
Ykkösliigassa pelaava Mikkelin Palloilijat ja Veikkausliigan Ilves ovat tehneet tulevaa kautta koskevan lainasopimuksen 18‑vuotiaasta keskikenttäpelaajasta Miko Koivuniemestä. Hämeenlinnassa syntynyt Koivuniemi on yksi Ilveksen lupaavimmista nuorista pelaajista. Hän siirtyi tamperelaisseuraan HJK:n organisaatiosta vuonna 2022.
Koivuniemi nousi nopeasti Ilves/2:n runkopelaajaksi ja pelasi vahvan viime kauden Miesten Kakkosessa, jossa hän viimeisteli 20 ottelussa yhdeksän maalia. Nuorten maajoukkueissa hän on edustanut Suomea sekä U17- että U18‑ikäluokissa. Viime keväänä hän allekirjoitti Ilveksen kanssa kolmivuotisen sopimuksen, ja häntä pidetään yhtenä seuran potentiaalisimmista keskikenttäpelaajista.
Päävalmentaja Issa Thiaw uskoo, että Miko kasvaa pelaajana MP:ssä.
– Miko tarvitsee oikeanlaisen ympäristön kehittyäkseen, ja uskomme, että hän voi jatkaa kasvuaan täällä meidän ryhmässämme. Hän teki tärkeitä henkilökohtaisia ratkaisuja siirtyäkseen Ilveksestä meille, mikä kertoo vahvasta halusta mennä eteenpäin ja saavuttaa tavoitteensa. Tällaisella asenteella on iso merkitys.
– Hän on nuori pelaaja, jolla on hyvä tekninen pohja. Tämän ikäisille pelaajille on tärkeää antaa luottamusta, tilaisuuksia ja aikaa kasvaa. Kun mahdollisuus tarjotaan, vastuu on pelaajalla hyödyntää se parhaalla mahdollisella tavalla.
– Meidän roolimme on tukea ja ohjata häntä oikeaan suuntaan. Hänen tehtävänsä on tehdä kovaa töitä joka päivä, pysyä nöyränä ja muuttaa potentiaalinsa laadukkaiksi esityksiksi, kun paikka avautuu.
Koivuniemi on pelannut MP:n riveissä jo kahdessa Ykkösliigacupin ottelussa sekä yhdessä harjoitusottelussa, joissa hän on esittänyt lupaavia otteita keskikentällä. Hän kuvailee itseään ahkeraksi, taitavaksi ja rohkeaksi pelaajaksi, jonka vahvuuksia ovat peliäly, tilanteiden lukeminen ja molempijalkaisuus. Mikkelissä hän tavoittelee ennen kaikkea lisää vastuuta ja peliaikaa.
– Tavoitteeni on auttaa joukkuetta parhaani mukaan ja kehittyä pelaajana niin paljon kuin mahdollista. Lähden kauteen hyvillä ja innokkailla fiiliksillä.
– Henkilökohtaisesti tavoittelen ehjää ja onnistunutta kautta, jossa pystyn ottamaan steppejä eteenpäin ja tuomaan joukkueelle lisää arvoa.
– Nähdään kentällä!
#8 Miko Koivuniemi
s. 7.12.2007
keskikenttäpelaaja
pituus/paino: 176 / 68
kummiyritys: Mäkelä Kiinteistöt Oy
aikaisemmat seurat: HJS, HJK, Ilves
Pelaajasopimukset 24.2.2026
4. Ville Laiho (2026)
5. Aapo Karttunen (2026)
6. Tyson Afshari (2026)
7. Aoi Chishima (2026)
8. Miko Koivuniemi (laina 2026)
9. Mohammad Alsheikh (2026, optio 2027)
10. Eero Ylönen (2026)
11. Oliver Häyhänen (2026)
12. Onni Kimari (2026)
14. Mico Snellman (2025-2026, optio 2027)
15. Santeri Stenius (2027)
17. Santtu Seppänen (2026)
18. Nuutti Krivetz (2026)
19. Veikko Janhunen (2026)
21. Kasper Sundberg (2025-2027)
22. Jonne Uronen (2026)
31. Paavo Haapalainen (2025-2026, optio 2027)
33. Timi Heikkinen (2026)
44. Niila Forsell (2026)
99. Peetu Kerminen (2026)






