EDUSTUS: Kun muut epäilivät, MP uskoi itseensä – Santtu Seppänen iloitsee sarjapaikan varmistumisesta


 

 

#17 Santtu Seppänen on pelannut loppukaudella melkein täydet minuutit. (Kuva: Jukka Laitinen)

Keväällä moni povasi MP:tä Ykkösliigan häntäpäähän. Sarjanousijan mahdollisuuksiin ei ulkopuolella juuri uskottu, mutta joukkueen sisällä tunnelma oli toisenlainen. Nyt, kierrosta ennen kauden päätöstä, MP on varmistanut paikkansa Ykkösliigassa myös kaudelle 2027.

Yksi loppukauden onnistujista on ollut Santtu Seppänen. Viime viikkoina keskikentän laidalla pelannut Seppänen on noussut tärkeään rooliin MP:n vahvassa loppukauden vireessä. Tällä kaudella hän on pelannut 17 Ykkösliigan ottelussa ja viimeistellyt kolme tärkeää maalia KTP:n, Hakan ja KäPan verkkoon.

Perjantaina Oulunkylässä syntynyt tasoitusmaali oli yksi kauden tärkeimmistä, sillä sen myötä MP haki tarvitsemansa pisteen ja varmisti sarjapaikkansa kierrosta ennen kauden päätöstä.

– Jos yhdellä sanalla pitäisi kuvailla fiilistä ottelun jälkeen, niin helpotus. Kaksi viikkoa sai tätä peliä odottaa, ja kyllä siinä painetta kerkesi ainakin henkilökohtaisesti kertyä, Seppänen kertoo.

Joukkue uskoi itseensä vaikeinakin hetkinä

MP:n alkukausi ei ollut helppo. Joukkue haki pitkään parasta virettään ja joutui taistelemaan jokaisesta pisteestä. Seppäsen mukaan pukukopissa ei kuitenkaan missään vaiheessa menetetty uskoa omiin mahdollisuuksiin.

– Tiedettiin joukkueen olevan parempi kuin mitä senhetkiset peliesitykset antoivat olettaa. Tiedettiin, että kun saamme tietyt asiat korjattua, peli alkaa rullata paremmin ja pystymme olemaan kova vastus jokaiselle joukkueelle tässä sarjassa.

Mikkeliläiset ovatkin olleet yksi Ykkösliigan parhaista joukkueista kauden loppusuoralla. Viimeisten otteluiden aikana pisteitä on kertynyt tasaiseen tahtiin, ja samalla sarjapaikka saatiin varmistettua ennen päätöskierrosta.

Seppäsen mukaan yksi tärkeimmistä syistä onnistumisen taustalla on ollut joukkueen yhtenäisyys.

– Yhtenäisyys. Olimme monessa pelissä tällä kaudella joukkue, joka teki töitä yhteen hiileen.

Vaikean kevään jälkeen vahva loppukausi

Myös Seppäsen oma kausi sai haastavan alun. Juuri ennen sarjakauden käynnistymistä Seppänen kärsi harjoitusottelussa Ilvestä vastaan takareisivamman, joka piti hänet sivussa kauden ensimmäisistä otteluista.

– Juuri ennen kauden alkua sain Ilvestä vastaan harjoitusottelussa takareisivamman, joka piti minut sivussa ensimmäiset neljä peliä.

Loukkaantuminen vaikutti alkukauteen, mutta vähitellen pelituntuma alkoi löytyä. Viimeisen kuuden ottelun aikana Seppänen on ollut jokaisessa ottelussa avauskokoonpanossa ja pelannut lähes täydet minuutit.

– Omasta mielestä pääsin suhteellisen nopeasti takaisin pelikuntoon. Täyden pelikunnon saavuttaminen vaatii kuitenkin useita otteluita alle, ja se on varmasti näkynyt näissä kauden viimeisimmissä peleissä.

Myös onnistumisia on tullut tärkeillä hetkillä, mutta henkilökohtaisia tehopisteitä enemmän Seppänen arvostaa joukkueen menestystä.

– Hyvältä tuntuu, mutta ei sillä niin väliä kenelle ne onnistumiset tulevat. Kunhan joukkueena onnistutaan, silloin kaikki voittavat.

#17 Santtu Seppänen on juuri tehnyt tasoitusmaalin KTP:n verkkoon ottelun loppuhetkillä Urskissa. (Kuva: Jukka Laitinen)

Katseet kohti päätöskierrosta

Vaikka tärkein tavoite on jo saavutettu, ei MP ole lähdössä päätöskierrokseen pelkkää osallistumista varten. Lauantaina Urskissa vastaan asettuu JäPS, ja sinipaidat haluavat päättää kautensa voittoon.

– Voittoa lähdetään hakemaan niin kuin aina. Tähän peliin pystytään lähtemään vähän rennommin mielin, ja toivottavasti se näkyy positiivisena asiana kentällä.

Lopuksi Seppäsellä on myös viesti MP:n kannattajille.

– Teidän tuki on ollut äärettömän tärkeä koko kauden ajan, ja tarvitsemme sitä vielä yhteen otteluun. Nyt kaikki Urskiin lauantaina, niin tehdään kauden viimeisestä tapahtumasta ikimuistoinen.

Tulossa

MP päättää Ykkösliigan kautensa lauantaina 17.10. kello 16.00 Urskissa, kun vastaan tulee JäPS. Tervetuloa kannustamaan sinipaitoja kauden viimeiseen otteluun! 💙⚽️