TERVETULOA MP:N JUNIORITOIMINTAAN!

Mikkelin Pallloilijoiden P9-juniorit on joukkue vuonna 2015 syntyneille pojille. Otamme jatkuvasti mukaan uusia innokkaita pelimiehiä. Mukaan pääsee ilmoittautumalla tämän linkin kautta.

Joukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa, harjoitusaikataulun näet tältä sivulta, kohdassa 'Tapahtumat'.

Ensimmäiset harjoitukset voi kokeilla maksutta. Varustukseksi riittää normaali liikuntavarustus ja lenkkarit.
Kun lapsi jää osaksi joukkuetta, pakollisia varusteita ovat nappulakengät, säärisuojat ja paljon iloista mieltä. Lisäksi pelaajalle hankitaan peliasu ja muuta seuran vaatetusta.

Joukkue osallistuu kesäkaudella Lumme-Liigaan, jonka lisäksi pojat kiertävät pelaamassa turnauksia lähialueiden joukkueiden kanssa.

Joukkueen päätavoite on luoda lapsille turvallinen ja reilu tunnelma, missä kaikki saavat pelata jalkapalloa ohjatussa ympäristössä omalla tasollaan. MP:n junioripolun alkupäässä opetellaan jalkapallon perustaitoja ja samalla erilaisia perusliikuntataitoja. Treeneissä opitaan myös ryhmässä toimimista ja yhteisiä pelisääntöjä.

Vanhemmat osallistuvat joukkueen toimintaan talkootoiminnalla pitämällä kioskia kotiturnauksissa ja edustusjoukkueen peleissä.

Joukkuemaksu on kuukaudessa 40 euroa. Sen päälle tulee seuran juniorijäsenmaksu (20 euroa kaudessa) sekä pelipassi ja vakuutus (32 euroa).

Vastuuvalmentaja: Janne Poikselkä, 040 585 7444

Valmentajat: Lasse Laitinen, Henri Kekäläinen, Aarne Varpunen, Leevi Auvinen, Heikki Tiihonen, Mikko Liukkonen ja Janne Matilainen.

Joukkueenjohtajat: Toni Pasonen 044 011 2286, Matti Eskelinen 050 364 3924, Lauri Päivärinta 050 5968744. Sähköpostilla tavoitat:  mikkelinpalloilijat2015@gmail.com

Seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa!

Tiedotteet:

 

Tapahtumat:

Joukkuetta tukemassa