ENNAKKO: LAUTP isännöi MP/2:sta perjantaina


 

Ennakko: LAUTP – MP/2
Pe 5.9. klo 18:00, Lauritsala UK N, Lappeenranta

Kaakon Kolmosen kauden viimeinen täysi pelikuukausi käynnistyy MP/2:n osalta matkalla Lappeenrantaan, jossa se kohtaa perjantaina klo 18 Lauritsalan nurmella pelattavassa kamppailussa isäntäjoukkue LAUTP:n.

Viime sunnuntaina Kultsu FC:lle lisäaikamaalilla tappion kärsineelle MP/2:lle ottelu on ainoa joukkueen syyskuun neljästä ottelusta Mikkelin ulkopuolella pelattava, onhan loppukuusta luvassa vielä kaksi kotiottelua ja ainoa vierasottelu käydään paikallisvastustaja MiPK:iä vastaan.

Edustusjoukkueen keskittyessä Ykkösen ylempään jatkosarjaan ja ollessa ottelutauolla ei mukana tällä kertaa ole sen ringistä muita kuin kahdesti aiemmin kauden aikana MP/2:n riveissä esiintynyt Adam Mami. P17-juniorit pelaavat perjantai-iltana oman Ykkösen ottelunsa KäPa/2:sta vastaan, joten myöskään nuoremmn ikäluokan pelaajia ei Lauritsalaan matkusta, vaan kaikki pelaajat Mamia lukuunottamatta ovat P20-joukkueen listoilta.

MP/2 on sarjataulukossa viidentenä 21 pisteellä ja 6 pistettä vähemmän kerännyt LAUTP on yhdeksäntenä. Sarjan keskikasti on kuitenkin ainoastaan muutaman pisteen sisällä ja sijoitukset voivatkin vielä loppukauden aikana elää kovastikin.

Kesäkuun alussa Rantakylän nurmella pelatussa kevätkierroksen keskinäisessä kohtaamisessa kotijoukkue MP/2 vei täyden pistepotin, kun pelikellon näyttäessä jo täyttä aikaa Tuomas Kurki teki ottelun ainoan maalin 1-0 (0-0) päättyneessä ottelussa. Raportin kevätkierroksen ottelusta voit lukea täältä.

Tulospalvelu: täältä

Kokoonpanossa:
1 Santeri Hänninen (Mv)
3 Veeti Vanhanen
4 Aapo Kurki
6 Aaro Nyyla
7 Aapo Nykänen
8 Raul Sepp
9 Luka Krivetz
10 Adam Mami
11 Atte Kemppi
13 Malek Bouchia
14 Julian Plonski
15 Niilo Pirhonen
16 Lassi Seppänen
17 Sisu Ukkonen
18 Tuomas Nikulainen
21 Konsta Torniainen