EDUSTUS: Joukkueen rakennus on alkanut – Honka-Hallilan ja Jäppisen optiot käytetty


Sunnuntaina lopullisesti Ykkösen sarjapaikan myös ensi kaudeksi varmistanut Mikkelin Palloilijat on aloittanut joukkueen rakentamisen, kun maalivahti Aleksi Honka-Hallilan sopimuksessa ollut optio ensi kaudesta on käytetty. Näin MP:llä on kasassa ensi kaudeksi viisi pelaajasopimusta, kun loppukauden loukkaantumisen takia sivussa olleen Jesse Jäppisen optio on myös käytetty. Jäppinen pelasi ennen loukkaantumistaan 11 Ykkösen ottelussa.

#1 Aleksi Honka-Hallilla on torjunut MP:n maalilla kymmenessä Ykkösen ja yhdessä Suomen Cupin ottelussa. (Kuva: Jukka Laitinen)

Aleksi Honka-Hallila loukkasi jalkansa toukokuussa ja tällä kaudella hän on pelannut kymmenessä Ykkösen ottelussa MP:n maalilla. 21-vuotias maalivahti odottaa innolla tulevaa ja jatkaa todella hyvillä mielillä MP:n riveissä.

– Hommat toimi täällä paremmin kuin hyvin, niin mikäs oli tänne jäädessä!

– Kuluneesta kaudesta on kokonaisuudessaan jäänyt ihan hyvät fiilikset. Sarjapaikan varmistuminen oli joukkueelle ja seuralle tärkeä juttu! Hyvä homma, että pelit Ykkösessä jatkuvat.

– Loukkaantumiseni tuli vähän harmittavaan paikkaan alkukaudesta juuri, kun oli oma pelivuoro, mutta ei sille oikeastaan voinut mitään. Harvemmin nuo loukkaantumiset tulevat hyvään saumaan. Siitäkin päästiin yli ja eteenpäin ja pääsin takaisin hyvään pelikuntoon. Pelejä on tullut ihan asiallinen määrä tällä kaudella. Kokonaisuudessaan kuitenkin oon omalta osaltani tyytyväinen kauteen ja siihen, miten se meni. Nyt kun vielä päätettiin, että optio käytetään, niin senkin suhteen on kyllä tosi hyvä ja odottavainen fiilis tulevan suhteen! Mielelläni jatkan hommia täällä Mikkelissä MP:n riveissä.

– Joukkueena olemme pelanneet vaihtelevasti. Jos kuitenkin katsoo kautta laajemmin, niin joukkueen suoriutuminen on ollut mielestäni ihan hyvällä tasolla. Erityisesti, jos katsoo loppukauden pelejä, niin olemme suoriutuneet todella hyvin. Uskon, että loppukauden hyvät pelit ja tulokset antavat nälkää ja uskoa myös ensi kauteen.

– Toivottavasti ensi kauden peleissä nähdään paljon porukkaa kannustamassa meitä hyviin suoritukseen aina kauden ensimmäisestä harjoituspelistä Ykkösen viimeiseen peliin asti!

Päävalmentaja Juha Pasojalla oli helppo valinta käyttää Honka-Hallilan sekä Jäppisen optiot.

– Allun kanssa tehty optio on käytetty ja molemmilla osapuolilla on selkeä näkemys, miten ensi kauteen lähdetään valmistautumaan. Allun selkeitä vahvuuksia on pelinohjaus ja jalalla pelaaminen.

– Talven työmaana on mv-valmentajan kanssa linjan takana pelaaminen ja puolustuksen auttaminen sitä kautta. Allu on lupaava maalivahti, joka hieman rikkonaisen kauden jälkeen haluaa tehdä kovasti töitä ja siten laittaa itsensä likoon ensi kaudella ja sen jälkeen nähdään, miten urakehitys menee.

– Hienoa, että saatiin jo tässä vaiheessa selkiytettyä maalivahtitilannetta.

– Myös Jäppisen Jesse kanssa on käytetty sopimuksessa ollut optio. Meillä on edelleen vahva usko Jesseen ja hänen kehittymiseensä pelaajana. Tämä vuosi meni häneltä penkin alle pitkittyneen koronan takia sekä loppukauden loukkaantumisen takia, mutta siitäkin Jesse tulee taas vahvempana takaisin. Nöyrästi töitä tekevälle pelimiehelle soisi hyvän preseasonin ja sitä kautta murtautumisen aloituskokoonpanoon ensi kaudelle, sillä pelillisistä taidoista se ei ainakaan jää kiinni.

Pelaajasopimukset 6.10.2022:
#1 Aleksi Honka-Hallila (2023)
#14 Jesse Jäppinen (2023)
#17 Valtteri Nikulainen (2023)
#26 Joona Kuismala (2023)
#30 Timi Heikkinen (2024)