JUNIORIT: Vastuuvalmentajaesittely, MP P12 (2014)


Nimi: Iiro Memonen

Miten pitkään olet valmentanut: Jääkiekossa ja jalkapallossa valmentamista olen tehnyt nuorten parissa 10 vuotta ja nyt vastuuvalmentajana 2014-syntyneiden jalkapallojoukkueessa kaksi vuotta.

Millainen on oma pelaajataustasi: Varsinais-Suomessa varttunut, 80-luvun lapsi, jonka oma urheilutausta on jääkiekossa. Mikkelin Jukurit kutsui kaupunkiin vuosiksi 2011–2014 ja sillä matkalla edelleen ollaan. Mikkeli on paras kaupunki Suomessa, missä kuusihenkinen perhe voi asua.

Mikä valmentamisessa on kaikkein siisteintä: Nuorten valmentamisessa parasta on se, että pääsee tukemaan kasvavaa ihmistä. Koska jalkapallossa, kuten urheilussa yleisestikin, itse suoritus areenalla on vain jäävuoren huippu. Pinnan alla piilossa on kaikki se, mikä lopulta ratkaisee. Ja piilossa olevia asioita haluan tutkia ja opetella yhdessä pelaajien kanssa.

Minkä vinkin haluaisit antaa jokaiselle pelaajalle/junnulle: Luota omaan juttuusi, kunnioita aina toisia ihmisiä, välitä ympärillä olevista ihmisistä ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä: urheilijana hyväksy se, että mikään ei korvaa korkeaa työmäärää kentällä tai kentän ulkopuolella.