
Ennakko: LAUTP/2 – MP/2
To 3.9. klo 18:00, Lauritsala UK N, Lappeenranta
Todennäköisesti kaksi nuorinta Kaakon Kolmosen joukkuetta mittaavat paremmuuttaan torstaina Lauritsalan nurmella pelattavassa ottelussa. Kesäkuun alussa joukkueiden keskinäinen kohtaaminen Mikkelissä päättyi MP/2:n voittoon lukemin 4-2 (1-1), mutta ottelun ratkaisevat maalit syntyivät Oliver Häyhäsen lapikkaasta vasta 84. ja 88. minuutilla.
Sarjataulukon viimeiseltä paikalta löytyvä LAUTP/2 on sijoituksestaan huolimatta pelannut viime aikoina nousujohtoisesti. Keräämästään kahdeksasta pisteestä joukkue on napannut peräti seitsemän viimeisen neljän kierroksen aikana. LAUTP/2 on onnistunut voittamaan kotonaan viime kierroksien aikana niin STPS:n kuin HaPK:kin, ja pelannut vieraissa tasan IPS:n kanssa tasapelin. LAUTP/2 hamuaa siis aivan varmasti pois ainakin sarjan kahden viimeisen joukosta, jolla se varmistaisi sarjapaikkansa Kolmosesta ensi kaudellekin, mikäli joko MyPa tai Union Plaani onnistuisi puolestaan säilymään Kakkosessa.
LAUTP/2:n maalipörssin kärkeen pääsee jo kahdella tehdyllä maalilla, ja tähän ovatkin yltäneet joukkueen pelaajista Veikko Varis, Iikka Vehkamaa ja Samu Matilainen. Vehkamaa on viimeistellyt kauden ainoat maalinsa MP/2:n maaliin joukkueiden kevätkierroksen kohtaamisessa.
Torstaina Lappeenrantaan matkustava MP/2 saalisti sunnuntaina Mikkelissä tärkeän 3-2 (0-1) voiton Kumu:sta ja kasvatti kauden pistesaldonsa 21:een. Joukkue on sarjataulukossa kahdeksantena tasapisteissä yhdeksäntenä olevan LAUTP:n edustusjoukkueen edellä.
Hattutempun kesäkuisella Rantakylän nurmella LAUTP/2:n verkkoon iskenyt Oliver Häyhänen on joukkueen sisäisen maalipörsiin kärkenä viimeisteltyään toistaiseksi kaikkiaan seitsemän maalia. Häyhäsen tavoin mukana torstain kokoonpanossa ovat neljä maalia tehnyt joukkueen maalipörssin kakkonen Salomon Särkkä ja kolmea maalia tehnyt maalipörssin kolmonen Veikko Karttunen.
Ottelun ennakkotunnelmat ja tulosveikkaus:

11 Oliver Häyhänen
– Odotan meidän parantavan viime pelistä ja toivon mukaan ratkaistaan peli ennen viimeisiä minuutteja. Tulosveikkaus 0-3.
Tulospalvelu: täältä
Kokoonpanossa:
1 Timi Heikkinen Mv
5 Aatu Tarvainen
6 Kirill Shalia
7 Hessu Kangaskorpi
8 Mico Snellman
9 Leevi Kivistö
10 Veikko Karttunen
11 Oliver Häyhänen
12 Santeri Hänninen Mv
13 Tomi Sariola
14 Ossi Hämäläinen
15 Valtteri Himanen
16 Onni Kimari
17 Otto Huttunen
19 Perttu Kosonen
20 Nuutti Krivetz









