SEURA: MP:n ensimmäinen futisvalmentajan starttikoulutus alkoi


Juho Luukkosen veti eilen etänä futisvalmentajan starttikoulutuksen ensimmäisen osan.

Osana seuran kehittämistä eilen alkoi MP:n ensimmäinen futisvalmentajan starttikoulutus Juho Luukkosen johdolla. Seurassa nähdään tärkeänä valmennusosaamisen kehittäminen ja näin lasten harrastamista saadaan entistä laadukkaammaksi. Jokaisella lapsella on oikeus osaavaan ja koulutettuun valmennukseen. Seuratoiminnan kehittämissä isoimpia laatutekijöitä on, että saadaan toimintaan mukaan lisää koulutettuja ohjaajia ja seuratoimijoita. Eiliseen koulutukseen, joka tapahtui olosuhteiden pakosta etänä, osallistui kaksitoista oman seuran toimijaa sekä yksi PU-62:sta. Näitä koulutuksia on jatkossa tarkoitus pitää myös maakunnan yhteistyöseuroissa.