Tule osaksi MPläisyyttä! MP ei ole vain jalkapalloseura, vaan yhteisö, jossa jokainen tuntee olevansa riittävä ja arvokas. Yhteistyökumppanimme HUOM Mikkeli on ollut vahvasti mukana toiminnassamme useita vuosia. Me MPläiset ja Huomilaiset haluamme olla läsnä niin arjessa kuin vapaa-aikana. Yhdessä olemme HUOMattavasti pareMPia!
Suomalaisten urheiluseurojen yksi kantavia voimia on vapaaehtoiset seuratoimijat ja näin on myöskin meillä Mikkelin Palloilijoilla. Seurassamme pyörii mukana paljon seuratoimijoita erilaisissa tehtävissä ja erityisesti junioripuolella lasten vanhempien merkitys toimia vapaaehtoisina on merkittävä. Yksi heistä on P8-joukkueen joukkueenjohtaja Emmi Ehrnrooth, kuka piipahti toimistollamme hieman kertomassa roolistaan.
Ehrnroothin mielestä joukkueenjohtajana olemisessa parasta on se, että pääsee vuorovaikuttamaan lasten ja heidän vanhempien kanssa, tekemään yhdessä asioita, sekä tietysti joukkueen taustojen ja koko seuran kanssa toimiminen. P8-joukkueessa, lapset ovat vielä sen verran nuoria, että joukkueenjohtajan tehtäviin kuuluu hommaa, jos jonkin näköistä.
– Vessassa käyttäminen, kengän nauhojen sitominen, vaatteiden etsiminen, lapsista huolehtiminen, välillä valmentaminen, käytännössä siis kaikki, Ehrnrooth naurahtaa.
Emmillä on pyörähtämässä jo viides kausi joukkueenjohtajana, joten konkarille näiden asioiden hoitaminen on jo tuttua puuhaa. Toiminnassa on ollut mukavaa olla mukana ja seuran yleinen ilmapiiri on ollut erittäin positiivinen, vuosien aikana hän on päässyt myös läheltä todistamaan seuran kehitystä.
– Toiminta on muuttunut selkeämmäksi, on tullut hyvät ohjeistukset, tietää keneltä kysyy ja mitä kysyy, lapsia on tullut hurja määrä lisää, Ehrnrooth listaa.
Emmi näkee MP:n laadukkaana seurana, jossa panostetaan junioritoimintaan sekä pidetään hyvää huolta pelaajista, seuratoimijoista ja työntekijöistä. Tulevaisuuden näkymätkin ovat hänen mielestä seurallamme valoisat.
– Tulevaisuus näyttää valoisalta, junioripuolelta kehittyy jatkuvasti uusia pelaajia edustusjoukkueenkin käytettäviin.
Mikkelin Palloilijat haluaa kiittää kaikkia seurantoiminnassa mukana olevia, ilman Teitä emme olisi me. Yhdessä pareMPi!