JUNIORIT: Sunnuntaina pelattiin Urpolassa Savcor Lähifutiksen elopelit


Savcor LähiFutis on matalan kynnyksen harrastustoimintaa, jonka tarkoituksena kannustaa lapsia mukaan harrastustoimintaan ja sitä kautta terveellisempään elämäntyyliin. Lähifutiksessa opetellaan jalkapallon perustaitoja ja samalla myös erilaisia perusliikuntataitoja. Treeneissä myös opetellaan liikkumaan ryhmässä ohjatusti!

Savcor LähiFutis on loistava paikka ottaa ensimmäinen kosketus jalkapalloon leikin varjolla. Harjoitukset ovat alueellisesti omalla lähikentällä viikoittain kesäkauden aikana ja kaikkien lähikenttäryhmien yhteisiin pelipäiviin kokoonnutaan neljä kertaa kesäkauden aikana.

Pelipäivissä opittuja taitoja laitetaan puntariin pelaamalla toisten lähikenttien ryhmiä vastaan samalla tutustuen muiden alueiden lapsiin. Sunnuntaina pelailtiin Savcor Lähifutiksen elopelit Urpolan tekonurmella. Liikkumassa ja jalkapallon riemuista oli nauttimassa lähes sata lasta.

Lisätietoja Savcor Lähifutiksesta löytyy täältä.