Ennakko: MP-PEPO
la 28.1. klo 12.15 Jalkapallohalli, Mikkeli
MP pelaa huomenna kauden kolmannen ottelunsa, kun jalkapallohalliin saadaan vieraaksi Lappeenrannasta PEPO. Joukkueet kohtasivat viime kaudella neljästi. Maaliskuussa MP voitti harjoitusottelun ja Ykkösessä kaikki kolme ottelua päättyivät kotivoittoihin: Urskissa MP oli parempi 2-1- ja 6-2 -lukemin ja PEPO Kimpisellä 2-1.
Ykkösessä viime kaudella 11. sijoittunut PEPO putosi siis takaisin Kakkoseen ja hakee nyt uutta nousua uuden päävalmentaja Teemu Tavikaisen johdolla. Joukkue tulee muuttumaan aikalailla, sillä viime kauden joukkueesta muualle ovat jo varmuudella siirtyneet: Calvin N’Sombo, Zachary Sukunda, Jesse Huhtala, Jeannot Esua sekä Joel Laitinen. Tämän hetkisessä joukkueessa kokemusta ja jatkuvuutta edustavat maalivahti Jirko Sorsa, laituri Markus Koistinen ja puolustaja Arttu Kotanen sekä viime viikolla sopimuksen tehnyt paluumuuttaja Alex Oikkonen. Lappeenrantalaiset ovat tähän mennessä pelanneet kaksi harjoitusottelua. Ensin kaatui Kolmosen IPS 1-3 ja sitten Ykkösen JäPS oli samoin 3-1 -lukemin parempi. Lappeenrantalaisten leiristä kantautuneiden tietojen mukaan huomenna Mikkeliin saapuu runsaasti testimiehiä sekä junioreita sopimuspelaajien lisäksi.
MP on tällä preseasonilla pelannut kahdesti ja molemmat ottelut ovat päättyneet 0-2 -tappioon. Ensin harjoituspelissä Veikkausliigan KTP oli parempi ja viime lauantaina kauden ensimmäisessä virallisessa pelissä, Ykköscupissa, Gnistanin peli oli huomattavasti valmiimpaa ja sarjapisteet jäivät Helsinkiin. Huomenna MP:llä on tarkoitus saada sekä maali- että voittotili auki. Tähän mennessä MP on esiintynyt otteluissa nuorekkaalla joukkueella ja omat juniorit ovat saaneet hyvin vastuuta ja peliaikaa. MP:n pelissä on näkynyt, että joukkue on vasta vähän harjoitellut yhdessä ja pelaajat eivät ole vielä niin tuttuja keskenään, sillä joukkue on taas vaihtunut aikalailla. Huomenna omien sopimuspelaajien lisäksi näyttöjä on antamassa muutama testimies, mutta kaikkia testimiehiä ei vielä täksi viikoksi saatu Mikkeliin. Muutamia sopimuspelaajia on sivussa erinäisten vaivojen ja sairastelujen takia.
Päävalmentaja Juha Pasojalla on selvät kehityskohteet omiensa pelaamiseen.
– Kaksi peliä on nyt takana ja oppia peleistä sekä pelaajista on saatu hyvin. Isoimpia teemoja poimittu ja huomenna katsotaan, pystytäänkö niitä haasteita saamaan oikeaan suuntaan.
– Puolustuspelissä ei ole ollut mitään hirveän isoja ongelmia, mutta pituussuunnassa pelaajien väliset etäisyydet yritetään saamaan lyhyemmäksi, mikä tuo tukea ja turvaa palloa lähinnä oleviin pelaajiin. Hyökkäyssuuntaan varsinkin Gnistan -pelissä olimme heikkoja luomaan maalipaikkoja ja saamaan kontrolloidusti palloa hyökkäyskolmannekselle. Näitä asioita lähdetään parantamaan huomenna sekä myös testipelaajien tsekkaaminen hyökkäävissä rooleissa.
Huomisen vierasjoukkueen ennakkotunnelmia voi lukea Etelä-Saimaan jutusta (vain tilaajille).
Otteluun on vapaa pääsy ja lisäksi sen voi katsoa selostettuna Länsi-Savon sivuilta (vain tilaajille).
Kokoonpanossa:
1. Aleksi Honka-Hallila (mv)
2. Benjamin Urgenc
3. Väinö Vehkonen
4. Ville Laiho
5. Mikko Haponen
6. Jan Heinonen
8. Niklas Leinonen
9. Peetu Kerminen
11. Rasmus Lehtonen
12. Jimi Teittinen
15. Joel Laitinen
16. Pietro Kytölaakso
17. Valtteri Nikulainen
20. Niklas Orjala
22. Eetu Kivinen
23. Michael Cletus Odey
26. Joona Kuismala
30. Timi Heikkinen (mv)