EDUSTUS: 16‑vuotias Tuomas Kurki sopimukseen MP:n kanssa


#3 Tuomas Kurki allekirjoitti alkuviikosta sopimuksen, että sai tiistaina pelata Suomen Cupissa.

Ykkösliigassa pelaava Mikkelin Palloilijat ja 16‑vuotias puolustaja Tuomas Kurki ovat solmineet loppukautta koskevan pelaajasopimuksen.

Kurki teki ensiesiintymisensä MP:n edustusjoukkueessa tiistaina Jyväskylässä Suomen Cupin neljännen kierroksen ottelussa, jossa MP kohtasi Kolmosessa pelaavan JPS:n. Vaiherikkaassa ottelussa MP nousi lisäajan osumilla 3–5‑vierasvoittoon, ja Kurki pelasi ottelussa täydet minuutit MP:n puolustuksessa.

Kurki jatkaa myös perheensä jalkapalloperinteitä, sillä hänen isänsä Kimmo Kurki on aikanaan pelannut Mikkelin Palloilijoiden edustusjoukkueessa.

Päävalmentaja Issa Thiaw: ”Ansainnut paikkansa arjen tekemisellä.”

– Tuomas on tehnyt arjessa hyvää työtä ja ansainnut paikkansa edustusjoukkueen mukana. Hän esiintyi Suomen Cupin ottelussa rohkeasti ja tasapainoisesti, ja oli meille positiivinen ilmestys puolustuslinjassa.

– Odotamme, että hän jatkaa määrätietoista kehittymistä ja oppii joka päivä lisää miesten peleistä.

Tuomas Kurki: ”Hienoa ottaa ensiaskeleet edustusjoukkueessa.”

– Fiilikset sopimuksesta ovat tosi hyvät. Oli hienoa päästä heti pelaamaan täydet 90 minuuttia Suomen Cupin ottelussa, ja se antoi hyvän ensimaistiaisen siitä, mitä edustusjoukkueessa pelaaminen vaatii, vaikka vastassa olikin miesten Kolmosen joukkue.

– Tämän kauden tavoitteeni on kehittyä pelaajana ja ansaita lisää peliminuutteja edustusjoukkueessa.

#3 Tuomas Kurki
s. 3.8.2009
puolustaja
pituus/paino: 185 / 77
kummiyritys: Olakoti

Pelaajasopimukset 30.4.2026
1. Shafique Wilson (2026)
2. Salomon Särkkä (2026)
3. Tuomas Kurki (2026)
4. Ville Laiho (2026)
5. Aapo Karttunen (2026)
6. Tyson Afshari (2026)
7. Aoi Chishima (2026)
8. Miko Koivuniemi (laina 2026)
9. Mohammad Alsheikh (2026, optio 2027)
10. Eero Ylönen (2026)
11. Oliver Häyhänen (2026)
12. Onni Kimari (2026)
13. Veikko Karttunen (2026)
14. Mico Snellman (2025-2026, optio 2027)
15. Santeri Stenius (2027)
17. Santtu Seppänen (2026)
18. Nuutti Krivetz (2026)
19. Veikko Janhunen (2026)
20. Saibo Saidy (2026)
21. Kasper Sundberg (2025-2027)
22. Jonne Uronen (2026)
28. Akseli Tervaniemi (2026)
31. Paavo Haapalainen (2025-2026, optio 2027)
33. Timi Heikkinen (2026)
44. Niila Forsell (2026)
45. Serge Atakayi (2026)
87. Milot Kastrati (2026)
97. Aaron Traore (2026)
99. Peetu Kerminen (2026)