Ennakko: LAUTP – MP/2
pe 10.5. klo 18:30 , Lauritsala UK TN, Lappeenranta
MP/2:n ensimmäinen vierasottelu tämän kauden Kaakon Kolmosessa on edessä perjantaina, kun joukkue matkustaa Lappeenrantaan Lauritsalan urheilukentän tekonurmelle LAUTP:n vieraaksi.
MP/2:n kaikki kolme pelattua Kolmosen ottelua ovat tosiaan olleet kotiotteluita ja niistä saldona on yksi voitto (IPS) ja kaksi tappiota (Union Plaani ja PeKa). Pistepotissa on siten kolmesta ottelusta yhtä monta pistettä, joka oikeuttaa sarjataulukossa tällä hetkellä seitsemänteen sijaan, mutta useammalla joukkueella on vasta kaksi ottelua pelattuna. Perjantain LAUTP-ottelu tulee ainoastaan yhden välipäivän jälkeen keskiviikkoisen Suomen Cupin 4. kierroksen MP-ottelun jälkeen ja perjantai-illan ottelun pelaajistoon onkin tehty jonkin verran kierrätystä verrattuna keskiviikkoon. MP/2 taipui seuran edustusjoukkueelle cupkoitoksessa numeroin 0-3 (0-2).
Kaksi ottelua on pelannut myös perjantai-illlan kotijoukkue LAUTP, jonka valmennuksesta vastaavat Saku ja Jyri Puhakainen, joilta molemmilta löytyy Veikkausliigatason pelaajataustaa. Sarja-avauksessaan LAUTP rökitti kotonaan sarjanousija Inkeroisten Purhan selvin 8-1 (3-1) lukemin. Tehokkaimpana LAUTP-pelaajista ottelussa hääri 18-vuotias Savva Rots, joka tauon jälkeen kentälle päästyään iski hattutempun. Toisen kierroksen ottelunsa LAUTP pelasi niin ikään kotikentällään ja tällä kertaa vastassa oli heinolalainen Union Plaani. Kumpikaan joukkue ei ottelussa maalinteossa onnistunut ottelun päättyessä numeroin 0-0.
Suomen Cupissa nuori lauritsalalaisyhdistelmä eteni 3. kierrokselle voittamalla KoPa:n ja oman seuransa kakkosjoukkueen LAUTP/2:n. Kolmannella kierroksella LAUTP:n tie nousi kuitenkin pystyyn, kun se sai vastaansa Ykkösliigajoukkue JäPS:n, joka onnistui etenemään 4. kierrokselle niukan 1-2 (1-2) voiton turvin.
Live stream: Ottelua on mahdollista seurata Veo Live-sovelluksella, jonka voi ladata: (iOS TÄÄLTÄ, Android TÄÄLTÄ). HUOM! Pidätämme oikeuden Live strem-lähetyksen peruuntumiseen mahdollisten yhteys- tai muiden teknisten ongelmien varalta.
Tulospalvelu: täältä
Kokoonpanossa:
1 Santeri Hänninen (Mv)
3 Veeti Vanhanen
5 Veli Laatunen
6 Aaro Nyyla
8 Hugo Väisänen
9 Jimi Teittinen
10 Martti Mäkelä
11 Oliver Häyhänen
13 Ossi Hämäläinen
15 Eino Kurvinen
17 Valtteri Nikulainen
18 Ossi Torniainen
19 Otso Hynönen
20 Mikko Haponen
21 Ville Laiho
22 Perttu Kosonen