EDUSTUS: Edustusjoukkue jatkaa Pason ohjaksissa myös ensi kaudella Ykkösessä


Päävalmentaja Juha Pasoja jatkaa MP:ssä 2+1 -vuoden sopimuksella. (Kuva: Mikko Rahikainen)

Toista kautta Ykkösessä pelaavan Mikkelin Palloilijoiden päävalmentajana toiminut Juha Pasoja ja MP tekivät syyskuun alkupuolella 2+1 -vuotisen jatkosopimuksen eli MP jatkaa tutussa komennossa myös ensi kaudella Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Ykkösessä. Kysellään nyt vähän menneistä ja tulevasta Pasolta.

Mitä ajattelet menneestä kaudesta?

Kauteen valmistautuminen sujui hyvin ja kausi lähti mukavasti liikkeelle. Äijön Iiron loukkaantuminen kauden alussa vaikeutti puolustuslinjamme harmoniaa. Muutenkin koko kauden ajan jouduimme vaihtelemaan liikaa pelaajia puolustuksessa. Kautemme oli yhtä vuoristorataa: hyviä jaksoja oli pari kappaletta ja sitten elokuussa alkoi todella huono jakso, joka kesti melkein kauden loppuun asti. Käänsimme kiviä, mutta emme löytäneet voittavaa kokoonpanoa. Onneksi saimme sarjapaikan säilyttämiseen tarvittavat pisteet ja viimeisessä pelissä pojat hoitivat todella hienosti voiton JIPPO:sta.

Minkälainen sarja Ykkönen oli kaudella 2021?

Sarja oli ennätyksellisen tasainen heinäkuun loppuun asti. Sen jälkeen joukkueet, jotka vahvistuivat siirtoikkunassa, alkoivat pärjäämään. Mekin haimme kovasti paria vahvistusta, mutta emme löytäneet sopivia pelaajia.

Mitkä olivat MP:n suurimmat haasteet? Mikä tuloksellisesti heikoissa vieraspeleissä mätti?

Suurimmat haasteet löytyivät oman boxin puolustamisessa sekä tehokkuudessa toisessa päässä. Hukkasimme aivan liikaa hyviä maalipaikkoja ja hyökkäyksiä. Vieraspelit olivat meille haastavia ja täydellistä vastausta ei löytynyt eikä löydy, mutta meidän pelitapamme oli varmaan vähän liian hyökkäysvoittoinen ja avoin vieraskentälle.

Mikä oli parasta MP:n pelaamisessa ja kaudessa?

Pelitapa ja tyyli hyökkäyssuuntaan ilahdutti. Loimme paljon paikkoja, mutta tehoja olisi saanut olla enemmän.

Ketkä olivat MP:n onnistujat?

Ainakin ulkomaalaispelaajat täyttivät paikkansa erittäin hyvin ja Keskisen Topi otti taas askelia eteenpäin.

Miten tästä eteenpäin?

Nyt huilataan marraskuu ja aletaan rakentamaan ensi kaudeksi hieman erityyppistä joukkuetta. Näin on ainakin tavoitteena. Lopuksi vielä kiitokset kaikille kannustuksesta! Tarvitsemme ensi kaudelle lisää tukea!