EDUSTUS: Voittoputkessa olevat MP ja MuSa kohtaavat sunnuntaina Urskissa


MP pelaa sunnuntaina Ykkösen kolmannen kotiottelunsa, kun avaustappion jälkeen neljä peliä ilman tappioita pelannut MuSa saapuu Porista Urskiin. Ottelu alkaa perinteisesti klo 18.30. Kahdessa aikaisemmassa kotiottelussa on ollut molemmissa yli 1 200 katsojaa (1 383 ja 1 252), joten nyt kannattaa hankkia lippu/liput hyvissä ajoin, että varmistat paikkasi sunnuntaina Urskiin MP-MuSa -otteluun.

Koronavirusrajoitteiden vuoksi ottelutapahtumamme henkilömäärää on rajoitettu tapahtuman turvallisuuden takaamiseksi. MP noudattaa ottelutapahtuman järjestelyissään Suomen Palloliiton, aluehallintoviraston sekä muiden viranomaisten ohjeita. Rajoitukset ovat voimassa tämän hetken tiedon mukaan ainakin heinäkuun loppuun saakka. Poikkeusolojen aikana Urskin katsomokapasiteetti on rajattu noin 1500 paikkaan. Nämä ohjeistukset ovat voimassa läpi poikkeusajan ja tarkastelemme niitä uudelleen, mikäli rajoituksia puretaan alkavan kauden aikana.

Katsomot

Urski on jaettu kolmeen lohkoon: aurinkokatsomo, pääkatsomo sekä anniskelu. Jokaiseen lohkoon on 500 hengen kapasiteetti. Kaikilla lohkoilla on oma sisäänkäynti, myyntipisteet sekä WC:t. Lohkojen välillä ei saa liikkua. Valitse sisäänkäynti sen mukaan, missä haluat peliä katsoa.

Sisäänpääsy aurinkokatsomoon tapahtuu kaupungin puoleisesta ns. pääportista. Pääkatsomoon tullaan Tipulan portista ja anniskelukatsomoon Esedun kulmalta. (Katso kuva yllä) Portit avautuvat klo 17.30.

Huom! Anniskelu on mahdollinen vain Esedun kulmalta sisääntulleille. (Anniskelualueelle mahtuu vain noin 50 henkeä, sillä kaikilla asiakkailla pitää olla oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä.)

Kausikortit

Kaikilla kausikortin omaavilla on vapaa pääsy ottelutapahtumiin.

Lipunmyynti

Pääsylippujen osto onnistuu Sokoksen miesten osaston kassalta 2. kerroksesta (Avoinna ma-pe klo 9-20, la klo 9-18 ja su klo 12-16; maksuvälineenä vain käteinen), Nettilipusta sekä myös MP:n toimistolta (Nuijamiestenkatu 1), mutta kannattaa ensin varmistaa (p. 044 978 7338), että toimistolla on joku paikalla. Toimistolla maksuvälineenä käteisen lisäksi käy myös pankkikortti, Smartum kulttuurisetelit, Sporttipassi (ePassi) sekä Virikesetelit. Pääsylippuja myydään myös portilla!

Lippujen hinnat

OTTELULIPPU………………………………………………..15 €
Eläkeläiset, opiskelijat,työttömät ja varusmiehet….8 €
Pelipassilla………………………………………………………..8 €
Lapset 16-18 v……………………………………………………8 €
Lapset alle 16 v.ja sotaveteraanit…………………………0 €

HUOM! Poikkeustilan aikana Suomen Palloliiton suositusten mukaan Ykköstä ei pääse katsomaan Kultamerkki- ja Suomen mestarikorteilla, Palloliiton kultakortilla, UEFA:n PRO -korteilla eikä erotuomarikortilla.

Yleiset huomiot ja turvallisuusohjeet sunnuntaiksi

– Älä tule sairaana tai flunssaoireisena otteluun
– Muista pitää 1-2 metrin turvaväli katsomossa ja mahdollisissa jonotustilanteissa
– Saman perheen tai ruokakunnan jäsenet voivat istua vierekkäin
– Otteluun saapuminen on viime kädessä jokaisen katsojan omalla vastuulla
– Kaikki istumapaikat ovat numeroimattomia
– Anniskelualue löytyy vain Esedun kulmalta tulleille katsojille (HUOM! Anniskelualueelle mahtuu vain noin 50 henkeä)
– Pandemiatilanteen muuttuminen voi aiheuttaa muutoksia ottelutapahtuman järjestelyihin

Media

Medialle on varattu noin kymmenen paikkaa. Median sisäänpääsy Tipulan portilta (Anni Swaninkatu, lohko 2). ​​​​​​​

Median akkreditoinnit:
Mika Korpela
mika.korpela(at)mikkelinpalloilijat.fi
p. 044 558 5921
Akkreditointi: Ottelupäivänä klo 12.00 mennessä.

Lisätiedot

Ottelutapahtumajärjestelyt: toiminnanjohtaja Mika Roivas (mika.roivas(at)mikkelinpalloilijat.fi, p. 044 978 7338)

Turvallisuusjärjestelyt: turvallisuuspäällikkö Mikko Romo (mikko.romo(at)jukurit.fi, p. 045 238 2568)