Otteluennakon tarjoaa: eroakiireesta.fi
Ennakko: lauantai 12.10. klo 15.00 MP-FC Viikingit, Helsinki Urskissa
otteluisäntä: Mikkeli
ottelupallot: Go On
Kakkosen nousukarsintasarja käynnistyy MP:n osalta huomenna lauantaina, kun FC Viikingit Vuosaaresta saapuu vieraaksi Urskiin. Kevätkierroksella MP haki sarjapisteet Vuosaaresta Lucaksen lisäajan maalilla 1-2(0-1) ja heinäkuussa Urskissa sarjapisteet tasattiin 1-1(0-0) -lukemin.
Runkosarjassa MP sijoittui ylivoimaiseksi ykköseksi 52 sarjapisteellä (15 voittoa ja 7 tasapeliä, maaliero 45-11), kun taas viimeisellä kierroksella kolmanneksi noussut FC Viikingit keräsi 35 pistettä (10 voittoa, 5 tasapeliä ja 7 tappiota, maaliero 33-32).
Vuosaarelaisten kausi on ollut varsin vaihteleva, sillä sarjan kahdella tappiolla aloittanut joukkue teki todellisen ryhtiliikkeen toukokuussa ja kesäkuussa FC Viikingit voitti viisi ottelua putkeen ja juhannuksena he olivat mukana lohkon kärkikamppailussa. Voittoputken jälkeen he ajautuivat tasapeliputkeen ja elokuussa tappioihin. Syyskuussa FC Viikingit palasi pitkästä aikaa voiton makuun, kun Pallo-Kissat kaatui Vuosaaressa 1-0. Tätä tärkeää voittoa kuitenkin seurasi kotitappio Klubi 04:lle. Nyt vuosaarelaisille on alla kaksi voittoa, kun ensin kaatui FC Kiffen vakuuttavasti 0-3 ja päätöskierroksella JIPPO 2-1. Näin FC Viikingit nousivat sarjassa kolmanneksi ja saivat vielä kolme extrapeliä lisää.
Viikingeistä peräti viisitoista pelaajaa on onnistunut tähän mennessä maalinteossa ja heidän paras maalintekijä tämän kauden Kakkosessa on ollut seitsemästi osunut hyökkääjä Cheikh Toure. Toiseksi paras maalintekijä on kolme maalia viimeistellyt Nemanja Biga.
Kaksi kierrosta sitten nousun Ykköseen varmistanut MP on tällä hetkellä neljän ottelun voittoputkessa. Runkosarjan päätöskierroksella viime lauantaina kaatui rakas paikallisvastustaja Pallo-Kissat 0-1, mutta sinisten esitys ei kyllä kamalasti hurraa -huutoja voiton lisäksi aiheuttanut. MP pelasi runkosarjan kaksikymmentäkaksi ottelua ilman tappiota ja tätä tappiotonta putkea on tarkoitus jatkaa myös huomisen jälkeenkin. Hyvä tavoite näihin nousukarsintasarjan kolmeen otteluun onkin pysyä voittamattona. Edellisen kerran Kakkosessa joukkue on pelannut kauden ilman tappioita kahdeksan vuotta sitten, kun BK-46 ja SJK onnistuivat tässä (BK-46 hävisi sitten Ykkösen nousukarsinnassa SJK:lle, joka nousi Ykköseen). Maalinteossa MP on onnistunut 45 kertaa, mikä on eniten koko A-lohkossa yhdessä PEPO:n kanssa, ja kaikkiaan kaksitoista pelaajaa on saanut nimensä maalintekijätilastoon. Denis on onnistunut maalinteossa yhdeksän kertaa, Lucas kahdeksasti, Janne Kuhmonen, Juuso Liukkonen ja Joonas Nissinen viidesti sekä Vincent Bikana neljästi. Lisäksi löytyy kolme sekä kahden maalin että maalin miestä.
MP:n kokoonpanoon tulee muutamia muutoksia voitokkaaseen derbyyn verrattuna. Muutama pelaaja on ollut vähän flunssassa ja heidän lopullinen pelaamisensa ratkeaa vasta pelipäivänä.
Päävalmentaja Janne Wilkman haluaa, että kausi pelataan täysillä loppuun asti, vaikka tavoitteena ollut nousu Ykköseen on jo saavutettu.
– Molemmat ottelut Viikinkejä vastaan olivat runkosarjassa tasaisia ja tiukkaa vääntöä pisteistä on varmasti luvassa nytkin. Meillä on ollut vahva vire koko kauden ajan ja sitä lähdetään jatkamaan tulevassakin ottelussa.
– Itse odotan innolla näitä jatkosarjan otteluita. Saadaan vielä kauden loppuun kolme laadukasta lisäpeliä ja päästään kehittämään omaa pelitapaamme hyviä joukkueita vastaan. Uskon, että näistä peleistä on paljon hyötyä tulevaa ajatellen.
Ottelu on Pitkävedossa kohde 7508 MP-FC Viikingit 1,40 – 4,75 – 5,00.
Mikäli et pääse paikalle Urskiin, niin ottelu on katsottavissa selostettuna Länsi-Savon verkkosivuilla lehden tilaajille.
Kokoonpanossa:
3. Reetu Räsänen
4. Iiro Äijö
5. Vincent Bikana
7. Lucas dos Santos
8. Filipe Mello
10. Denis Lima de Assis
11. Aatu Manninen
12. Matti Kohonen
13. Jiri Haikonen
14. Joonas Kimari
18. Janne Kuhmonen
19. Joonas Nissinen
23. Joona Mäenpää
25. Juuso Tarvainen
30. Tuomo Hiltunen (mv)
33. Sammy Ndjock (mv)
34. Antti-Ville Räisänen
44. Niila Forsell