MP/2 – Kultsu FC 1-2 (0-1)
Ke 20.5. klo 18:30, Rantakylä N, Mikkeli

Kokoonpano ja vaihdot:
Linkki
Ottelupöytäkirja:
Linkki
Ottelun ratkaisu:
MP/2:n avauspiste kauden Kaakon Kolmosessa oli keskiviikkona jo lähellä, mutta Kultsu FC nousi voittoon varsinaisen peliajan toiseksi viimeisellä minuutilla. Ottelun ensimmäinen puoliaika mentiin vieraiden komennossa ja MP/2 sai olla tyytyväinen oltuaan vain yhden maalin takaa-ajoasemassa avauspuolikkaan jälkeen.
Toiselle puoliajalle kentälle tuli päättäväisempi kotijoukkue, ja joukkue onnistuikin omassa pelinrakentelussaan jo paremmin. Kaivattua suoraviivaisuutta nähtiin kotijoukkueen otteissa, kun vaihdosta kentälle tullut Raul Sepp antoi nopean hyökkäyksen päätteeksi oivallisen keskityksen maalin eteen, josta toinen vaihtopelaaja Atte Parta puski pallon varmasti maalin perukoille tuoden kotijoukkueen tasoihin.
Avauspisteen maistuessa jo kotijoukkueen suussa iski Kultsu FC kuitenkin kulmapotkusta aivan ottelun lopussa ja täysi pistepotti matkasi loppujen lopuksi Joutsenoon.
Ottelun jälkimainingit:

5 Aapo Karttunen
– Pelin alusta asti joukkueella tapahtui liikaa helppoja virheitä mitkä aiheuttivat vaarallisia tilanteita omassa päädyssä. Pelin loppupuolella päästiin pelin päälle mutta se ei riittänyt pisteisiin. Pitää parantaa edelleen kaksinkamppailukovuutta ja yksinkertaisten suoritusten toteuttamista, sekä pelisuunnitelman noudattamista.

Ozeias Graciano, päävalmentaja
– Aloitimme tämänpäiväisen ottelun paremmin kuin aiemmat ottelut. Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli kuitenkin vaikeuksia antaa painetta vastustajalle, ja olimme liian passiivisia pallottomana. Kun meillä oli pallo, keskittymisemme oli puutteellista, ja pelissämme olisi tarvittu enemmän syvyyttä. Pelinrakentelu oli paikoin hieman sekavaa, ja jälleen kerran päästimme maalin, joka olisi pitänyt estää – keskinäinen viestintä omalla rangaistusalueella puuttui.
– Toisella puoliajalla teimme muutoksia prässäykseemme, ja onnistuimme toteututtamaan sitä hyvin. Saimme pelattua palloa paremmin syvyyteen, mikä vaikeutti vastustajan puolustamista. Joukkue ymmärsi selvästi, miten halusimme prässätä, ja vastustaja joutui pelaamaan pitkiä palloja lähes joka kerta.
– Toisella puoliajalla oli paljon positiivisia asioita: teimme upean maalin, hallitsimme peliä ja olimme parempi joukkue. Valitettavasti päästimme vastustajan tekemään maalin erikoistilanteesta loppuvaiheessa, ja lopputulos oli tietysti pettymys.
Seuraava ottelu:










