EDUSTUS: Oliver Kangaslahti MP:n puolustukseen


#5 Oliver Kangaslahti on pelannut kahdessa MP:n harjoitusottelussa. (Kuva: Mikko Rahikainen)

Viime kauden lopun isokokoinen toppari pelasi AC Kajaanin riveissä Ykköstä. Oliver Kangaslahti on kovaa pelaava toppari, joka pystyy avaamaan peliä molemmilla jaloilla. Kangaslahti liittyy MP:n riveihin innokkaana.

– Hyvillä mielin tulen uuteen ympäristöön Mikkeliin ja MP:n mukaan. Odotan jo kovasti, että Ykkönen alkaa.

– Toivon itselleni ehjää kautta ja sitä kautta mahdollisimman paljon peliminuutteja. Tavoitteenani on pelata hyvä ja tasainen kausi. Joukkueena lähdemme tietysti voittamaan jokaista peliä.

– Pysytään kaikki terveenä ja toivottavasti näemme kesällä Urskissa!

Päävalmentaja Juha Pasoja on vakuuttunut nuoren puolustajan osaamisesta.

– Oliver oli muutaman treenin mukana ennen KuPS -peliä ja hän esiintyi vakuuttavasti sekä harjoituksissa että erityisesti pelissä. Hän pelasi jämäkän pelin kolmen linjassa keskimmäisenä.

– Hän on vahva puolustussuuntaan sekä pallollisena avaa peliä hyvin molemmilla jaloilla. Oliver tuo myös kokoa meidän boksipelaamiseemme molemmissa päissä. Hän on hyvä lupaava pelaaja, joka toivottavasti ottaa askeleen kohti isompia kenttiä täältä Mikkelistä.

#5 Oliver Kangaslahti
s. 1.5.2000
puolustaja
pituus/paino: 188/85
aikaisemmat seurat: FC Inter, AC Kajaani