MP vahvistaa maalivahtiosastoaan, kun 29-vuotias Jonne Uronen palaa takaisin kasvattajaseuraansa! Vuonna 2018 MP:n edustusjoukkueessa debytoinut Uronen nousi Sinisten ykkösvahdiksi kaudella 2020, ja kokemusta MP:n edustusjoukkueessa on kertynyt viiden kauden ajalta. Viime kaudella JJK:ssa Uronen torjui Miesten Ykkösessä lähes 2000 minuuttia, ja yhteensä yli 70 ottelua Ykkösessä otellut 29-vuotias tuo näin myös tärkeää kokemusta MP:n nuoreen ryhmään.
MP:n ja JJK:n lisäksi Uronen on nähty myös edustusjoukkueissa MiPK:n, RiPa:n, SavU:n, KufU-98:n sekä ruotsalaisjoukkue Ytterhogdals IF:n paidassa.
– Viime kauden päätteeksi halusin löytää uuden mahdollisuuden jalkapallon parissa. Palasin tänne, sillä täällä on hyvät olosuhteet jalkapallolle ja seura tarjoaa hyvän mahdollisuuden kehittyä pelaajana. Näin myös joukkueessa paljon potentiaalia ja on hienoa päästä osaksi tätä motivoitunutta ryhmää, kertoo Uronen syitään paluulle Mikkeliin.
– Omalta osaltani preseason alkoi tammikuussa Helsingissä, jonka jälkeen harjoittelin omatoimisesti helmikuuhun asti. Mikkelissä harjoittelen nyt toista viikkoa ja teen kovasti töitä, jotta olen valmis kauden alkuun.
– Ensi kaudella haluan kehittyä lisää pelaajana ja tuoda oman panoksen auttaakseni joukkuetta menestymään. Toivon olevani isossa roolissa tavoitteiden saavuttamiseen.
Päävalmentaja Issa Thiaw pitää kokenutta maalivahtia tärkeänä lisänä joukkueeseen.
– Jonne on kokenut pelaaja, jolla on vahvoja ominaisuuksia. Hän on hyvä joukkuepelaaja, joka tuo arvoa ja johtajuutta kokemuksellaan.
– Hän sopeutui nopeasti liityttyään joukkoon hiljattain, ja olen iloinen, että pystyimme hankkimaan hänet, erityisesti ottaen huomioon hänen historiansa Mikkelin kanssa. Toivon, että hän ottaa edessä olevan haasteen vastaan, sillä hänellä on suuri vastuu, mutta hänen nykyisellä kokemuksellaan voin olla vain optimistinen.