Raportti: MP/2 – MiPK 3-3 (1-1)
ke 18.6. klo 18:30, Rantakylä N, Mikkeli
Kokoonpano ja vaihdot:
Linkki
Ottelupöytäkirja:
Linkki
Ottelun ratkaisu:
Rantakylän nurmella keskiviikkoiltana pelatusta Kaakon Kolmosen paikallisderbystä MP/2:n ja MiPK:n välillä ei käänteitä puuttunut. Ottelun alussa Ossi Torniaisen vapaapotkumaalilla (VIDEO) johtoon siirtynyt kotijoukkue MP/2 siirtyi kuskin paikalle, mutta MiPK kipusi tasoihin Olli Kilpeläisen maalilla reilun puolen tunnin kohdalla ja siirtyi johtoon Jiri Haikosen toimesta toisen puoliajan alkajaisiksi.
Kun Oliver Häyhänen toi MP/2:n tasoihin (VIDEO) vajaan tunnin pelin jälkeen, näytti jo siltä että MP/2 saa pelistä otteen ja marssii ottelun voittoon. MiPK oli kuitenkin asiasta eri mieltä ja se siirtyikin takaisin johtoon Aapo Hotokan maalilla vartti ennen täyttä aikaa. MP/2-kapteeni Ossi Torniainen kuittasi kuitenkin pelin takaisin tasoihin vain kolme minuuttia myöhemmin illan toisella osumallaan (VIDEO) ja juhannuksen viettoon lähdettiin tasatuloksen 3-3 (1-1) myötä.
Huomasitko tämän?
MP/2:n puolustuslinja Veeti Vanhanen (s.2006) – Perttu Kosonen (s. 2006) – Nuutti Krivetz (s. 2009) -Niilo Pirhonen (s. 2006) sai keskiviikkona itseään hieman rutinoituneempaa hyökkäyskalustoa vastaansa kun MiPK:n ylimmässä linjassa hääri kvartetti Jiri Haikonen (s. 1992) – Lucas Dos Santos Oliveira (s. s.1991) – Olli Kilpeläinen (s. 2000) ja Tomi Janhunen (s. 1994). Ikäeroa näillä kahdella nelikolla yhteensä vaatimattomat 50 vuotta.
Seuraava ottelu: