EDUSTUS: Edustusjoukkue jatkaa Pason johdolla Ykkösliigassa


Juha Pasoja aloittaa viidennen kauden MP:n päävalmentajana. (Kuva: Jukka Laitinen)

Ykkösen kärkikamppailussa mukana koko kauden ollut Mikkelin Palloilijat ja neljä kautta päävalmentaja ollut Juha Pasoja tekivät elokuun lopussa ensi kautta koskevan valmentajasopimuksen. Kolmella edellisellä kaudella MP sijoittui Pasojan johdolla Ykkösessä seitsemänneksi, yhdeksänneksi ja viime kaudella kahdeksanneksi. Tällä kaudella MP pääsi Pasojan johdolla ensi kertaa ylempään jatkosarjaan ja nuori joukkue sijoittui hienosti kolmanneksi ja pääsi aina karsintapeleihin.

Neljä kautta MP:n päävalmentajana toiminut Juha Pasoja, 46 jatkaa motivoituneena Mikkelissä.

– Pelien mennessä tuloksellisesti hyvin on nälkä kasvanut syödessä ja halu nähdä, miten ensi kaudelle pystymme vielä parantamaan joukkueen tekemistä sekä joukkuetta yleensäkin.

– Itselleni tämä kausi antoi selkeän signaalin, että vielä on annettavaa MP:n edustusjoukkueelle ja se on tärkein tekijä, kun aloitimme keskustelut jatkosta.

– Mielenkiintoinen sarjauudistus myös motivoi jatkamaan täällä ja itse haluan nähdä, miten se vaikuttaa pelaajien liikkumiseen ja joukkueen kasaamiseen kaudelle 2024.

Mitä ajattelet menneestä kaudesta?

– Kausi oli meiltä todella hyvä ja varsinkin alkukauden pitkä tappioton putki lämmitti mieltä. Paljon pelillisiä onnistumisia ja yksilöt kehittyivät, osa jopa huimasti talveen verrattuna. Me pärjäsimme hyvin meitä alemmaksi sijoittuneita vastaan ja se mahdollisti ylemmän jatkosarjan paikan. Loppusarja oli todella tasainen ja kokemus ratkaisi melko pitkälle sijoitukset. Vaikka putosimme karsinnan ensimmäisessä vaiheessa, niin kausi oli lähellä kymppiä.

Minkälainen sarja Ykkönen oli kaudella 2023? Oliko jotain yllätyksiä tai pettymyksiä?

– Kyllähän Ykkönen on ollut joka vuosi todella tasainen ja helppoja pelejä ei ole. Yllätyksinä voidaan pitää meidän hyvää sijoitusta sekä muutamien joukkueiden alisuorittamista. Pettymys oli yleinen tuomareiden linjattomuus eri tilanteissa.

Mikä oli parasta MP:n pelaamisessa ja kaudessa?

– Meidän pelitapamme toimi alusta asti. Hyökkäyksiin lähdettiin vauhdikkaasti ja suoraviivainen pyrkimys maalintekoon tuotti paljon pisteitä. Myös erikoistilanteet olivat vaarallisia läpi kauden. Pasanen teki hyvää työtä niiden kanssa. Puolustaminen oli tiivistä ja yhdessä uhrautuen pidettiin omaa maalia koskemattomana.

Mitkä olivat MP:n suurimmat haasteet?

– Isoin haaste mielestäni oli pitää keskittyminen ja ajatus omassa tekemisessä, joissain peleissä lähdettiin pelaamaan vastustajan mukaan ja se tuotti helppoja maaleja ja tilanteita omaan päähään. Tietenkin loppukaudesta kolmen avauksessa pelanneen loukkaantumiset loivat oman haasteensa, mutta se kuuluu urheiluun.

Ketkä olivat MP:n onnistujat?

– Maalivahtiosasto onnistui Tuomo Hiltusen valmentamana todella hyvin, jokainen oli valmis tekemään töitä joukkueen hyväksi. Eero Ylönen nosti tasoaan viime vuosista ja Joona Kuismalan läpimurto oli hieno, todella vaativalla pelipaikalla suoriutui hyvin vastuullisesta hommasta. Kaikki lainapelaajat olivat meille iso apu ja vaikka kaikki eivät pelanneetkaan niin paljoa, toivat he harjoitteluun uutta virtaa ja Veikkausliiga-joukkueen harjoittelun vaatimustasoa. Joel Laitinen pelasi todella vakuuttavasti keskikentän pohjalla ja oli tärkeä palanen joukkuetta, vaikkei aina näkynytkään kentällä.

Miten tästä eteenpäin?

– Nyt on aloitettu jo ensi kauden joukkueen rakentamista ja käydään tämän vuoden pelaajat läpi. Toivottavasti heidän kanssaan päästään ratkaisuihin mahdollisimman nopeasti, jotta tiedetään, mille pelipaikoille ja minkä tyyppisiä pelaajia aletaan etsimään. Joulukuussa tulee testipelaajia ja omia junioreita harjoittelemaan ja katsotaan sitten, miten kukin pärjää harjoituksissa ja joulukuun harjoituspelissä. Marraskuu on joukkueella ja itselläni lepoa.

– Kiitos kaudesta 2023! Oli mukava nähdä Urskissa paljon yleisöä, joka kannusti omiaan. Myös yleinen virinä menestymisen myötä herätteli ihmisiä kaupungilla ja kovasti saatiin tsemppiä sieltäkin. Tukekaa eMPeetä ostamalla kausikortteja ja fanituotteita, KIITOS!