RAPORTTI: MP/2 jätti pisteet jälleen kerran Kotajärvelle


Kotajärven stadion oli jälleen kerran valloittamaton paikka MP/2:lle

Raportti: KoPa – MP/2 1-0 (1-0)
pe 15.8. klo 18:30, Kotajärvi N, Lemi


Kokoonpano ja vaihdot:

Linkki

Ottelupöytäkirja:
Linkki

Ottelun ratkaisu:
Kaakon Kolmosen ottelu KoPa:n ja MP/2:n välillä osoittautui juuri niin vaikeaksi vierasjoukkueelle kuin etukäteen osattiin aavistella. Viime kauden tapaan MP/2 jäi Kotajärven nurmella nollille ja isännät saivat maittavat kolme sarjapistettä haaviinsa.

MP/2 ei onnistunut luomaan koko ottelun aikana riittävästi uhkaa kotijoukkueen maalille. Kotijoukkue sen sijaan pelasi palloa suoraviivaisesti kohti MP/2:n maalia ja kertaalleen pallo kimpoilikin maalin perukoille mikkeliläispuolustuksen kautta ja tämä riitti KoPa:lle voittoon lukemin 1-0 (1-0).

MP/2:n maalilla pelannut Timi Heikkinen otti ottelussa useamman maukkaan torjunnan ja piti vieraat pelissä mukana aivan lisäajan loppuun saakka. Ensi kertaa miesten sarjoissa pelannut Arttu Hokkanen pelasi myös mainion ottelun ollen MP/2:n parhaimmistoa.

Huomasitko tämän?
Kauden kahdessa kohtaamisessa MP/2 onnistui toimittamaan pallon KoPa:n verkon perukoille yhteensä ainoastaan kerran, kun Aapo Karttunen maalasi kevätkierroksella Hänskissä pelatussa ottelussa.

Seuraava ottelu: