ENNAKKO: MP/2 pistemetsästykseen Imatralle


 

Ennakko: Edustus IPS – MP/2
Pe 13.6. klo 18:30, Ukonniemi N, Imatra

MP/2:n tie vie perjantaina Imatralle, jossa se kohtaa Ukonniemen nurmella pelattavassa Kaakon Kolmosen ottelussa Edustus IPS:n. Viime kaudella hieman alavireisesti pelannut perjantain kotijoukkue IPS osoittanut tämän kauden alussa hieman piristymisen merkkejä, joskin pelattuun kuuteen otteluun mahtuu myös kolme tappiota. Ilman pisteitä IPS on saanut lähteä kärkikaksikko MiPK:iä ja Union Plaania vastaan pelattujen otteluiden lisäksi myös Kotkasta, jossa PeKa yllätti imatralaiset lukemin 3-1 (1-1).

MP/2 pääsi viime kierroksella takaisin voittojen makuun, kun se kaatoi Rantakylän nurmella pelatussa ottelussa LAUTP:n Tuomas Kurjen viime hetken osumalla lukemin 1-0 (0-0). Sarjataulukossa MP/2 löytyy kuitenkin vasta juuri ottelun vähemmän pelanneiden imatralaisten edeltä sijalta 8. Molemmille joukkueille lisäpisteet siten maistunevat perjantain kamppailusta.

MP/2 matkustaa Imatralle hieman normaalia kompaktimmalla miehistöllä johtuen lauantaina Rantakylässä pelattavasta P20-junioreiden SM-karsinnan jatkokarsintaottelusta, jossa MP kohtaa espoolaisen HooGee:n klo 15:00 Rantakylän nurmella. Ottelun voittaja pelaa syyskaudella P20 SM-sarjassa ja häviäjä suuntaa kohti Ykkösen kamppailuja.

Tulospalvelu: täältä

Kokoonpanossa:
1 Santeri Hänninen (Mv)
3 Veeti Vanhanen
5 Valtteri Himanen
6 Aaro Nyyla
7 Aapo Nykänen
9 Raul Sepp
10 Veikko Karttunen
11 Atte Kemppi
13 Mico Snellman
14 Niilo Pirhonen
15 Julian Plonski
16 Tuomas Kurki
18 Tuomas Nikulainen
21 Veli Laatunen
22 Jere Bagge