Ravintola Kivijalka -ENNAKKO: Hyvävireinen Union Plaani saapuu Rantakylään


Otteluennakon tarjoaa: Ravintola Kivijalka

Ennakko: MP/SavU-Union Plaani
to 8.6. klo 18.30 Rantakylä N, Mikkeli

Kesän edetessä ja kentän kastelujärjestelmäongelmien ratkettua pääsee MP/SavU ensimmäistä kertaa tällä kaudella pelaamaan kotiottelunsa Rantakylän nurmikentällä torstaina, kun joukkue saa vastaansa kovassa alkukesän kunnossa viime aikoina esiintyneen Union Plaanin Heinolasta.

Sarjataulukossa sijalla kuusi majaileva Union Plaani voitti viime kierroksella kotikentällään sarjanousua tavoittelevan MyPa:n lukemin 3-2 (1-2). Jotain joukkueen asenteesta ja taistelutahdosta kertonee se, että se onnistui nousemaan MyPaa vastaan tappioasemasta voittoon toisen puoliajan kahdella maalillaan pelatessaan yhden miehen alivoimalla Aleksi Huttusen tultua kentältä poistetuksi ensimmäisen puoliajan lopussa.

Union Plaani on voittanut pelaamastaan kuudesta ottelusta kolme ja pelannut kahdesti tasan. Ainoan tappionsa se on kärsinyt Kultsu FC:lle lukemin 2-3 (0-3). Joukkueen tehomiehenä on häärinyt Tino Rantanen, joka on viimeistellyt kolme maalia. Kahden maalin miehiä löytyy Union Plaanin riveistä peräti neljä kappaletta.

MP/SavU haki viime perjantaina makean vierasvoiton KoPa:sta lukemin 1-3 (1-1). Ottelussa kaksi maalia viimeistellyt Santeri Karjalainen onkin MP/SavU:n paras maalintekijä neljällä osumallaan. KoPa-voitto oli MP/SavU:lle kauden toinen ja toisen voittonsahan se otti kotiottelussa FC LaPa:a vastaan lukemin 3-1 (1-1). Voittojen lisäksi MP/SavU on pelannut kertaallen tasan ja kärsinyt kolme tappiota.

Otteluun on VAPAA PÄÄSY ja kioski palvelee tuttuun tapaan.

TERVETULOA kannustamaan MP/SavU voittoon!

Live stream: Ottelua on mahdollista seurata Veo Live-sovelluksella, jonka voi ladata: (iOS TÄÄLTÄ, Android TÄÄLTÄ). HUOM! Pidätämme oikeuden Live strem-lähetyksen peruuntumiseen mahdollisten yhteys- tai muiden teknisten ongelmien varalta.

Tulospalvelu: täältä

Kokoonpanossa:
1 Timi Heikkinen (Mv)
4 Perttu Kosonen
5 Aapo Karttunen
7 Niklas Leinonen
8 Ossi Torniainen
9 Jimi Teittinen
10 Veikko Karttunen
11 Oliver Häyhänen
12 Riku Piispa (Mv)
13 Eelis Valjakka
14 Martti Mäkelä
15 Jesse Kilpeläinen
16 Sakari Kaukonen
17 Valtteri Nikulainen
18 Lauri Pulkka
20 Ville Laiho
21 Santeri Karjalainen