ENNAKKO: Onnistuuko MP/2 avaamaan pistetilinsä Rantakylän nurmella?


 

Ennakko:  MP/2 – Kultsu FC
Ke 20.5. klo 18:30, Rantakylä N, Mikkeli

Keskiviikkona koittaa kauan odotettu hetki, kun kevät on edennyt siihen pisteeseen, että MP/2 pääsee pitkän halli- ja tekonurmikauden jälkeen pelaamaan kotiottelunsa tutulla Rantakylän nurmella. Vaikeasti alkanut Kaakon Kolmosen sarjakausi ei ainakaan ennakkosuosikin paineita kotijoukkueen harteille langeta, mutta luottavaisin mielin joukkue lähtee silti hakemaan voittoa keskiviikkoiltana vieraaksi saapuvasta Kultsu FC:stä.

MP/2 on neljän avauskierroksen jälkeen edelleen pisteittä, ja vastustajan maaliin pallo on saatu ainoastaan kaksi kertaa. Kun omissa on kolissut jo kymmenen kertaa, on selvää, että otteiden on ruvettava pikkuhiljaa paranemaan. Keskiviikon vastustaja Kultsu FC sen sijaan on aloittanut huomattavasti pirteämmin, mutta pistemenetyksittä sekään ei ole selvinnyt. Vieraskentällä joutsenolaiset ovat kaataneet niin STPS:n kuin HapK:inkin, mutta kotikentällä Kultsun kone ei ole vielä täyteen vauhtiin päässyt. Saldona kahdesta kotiottelusta on vain yksi piste IPS-tasapelin ja PeKa-tappion myötä.

MP/2 on hieman säätänyt kokoonpanoaan viime perjantain KoPa-tappion jälkeen ja mukana ovat farmisopimuksen myötä alkukauden Kakkosen Union Plaanissa pelanneet Timi Heikkinen ja Oliver Häyhänen. Salomon Särkkä palaa joukkueen vahvuuteen pelikiellon kärsittyään, ja P21 SM-karsinnassa neljä kertaa alkukaudesta maalannut Aapo Karttunen avaa kautensa nyt myös Kolmosen otteluissa.


Ottelun ennakkotunnelmat ja tulosveikkaus:

5 Aapo Karttunen

– Tunnelmat huomiseen peliin ovat hyvät huolimatta Kolmosen sarjataulukosta, etenkin kun päästään Rantakylän nurmelle. Tiedetään että Kultsu on joukkueena vahva ja fyysinen, joten nuorelta joukkueelta vaaditaan miehisyyttä. Ottelusta tulee varmasti tasainen ja kaksinkamppailut tulee olemaan isossa roolissa. Veikkaan että kotijoukkue vie 2-0.


Tulospalvelu:
täältä


Kokoonpanossa:

1 Santeri Hänninen Mv
2 Salomon Särkkä
3 Veeti Vanhanen
5 Aapo Karttunen
7 Arttu Hokkanen
9 Luka Krivetz
10 Raul Sepp
11 Oliver Häyhänen
12 Timi Heikkinen Mv
13 Paavo Haapalainen
17 Sisu Ukkonen
18 Atte Parta
19 Perttu Kosonen
20 Kirill Shalia
21 Konsta Torniainen
22 Kasper Sundberg