
Kuka olet?
Mikko Krivetz, syntyperäinen mikkeliläinen. Kolmen pojan isä, jotka kaikki ovat pelanneet MP:n junnupolun läpi HIPPO-Naperofutiksesta aikuisuuden kynnykselle. Työkseni toimin yrittäjänä.
Miten ja milloin päädyit mukaan Mikkelin Palloilijoihin?
Aloitin MP:n Jaliskoulussa 1987 ja sen jälkeen kävin kaikki MP:n ikäluokat läpi pikkupojasta kaksikymppiseksi. Junnu-uran jälkeen pelailin Kolmosessa, mutta peliura loppui loukkaantumiseen.
MP:n toimintaan ajauduin uudestaan mukaan valmentajan roolissa vuonna 2012, kun vanhin poikani aloitti MP:n P7:ssa. Valmentajauraa tuli jatkettua 10 vuotta omien poikien ikäluokissa. MP:n peleissä katsojana on tullut käytyä 90-luvun alusta alkaen ja fanina on koettu niin pettymyksiä kuin ilon hetkiäkin.
Mikä innostaa sinua toimimaan seuratyössä?
Olen aina tykännyt seuratoiminnasta. Yhdessä tekeminen oli se sitten talkoot tai pelitapahtuma, niin aina on ollut mukava lähteä mukaan, kun asioita tehdään yhdessä hyvällä porukalla. Omien lasten harrastusten ja seuratoiminnan kautta olen tutustunut moniin mahtaviin ihmisiin. Myös lasten ja nuorten kasvamisen seuraaminen pikkunaperosta fiksuiksi nuoriksi miehiksi on ollut erityisen hienoa.
Mitä haluat edistää MP:ssä?
Omien junnujen kasvattaminen edustusjoukkueen pelaajiksi on tärkeä asia.
Meidän pitäisi pystyä myös tarjoamaan junioreille mahdollisuus kehittyä pelaajana oli pelaaja tavoitteellinen tai harrastuksena pelaava pelimies.
Kerro jokin hauska tai yllättävä fakta itsestäsi, joka ei liity jalkapalloon.
Tykkään käydä lavatansseissa.
Mikä on paras MP-muistosi vuosien varrelta?
Vuoden 1998 A-junnujen Suomen mestaruus pelaajana ja kyllä viime kauden viimeisen pelin tunneryöppy oli aivan huikeaa.
Kuvaile MP:tä kolmella sanalla.
Yhteisöllinen, kannustava, perinteikäs.








