EDUSTUS: MP aloittaa Ykkösen kauden Inter 2:n vieraana


Ennakko: FC Inter 2 – MP
pe 11.4. klo 18.30 Veritas Stadion, Turku

Miesten Ykkönen alkaa huomenna perjantaina MP:n osalta Turussa, kun MP matkaa Veritas Stadionille Inter 2:n vieraaksi. Ykköstä pelataan huomenna myös kahdella muulla paikkakunnalla, kun myös Tampereella ja Kuopiossa kausi potkaistaan käyntiin.

Turkulaisten edellinen kausi päättyi voitonjuhliin, kun oman lohkonsa voittanut Inter 2 kaatoi nousukarsinnoissa FC Kiffenin yhteismaalein 7-0. Ensimmäistä kauttaan Ykkösessä pelaava reservijoukkue kaatoi viimeisessä harjoitusottelussaan Kakkosessa pelaavan Musan Salaman selvin lukemin numeroin 1-5. Jussi- Pekka Savolaisen luotsaamasta ryhmästä löytyy myös mikkeliläisyleisölle tuttu kasvo, kun MP:ssa testipelaajana käynyt Kariim Al-Wehliye on siirtynyt länsirannikolle.

MP:n viimeisin harjoitusottelu päättyi tappioon, kun FC Lahtea vastaan otellut mikkeliläisryhmä joutui toteamaan lahtelaiset kolme maalia paremmaksi. Joukkueenrakennus on loppumetreillä, ja viimeisimpinä sopimuspelaajina kokoonpanosta löytyy Niila Forsell, sekä päivää ennen ottelua varmistunut Ninpa Tsopgni. Kokoonpanosta sivussa on puolestaan loukkaantumisen vuoksi Valtteri Nikulaisen ja Samuel Salaun lisäksi Jonne Uronen.

Päävalmentaja Issa Thiaw lähtee otteluun odottavaisin ja luottavaisin mielin.

– Kausi alkaa vihdoin huomenna, ja olemme kaikki innoissamme. Takana on pitkä harjoituskausi, kuten aina, ja olemme tehneet paljon töitä päästäksemme tähän pisteeseen, matkaan kuuluvista haasteista huolimatta.

– Vastassa on Inter 2, nuori ja dynaaminen joukkue, aivan kuten mekin. Koska kyseessä on reservijoukkue, heillä saattaa olla mukana myös edustusjoukkueen pelaajia, joten heidän avauskokoonpanonsa ennustaminen on hankalaa. Tiedämme kuitenkin, että he pelaavat hyökkäävällä otteella ja tykkäävät ylimiehittää hyökkäyskolmannesta. Siksi odotan, että pelaajamme pysyvät kurinalaisina ja hallitsevat peliä tärkeissä hetkissä. Uskon, että näin tekemällä palaamme Mikkeliin esityksellä, josta voimme olla ylpeitä.

– Joukkue on kasvanut yhteen harjoituskauden aikana, ja olen tyytyväinen kehitykseemme. Nyt on aika ottaa seuraava askel kilpailullisessa ympäristössä.

– Vaikka takana on tuore putoaminen, tarvitsemme nyt koko Mikkelin tueksemme – erityisesti kannattajiamme ja kaikkia, jotka rakastavat ja välittävät tästä seurasta. Mikkelistä sanotaan usein, että se on jalkapallokaupunki, ja minä uskon siihen vilpittömästi. Yhdessä, fanien tuen ja voiman avulla, me nousemme ja selviämme edessä olevista haasteista.

Kokoonpanossa:

1. Samu Volotinen
3. Joona Kuismala
4. Ville Laiho
5. Aapo Karttunen
6. Riyad El Alami
7. Aoi Chishima
8. Ossi Torniainen
9. Veikko Karttunen
10. Adam Mami
11. Oliver Häyhänen
12. Onni Kimari
13. Mustapha Coker
19. Veikko Janhunen
25. Ninpa Tsopgni
27. Niila Forsell
30. Torfiq Ali-Abubakar
33. Timi Heikkinen
99. Peetu Kerminen