Ykkösen kärkikamppailussa mukana oleva Mikkelin Palloilijat ja neljä kautta päävalmentaja ollut Juha Pasoja ovat tehneet ensi kautta koskevan valmentajasopimuksen. Kolmella edellisellä kaudella MP on Pasojan johdolla sijoittunut Ykkösessä seitsemänneksi, yhdeksänneksi ja viime kaudella kahdeksanneksi. Tällä kaudella MP tulee jatkamaan pelejä Pasojan johdolla ensi kertaa ylemmässä jatkosarjassa ja pelaa jopa noususta Veikkausliigaan.
Puheenjohtaja Olli Heinikainen on tyytyväinen, että hyvää työtä nuoren joukkueen kanssa tehnyt Juha Pasoja jatkaa päävalmentajana.
– Tämä kausi on sujunut todella hyvin! Paso on saanut nuoret pelaajamme uskomaan itseensä ja kehittymään. Tämä puolestaan on tehnyt mahdolliseksi joukkueen menestymisen. Monikaan ei uskonut ennen kauden alkua, että MP pelaa uskottavasti Veikkausliigapaikasta, vaan odotettiin taistelua sarjapaikasta.
– Haluamme jatkuvuutta toimintaamme ja Paso on osoittanut olevansa paras vaihtoehto päävalmentajaksi jatkamaan hyvää työtänsä nuorien pelaajien kanssa.
– Tästä lähtee sitten joukkueen rakennus käyntiin!
Neljättä kautta MP:n päävalmentajana toimiva Juha Pasoja, 46 jatkaa motivoituneena Mikkelissä.
– Pelien mennessä tuloksellisesti hyvin on nälkä kasvanut syödessä ja halu nähdä, miten ensi kaudelle pystymme vielä parantamaan joukkueen tekemistä sekä joukkuetta yleensäkin.
– Itselleni tämä kausi antoi selkeän signaalin, että vielä on annettavaa MP:n edustusjoukkueelle ja se on tärkein tekijä, kun aloimme keskustella jatkosta.
– Mielenkiintoinen sarjauudistus myös motivoi jatkamaan täällä ja itse haluan nähdä, miten se vaikuttaa pelaajien liikkumiseen ja joukkueen kasaamiseen kaudelle 2024.
– Tämä kausi on vielä kesken. Meillä on mahdollisuudet myös nousuun ja siitä kamppaillaan kovasti!