. klo 18.30 MP-JäPS, Järvenpää Urskissa
otteluisäntä: Kiinteistökehitys Naistinki Oy
ottelupallot: Jälkipeli Karaoke & Sports Bar

Huomenna sunnuntaina MP:llä on taas vuorossa Kakkosen A-lohkon kotiottelu, jossa vastaan asettuu JäPS Järvenpäästä. Kevätkierroksella MP haki pisteet Järvenpäästä 0-3(0-1) -lukemin.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät jaetulta kolmennelta sijalta. Pisteitä molemmilla on 13 sarjakierroksen jälkeen 22 ja tilastot näyttää samalta (6 voittoa, 4 tasapeliä ja 4 tappiota). Järvenpääläisillä (39-28) on hiukan parempi maaliero kuin MP:llä (22-17).

Kahden tasapelin jälkeen järvenpääläiset pistivät viime kierroksella tuulemaan, kun MYPA joutui poistumaan Järvenpään Keskuskentän nurmelta 7-1(2-0) -tappio niskassaan, joten huomenna MP:llä on tiedossa todella tiukka iltapuhde ja taistelu tärkeistä sarjapisteistä. JäPS on koko A-lohkon eniten maaleja tehnyt joukkue, joten MP:n puolustus saa sunnuntaina olla hereillä vikkelien järvenpääläisten kanssa. Osku Partosen valmentamasta järvenpääläisryhmästä löytyy sekä nuoruutta että kokemusta. Joukkueen kirkkain tähti on hyökkääjä Tuure Nummi, joka komeilee Kakkosen A-lohkon maalintekijätilaston toisella sijalla 11 maalillaan. JäPS:n maalintekijätilaston kärjessä löytyvät myös Olli Valto (5), Herkko Kuosa (4) sekä Roope Autio (4).

MP:n lähes kaksi kuukautta kestänyt tappioton putki katkesi edellisellä kierroksella tylysti, kun sarjakärki PEPO takoi juhlaottelussaan tylyt 4-0(3-0) -lukemat Kimpisen tulostaululle. MP:lle sattui ottelussa todella musta kymmenminuuttinen, jossa PEPO iski armotta kolmesti MP:n alakerran virheistä. Peli on käyty joukkueen kesken läpi ja on varmaa, että sunnuntaina Urskissa nähdään ihan erilainen MP kuin edellisessä ottelussa Lappeenrannassa. MP lähtee sunnuntaina hakemaan ehjää 90 -minuuttista ja tietenkin paluuta voittokantaan. MP:n parhaat maalintekijät tähän mennessä ovat Lucas dos Santos (7) ja Miikka Oinonen (5).

MP lähtee JäPS:n kaatoon aika pitkälti samalla kokoonpanolla kuin edelliseen PEPO -peliin. Ozeias Graciano on juniorivalmennustehtävissä ja kokoonpanoon tulevat pelikieltonsa kärsinyt Mikko Hiltunen sekä Eero Karjalainen. Pelikieltoja ei ole ja loukkaantumistilanne alkaa olla hyvä, sillä Joonas Kimarikin on jo palannut harjoituksiin. Taistelu pelipaikoista on kova ja penkiltäkin löytyy innokkaita pelimiehiä.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa omiltaan tason nostoa Lappeenrannan esityksen jälkeen.

– Edellisen ottelun sukellus PEPO:a vastaan on unohdettu ja se herätti kaikki, millä tasolla meidän pitää pystyä pelaamaan, jotta voidaan tässä sarjassa pärjätä.

– JäPS on ollut viime aikoina kovassa vireessä, mutta meillä on nyt tärkeää keskittyä omaan tekemiseemme ja ennen kaikkea tason nostoon.

Järvenpääläisten ennakkotunnelmia ottelun alla löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 3822 MP-JäPS 1,75 – 3,80 – 3,50.

Kokoonpanossa:
3. Eero Karjalainen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Mikko Hiltunen
8. Elliot Simmons
9. Michael Nzekwe
10. Miikka Oinonen
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
15. Markus Brusila
16. Onuray Köse
17. Lucas dos Santos Oliveira
18. Janne Kuhmonen
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
24. Veikka Stålhand (mv)
77. Shane McFaul

RAPORTTI: PEPO juhli kentällä ja kentän laidalla


26.7.2018 PEPO – MP 4 – 0(3-0)

Maalit:
10. Hermes Palomino 1-0
18. Palomino 2-0
20. Eetu Suoraniemi 3-0
77. Petteri Rönkkö 4-0

MP:n kokoonpano:
Jonne Uronen, Vincent Bikana, Ozeias Graciano, Elliot Simmons, Michael Nzekwe, Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Onuray Köse, Lucas dos Santos, Janne Kuhmonen, Shane McFaul

Vaihtopelaajat:
Veikka Stålhand, Iiro Äijö, Miikka Oinonen, Matti Kohonen, Markus Brusila, Olli Kilpeläinen

Vaihdot:
46. Lucas dos Santos <-> Miikka Oinonen
46. Tomi Janhunen <-> Matti Kohonen
63. Shane McFaul <-> Olli Kilpeläinen

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Lappeenrannan Kimpisellä juhlittiin 60-vuotiasta PEPO:a sekä kentällä että kentän laidalla. PEPO oli tyly ja tehokas isäntä ja vei tärkeät Kakkosen A-lohkon sarjapisteet 4-0(3-0) -lukemin.

Ottelu alkoi juhlallisuuksien jälkeen tasaisissa merkeissä ja kummallakin joukkueella oli puolittainen paikka avausmaaliin. 10. minuutilla MP:n alakerralle sattui syöttövirhe ja PEPO hyökkäsi paitsion rajamailta nopeasti vastaan. Lopulta Hermes Palomino sai laittaa pallon helposti MP:n verkkoon ja PEPO siirtyi 1-0 -johtoon. Reilu viisi minuuttia myöhemmin MP:n alakerta tarjoili taas kotijoukkueelle mahdollisuuden lisäosumaan ja sen he myös käyttivät hyväkseen, kun Palomino sai laukoa pallon tyhjään MP -maalin, 2-0. PEPO:n kulmapotkut tiedettiin vaarallisiksi ja torstai-illan ainoasta kulmapotkusta PEPO myös iski illan kolmannen maalin, kun Eetu Suoraniemi pääsi luvattoman helposti puskemaan koko porukan edestä pallon MP:n maaliin pelikellon näyttäessä 20. peliminuuttia. Näin PEPO oli iskenyt kymmenessä minuutissa kolme osumaa ja peli olikin aikalailla taputeltu jo tässä vaiheessa. PEPO:lla oli vielä loistava mahdollisuus siirtyä neljän maalin johtoon, mutta Jerry Särkän laukaus meni niukasti ohi. MP:n parhaat paikat tulivat kaukolaukauksista ja erikoistilanteista, mutta Craig Hill PEPO:n maalilla sai olla aika rauhassa. Tauon viettoon mentiin näissä selvissä 3-0 -lukemissa.

Toiselle puoliajalle MP teki kaksi vaihtoa ja MP:n peli piristyikin. Ensimmäiseen viiteen minuuttiin MP:llä oli kaksi loistavaa paikkaa tehdä kavennusosuma, mutta ylärimaa lähemmäksi vieraat eivät päässeet. Miikka Oinonen liukui Jiri Haikosen keskityksestä ylärimaan ja Janne Kuhmosen sijoituksen Craig Hill tyylitteli kiinni tolpan vierestä. Suurin panos ottelusta puuttui selvien lukemien takia ja peli oli enimmäkseen pelailua ja loppuvihellyksen odotusta. Ihan mitään huippupaikkoja kumpikaan joukkue ei luonut, vaikka molemmat yrittivät hyökätä vaihtelevasti. Vajaa vartti ennen loppua PEPO hyökkäsi oikealta ja kokenut Petteri Rönkkö pääsi laukomaan loppulukemiksi 4-0. Näin MP antoi puoliajalla jaetun pienen muistamisen lisäksi myös tärkeät sarjapisteet lappeenrantalaisille helppojen virheiden seurauksena.

Päävalmentaja Janne Wilkman harmitteli omiensa typeriä virheitä, joista PEPO armotta rankaisi.

– Peli lähti ihan hyvin käyntiin, mutta sitten kyllä hölmöiltiin oman pallon hallinnan päätteeksi ja PEPO pääsi tekemään aika ilmaisen maalin. Ja toinen maali oli toisinto siitä, kun oma kaveri ajetaan pahaan paikkaan heikolla syötöllä. Tällaisia maaleja ei vaan saisi päästää!

– Kyllä peli tänään ratkesi meidän mustaan kymmenminuuttiseen, jossa PEPO käytti armotta meidän virheet hyväkseen ja teki ratkaisevat maalit.

– Pitkässä sarjassa tulee tällaisia notkahduksia ja tästä pitää vaan ottaa opikseen. Ja sen voin luvata, että seuraavassa pelissä nähdään ihan erilainen MP.

MP palaa seuraavan kerran reilun viikon päästä sunnuntaina, jolloin JäPS saapuu vieraaksi Urskiin.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 55 – 45
Laukaukset 8/6 – 14/4
Kulmapotkut 1 – 3
Rikkeet 12 – 12
Varoitukset 1 – 0
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 540/465 (86%) – 502/420 (84%)
Haastot 143/77 (54%) – 143/66 (46%)
Ilmakamppailut 24/15 (63%) – 24/9 (38%)
Ohitukset 26/10 (38%) – 23/7 (30%)
Taklaukset 38/31 (82%) – 40/30 (75%)

ENNAKKO: Torstaina pelataan Lappeenrannassa lohkon kärkikamppailu


Ennakko: to 26.7. klo 18.30 PEPO-MP Kimpisen Urheilukeskus

Huomenna torstaina pelataan taas Kakkosen A-lohkossa, kun MP matkustaa Lappeenrantaan, missä Kimpisellä vastaan asettuu lohkon kärkijoukkue PEPO. Ottelu on samalla lappeenrantalaisten 60 -vuotisjuhlaottelu. Kevätkierroksella Hänskissä päädyttiin pistejakoon 1-1(0-0) -lukemin.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta yksi ja kolme. Lappeenrantalaiset ovat 13 pelaamassaan ottelussa keränneet 24 pistettä (6 voittoa, 6 tasapeliä ja tappio, maaliero 19-10), kun taas MP:llä on kaksi pistettä vähemmän eli 22 (6 voittoa, 4 tasapeliä ja tappiota, maaliero 22-13).

Torstain juhlaottelussa haetaan varmasti lähtökohtia loppukauteen, vaikka kyseisen ottelun jälkeen pelataankin vielä kahdeksan ottelua ja sarjapisteitä on paljon jaossa. Kotiotteluissaan lappeenrantalaiset ovat olleet lohkon paras joukkue (5 voittoa ja 2 tasapeliä, maaliero 12-3) ja kukaan ei ole vielä hakenut Lappeenrannasta täysiä pisteitä. MP on taas lohkon kuntopuntarin kärjessä tällä hetkellä ja joukkue on hävinnyt edellisen kerran toukokuun lopussa. Sen jälkeen seitsemän peliä on mennyt ilman tappiota (4 voittoa ja 3 tasapeliä, maaliero 16-7). Joten huomenna Lappeenrannassa on edessä mielenkiintoinen ottelu.

PEPO koki vasta edellisellä kierroksella kauden avaustappion, kun MYPA oli kotonaan 3-1(1-0) parempi. Todella laadukas lappeenrantalaisjoukkue täydentyi viime viikolla tehokkaalla hyökkääjällä, kun loukkaantuneen Edwin Salazarin korvaajaksi loppukaudeksi tuli viime kaudella 13 maalia PEPO:lle paukuttanut Hermes Palomino. Tällä hetkellä PEPO:n maalipörssin kärjessä on nopea Markus Koistinen viidellä maalilla ja häntä tukevat kolmen maalin miehet: Petteri Rönkkö, Alex Oikkonen, Alieu Ceesay ja Edwin Salazar.

MP palasi tauon ja kahden tasapelin jälkeen taas voitton makuun, kun JIPPO kaatui sunnuntaina Urskissa hyvän toisen jakson esityksen jälkeen 3-1(0-1). Kun edellisellä kierroksella molemmat kärkijoukkueet (PEPO ja Gnistan) hävisivät vielä omat ottelunsa, niin lohkon kärki tasoittui entisestään. MP lähtee torstaina Lappeenrantaan sillä mielellä, että pilaa PEPO:n kuusikymppiset ja aiheuttaa heille kauden ensimmäisen kotitappion. MP:n parhaat maalintekijät tähän mennessä ovat Lucas dos Santos (7) ja Miikka Oinonen (5).

MP lähtee tähän kärkikamppailuun aikalailla samalla joukkueella kuin se esiintyi sunnuntaina JIPPO:a vastaan. Voitokkaassa JIPPO -ottelussa korttitilinsä täyteen saanut Mikko Hiltunen on pelikiellon takia sivussa ja jalkavaivainen Joonas Kimari jatkaa edelleen telakalla. Joukkueen lääkäri Hannu Paajanen on ollut työllistetty JIPPO -pelin jälkeen ja muutaman pelaajan pelikunto ratkeaa vasta pelipäivänä.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa huomiselta haastavaa ottelua ja tiukkaa taistelua tärkeistä sarjapisteistä.

– PEPO on ollut meille vaikea vastustaja ja sitä se tulee olemaan huomennakin. On selvää, että meidän pitää pystyä kauden parhaimpaamme, jotta saamme haettua täyden pistepotin Lappeenrannasta.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 2671 PEPO-MP 1,95 – 3,70 – 2,95.

Kokoonpanossa:
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
6. Ozeias Graciano
8. Elliot Simmons
9. Michael Nzekwe
10. Miikka Oinonen
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
15. Markus Brusila
16. Onuray Köse
17. Lucas dos Santos Oliveira
18. Janne Kuhmonen
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
24. Veikka Stålhand (mv)
77. Shane McFaul

RAPORTTI: MP nousi ansaittuun voittoon


#17 Lucas dos Santos on juuri tasoittanut pelin rankkarista. (Kuva: Pietu´s Photo)

22.7.2018 MP - JIPPO 3 - 1(0-1)

Maalit:
45+1. Miko Mäkirinne 0-1
54. Lucas dos Santos rp. 1-1
77. Jiri Haikonen (Janne Kuhmonen) 2-1
86. Miikka Oinonen (Tomi Janhunen) 3-1

MP:n kokoonpano:
Jonne Uronen, Iiro Äijö, Vincent Bikana, Mikko Hiltunen (90. varoitus), Michael Nzekwe (90+2. varoitus), Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Onuray Köse, Lucas dos Santos (90+4. varoitus), Janne Kuhmonen, Shane McFaul

Vaihtopelaajat:
Veikka Stålhand, Ozeias Graciano, Elliot Simmons, Miikka Oinonen, Matti Kohonen, Markus Brusila, Olli Kilpeläinen

Vaihdot:
46. Shane McFaul <-> Elliot Simmons
78. Janne Kuhmonen <-> Olli Kilpeläinen
84. Onuray Köse <-> Miikka Oinonen

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Lucas dos Santos
JIPPO: Miko Mäkirinne

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Kakkosen A-lohkon ottelut jatkuivat pienen tauon jälkeen MP:n osalta helteisessä Urskissa, missä vastaan asettui JIPPO Joensuusta.  Vieraat olivat hallitsevampi osapuoli ennen taukoa, mutta toisella puoliajalla MP hallitsi peliä ja vei voiton ansaitusti 3-1(0-1) -lukemin.

Ottelun alku oli pientä hakemista parin viikon ottelutauon jälkeen ja varsinkin kotijoukkueella oli käynnistymisvaikeuksia. JIPPO oli hieman niskan päällä, mutta mitään kovin kummoisia maalipaikkoja vieraatkaan eivät saaneet luotua Jonne Urosen vartioimalle maalille. MP:llä oli muutama puolittainen maalipaikka, mutta terävyys puuttui maalipaikoissa. Jiri Haikosen tarjoiluun kukaan ei ehtinyt, Mikko Hiltusen kaukolaukaus meni niukasti ohi ja juuri ennen täyttä aikaa Janne Kuhmosella oli parikin paikkaa, mutta toinen yritys meni ohi ja toinen todella niukasti yli. Ottelu näytti jo menevän tauolle maalittomissa lukemissa, mutta kotijoukkueen puolustus teki useamman virheen peräkkäin ja vieraiden maalitykki Miko Mäkirinne pääsi läpiajoon ja vei vieraat varmasti 0-1 -johtoon ohi vastaan tulleen Urosen. Tauon viettoon mentiin näissä lukemissa.

MP joutui tauolla tekemään yhden pelaajavaihdon, kun ensi esiintymisen MP:n keskikentällä tehnyt Shane McFaulilla oli pieniä jalkavaivoja ja hänet vaihdettiin Elliot Simmonsiin. MP tuli toiselle jaksolle pirteästi ja JIPPO oli puolustuskannalla. Kovasti töitä MP:n hyökkäyksessä tehnyt Michael Nzekwe pääsi hyvään laukaisupaikkaan, mutta Jirko Sorsa torjui tämän pienestä kulmasta tulleen laukauksen kulmapotkuksi. Muutama minuutti ja sama mies oli taas asialla. Tällöin Aapi Helvelahti kaatoi Nzekwen ja erotuomari Peiman Simani tuomitsi tilanteesta rankkarin, jonka Lucas dos Santos laukoi varmasti maaliin ja peli oli tasan 1-1, kun pelikello näytti 54. peliminuuttia. Heti tämän tasoitusosuman jälkeen vieraat vaihtoivat kärkeen pelätyn maalitykin Irakli Sirliladzen, joka kuitenkin pysyi hyvin MP:n puolustuksen satimessa. Tasoitusosuman jälkeen MP sai lisää intoa peliinsä ja pelin hallinta oli selvästi isännillä. Tomi Janhusella oli oiva mahdollisuus siirtää MP johtoon, mutta laukaus meni niukasti takatolpan ohi. Noin vartti ennen täyttä aikaa MP sai lopulta palkinnon kovasta yrityksestä, kun Jiri Haikonen pääsi hyvään vauhtiin Janne Kuhmosen esityöstä ja kapteeni piti joensuulaisten puolustusta pilkkanaan ja teki lopulta näyttävän osuman vasurillaan Jirko Sorsan selän taakse, 2-1. Vieraat yrittivät kovasti tasoitusosumaa ja tämän seurauksena MP:llä oli useita maukkaita paikkoja ratkaista peli lopullisesti. Jirko Sorsa teki muutaman näyttävän torjunnan, mm. torjui Lucas dos Santosin kaukolaukauksen. 84. peliminuutilla MP vaihtoi Miikka Oinosen kärkeen Michael Nzekwen pariksi ja pari minuuttia myöhemmin Oino ratkaisi pelin lopullisesti, kun hän karkasi puolesta kentästä läpiajoon Tomi Janhusen hienon syötön jälkeen ja kokenut pelimies sijoitti kauden viidennellä maalillaan loppulukemiksi 3-1. Lisäajalla ottelun hienosti tuominneen Peiman Simani paketti kummallisesti levisi ja hän antoi kotiyleisön ihmetykseksi MP:lle peräti kolme varoitusta. Ottelu päättyi reilun kuuden lisäaikaminuutin jälkeen MP:n ansaittuun 3-1 -voittoon. Nin MP pääsi taas voittojen makuun kahden peräkkäisen tasapelin jälkeen ja lohkon kärki tasoittui entisestään, kun PEPO ja Gnistan hävisivät eilen.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli todella tyytyväinen omiensa toisen puoliajan esitykseen.

- Toisen jakson esitys oli meiltä hyvä. JIPPO tuli peliin vahvasti ja oli pirteämpi osapuoli alussa. Vieraat tekivät pahimpaan mahdolliseen hetkeen heidän johto-osumansa tilanteessa, jossa meidän virheet kertaantuivat ja yleensä tällaiset tilanteet päättyvät maaliin.

- Aikainen tasoitus helpotti meidän pelaamista ja toisella puoliajalla homma oli hyvin meidän kontrollissamme koko ajan.

- Koko joukkue taisteli tänään hienosti ja toiselle puoliajalle teimme hyvän tason noston. Michael Nzekwe oli vahva debyytissään. Hän hankki rangaistuspotkun, teki kovasti töitä ja oli muutenkin vaarallinen. Tänään kaikki vaihdosta tulleet piristivät meidän peliämme ja on hyvä, että penkiltä löytyy myös laatua.

Vieraiden näkemys ottelusta löytyy täältä sekä Pietu´s Photon ottamia kuvia ottelusta täältä.

MP jatkaa otteluitaan jo torstaina, kun joukkue matkaan Lappeenrantaan, missä Kimpisellä vastaan asettuu sarjakärki ja 60-vuotistaan taivaltaan ottelussa juhliva PEPO.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 50 – 50
Laukaukset 25/9 – 10/5
Kulmapotkut 7 – 1
Rikkeet 13 – 16
Varoitukset 3 – 1
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 475/388 (82%) – 494/399 (81%)
Haastot 216/114 (53%) – 216/102 (47%)
Ilmakamppailut 52/24 (46%) – 52/28 (54%)
Ohitukset 50/35 (70%) – 28/17 (61%)
Taklaukset 32/15 (47%) – 58/23 (40%)

Kooste: MP-JIPPO 3-1(0-1)

ENNAKKO: Tauon jälkeen vastassa JIPPO


Ennakko: sunnuntai 22.7. klo 18.30 MP-JIPPO, Joensuu Urskissa
otteluisäntä: Tilipalvelu Toivonen Ky
ottelupallot: Rinta-Joupin Autoliike Oy

Reilun parin viikon tauko peleistä on nyt takana ja huomenna sunnuntaina taistellaan taas Kakkosen A-lohkon tärkeistä sarjapisteistä, kun JIPPO Joensuusta saapuu vieraaksi Urskiin. Kevätkierroksella vastaava ottelu Joensuussa päättyi JIPPO:n 2-0(1-0) -voittoon, joten nyt MP haluaa kaataa joensuulaiset kotiyleisön edessä.

Sarjataulukossa joukkueet ovat sijoilla kolme ja seitsemän. Joensuulaisilla on kasassa 12 pelatun ottelun jälkeen 17 pistettä (4 voittoa, 5 tasapeliä ja 3 tappiota, maaliero 17-14) ja MP:llä muutama piste enemmän eli 19 pistettä (5 voittoa, 4 tasapeliä ja 3 tappiota, maaliero 19-12).

Pirteitä otteita sarjassa esittänyt JIPPO koki ennen taukoa kovia, kun MYPA haki pisteet Joensuusta tylyin 0-3 -numeroin, joten MP:llä on varmasti vastassa ärsytetty joukkue.  Jouni Lehtimäen valmentamasta joensuulaisten ryhmästä löytyy sekä kokemusta että nuoruutta. Joukkueesta löytyy mm. maalitykki Irakli Sirbiladze, joka palaa pelaavaan ryhmään loukkaantumisen jälkeen Mikkelissä sekä kokenut keskikenttäpelaaja Timo Tahvanainen. Joensuulaisten paras maalintekijä tähän mennessä on ollut kuudesti viimeistellyt Miko Mäkirinne.

MP on viimeksi hävinnyt toukokuun lopussa FC Vaajakoskelle ja sen jälkeen joukkue on pelannut kuudesti häviämättä kertaakaan (3 voittoa ja 3 tasapeliä). Nyt alla on kuitenkin kaksi tasapeliä (Gnistan ja PKKU), joten huomenna MP pyrkii pääsemään taas voittojen tielle ja näin lohkon kärki ei pääsisi karkaamaan. MP:n parhaat maalintekijät tähän mennessä ovat Lucas dos Santos (6) ja Miikka Oinonen (4).

MP:n terveystilanne alkaa olemaan hyvä ja sivussa vaivojen takia on enää Joonas Kimari. Pitkään sivussa ollut Matti Kohonen kävi viikolla farmijoukkue SavU:ssa pelaamassa täydet minuutit Kouvolassa ja on taas mukana kokoonpanossa. Mukana joukkueessa ovat nyt ensi kertaa tällä viikolla joukkueeseen liittyneet Shane McFaul sekä Michael Nzekwe.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa huomenna tiukkaa kamppailua tärkeistä sarjapisteistä.

– Edellinen keskinäinen ottelu päättyi JIPPO:n voittoon ja nyt lähdetään makselemaan kalavelkoja.

– Ensimmäinen kierros osoitti että tässä sarjassa ei saa mitään ilmaiseksi. JIPPOa vastaan oma pelaamisen taso on saatava heti alusta saakka korkealle ja tehokkuutta pitää löytyä.

– Muutamassa edellisessä ottelussa olemme menneet aika kapealla ryhmällä, mutta nyt Shanen ja Michaelin mukaantulon myötä ryhmässä on mukavasti leveyttä.

Joensuulaisten ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 2517 MP-JIPPO 1,75 – 3,65 – 3,60.

Kokoonpanossa:
 4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
6. Ozeias Graciano
7. Mikko Hiltunen
8. Elliot Simmons
9. Michael Nzekwe
10. Miikka Oinonen
11. Tomi Janhunen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
15. Markus Brusila
16. Onuray Köse
17. Lucas dos Santos Oliveira
18. Janne Kuhmonen
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
24. Veikka Stålhand (mv)
77. Shane McFaul

EDUSTUS: Michael Nzekwe MP:n hyökkäykseen


Kakkosen A-lohkossa pelaava ja hyökkääjää jo pidemmän aikaa pelaajamarkkinoilta etsinyt Mikkelin Palloilijat on tehnyt uuden pelaajasopimuksen, kun Michael Nzekwe on allekirjoittanut loppukautta koskevan pelaajasopimuksen.

Vasenjalkainen nigerialainen hyökkääjä Michael Nzekwe, 28 on jo aikaisemmin pelannut Suomessa hyvillä tehoilla Ykkösessä ja Kakkosessa (151 ottelua / 84 maalia) AC Kajaanissa sekä OPS:ssa. Nzewke on nopea ja vahva hyökkääjä, joka varmasti tuo uusia ulottuvuuksia MP:n hyökkäyspelaamiseen. Ensiesiintymisen MP:n peliasussa sunnuntaina Urskissa JIPPO:a vastaan tekevä Nzekwe puhkuu intoa uuden haasteen edessä.

– Minulla oli muitakin vaihtoehtoja, mutta tämä vaikutti mielenkiintoisimmalta paketilta ja eihän meillä ole kuin muutama piste sarjan keulille, joten homma on täysin omissa käsissämme.

– Olen ollut onnekas urallani, sillä olen päässyt jo kolmasti kokemaan sarjanousun. Tulen kentällä aina tekemään varmasti kaikkeni, sillä haluan kokea saman ilon ja tunteen myös täällä Mikkelissä.

Päävalmentaja Janne Wilkman teki todella ison työn etsiessään hyökkääjää joukkueeseensa ja on nyt todella tyytyväinen, kun Michael Nzekwe on saapunut kaupunkiin ja pelilupa-asiatkin on jo kunnossa.

– Michael tuo meille hyökkäyspäähän lisää laatua ja tulivoimaa. Isoksi pelaajaksi hän on erittäin monipuolinen ja se antaa meille uusia mahdollisuuksia kehittää omaa peliämme.

#9 Michael Nzekwe
s. 2.6.1990
hyökkääjä
pituus/paino: 189/80
aikaisemmat seurat: Katsina Utd, AC Kajaani, OPS, Khartoum

EDUSTUS: Shane McFaul loppukaudeksi MP:n keskikentälle


Kakkosen A-lohkossa kolmannella sijalla 12 ottelukierroksen jälkeen oleva Mikkelin Palloilijat saa lisää kokemusta keskikentälle, kun Shane McFaul on allekirjoittanut loppukautta koskevan pelaajasopimuksen. Siirtoasiat on saatu jo kuntoon ja McFaul pukee ensimmäisen kerran MP:n peliasun tulevana sunnuntaina, kun MP kohtaa Urskissa JIPO:n Joensuusta.

32 -vuotias irlantilainen keskikenttäpelaaja Shane McFaul on todella kokenut pelimies, joka on pelannut urallaan eri puolella maailmaa. Suomikaan ei ole tuntematon maa irlantilaiselle, sillä hän on pelannut aikaisemmin Veikkausliigaa Hakassa ja KTP:ssä. Keskikentällä puolustustavassa roolissa omillaan oleva Shane McFaul on todella kova tekemään töitä ja antaa aina kaikkensa pelikentällä. McFaul on saapunut jo Mikkeliin ja odottaa innolla pelejä.

– Minulla on hienoja kokemuksia aikaisemmin täältä Suomesta ja mahtava olla taas täällä. Olen kuullut paljon seurasta ja kaupungista ystävältäni Lucas dos Santokselta. On mahtavaa, että saan pelata hänen kanssaan samassa joukkueessa.

– Olen tullut tänne auttamaan joukkuetta pysymään lohkon kärjessä. Meillä on kasassa hyvä ja iskukykyinen joukkue, joka on hyvin valmennettu.

– Olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta päästä taas pelaamaan Intiassa ja Amerikassa kohtaamieni vaikeuksien jälkeen sekä perheessäni tapahtuneiden läheisteni poismenojen johdosta.

Päävalmentaja Janne Wilkman on tyytyväinen, kun sai joukkueeseensa todella kokeneen keskikenttäpelaajan.

– Shane on kokenut pelaaja ja tälle tasolle kovan luokan pelimies. Haimme joukkueeseen lisää kokemusta ja sitä tulemme tämän hankinnan kautta saamaan. Katsotaan saammeko pidettyä hänet täällä myös tuleville kausille.

#77 Shane McFaul
s. 23.5.1986
keskikenttäpelaaja
pituus/paino: 188/87
aikaisemmat seurat: Notts County, Brighton & Hove Albion, Virginia Beach, UCD, Sporting Fingal, FC Haka, St. Patricks, KTP, DSK Shivajians, Atlantic City FC

RAPORTTI: Tasapelillä tauon viettoon


5.7.2018 PKKU – MP 1 – 1 (0-0)

Maalit:
53. Onuray Köse (Mikko Hiltunen) 0-1
69. Touko Laakkonen 1-1

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Iiro Äijö (86. varoitus), Vincent Bikana (90+3. varoitus), Mikko Hiltunen, Elliot Simmons (86. varoitus),  Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Markus Brusila, Onuray Köse, Lucas dos Santos, Janne Kuhmonen

Vaihtopelaajat:
Jonne Uronen, Eero Karjalainen, Ozeias Graciano, Olli Kilpeläinen, Tuomas Jerkkola

Vaihdot:
38. Markus Brusila <-> Olli Kilpeläinen
77. Mikko Hiltunen <-> Tuomas Jerkkola

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP avasi syyskierroksen ottelut Keravalla, missä todella kostealla Kalevan Urheilupuiston nurmella vastaan asettui alkutahmeuden jälkeen piristynyt PKKU. Vauhdikas ottelu päättyi 1-1(0-0) -pistejakoon ja kumpikaan joukkue ei ollut tyytyväinen.

Ensimmäinen puoliaika pelattiin välillä todella kovassa sateessa ja liukkaan pallon hallinnassa oli molemmilla joukkueilla vaikeuksia. Kumpikin joukkue kierrätti palloa alakerrassa, mutta kunnon maalipaikkoja ei ennen taukoa pystytte oikein luomaan. MP aloitti pelin tahmeasti, mutta sateen laantuessa vieraatkin pääsivät paremmin peliin mukaan. Vähän ennen taukoa nähtiin ensimmäisen puoliajan paras paikka, kun vaihdosta kentälle tullut Olli Kilpeläinen pelasi pallon hyvin maalille, mutta keravalaisten puolustus sai siivottua pallon pois juuri ennen kuin Janne Kuhmonen pääsi palloon. Tauon viettoon ja kuivattelemaan mentiin maalittomissa lukemissa.

Toisen puoliajan MP aloitti pirteästi ja pelin painopiste oli selvästi keravalaisten kenttäpuoliskolla. Ennen 53. peliminuutilla nähtyä avausmaalia MP:llä oli jo muutama maukas maalipaikka, mutta nämä tilanteet Antti Silvennoinen kotijoukkueen maalilla vielä hoiti. Silvennoinen oli kuitenkin voimaton Onuray Kösen kaukolaukauksen edessä ja MP siirtyi ansaitusti johtoon (video 0-1). Johtoasemassa MP jatkoi hallintaa, mutta kotijoukkue väläytteli muutaman kerran nopeasta vastaiskusta. Yhden tällaisen vastahyökkäyksen jälkeen PKKU sai kulman, josta he pääsivät turhan helposti tekemään tasoitusosuman. Touko Laakkonen pääsi aivan vapaasti puskemaan Akseli Haapalaisen kulmasta ja peli oli tasan pelikellon näyttäessä 69. peliminuuttia. PKKU innostui tästä tasoitusosumastaan ja heti seuraavassa hyökkäyksessä heillä oli kolme loistavaa mahdollisuutta siirtyä johtoon, mutta Sammy Ndjock teki kaksi loistavaa torjuntaa ja kerran Iiro Äijö ehti pallon eteen. Viimeiset parikymmentä minuuttia peli oli aikamoista hurlumhei -meininkiä; hyökkäykset aaltoilivat päästä päähän ja vauhti oli todella kovaa. MP:llä oli muutama todella hyvä paikka siirtyä taas johtoon, mutta maaliviivaa lähemmäksi joukkue ei päässyt ja näinpä ottelussa päädyttiin pistejakoon.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli pettynyt ottelun tulokseen ja alun pelaamiseen.

– Nihkeästi lähti peli hyökkäyspelin osalta käyntiin ja ei päästy ensimmäiseen puoleen tuntiin riittävän laadukkaille paikoille.

– Toinen puoliaika aloitettiin hyvin ja saatiin ansaittu maali aikaan. Peli oli täysin hallussamme ja kaveri sai sitten vastahyökkäykseen jälkeen kulmasta helpon tasoitusosuman, jonka jälkeen PKKU sai lisää virtaa ja pääsi peliin mukaan.

– Tämä oli kyllä niitä pelejä, jotka pitää voittaa, jos halutaan sarjan kärjessä keikkua ja tasapeli ei missään nimessä tyydytä! Nyt huilataan hetki ja sitten siirretään ajatukset viimeiseen kymmeneen peliin.

Nyt MP jää pienelle tauolle joukkueharjoituksista ja joukkue saa hetken vetää henkeä ennen kuin jatketaan taas täydellä höyryllä taistelua Kakkosen sarjapisteistä. Seuraava ottelu on reilun kahden viikon päästä sunnuntaina, kun JIPPO Joensuusta saapuu vieraaksi Urskiin.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 53 – 47
Laukaukset 8/6 – 16/7
Kulmapotkut 4 – 7
Rikkeet 9 – 11
Varoitukset 0 – 3
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 512/420 (82%) – 498/410 (82%)
Haastot 146/69 (47%) – 146/77 (53%)
Ilmakamppailut 24/11 (46%) – 24/13 (44%)
Ohitukset 24/8 (33%) – 35/15 (43%)
Taklaukset 43/28 (65%) – 33/25 (76%)

ENNAKKO: Vielä ennen taukoa matkustetaan Keravalle


Ennakko: to 5.7. klo 18.30 PKKU-MP Kalevan Urheilupuistossa

MP aloittaa toisen kierroksen ottelut torstaina Keravalla, missä Kalevan Urheilupuiston nurmella vastaan asettuu Pallokerho Keski-Uusimaa. Kevätkierroksella MP otti Hänskissä niukan, mutta ansaitun voiton 1-0(1-0) -lukemin.

Sarjataulukosta joukkueet löytyvät sijoilta kolme ja yksitoista. Keravalaiset ovat keränneet 11 pelatun kierroksen jälkeen 11 sarjapistettä (3 voittoa, 2 tasapeliä ja 6 tappiota, maaliero 14-19) ja MP:llä on 18 pistettä (5 voittoa, 3 tasapeliä ja 3 tappiota, maaliero 18-11).

Keravalaiset aloittivat sarjan mollivoittoisesti, mutta kesän mittaan heidän peli on kohentunut ja sarjapisteitä on alkanut tulemaan. Rami Hakanpään valmentama joukkue on nuori, taitava ja he pyrkivät pelaamaan roiskimisen sijaan. PKKU tekee yhteistyötä Veikkausliigan FC Lahden kanssa ja ovat saaneet vaihtelevasti apuja Lahden suunnalta. Torstain kotijoukkueen keskikentällä taituroi MP:ssäkin pelannut Milo Jung. Keravalaisten maalintekijätilaston kärjestä löytyvät viiden maalin miehet: Robbie Azodo sekä Hedi Khayat. Edellisen ottelun loppuhetkillä PKKU nousi MYPA:a vastaan 3-3 -tasapeliin ja sitä ennen alla on kaksi vierasvoittoa (LPS, NJS).

MP on nyt pelannut viisi tappiotonta ottelua (3 voittoa ja 2 tasapeliä). Edellinen maalittomaan tasapeliin päättynyt Gnistan -kotiottelu oli vähän vaisumpaa tekemistä MP:ltä, mutta sitä edellisissä peleissä MP:n otteet ovat olleet hyviä ja maalintekokin on alkanut sujumaan paremmin alkukauden nihkeyden jälkeen. Keravalta on tarkoitus hakea voitto ja lähteä näin hyvillä mielin pienen kesätauon viettoon. MP:n parhaat maalintekijät tähän mennessä ovat Lucas dos Santos (6) sekä Miikka Oinonen (4).

MP lähtee syyskierroksen ensimmäiseen otteluun aikalailla samalla kokoonpanolla kuin edelliseen Gnistan otteluun, sillä vain Miikka Oinonen on kyseisestä ryhmästä sivussa pelikiellon takia ja A-juniori Tuomas Jerkkola on mukana. Sivussa jatkavat hiljalleen harjoittelun aloittava Joonas Kimari sekä jo joukkueen mukana harjoittelevat Matti Kohonen ja Niila Forsell. Maalivahti Sammy Ndjock pelaa viimeisen ottelun MP:n maalilla ennen siirtymistään Etelä-Afrikan pääsarjaan.

Päävalmentaja Janne Wilkman muistuttaa, että PKKU on parempi joukkue kuin sarjasijoitus antaa ymmärtää.

– PKKU on parantanut selkeästi otteitaan viime otteluissa ja se tulee olemaan täysin eri  tasoa kuin edellisellä kierroksella Mikkelissä.

– Joukkueesta löytyy hyviä yksilöitä, joiden kanssa meidän täytyy olla hereillä. Meidän on tärkeää saada oma pelaamisemme taso laadukkaaksi heti alusta saakka.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 3829 PKKU-MP 2,90 – 3,85 – 1,95.

Kokoonpanossa:
3. Eero Karjalainen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
6. Ozeias Graciano
7. Mikko Hiltunen
8. Elliot Simmons
11. Tomi Janhunen
13. Jiri Haikonen
15. Markus Brusila
16. Onuray Köse
17. Lucas dos Santos Oliveira
18. Janne Kuhmonen
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
26. Tuomas Jerkkola
33. Sammy Ndjock (mv)

EDUSTUS: Sammy Ndjock jatkaa MP:n maalilta Etelä-Afrikan pääsarjaan


#33 Sammy Ndjock on pelannut kaikki 11 MP:n Kakkosen A-lohkon peliä alusta loppuun. (Kuva: Pietu´s Photo)

Kamerunin maajoukkueessakin esiintynyt sekä MP:n maalilla kaikki kauden Kakkosen A-lohkon ottelut alusta loppuun pelannut Sammy Ndjock siirtyy eteenpäin Etelä-Afrikan pääsarjassa pelaavaan joukkueeseen useampi vuotisella sopimuksella. MP ja Sammy Ndjock, 28 tekivät tammikuun lopussa kaksivuotisen pelaajasopimuksen, joten MP saa siirrosta merkittävän korvauksen. Ndjock esiintyy viimeisen kerran MP:n maalilla huomenna torstaina Keravalla, kun MP kohtaa syyskierroksen ensimmäisessä ottelussaan PKKU:n.

Paljon maailmaa nähnyt Sammy Ndjock on todella kiitollinen MP:lle ja tyytyväinen aikaansa Mikkelissä.

– Haluan kiittää faneja ja seuraa tästä mahdollisuudesta, minkä sain pelatessani täällä ja tutustuessani suomalaiseen jalkapalloon sekä tähän kauniiseen maahan.

– Täällä on ollut hyvä olla! Joukkuekaverit ja taustat ovat olleet mahtavia. Toivon, että joukkue nousee sarjataulukossa vielä muutaman sijan. Nyt tuli vaan sellainen tarjous, mistä ei voinut kieltäytyä!

Päävalmentaja Janne Wilkman on tietenkin harmissaan, kun ykkösmaalivahti jättää joukkueen, mutta samalla tyytyväinen, kun Sammy Ndjock pääsee MP:n kautta eteenpäin urallaan.

– Tiedostimme tehdessämme sopimusta Sammyn kanssa, että hän tuskin tulee täällä koko sopimusaikaansa viettämään. Sammy sai mahdollisuuden päästä takaisin pelikuntoon kanssamme ja hänen siirtonsa taas antaa meille mahdollisuuden toimintamme kehittämisen.

– Sammy on tehnyt kovasti töitä palatakseen joku päivä taas huipputasolle ja tämä siirto on hänelle varmasti hyvä seuraava askel. Tulemme seuraamaan mielenkiinnolla hänen tulevaisuuttaan.

MP haluaa kiittää Sammyä ja toivottaa tsemppiä jatkoon!

TILASTOT: Kakkosen A-lohko puolessa välissä


Kakkosen A-lohkossa on nyt pelattu puolet otteluista, kun kaikilla joukkueilla on kasassa 11 ottelua. Tahmean alun jälkeen MP:kin on hiljalleen päässyt parempaan vauhtiin ja pisteitä on kasassa 18, mikä oikeuttaa tasaisessa sarjassa kolmanteen sijaan. Kärjessä olevaan PEPO:on MP:llä on viisi pistettä ja viivan alapuolella oleviin nurmijärveläisiin kuusi pistettä, joten sarja on todella tasainen sarjan hännillä yhdellä pisteellä olevaa LPS:ää lukuun ottamatta.

Kakkosen A-lohkon sarjataulukko kevätkierroksen jälkeen

MP on voittanut viisi ottelua (PKKU, JäPS, LPS, FC Viikingit, MYPA), kolmesti on päädytty pistejakoon (PEPO, MiPK, Gnistan) ja kolme kertaa vastustaja on vienyt kaikki sarjapisteet (NJS, JIPPO, FCV). Maaleja MP on tehnyt 18 (1,64 / per ottelu) ja omissa on kolissut 11 kertaa (1 / per ottelu).

Kotietua MP ei ole pystynyt täysin hyödyntämään, sillä kuudesta kotipelistä on kasassa kahdeksan sarjapistettä:
2 voittoa           2 tasapeliä       2 tappiota        maaliero 6-5

Vieraissa peli on kulkenut paremmin, sillä viidestä vieraspelistä on haettu kymmenen sarjapistettä:
3 voittoa           tasapeli             tappio                maaliero 12-6

Kevätkierroksen aikana MP:n peliasussa on kentällä käynyt kaikkiaan 20 pelaajaa, joista kolme on pelannut kaikki ottelut alusta loppuun (Bikana, Haikonen, Ndjock) eli peliminuuttia on kertynyt 990. Lisäksi kolme pelaajaa (Kuhmonen, Köse, Simmons) on myös pelannut kaikissa sarjaotteluissa tähän mennessä. Tämän hetkinen kärki peliminuuttien osalta:
#5 Vincent Bikana                      990 min (100%)
#13 Jiri Haikonen                       990 min (100%)
#33 Sammy Ndjock (mv)         990 min (100%)
#18 Janne Kuhmonen              979 min (99%)
#16 Onuray Köse                        909 min (92%)

Tähän mennessä MP:n 18 tehtyä maalia on jakautunut kahdeksalle eri pelimiehelle ja maalitekijätilastot kärki on seuraava:
#17 Lucas dos Santos                6 maalia / 9 ottelua
#10 Miikka Oinonen                 4 maalia / 9 ottelua
#7 Mikko Hiltunen                     2 maalia / 8 ottelua
#18 Janne Kuhmonen              2 maalia / 11 ottelua

Maalisyöttöjä on tähän mennessä saanut tililleen seitsemän pelimiestä ja syöttötilaston kärki on seuraava:
#17 Lucas dos Santos                3 syöttöä / 9 ottelua
#13 Jiri Haikonen                       3 syöttöä / 11 ottelua
#14 Joonas Kimari                      2 syöttöä / 6 ottelua
#18 Janne Kuhmonen              2 syöttöä / 11 ottelua

MP:n tehotilaston kärki on seuraava:
#17 Lucas dos Santos                6 + 3 / 9 ottelua
#10 Miikka Oinonen                 4 + 0 / 9 ottelua
#18 Janne Kuhmonen              2 + 2 / 11 ottelua
#13 Jiri Haikonen                       0 + 3 / 11 ottelua

Pelaajatilastot kevätkierroksen jälkeen

RAPORTTI: MP ja Gnistan maalittomaan tasapeliin


#33 Sammy Ndjock torjui kaikki Gnistanin yritykset.

1.7.2018 MP - Gnistan 0 – 0

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Iiro Äijö, Vincent Bikana, Elliot Simmons,  Miikka Oinonen (86. varoitus), Tomi Janhunen (82. varoitus), Jiri Haikonen, Onuray Köse, Lucas dos Santos, Janne Kuhmonen (49. varoitus), Olli Kilpeläinen

Vaihtopelaajat:
Jonne Uronen, Eero Karjalainen, Ozeias Graciano, Mikko Hiltunen, Markus Brusila

Vaihdot:
60. Olli Kilpeläinen <-> Markus Brusila
90. Miikka Oinonen <-> Ozeias Graciano

Ottelun parhaat pelaajat: (palkitaan otteluisäntä Osuuskauppa Suur-Savon tuotepalkinnoilla)
MP: Janne Kuhmonen
Gnistan: Teemu Pastila

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Onuray Köse
Gnistan: Aleksander Akbar

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP ja Gnistan päättivät kevätkierroksen ottelut aurinkoisessa, mutta todella tuulisessa säässä Urskin jo suhteellisen hyvään kuntoon päässeellä viheriöllä. Ottelu ei missään vaiheessa noussut miksikään klassikoksi, mutta taistelua kentällä oli täydet 90 minuuttia. Maalitilanteilla ottelussa ei juhlittu, vaan ottelu päättyi maalittomiin 0-0 -lukemiin, vaikka kyllä molemmilla joukkueilla oli muutama mahdollisuus maalintekoon.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja molempien joukkueiden alku oli aikamoista tunnustelua. Joukkueet vuorotellen hallitsivat palloa, mutta tämä tapahtui syvällä omalla kenttäpuoliskolla ja kaukana maalipaikoilta. Ajoittain kumpikin sai luotua puolittaisia maalipaikkoja, mutta puolustukset olivat hereillä ja takaiskuilta vältyttiin. MP:n alakerta hoiti ennen taukoa vieraiden yritykset varmasti ja Sammy Ndjock sai olla varsin rauhassa maalillaan. Vieraiden nuori maalivahti Aatu Hakala joutui muutaman kerran tositoimiin. Iiro Äijö syötti hienosti Lucas dos Santosin vasemmasta laidasta vauhtiin, mutta Lucaksen laukaus hiukan epäonnistui ja avausmaali jäi näkemättä. Ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä joku erotuomari olisi voinut tuomita MP:lle rangaistuspotkun, mutta Kari Vantola ei tätä tehnyt, kun Olli Kilpeläinen kaadettiin hyvässä maalipaikassa. Juuri ennen taukoa kotijoukkueella oli taas paikka siirtyä johtoon, mutta Miikka Oinosen laukaus meni suoraan päin Hakalaa. Tauon viettoon mentiin maalittomissa lukemissa.

Toisella puoliajalla MP ei oikein missään vaiheessa päässyt peliin kunnolla mukaan ja vieraat olivat niukasti niskan päällä. Gnistanilla oli muutama maukas maalipaikka, mutta Sammy Ndjock hoiti nämä harvat tilanteet ammattimiehen varmuudella. Aleksander Akbarin laukauksen Ndjock liimasi varmasti sekä sai käden väliin Oliver Antmanin avopaikasta tulleeseen laukaukseen. MP:n kunnon maalipaikat olivat vähissä, vaikka muutaman kerran oli todella hyvät aihiot, mutta näitä ei pystytty kunnolla hyödyntämään. Lähimpänä maalintekoa oli Miikka Oinonen, joka puski Markus Brusilan sivurajaheitosta, mutta pusku suuntautui kohti Hakalaa, joka sai käden väliin ja torjui pallon yli maalin. Lucas dos Santos karkasi kerran Kipinän alakerralta, mutta Lucas liukastui ja hyvältä näyttänyt tilanne kuivui kokoon. Lopulta kovasta taistelusta ja yrityksestä huolimatta ottelussa jäätiin ilman maalia ja sarjapisteet tasattiin.

Päävalmentaja Janne Wilkman ei ollut tyytyväinen tasapelipisteeseen, vaikka tappiokin olisi ollut mahdollinen.

- Ensimmäisen puoliajan jälkeen oltaisi voitu johtaa, mutta toisaalta taas toisen jakson jälkeen hävitäkin tämä tasainen taisto.

- Toisella puoliajalla meidän esitys jäi vaisuksi, mutta pitää katsoa peli nauhalta ja analysoida missä oli vika.

- Pelaamisemme oli jotenkin varovaista ja eihän tässä ottelussa maalipaikoilla juhlittu. Sammy Ndjock otti pari todella tärkeää torjuntaa ja Janne Kuhmonen jatkoi pirteitä otteitaan. Taistelun puutteesta ei kyllä voi joukkuetta syyttää!

Vieraiden näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP pelaa vielä yhden ottelun ennen muutaman viikon taukoa, kun joukkue matkaa jo torstaina Keravalle, missä vastaan asettuu Pallokerho Keski-Uusimaa.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 41 – 59
Laukaukset 8/4 – 8/6
Kulmapotkut 3 – 4
Rikkeet 15 – 13
Varoitukset 3 – 2
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 400/303 (76%) – 566/473 (84%)
Haastot 105/43 (41%) – 105/62 (59%)
Ilmakamppailut 11/4 (36%) – 11/7 (64%)
Ohitukset 17/8 (47%) – 31/21 (68%)
Taklaukset 42/21 (50%) – 28/20 (71%)

Lumme Energia kooste: MP-Gnistan 0-0

ENNAKKO: Gnistan saapuu sunnuntaina Urskiin


Ennakko: sunnuntai 1.7. klo 18.30 MP-Gnistan, Helsinki Urskissa
otteluisäntä: Osuuskauppa Suur-Savo
ottelupallot: Sioma

Kakkosen A-lohkon ottelut jatkuvat pienen juhannustauon jälkeen, kun kevätkierroksen päätösottelussa sunnuntaina MP saa Urskiin vieraaksi vielä viime kaudella Ykkösessä pelanneen Gnistanin. Edellisen kerran joukkueet ovat kohdanneet kaudella 2016 Kakkosessa.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta toinen ja neljäs. Lohkon ehdottomiin suosikkeihin kuuluvat oulunkyläläiset ovat keränneet kymmenessä pelaamassaan ottelussa 20 pistettä (6 voittoa, 2 tasapeliä ja 2 tappiota, maaliero 19-13), kun taas MP:llä on 17 pistettä (5 voittoa, 2 tasapeliä ja 3 tappiota, maaliero 18-11).

Sunnuntain vieraiden kokoonpanosta löytyy leveyttä, nimilista on todella kova Kakkoseen ja joukkuetta on vielä vahvistettu tässä matkan varrella useamman pelimiehen verran. Kokeneiden pelimiesten lisäksi joukkueen riveistä löytyy myös nuoruuden intoa, sillä eniten peliminuutteja ovat kellottaneet nuoret Aatu Hakala (mv) sekä Onni Tiihonen. Gnistanin maalintekijätilaston kärjestä löytyy mikkeliläiselle yleisölle tuttu pelimies, kun MP -kasvatti Teemu Pastila on viimeistellyt viidesti, kuten myös Aleksander Akbar. Gnistan aloitti sarjan vakuuttavasti viidellä voitolla, mutta sen jälkeen on ollut vähän vaikeampaa ja viimeisestä viidestä pelistä heillä on kasassa viisi pistettä.

MP on viime peleissä saanut oman pelinsä kulkemaan ja maalintekokin on alkukauden nihkeyden jälkeen alkanut sujumaan, sillä edelliseen kolmeen peliin vastustajan maalivahdit ovat saaneet nöyrtyä peräti 11 kertaa sinipaitojen edessä. MP pääsee sunnuntain otteluun kolmen ottelun voittoputkessa ja tätä putkea on tarkoitus jatkaa. MP:n parhaat maalintekijät tähän mennessä ovat Lucas dos Santos (6) ja Miikka Oinonen (4).

MP lähtee kevätkierroksen päätösotteluun aikalailla samalla kokoonpanolla kuin edelliseen MYPA -otteluun. Sivussa jatkavat Joonas Kimari, Matti Kohonen sekä Niila Forsell. Kohonen ja Forsell ovat olleet jo joukkueen mukana harjoituksissa, mutta eivät ole vielä mukana sunnuntain joukkueessa.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa sunnuntaina tiukkaa kamppailua sarjapisteistä.

– Tuleva ottelu on meille erittäin tärkeä ja määrittää paljon asetelmia loppukauden osalta. Gnistanilla on erittäin laadukas joukkue ja jokaiselta osa-alueelta löytyy kovia nimiä tälle tasolle.

– Meillä on kova luotto omaan tekemiseemme ja nyt on mahdollisuus kartuttaa pistetiliä myös kotikentällä.

Vieraiden ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 8119 MP-Gnistan 2,30 – 3,70 – 2,40.

Kokoonpanossa:
3. Eero Karjalainen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
6. Ozeias Graciano
7. Mikko Hiltunen
8. Elliot Simmons
10. Miikka Oinonen
11. Tomi Janhunen
13. Jiri Haikonen
15. Markus Brusila
16. Onuray Köse
17. Lucas dos Santos Oliveira
18. Janne Kuhmonen
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
33. Sammy Ndjock (mv)

RAPORTTI: MP haki pisteet Myllykoskelta


MYPA-MP -ottelun maalintekijät: #7 Mikko, #10 Oino, #17 Lucas ja #16 Onu.

20.6.2018 MYPA – MP  1 – 4 (0-1)

Maalit:
15. Mikko Hiltunen (Elliot Simmons) 0-1
58. Miikka Oinonen 0-2
76. Lucas dos Santos rp. 0-3
81. Onuray Köse (dos Santos) 0-4
89. Arttu Huovila 1-4

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Iiro Äijö, Vincent Bikana, Mikko Hiltunen (49. varoitus), Elliot Simmons,  Miikka Oinonen (72. varoitus), Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Onuray Köse, Lucas dos Santos, Janne Kuhmonen

Vaihtopelaajat:
Jonne Uronen, Eero Karjalainen, Ozeias Graciano, Markus Brusila, Leevi Leinonen, Olli Kilpeläinen

Vaihdot:
66. Mikko Hiltunen <-> Markus Brusila
81. Miikka Oinonen <-> Olli Kilpeläinen (83. varoitus)

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP matkasi vielä ennen Juhannusta Myllykoskelle, missä viiden tappiottoman ottelun putkessa oleva MYPA oli vastassa. MP piti kotijoukkueen hyvin aisoissa ja haki tärkeät sarjapisteet selvin 1-4(0-1) -lukemin.

Ottelu lähti kerrankin MP:n hallinnassa ja varsinkin oikeassa laidassa pelannut kaksikko Jiri Haikonen-Elliot Simmons aiheutti jatkuvasti vaikeuksia MYPA:n alakerralle. Kun pelikello näytti 15. peliminuuttia, MP iski ottelun avausosuman. Mikko Hiltunen käynnisti keskikentältä hyökkäystä ja kiiruhti kohti MYPA:n maalia. Elliot SImmons pelasi pallon takaisin Hiltuselle, joka laukoi pallon vastustamattomasti 16 -rajan takaa yli nuoren MYPA -vahdin Matias Riikosen, 0-1 (video). Kotijoukkue piti palloa alakerrassa ja yritti ratkaisuja pitkillä palloilla. MP:n alakerta kuitenkin hoiti nämä tilanteet varmasti ja piti kotijoukkueen vaaralliset kärkimiehet kurissa. Ensimmäisellä puoliajalla ei kunnon maalipaikoilla juhlittu ja tauon viettoon mentiin MP:n maalin johdossa.

Toinen puoliaika jatkui MP:n hallinnassa ja kotijoukkue oli täysin puolustuskannalla. Oli vain ajan kysymys, milloin MP iskee lisäosumia. 58. minuutilla Miikka Oinonen riisti pallon MYPA:n alakerralta ja laukoi kaukaa pallon vastustamattomasti verkkoon, 0-2 (video). MYPA pyristeli mukana minkä pystyi, mutta paremmasta ja aktiivisemmasta joukkueesta ei missään vaiheessa ollut epäilystä. Vartti ennen täyttä aikaa Janne Kuhmonen oli karkaamassa MYPA:n alakerralta, mutta hänet kaadettiin takaapäin ja ottelun todella heikosti tuominnut Oskari Tuomi vihelsi rangaistuspotkun, jonka Lucas dos Santos laukoi varmasti verkkoon, 0-3. Kolmen maalin johtoasemasta huolimatta MP jatkoi hallintaa ja 81. peliminuutilla pallo oli taas MYPA:n maalissa, kun Lucas dos Santos laukoi ensin tolppaan, Onuray Köse oli ensimmäisenä paluupallossa ja laukoi voimalla maaliin, 0-4 (video). Tässä vaiheessa MP nosti jo vähän jalkaa kaasulta ja MYPA sai muutaman mahdollisuuden rikkoa kuparisen. Sammy Ndjock torjui yhden läpiajon, mutta 89. peliminuutilla Arttu Huovila pilasi Ndjockin nollapelin, kun laukaus puolustuksen jaloista yllätti ja meni verkkoon, 1-4. Lopulta ottelu päättyi näihin 1-4 -lukemiin paikalla hienosti kannustaneiden MP -fanien iloksi. MP otti näin kolmannen peräkkäisen voiton ja sarjan kärki lähestyy, kun taas MYPA:n tappioton putki tulipäätökseen.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli todella tyytyväinen omiensa esitykseen ja tietenkin voittoon, vaikka loppuhetkien takaisku vähän harmittikin.

– Saatiin, mitä tultiin hakemaan! Olen tyytyväinen joukkueen esitykseen, sillä riisuttiin pirteästi esiintynyt MYPA aseistaan ja heidän pallon hallintansa oli ainoastaan alakerrassa kaukana vaara-alueilta.

– Saatiin toinen maali hyvään paikkaan ja se helpotti meidän tekemistä.

– Koko joukkueelta tänään erinomaista tekemistä. Onuray Köse teki taas valtavasti töitä keskikentällä ja Elliot Simmons oli pirteä.

– Nyt lähdetään Juhannuksen viettoon ja sen jälkeen siirretään ajatuksen Gnistanin kaatoon.

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä.

Nyt MP jää pienelle Juhannustauolle ja ensi viikolla palataan taas sorvin ääreen, kun puolentoista viikon päästä sunnuntaina vastaan asettuu sarjan kärjessä keikkuva Gnistan.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 54 – 46
Laukaukset 6/4 – 19/7
Kulmapotkut 5 – 3
Rikkeet 5 – 13
Varoitukset 2 – 3
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 542/458 (85%) – 396/323 (82%)
Haastot 165/78 (47%) – 165/87 (53%)
Ilmakamppailut 27/12 (44%) – 27/15 (56%)
Ohitukset 32/18 (56%) – 26/16 (62%)
Taklaukset 29/13 (45%) – 43/25 (58%)

RAPORTTI: MP haki pisteet Vuosaaresta


Maalintekijät #17 Lucas, #11 Tomi ja #18 Janne taistelun tauottua.

16.6.2018 FC Viikingit – MP  2 – 4 (1-1)

Maalit:
14. Joel Paatelainen 1-0
41. Lucas dos Santos (Janne Kuhmonen) 1-1
52. Kuhmonen (Jiri Haikonen) 1-2
68. dos Santos rp. 1-3
77. Tomi Janhunen (Kuhmonen) 1-4
89. Cheikh Toure 2-4

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Iiro Äijö, Vincent Bikana, Mikko Hiltunen, Miikka Oinonen (73. varoitus), Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Onuray Köse, Lucas dos Santos, Janne Kuhmonen, Olli Kilpeläinen (24. varoitus)

Vaihtopelaajat:
Jonne Uronen, Eero Karjalainen, Ozeias Graciano, Elliot Simmons, Markus Brusila

Vaihdot:
28. Mikko Hiltunen <-> Elliot Simmons
64. Iiro Äijö <-> Ozeias Graciano
74. Olli Kilpeläinen <-> Markus Brusila

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:

MP matkusti helteisenä lauantaina Vuosaareen, missä loistokuntoisella Heteniityn nurmella vastaan asettui aina hankala vastus, FC Viikingit. Vaisun avauspuoliajan jälkeen MP:n peli parani selvästi ja pisteet matkasivat ansaitusti Mikkeliin 2-4(1-1) -lukemiin.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, mutta hiljalleen Viikingit otti otteen pelistä, kun vieraiden otteet olivat varovaisia. Avausmaali nähtiin 14. peliminuutilla, kun Sammy Ndjockin avaus oli heikko ja Joel Paatelainen pääsi tekemään helposti maalin Simon Thurlingin tarjoilusta. MP ei meinannut taas millään saada peliään käyntiin, mutta ei kotijoukkuekaan pystynyt luomaan todella vaarallisia tilanteita MP:n maalille ja nämä puolittaiset paikat MP:n alakerta hoiti varmasti. Mitä lähemmäksi mentiin puoliaikaa, sitä paremmin MP pääsi peliin mukaan. Viitisen minuuttia ennen taukoa MP tuli tasoihin, kun Janne Kuhmonen pelasi pallon keskelle Lucas dos Santosille, joka sai jalkansa vapaaksi ja laukoi ruuhkan takaa pallon verkkoon, 1-1 (video). Näissä tasalukemissa mentiin tauon viettoon.

Toiselle puoliajalle MP tuli päättäväisesti ja pelin painopiste oli selvästi Viikinkien kenttäpuoliskolla. Reilun viiden minuutin pelaamisen jälkeen nähtiin ottelun upein osuma, kun MP hyökkäsi nopeasti oikeasta laidasta ja Jiri Haikonen pelasi pallon maalille, missä Janne Kuhmonen laukoi vastustamattomasti takayläkulmaan ja MP ensi kerran johtoon (video). MP sai johto-osumasta lisävirtaa ja hyökkäykset soljuivat hienosti kohti Denys Pervovin vartioimaa Viikinkien maalia. MP:llä oli lukuisia puolittaisia maalipaikkoja, mutta Pervovin torjunnat ja terävyyden puute maalipaikoissa esti lisäosumat. Kun toista puoliaikaa oli pelattua reilu parikymmentä minuuttia kotijoukkueen alakerta kaatoi Miikka Oinosen rangaistusalueella ja erotuomari Juho Luukkanen tuomitsi tilanteesta rankkarin. Lucas dos Santos laukoi rankkarin vuoren varmasti verkkoon ja MP johti jo kahdella maalilla, 1-3. Kahden maalin johdossa MP:n hyvä ote vähän kirposi ja kotijoukkueellakin oli muutama mahdollisuus kaventaa numeroita, mutta iskun päähänsä saaneen Iiro Äijön tilalle tullut Ozeias Graciano pelasti muutaman tilanteen ja Sammy Ndjock hoiti loput paikat. 77. minuutilla MP löi lopullisen naulan Viikinkien arkkuun, kun Janne Kuhmonen pelasi Tomi Janhusen vauhtiin vasemmasta laidasta. Janhunen nousi maalille asti ja laukoi pallon tarkasti takanurkkaan tolpan juureen, 1-4 (video). Ottelun loppulukemat 2-4 syntyi varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla, kun pallo kimposi selvästi paitsiossa olleen Cheikh Touren kautta MP:n maaliin. Näin MP haki tärkeät sarjapisteet vaikealta vastustajalta 2-4 -lukemin.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli todella tyytyväinen voittoon.

– Erittäin tärkeä voitto! Alku oli vähän tunnustelua molemmin puolin, mutta taas kerran kaveri pääsi vähän helposti niskan päälle.  Pääsääntöisesti pidettiin kaveri hyvin poissa maalipaikoilta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

– Ensimmäisen puoliajan loppu oli meiltä hyvää tekemistä ja tämä jatkui myös tauon jälkeen. Saimme johtomaalin hyvään paikkaan toisen puoliajan alkuun ja vasta 1-3 -tilanteessa Viikingit pääsivät paremmin peliin mukaan. Puolustimme vähän liian matalalla, kaveri sai tilaa ja pystyi luomaan painetta.

– Onuray Köse oli tänään vahva keskialueella ja teki valtavasti töitä. Lucas dos Santos ja Janne Kuhmonen olivat vaarallisia hyökkäyssuuntaan. Tästä on hyvä jatkaa!

Kotijoukkueen näkemys ottelusta löytyy täältä sekä heidän päävalmentajansa Alexander Baranovin kommentit täältä.

MP jatkaa otteluitaan jo keskiviikkona, kun ennen pientä Juhannustaukoa vieraissa vastaan asettuu pirteästi sarjan aloittanut nousijajoukkue MYPA.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 55 – 45
Laukaukset 16/8 – 14/7
Kulmapotkut 2 – 2
Rikkeet 10 – 15
Varoitukset 2 – 2
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 547/435 (80%) – 400/293 (73%)
Haastot 154/78 (51%) – 154/76 (49%)
Ilmakamppailut 26/11 (42%) – 26/15 (58%)
Ohitukset 31/19 (61%) – 28/17 (61%)
Taklaukset 33/16 (48%) – 38/19 (50%)

ENNAKKO: MP matkustaa FC Viikinkien vieraaksi


Ennakko: la 16.6. klo 18.30 FC Viikingit-MP Vuosaaressa

MP matkustaa lauantaina Helsinkiin, missä Heteniityn nurmella vastaan asettuu viime kaudella Kakkosen B-lohkon voittanut FC Viikingit. Edellisen kerran joukkueet ovat kohdanneet kaudella 2010 Ykkösessä.

Tasaisessa A-lohkon sarjataulukossa joukkueet ovat sijoilla kolme ja seitsemän. Vuosaarelaiset ovat keränneet kahdeksassa pelaamassaan ottelussa 14 pistettä (4 voittoa, 2 tasapeliä ja 2 tappiota, maaliero 22-12), kun taas MP:llä on 11 pistettä (3 voittoa, 2 tasapeliä ja 3 tappiota, maaliero 10-8).

Alexander Baranovin valmentama FC Viikingit on eniten maaleja tehnyt Kakkosen A-lohkon joukkue ja helsinkiläiset kuuluvat lohkon suosikkeihin yhdessä Gnistanin ja PEPO:n kanssa. Viikinkien maalintekijätilaston kärjestä löytyy kolmen maalin miehet: Joel Paatelainen, Julius Remes ja Cheikh Toure. Kahdesti maalinteossa onnistuneitakin löytyy neljä, joten MP:n alakerta saa lauantaina olla tarkkana liukkaiden ja taitavien vastustajien kanssa. Edellisellä kierroksella Viikingit hävisi MYPA:lle vieraissa 3-2, joten MP:llä on vastassa kovasti voittojen tielle haluava joukkue.

MP palasi edellisellä kierroksella voittojen tielle, kun sarjassa vielä ilman pisteitä oleva LPS kaatui Urskissa 3-1(1-1). Kolmesta tehdystä maalista huolimatta peli oli vieläkin aika nihkeää ja maalinteko takkusi edelleen. Lucas dos Santos oli pirteällä pelipäällä ja oli mukana kaikissa MP:n maaleissa tehden kaksi ja syöttäen Mikko Hiltusen voittomaalin. Miikka Oinonen ja Lucas dos Santos jakavat MP:n maalintekijätilaston kärkipaikan kolmella maalilla.

MP:n lähtee lauantaina Helsinkiin samalla kokoonpanolla kuin edelliseen LPS -otteluun eli sivussa ovat polveaan poteva Matti Kohonen, viime viikolla itsensä loukannut Joonas Kimari sekä Niila Forsell.

Päävalmentaja Janne Wilkman tietää, että lauantaina vastaan tulee yksi A-lohkon parhaista joukkueista, joka etenkin kotonaan on todella vaikea vastustaja.

– Kova testi on meillä edessä. Viikingit on yksi lohkon ennakkosuosikeista ja heillä on laadukas pelaajamateriaali Kakkosen tasolle.

– Meidän on tärkeää saada heti alusta saakka oman pelimme taso korkealle ja  itsestämme 110% irti. Kolme seuraavaa ottelua ovat meille todella tärkeitä, jos meinataan päästä mukaan kärjen vauhtiin.

Helsinkiläisten ennakkotunnelmia löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 2504 FC Viikingit-MP 1,75 – 3,80 – 3,45 ja Vakio 1:ssä kohde 10.

Kokoonpanossa:
3. Eero Karjalainen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
6. Ozeias Graciano
7. Mikko Hiltunen
8. Elliot Simmons
10. Miikka Oinonen
11. Tomi Janhunen
13. Jiri Haikonen
15. Markus Brusila
16. Onuray Köse
17. Lucas dos Santos Oliveira
18. Janne Kuhmonen
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
33. Sammy Ndjock (mv)

RAPORTTI: MP palasi voittojen tielle


#17 Lucas dos Santos tasoittaa ottelun 1-1 -lukemiin tarkalla sijoituksella takanurkkaan. (Kuva: Pietu´s Photo)

10.6.2018 MP - LPS 3 - 1(1-1)

Maalit:
16. Max Ronimus 0-1
26. Lucas dos Santos 1-1
55. Mikko Hiltunen (dos Santos) 2-1
85. dos Santos (Iiro Äijö) 3-1

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Iiro Äijö, Vincent Bikana, Mikko Hiltunen, Miikka Oinonen, Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Onuray Köse, Lucas dos Santos, Janne Kuhmonen, Olli Kilpeläinen

Vaihtopelaajat:
Jonne Uronen, Eero Karjalainen, Ozeias Graciano, Elliot Simmons, Markus Brusila

Vaihdot:
64. Onuray Köse <-> Elliot Simmons (73. varoitus)
71. Olli Kilpeläinen <-> Markus Brusila

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Lucas dos Santos
LPS: Max Ronimus

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP pelasi kahdeksannen kierroksen ottelun sunnuntai-iltana aurinkoisessa Urskissa, kun vähän parantuneelle nurmelle vastaan asettui vielä ilman sarjapisteitä ollut LPS Helsingistä. MP yhdessä paikallisten K-kauppiaiden kanssa sai kansan hyvin liikkeelle ja Urskissa oli paikalla kauden tähän mennessä Kakkosen suurin yleisö, 2305 katsojaa. MP palasi voittojen tielle, kun laajasalolaiset kärsivät kauden kahdeksannen tappion 3-1(1-1) -lukemin.

Ottelu alkoi tunnustellen. MP kyllä piti enemmän palloa, mutta vieraat puolustivat hyvin joukkueena ja kotiläksyt oli ennakkoon tehty, sillä MP:n pelin avaaminen estettiin hyvin. Kotijoukkueen syöttöpeli oli kyllä aika heikkoa ja palloa liikuteltiin hitaasti, joten vieraiden oli aika helppoa pitää MP poissa maalipaikoilta. Muutaman erikoistilanteen jälkeen Niko Ruuthin vartioimalla vieraiden maalilla oli hässäkän poikasia, mutta palloa ei saatu vieraiden verkkoon. Lähimpänä maalintekoa oli Miikka Oinonen, jonka puskun Ruuth torjui hienosti. Ottelun 16. peliminuutilla vieraat siirtyivät ottelussa johtoon, kun Sammy Ndjock tuli MP:n maalilta epävarmasti vastaan. Max Rosimus käytti tilaisuuden hyödyksi ja nosti pallon varmasti tyhjään MP -maaliin, 0-1. Tämä takaisku herätteli kotijoukkuetta ja pelin hallinta oli entistä selvempää. Pirteästi ottelun pelannut Lucas dos Santos riisti pallon vieraiden alakerralta ja karkasi läpiajoon. Dos Santos sijoitti pallon varmasti takanurkkaan ohi vastaan tulleen Niko Ruuthin ja peli oli tasan, kun pelikello kävi 26. minuuttia. MP:llä oli muutama puolittainen paikka siirtyä ottelussa johtoon, mutta maalinteko oli totutun vaikeaa. Tauon viettoon mentiin näissä 1-1 -lukemissa.

Toiselle puoliajalle MP tuli päättäväisesti ja pelin kulku oli selvä; MP painoi päälle ja haki kovasti johto-osumaa ja vieraat olivat puolustuskannalla. 55. peliminuutilla MP siirtyi ansaitusti johtoon, kun hienon hyökkäyksen päätteeksi Lucas dos Santos pelasi Mikko Hiltuselle laukaisupaikan ja Hiltunen sijoitti pallon varmasti takanurkkaan, 2-1. Johtoasemassa MP jatkoi hallintaa ja haki ahnaasti lisäosumia. Ainoat vaaran paikat MP:lle aiheutui omista virheistä, sillä muuten LPS:n hyökkäyspeli oli vaisua. MP:llä oli lukuisia paikkoja lopettaa vieraiden uhittelu, mutta palloa ei taaskaan meinattu saada hyvistäkään paikoista verkkoon. Mahdollisuudet lisäosumiin oli mm. Lucas dos Santosilla, Janne Kuhmosella, Elliot Simmonsilla ja Markus Brusilalla, mutta vieraiden alakerta maalivahti Ruuthin johdolla pelasi uhrautuvasti ja esti nämä yritykset tuurilla ja taidolla. Viimeiset kymmenen minuuttia MP sai pelata miesylivoimalla, kun vieraiden Mikael Anttila yritti pari kertaa muutaman minuutin sisällä pysäyttää liukkaan Lucas dos Santosin väärin ottein ja joutui ennen aikaiseen suihkuun kahden varoituksen seurauksena. Ottelun viimeisin ja upein osuma nähtiin viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Iiro Äijö puski pallon Lucas dos Santosille, joka omalta kenttäpuoliskolta laukoi pallon vastustamattomasti maaliin ja loppulukemiksi 3-1. Näin MP palasi tappion ja tasapelin jälkeen taas voiton makuun.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tietenkin tyytyväinen voittoon, mutta harmitteli mustia hetkiä, joita sattuu vielä turhan usein omiensa pelaamisessa.

- Tehtiin kyllä taas peli itselle vaikeaksi. Päästettiin kaveri ihan ilmaiseksi johtoon, mutta onneksi saatiin tasoitus suhteellisen nopeasti. Pitää kuitenkin muistaa, että ei tässä sarjassa ole yhtään helppoa peliä ja sarjapisteiden eteen pitää tehdä kovasti töitä.

- Paikkoja oli taas huomattavasti isompiin lukemiin, mutta maalinteko oli edelleen meille vaikeaa. Hyvin jätkät kuitenkin tänään käänsivät pelin voitoksi.

- Lucas ratkaisi toisen jakson henkilökohtaisella panokselleen ottelun. Toinen onnistuja oli keskikentän kuningas Mikko Hiltunen.

Pietu´s Photon kuvia ottelusta löytyy täältä.

MP jatkaa nyt otteluitaan kahdella vieraspelillä. Ensin ensi lauantaina joukkue matkaa Helsinkiin Viikinkien vieraaksi ja Juhannusta ennen keskiviikkona vastassa on sarjan pirteästi aloittanut MYPA.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 52 – 48
Laukaukset 25/9 – 8/4
Kulmapotkut 4 – 1
Rikkeet 11 – 11
Varoitukset 1 – 3
Ulosajot 0 – 1
Syötöt 475/353 (74%) – 423/317 (75%)
Haastot 157/87 (55%) – 157/70 (45%)
Ilmakamppailut 39/24 (62%) – 39/15 (38%)
Ohitukset 28/14 (50%) – 26/11 (42%)
Taklaukset 35/24 (69%) – 41/27 (66%)

Kooste: MP-LPS 3-1(1-1)

ENNAKKO: Sunnuntain K-Plussaottelussa vastassa LPS


Ennakko: sunnuntai 10.6. klo 18.30 MP-LPS, Helsinki Urskissa
otteluisännät ja -pallot: K-Citymarket Mikkeli, K-Supermarket Karikko, K-Supermarket Pikantti, K-Supermarket Rokkala, K-Market Kaukola, K-Market Lähemäki, K-Market Otava, K-Market Tuuliviiri, Intersport Mikkeli, K-Rauta Mikkeli ja Neste Mikkeli

MP jatkaa Kakkosen A-lohkon otteluitaan sunnuntaina, kun Urskiin saapuu vieraaksi Laajasalon Palloseura Helsingistä. Sunnuntain vieraat varmistivat Kakkosen sarjapaikan joulukuun alussa, kun Legirus Inter kuopattiin ja Uusimaan lohkojen paras lohkokakkonen LPS otti paikan ilolla vastaan. Edellisen kerran joukkueet ovat kohdanneet kaudella 2012 Kakkosessa. Ottelu on samalla myös K-Plussaottelu, jossa otteluisäntinä toimivat paikalliset K-kauppiaat tarjoavat ilmaisia pääsylippuja kaupoissaan. Lisäksi ottelussa on puoliajalla arvontaa (arvontalipukkeita jaetaan portilla) sekä 2500 ensimmäistä saa grillimakkaran.

Sarjataulukossa joukkueet ovat kymmenes ja kahdestoista. Helsinkiläisiltä on vielä seitsemän sarjakierroksen jälkeen pistetili avaamatta (7 tappiota, maaliero 5-33) ja MP:llä on kahdeksan sarjapistettä (2 voittoa, 2 tasapeliä ja 3 tappiota, maaliero 7-7).

Nuoren helsinkiläisjoukkueen sarjan alku on ollut haasteellinen ja vaikea. Monessa pelissä he ovat pysyneet hyvin vastustajien vauhdissa mukana, mutta toisella puoliajalla vastustajien rutiini on tullut esiin ja paikoista on isketty voittoon tarvittavat maalit. Myös maalinteko on ollut vaikeaa laajasalolaisille kovasta yrityksestä huolimatta. Sunnuntain vieraiden paras maalintekijä on Riku-Pekka Huhanantti, joka on viimeistellyt kahdesti.

MP:n otteet ovat heilahdelleet laidasta toiseen ja tasaista suorittamista pelaaminen ei ole vielä ollut. Varsinkin maalinteon kanssa on ollut isoja ongelmia koko alkukauden. Maalipaikkoja joukkue kyllä pystyy luomaan, mutta palloa ei meinata saada hyvistäkään paikoista verkkoon asti. Vielä heikossa kunnossa oleva Urskin nurmikin on myös tuonut pelaamiseen omat haasteensa. Vaikka sunnuntain vastustaja on vielä ilman sarjapisteitä, niin mihinkään leijumiseen MP:llä ei ole varaa, vaan takin napit on tiukasti pidettävä kiinni ja tehtävä kovasti töitä, että paluu voittokantaan tappion ja tasapelin jälkeen onnistuu. MP:n paras maalintekijä on viidessä pelissä kolmesti osunut Miikka Oinonen.

MP:n kokoonpanoon tulee yksi muutos verrattuna viime viikolla pelattuun paikalliskamppailuun. Joonas Kimari loukkasi jalkansa lauantain valmistavissa harjoituksissa ja hän on sivussa. Paikallispelin varoitustilin täyttymisen takia väliin jättänyt Miikka Oinonen on taas käytettävissä ja uhkuu pelihaluja. Sivussa jatkavat edelleen polveaan vielä paranteleva Matti Kohonen sekä Niila Forsell. JJK:stä lainalla ollut Genc Kovaqi on palannut takaisin Jyväskylään ja Sami  Kariniitty pelaa loppukauden farmijoukkue SavU:n riveissä.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa joukkueeltansa tason nostoa.

– Kurssia lähdetään taas kääntämään. Tehokkuutta ja tasaisuutta meidän pitää löytää paljon lisää, jos meinataan tässä sarjassa menestyä.

– LPS on sarjan viimeisenä, mutta sitä ei pidä missään nimessä aliarvioida. Meidän tulee pystyä pitämään vastustajan vaaralliset vastahyökkäykset kurissa ja hyökättävä monipuolisesti.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 2311 MP-LPS 1,06 – 8,80 – 14,50.

Kokoonpanossa:
3. Eero Karjalainen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
6. Ozeias Graciano
7. Mikko Hiltunen
8. Elliot Simmons
10. Miikka Oinonen
11. Tomi Janhunen
13. Jiri Haikonen
15. Markus Brusila
16. Onuray Köse
17. Lucas dos Santos Oliveira
18. Janne Kuhmonen
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
33. Sammy Ndjock (mv)

RAPORTTI: Derby päättyi tasatulokseen


1.6.2018 MiPK - MP 1 - 1(1-0)

Maalit:
45+1. Antti-Pekka Kesonen 1-0
61. Olli Kilpeläinen (Markus Brusila) 1-1

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Vincent Bikana, Ozeias Graciano, Mikko Hiltunen, Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Joonas Kimari, Onuray Köse (90+4. varoitus), Lucas dos Santos, Janne Kuhmonen, Olli Kilpeläinen

Vaihtopelaajat:
Jonne Uronen, Eero Karjalainen, Iiro Äijö, Elliot Simmons, Markus Brusila

Vaihdot:
46. Joonas Kimari <-> Markus Brusila
70. Mikko Hiltunen <-> Iiro Äijö
85. Olli Kilpeläinen <-> Elliot Simmons

Ottelupöytäkirja: Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Kakkosen A-lohkon 7. kierroksella pelattiin tärkeiden sarjapisteiden lisäksi myös kaupungin herruudesta, kun MP ja Pallo-Kissat kohtasivat yli 2200 katsojan edessä. Urskin heikossa kunnossa oleva nurmi ei edelleenkään mahdollistanut kunnon pelaamista ja kunnon syöttöpeli oli miltei mahdotonta epätasaisella alustalla. Ensimmäinen puoliaika oli punaisten ja toinen sinisten, niinpä ottelussa päädyttiin 1-1(1-0) -pistejakoon.

MP aloitti ottelun aktiivisemmin ja piti palloa huomattavasti enemmän, mutta pallon hallinnasta huolimatta kunnon maalipaikoille ei päästy.  Sen sijaan Pallo-Kissoilla oli muutama maukas paikka siirtyä johtoon, mutta punaisilta puuttui terävyys maalipaikoissa. Molemmat joukkueet saivat useita kulmia, mutta puolustus oli näissä paremmassa kuosissa kuin hyökkäys ja osumia ei nähty. MP:n peli oli vaisua ja samankaltaista kuin viime lauantaina vaajakoskelaisia vastaan. Ottelu näytti menevän jo maalittomissa lukemissa tauolle, mutta Pallo-Kissat iskivät lisäajalla. Sammy Ndjock torjui loistavasti Isaac Kannahin laukauksen, mutta MP:n alakerran putsaus oli heikko ja pallo tuli suoraan Antti-Pekka Kesoselle, joka laukoi pallon tarkasti takanurkkaan ja vei Kissat 1-0 -johtoon viime sekunneilla.

MP vaihtoi tauolla Markus Brusilan hyökkäykseen ja tämä toi uutta eloa MP:n hyökkäyspelaamiseen. Pelin painopiste oli Kissojen kenttäpuoliskolla ja MP vei peliä selvästi. Kissat puolusti uhrautuvasti joukkueena ja Tatu Österlund oli viimeisenä lukkona maalillaan. Ozeias Gracianolla oli loistava paikka tasoittaa peli pienen Österlundin virheen jälkeen, mutta Kissojen alakerta esti Ossin yrityksen. Kun reilu vartti oli pelattu, MP pelasi näyttävän hyökkäyksen vasemmalta laidalta Lucas dos Santosin kautta. Lopulta pallo tuli Markus Brusilan laukauksen jälkeen Olli Kilpeläiselle, joka viimeisteli varmasti ensimmäisen virallisen maalin edustusjoukkueessa ja peli oli ansaitusti tasan, 1-1. MP sai tasoitusosumasta lisää virtaa peliinsä ja painostus kirkon päädyssä jatkui. Kissat pääsivät muutaman kerran hyökkäämään nopeasti vastaan, mutta nämä tilanteet MP:n alakerta puolusti varmasti. Hyvin yhteen pelanneet Lucas dos Santos ja Olli Kilpeläinen pelasivat Janne Kuhmosen hyvään maalipaikkaan, mutta Kuhmonen ei saanut hyvää osumaa palloon ja Österlund sai kätensä väliin tähän laukaukseen estäen MP:n johtomaalin. Toisella puoliajalla Kissojen ainoat puolittaiset maalipaikat tulivat erikoistilanteista ja lisäajalla oli vielä yksi tällainen, mutta Victor laukoi pallon taivaan tuuliin. Lopulta ottelussa tarkkaa linjaa pitänyt Jussi Vainikka päätti taistelun vajaan viiden minuutin lisäajan jälkeen ja derbyssä päädyttiin pistejakoon. Näin kaupungin herruus jäi vielä ratkaisematta. Toinen kohtaaminen pelataan sitten elokuun puolessa välissä MP:n toimiessa isäntänä.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen joukkueensa toisen jakson pelaamiseen ja tietenkin siihen, että tappioasemasta noustiin tasoihin.

- Kissojen maali tuli todella pahaan paikkaan ja kaiken lisäksi vielä aika harmittavalla tavalla, kun emme saaneet purettua palloa pois maalilta.

- Toiselle puoliajalle pojat tekivät hyvän tason noston ja pelaamisemme oli ihan erinäköistä.

- Ensimmäisellä puoliajalla meidän pelaamisemme oli hidasta. Tänäänkään peli ei ollut mitään yleisöystävällistä, sillä muhkuraisella kentällä pallo elää koko ajan ja ison osan pelistä pallo oli kentän ulkopuolella.

- Lucas ja Olli pelasivat ajoittain hyvin yhteen ja hieno homma, että Kilpeläisen Olli sai nyt tehtyä ensimmäisen maalinsa. Tauolta peliin tullut Markus Brusila oli pirteä ja toi liikettä meidän hyökkäykseen.

Punaisen leirin näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP jatkaa otteluitaan reilun viikon päästä, kun LPS saapuu vieraaksi Urskiin. Kyseinen sunnuntaina 10. kesäkuuta pelattava MP-LPS on K-Plussaottelu, jossa MP ja paikalliset K-kauppiaat järjestävät erikoisohjelmaa. Kannattaa seurata ilmoittelua ja tulla reilun viikon päästä taas sankoin joukoin Urskiin.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 48 – 52
Laukaukset 8/3 – 12/2
Kulmapotkut 8 – 8
Rikkeet 12 – 19
Varoitukset 2 – 1
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 362/261 (72%) – 423/311 (74%)
Haastot 186/97 (52%) – 186/89 (48%)
Ilmakamppailut 51/26 (51%) – 51/25 (49%)
Ohitukset 49/26 (53%) – 35/11 (31%)
Taklaukset 38/27 (71%) – 52/26 (50%)

Kooste: MiPK-MP 1-1(1-0)

ENNAKKO: Huomenna pelataan kaupungin herruudesta


Ennakko: perjantai 1.6. klo 19 MiPK-MP Urskissa

Huomenna perjantaina on edessä iso ottelu, kun Kakkosen A-lohkon sarjapisteiden lisäksi pelataan myös kaupungin herruudesta, kun MP ja Pallo-Kissat kohtaavat Urskin vielä muhkuraisella viheriöllä. Viime kaudella molemmat voittivat oman kotiottelunsa ja samoin tapahtui talven harjoitusotteluissa.

Sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta kahdeksan ja kymmenen. Pallo-Kissoilla on kuuden pelatun ottelun jälkeen kuusi pistettä (2 voittoa ja 4 tappiota, maaliero 9-9) ja MP:llä seitsemän pistettä (2 voittoa, tasapeli ja 3 tappiota, maaliero 6-6).

Perjantaina on edessä varmasti kova taistelu sarjapisteistä, sillä molemmilla on alla 1-0 -tappiot edelliseltä kierrokselta ja kummankaan sijoitus sarjataulukossa ei varmasti ole sitä, mitä ennen kauden alkua oli tavoitteena.

Kaupungin punaisen leiristä löytyy nyt kolme Ekmarkia, kun Sami vaihtoi MP:stä Pallo-Kissoihin. Kissojen keskikentällä operoi MP:tä useamman vuoden edustanut Antti-Pekka Kesonen, joka saa hyvää tukea jyväskyläläiskaksikolta Ville Kirvesoja-Tuomas Koppelomäki. Lisäksi vauhtia riittää molemmilla laidoilla, sillä siellä viilettävät MP:ssäkin pelanneet Isaac Kannah ja Antti Voutilainen. Kokeneen maalitykki Rafaelin lisäksi joukkueessa pelaa myös brassikolmikko Victor Matheus De Paula, Francisco Ronie De Andrade ja Erlon Costa Maciel Junior. Kissojen maalintekijätilaston kärjestä löytyy neljä maalia viimeistellyt Tommi Ekmark.

MP:n pelaaminen ailahtelee edelleen kovasti, sillä Järvenpään suhteellisen ehjän esityksen jälkeen viime lauantaina Urskissa tekeminen oli heikkoa ja FCV haki pisteet. Vaikka peli ei lauantaina kulkenut, niin maalipaikkoja pystyttiin kyllä luomaan ottelun voittamiseen, mutta hyvistäkään paikoista ei saatu palloa verkkoon tai sitten vaajakoskelaisten maalivahti torjui yritykset.

MP lähtee derbyyn 16 pelaajan miehistöllä. Sivussa on neljännen varoituksen edellisellä kierroksella saanut joukkueen paras maalintekijä (3 maalia) Miikka Oinonen sekä polveaan poteva Matti Kohonen.

Päävalmentaja Janne Wilkman odottaa huomiselta kovaa taistelupeliä.

– Paikalliskamppailut tuovat sarjaan lisämausteen ja antavat lisäbuustia pelaajien otteisiin.

– MiPK:lla on vahva hyökkäyskalusto ja se on edellisestä kohtaamisesta pelaajillamme varmasti hyvässä muistissa. Meidän tulee saada pieniä yksityiskohtia kuntoon omassa pelissämme, jotta pääsemme palaamaan taas voittojen tielle.

Kotijoukkueena perjantaina toimivan Pallo-Kissojen otteluennakko löytyy täältä.

Ottelu on Pitkävedossa kohde 6971 MiPK-MP 2,25 – 3,50 – 2,55.

Kokoonpanossa:
3. Eero Karjalainen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
6. Ozeias Graciano
7. Mikko Hiltunen
8. Elliot Simmons
11. Tomi Janhunen
13. Jiri Haikonen
14. Joonas Kimari
15. Markus Brusila
16. Onuray Köse
17. Lucas dos Santos Oliveira
18. Janne Kuhmonen
22. Jonne Uronen (mv)
23. Olli Kilpeläinen
33. Sammy Ndjock (mv)

MP SELVÄÄN VOITTOON JÄRVENPÄÄSSÄ


[19.5.2018]

Kauden toinen vierasottelu meni ensimmäisen puoliajan viimeistä varttia lukuun ottamatta MP:n hallinnassa ja sarjapisteet matkasivat ansaitusti MP:n mukana Mikkeliin selvin 0-3(0-1) -lukemin.

Maalit:
28. Miikka Oinonen (Jiri Haikonen) 0-1
56. Lucas dos Santos rp. 0-2
90+4. Oinonen (Joonas Kimari) 0-3

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Eero Karjalainen, Vincent Bikana, Elliot Simmons, Tomi Janhunen, Jiri Haikonen, Onuray Köse, Lucas dos Santos, Janne Kuhmonen, Miikka Oinonen, Olli Kilpeläinen

Vaihtopelaajat:
Veikka Stålhand, Iiro Äijö, Joonas Kimari, Markus Brusila, Ozeias Graciano, Sami Kariniitty

Vaihdot:
68. Olli Kilpeläinen <-> Joonas Kimari
86. Elliot Simmons <-> Sami Kariniitty
90. Janne Kuhmonen <-> Ozeias Graciano

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
MP jatkoi Kakkosen A-lohkon kamppailuitaan Järvenpäässä, missä Keskuskentän ajankohtaan nähden hyväkuntoisella nurmella vastaan asettui Järvenpään Palloseura. MP haki kauden ensimmäiset vieraspisteet, kun JäPS kaatui selvin 0-3(0-1) -lukemin.

Muutaman minuutin alkutunnustelun jälkeen kokovalkoisissa pelannut MP hallitsi kenttätapahtumia selvästi ja loi useita maalipaikkoja Janne Laihon vartioimalle maalille. Palloa ei saatu hyvistäkään paikoista verkkoon asti tai sitten Laiho venyi muutamaan huipputorjuntaan. Jos aikaisemmissa otteluissa MP:n erikoistilanteet olivat heikkoja, niin tänään ensimmäinen meni vielä harjoitellessa, mutta sen jälkeen niissä oli laatua. Kulmapotkuista maalintekoa pääsivät yrittämään mm. Vincent Bikana ja Olli Kilpeläinen. Lisäksi Lucas dos Santos vei vieraiden alakertaa useamman kerran ja laukoi terävästi, mutta verkon oikealle puolelle palloa hän ei saanut. 28. peliminuutilla MP sai ansaitun avausmaalin, kun dos Santos lähetti Jiri Haikosen vauhtiin oikeaan laitaan. Haikonen pelasi pallon maalille, missä kokenut Miikka Oinonen teki takavasaralla hienon maalin (video 0-1). Maalin jälkeen MP:n peli hiukan sekosi ja kotijoukkue pääsi paremmin peliin mukaan, mutta mitään todella vaarallista he eivät kuitenkaan saaneet aikaan ja MP:n alakerta Sammy Ndjockin johdolla kesti nämä lähentelyt. Tauon viettoon mentiin 0-1 -lukemissa.

Puoliajan jälkeen MP jatkoi taas kuskin paikalla ja toinen maali oli todella lähellä, kun Lucas dos Santos lähetti Miikka Oinosen vauhtiin, mutta Oinon todella kova laukaus osui ylärimaan. Vähän tämän jälkeen Oinonen aiheutti taas vaaratilanteen JäPS:n puolustukselle, kun Janne Kuhmonen teki hienon esityön ja Oino oli puolittaisessa maalipaikassa. Kotijoukkueen alakerta käytti vääriä otteita ja kaatoi Oinosen rangaistusalueella. Tästä tuomitun rankkarin Lucas dos Santos tpimitti varmasti verkon perukoille, 0-2. Kahden maalin takaa-ajoasemassa kotijoukkue yritti saada jonkinlaista kirivaihdetta päälle ja teki vaihtoja, mutta peli oli kokonaisuudessaan vieraiden hallussa ja Sammy Ndjock sai olla suhteellisen rauhassa MP:n maalilla. Vähät tilanteet Ndjock torjui varmasti. MP:llä oli lukuisia mahdollisuuksia lopettaa kotijoukkueen pyristely, mutta palloa ei taaskaan meinattu millään saada maaliin, vaikka paikkoja oli. Lopulta lisäajalla MP sai tehtyä ottelun kolmannen maalin, kun Miikka Oinonen pääsi Joonas Kimari esityöstä avopaikkaan, Oino hassutteli maalivahdin ja laukoi loppunumeroiksi tyhjään maaliin, 0-3 (video 0-3). Kokonaisuudessaan MP oli selvästi parempi tänään Järvenpäässä paikalla olleista joukkueista ja haki ansaitut sarjapisteet mukaansa Mikkeliin.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen omiensa pelaamiseen, ainoastaan ensimmäisen puoliajan viimeinen vartti jätti toivomisen varaa.

– Olimme tänään selkeästi hallitsevampi osapuoli ensimmäisen puoliajan viimeistä varttia lukuun ottamatta ja loimme hyvin vaarallisia tilanteita vastustajan maalille.

– Toinen puoliaika oli ehjä kokonaisuus, jossa pidettiin vastustaja poissa maalipaikoilta ja itse onnistuttiin kahdesti. Pelaamisemme on nyt mennyt selkeästi eteenpäin ja varmasti tällä pelillä tulee jatkossakin voittoja, kun vaan
jaksamme uskoa omaan tekemiseen.

– Hyvä esitys tänään koko joukkueelta. Janne Kuhmonen oli taas pirteä ja Sammy Ndjock hoiti vähät tilanteet ammattimiehen varmuudella. Oinosen Miikka piti vastustajan toppareita koko ajan varpaillaan ja varmasti pari maalia helpottaa jatkoa.

Järvenpäänläisten näkemys ottelusta löytyy täältä.

MP jatkaa otteluitaan viikon päästä lauantaina, kun todella pirteästi sarjan aloittanut FCV Vaajakoskelta saapuu vieraaksi Urskiin.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 49 – 51
Laukaukset 11/2 – 23/9
Kulmapotkut 4 – 10
Rikkeet 9 – 5
Varoitukset 1 – 0
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 445/337 (76%) – 408/307 (75%)
Haastot 187/83 (44%) – 187/104 (56%)
Ilmakamppailut 54/25 (46%) – 54/29 (56%)
Ohitukset 20/3 (15%) – 33/15 (45%)
Taklaukset 37/22 (59%) – 27/24 (89%)

MP MATKUSTAA LAUANTAINA JÄRVENPÄÄHÄN


[18.5.2018]

MP jatkaa Kakkosen A-lohkon otteluitaan huomenna lauantaina Järvenpäässä, missä Keskuskentän nurmella vastaan asettuu paikallinen Palloseura. Käy lukemassa ottelun ennakkotunnelmia ja MP:n kokoonpano täältä.

MP NOUSI TASAPELIIN


[13.5.2018]

MP ja PEPO päättivät Kakkosen A-lohkon härkäviikon helteisissä olosuhteissa. Kotijoukkue loi huomattavasti enemmän maalipaikkoja, mutta ottelussa päädyttiin 1-1(0-0) -pistejakoon, kun molemmat onnistuivat maalinteossa kulmapotkun jälkitilanteesta.

Maalit:
58. Alieu Ceesay 0-1
85. Eero Karjalainen (Lucas dos Santos) 1-1

MP:n kokoonpano:
Sammy Ndjock, Vincent Bikana, Ozeias Graciano, Elliot Simmons, Miikka Oinonen (64. varoitus), Matti Kohonen, Jiri Haikonen, Joonas Kimari, Onuray Köse, Lucas dos Santos, Janne Kuhmonen

Vaihtopelaajat:
Jonne Uronen, Eero Karjalainen, Tomi Janhunen, Markus Brusila, Olli Kilpeläinen, Sami Kariniitty

Vaihdot:
46. Ozeias Graciano <-> Eero Karjalainen
62. Joonas Kimari <-> Olli Kilpeläinen
78. Elliot Simmons <-> Sami Kariniitty (90+5. varoitus)

Ottelun parhaat pelaajat: (palkitaan otteluisäntä OP Suur-Savon tuotepalkinnoilla)
MP: Janne Kuhmonen
PEPO: Alieu Ceesay

Ottelun nälkäisimmät pelaajat: (palkitaan ABC-liikennemyymälöiden lahjakortilla)
MP: Janne Kuhmonen
PEPO: Alieu Ceesay

Ottelupöytäkirja:
Klikkaa tästä

Otteluraportti:
Tiivis ottelutahti jatkui Kakkosen A-lohkossa, kun MP pelasi kolmannen ottelun kahdeksaan päivään. Kova rasitus ja helteinen ilma vaikuttivat pelin tempoon ja vauhtia ei noussut niin kovaksi kuin MP ja PEPO parhaimmillaan pystyvät. Ottelussa päädyttiin värikkäiden vaiheiden jälkeen 1-1(0-0) -pistejakoon.

Ottelun alkaessa lämpömittari Hänskin hornankattilassa näytti 27 astetta. Molemmat joukkueet lähtivät suhteellisen varovaisesti peliin ja palloa liikuteltiin aika kaukana vastustajan maalista. Ensimmäisellä puoliajalla ei juhlittu kunnon maalipaikoilla. PEPO:n erikoistilanteet tiedettiin vaarallisiksi ja näistä tulikin muutama hässäkkä MP:n maalille, mutta MP:n alakerta Sammy Ndjockin johdolla selvisi näistä tilanteista ilman takaiskuja. MP:kään ei saanut luotua todellisia maalipaikkoja, vaan viimeiset ratkaisut olivat vähän heikkoja tai sitten tyydyttiin kaukolaukauksiin, jotka Craig Hill lappeenrantalaisten maalilla torjui helposti. Tauon viettoon ja virkistäytymään mentiin maalittomissa lukemissa.

Toisen puoliajan alussa MP:llä oli muutama mahdollisuus siirtyä johtoon, mutta Joonas Kimari ei saanut kunnolla palloa mukaansa, kun karkasi vieraiden alakerralta. Lisäksi kokenut Miikka Oinonen aiheutti useasti ongelmia lappeenrantalaisten kovalle alakerralle. 58. peliminuutilla PEPO iski vaaralliseksi tiedetystä kulmapotkusta, kun Alieu Ceesay nousi takatolpalla omiin korkeuksiin Alex Oikkosen antamaan tarkkaan kulmapotkuun. Tauolla MP:n toiseksi toppariksi tullut Eero Karjalainen yritti estää Ceesayn maalinteon ja herrojen päät osuivat yhteen ja molemmat saivat verta vuotavan haavan päähänsä. Ceesay osui kuitenkin sen verran palloonkin, että vieraat siirtyivät 0-1 -johtoon. Tämän takaiskuosuman jälkeen kotijoukkue alkoi hallita kenttätapahtumia ja kentälle vaihdettu Olli Kilpeläinen toi uutta virtaa MP:n pallolliseen pelaamiseen. MP:llä oli lukuisia loistavia mahdollisuuksia tasoittaa ottelu, mutta palloa ei meinattu saada millään maaliin tai edes kohti sitä. Miikka Oinonen puski avopaikasta niukasti yli. Olli Kilpeläisellä oli myös loistava mahdollisuus tasoittaa ottelu, mutta pusku avopaikasta meni niukasti ohi ja kerran Kilpeläinen laukoi tolppaan. Pelissä alkoi olla myös tunnetta ja taistelua, erotuomari Niko Hännisellä oli täysi työ pitää ottelu hallinnassaan. Varsinkin Jonathan Dunyin PEPO:n keskikentällä käytti todella epäurheilijamaisia otteita, mutta selvisi tilanteistaan pelkällä varoituksella. Päivän pelissä MP:n erikoistilanteet olivat heikkoja, mutta onneksi sentään yksi kulmapotku onnistui. 85. peliminuutilla Lucas dos Santos antoi kulmapotkun ja Eero Karjalainen pää sidottuna nousi takatolpalla omiin korkeuksiin ja teki ansaitun tasoitusosuman, 1-1. Maalin jälkeen MP:llä oli muutama maukas tilaisuus siirtyä johtoonkin. Lähimpänä maalintekoa oli pirteästi pelannut Janne Kuhmonen, jonka kaukolaukauksen Craig Hill torjui hienosti kulmapotkuksi. Lopulta reilun kuuden minuutin lisäajan pelaamisen jälkeen Niko Hänninen päätti ottelun 1-1 -tasatulokseen.

Päävalmentaja Janne Wilkman oli tyytyväinen, että joukkue nousi tasoihin, mutta toivoi terävyyttä ja päättäväisyyttä maalintekoon.

– Lopussa tehtiin oikeita asioita ja saimme nostettua tempoa. Saimme suoraviivaisuutta hyökkäyskolmanneksen pelaamiseemme ja emme hieroneet, kuten ensimmäisellä puoliajalla usein teimme. Toinen puoliaika oli kuitenkin meiltä vahvaa tekemistä ja saimme luotua maalipaikkoja.

– Erikoistilanteemme olivat tänään heikkoja ja niihin pitää jatkossa paneutua enemmän. Onneksi sentään yksi kulmapotkuista onnistui ja saimme ansaitun tasoitusosuman.

– Pelattiin tänään kypsästi puolustussuuntaan ja pidettiin PEPO poissa selkeiltä maalipaikoilta. Erikoistilanteissa he olivat tiedetyn vaarallisia.

– Olli Kilpeläinen tuli hyvin peliin sisään ja toi meidän pallolliseen pelaamiseen laatua toisella puoliajalla. Janne Kuhmonen oli myös pirteä. Karjalaisen Eero joutui vaikeaan paikkaan, mutta esiintyi miehekkäästi ja teki debyytissään Kakkosen avausosumansa.

–  Pelimme menee parempaan suuntaan koko ajan. Loppu antoi jo viitteitä mihin suuntaan haluamme peliä viedä. Vielä kun pystytään ehjempään ja parempaan esitykseen, niin sitä kautta tulee varmasti voittoja.

Pietu´s Photon ottamia kuvia ottelusta löytyy täältä ja kooste ottelun tilanteista täältä.

Nyt tiivis ottelutahti hiukan helpottaa ja MP:n seuraava ottelu on tulevana lauantaina, kun joukkue matkaa Järvenpäähän, missä päästään ensimmäistä kertaa tällä kaudella pelaamaan ainoalle oikealle alustalle, kun Keskuskentän nurmella vastaan tulee MYPA:a vastaan huiman nousun esittänyt JäPS.

Tilastot: (InStat)
Pallonhallinta 44 – 56
Laukaukset 12/5 – 12/5
Kulmapotkut 4 – 5
Rikkeet 18 – 8
Varoitukset 2 – 3
Ulosajot 0 – 0
Syötöt 421/331 (79%) – 514/428 (83%)
Haastot 180/89 (49%) – 180/91 (51%)
Ilmakamppailut 35/18 (51%) – 35/17 (49%)
Ohitukset 29/12 (41%) – 28/19 (68%)
Taklaukset 35/16 (46%) – 33/21 (64%)

MP:LLÄ PISTEETÖN JOENSUUN REISSU


[10.5.2018]

Helatorstain Joensuun pelireissu oli MP:lle pisteetön. Mahdollisuudet voittoonkin oli, mutta maalipaikoista ei saatu palloa maaliin. Kotijoukkue JIPPO oli tehokas omissa paikoissaan ja näin sarjapisteet jäivät Joensuuhun 2-0(1-0) -lukemin. Käy lukemassa raportti ottelusta täältä.

MP NIUKKAAN MUTTA ANSAITTUUN VOITTOON


[6.5.2018]

MP avasi pistetilinsä toisella sarjakierroksella Hänskissä, kun PKKU kaatui ansaitusti 1-0(1-0). Kotijoukkue loi lukuisia maalipaikkoja, mutta vain kertaalleen pallo saatiin maaliin. Tämä kuitenkin riitti voittoon, sillä keravalaisilla ei ollut koko ottelussa yhtään kunnon maalipaikkaa. Käy lukemassa raportti ottelusta täältä.

PKKU SAAPUU VIERAAKSI HÄNSKIIN


[5.5.2018]

Huomenna sunnuntaina MP pelaa Kakkosen A-lohkon toisen kierroksen ottelun Hänskissä, missä vastaan asettuu PK Keski-Uusimaa. Kumpikin joukkue hävisi avauskierroksella, joten molemmat hakevat tiukasti avauspisteitä. Käy lukemassa ottelun ennakkotunnelmia sekä MP:n kokoonpano täältä.

MP:LLE TAPPIO SARJA-AVAUKSESSA


[29.4.2018]

MP kohtasi sarja-avauksessa sarjanousija NJS:n. MP hallitsi kenttätapahtumia ja loi huomattavasti enemmän maalipaikkoja, mutta siitäkin huolimatta sarjapisteet matkasivat vieraiden mukana Nurmijärvellä 1-2(1-2) -lukemin. Käy lukemassa raportti ottelun tapahtumista täältä.

SARJA-AVAUKSESSA VASTASSA NJS


[28.4.2018]

Pitkä odotus on nyt ohi ja huomenna sunnuntaina pyörähtää Kakkosen A-lohkon ottelut MP:n osalta käyntiin. Sarja-avauksessa MP saa vieraaksi Hänskiin sarjanousija Nurmijärven Jalkapalloseuran. Käy lukemassa ottelun ennakkotunnelmat sekä MP:n kokoonpano täältä.

PITKÄ ODOTUS ON NYT TAKANA


[27.4.2018]

#13 Jiri Haikonen jatkaa MP:n kapteenina (Kuva: Mikko Kankainen)

Pitkä odotus on nyt takana. Tosipelit alkavat sunnuntaina, kun sarjanousija NJS saapuu vieraaksi Hänskiin. Tässä kapteeni Jiri Haikosen ajatuksia kauden aattona.

– Sarja-avausta on odotettu jo pitkään ja innolla. Pre-season on ollut perinteisesti pitkä, sillä ollaan vedetty monipuolista ja kovaa treeniä joulukuusta asti. Tosipelien alkaminen ja kevät palkitsevat pimeän ajan kovan treenaamisen ja olosuhteiden kanssa taistelemisen. Olemme valmistautuneet kauteen huolellisesti ja määrätietoisesti. Se näkyy pelaajissa, valmentajissa sekä seuran johdossa. Kaikilla on odottava, mutta luottavainen olo kauden ensimmäisen tosipelin alla.

Jiri Haikonen jatkaa joukkueen kapteenina ja varakapteeneina toimivat Miikka Oinonen ja Mikko Hiltunen. Kapteenisto valittiin joukkueen sisäisessä äänestyksessä. Jiri on ylpeä saadessaan olla kasvattajaseuransa kapteenina.

– Joukkueen kapteenina toimiminen on kunnia minulle ja olen iloinen, että joukkuekaverit luottavat minuun ja minun tapaani johtaa joukkuetta. Joukkue on tänä vuonna ennen kaikkea monipuolinen. Joukkue on laajempi kuin muina vuosina. Jokaiselle pelipaikalle löytyy vaihtoehtoja, jolloin kilpailutilanne on hyvä. Se edesauttaa pelaajia kehittymään ja taistelemaan aina, kun pukee sinistä päälle.
Jiri odottaa Kakkosen A-lohkosta tasaista, sillä lohkosta löytyy paljon hyviä joukkueita.

– Odotan kaudelta sitä, että taistelemme lohkon kärkisijoista. Uskon lohkon kärjen olevan tasainen tänä vuonna, sillä lohkossa on harjoituspelien perusteella tasaisia joukkueita. Kovimmiksi vastustajiksi näin etukäteen nostaisin Gnistanin sekä PEPO:n. Odotan, että me pelaamme kesällä parasta jalkapalloa, mitä minä henkilökohtaisesti olen saanut Mikkelissä pelata. Harjoituskaudella on tehty paljon pelitapaan liittyviä muutoksia verrattuna edellisiin kausiin. Uskonkin jokaisen pelaajan pääsevän näyttämään taitonsa ja nauttimaan peleistä.

Kauden 2018 MP:stä löytyy monia mielenkiintoisia pelimiehiä, joita kannattaa seurata.

– Tänä vuonna kannattaa seurata koko sinisen joukkueen taistelua ja asennetta. Yksittäisistä pelaajista kannattaa seurata Sammyn sekä Lucaksen edesottamuksia. Heidän ammattimaisuutta ja osaamista on hienoa seurata. He antavat paljon kokemusta joukkueelle sekä antavat muille asennetta jokapäiväiseen toimintaan. Uusista pelaajista nostaisin esiin myös Kohosen Matin. Hän on nopeajalkainen ja paljon töitä molempiin suuntiin tekevä puolustaja.

Lopuksi Jiri haluaa lähettää terveiset kannattajille.

– Toivottavasti nähdään pelipaikoilla sankoin joukoin ja rakennetaan yhdessä huikea futiskesä Mikkeliin. Tunnusta väriä!

MP PELASI HARJOITUSKAUDELLA KAIKKIAAN 8 OTTELUA


[19.4.2018]

#8 Elliot Simmons pelasi eniten harjoituskaudella (Kuva: Mikko Rahikainen)

Reilun viikon päästä sunnuntaina Kakkosen sarjapelit aloittava MP pelasi harjoituskaudella kaikkiaan kahdeksan harjoitusottelua. Neljä ottelua päättyi MP:n voittoon, kerran pelattiin tasan ja kolme kertaa MP joutui poistumaan pelistä tappio niskassa. Maalinteossa MP onnistui 23 kertaa ja vastustajat tekivät kuusi maalia MP:n maalivahtien selän taakse.

Kaikkiaan 31 pelaajaa on pelannut MP:n riveissä näissä harjoitusotteluissa. Markus Brusila, Elliot Simmons ja Iiro Äijö pelasivat kaikissa kahdeksassa ottelussa. Elliot Simmons pelasi eniten ja minuutteja kertyi 606 (84%).

Viiden kärki peliminuuteissa oli seuraava:
#8 Elliot Simmons 606 min / 8 ottelua (84 %)
#12 Matti Kohonen 585 min / 7 ottelua (81 %)
#13 Jiri Haikonen 585 min / 7 ottelua (81 %)
#4 Iiro Äijö 584 min / 8 ottelua (81 %)
#33 Sammy Ndjock 511 min / 6 ottelua (71 %)

Maalinteossa onnistui kaikkiaan kymmenen MP:n pelipaidassa esiintynyttä pelaajaa. Maalitilaston kärki oli seuraava:
#17 Lucas dos Santos 4 maalia / 4 ottelua
#10 Miikka Oinonen 4 maalia / 5 ottelua
#9 Juuso Liukkonen 3 maalia / 7 ottelua
#13 Jiri Haikonen 3 maalia / 7 ottelua

Tehopisteille pääsi maalintekijöiden lisäksi viisi pelaajaa. Tehopörssin kärki oli seuraava:
#9 Juuso Liukkonen 3 + 4 / 7 ottelua
#10 Miikka Oinonen 4 + 1 / 5 ottelua
#13 Jiri Haikonen 3 + 2 / 7 ottelua
#17 Lucas dos Santos 4 + 0 / 4 ottelua
#11 Tomi Janhunen 2 + 1 / 5 ottelua
#14 Joonas Kimari 2 + 1 / 6 ottelua

Täydelliset tilastot harjoitusotteluista löytyvät täältä.

PALLO-KISSAT PAREMPIA KENRAALISSA


[18.4.2018]

Viimeisessä harjoitusottelussa ennen sarjapelien alkua Pallo-Kissat oli halukkaampi joukkue ja vei ottelun ensimmäisen puoliajan maaleillaan 2-0. Käy lukemassa raportti ottelusta täältä.

MP KÄVELI 0-3 -VOITTOON


[14.4.2018]

Urpolan loistavissa olosuhteissa MP kohtasi farmijoukkue SavU:n. Ottelu ei noussut miksikään klassikoksi. Lucas dos Santos oli harvoja MP:n onnistujia ja hän viimeisteli kolme maalia, joten ottelu päättyi MP:n 0-3(0-2) -voittoon. Käy lukemassa raportti ottelusta täältä.

MP KAATOI PEPO:N VIERAISSA


[7.4.2018]

MP pelasi kolmanneksi viimeisen harjoitusottelun Lappeenrannassa, kun loistavissa olosuhteissa Amiksen tekonurmella vastaan asettui yksi Kakkosen A-lohkon suosikeista PEPO. MP pelasi hyvän pelin ja peli päättyi MP:n 0-1(0-1) -voittoon. Käy lukemassa raportti ottelusta täältä.

MP MATKUSTAA PEPO:N VIERAAKSI


MP:n harjoitusottelut jatkuvat huomenna Lappeenrannassa, kun Amiksen tekonurmella vastaan asettuu PEPO. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran pari viikkoa sitten, jolloin PEPO oli maalin verran parempi. Käy lukemassa ottelun ennakkotunnelmat sekä MP:n kokoonpano täältä.

MP KIINNITTI VINCENT BIKANAN PUOLUSTUKSEENSA


#5 Vincent Bikana on tämän viikon ollut joukkueen mukana.

Kuukauden päästä Kakkosen A-lohkossa pelit aloittava Mikkelin Palloilijat on tehnyt uuden pelaajasopimuksen, kun Vincent Bikana on allekirjoittanut vuoden pelaajasopimuksen. MP:llä on kasassa kaikkiaan kaksikymmentäviisi sopimusta ja joukkue kauden koitoksiin on nyt kasassa.

26 -vuotias kamerunilainen toppari Vincent Bikana on uransa aikana pelannut Brasiliassa, Sveitsin ja Romanian pääsarjoissa sekä viimeksi Malesiassa. Bikanalta löytyy myös kuusi maaottelua Kamerunin U20 -maajoukkueessa. Bikana on ollut vajaan viikon Mikkelissä ja pelimies odottaa innolla tosipelien alkua.

– Olen todella iloinen, että pääsimme sopimukseen ja lupaan antaa kaikkeni joukkueen ja seuran eteen. Minut on otettu todella hyvin joukkueessa ja seurassa vastaan.

– Tarkoitus on tehdä kovasti töitä ja oppia uutta joka päivä sekä kehittyä entisestään jalkapalloilijana. Suomesta ja Mikkelistä minulla ei vielä kamalasti ole kokemuksia, mutta kaikki vaikuttaa mielenkiintoiselta. Seuran historiaan olen jo ehtinyt tutustumaan ja nyt lähdetään nostamaan joukkuetta taas ylöspäin.

– Meidän pitää tehdä kovasti töitä joukkueena ja kaikkien muidenkin, kuten valmentajien, seuran johdon ja kannattajien, pitää toimia yhdessä, niin hyvä tästä tulee.

Isokokoinen Bikana teki heti harjoituksissa vaikutuksen päävalmentaja Janne Wilkmaniin.

– Onnistuimme saamaan tälle sarjatasolle todella kovan topparin.

– Kartoitin meille eri vaihtoehtoja pitkin talvea, mutta näytti että meidän kriteerejä täyttävää pelaajaa ei löydy. Sain yllättäen yhteydenoton viime viikolla tutulta pelaaja-agentilta ja asiat etenivät nopeasti.

– Vincent on ollut tämän viikon Mikkelissä ja teki vaikutuksen heti ensimmäisestä harjoituksesta alkaen sekä pelillisillä taidoillaan että ammattimaisella asenteellaan.

– PEPO -ottelussa testissä ollut Tiago Cortes ei jatka enää joukkueen mukana.

#5 Vincent Bikana
s. 26.2.1992
puolustaja
pituus/paino: 188/88
aikaisemmat seurat: Corinthians B, Olé Brasil, Neuchâtel Xamax, Petrolul Ploieşti, Terengganu FC