Ennakko: MP – KuPS Akatemia
la 1.3. klo 17.00 Lippumäen halli, Kuopio
MP jatkaa harjoitusotteluitaan, kun lauantaina bussi suuntaa jälleen Kuopioon, tällä kertaa KuPS Akatemian vieraaksi. Joukkueiden edellinen harjoitusottelu tänä talvena päättyi tappioon lukemin 2-5.
Viime kaudella Miesten Ykkösessä kymmenennelle sijalle jäänyt kuopiolaisryhmä säilytti sarjapaikkansa, ja jatkaa siten Ykkösessä myös tälläkin kaudella. Vuonna 2022 joukkueen päävalmentajana toimi nykyinen MP-luotsi Issa Thiaw, joka luovutti valtikan vuonna 2023 Juho Neuvoselle. Kuopiolaisten riveistä saattaa löytyä mikkeliläisyleisöllekin tuttu pelaaja, sillä Mikkelissä pelatussa kamppailussa keltapaitojen riveissä nähtiin MP-kasvatti Eero Ylönen.
MP on harjoituskaudella otellut seitsemän kertaa, joista tuloksena on neljä voittoa sekä kolme tappiota. Maalintekijätilastoissa Sinisillä puolestaan komeilee kolme uutta nimeä, kun viime viikonloppuna LauTP:ta vastaan 4-1 päättyneessä harjoitusottelussa Ossi Hämäläinen sekä sopimuksen solminut Joona Kuismala pääsivät heiluttamaan verkkoa. Lisäksi ensimmäisessä ottelussaan maalipörssin kärkeen Peetu Kermisen, Valtteri Nikulaisen ja Oliver Häyhäsen rinnalle laukoi itsensä Adam Mami kahdella maalilla.
Edelliseen joukkueiden väliseen otteluun verrattuna MP:n kokoonpano on muuttunut paljon, ja uusina testipelaajina ryhmään liittyy Samu Volotinen, Roope Salo, Aoic Chishima sekä Riyad El Alami. Lisäksi LauTP-pelissä nähty Jonne Uronen on jälleen kokoonpanossa mukana, kuin myös Torfiq Ali Abubakar.
Kokoonpanosta löytyy tuttuun tyyliin myös MP:n omia junioripelaajia. Sairastuvan puolella joukkueesta on loukkaantumisten sekä sairastumisten vuoksi kahdeksan pelaajaa, mutta Thiawin luotsaama ryhmä lähtee Kuopioon vahvalla 16 pelaajan ryhmällä.
– Kohtaamme KuPS Akatemian jälleen kuukauden kuluttua edellisestä ottelustamme. Tämä on jälleen hyvä tilaisuus mitata edistystämme, kommentoi Thiaw.
– Meiltä puuttuu lähes kahdeksan pelaajaa loukkaantumisten, sairauksien tai kuntotilanteen vuoksi, mikä tekee heidän peluuttamisestaan liian riskialtista. Onneksi meillä on myös useita testipelaajia, jotka saavat mahdollisuuden näyttää taitonsa.
– Poissaoloista huolimatta keskitymme edelleen pelillisiin periaatteisiimme ja siihen, miten joukkue sopeutuu erilaisiin olosuhteisiin. On tärkeää osoittaa keskittymistä, kurinalaisuutta, intohimoa ja kykyä toteuttaa pelillisiä ajatuksiamme, vaikka on tapahtunut poissaoloja ja viime hetken muutoksia.
Kokoonpanossa:
Samu Volotinen
Jonne Uronen
Nuutti Krivetz
Mico Snellman
Onni Kimari
Torfiq Ali Abubakar
Aoic Chishima
Veikko Janhunen
Veikko Karttunen
Valtteri Nikulainen
Ossi Torniainen
Riyad El Alami
Roope Salo
Ville Laiho
Oliver Häyhänen
Aapo Karttunen